keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Hieman kirjonnan historiaa

Keskiajalla kirjontaa käytettiin erityisesti kirkkotekstiileissä. Myöhempi kopio. (public domain)Kirjonnan historiaa on vaikeaa jäljittää, sillä monet muinaiset esimerkit ovat kadonneet. Kirjonnan jäljitys kuvataiteesta on epävarmaa, sillä kirjonnalta näyttävä voi olla myös kudottua nauhakoristelua.

Juurten uskotaan kuitenkin olevan idässä. Kirjottuja tekstiilejä on löydetty muinaisesta Egyptistä (1400-luvulta eaa lähtien), 500-300 eaa Kiinasta ja rautakautisesta Euroopasta. Myös Uudella Mantereella on kirjottu taidokkaita tekstiilejä esimerkiksi Perussa, josta on löydetty 4000 vuotta vanha kirjottu hautatekstiili. Kirjonta tunnettiin todennäköisesti myös muinaisessa Lähi-idässä (esimerkkejä ei ole säilynyt).

Krimin niemimaalta on löydetty myös aitoa kreikkalaista kirjontaa Antiikin aikakaudelta 400-luvulta eaa. Sekä Pliny että Homeros mainitsetsevat kreikkalaisen kirjonnan teksteissään. Virgil puhuu roomalaisesta kirjonnasta käyttäen termiä "neulalla maalaaminen" (acct pingere) ja muutkin kirjailijat puhuvat kirjonnasta. Roomalaistyylistäkin kirjontaa on löydetty Egyptistä. Bysanttilaisille tekstiileille ylelliset kirjonnat olivatkin tyypillisiä.

Keskiajalla kirjonta oli yleistä, vaikka tavalliselle kansanihmiselle neula olikin aarre. Kirjontaa harjoitettiin luostareissa ja erityisissä kirjontapajoissa. Kirjojan ammatti oli arvostettu ja monet kirjojat olivat miehiä. Erityisesti kirkkotekstiilit, mutta myös paremman luokan vaatteet kirjottiin ylellisillä kirjailuilla. Joskus kirjonta peitti pohjakankaan kokonaan. 1200-luvulla tuli muotiin käyttää vaakunakuvioita ja värejä myös vaatteissa.

Lähteitä ja lisätietoa:
Alita Designs:
Early Embroidery
History of Embroidery: Adornment from Egypt through the Renaissance
Ann's Cross-Stitch Patterns:
The History of Embroidery
Classic Encyclopedia:
Embroidery
Käspaikka:
Ristipistokirjonnan historiaa & Karjalan kirjonta
Tiimalasi: Keskiajan kirjonta
Japanese Embroidery Gallery

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Kanoja puutarhassa

Tämä on virikekirjoitus, eikä mikään asiantunteva ohje kananhoitoon.

Kanat sopivat kohtalaisen pieneenkin puutarhaan. Kanat ovat hyödyllisiä puutarhassa, kunhan niitä ei päästetä kasvimaalle nyhtämään pieniä vihannesten taimia. Ne syövät hyönteisiä ja rikkaruohoja sekä tuottavat mainiota lantaa. Ne ovatkin mainioita puutarhurin apulaisia.

Valtameren tuolla puolen on kehitelty parikin tapaa hyödyntää kanoja puutarhassa. Perinteisimpi tapa on niin sanottu kanatraktori, pohjaton häkki, jossa kanat saavat kuopia kasvimaata ja lannoittaa sen. Yleensä traktorin toisella reunalla on koppi, johon kanat voivat levätä ja hakeutua suojaan.

Toinen vaihtoehtoinen ratkaisu on kanavallihauta (chicken moat) eli puutarhaa kiertävä kapea kaistale, kahden aidan välissä, jossa kanoilla on mahdollisuus liikkua. Porttien kohdalle tehdään kanoille alikulut, jotta ne pääsevät portin toisella puolella olevalle kaistaleelle. Vaihtoehtoisesti samaan paikkaan voi tehdä myös sillan kanatarhan yli tai käyttää kahta porttia, jolloin puutarhaan astutaan kanatarhan kautta. Raporttien mukaan kanat pitävät hyvää huolta siitä, etteivät rikkakasvit tai tuholaiset pääse tämän "suojavyöhykkeen" läpi puutarhaan. Se on siis erinomainen luomutarhassa. Suhteellisen kapea väli kahden aidan välillä tekee hankalaksi petolinnuille käydä kanojen kimppuun ja isoimmille haittaeläimille, kuten peuroille, loikkia puutarhaan. Päälle voi rakentaa halutessaan myös verkkokaton.

Monet antavat kuitenkin kanojen herkimmän taimikauden jälkeen vilistää vapaina puutarhassa, ne kun harvemmin yrittävätkään nyhtää maasta isompia kasveja. Kesällä vapaana puutarhassa vilistäviä kanoja ei tarvitse syöttää, sillä ne löytävät tarpeeksi ruokaa sieltä ilmankin. Ainoastaan kivennäisistä tarvitsee huolehtia.

Talvellakin kanat tarvitsevat valkuaisravintoa, jota ne kesällä saavat ötököistä. Kanoille voi kyllä muuten sekoittaa kotitekoistakin rehua, mutta niiden valkuaisravinnosta tulee huolehtia. Kanalan nurkkaan voikin halutessaan perustaa matokompostin, jossa madot muodostavat multaa, ja kanat saavat kaivella itselleen herkkupaloja. Ellei valkuaista muutoin ole tarjolla, sitä pitää lisätä rehutiivisteestä kotirehun joukkoon.

Kalkkia kanat saavat rouhituista, kuivatuista munan kuorista ja kotiloiden kuorista. Talvella kun kotiloita ei ole tarjolla, niille voi syöttää kalkkia. Toisaalta keskitalvella, kun muninta luonnostaan loppuu, kalkkia tarvitaankin vähemmän. Muninnan keväällä alkaessa, sitä on kuitenkin hyvä olla reilusti tarjolla. Talvella kanoille voi myös tarjota kerppuja, eli lehtipuiden oksakimppuja, joihin lehdet ovat kuivuneet (vertaa: vihta/vasta). Kanan tulee myös saada pikkukiviä, koska ne edistävät ruuansulatusta ja vatsan toimintaa.


Lisätietoja:
Fernwood Woolworks: Garden plan
Backyard Chicken Forum: chicken moat, anyone else have one? (valokuvia)
Petals & Vines: The Chiken Moat
Make: City Dweller Chicken Tractor
Hubpages: Chicken Tractor Plans
Greener Pasture Chickens: Mixing Your Own Organic Chicken Feed Recipe
Internet Archive: Feeding poultry (hakutulos)
Planet Green: Organic Chicken Feed Is Cheep When You Make It Yourself
Lamon Harry: Poulty feeds and feeding, 1922 (Internet Archive)
eHow: How to Make Chicken Feed

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kureliivin historia

Victoriaaninen korsetti.Historialliset vaatteet vaativat usein alleen korsetin tai kureliivin näyttääkseen hyviltä. Käytössä on kaksi eri sanaa korsetti (en: corset) ja kureliivi (en: stay). Kureliiviin kuuluu nyöritys ja useimmiten myös tukiluut. 1800-luvulla myös miehet saattoivat käyttää korsettia "terveydellisistä" syistä, vaikka dandyt esittelivät sitä myös muotikapistuksena. Nykyään korsetti on osa useamman alakulttuurin pukeutumista ja jopa tiukkaan nyörittäminen, joka aloitti korsettien arvostelun, on palannut.

Alusvaatteosastolla "korsetteina" markkinoitavat kapistukset eivät ole oikeita korsetteja, vaan korseletteja, korsettia muistuttavia alusvaatteita. Oikeaa korsettia, kun pitää pystyä kiristämään ja sen tulee tukea vartaloa. Korseleteiksi on kutsuttu myös 1900-luvun alun kureliivejä, joita kyllä käytettiin vartalon muokkaamiseen, mutta joista luut olivat poistuneet ja joita ei enää nyöritetty.

Vanhimmat korsettimaiset vaatteet ovat todennäköisesti olleet käytössä minolaisen kulttuurin piirissä (Kreetalla) noin 1700 eaa. Minolainen korsetti päättyi todennäköisesti rintojen alapuolelle. Eurooppalaiseen muotiin korsetti saapui lähteestä riippuen joko 1400-luvun lopun Espanjasta tai myöhäiskeskiajan Ranskasta.

Pikkutyttöjen korsetit ovat myöhemmin järkyttäneet.Eri aikakausina käsitys korsetin muokkaamasta vartalosta on vaihdellut. 1500-luvulla suosittiin ampiaisvyötäröä ja teräskorsettia. 1600-luvulla alussa nyöritys löystyi ja käyttöön tulivat korsettiluut. 1600-luvun loppua kohden korsetti alkoi sitten taas kiristyä. 1600-1700-luvulla korsetin alaosassa olivat lantiolle tilaa antavat jaokkeet. 1700-luvulla korsetit olivat ylellisiä ja kauniisti koristeltuja, mutta kuitenkin alusvaatteita, joita ei esitelty. Korsettiin pukeuduttiin pienestä tytöstä asti, mikä aiheutti ongelmia sisäelinten ja luuston luonnolliseen kasvuun. 1790-luvun lopulla korsettiluista luovuttiin ja suosittiin lyhyttä kureliiviä, joka ulottui vain vyötärölinjalle asti, mutta pitempikin oli edelleen käytössä. Vähitellen korsetit kuitenkin jälleen pitenivät.1822 lyhyt luuton korsetti Pariisista

1820-luvun lopulla korsetit alkoivat taas napakoitua ja pian suosioon tuli tiimalasivyötärö ja sen myötä tiukkaan nyörittäminen (tight lacing), jota on nähty mm. elokuvassa Tuulen viemää, kun Scarlet valmistautuu juhliin. Sen ajatuksena oli kiristää korsetti niin kireäksi kuin suinkin mahdollista. 1860-luvun lopulle asti alaosan peittivät krinoliinit ja korsetit päätyivät pian vyötäisten alle. 1870-luvulta muotiin tuli vartalonmyötäisempi siluetti, joka huipentui 1880-luvun lanteita myötäilevään tyyliin. Sen myötä korsettikin piteni ja toisaalta ensimmäiset rintojen alle päätyvät korsetit ilmaantuivat. Vuosisadan lopulla alettiin esittää huolta korsettien terveyshaitoista ja markkinoilla saapui "terveellisempiä" korsetteja. Korsetteja valmistettiin myös raskausajalle ja imetyksen yleistyessä yläluokan piirissä, sekin otettiin huomioon. Tosin imetyskorsetteja on jo 1700-luvulla, mutta ne eivät olleet yleisiä.

1920-luvun korsetti 1800-1900-luvun vaihteessa oli muodissa S-mutkainen selkä, jonka tarkoituksena oli olla terveellinen, mutta joka käytännössä johti yhä tiukempaan nyöritykseen. 1920-luvulla suosittiin poikamaista siluettia, joka pyrki pienentämään lanteita ja korsettien luista luovuttiin. 1920-1940-luvulle oli suosiossa housuliivit (girdle), joiden parina olivat rintaliivit. Nyörityksestä luovuttiin. 1950-luvulla korsetti palasi hetkeksi Diorin 1940-luvun lopulla aloittaman muodin johdosta, korsettien kadotessa sitten 1970-lukuvun myötä miltei kokonaan, naisten polttaessa rintaliivinsäkin.

Viime vuosina korsetti kiristysnyörityksineen on kokenut uutta Renesanssia. Se on olennainen osa alakulttuurista muotiin noussutta burleskia. Rita von Teese lienee eräs tunnetuimmista korsettinsa tiukkaan nyörittäjistä. Toisaalta korsetin uuteen nousuun lienee vaikuttanut myös vanhojen vaatteiden keräily ja kopioiminen. Korsetilla on kuitenkin vielä pitkä matka yleiseen käyttöön ja tuskinpa se sinne vähään aikaan palaakaan.

Tällä hetkellä Yliopistomuseossa on menossa näyttely Iholla (19.11.2009 - 15.8.2010), joka esittelee yö- ja alusasuja käsityötieteiden kokoelmasta. Yliopisto Museo, Snellmanninkatu 3, Helsinki. Avoinna: ti-pe 11-17 ja la-su 11-16. Sisäänpääsy ilmainen, opastus maksullinen. (Tämä teksti ei mitenkään liity näyttelyyn).

Lisätietoja ja osa lähteistä:
MTV3 Helmi:
Korsetin historia - 350 vuotta kiristystä
Victoria & Albert Museum: The Secret History of the Corset and Crinoline
Korsettiliike Belle Modeste:
Korsetin käyttäjän opas
Museum of New Zealand: Corsets
Fashion Era: Early Corsets from Creatan to 17th Century
Staymaker's Gallery
Archive.org: Lord William Barry: The corset and the crinoline (kirja on myös myynnissä - eipä kannata ostaa.)

maanantai 10. toukokuuta 2010

Potager - ranskalainen keittiöpuutarha

Potager du Roi, VersaillesPotager tarkoittaa yleensä ranskalaisen muotopuutarhan kaavojen mukaan istutettua kasvitarhaa eli hyötypuutarhaa. Toisinaan sillä saatetaan myös tarkoittaa puutarhaa, jossa hyöty- ja koristekasvit eli vihannekset ja kukat kasvavat toistensa rinnalla. Sen juuret ovat keskiajan luostareiden koristeellisissa yrttitarhoissa. Englantilaiset solmupuutarhat, joissa puksipuiden lomassa kasvaa erilaisia yrttejä, ovat niille sukua. Siinäkin kasvit on istutettu tarkkoihin geometrisiin penkkeihin.

Todennäköisesti kaikkein kuuluisin potager on Versaillen kasvimaa, Aurinkokuningas Ludvig XIV:n perustama Potager du Roi, joka monien muiden vanhojen potager-kasvimaiden tapaan perustettiin barokin aikakaudella. Monia perustettiin jo aiemmin renesanssin aikana ja omalta osaltaan ne noudattavatkin renesanssin puutarhamuotia. Versaillesin kasvitarhan (kuva oikealla) vihannesten keskellä pulputtaa myös eräs Versaillesin lukemattomista suihkulähteistä. Ranskan merkittävimpien kulttuurihistoriallisten puutarhojen listalta löytyy muuten useampikin kasvimaa, mikä kertoo siitä, että siellä kasvimaakulttuuria on arvostettu enemmän kuin muualla.

Potager-tyylinen kasvimaa tai vihannestarha sopii erityisesti niille, joilla on vähän tilaa ja kasvimaa ja oleskelutilat täytyy sijoittaa yhteyteen. Se sopii myös niille, jotka haluavat kasvimaansakin olevan "sieviä", eivätkä vain tuotantolaitoksia. Potager sopii hyvin myös luomupuutarhaan, sillä sen tapa sijoittaa eri kasveja toistensa lomaan ja läheisyyteen suurten yksilajisten penkkien sijaan, suojaa tuhohyönteisiltä ja kasvitaudeilta, sekä koska kasvimaalle ei jätetä suuria tyhjiä alueita edes silloin kuin taimet ovat vielä pieniä, myös rikkaruohoilta. Potager on kuitenkin tavallista kasvimaata vaativampi suunnitella ja vaatii enemmän taimikasvatusta.

Potager asettaa myös joitakin vaatimuksia kasvilajikkeiden valinnalle. Valittavien lajikkeiden on tarkoitus olla näyttäviä ja kauniita. Kavimaalle valitaan mieluusti lajikkeita, jotka ovat värikkäitä ja herättävät huomiota. Kasvien välillä on hyvä olla korkeuseroja ja siellä täällä saattaa kasvaa esimerkiksi köynnöksiä tuessa. Potagerin kaltaisen kasvimaan voi halutessaan suunnitella paitsi muotopuutarhan, myös vaikkapa englantilaisen villiintyneeltä näyttävän mökkitarhan (cottage garden) tai japanilaisen luonnonläheisen puutarhan tyyliin.

Haaveilen potager tarhasta, mutta koska minulla ei (vielä) ole puutarhaa tai omaa palstaa, joudun jättämään sen haaveilun tasolle. Kokosin kuitenkin pienen listan kasveja, jotka sekä ulkonäkönsä, että helppohoitoisuutensa ansiosta sopisivat aloittelijan potageriin tai mikseipä tavalliseenkin kasvitarhaan:

  1. Joku mielenkiintoinen endiivi tai sikurilajike. Ne ovat näyttäviä ja helppohoitoisia salaattikasveja, jotka ova vastustuskykyisiä tuholaisille, toisin kuin tavanomaiset salaatit. Käytetään kuten salaattia.

  2. Pershosen toukka ruusupavulla, kuvaaja: Marilyn Peddle, lisenssi: CC Atribution 2.0 Generic
  3. Ruohosipuli, jolla on kauniit kukat ja joka kukittakin on mielenkiintoisen näköinen mätäs.

  4. Ruusupavut, jotka paitsi, että niillä on kauniit kukat, tekevät makoisia papuja täällä pohjolassakin (englanniksi tunnetaan nimellä: runner beans). Herneetkin ovat tosin oikein sieviä, joten niistäkin voisi valita jonkun soman lajikkeen.

  5. Tarhamaltsa, jauhosavikan sukuinen pinaattikasvi, jota on aiemmin käytetty myös koristekasvina. Se on Euroopan vanhimpia puutarhakasveja, joka saapui Pohjolaan jo 1100-luvulla. Siitä voi siis tehdä sellaisia ruokia, joita pinaatistakin tekisi.

  6. Punajuuri, on juurikkaista helppohoitoisimpia ja vapaimpia tuholaisista ja sairauksista ja sen lehdet ovat kauniiin väriset.

  7. Samettirakuuna eli rohtosamettikukka, joka on kaunis kukka, jota voi rakuunan tapaan käyttää myös yrttinä. Samettikukat ovat myös tuholaiskarkottimia. Myös muut kukat kuten kehäkukka karkoittavat monia kasvituholaisia.
  8. Köynnöskrassi, joka yleisemmin tunnetaan kukkana, mutta jonka kukkia ja lehtiä voi käyttää salaateissa ja jonka nuppuja tai hedelmiä voi säilöä kapristen tapaan.


Lisää kauniista kasvitarhoista:
How to Plant a Kitchen Garden By Kathy LaLiberte
Hernepensaskujanteen takana siintää potager-blogi
Potager.dk
Apu: Syötävän kaunis kasvimaa
Viherpiha: Linnanherrran keittiöpuutarhassa
Vintage Garden Gal: 7 Elements of Potager

perjantai 7. toukokuuta 2010

Barokki

Johannes Vermeerin taulu Nainen ja vesiruukku 1660-luvultaLänsimaisen kulttuurin uudelleen synnyttäjänä itseään pitänyttä renesanssia seurasi rehevän yltäkylläisen mahtipontisen raskas 1600-luvun barokki, jonka tunnuksena oli epämuodostunut helmi. Sen värit olivat tummia ja rikkaita ja kuvat dramaattisia ja reheviä kuin raskasta pitsiä. Sitä seurannut rokokoo oli sen vastakohta keveydessään, mutta seuraaja koukeroisessa koristeellisuudessaan. Barokkityylille oli lisäksi ominaista vahva liikkeen vaikutelma, valoisuuden vaihtelut, illuusiot ja katkaistu asettelu (eli kuin maalaus jatkuisi näkymättömiin).

Yhteiskunnallisesti barokin aikakausi oli puhdasoppisuuden ja yksinvaltiuden aikakausi, jolloin kuningasvalta nousi huippuunsa Euroopassa. Englannissa se oli uskonnollisesti värittyneen sisällissodan kausi. Ranskaa repineiden hugenottisotien jälkeen barokki huipentui aurinkokuninkaan Ludvig XIV:n pitkään valtakauteen. Saksassa riehui 30-vuotinen sota, johon myös ruotsalaissuomalaiset joukot osallistuivat, kuuluisampana suomalainen ratsuväki hakkapeliitat.

Les Invalids kirkko, Pariisi. Tekijä (Andrew Levine) on luopunut oikeuksistaan (public domain).Niin kirkkojen kuin hallitsijoiden tuki teki aikakaudesta sekä taiteen että arkkitehtuurin kannalta rikkaan. Barokin merkittävimpiä keskuksia oli myös vasta itsenäistynyt Alankomaiden tasavalta. Se hallitsi maailman meriä kaukakaupallaan, joka muutenkin lisääntyi aikakaudella. Ajatusmaailmaltaan barokin aikakausi oli tieteellisen vallankumouksen kausi, johon liittyivät niin luonnontieteiden isä Galilei, tähtitieteilijä Kepler kuin ranskalainen filosofi Descartes. Thomas Hobbes kiteytti aikakauden idean sivistyneestä yksinvaltiaasta teoksessaan Leviathan.

Moni pitää barokin aikakautta eräänä länsimaisen musiikin huippukautena. Myös musiikissa oli havaittavisssa pyrkimys dramaattisuuteen. Sen uusi muoto olikin teatteria ja musiikkia yhdistävät ooppera. Myös renesanssin lopulla syntynyt kantaatti kukoisti. Vaikka aikakausi synnytti lukemattomia rakastettuja säveltäjiä, sen keskuudessa ei niinkään ollut sävellys tai säveltäjä kuin esitys itse. Tärkeitä piirteitä olivat koristeellisuus ja improvisointi. Barokin jälkeen muun muassa Bach vaipui unohduksiin, kunnes hänet löydettiin 1800-luvulla uudestaan.

Kuuluisia barokki säveltäjiä olivat myös muun muassa Monteverdi, Buxtenhude, Vivaldi, Händel, Albinoni, Telemann ja oma suosikkini Domenico Scarlatti. Musiikkikautena barokki on niin moniulotteinen, että pitkään kiisteltiin, voitiinko sitä koota minkään yksittäisen käsitteen alle. Se oli myös barokin taidekausista pisin kestäen miltei 200 vuotta aina lähes 1700-luvun loppupuolelle saakka. Tässä hieman J.S. Bachia sellolla:



Barokki ei ole kirjallisuuden kautena yhtä tunnettu eikä pitkäikäinen kuin barokkimusiikki. Sille olivat tyypillisiä vertaus- ja kielikuvat sekä hämmästyksen ja ihmetyksen teemat. Ulkoinen muoto sai usein enemmän painoa kuin usein keveäksi jäänyt sisältö. Erityisesti se menestyi Espanjassa ja Portugalissa sekä Saksassa. Parhaiten barokin kirjallisuus lienee onnistunut runouden osa-alueella, jossa tärkäe koulukunta olivat englantilaiset metafyysisetrunoilijat mm. John Donne. Tällä ryhmällä oli myöhemmin merkittävä vaikutus 1900-luvun alun runoilijoihin, erityisesti T. S. Eliotiin. Donnen runo (josta alla pätkä) on antanut myös nimen Ernest Hemingwayn romaanille Kenelle kellot soivat.

No man is an Iland, intire of it selfe;
every man is a peece of the Continent, a part of the maine;
(Katkelma John Donnen runosta: For whom the bell tolls eli kenelle kellot soivat, alkuperäisessä 1600-luvun kieliasussaan)


Barokkimuoti

Lady Elisabeth Style, noin 1620 hollantilaistyylisessä asussaan korkeine vyötäröineen
Anna Maria Luisa de Medici, ranskalaistyylisessä asussaan noin 1690. Barokin (1600-luvun) muoti jakautuu kahteen pääsuuntaukseen eli varhaisempaan pohjoiseen ja myöhempään eteläiseen tai hollantilaiseen porvarilliseen ja ranskalaiseen hovimuotiin. Hollantilainen raskas, tumma, pyöreä ja rehevä muoti oli suosittumpi protestanttisilla alueilla kun taas ranskalaisen mahtipontisen jäykkää hovintyyliä seurattiin katollisilla alueilla.

Erityisesti ranskalaistyyli suosi kaikkea erikoista ja kummallista. Sen piirissä tunnettiin musta huulipuna, keksittiin kauneuspilkut ja alettiin puuteroida hiuksia valkosiksi. Muutenkin pukeutuminen oli poikkeuksellisen luovaa. Renesanssin jälkeen löysenneet korsetit alkoivat myös uudelleen kiristyä. Naisten takit matkivat miesten takkien räätälöintiä. Ranskalainen hovimuoti olikin rokokoomuodin edelläkävijä. Ajatus "ranskalaisesta muodista" ja muodikkuudesta syntyi barokin lopulla Aurinkokuninkaan taitavan vientipolitiikan ansiosta.

Peter Paul Rubens: Isabella RubensOheinen Isabella Rubensin puku on hollantilaisen muodin malli-esimerkki. Sen väri on tumma, kaulukset suuret ja pitsien koristamat ja hihat pöyhkeät. Maalauksessa ei kovin tarkkaan näy vyötärölinjaa, joka hollantilaismuodissa oli korotettu, tosin ei kuitenkaan niin korkealla kuin myöhemmin empire-kaudella. Vaikka miehusta ulottui edestä vyötärölinjan alle, linjaa korosti usein miehustan poikki ruusukkeelle solmittu leveä silkkivyö. Lisäksi koristeena on runsaasti aikakaudella suosittuja helmiä. Maalauksen on maalannut rehevistä naisvartaloistaan tunnettu kuuluisa aviomies, hollantilainen barokkimaalari Peter Paul Rubens.

Pitsinvalmistus syntyi todennäköisesti 1300-luvun Flanderissa, nyky-Ranskan ja Belgian rajamailla. Katollinen papisto käytti pitsiä asuissaan, mutta maallikkojen asuissa se yleistyi vasta 1500-luvulla. Pitsin suosion kasvaessa sen valmistus levisi nopeasti ympäri Eurooppaa, jonka eri puolille syntyi pitsikeskuksia, kuten kotimainen Rauma. Myös Pohjois-Amerikan intiaanit ovat omaksuneet pitsin valmistuksen lähetystyöntekijöiltä. Barokki oli ylhäisömuodissa pitsin huippukautta.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Viuhkojen jäljillä

Viime päivinä olen tutkinut eri aikakausien viuhkoja. Lähinnä olen ollut kiinnostunut barokki ja empire viuhkoista. Tässä pikku katsaus etsintöjeni tuloksiin.

Viuhkat tunnetaan jo muinaisessa Egyptissä. Vanhin tunnettu kuvaus on noin 3ooo eaa. Kiinassa viuhkojen valmistus alkoi perinteisen historiankirjoitusen mukaan 2600-luvulla eaa. Vanhin todiste kiinalaisesta viuhkasta on 600-luvulta. Kokoontaitettava viuhka (jp. sensu) kehittyi Japanissa 800-luvulla. Ne levisivät ensin Kiinaan ja sitä kautta vähitellen myös Eurooppaan. Japanissa viuhkoilla on tärkeä asemansa myös teatterin parissa (ks. oheinen kuva näyttelijästä viuhkoineen). Viuhkat tunnettiin myös Keski- ja Etelä-Amerikan intiaanien parissa.

Varhais-barokin aikana suuriosa viuhkoista oli kiinteitä joko strutsin sulista tai pienestä yleensä neliskanttisesta lipusta muodostuneita. Vaikka kokoontaitettavatkin viuhkat tunnettiin, ovat ne olleet vähemmistössä. Vähitellen Kiinasta saapuneen tuonnin ja paikallisen kopioinnin seurauksena ne lisääntyivät ja saavuttivat vähitellen hallitsevan aseman. 1600-luvulta niitä on kuitenkin säilynyt vain vähän. Vanhimmat Eurooppalaiset taitettavat viuhkat ovat melko yksinkertaisia.

Empire kauden kokoontaittuvia viuhkoja siivitti antiikin ihailu, puhtaat värit, metallikoristelut (erilaisin paljetein, helmin, maalein ja kirjonnoin) ja kevyet materiaalit (kuten verkko).

Aiemmat raskaat ohuesta (kanan) nahasta ja paperista valmistetut maalatut rokokooviuhkat olivat vaihtuneet yksinkertaisiin, antiikin aihein koristeltuihin ja kevyempiin viuhkoihin, jotka sopivat aikakauden muotiin ja ajatteluun. Samalla ne olivat menettäneet kaksipuoleisuutensa. Viuhkat olivat pienentyneet, koska keveiden pukujen suojissa niille ei ollut enää aiempaa tilaa. Kuvassa 1800-1805 viuhka. (Kuva on julkaistu Public Domain eli julkisen käytön oikeuksilla.)

1700-1800-lukujen vaihteessa olivat Brittein saarilla suosiossa myös painetut ja joskus myös vesivärein maalatut paperiviuhkat, joissa oli pitkähköjä tekstejä. Tällaisia olivat esimerkiksi ennustamiseen opastavat mustalaisviuhkat tai rukouksia sisältänyt kirkkoviuhka. Sinisukka eli kirjallisista harrastuksista kiinnostunut nainen saattoi myös lueskella esimerkiksi Darwinin kasveista tai ainakin viuhka saattoi antaa sellaisen vaikutelman. Viuhkaan saattoi olla myös painettu kuningas Yrjö III:n (George III) kuva.

Viuhkoista on kirjoitettu melko vähän, mutta niistä oppii yllättävän paljon pelkästään yksityiskohtiin perehtymällä. Hyvä opiskelukohde on Fitzwilliam museon laaja viuhkakokoelma, jossa kuvat 800 viuhkan kokoelmasta. Useimmat on ajoitettu ja paikallistettu ja monissa on vielä tarkat selitykset viuhkan materiaaleista ja taidehistoriallisesta taustasta.

Viuhkojen valmistamisesta en ole vielä onnistunut löytämään paljoakaan tietoa, joten siitä toivottavasti lisää myöhemmin.


Muutamia hyviä lähteitä:
Fan Circle International, jonka sivuilla viuhkojen historian katsaus ja viuhkojen korjauksesta.
Fanan eli Fan Association of North American
linkit.
Britannian kuninkaallisen kokoelman
viuhkat (tai viuhka ja tekstiilikokoelma).
Saksalaisen keräilijän
linkit ja omakin kokoelma (jotkut ajoitukset tosin vähän mietityttävät).
Antique Fans blogi.
Place d'Eventail on valloittavien ranskalaisten keräilijöiden oivallinen tietolähde.
The Covent Garden Minuet Company: Language of Fans.
Viuhkat keskiajalta varhaisbarokkiin: Medieval and Renaissance Material Culture: Fans (maalauksia).
Sca: Kingdom of Atlantia: History of Fans
Japanilaisen viuhkan valmistajan sivusto Kyoton Viuhka (japaniksi).
Yle-kirppis: Sepolla käy viuhka (suomalaisesta keräilijästä)

Hennon vaaleanpunaisia unelmia


Asun pienessä, sekaisessa kerrostalokaksiossa ja haaveilen pienestä mökistä maalla, jossa on puutarha, joka tuottaa ruokaa ja ajasta kirjoittaa. Unelmani liittyvät myös kaikenlaisten tuotteiden ja tavaroiden itsevalmistamiseen. Ajatuksen taustalla on sekä ekologinen omavaraisuus että Epikuroksen ajatus hyvästä itsellisestä elämästä, elämän pienistä nautinnoista.

Lapsuudesta asti olen rakastanut sukelluksia menneeseen. Rakastan erityisesti menneisyyden muotia. Suosikki aikakausia ovat empire eli sijaishallitsijamuoti (regency - brittiläinen nimitys), hollantilais-englantilainen barokki-tyyli (kavaljeerit), 1700-luvun lopun siirtymätyyli, 1910-luku (edvardiaaninen eli titanic tyyli) sekä 1930-1940-luvut. Myös monenlaiset etniset vaatetukset kiinnostavat samoin kuin suomalaiset muinais- ja kansanpuvut. Ajatus historiallisen puvun ja asusteiden valmistamisesta alusta loppuun houkuttaa.

Myös muista unelmista, kuten matkailusta kirjoittelen sen kun niitä tulee vastaan.


Pink Marshmallows is a photo of Angie Harms (A is for Angie) and it is licenced under the Creative Commons Attribution 2.0 Generic license.