Juhlava Barokki

Barokki oli rehevää ja moniulotteista aikakautta. Se oli erityisesti musiikin, puutarhojen,  arkkitehtuurin sekä Alankomaalaisen taiteen kukoistuskautta. 

Barokki puutarha

(Tämä on toinen kerta kun kirjoitan barokista. Ensimmäinen kirjoitukseni oli eräs tämän blogin varhaisimmista julkaisuista ja eräs sen suosituimmista kautta aikojen. Aihe kiehtoo minua ja koska edellinen kirjoitukseni ei enää täysin tyydytä, ajattelin kirjoittaa siitä uudistetun version Blogin 10 vuotisjuhlan kunniaksi.)

Barokki seurasi antiikista innoitusta lainannutta renesanssia. Renesanssi eetoksen (eli hyveellisyyden) sijaan barokkia hallitsi paatos (eli tunteellisuus). Barokki on  erään tulkinnan mukaan saanut nimensä epäsäännöllisen muotoisista (siis muista kuin pyöreistä) helmistä.

Barokin, kuten myös renesanssin, juuret olivat Italiassa ja sillä - toisin kuin renesanssilla - oli vahva katollisen kirkon tuki. 1600-luku oli uskonnollisten sotien aikaa ja näissä taisteluissa myös taide oli aseena. Jesuiittiveljeskunta oli vahva toimija tämän vuosisadan aikana.

Sebastian Vrackx: Sotilaiden ryöstelyä (30-vuotinen sota). 

Vuosisata oli eräs sotaisimmista koko Euroopan historiassa, eivätkä kaikki sodat suinkaan olleet uskonnollisesti motivoituneita. Espanja oli lähes jatkuvassa sodassa Englantia ja Hollantia vastaan. Saksalais-Roomalainen keisarikunta ("Itävalta") oli sodassa Ranskaa ja Ottomaaneja vastaan. Ranska oli vuoroin sodassa Englantia, Alankomaita, Itävaltaa ja Espanjaa vastaan.

Koko vuosisadan merkittävin sota oli tietysti 30-vuotinnen sota (1618-1648), joka kosketti koko Keski-Eurooppaa ja jossa myös Pohjoismaat, erityisesti Ruotsi, olivat mukana. Siinä vastapuolina olivat kenties vielä muita sotia selvemmin protestantit ja katolliset.

1600-luku oli myös itsevaltiuuden aikakautta, joka heijastui myös barokin mahtipontisuudessa ja ylellisyydestä. Aatelistokin nautti pukeutumisen ja sisustuksen näyttävyydestä. Barokki oli luonnontieteiden murroksen aikaa, jolloin vaikuttivat Galilei, Kepler ja Newton. Filosofian kehitys tuki uutta tapaa ymmärtää maailmaa havaintojen kautta ja sitä olivat rakentamassa mm. Bacon, Descartes ja Pascal.

Rembarntin yövartio

1600-luku oli Alankomaiden kultakautta, jolloin pienen merivaltion laivanvarustajien ja muiden porvareiden varakkuus kasvoi ja he panostivat rakennuksiin, taiteeseen ja vaatetukseen. Tämä huolimatta 1568 alkaneesta kapinasta Espanjan kuningas Filip II:sta vastaan, mikä tunnettiin nimellä 80 vuotinen sota. Se jakoi alueen protestanttiseen ja katolliseen alueeseen ja kuvioon sekaantuivat myös Englanti ja Ranska.

Barokki ei koskaan itse määritellyt itseään barokiksi, vaan se oli rokokoon ajan uuden sukupolven määritelmä, jolla kuvatiin musiikin ja arkkitehtuurin liitottelevaa tyyliä 1700-luvun puolivälissä (mm. Diderot, Roussea). Aikakauden nuorison korvissa barokki-musiikki kuulosti vanhahtavalta ja barokki-tyyli oli auttamattomasti poissa muodista.

Musiikki, tanssi ja ooppera

Euroopan suurissa hoveissa musiikki kehittyi 1600-luvulla kohti klassista musiikkia. Samalla saivat alkunsa monet hovitanssit, joihin myös baletti juontaa juurensa. Usein barokki musiikin aikakautena määritellään oopperan synnystä J.S. Bachin kuolemaan (n. 1580/1590-1750).

Barokki ei ollut musiikin tarkoituksiin syntynyt termi, eivätkä sitä keksineet muusikot. Siksi se on jossain määrin harhaanjohtava. Barokin musiikkia väritti usein moniäänisyys eli polyfonia. Säveltäjät pyrkivät kuvaamaan musiikillaan erilaisia mielentiloja ja tunteita.

Huolimatta laulumusiikin keskeisestä asemasta, soitinmusiikista tuli yhä tärkeämpää. Monet nykyiset soittimet vakiintuivat. Musiikissa käytettiin tehokeinoina hyppyjä ja murtosointuja, jotka olisivat olleet vaikeita laulaa. Tyyli ja taiteelliset tavoitteet eivät kuitenkaan olleet yhtenäisiä, eikä niiden taustalla ollut tiivistä filosofiaa, kuten joidenkin myöhempien taidesuuntausten kohdalla.

Tyypillistä barokin alkupuolelle oli oopperan synty, keinojen kokeellisuus ja ylilyövä tunne. Vähitellen laulavuus, sanan ja sävelen tasapaino, sai tilaa.  Käsitys sävelasteikosta muuttui 1600-luvulla valtavasti ja tonaalinen molli-duuri vastapari vakiintui ja mahdollisti uusia tehokeinoja, kuten sävellajivaihdon. Barokin loppupuolellea vakiintuivat konsertto ja sonaatti. Muodosta tuli tärkeä ja rytmiikasta toistuvaa. Barokin tunnetuimmat säveltäjät olivat myöhäisbarokin mestarit Vivaldi, hovimuusikko Händel ja urkuri J. S. Bach.

Varhaisimpana oopperana pidetään Jacobo Perin sävellystä Dafne vuodelta 1597. Oopperan juuret olivat renesanssin madrigaali- ja pastoraalidraamoissa. Madrigaalidraamoissa musiikkikappaleet muodostivat tarinan, kun taas pastoraalidraamat olivat runomittaisia näytelmiä, joissa oli lauluosuuksia. Varhaisbarokin merkittävin oopperasäveltäjä oli Claudio Monteverdi.

Vallan keskittyessä niin maallisten kuin hengellistenkin ruhtinaiden käsiin, tarvittiin edustusmusiikkia. Tämän edustusvaatimuksen seurauksena musiikista tuli usein mahtipontista. Musiikkia luotiin ja kuunneltiin eri valtakeskuksissa: paavin hovissa, Versaillesissa, pienemmissä ruhtinashoveissa, sekä Englannin-, Preussin-, Itävallan- ja Venäjän hoveissa. Iso osa barokkimusiikista ei ollut sävelletty vain kuunneltavaksi, vaan myös hoveissa tanssittavaksi.

Barokkitansseilla tarkoitetaan vuosiin 1650-1750 sijoittuvia ranskalaisia ylhäisötansseja. Tanssityylin varhaiset vaikutteet tulivat Italiasta, se kehittyi Ludvig XIV:n hovissa ja levisi ympäri Eurooppaa Ranskan ihannoinnin seurauksena.

Tanssityyliä levittivät myös ranskalaiset tanssimestarit, jotka loivat koreografioita niin oopperan lavalla kuin tanssisaleihinkin. Esittävä ja osallistuva tanssi oli vasta eriytymässä. Ylhäisö opetteli muotitanssit joka vuosi tanssiasia varten. Suosistuimpia tansseja olivat menuetit. Osa barokkimusiikista on sävelletty tanssittavaksi ja se on juuri niin edukseen.

Arkkitehtuuri ja taide

Barokkilinna ja puutarha

Barokin aikana pyrittiin muodostamaan kokonaistaideteoksia rakennuksista, puutarhasta, sisustuksesta ja jopa käytetyistä taideteoksista. Kaupungitkin saatettiin suunnitella niin, että niiden rakennusten arkkitehtuuri täydensi toisiaan. 

Barokin puutarhatyyliä

Geometriset muodot, tarkat matemaattiset laskelmat ja symmetria olivat barokin puutarha- ja rakennustaiteen perusta. Barokin aikana lainattiin antiikin aiheita renesanssista tuttuun tapaan, mutta niiden käyttö oli uudenlaista, kokeilevaa.

Arkkitehtuurille oli tyypillistä arvokkuus ja jykevyys. Renesanssista oli tuttua loogisuus ja selkeä massojen asettelu. Alankomaiselle arkkitehtuurille oli tyypillistä korkea katto, kun taas ranskalaisessa katon olemassaolo pyrittiin häivyttämään. 

Barokki tuoli n. 1690
CC-BY-3.0 by Saliko

Varsinkin hovipuutarhat olivat usein valtavia, jatkuen kilometritolkulla, ja muodostaen taustan hovin juhlille. Ne rakentuivat säännöllisistä poluista, symmetrisista istutuksista ja vesiaiheista. Suihkulähteet, altaat ja kanaalit olivat suosittuja. Puutarhan eri vyöhekkeet olivat kukin omanlaisensa ja sisälsiä aiheensa mukaisia kasviryhmiä. 

Sekä puutarha- että palatsiarkkitehtuurin merkittävin keskus lienee ollut Ranska, jossa  erityisesti 1660-luvuilla rakennettiin Versaillen linna ja sen puutarha. Ranskassa ymmärrettiin hyvin arkkitehtuurin ja taiteen propaganda arvo. 

Caravaggio: Ecce Homo

Barokin kuvataiteen kaksi merkittävää koulukuntaa olivat roomalaiseen ja hollantilaiseen barokkiin. Roomalainen barokki oli katollisen kirkon tukemaa uskonnollista suitsutusta, kun taas hollantilainen barokki oli vaurastuneen porvariston tukemaa taidetta, pääosin arkikuvia, maisemia ja muotokuvia. 

Roomalaisen barokin johtohahmoja oli kuvanveistäjä (ja arkkitehti) Gianlorenzo Bernini. Hän loi sekä veistoksia että veistoksista ja arkkitehtuurista koostuneita kokonaistaideteoksia. Varhaisimmat teokset olivat muotokuvia tai mytologiaa kuvaavia. Eräs Berninin tunnetuimmista veistoksista on Pyhän Teresan hurmio, joka on valaistu sen yläpuolelle piilotetuista ikkunoista.

Rubens: Kolme sulotarta

Varhaisen barokin maalaustaiteen helmiä oli nuorena kuollut Caravaggio. Hänen nuoruuden kuvansa olivat usein naturalistisia asetelmia, joissa näkyi madonkoloja ja muita epätäydellisyyksiä. Uskonnollisiin töihin hän loi koskettavuutta arkirealismin kautta. Caravaggion mallit olivat tavallisia roomalaisia, esimerkiksi katupoika, mikä toi maalaukset lähelle todellisuutta. Hän ei pyrkinyt idealisoimaan mallejaan.

Hollantilaisen porvarisbarokin kukoistus jatkui aina 1700-luvun alkupuolelle saakka. Porvaristo keräsi mielellään sekä taluluja että grafiikkaa. Maalauksista tuli kulutustuote ja teoksista pyrittiin tekemään helposti myytäviä.

Vermeer: Tyttö ja helmikoru

Suosittuja olivat erityisesti laatukuvamaalaukset, jotka kuvasivat omana aikansa arkielämää, erityisesti porvariskodeista käsin. Alankomaissa syntyi myös nykyisen kaltainen maisemamaalaus, jossa kuvattiin ostajille tuttuja meri- ja maaseutumaisemia. Sekä laatukuviin, että maisemiin saatettiin piilottaa uskonnollisia tulkintoja ja piiloviestejä. Muotokuvat olivat myös suosittuja. 

Tunnetuimmat barokin Alankomaiden maalarit olivat Rubens ja Rembrant, mutta merkittäviä maalareita oli lukuisia. Rubensin maalaukset olivat tosin suosittuja ympäri Eurooppaa. Rubens maalasi mielellään mytologisia maalauksia, joissa oli paljon paljasta pintaa ja naisilla rehevät muodot.

Espanjalaismuotia n. 1600

Rembrant maalasi aluksi pieniä uskonnollisia maalauksia, joista hän teki myös painokuvia ja kehitti painokuvatekniikkaa. Omana aikana Rembrantin kuuluisin työ oli ns. Yövartio (ks. kirjoituksen alkuosa), jossa näkyy Rembrantin upea valon käsittely ja kyky saada ryhmämuotokuvaankin liikettä. Jan Vermeer oli laatukuvan mestari, jonka töille on ominaista läpikuultavuus ja kirkkaus.

Barokin asu 

Rubens noin 1609

Aivan 1600-luvun alussa muotia hallitsi vielä siirtomaistaan vaurastunut Espanja, jonka muoti oli jäykkää muodollisen hovielämän hengessä. Sen varjosta nousi vähitellen pieni ja nopeasti kehittyvä valtio:  Hollanti. Nousun seurauksena taide alkoi kukoistaa ja muoti alkoi kehittyä omaan suuntaansa.

Jäykkien myllynkivikaulus pääntien sijalle tulivat alkujaan miehillä suuret pitsikaulukset. Aiemmin kapeat hihat pullistuivat vähitellen ja niihin liitettiin pitsikalvosimet. Miehillä muotiin tulivat suuret hatut ylväine höyhen koristeineen.

n. 1630

Hollantilaisen muodin suosikkiväri oli pitkään musta, joka oli silloinen juhlavaatteiden väri. Musta ei ollut kuitenkaan yksitoikkoinen, vaan se oli täynnä yksityiskohtia ja kuviointia. Musta kangas saattoi olla kukallista jaquard-silkkiä. Puvuissa oli erilaisia koriste-elementtejä ja jopa kultakirjontaa. Ne eivät olleet merkki vaatimattomuudesta ja köyhyydestä.

Van Dyck n. 1632-1635

Myllynkivi-kaulusmuoti jatkui naisilla miehiä pitempään. Kun 1630-luvulla pitsikaulukset saapuivat naistenkin muotiin, he alkoivat esitellä kaula-aukkojaan. Ensin malli oli neliskanttinen, mutta kehittyi vähitellen ovaaliksi.  Kaula-aukkojen suojana alettiin käyttää ohuita huntumaisia kankaita. 1630-luvulla muotiin alkoivat naistenvaatteissa tulla myös pastellivärit.

Hollantilaisessa muodissa oli suosiossa sekä "alusmekko" (bowen) että naineiden naisten edestä avoin "päällysmekko" (vlieger). Alusmekko ei suinkaan ollut alusasu, vaan se koostui tiukasta korsettimaisesta yläosasta ja siihen yhdistetystä hameesta. Hameet oli kohotettu paksujen kangasmakkararoiden avulla. Vyötärö oli korkealla.

1662 Ranskalaispari, miehellä muodikkaat
Rhingrave housut

Aluksi Ranskassakin oli muodissa hollantilainen tyyli. Kun Louis XIV otti hallinnon käsiinsä 1661, Ranskalla oli valtava kaupan alijäämä Hollannille. Aurinkokuninkaan vallan alkuaikoina ranskalaiset ihailivat Madridilaista muotia. He toivat eri ylellisyystuotteita ulkomailta, ei vain Espanjasta vaan erityisesti Hollannista ja myös Italiasta.

Merkantilistisen näkemyksen mukaan ylellisyyden tuonti johti talouden epätasapainoon. Tämän vuoksi päätettiin suosia ranskalaisia tuotteita. Jotta ne kelpaisivat aatelistolle, niiden valmistusta tuli kehittää, jotta niiden laatu oli yhtä hieno kuin ulkomailta tuotavien tuotteiden. Louis perusti ylellisyystuotteiden tehtaita, jotka eivät vain tuoneet alamaisille vaurautta, vaan myös nostivat Ranskan muodin johtavaksi maaksi. Kymmenessä vuodessa Aurinkokuninkaasta oli tullut ihailtu muoti-ikoni.

Louis XIV n. 1670

Miesten muoti muuttui Aurinkokuninkaan aikaan nopeasti. Ensin muotiin tulivat runsaat, polivipituiset hamemaiset housut, jotka tunnettiin nimellä Rhingrave. Niiden  kanssa käytettiin lyhyttä istuvaa doublet jakkua, jonka pitempi versio oli ollut käytössä jo 1500-luvulla ja kehittynyt panssarin alla pidettävästä suojavaatteesta. Paidasta tuli ensi kertaa tärkeä pukine, joka näkyi jakun alta ja hihansuista.

Pian muotiin tuli pitkä 'uniformutakki'. Se kapeni vähitellen vyötäröstä ja alaosasta muodostui hamemainen levennys. Tämä uusi takki tunnettiin nimellä just-a-corps. Sen alla käytettiin doublettia, josta oli kehittynyt istuva liivi. 1680-luvulla rhingave alkoi antaa tilaa istuville polvihousuille, culottelle. Peruukeista tuli korkean aseman merkki ja pitsikaulukset pienenivät, koska suuret kaulukset eivät sopineet yhteen peruukkimuodin kanssa.

n. 1695

Naisten muoti seurasi pidempään hollantilaista tyyliä. 1600-luvun lopulle tultaessa alettiin kuitenkin palata perinteiseen tyyliin, joissa laahuksen pituus kertoi kantajansa asemasta. Vyötärö laski ja tiukentui. Korsetista tuli näkyvä osa asua, kun siihen liitettiin hihat ja sitä alettiin käyttää ilman päälle puettavaa miehustaa. Korsetti koristeltiin nauhoin ja rusetein.

Päällys-hame oli yleensä samaa kuosia kuin korsetti. Se oli avoin edestä, koottu lanteille ja sidottu taakse. Kirkkaat värit ja erityisesti punainen nousivat suosioon. Vähitellen muotiin tulivat raidalliset ja kukalliset kankaat. 1680-luvulta asti myös naiset käyttivät peruukkeja. Muoti oli kuitenkin vielä siluetiltaan kapeampi kuin rokokoo aikana. 

1600-1700-lukujen tapetit

1400-luvun gobelliini.

Länsimaissa tapetti oli gobelliinien jälkeläinen. Siitä kehittyi edullisempi versio käsinkudotuille seinävaatteille. 

Gobellineja on länsimaissa käytetty antiikin ajoista saakka (n. 300 luvulta eaa). Suomen ja ruotsin gobelliini nimitys tulee pariisilaisesta keskiaikaisesta "tehtaasta" (1400-luku). Ranskaksi seinävaate on tapisserie ja englanniksi tapestry. Seinävaatteita käytettiin paitsi koristamaan sisätiloja, myös eristämään huoneita kylmistä kiviseinistä.

Seinävaatteista tapetteihin

Seinälle liimattu painokuva,
yksityiskohta maalauksesta, 1540-luku

Ranskaksi tapetti on joko papier peint tai myös tapisserie. Ilmeisesti meidän tapettimme onkin nimityksenä ranskalaista alkuperää. Nimitys seinäpaperi on käytössä periaatteessa sekä englanninkielessä että ranskassa. Saksalaiset puhuvat tapeteistä (die Tapete) kun taas espanjalaiset käyttävät nimitystä papel pintado eli maalattu paperi.

1600-luvun lopun tapetit, Skolklosterin linna, Ruotsi

Varsinainen paperin-valmistus oli levinnyt Eurooppaan 1100- luvulla. Uskonnollisia painokuvia alettiin painaa 1400-luvun alussa puisilla painolaatoilla.

Vaikka seinäpapereita oli painettu Kiinassa jo aiemmin, Euroopassa niitä alettiin valmistaa 1400-luvun lopulla tai 1500-luvun alussa ilmeisesti itsenäisesti. Joka tapauksessa tapetin ripustajat perustivat killan Ranskaan vuonna 1599. Varhaisimmat tapetit olivat Ranskasta ja Englannista. Toisaalta myös erilaisia painokuvia liimattiin usein seinille. Erityisesti monet Albert Dürerin kuvat oli tarkoitettu seinäkoristeiksi.

Tapetin painatus puulaatoilla.

Viimeistään 1600-luvun loppuun mennessä olivat kehittyneet käsinmaalaus, puulaatta (eli puupiirros) painokuvat sekä sabluunakuviointi. Puulaatoilla painetut tapetit tulivat nousevan maalaisaatelin suosioon jo Keski-Euroopassa jo renesanssin aikana. Yläluokka suosi edelleen seinävaatteita, jotka olivat kuitenkin erittäin kalliita ja joihin useimmilla ei ollut varaa.

Varhaiset seinäpaperit matkivatkin seinävaatteiden aiheita. Valitettavasti varhaisista tapeteista on säilynyt vain vähän esimerkkejä. Joitakin mallikuvia ja painolaattoja kuitenkin tunnetaan.

Yksityiskohta, 1700-luku, kiinalainen

Englannissa tapettien valmistus taantui Cromwellin puritaanisen tasavallan aikana, sillä silloin niitä pidettiin turhanpäiväisinä. Kuningasvallan palauttamisen jälkeen tapetit palasivat suosioon hyvin nopeasti. Varakkaat pyrkivät täyttämään aiempaa kulttuurista tyhjiötä kauniilla asioilla.

1600-luvun lopulla Eurooppaan alettiin tuoda laadukkaita kiinalaisia tapetteja. Ne olivat kokonaan käsinmaalattuja ja siksi kallita. Monet eurooppalaiset valmistajat pyrkivät kopioimaan niitä.

1700-luku

Ranska 1700-luku

1740-luvun lopulla Britannian Pariisin suurlähettiläs sisusti asuntonsa sinikuvioidulla (flokkipainatetulla, irtonukkakoristetulla) nukkatapetilla, josta tuli suosittu. Ranskalainen valmistaja  Jean-Baptiste Réveillon alkoi valmistaa ylellisistä sinikuvioitua fleyr-de-lys eli ranskanlilja tapettiaan 1760-luvulla. Sitä käytettiin ensimmäiseen kuumailmapalloon 1780-luvulla.

Keski-Euroopassa 1700-luvulla olivat suosittuja erilaiset maisemat. Niissä oli usein joko antiikin rakennuksia tai raunioita, maalaisidyllejä tai eksoottisia näkymiä. Myös toistuvia kukka-, ihmis- ja eläinaiheita käytettiin paljon. 1700-luvun lopulla kehitettiin ensimmäiset tapettien koneelliset painotekniikat. Nämä tarjosivat uusia kuviointimahdollisuuksia ja nopeamman sekä edullisemman tuotannon.

Kultanahka tapettia 1600-luvulta,
myöhemmin kehystetty
CC BY-ND 4.0 by Finna,
Varsinais-Suomen museot

Suomalaista tapettihistoriaa

Suomi oli pitkälle 1700-luvulle saakka Ruotsin syrjä-aluetta ja aineellinen kulttuurimme oli niukkaa ja pitkälle talonpoikaista. Tilannetta eivät suinkaan parantaneet 1600-luvun lopun nälkävuodet eivätkä Venäjän valloitus- ja hävitysretket 1700-luvun alussa. Tilanne parani kunnolla oikeastaan vasta 1700-luvun jälkipuoliskolla.

Ennen 1700-lukua tapetteja olikin Suomessa vain harvoissa rakennuksissa. Barokki toi kuitenkin tapetit myös Pohjolaan 1600-luvulla ja meilläkin niitä lienee ollut joissain harvoissa rakennuksissa. Tuolloin tapetit saattoivat koostua kullatuista nahkapaloista (ns. kultanahka tapetti). Sen halvempi versio oli verkanukkatapetti (eli sirotetapetti), jossa tapetin päälle kuvioksi liimattiin villanukkaa. Sirotetapetit pyrkivät jäljittelemään kultanahkaa. Varaisimmat tapetit olivat neliskanttisia eivätkä välttämättä peittäneet koko seinää.

Rokokoo, käsinmaalattu
CC BY-ND 4.0 by Finna,
Varsinais-Suomen museot

Kotimaisia tapetteja alettiin valmistaa 1740-luvulla, koska Ruotsin ylellisyys asetukset kielsivät ulkomaalaisten tapettien maahantuonnin. Suosittuja aiheita olivat köynnöstävät kasvit yhdistettyinä pystyraitoihin ja kukkakimppu-ruudukko. Myös suuria kokohuoneen maisemakuvia valmistettiin. Kangas- ja paperipohjalle maalattuja koristemaalauksia kutsuttiin myös tapeteiksi (ns käsin maalatut tapetit). Tapetit painettiin ns. lumppupaperille, jonka valmistuksessa käytettiin hyväksi vanhoista vaatteista saatuja kuituja.

Rokokoo, käsinpainettu
CC BY-ND 4.0 by Finna,
Varsinais-Suomen museot

Monet valmistuspajat olivat pieniä, sillä tuolloinen tapetinvalmistus vaati paljon käsityötä. Valmistajat välttyivät leimaverolta, jos heillä oli tapetin valmistuksen lisäksi jokin muukin ammatti. Usein tapetteja valmistettiinkin jonkun käsityö- tai taideammatin sivutyönä. Jo alussa Turun Akatemian piirustuksenopettajat saivat luvan valmistaa tapetteja. Leimattomia tapetteja on vaikea tunnistaa ja monet valmistajista ovatkin jääneet ajan hämärään. Osa täkäläisistä tapeteista on todistettavasti tuotu Ruotsin puolelta.

Kustavilainen, sabluunalla?
CC BY-ND 4.0 by Finna,
Varsinais-Suomen museot

1700-luvun lopun hallitsevaksi tyyliksi muodostui kustavilaisuus, jossa yhdistyi ilmavuus, vaaleus, käytännöllisyys ja eleganttius. Suomessa tyyli oli ruotsalaistakin pelkistetympää: hillittyä vaaleaa harmaata ja pelkistettyjä muotoja. Kustavilaiseen tyyliin sopivat raitatapetit ja köynnösaiheet ja jopa käsinmaalatut antiikin pylväsaiheet.

Jouluseimet

Jouluseimet kuuluvat katolliseen jouluperinteeseen olennaisena osana. Keskiajalla niitä rakennettiin kirkkoihin, joista ne levisivät myös kotien joulukoristeiksi. Kauneimmat taideseimet koostuvat tarkkaan harkituista yksityiskohdista ja monenlaisista eri perinteiden mukaisista elementeistä. Ne ovat ihan muuta kuin halvat kipsiset koristeet, joita meillä usein myydään joulun alla. 

Läntisessä katolisessa perinteissä seimi otetaan usein esiin jo adventtina. Seimi asetelmat ovat erityisen suosittuja Etelä-ja Keski-Euroopassa sekä Latinalaisessa Amerikassa. Suosituinta niiden rakentaminen on kuitenkin ollut Italiassa, josta ne ovat alunperin myös peräisin.

1400-luvun seimi Stutgartista.
Valokuva - CC-BY-3.0 Andreas Praefcke

Tärkein osa seimen henkilöistä - ns. pyhä perhe ja paimenet - ovat peräisin Luukkaan Evankeliumin alussa olevasta joulukertomuksesta. Esimerkiksi Etelä-Italiassa seimiasetelmia kansoittaa kuitenkin usein vanhanaikaisen maalaiskylän väki perinteisissä askareissaan. Loppiaisena kuvaelmaan saatetaan lisätä vielä itämaan tietäjät, jotka tunnetaan usein myös kolmena kuninkaana.

Hieman historiaa

Tiettävästi ensimmäisen elävän seimen rakensi Franciscus Assisilainen 1200-luvun alussa selittääkseen Jeesuksen syntymää lukutaidottomille härän ja aasin avustamana. Hän halusi ihmisten ymmärtävän Jeesuksen vaatimattoman alkuperän.

Kirkkojen ja kotien varhaisimmat seimiasetelmat olivat usein tuontitavaraa Italiasta. Hienoimmillaan seimitaide oli 1500-1700-lukujen Napolin Kuningaskunnassa ja Napolilainen barokki seimi on edelleenkin arvostettu seimen muoto. Myös Genova oli samoihin aikoihin tunnettu seimiasetelmien valmistuspaikkana. Erityisen tunnettu asetelmien tekijä oli sieltä kotoisin oleva Anton Maria Marigliano.

Seimiasetelmat olivat suosionsa huipulla barokin aikana ja 1700-luvuilla. Tuolloin perinteiseen yksinkertaiseen asetelmaan alettiin lisätä uusia kohtauksia. Brixenin museossa esillä oleva "kokovuotinen" seimi sisältää peräti 4000 eri asetelmaa tai kohtausta. Sen loivat Sterzingiläiset velipuolet Joseph ja Augustin Propst. Ajan myötä eri maissa ja eri alueilla alkoi kehittyä erilaisia seimiperinteitä.

Yksityiskohta napolilaisesta seimestä  Bayerin museossa,
Kuva (photo by) Andreas Praefcke

Kun valistus ja maallistuminen alkoivat vallata alaa 1700-luvun lopulla, seimet poistettiin monin paikoin kirkoista varsinkin Keski-Europpassa. Tämän seurauksena tavallinen väki alkoi rakentaa seimiä koteihinsa ja esimerkiksi Etelä-Saksassa monet veistivät itse niiden hahmot. Maisemat muistuttivatkin heidän kotimaisemiaan. Esimerkiksi Tyrolissa seimet sijoittuivat Alppimaisemiin. 1800-luvun lopulla muotiin tulivat vuorostaan itämaiset seimet.

Protestanttisissa maissa seimet menettivät uskonpuhdistuksen jälkeen vähitellen aiempaa merkitystään. Englannissa oli ollut tapana leipoa joulupiiraat seimen muotoisiksi, Jeeuslasta varten. 1600-luvulla riisuttua kristillisyyttä kannattaneet puritaanit kuitenkin kielsivät seimiperinteen. Vaikka toimet eivät muualla olleet yhtä tiukkoja, ei seimillä enää ollut samaa merkitystä kuin katollisena aikana.

1900-luvun alussa seimet menettivät suosiotaan myös katollisessa Keski-Euroopassa, jossa vain muutamat keräilijät jaksoivat kiinnostua niistä. Heidän ansioistaan osa perinteisistä maalaisseimistä säilyi näihin päiviin saakka. 1900-luvun lopulla seimiperinne on virinnyt uudelleen ja osa perinteestä on saanut uutta verta. Perinteinen Vatikaanin jouluseimi Pyhän Pietarin aukiolla ilmestyi vasta 1980-luvun alussa joulukuusen juurelle.

Monimuotoinen perinne

Seimen hahmot on vuosien kuluessa muodostuneet moninaisiksi. Vaikka Aasi ja härkä ovat seimiasetelman perinteisiä osallistujia, niitä ei kuitenkaan mainita Uuden Testamentin joulukertomuksissa. Niihin viitataan vain Vanhassa Testamentissa profeetta Jesajan ennustuksessa. 1400-luvulta asti ne on kuitenkin katsottu olennaiseksi osaksi seimikuvaelmaa. Perinteisesti härkä kuvastaa kärsivällisyyttä ja aasi nöyryyttä. Joissakin seimiperinteissä seimessä näkyy myös Vanhan testamentin hahmoja, kuten Adam ja Eva tai Nooa tai Jaakobin 12 poikaa.

Santouns hahmoja 1900-luvun alun postikortissa.

Provencelaiseen perinteeseen kuuluvat pienet värikkäät terracotta eli punakeramiikka hahmot, jotka tunnetaan paikallisella kielellä nimellä Santoun, pikku-pyhimys. Lagnel niminen provencelainen taiteilija alkoi valmistaa hahmoja 1700-luvun lopulla Ranskan Suuren (1789)  vallankumouksen paineessa, kun kirkkoja suljettiin väkisin ja niiden seimiasetelmat kiellettiin.

Tänä päivänä hahmoja valmistetaan paikallisesti lähinnä pienissä perheyrityksissä. 1800-luvun alkupuolelta lähtien Marseillessa on järjestetty joulukuiset Santoun messut, jonne valmistajia kokoontuu esittelemään työtään ja jakamaan kokemuksiaan. Myös provenselaiset hahmot ovat lisääntyneet perinteisten seimihahmojen ulkopuolelle ja saaneet vaikutteita paikalliselta väestöltä.

Krakovalainen seimimestari.
CC-BY-3.0 - Anna Gawrońska

Seimiperinne levisi Puolaan jo hyvin pian syntymisensä jälkeen. Seiminäytelmiä saatettiin esittää katujen nukketeattereissa. Vähitellen myös puolalainen kulttuuri alkoi vaikuttaa hahmoihin. Syntyi sellaisia hahmoja kuin siivekäs husaari. Tunnetuin eli krakovalainen seimiperinne ("Szopka krakowska") syntyi 1800-luvulla, kun paikalliset käsityöläiset alkoivat valmistaa seimiä koristeiksi ansaitakseen hieman joulurahaa. Paikalliset joululauluryhmät saattoivat kantaa seimikaupunkeja mukanaan kiertäessään laulamassa ovelta ovelle.

Itsenäistymisen jälkeen, 1900-luvun alussa niitä myytiin Krakowasta matkamuistoiksi. Paikallisviranomaiset ovat järjestäneet seimikilpailuja toisesta maailmansodasta lähtien. Seimiasetelmat saattavat olla metrin levyisiä ja parimetriä korkeita. Alaosan innoituksena on vanha krakovalainen rakennustaide. Ylempänä kuvatatan yleensä Beetlehemiä.

Myös monissa muissa maissa on omia erityisiä, paikallisten rakastamia seimiperinteitä, jotka heijastajat kunkin alueen omaa kulttuuria. Ne ovat usein paikallisia ylpeyden aiheita. Toisinaan seimihahmoissa ilmenee myös huumori tavoilla, joka voi olla viralliselle uskonnon harjoitukselle vierasta. Ne ovatkin kansan omaa kulttuuria.

Hihat, hihat, hihat...

Erillisistä hihakappaleista tuli osa naisten asua keskiajan kuluessa. Suuret hihat ovat olleet länsimaisessa naistenpuvussa muodissa muutamaankin kertaan. Ensimmäisen kerran barokin aikakaudella 1600-luvulla, toisen kerran 1830-luvulla ja kolmannen kerran saman vuosisadan loppupuolella 1890-luvulla.

Barokin aikana suuret hihat omaksuttiin miesten muodista, jota naisten yläosa jäljitteli, tosin naisellisesti. Miesten muotiin suuret hihat olivat tulleet jo renesanssin aikana. Suuret hihat olivat muodissa ns. hollantilaisen barokin aikana 1600-luvun puolivälin tienoissa.

Barokkipuvussa suuri hiha oli istutettu olka- ja lapaluun alle. Barokin puku oli muutenkin muodoiltaan pyöreähkö ja suuret pussihihat sopivat siihen mainiosti.

Seuraavan kerran suuret hihat tulivat muotiin 1820-luvun lopulla, puhvihihojen koko alkoi kasvaa. Suurimman kokonsa hihat saavuttivat 1830-luvun alussa, jolloin ne hallitsivat koko asua. Kooltaan ne olivat paljon vielä barokkihihojakin suuremmat.

Vaikka 1830-luvun pukukin oli muodoltaan pehmeän pyöreä, vaikuttavat valtavat pönkkähihat siihen nähden kuitenkin usein jopa suhteettoman suurilta.

Valtavat pussimaiset hihat oli myös 1830-luvulla istutettu olkapään alapuolelle ja pääntie antoi vaikutelman olkapään valumisesta todellista alemmaksi. Kohti vuosikymmenen loppua hihat alkoivat taas pienetä ja puhvit laskivat hihan yläosasta kyynärvarteen. Hihat palasivat normaali kokoonsa 1840-luvun aikana.

1890-luvulla muotiin tulevat hihat noudattelivat uutta modernia kaavoitustyyliä. Hihojen muotoilu oli jo 1850-luvulla ollut tärkeä osa muotipukua, mutta 1890-luvulla siihen hullaannuttiin todella. Hihoja oli kaiken mahdollisen muotoisia ja monet niistä olivat suuria.

Suurissa hihoissa korostuivat aiempaa voimakkaammin suuret olkapäät, jotka tulivat uudestaan muotiin 1980-luvulla, 90-vuotta myöhemmin. 1890-luvulla muotiin tulleet suuret lampaanlapahihat (leg o'mutton sleeves) jatkoivat kasvuaan kunnes poistuivat muodista noin 1906.

Barokki

Länsimaisen kulttuurin uudelleen synnyttäjänä itseään pitänyttä renesanssia seurasi rehevän yltäkylläisen mahtipontisen raskas 1600-luvun barokki, jonka tunnuksena oli epämuodostunut helmi. Sen värit olivat tummia ja rikkaita ja kuvat dramaattisia ja reheviä kuin raskasta pitsiä. Sitä seurannut rokokoo oli sen vastakohta keveydessään, mutta seuraaja koukeroisessa koristeellisuudessaan. Barokkityylille oli lisäksi ominaista vahva liikkeen vaikutelma, valoisuuden vaihtelut, illuusiot ja katkaistu asettelu (eli kuin maalaus jatkuisi näkymättömiin).

Yhteiskunnallisesti barokin aikakausi oli puhdasoppisuuden ja yksinvaltiuden aikakausi, jolloin kuningasvalta nousi huippuunsa Euroopassa. Englannissa se oli uskonnollisesti värittyneen sisällissodan kausi. Ranskaa repineiden hugenottisotien jälkeen barokki huipentui aurinkokuninkaan Ludvig XIV:n pitkään valtakauteen. Saksassa riehui 30-vuotinen sota, johon myös ruotsalaissuomalaiset joukot osallistuivat, kuuluisampana suomalainen ratsuväki hakkapeliitat.

Niin kirkkojen kuin hallitsijoiden tuki teki aikakaudesta sekä taiteen että arkkitehtuurin kannalta rikkaan. Barokin merkittävimpiä keskuksia oli myös vasta itsenäistynyt Alankomaiden tasavalta. Se hallitsi maailman meriä kaukakaupallaan, joka muutenkin lisääntyi aikakaudella. Ajatusmaailmaltaan barokin aikakausi oli tieteellisen vallankumouksen kausi, johon liittyivät niin luonnontieteiden isä Galilei, tähtitieteilijä Kepler kuin ranskalainen filosofi Descartes. Thomas Hobbes kiteytti aikakauden idean sivistyneestä yksinvaltiaasta teoksessaan Leviathan.

Moni pitää barokin aikakautta eräänä länsimaisen musiikin huippukautena. Myös musiikissa oli havaittavisssa pyrkimys dramaattisuuteen. Sen uusi muoto olikin teatteria ja musiikkia yhdistävät ooppera. Myös renesanssin lopulla syntynyt kantaatti kukoisti. Vaikka aikakausi synnytti lukemattomia rakastettuja säveltäjiä, sen keskuudessa ei niinkään ollut sävellys tai säveltäjä kuin esitys itse. Tärkeitä piirteitä olivat koristeellisuus ja improvisointi. Barokin jälkeen muun muassa Bach vaipui unohduksiin, kunnes hänet löydettiin 1800-luvulla uudestaan.

Kuuluisia barokki säveltäjiä olivat myös muun muassa Monteverdi, Buxtenhude, Vivaldi, Händel, Albinoni, Telemann ja oma suosikkini Domenico Scarlatti. Musiikkikautena barokki on niin moniulotteinen, että pitkään kiisteltiin, voitiinko sitä koota minkään yksittäisen käsitteen alle. Se oli myös barokin taidekausista pisin kestäen miltei 200 vuotta aina lähes 1700-luvun loppupuolelle saakka. Tässä hieman J.S. Bachia sellolla:



Barokki ei ole kirjallisuuden kautena yhtä tunnettu eikä pitkäikäinen kuin barokkimusiikki. Sille olivat tyypillisiä vertaus- ja kielikuvat sekä hämmästyksen ja ihmetyksen teemat. Ulkoinen muoto sai usein enemmän painoa kuin usein keveäksi jäänyt sisältö. Erityisesti se menestyi Espanjassa ja Portugalissa sekä Saksassa. Parhaiten barokin kirjallisuus lienee onnistunut runouden osa-alueella, jossa tärkäe koulukunta olivat englantilaiset metafyysisetrunoilijat mm. John Donne. Tällä ryhmällä oli myöhemmin merkittävä vaikutus 1900-luvun alun runoilijoihin, erityisesti T. S. Eliotiin. Donnen runo (josta alla pätkä) on antanut myös nimen Ernest Hemingwayn romaanille Kenelle kellot soivat.

No man is an Iland, intire of it selfe;

every man is a peece of the Continent, a part of the maine;

(Katkelma John Donnen runosta: For whom the bell tolls eli kenelle kellot soivat, alkuperäisessä 1600-luvun kieliasussaan)

Barokkimuoti

Barokin (1600-luvun) muoti jakautuu kahteen pääsuuntaukseen eli varhaisempaan pohjoiseen ja myöhempään eteläiseen tai hollantilaiseen porvarilliseen ja ranskalaiseen hovimuotiin. Hollantilainen raskas, tumma, pyöreä ja rehevä muoti oli suosittumpi protestanttisilla alueilla kun taas ranskalaisen mahtipontisen jäykkää hovintyyliä seurattiin katollisilla alueilla.

Erityisesti ranskalaistyyli suosi kaikkea erikoista ja kummallista. Sen piirissä tunnettiin musta huulipuna, keksittiin kauneuspilkut ja alettiin puuteroida hiuksia valkosiksi. Muutenkin pukeutuminen oli poikkeuksellisen luovaa. Renesanssin jälkeen löysenneet korsetit alkoivat myös uudelleen kiristyä. Naisten takit matkivat miesten takkien räätälöintiä. Ranskalainen hovimuoti olikin rokokoomuodin edelläkävijä. Ajatus "ranskalaisesta muodista" ja muodikkuudesta syntyi barokin lopulla Aurinkokuninkaan taitavan vientipolitiikan ansiosta.

Oheinen Isabella Rubensin puku on hollantilaisen muodin malli-esimerkki. Sen väri on tumma, kaulukset suuret ja pitsien koristamat ja hihat pöyhkeät. Maalauksessa ei kovin tarkkaan näy vyötärölinjaa, joka hollantilaismuodissa oli korotettu, tosin ei kuitenkaan niin korkealla kuin myöhemmin empire-kaudella. Vaikka miehusta ulottui edestä vyötärölinjan alle, linjaa korosti usein miehustan poikki ruusukkeelle solmittu leveä silkkivyö. Lisäksi koristeena on runsaasti aikakaudella suosittuja helmiä. Maalauksen on maalannut rehevistä naisvartaloistaan tunnettu kuuluisa aviomies, hollantilainen barokkimaalari Peter Paul Rubens.

Pitsinvalmistus syntyi todennäköisesti 1300-luvun Flanderissa, nyky-Ranskan ja Belgian rajamailla. Katollinen papisto käytti pitsiä asuissaan, mutta maallikkojen asuissa se yleistyi vasta 1500-luvulla. Pitsin suosion kasvaessa sen valmistus levisi nopeasti ympäri Eurooppaa, jonka eri puolille syntyi pitsikeskuksia, kuten kotimainen Rauma. Myös Pohjois-Amerikan intiaanit ovat omaksuneet pitsin valmistuksen lähetystyöntekijöiltä. Barokki oli ylhäisömuodissa pitsin huippukautta.

Viuhkojen jäljillä

Viime päivinä olen tutkinut eri aikakausien viuhkoja. Lähinnä olen ollut kiinnostunut barokki ja empire viuhkoista. Tässä pikku katsaus etsintöjeni tuloksiin.

Viuhkat tunnetaan jo muinaisessa Egyptissä. Vanhin tunnettu kuvaus on noin 3ooo eaa. Kiinassa viuhkojen valmistus alkoi perinteisen historiankirjoitusen mukaan 2600-luvulla eaa. Vanhin todiste kiinalaisesta viuhkasta on 600-luvulta. Kokoontaitettava viuhka (jp. sensu) kehittyi Japanissa 800-luvulla. Ne levisivät ensin Kiinaan ja sitä kautta vähitellen myös Eurooppaan. Japanissa viuhkoilla on tärkeä asemansa myös teatterin parissa (ks. oheinen kuva näyttelijästä viuhkoineen). Viuhkat tunnettiin myös Keski- ja Etelä-Amerikan intiaanien parissa.

Varhais-barokin aikana suuriosa viuhkoista oli kiinteitä joko strutsin sulista tai pienestä yleensä neliskanttisesta lipusta muodostuneita. Vaikka kokoontaitettavatkin viuhkat tunnettiin, ovat ne olleet vähemmistössä. Vähitellen Kiinasta saapuneen tuonnin ja paikallisen kopioinnin seurauksena ne lisääntyivät ja saavuttivat vähitellen hallitsevan aseman. 1600-luvulta niitä on kuitenkin säilynyt vain vähän. Vanhimmat Eurooppalaiset taitettavat viuhkat ovat melko yksinkertaisia.

Empire kauden kokoontaittuvia viuhkoja siivitti antiikin ihailu, puhtaat värit, metallikoristelut (erilaisin paljetein, helmin, maalein ja kirjonnoin) ja kevyet materiaalit (kuten verkko).

Aiemmat raskaat ohuesta (kanan) nahasta ja paperista valmistetut maalatut rokokooviuhkat olivat vaihtuneet yksinkertaisiin, antiikin aihein koristeltuihin ja kevyempiin viuhkoihin, jotka sopivat aikakauden muotiin ja ajatteluun. Samalla ne olivat menettäneet kaksipuoleisuutensa. Viuhkat olivat pienentyneet, koska keveiden pukujen suojissa niille ei ollut enää aiempaa tilaa. Kuvassa 1800-1805 viuhka. (Kuva on julkaistu Public Domain eli julkisen käytön oikeuksilla.)

1700-1800-lukujen vaihteessa olivat Brittein saarilla suosiossa myös painetut ja joskus myös vesivärein maalatut paperiviuhkat, joissa oli pitkähköjä tekstejä. Tällaisia olivat esimerkiksi ennustamiseen opastavat mustalaisviuhkat tai rukouksia sisältänyt kirkkoviuhka. Sinisukka eli kirjallisista harrastuksista kiinnostunut nainen saattoi myös lueskella esimerkiksi Darwinin kasveista tai ainakin viuhka saattoi antaa sellaisen vaikutelman. Viuhkaan saattoi olla myös painettu kuningas Yrjö III:n (George III) kuva.

Viuhkoista on kirjoitettu melko vähän, mutta niistä oppii yllättävän paljon pelkästään yksityiskohtiin perehtymällä. Hyvä opiskelukohde on Fitzwilliam museon laaja viuhkakokoelma, jossa kuvat 800 viuhkan kokoelmasta. Useimmat on ajoitettu ja paikallistettu ja monissa on vielä tarkat selitykset viuhkan materiaaleista ja taidehistoriallisesta taustasta.

Viuhkojen valmistamisesta en ole vielä onnistunut löytämään paljoakaan tietoa, joten siitä toivottavasti lisää myöhemmin.


Muutamia hyviä lähteitä:
Fan Circle International, jonka sivuilla viuhkojen historian katsaus ja viuhkojen korjauksesta.
Fanan eli Fan Association of North American linkit.
Britannian kuninkaallisen kokoelman viuhkat (tai viuhka ja tekstiilikokoelma).
Saksalaisen keräilijän linkit ja omakin kokoelma (jotkut ajoitukset tosin vähän mietityttävät).
Antique Fans blogi.
Place d'Eventail on valloittavien ranskalaisten keräilijöiden oivallinen tietolähde.

The Covent Garden Minuet Company: Language of Fans.

Viuhkat keskiajalta varhaisbarokkiin: Medieval and Renaissance Material Culture: Fans (maalauksia).

Sca: Kingdom of Atlantia: History of Fans

Japanilaisen viuhkan valmistajan sivusto Kyoton Viuhka (japaniksi).

Yle-kirppis: Sepolla käy viuhka (suomalaisesta keräilijästä)