keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Historiallisia kaavoja ja käsityöohjeita netistä

Godey's Lady Book lehdessä julkaistu 1859 uusrenesanssipuku löytyy monesta paikkaa netin kaavasivuilta.Ajattelitko tehdä historiallisen tai vintage asun? Mietitkö mistä saisit kaavan tai käsityöohjeen? Netistä löytyy kivasti kaavoja aidoille historiallisille vaatteille ja erilaisia käsityöohjeita, kunhan tietää, mistä etsii. Sattumalta tai googlaamalla niitä vain on vaikea löytää.

Tanskan kansallismuseon ylläpitämä Tidens Tøj-verkkonäyttely on upea. Siellä on kaavoja lähinnä naisille, mutta myös miehille ja lapsille noin vuosien 1760-1920-asuihin. Lisäksi on esitelty paljon muuta pukumateriaalia, johon kaavoituksia ei ole olemassa. Kaavat ovat pdf-muotoisia ja ne täytyy suurentaa, mutta ruudukko helpottaa kaavojen suurentamista.

Myös Brittiläisen Victoria & Albert's Museumin sivuilta löytyy jonkin verran ohjeita, lähinnä 1940-luvun neuleisiin sekä yhteen 1940-1950-luvun vaihteen muotipukuun. Tässä puvusssa on se hyvä puoli, että kaavat ovat valmiiksi oikeassa koossa ja niitä on usean eri koon naisille. Siten se sopii myös niille, jotka eivät ole tottuneita kaavanmuokkaajia. Lisäksi löytyy ohjeet 1830-luvun tyylisen taskun valmistamiseen. Samankaltaiset taskut olivat tosin käytössä jo 1700-luvulla, vaikka jäivätkin välillä pois empire-aikana. Lisäksi suosittelen V & A:n kokoelma selainta, joista löytää esimerkkejä vaikka minkä aikakauden asuista ja asusteista.

Myös erilaisten harrastusyhdistysten sivuilta löytyy apua pukujen valmistamiseen. Esimerkiksi 19th US Regiment of Infantry'n sivusto on oikea aarreaitta empire-muotiin. Kaavakuvat on piirretty aitojen empire-pukujen ja alusvaatteiden pohjalta. Myös saksalaisen tanssi- ja vintageyhdistyksen The 20-2-40-Style-Syndicate'n sivuilta löytyy joitakin pienoiskaavoja (1935 ja 1939-1941).

Eräs parhaita yksityishenkilön ylläpitämiä kokoelmia on La Couturière Parisienne, josta löytää kaavoja 1850-1930-luvuilta sekä keskiajalta (keskiajan kaavat saksankielisillä sivuilla). Lisäksi on ohjeita erilaisiin asuihin ja mallikuvia 1700-luvun korsetteihin. Yhtä hyvä on Tudor links sivuston pitäjän Ladies Treasury of Costume and Fashion, joka sisältää kaavoja ja ohjeita 1840-1910-lukujen vaatteisiin.

Toinen erinomainen sivusto on ammattimaisen puvustajan ylläpitämä Costumer's Manifesto, joka on hieman sekava, mutta jolla on valtavasti materiaalia - myös kaavakuvia esim. Leloirilta. Sivustolta löytyy jopa skannattuja (mm. venäläisiä) kaava-arkkeja. Kaikki materiaali ei ole kovin käytännöllistä, mutta sitä on tarjolla. Linkkeineen se on kuin loppumaton aarrevarasto uutteralle tutkijalle.

Pukuhistoriaa hyppäyksittäin, mutta silti melko kattavasti esittelevä Fashion Era-sivustolta löytyy vuoden 1948 vintage-kaavakuvia (suurennettavia) sekä takki vuodelta 1930. Kaikkien neljän edellämainitun sivuston hyödyntäminen vaatii jonkinlaista käsitystä kaavoittamisesta.

Omalla tavallaan erinomainen on myös VintageSewing.info sivusto, jolta löytyy digitoituja vanhoja kirjoja lähinnä 1900-luvulta vaatetukseen ja hattujen valmistamiseen liittyen. Itse pidän erityisesti kaavoitukseen keskittyvästä Harriet Pepinin Modern Pattern Design (1942) kirjasta sekä Ruby Carnahanin kotona valmistettavista  ja laukuista (How to Make Hats) vuodelta 1952. (Päivitys 21.5.2014: tämä sivusto on lakannut  toimimasta ja on nyt uusien omistajien hallinnassa, eikä sisältö ole enää samaa, joten poistin linkit.)

Reneissance Tailor-sivustolta löytyy myös alkuperäisiä 1500-luvun kaavoja ja Elisabethan Costume sivustolta löytyy käskinkirjoitettu saksalainen kaavakirja 1500-luvulta. Hope Greenbergin sivuilta löytyy Godey's Lady's Book lehdessä julkaistuja aitoja 1850-luvun kaavoja ja käsityöohjeita. Lisäksi siellä on upeita muotikuvia eri vuosikymmeniltä. Myös sivulta Dressmaiking Research löytyy kiinnostavaa materiaalia 1850-1930-luvuilta. Materiaaliin kuuluu paljon kuvia ja myös joitakin alkuperäisiä valmistusohjeita ja kaavoja.

Fashionable Past (Koshka the Cat) sivuilta löytyy esimerkiksi empire-korsetin kaavat sekä kuvitettuja ohjeita muiden vaatteiden valmistamiseen. Tipnut sivustolta löytyy lukuisia esiliinojen kaavoja ja ohjeita, joista monet ovat vintage ohjeita 1910-1950-luvuilta.

Antique pattern libraryn sivulta löytyy pdf-muodossa menneitä käsityökirjoja ja -lehtisiä (noin 1850-1950-luvuilta, pääosa tosin vuosisadan vaihteesta). Free Vintage Crochet ja Free Vintage Knitting tarjoavat 1910-1960-lukujen virkkaus ja neulonta ohjeita. Samantapaisia ohjeita löytyy myös Crochet treasures ja Knitheaven sivustoilta (myös muita kuin neulontaohjeita). Myös Glamaraman sivuilta löytyy kivoja neuleita.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Rosmariini esittelyä kaipaa...

Katselin televisiosta kokkikokelaita, jotka eivät tunnistaneet rosmariinia, lempiyrttiäni. Sen neulasmainen ulkonäkö ei hevillä sekoitu muihin yrtteihin. Se, joka on joskus rosmariiniperunoita tai -foccaciaa maistanut, muistaa sekä vahvan maun että ulkonäön.

Rosmariini (Rosmarinus officinalis) on monivuotinen yrtti, joka talvehtii meillä ruukussa esimerkiksi kellarissa. Ulkona se ei talvella pärjää. Pakkasta se ei pahemmim siedä, mutta huonelämpö on sille kuitenkin lepokaudella liikaa. Rosmariini nauttii auringonpaisteesta ja se kannattaakin kesällä nostaa ulkoilmaan. Jos rosmariinia talvettaa huolella, se voi kasvaa jopa 1,5 metriä korkeaksi puuvartiseksi pensaaksi. Helppoa kasvatus ei kuitenkaan valitettavasti ole.

Rosmariinia voi tosin kasvattaa myös yksivuotisena. Sille riittää niukkakin maaperä. Rannalta kotoisin oleva taimi (ros marinus (lat) - meren kaste) pitää tyrskyjen tapaisesta suihkuttelusta. Rosmariinia voi leikata käyttöön tarpeen mukaan, mistä se myös tuuhentuu. Voimaperäisemmästä leikkuusta se ei välitä. Rosmariinia kasvoi Turun linnan ryytimaassa jo 1500-luvun lopulla. Keskiajalla neljän varkaan etikka eli rosmariini-salvia-etikka suojeli ruumiinryöstäjiä paiserutolta. Rosmariinia käytettiin vielä 1960-luvulla Ranskassa sairashuoneiden desinfiointiin.

Rosmariini sopii erityisesti lampaan - ja kananlihalle (ynnä muille linnuille ja voimakkaille lihoille) sekä peruna-, makaroni-, tomaatti- ja sieniruokiin. Sillä voi maustaa myös keittoja esimerkiksi hernekeittoa sekä leipää. Toisaalta sillä voi maustaa myös makeita mansikoita tai vaikkapa simaa. Rosmariini ja valkosipuli sopivat erittäin hyvin yhteen. Muita yhteensopivia ovat esimerkiksi muut sipulit, persilja ja kirveli. Rosmariini vahva maku voi kuitenkin riidellä muiden makujen kanssa. Rosmariini sopii melko hyvin myös kuivattavaksi. Siitä voi myös valmistaa yrttiöljyä. Makunsa puolesta rosmariini sopii mainiosti myös pohjoiseen keittiöön.

Rosmariiniperunat
perunoita (keskikokoisia)
mustapippuria, suolaa
rosmariinia (mieluusti tuoretta)
valkosipulin kynsiä
oliivi öljyä
Pese perunat ja lohko kuorineen. Ryöppää perunat kiehuvassa vedessä 4-5 minuuttia. Kuori valkosipulin kynnet. Laita kasvikset uunipellille. Roiskuta päälle sopivasti oliiviöljyä. Mausta rosmariinilla, suolalla ja pippurilla (maun mukaan). Paista puolisen tuntia 225C. Sekoita puolivälissä. Tarjoa esimerkiksi lampaan paistin kera.

Huom. Rosmariiniperunoita voi myös valmistaa tähdeperunoista (mielellään kuorimattomista), jolloin paistoajaksi riittä varttikin. Seuraa muutoin yllä olevaa ohjetta ryöppäyksen jälkeen.

Tarkempi ohje: Helsingin sanomat tai kotikokki.net

Rosmariinimansikat
mansikoita (tuoreita)
hunajaa
rosmariinin oksia (tuoreita)
Kuumenna hunajaa ja lisää jokunen rosmariinin oksa. Anna maun vahvistua noin kymmenen minuuuttia. Poista oksat. Viipaloi marjat tarjolle ja kaada lämmin hunaja päälle. Korista tuoreella rosmariinin oksalla.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Turnyyri

1880-luvun puolivälin muotikuva.Turnyyri (ra: tournure (käänne); en: bustle (rengas?)) oli 1870-1880-luvuilla muodissa ollut hameen kohotin. Sen tarkoitus oli korottaa hameen kaarta takapuolen päällä. Turnyyri oli eräänlainen surkastuma aiemmin 1850-1860-luvuilla käytössä olleesta krinoliinistä eli vannehameesta. Onkin puhutty myös pikku-krinoliinistä (crinolette). Turnyyri puettiin joko pitkän aluspaidan tai muun alusasun päälle.

Turnyyrejä oli erilaisia, suurista puolikkaan tynnyrin mallisista vanneturnyyreistä aina pieniin jäykästä kankaasta valmistettuihin matkaturnyyreihin. Lisäksi käytössä oli erilaisia tyynyjä ja pienempiä kehikoita, jotka olivat esimerkiksi metalliverkkoa. Suuria turnyyrejä käytettiin erityisesti juhlapukujen kanssa. Turnyyrimuoti jakautuu kahteen kauteen varhaiseen (1869–1876) ja myöhäiseen (1881–1889). Välillä turnyyri oli poissa muodista. Pienet turnyyrit olivat ajoittain käytössä vielä 1900-luvun alussakin.

Turnyyri loi erikoisen profiilin, johon palattiin myöhemmin 1900-luvun alun muodissa, jolloin samanlainen selänkaari luotiin s-korsetin avulla. Edestä katsottuna olemus oli kapealinjainen. Muoti herätti jo omana aikanaan hilpeyttä ja pilailua.

Suurikokoinen vanne- tai häkkiturnyyri (1881).Takamus-voittoisen vartalo-mallin on joskus ajateltu saaneen vaikutteita 1800-luvun alussa Eurooppaa kohautta-neista hottentotti venusten vartalosta. Hottentoteiksi tuolloin kutsutun khoi-kansan naisille oli tyypillinen suuri takamus. Khoit ovat osa khoisaneja, jotka ovat eteläisen Afrikan alkuperäisväestöä. Tätä vartaloa pidettiin seksikkäänä, mikä olisi saattanut johtaa sen matkimiseen muodissa. Toisaalta eroa vierailuilla ja turnyyri muodilla on useita kymmeniä vuosia.

Todennäköisemmin olikin kyse samasta muodin oikuttelusta, joka sai 1700-luvulla ylikorostamaan lanteita. Turnyyri muoti ei suinkaan syntynyt yhtäkkisesti. Jo ennen varsinaista turnyyrimuotia krinoliinit olivat kehittyneet 1860-luvulla symmetrisestä pyöreästä muodosta kohti takaosa painotteista soikeaa muotoa. Samalla vartalonmuoto kehittyi edestä katsottuna leveästä vyötäröä voimakkaasti korostavasta siluetista kohti kapeampaa ja hoikempaa. Turnyyri olikin tavallaan vain tämän vähittäisen kehityksen huipentuma.

Lisätietoa ja lähteitä:
Fashion-era:
Bustles
Costumes.org: History of Fashion and Dress: First and Second Bustle Periods
Fashion Encyclopedia:
Bustle
Bustle and Nineties Period
The Victorian Era: The bustle in women’s fashion
Shape of Fashion:
The Bustle Period
TDF Costume Collection: Costumes from The Bustle Period (1870-1890)
Bustle
Such Eternal Delight: The Birth and Death of the Victorian Bustle: an Apologia
The Ladies Treasury: THE BUSTLE ERA - Fashion in the 1870s & 80s

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Paul Poiret

Poireen suunnitelmat olivat kuin Art Nuveau (jugend) maalauksia (1912).Paul Poiret (lausutaan miltein samoin kuin Poirot) oli eräs 1900-luvun alun kuuluisimmista muotisuunnittelijoista, joka ammensi tyylinsä erityisesti itämaisista vivahteista. Poiret'n vaikutusta 1900-luvun muotiin on joskus verrattu Picasson vaikutukseen moderniin taiteiseen.

Poiret oli eräs niistä uusista 1900-luvun alun suunnittelijoista, joka oli mukana vapauttamassa naiset korseteista, Chanelin ja Madeleine Vionnetin ohella. Toisin kuin Channel, Poiret on vähän tunnettu muotimaailman ulkopuolella. Hän lainasi vaikutteita sekä luonnosta että eri puolilta maailmaa ja uudisti länsimaisen naisten pukeutumisen.

Poiret aloitti uransa ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen optimistisesti suuntautuneen kukoistuksen, belle époquen aikana. Hän aloitti työnsä piirtäjänä, palkattiin sitten Jacques Doucetille, josta hän siirtyi muotitalo Worthin palvelukseen. Worthin perinteikkäälle asiakaskunnalle hän oli kuitenkin liian kokeileva. Erään venäläisen prinsessan väitetään kommentoineen hänen kimono-tyylistä takkiaan säkiksi, jonne he laittavat niskoittelevat talonpojat näiden kuolemansa jälkeen.

Poiret oli orientalismin mestari (1912).Poiret perustikin oman muotitalonsa 1903. Skandaalimainen kimonotakki oli hänen ensimmäinen tunnusvaatteensa, jolla hän keräsi mainetta. Hänen oma tyylinsä oli sekoitus boheemia tyylikkyyttä ja orientalismia. Poireen pehmeät vaatteet eivät vaatineet alleen korsettia tai alushametta, kuten aiempi muoti oli olettanut. Hänen käsissään pehmeät pastellit vaihtuivat kirkkaisiin väreihin ja kontrateihin. Hän suosi empire-linjaista vyötäröä, löyhiä kaapuja ja pyöreitä perhosenkotelo takkeja.

1908 Poiret alkoi valmistaa suoria, vartalonmyötäisiä leninkejä (sheath dress). Hän oli myös ensimmäinen, joka puki naisen housuihin. Hän toi muotiin (1910-13) myös hyvin kapean nilkkapituisen hameen (hobble skirt - ontuva hame), joka hankaloitti kävelyä ja aiheutti sipsuttamista. Vaikutelmaa tehostaakseen osa naisista käytti jalkojen ympärillä sidettä, jonka seuraamuksena kävely muistutti geishojen sipsutusta. 1913 Poiretin tyyli matki haaremipukeutumista ja hänen hattunsa muistuttivat lampunvarjostimia. Nämä hatut olivat 1920-luvun kellohatun (en/ra: cloche) esikuva.

Poireen kotelotakkeja (1908).Uudellainen tyyli oli osittain seurausta hänen taipumuksestaan verhoilla vartalo kankaisiin sen sijaan, että olisi räätäleitä mukaillen istuttanut vaatteet käyttäjän päälle, kuten tuohon aikaan oli tapana. Tämä oli kreikkalaista vaikutusta. Poiret'n kehittämänsä drapeeraus (draping (en) - laskostus, verhoilu; draper (ra) - poimuttaa) on edelleenkin suosittua muoti-suunnittelijoiden parissa.

Poiret tuli kuuluisaksi kutsuistaan, joilla hän taitavasti markkinoi vaatteitaan ja muutamassa vuodessa hän oli saavuttanut mainetta boheemina suunnittelijana. Hän ei enää tyytynyt suunnittelemaan vain vaatteita, vaan laajensi hyvin pian toimiaan myös hajuvesiin ja sisustukseen. Tässäkin hän oli uranuurtaja.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Poiret jätti muotisuunnittelun ja värväytyi tekemään uniformuja. Kun hänet vapautettiin 1919, oli muotitalo konkurssin partaalla. Siinä missä Poiretin suunnitelmat olivat erikoisia ja kauniita sekä uraa uurtavia, niiden toteutus ei ollut samaa laatua kuin uusien suunnittelijoiden, kuten Chanelin. Poiret'n muoti oli tarkoitettu ihailtavaksi kaukaa. Poiret jatkoi kuitenkin suunnittelua miltei koko 1920-luvun, mutta maailmanlaajuisen laman myötä muotitalo jouduttiin sulkemaan 1929. Kun Poiret kuoli 1944, hänet oli paljolti unohdettu.

Lähteitä ja lisätietoa:
Vogue: Fashioning the Century,
artikkeli kopio (ehkä vain kuvat)
Nothing elegant:
Paul Poiret: The King of Modern Fashion
Eurbanista:
Fashion History: From the Belle Epoque through WW1
dvisible: Fashion-Revolutionary Paul Poiret, and the Introduction of the Elegant Tomboy
Metropolitan museum: The Costume Institute: Paul Poiret dresses
Metropolitan museum: Poiret: King of Fashion
Fashion era: Orientalism - Titanic Era Fashion History