Maatiaiskana on yksi parhaiten suomalaisiin oloihin sopeutuneista kotieläinroduista. Kesykanat lienee kesytetty kaakkoisaasialaisesta punaviidakkokanasta noin 5000-4000 vuotta sitten. Kana levittäytyi Pohjois-Eurooppaan Persian ja Välimerenmaiden kautta. Suomessa kanankasvatuksella on parituhatvuotiset perinteet, sillä kana saapui tänne ajanlaskun alun tietämissä. Maatiaiskanoja on noin 2000 ja kukkoja noin 500.
Suomalaista maatiaiskanaa on useita paikallisia kantoja ja sen ulkomuoto, koko ja kehonrakenne vaihtelee kannan mukaan. Kooltaan se on kevyen munijarodun kokoinen, eri kantojen välillä on kokoeroja. Vaalean ruskeat, usein miltei valkeat munat painavat 40-55g. Höyhenpeitteen väri on yleisemmin musta, kiillottomasta nokimustaan. Harmaat ja ruskeat ovat myös tavallisia. Punaruskeissa on usein valkeita pilkkuja. Harvinaisimpia ovat vaaleanruskea, kermanvalkoinen ja hyvin harvinainen metsäkanan väri. Kukot ovat kanoja värikkäämpiä. Harja on pieni ja pysty. Jalkojen väri riippuu muusta värityksestä.
Maatiaiskana on elinvoimainen ja pitkäikäinen, sillä se elää yleensä 5-7 -vuotiaaksi, pisimmillään jopa 21 -vuotiaaksi. Sen luontaiset vaistotoiminnot ovat hyvin säilyneet. Se on kylmänkestävä ja sen vastustuskyky lienee parempi kuin jalosteilla. Maatiaiskanalan lämpötilaksi riittää kanan kylmänkestävyydestä johtuen 5-10 C ja vähimmäisvaatimus on, ettei juomavesi jäädy. Pakkasessa harja ja varpaat paleltuvat. Maatiaskanalle sopii kotoinen viljapohjainen ravinto, jonka lisänä on hyvä ainakin talvella olla jotain eläinperäistä, jottei välttämättömistä valkuaisaineista tule pula. Laidunkaudella kana usein löytää ötököitä ulkoa, jos sen liikkuma-alue on riittävän suuri. Kalkkia ja soraa tulisi olla tarjolla ja juomavesi pitää vaihtaa päivittäin.
Maatiaskana on vaatimaton ja sille kelpaa perinteinen lattia-kuivikekanala. Pienakanalaan se soveltuukin ehkä muita rotuja paremmin. Kanalassa on hyvä olla tilaa, niin että aikuisia lintuja on 4-5 kpl/m ja niillä tulisi olla 1 pesä neljällä munijalla. Kanalassa pitäisi olla ikkuna päivänvaloa varten. Muniakseen se tarvitsee 14-16 tuntia valoa. Maatiaiskanalla tulisi noudattaa luonnollista rytmiä. Ilman keinovaloa kana ei muni ja sulkasato alkaa loka-marraskuussa. Sydäntalvella valaistuksi ajaksi riittää 6-10 tuntia. Laidunta tulisi olla ainakin 2 neliötä kanaa kohden.
Kesäaikaan pelkästään viljalla ruokitulla kanalla liikkuma-ala kannattaa olla suurempikin. Kanat voi päästää liikkumaan vapaana puutarhassa, kunhan kylvökset ja pienet taimet suojataan. Myös mansikat tulee suojata kanavarkailta.
Useimmat maatiaskannat ovat syntyneet alkuperäisen suomalaisen kanan ja rotukanojen risteytymänä. Suomen yleisin kanankanta on 1970-luvulla löydetty Savitaipaleen kanta. Muita tavallisia ovat piikkiöläinen, horniolainen, hämäläinen, iittiläinen, kiuruveden ja Alhon kanta. Kantoja tunnetaan nykyisin noin tusina ja ne on nimetty löytöpaikoittain. Jalasjärjveläinen kanta on kadonnut, harvinaisempia vielä säilyneitä ovat jussilan ja lindellin kannat sekä muu kanta (esim. kihniöläinen kanta). Kaikki kannat ovat edelleen uhanalaisia, osa jopa kriittisesti uhanalaisia. Kanojen
säilytysohjelma käynnistyi 1998 ja kanojen säilyttämiseen voi saada EU-tukea.
Seuraavassa niiden kantojen esittely, joista löysin tietoa netistä:
Alhon kanta on syntynyt kärköläläisen Pentti Alhon jalostustyön perusteella ja sen alkuperä on Seiskarin kantaa, joka on peräisin Savitaipaleelta. Kanalassa tehdyn värivalinnan johdosta kanakanta on vaalean kellertävän- tai punertavanruskea. Kukot ovat kirjavia tai punavoittoisia. Ne ovat eräitä ahkerammin munivista maatiaisista ja hautovia on noin kolmannes.
Horniolainen kanta on peräisin Anna-Liisa Koivuselta, Vammalasta, joka piti kanoja vuodesta 1939 saatuaan ne naapurista. Kanat elivät maatalon pihapiirissä ja ruokinta oli kotovaraista. Kanat löydettiin 1998. Horniolaiset ovat uhanalaisia ja niitä on yhteensä noin 300. Ulkonäöltään kana on tumma, mutta joukossa on vaaleita ja ruskeita yksilöitä. Se on harjaton, solakka ja vahvasiipinen. Muistuttaa etäisesti viidakkokanaa.
Hämäläinen kanta saattaa olla peräisin Erkki Tiitolan jalostustyöstä, sillä tämä kasvatti pohjoishämäläisiä ja -satakuntalaisia kanoja jo 1920-luvulla. Hämäläinen saavuttaa sukukypsyyden 25-30 viikkoisena. Se munii jopa 80% päivistä. Kooltaan munat ovat pientä keskikokoa. Viidennes kanoista hautoo. Yksilöistä suurin osa on joko täysin tai pääväriltään mustia.
Iittiläinen kanta löytyi Jan Googestaegerin kanalasta ja edustaa noin 5% maatiaiskanoista. Aloittavan muninnan reilu 20-viikkoisina ja munivat ahkerasti (70% päivistä). Munat ovat pienehköjä. Puolet kanoista hautoo. Kukoista pääosa on punamustia, mutta kirjavia ja kokomustiakin löytyy. Kanat ovat monivärisempiä, vain harmaata ja valkoista ei löydy. Silti lähes 70% niistä on koko- tai enimmäkseen mustia.
Ilmajoen kanta on jalostettu ruskea maatiaiskana ilmajokelaisen Oiva jääskeläisen ja lapualaisen Vihtori Kosolan toimesta. On mahdollista, että samaa kantaa jalasjärveläisen kanssa. Kuuluu harvinaisimpiin kantoihin. Parhaillaan kolme säilyttäjää. Munivat 17-20 -viikkoisina, joka 2-3 päivä. Noin joka 3. kana haudontavaistoinen.. Kanta on tumma - noin 1/2 ruskea, 1/3 musta ja loput punaisia ja hieman myös kirjavia.
Jussilan kanta on Valkeakosken Äimälän kylästä, Viivi Jussilalta kotoisin. Sieltä ensimmäiset haettiin jo 1970-luvulla. Kanat aloittavat muninnan 20-25 -viikkoisina ja munivat joka toinen päivä. Munat ovat hyvää keskikokoa. Kukoista eniten on kirjavia ja sitten suurin piirtein saman verran kokomustia, pääasiallisesti mustia ja pääasiallisesti ruskeita. Kanoista suurin osa on mustia joko kokonaan tai pääväriltään.
Kiuruvetinen kanta on Yrjö Luttisen 1960-luvulla keräämä. Se saavuttaa sukukypsyyden 20-25 -viikkoisena ja munii melko pieniä munia. Noin viidennes kanoista hautoo. Yleisin väri on kukoilla musta, kanoilla musta ja ruskea. Värejä on kuitenkin paljon, muttei lie täysin punaisia yksilöitä. Rantsilalainen kanta osoittautui kiuruveteläiseksi.
Lindellin kanta on Lopen Läyliäisten kylästä. Sitä kutsutaan myös Satakunnan mustasta. Jalostukseen on käytetty Erkki Tiitolan kanoja (ks. hämäläinen). Kanat ovat tummia ja niillä on kaulassa kullanvärinen nauha. Pieniä ja siroja, kuin kyyhkysmäisiä rakenteeltaan. Kukot vaihtelevia, bankianvärisiä. Voi olla alunperin savitaipaleen kantaa. Löytynee vain yhdeltä säilyttäjältä.
Luumäkeläinen kanta on löydetty apteekkari Saarilahden kanalasta. Ne aloittavat munintansa reilun 20 viikon ikäisinä. Ne munivat vain joka viiden päivä, mutta munat ovat tasaisesti keskikokoisia. Kaikki kukot ovat pääväriltään mustia ja kanoistakin enemmän kuin puolet. Niiden lisäksi on enimmäkseen ruskeita, jonkin verran vaaleita ja harvoin harmaita. Niitä löytynee vain yhdeltä säilyttäjältä.
Piikkion kanta on kotoisin Piikkiöstä ja Kiskosta. Kana aloittaa muninnan 25 -viikkoisena ja munii keskikokoisen munan joka toinen päivä. Noin joka 12. kana hautoo. Kanat ovat yleensä lähes tai pääosin mustia, ruskeita ja kirjavia. Muita värejä esiintyy vaaleaa, täysin harmaita ja valkoista. Kukon yleisin väri on ruskea tai melkein ruskea, kirjava ja musta. Kukot voivat vaaleat ja punasävyiset. Osa voi olla myös harmaita tai valkoisia.
Savitaipaleen kukko oli aiemmin kuin suoraan aapisen kannesta. Nykyään on myös harmaita ja mustia kukkoja. Kanat ovat pääosin tummia ja kaulassa niillä saattaa olla kellertäväpäisistä sulista muodostunut nauha. Kanta on yleisimpiä maatiaiskannoista. Se löydettiin 1970-luvulla Savitaipaleelta. Se aloittaa muninnan reilut 20 viikoisena ja muniin keskikokoisia munia joka toinen päivä. Joka kymmenes kana hautoo.
Tyrnäväläinen kanta lienee kotoisin Varsinais-Suomesta, josta sen viimeinen omista sanoi kanansa hankkineensa. Se saattaa olla samaa juurta piikkiöläisen kanssa. Väritys on vaihtelevaa ja sekä kukkoja että kanoja löytyy eri väreissä: mustia, valkoisia mustin pilkuin, punaruskeita, kullanruskeita, harmaita ja edellisten sekoituksia. Mikään väri ei ole muita yleisempi. Puolet kanoista innostuu hautomaan ja munijoina ne ovat hyvän puoleisia (80% päivistä). Ne aloittavat noin 24 -viikkoisena ja munat ovat kermanvärisiä ja beigejä.
Lisätietoja ja lähteitä:Maatiaskanan vuosi kertoo kanojen hoidostaPikkusiipi on pienkanaloiden yhdistys.
Virtuaali AMK: Maatiaiskana
Kotkot.net
Munanetin maatiaiskeskustelu
Maa ja metsätalousministeriö: Hyvinvoiva kana
Englanninkielinen laaja pienkanala-opas
Alunperin siman aineksina eivät olleet fariinisokeri, rusinat ja sitruunat, vaan katajanmarjat, yrtit ja hunaja tai mahla. Viikinkien simassa saattoi olla myös maltaita, jolloin se muistutti hunajaista olutta. Perinteisisti simaan ei lisätty hiivaa, vaan sen annettiin käydä villien bakteerien ja hiivojen voimasta. Simaa saatettiin maustaa myös mausteilla ja hedelmillä. Koska hunaja oli Suomessa 1700-luvulle asti tuontitavaraa, on simaa täällä saatettu valmistaa juuri mahlasta. Ehkä siksi se on kevätjuoma.
