Muistiinpanoja arjen historiasta, vuotuisjuhlista, kulttuurimme juurista, ruokahistoriasta, pukuhistoriasta, käsityöhistoriasta, puutarhanhoidosta, omavaraisuudesta ja kaikesta muusta itseäni kiinnostavasta. Blogi ilmestyy nykyisin silloin tällöin keskiviikkoisin. Valitettavasti korona on aiheuttanut pitkiäkin taukoja. Olisi kiva, jos kävijät viitsisivät jättää itsestään sen verran jälkeä, että merkitsisivät, jos jutut olisivat kiinnostavia (ei toimi mobiilissa).
Ikivihreä joulupuu on rakastettu osa länsimaista jouluperinnettä. Meilläkin se on ehtinyt vakiintua kiinteäksi osaksi joulun viettoa, vaikka saapuikin tänne pohjolaan vasta 1800-luvulla ja yleistyi vähitellen 1900-luvun alkunn mennessä. Vaikea on joulua ajatella ilman kuusta tai jonkinlaista muuta ikivihreää korviketta.
Victorian ja Alberin joulupuu 1848,
jota pidettiin Brittien ensimmäisenä.
Useimmiten joulukuusen väitetään olevan peräisin keskiajan lopun Strasbourgista, joka oli tuolloin osa saksalaista kulttuuripiiriä. Jo 1530-luvulla torilla myytiin joulukuusia, paikallisten pappien vastustuksesta huolimatta. 1539 kerrotaan paikallisen lebrasairaalankin saaneen kuusen koristuksekseen.
Toisaalta joulupuusta on maininta myös lähempää, Tallinnasta, vuodelta 1441 ja Riikasta, Latviasta 1510. Toisaala Tallinna ja Riikaa olivat tuolloin osa samaista saksalaista kulttuuripiiriä. Tallinnan joulupuu maininta on kuitenkin epämääräinen ja saattaa viitata myös jonkinlaiseen salkoon, jonka ympäri tanssittiin. Riikan ulkomaisten kauppiaiden keskitalven juhlan kunnikasi pystyttämä oljin ja omenoin koristeltu puu poltettiin lopuksi roviolla.
Strasbourgin joulukuusilla on pitkät juuret.
CC-BY-2.0 by Nicholas Vollmer.
Erään tiedon mukaan 1419 Freiburgin leipurikisälleillä olisi ollut omenoin ja piparkakuin koristeltu joulukuusi. Toisen tarinan mukaan jopa Lontoossa olisi 1444 pystytetty joulupuu. Joka tapauksessa 1500-luvun lopulla saksalaisilla alueille laulettiin Tannebaum-lauluja, jolloin joulukuusi oli jo yleistynyt.
Joskus kerrotaan tarinaa Lutherista ja joulukuusesta. Tarina saattaa perustua 1800-luvulta peräisin olevaan saksalaiseen, Carl Schwerdgeburthin painokuvaan, jossa kuvataan Lutherin perheen joulun viettoa. Kuvassa on pieni pöytäkuusi. Jotkut pitävätkin epätodennäköisenä, että Lutherilla olisi 1530-luvulla ollut Wittenbergissä joulukuusta.
1527 teksti Stockstadin joulupuusta,
löydettiin Würzburgin arkistosta.
Mikäli joulukuusi on todella peräisin Strasbourgista, epäily on aiheellinen, sillä Saksin Wittenberg sijaitsee ihan eri puolella silloista saksalaista aluetta, kuin nykyään Ranskan osana oleva Elsass. Tästä huolimatta Luther on toisinaan nimetty joulukuusen keksijäksi. Legendan mukaan hän näki talviyönä tähden kuusen latvassa.
Entä jos joulukuusi ei olekaan Strabourgista kotoisin? Vuonna 2014 Würzburgin arkistosta löytyi vuodelta 1527 oleva teksti, joka kertoi joulupuusta Stokstadissa. Asiakirja kertoo kiistasta metsänomistajan ja metsänvartijan välillä, joka koski polttopuuta ja joulukuusia. Mitä joulukuusella tarkoitettiin, ei kuitenkaan ole varmaa. Oliko ehkä kyse vain joulukuussa kaadetuista puista? Olisiko keskiajan lopulla ollut aikaa koristella koteja joulupuilla? Tämä viittaus joulukuuseen on siis Baijerista, Etelä-Saksasta.
Kristillisissä piireissä joulukuuselle on kuitenkin annettu myös uskonnollisia merkityksiä. Toiset näkevät sen paratiisin elämänpuun vertauskuvana, jolloin se heijastaa taivastoivoa. Pappien vastustuksesta voi kuitenkin päätellä, että 1500-luvulla joulukuusta ei pidetty täysin kristillisenä perinteenä.
Orjanlaakeri ja misteli ovat osa brittiläistä jouluperinnettä.
Ennen joulukuusia saksalaiset kodit on saatettu koristella ikivihrein oksin, kuten myös Brittein saarilla edelleen usein tehdään. Ikivihreä liittyy keskitalven juhlintaan ilmeisesti eri puolilla germaanista kulttuuripiiriä. Koristelun juurien ajatellaan olevan esikristillisellä ajalla. Toisaalta jo varhain, kristityt katsoivat ikivihreiden heijastavan tuonpuolleista, ikuista elämää.
Uskonpuhdistuksen jälkeen joulukuusesta muotoutui protestanttisessa perinteessä katolilaisen jouluseimen vastine. Sen sanotaan levinneen yhdessä protestanttisen uskon kanssa. Pohjoismaihin joulukuusi saapui 1700-luvulla, ensin yläluokan perheisiin. Varhaisin varma tieto kuusesta suomalaiskodissa on vuodelta 1829, Helsinkiläisessä paroni von Klincowströmin kotoa.
Joulu Topeliuksilla 1897. Virsirunoilijalle kuusi kelpasi.
Sadassa vuodessa kuusi levisi kaikkialle Suomeen. Pappiloista ja porvariskodeista tavallisen kansan pirtteihin. Viimeisen vahvistuksen kuusen keskeiselle asemalle toivat kansakoulujen kuusijuhlat. Pirttien perinteiset jouluoljet saivat tehdä tilaa joulupuulle. Uutuksien tavoin kuusta toki myöskin parjattiin. Eniten huolissaan olivat palovaaraa pelkäävät. Heidän lisäkseen yhtä lailla aatteelliset sosialistit kuin eräät vanhoilliset kristilliset piirit vastustivat joulukuusia.
Lindy Hop, Shag ja Balboa olivat swing-tanssien toista aaltoa 1920-1930-luvuilla, alkuperäisen Charlestonin jälkeen. Ne syntyivät afroamerikkalaisten parissa, mutta levisivät nopeasti muiden väestön osien piiriin ja osa jopa Eurooppaan saakka. Niitä kaikkia tanssittiin swing-musiikin tahtiin.
It's in the stars 1938.
Swing oli 1930-1940-lukujen "pop-musiikkia", jonka juuret olivat Louis Armstrongin ja Earl Hinesin soittotyyleissä. Se oli suosittua jazz-musiikkia, jossa pohjarytmin päälle soitettiin melko vapaasti puhaltimilla ja jousilla. Yhtyeet olivat suuria ja sooloisti improvisoi usein orkesterin melodian päälle.
Swingille oli tyypillistä off-beat rytmi, eli venytellään perusrytmistä tahallaan vähän sivuun. Swing sekoittui myös muihin musiikin lajeihin. Syntyi uusia tyylejä kuten country- ja blues- tyylinen Western Swing ja viuluvoittoinen Gypsy Swing.
Shag syntyi Carolinan osavaltioissa 1920-luvulla ja levisi ympäri Yhdysvaltoja 1930-luvulla. Vauhdikas Lindy Hop syntyi Harlemissa aivan 1930-luvun alussa. Balboa syntyi Etelä Kaliforniassa 1920-luvulla ja tuli suosituksi 1930-1940-luvuilla. Joskus kaikkia näitä tansseja kutsutaan yhteisnimityksellä Jitterbug.
1930s Shag
Shagin historia on hieman hämärä. Tanssi alkoi ilmeisesti etelästä, katutanssina. Arthur Murrayn tanssistudiot toivat kutenkin 1930-luvun lopulla tunnetuksi hiotumman tyylin. Tanssi oli suosittua ympäri Yhdysvaltojen 1930-luvulla. Varhaisimmissa kuvauksissa tanssia kuvattiin koostuvan toisjalkahypystä ja potkusta. Hieman erilaisia tansseja saatettiin kuitenkin kuvata shagiksi.
Shagille on tyypillistä pomppu tai yhden jalan hyppy, jossa päkiän lyönti vastaa jokaiseen rytmiin. Tanssilliset osuudet (mm. potkut) tanssitaan ns. painottamalla iskulla (off-beat), kun muuten 1920-1930-lukujen tanssit painottuivat lähinnä painolliseen iskuun (on-beat). Rytmillisesti shag oli siis hieman erilainen tanssi. Aikalaisopettajat puhuivat kolmesta eri rytmistä: yksi-rytmisestä, kaksi-rytmisestä ja kolme-rytmisestä tanssista. Nykyään puhutaan vielä pitkästä-kaksi-rytmisestä-shagista.
1938 Balboa
Balboa syntyi Etelä-Kaliforniassa 1920-luvulla, tosin sen juuret saattavat jopa olla vuodessa 1915. Se on siis tavallaan samaa ikäpolvea kuin Charleston, mutta suosittu siitä tuli kuitenkin vasta 1930-luvulla. Balboa kuvaa läheistä vartalokontaktia, jossa koko vartalon mitta painuu kiinni tanssipariin. Siinä korostuvat rytmilliset painon vaihdot ja parin seuraaminen.
Balboa koostuu yhteen liitetyistä kaksi tahtisista liikkeistä. Siinä liikutaan kahdessa neljän askeleen ryhmityksessä. Tärkeää on viestiä painon vaihdoksilla ja hienovaraisilla vartalon liikkeillä. Balboa suosittiin ahtaissa tanssisaleissa, jossa avarammat swing-liikkeet eivät oikein onnistuneet. Sitä suosivat myös kypsemmät tanssijat, jotka eivät oikein innostuneet vauhdikkaammasta jitterburgista. Nykyään puhutaan kahdenlaisesta balboasta - ns. aidosta ja bal-swingistä. Alunperin bal-swingiä kutsuttiin vain swingiksi.
1941 Lindy Hop
Lindy Hop syntyi Harlemissa aivan 1920-luvun lopulla tai 1930-luvun alussa ja sen kehitys on seurannut Jazz-musiikin kehitystä. Se oli hyvin suosittu swing-aikakaudella, n. 1935-1945. Lindy oli sekoitus monia eri edeltäviä tansseja, kuten jazz, steppi, charleston, Texas Tommy ja breakaway, joka oli hieman vanhempi tanssi Harlemista.
Breakawayta tanssittiin Lindy Hopin tapaan ns. avoimessa otteessa, vaikka nykyään lindya voidaan tanssia myös yksintanssina. Texas Tommy oli Charlestonin tapaan vanhimpia swing-tansseja ja sitä oli tanssittu jo 1910-luvulla. Breakaway ja Texas Tommy eivät koskaan kuitenkaan olleet samalla tavalla laajan yleisön piirissä suosittuja tansseja kuin Charleston ja Lindy Hop. Alla kuitenkin esimerkkejä niistäkin.
Lindy Hopin sanotaan saaneen nimensä lentäjä Charles Lindbergistä, joka ylitti koneellaan Atlantin 1927. Tanssin katsotaan joskus syntyneen 1928 Harlemin tanssimaratonissa, kun George Snowden ja Mattie Purnell uudistivat Breakawayta tanssiessaan. Selvää syntyajankohtaa on kuitenkin vaikea määritellä, koska vaikutteita tuli monesta suunnasta.
Joka tapauksessa Lindy Hop tyylinä vakiintui 1930-luvun alussa. Se on valtavan vauhdikas ja liikunnallinen tanssi, jossa on jopa acrobatiaan viittaavia osioita. Myöhemmin Lindy Hop oli osaltaan vaikuttamassa jiven syntyyn.
Afro-amerikkalaisen musiikin juuret ovat afrikasta mukana tulleissa rymeissä, orjuuden aikaisissa työlauluissa ja spirituaaliperinteessä. Orjuudenlakkauttamisen jälkeen afro-amerikkalainen musiikkiperinne alkoi kukoistaa ja sai vaikutteita myös muiden kulttuurien musiikkiperinteistä. Vähitellen siitä kehittyi rikas ja ripeästi uusiutuva muusiikin aarreaitta.
Afro-amerikkalainen musiikki alkoi kehittyä 1700-luvulla työlaulujen ja ns. peltovalitusten (field hollers) muodossa. Ne olivat tärkeä osa afrikkalaisperäisten orjien suullista perintöä. 1700-luvun lopulla alkoi syntyä ns. spirituaaleja, kun orjat kääntyivät vähitellen kristinuskoon. Laulut kertoivat usein, millaista oli olla afrikkalainen Amerikassa. Lauluja alettiin kerättä muistiin 1860-luvun lopulla, pian sisällissodan ja orjuudenlopettamisen jälkeen.
Orjien saapuessa Afrikasta heitä kiellettiin puhumasta äidinkieliään ja harjoittamasta vanhoja uskontojaan. Heidän englankielen sanavarastonsa oli usein suppea. He käyttivät tätä sanastoa tulkitakseen muualta raamatusta saamaansa tietoa.
Joissain paikoin he saivat järjestää omia rukouskokouksiaan. Ne olivat usein ainoita paikkoja, joissa he saivat hyväksytysti kokoontua, ilmaista tunteitaan ja seurustella keskenään. Kokouksissa osallistujat saattoivat laulaa, veisata, tanssia ja joskus jopa langeta transsiin. Rumpuja käytettiin afrikkalaiseen tapaan viestintään. Rytmin luomiseen käytettiin myös jalan poljentoa ja taputuksia.
Orjien mukana saapui useita uusia soittimia, joista monet olivat erilaisia rytmisoittimia, kuten lyömäsoittimia. Mukana tuli myös banjon edeltäjiä. Tutut vanhat rytmit siirtyivät uuteen musiikkiin. Mukana Afrikasta siirtyi myös tarinallisuus osana uskonnollisuutta. Kun eurooppalaisperäiset omistajat vähitellen ymmärsivät yhteyden rumpujen ja viestinnän sekä varstarinnan välillä, rummut vähitellen kiellettiin.
Kansanspirituaaleja piristettiin usein vartalonliikkein ja jopa tanssimalla. Afro-amerikkalaiset myös muuttivat usein vanhempien kristillisten laulujen ja virsien rytmiä ja tempoa. Tyypillinen laulutapa oli vuorolaulu (call and response), jossa joko kaksi ryhmää tai esilaulaja ja muu laulujoukko vuorottelevat.Spirituaalien perinne kehittyi sekä bluesiksi että gospeliksi.
Afro-amerikkalainen tulkinta 1700-luvun
englantilaissta gospel-laulusta 'Amazing grace'.
Spirituaalit toimivat keinoina ilmaista omakuvaa, jaettuja yhteisöllisiä tapoja, perinteitä ja etnistä taustaa. Ne saattoivat myös tomia piilotettuina sosiaalisen vastarinnan merkkeinä. Afro-amerikkalaiset yhdistivät usein oman kärsimyksensä israelilaisten kärsimyksiin raamatun kertomuksissa.
Spirituaaleja sovellettiin kehtolauluiksi ja leikkilauluiksi. Niistä muokattiin myös työlauluja. Niillä oli aivan keskeinen osa afro-amerikkalaisessa kansanlauluperinteessä.
Vapautettujen musiikkia
Rumpujenkieltäminen johti uusien soittimien omaksumiseen. Musiikissa rumpu korvattiin eri soittimilla, kuten tampuriinilla, luukastanjeteilla, banjolla ja viululla. Banjo oli afro-amerikkalainen keksintö, joka käyttää hyväksi pingotettua kalvoa, kuten rummutkin.
1800-luvun lopulla marssimusiikki oli suosittu musiiikkimuoto ja afro-amerikkalaiset muusikot omaksuivat siitä eri soittimia - erityisesti rytmi- ja puhallinsoittimia. He alkoivat kokeilla sekä tyylillä että soittimilla. Syntyi aivan uudenlaista musiikkia. Kehitys jatkui 1900-luvun alussa, kun rytmisoittimet mm. patarumpu, virvelirumpu ja lautaset koottiin yhteen niin, että yksi soittaja saattoi soittaa kaikkia rytmisoittimia, eikä jokaiselle tarvittu omaa soittajaa, kuten marssiyhtyeissä.
Orjuuden päättymisen jälkeen musiikki kehittyi pian hilpeämpään suuntaan. Siitä tuli eräänlainen vapautumisen ilmentymä. Musiikin rinnalla kehittyi myös afro-amerikkalainen tanssityyli.
Boogie woogie
Boogie-woogie oli 1870-luvulla kehittynyt afro-amerikkalainen rytmimusiikin muoto, jossa keskeisin soitin oli piano. Se oli ensisijaisesti tanssimusiikkia. Jopa varhaisimpien laulujen sanatkin olivat tanssiohjeita. Pianon lisäksi pikku kokoonpanoihin kuului laulaja ja usein muitakin soittimia. Sen nimi tulee afrikkalaisista rytmiä tai tanssia tarkoittavista sanoista (boog/booga/bogi). Sen juuret saattavat olla kapakoiden tai bordellien pianomusiikissa. Boogie-woogie säilytti suosionsa aina 1930-luvulle saakka. 1930-1940-luvuilla se vähitellen sulautui swingiin.
Toisinaan Ragtimea pidentää jazzin edeltäjänä; joskus se luetaan varhaiseksi jazzin tyylisyyntaukseksi. Ragtime syntyi 1890-luvulla ja sitä pidetään monesti muuta jazzia varhaisempana. Ragtime oli 1900-luvun alun kapakka- ja tanssimusiikkia. Sen tahtiin voitiin tanssia mm. charlestonia. Tyypillisiä soittimia olivat piano ja banjo. Siinä oli jazzin tapaan takapotkullinen rytmi. Ragtime alkoi menettää suosiotaan jazzille ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Ragtime on vaikuttanut moniin myöhempiin populaarimusiikin lajeihin Yhdysvalloissa, myös ns. juurimusiikkiin ja countryyn.
Blues, jazz ja gospel
Blues syntyi aivan 1800-luvun lopulla. Sen juuret ovat paitsi spirituaaleissa ja peltovalituksissa. Blues-perinne haaroittui hyvin moniksi paikallisiksi suuntauksiksi.
Eräs varhaisimmista bluesin muodoista oli niin kutsuttu Delta blues, joka syntyi Missisipin suistoalueella, joka ulottuu laajalle alueelle mm. Memphisin ympäristöön. Se on eräänlainen country bluesin muoto. Kitara ja harmonikka ovat tärkeimmät soittimet ja lauluosuudet värikkäitä ja persoonallisia. Rytmi on siinä tärkeässä osassa.
Bluesin synty ajoittuu samoihin aikoihin kun valkoisten country-musiikin synty. Aluksi musiikilliset erot olivat vähäisiä. Erona oli enemmän sekä esittäjien että kuuntelijoiden rotu. Musiikintuotannon kehittyessä 1920-luvulla, tummaihoisten musiikki tunnettiin nimellä 'race music' ja vaaleaihoisten nimellä 'hillibilly'.
Memphis blues
Ensimmäiset blues-nuotit julkaistiin jo 1910-luvulla. Alkuvuosien bluesin tunnetuimpia kappaleita lienee W. C. Handy'n 'Memphis Blues'. Hyvän koulutuksen saanut tumma muusikko Handy, oli eräs merkittävimmistä nimistä bluesin kansansuosion takana. Toisaalta hänen musiikkiaan pidetään usein bluesin, ragtimen ja muun jazzin fuusiona.
Jazz syntyi viimiestään 1800-luvun lopulla ja sen alkuaikojen merkittävin keskus oli New Orleans. On mahdollista, että se on jopa syntynyt siellä. Jazzille on tyypillistä rytmillinen takapotku, improvisaatio ja puhallinsoitinten hallitseva asema. Jazzin juuret ovat afro-amerikkalaisessa laulumusiikissa, spirituaaleissa ja bluesissa. Jazz on usein soitinmusiikkia, mutta myös lauluosuuksia esiintyy.
Gospel-musiikin juuret ovat 1700-luvulla. Se sai siivet alleen 1800-luvun herätyskristillisyydessä. Nimityksen tarkoitus oli alunperin kuvata virsiperinteen ulkopuolisia hengellisen musiikin muotoja.
Alunperin gospel ei ollut pelkästään mustien musiikkia, mutta kun varhainen gospel musiikki sekoittui ns. negro-spirituaaleihin syntyi musta-gospel. Gospel-musiikissa laulu ja sanojen sanoma on aina ollut keskeisessä osassa.
Se, mitä nyky sukupolvi mieltää afro-gospeliksi, syntyi kuitenkin vasta 1900-luvun puolella. Sen merkittävää kehityskautta olivat 1920-1940-luvut, jolloin hengelliseen musiikkiin tuli blues-, jazz- ja boogie-woogie-vaikutteita.
Kun korsetit olivat muotia, niitä yleensä käytettiin, oli sää mikä tahansa. Kuumassa ilmanalassa perinteinen paksu korsetti oli tukala. Alunperin tropiikin ilmastoon, mutta sittemmin myös kesäkäyttöön ja urheiluun kehitettiin 1800-luvun loppupuolella kevyempiä korsetteja.
Ladie's Home Journal, summer 1893
Kesäisistä korseteista ei valitettavasti ole kovinkaan paljon tietoa saatavilla. Finnasta ei löytynyt yhtään kuvausta vastaavaa korsettia, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei suomessakin olisi voitu tuntea näitä korsetteja.
Näistä korseteista puhuttiin tuulettavina (ventilated) korsetteina. Niiden materiaalina saattoi olla verkkokangasta, tylliä, kaitanauhaa, ja muita materiaaleja, joilla rakennetta saatiin kevyemmäksi. Useimmissa oli luut, jotka ainakin aluksi olivat valaanluuta (hetulaa). Koristeena saattoi olla esimerkiksi brodyyria ja konepitisiä.
Annie Oakleyllakin on kuvassa korsetti.
Juliste on 1880-luvulta.
Toisissa kesäkorseteissa oli yksinkertainen ristikkorakenne, joka rakentui luiden ympärille kantti- tai muusta vastaavasta puuvillanauhasta. Toisisa paksumpi kangas oli korvattu ohuemmalla tyllillä tai verkkokankaalla. Koristeena saattoi olla pitsin sijasta brodyyria. Lisää hengittäviä korsetteja nähtävissä täällä.
Kesäkorsettien käyttöönoton taustalla oli osin se, että korsettien haitat alkoivat olla yleisesti tiedossa. Saadakseen korsetteja hyväksyttävämmiksi, valmistijat kehittivät mukavampia malleja. Mainonnassa käytettiin toisinaan jopa yliampuvia väitteitä. Kehitettiin korsetteja, joita voitiin käyttää urheiltaessa ja kuumalla säällä. Korsetin raot tekivät siitä hengittävämän, jolloin ilma pääsi liikkumaan ja hiki haihtumaan.
Amerikkalainen nauhakorsetin
patentti on haettu 1866.
Ne kehittyivät matkailun ja siirtomaiden kehittyessä 1800-luvun lopulla, kun korsetteja käyttäviä naisia muutti trooppiseen ilmanalaan. Vanhimmat hengittävät korsetit ovat ilmeisesti 1870-luvulta. Amerikassa on haettu nauhakorsettia koskeva patetti 1866 (US patent 60428). Huolimatta kuumuudesta, naiset eivät halunneet joustaa muodin vaatitmasta vartalon mallista, jonka korsetit mahdollistivat.
Näitä korsetteja oli tarjolla erityisesti 1800-luvun lopulla, viktoriaanisena kautena, mutta vielä myös 1900-luvun alkuvuosina, ennen ensimmäistä maailmansotaa, ns. edvardiaanisena kautena. 1890-luvulla suosituksi kesäkorsettien materiaaliksi tuli pellavaverkko, joka hengittää hyvin.
Blogi täytti kuun alussa 10 vuotta. Käsittämättömän pitkä aika olla suhteellisen jatkuvassa julkaisussa. Itsekään en oikein tajua tätä vielä.
Yleensä en kauheasti blogissa ole selitellyt omia tekemisiäni, mutta ajattelin nyt 10 kunniaksi kertoa jotakin taustoja.
Minua voisi varmaan kuvata historia-hulluksi tai -nörtiksi. Tykkään pohtia menneisyyden ja nykyisyyden yhteyksiä ja mistä asiat ovat peräisin. Ruoan ja vaatetuksen historia on kiinnostanut minua jo kauan. Arkkitehtuuri on ollut lähellä sydäntäni jo lapsuudesta saakka. Myös antropologia, uskontotiede ja kansantiede kiinnostavat ja ovat kiinnostaneet jo koulu ajoista asti, mikä sekin näkyy blogissa.
Blogini oli alunperin tarkoitus käsitellä asioita, jotka ovat lähellä sydäntäni ja joista unelmoin. Siitä tulee tuo nimikin - Elli Neidin Unelmia. Unelmien kohteet, kuten yksinkertainen elämä maalla, ovat sittemmin vähän unohtuneet näistä kirjoituksista. Jossain vaiheessa ajattelin, että kun innostun lukemaan jostain asiasta, niin voin hyvin myös kertoa siitä muille. Siten blogini päätyi vähitellen käsittelemään pääosin historiallisia aiheita. Vaikka blogin aihe on muuttunut alkuperäisesti, olen ajatellut, etten muuta nimeä, jonka jotkut jo tuntevat, vaikkei se enää kuvaakaan blogiani kunnolla.
Oma koulutukseni on yhteiskuntahistorian ja yhteiskuntatieteiden suunnalla ja ajoittain olen ajautunut käsittelemään aiheita, jotka liittyvät siihen. Terrorismin kotimainen historia tuli aikanaan ohimennen tutuksi graduani varten asioita selvittäessäni. Meillähän näistä sortovuosien ja itsenäisyystaistelun aikaisista kotoisista terroristeista ei kovin mielellään puhuta, koska se ei ole mukava aihe.
Minua on kuvattu sekä kutsumusbloggaajaksi että historian tutkimuksen kansantajuistajaksi. Ensimmäinen pitänee paikkansa, koska en ole koskaan erityisesti haalinut blogille lukijoita. Olen ajatellut, että ne lukevat, joita kiinnostaa. Ja aina jotain kiinnostaa. Jos yksikin innostuu kirjoituksestani, niin se on hyvä asia. Silloin minusta on ollut jollekulle iloa. Tämä on minulle useimmiten rentouttava harrastus, ei työtä.
Tutkimuksen kansantajuistaja on ehkä vähän liian hieno nimitys. En tiedä pohjautuvatko kirjoitukseni aina kovin pätevään tutkimusaineistoon. Silti pyrin omien voimavarojeni mukaan kertomaan mahdollisimman tosia asioita. Joskus siinä onnistun ja toisinaan epäonnistun. Esimerkiksi aihe karhunpäivä on joskus herättänyt kritiikkiä. Kirjoitusvirheitäkin ovat ahkerat lukijat löytäneet. Palautetta saa aina antaa niin kritiikkiä kuin kannustustakin.
Barokki oli rehevää ja moniulotteista aikakautta. Se oli erityisesti musiikin, puutarhojen, arkkitehtuurin sekä Alankomaalaisen taiteen kukoistuskautta.
Barokki puutarha
(Tämä on toinen kerta kun kirjoitan barokista. Ensimmäinen kirjoitukseni oli eräs tämän blogin varhaisimmista julkaisuista ja eräs sen suosituimmista kautta aikojen. Aihe kiehtoo minua ja koska edellinen kirjoitukseni ei enää täysin tyydytä, ajattelin kirjoittaa siitä uudistetun version Blogin 10 vuotisjuhlan kunniaksi.)
Barokki seurasi antiikista innoitusta lainannutta renesanssia. Renesanssi eetoksen (eli hyveellisyyden) sijaan barokkia hallitsi paatos (eli tunteellisuus). Barokki on erään tulkinnan mukaan saanut nimensä epäsäännöllisen muotoisista (siis muista kuin pyöreistä) helmistä.
Barokin, kuten myös renesanssin, juuret olivat Italiassa ja sillä - toisin kuin renesanssilla - oli vahva katollisen kirkon tuki. 1600-luku oli uskonnollisten sotien aikaa ja näissä taisteluissa myös taide oli aseena. Jesuiittiveljeskunta oli vahva toimija tämän vuosisadan aikana.
Sebastian Vrackx: Sotilaiden ryöstelyä (30-vuotinen sota).
Vuosisata oli eräs sotaisimmista koko Euroopan historiassa, eivätkä kaikki sodat suinkaan olleet uskonnollisesti motivoituneita. Espanja oli lähes jatkuvassa sodassa Englantia ja Hollantia vastaan. Saksalais-Roomalainen keisarikunta ("Itävalta") oli sodassa Ranskaa ja Ottomaaneja vastaan. Ranska oli vuoroin sodassa Englantia, Alankomaita, Itävaltaa ja Espanjaa vastaan.
Koko vuosisadan merkittävin sota oli tietysti 30-vuotinnen sota (1618-1648), joka kosketti koko Keski-Eurooppaa ja jossa myös Pohjoismaat, erityisesti Ruotsi, olivat mukana. Siinä vastapuolina olivat kenties vielä muita sotia selvemmin protestantit ja katolliset.
1600-luku oli myös itsevaltiuuden aikakautta, joka heijastui myös barokin mahtipontisuudessa ja ylellisyydestä. Aatelistokin nautti pukeutumisen ja sisustuksen näyttävyydestä. Barokki oli luonnontieteiden murroksen aikaa, jolloin vaikuttivat Galilei, Kepler ja Newton. Filosofian kehitys tuki uutta tapaa ymmärtää maailmaa havaintojen kautta ja sitä olivat rakentamassa mm. Bacon, Descartes ja Pascal.
Rembarntin yövartio
1600-luku oli Alankomaiden kultakautta, jolloin pienen merivaltion laivanvarustajien ja muiden porvareiden varakkuus kasvoi ja he panostivat rakennuksiin, taiteeseen ja vaatetukseen. Tämä huolimatta 1568 alkaneesta kapinasta Espanjan kuningas Filip II:sta vastaan, mikä tunnettiin nimellä 80 vuotinen sota. Se jakoi alueen protestanttiseen ja katolliseen alueeseen ja kuvioon sekaantuivat myös Englanti ja Ranska.
Barokki ei koskaan itse määritellyt itseään barokiksi, vaan se oli rokokoon ajan uuden sukupolven määritelmä, jolla kuvatiin musiikin ja arkkitehtuurin liitottelevaa tyyliä 1700-luvun puolivälissä (mm. Diderot, Roussea). Aikakauden nuorison korvissa barokki-musiikki kuulosti vanhahtavalta ja barokki-tyyli oli auttamattomasti poissa muodista.
Musiikki, tanssi ja ooppera
Euroopan suurissa hoveissa musiikki kehittyi 1600-luvulla kohti klassista musiikkia. Samalla saivat alkunsa monet hovitanssit, joihin myös baletti juontaa juurensa. Usein barokki musiikin aikakautena määritellään oopperan synnystä J.S. Bachin kuolemaan (n. 1580/1590-1750).
Barokki ei ollut musiikin tarkoituksiin syntynyt termi, eivätkä sitä keksineet muusikot. Siksi se on jossain määrin harhaanjohtava. Barokin musiikkia väritti usein moniäänisyys eli polyfonia. Säveltäjät pyrkivät kuvaamaan musiikillaan erilaisia mielentiloja ja tunteita.
Huolimatta laulumusiikin keskeisestä asemasta, soitinmusiikista tuli yhä tärkeämpää. Monet nykyiset soittimet vakiintuivat. Musiikissa käytettiin tehokeinoina hyppyjä ja murtosointuja, jotka olisivat olleet vaikeita laulaa. Tyyli ja taiteelliset tavoitteet eivät kuitenkaan olleet yhtenäisiä, eikä niiden taustalla ollut tiivistä filosofiaa, kuten joidenkin myöhempien taidesuuntausten kohdalla.
Tyypillistä barokin alkupuolelle oli oopperan synty, keinojen kokeellisuus ja ylilyövä tunne. Vähitellen laulavuus, sanan ja sävelen tasapaino, sai tilaa. Käsitys sävelasteikosta muuttui 1600-luvulla valtavasti ja tonaalinen molli-duuri vastapari vakiintui ja mahdollisti uusia tehokeinoja, kuten sävellajivaihdon. Barokin loppupuolellea vakiintuivat konsertto ja sonaatti. Muodosta tuli tärkeä ja rytmiikasta toistuvaa. Barokin tunnetuimmat säveltäjät olivat myöhäisbarokin mestarit Vivaldi, hovimuusikko Händel ja urkuri J. S. Bach.
Varhaisimpana oopperana pidetään Jacobo Perin sävellystä Dafne vuodelta 1597. Oopperan juuret olivat renesanssin madrigaali- ja pastoraalidraamoissa. Madrigaalidraamoissa musiikkikappaleet muodostivat tarinan, kun taas pastoraalidraamat olivat runomittaisia näytelmiä, joissa oli lauluosuuksia. Varhaisbarokin merkittävin oopperasäveltäjä oli Claudio Monteverdi.
Vallan keskittyessä niin maallisten kuin hengellistenkin ruhtinaiden käsiin, tarvittiin edustusmusiikkia. Tämän edustusvaatimuksen seurauksena musiikista tuli usein mahtipontista. Musiikkia luotiin ja kuunneltiin eri valtakeskuksissa: paavin hovissa, Versaillesissa, pienemmissä ruhtinashoveissa, sekä Englannin-, Preussin-, Itävallan- ja Venäjän hoveissa. Iso osa barokkimusiikista ei ollut sävelletty vain kuunneltavaksi, vaan myös hoveissa tanssittavaksi.
Barokkitansseilla tarkoitetaan vuosiin 1650-1750 sijoittuvia ranskalaisia ylhäisötansseja. Tanssityylin varhaiset vaikutteet tulivat Italiasta, se kehittyi Ludvig XIV:n hovissa ja levisi ympäri Eurooppaa Ranskan ihannoinnin seurauksena.
Tanssityyliä levittivät myös ranskalaiset tanssimestarit, jotka loivat koreografioita niin oopperan lavalla kuin tanssisaleihinkin. Esittävä ja osallistuva tanssi oli vasta eriytymässä. Ylhäisö opetteli muotitanssit joka vuosi tanssiasia varten. Suosistuimpia tansseja olivat menuetit. Osa barokkimusiikista on sävelletty tanssittavaksi ja se on juuri niin edukseen.
Arkkitehtuuri ja taide
Barokkilinna ja puutarha
Barokin aikana pyrittiin muodostamaan kokonaistaideteoksia rakennuksista, puutarhasta, sisustuksesta ja jopa käytetyistä taideteoksista. Kaupungitkin saatettiin suunnitella niin, että niiden rakennusten arkkitehtuuri täydensi toisiaan.
Barokin puutarhatyyliä
Geometriset muodot, tarkat matemaattiset laskelmat ja symmetria olivat barokin puutarha- ja rakennustaiteen perusta. Barokin aikana lainattiin antiikin aiheita renesanssista tuttuun tapaan, mutta niiden käyttö oli uudenlaista, kokeilevaa.
Arkkitehtuurille oli tyypillistä arvokkuus ja jykevyys. Renesanssista oli tuttua loogisuus ja selkeä massojen asettelu. Alankomaiselle arkkitehtuurille oli tyypillistä korkea katto, kun taas ranskalaisessa katon olemassaolo pyrittiin häivyttämään.
Barokki tuoli n. 1690
CC-BY-3.0 by Saliko
Varsinkin hovipuutarhat olivat usein valtavia, jatkuen kilometritolkulla, ja muodostaen taustan hovin juhlille. Ne rakentuivat säännöllisistä poluista, symmetrisista istutuksista ja vesiaiheista. Suihkulähteet, altaat ja kanaalit olivat suosittuja. Puutarhan eri vyöhekkeet olivat kukin omanlaisensa ja sisälsiä aiheensa mukaisia kasviryhmiä.
Sekä puutarha- että palatsiarkkitehtuurin merkittävin keskus lienee ollut Ranska, jossa erityisesti 1660-luvuilla rakennettiin Versaillen linna ja sen puutarha. Ranskassa ymmärrettiin hyvin arkkitehtuurin ja taiteen propaganda arvo.
Caravaggio: Ecce Homo
Barokin kuvataiteen kaksi merkittävää koulukuntaa olivat roomalaiseen ja hollantilaiseen barokkiin. Roomalainen barokki oli katollisen kirkon tukemaa uskonnollista suitsutusta, kun taas hollantilainen barokki oli vaurastuneen porvariston tukemaa taidetta, pääosin arkikuvia, maisemia ja muotokuvia.
Roomalaisen barokin johtohahmoja oli kuvanveistäjä (ja arkkitehti) Gianlorenzo Bernini. Hän loi sekä veistoksia että veistoksista ja arkkitehtuurista koostuneita kokonaistaideteoksia. Varhaisimmat teokset olivat muotokuvia tai mytologiaa kuvaavia. Eräs Berninin tunnetuimmista veistoksista on Pyhän Teresan hurmio, joka on valaistu sen yläpuolelle piilotetuista ikkunoista.
Rubens: Kolme sulotarta
Varhaisen barokin maalaustaiteen helmiä oli nuorena kuollut Caravaggio. Hänen nuoruuden kuvansa olivat usein naturalistisia asetelmia, joissa näkyi madonkoloja ja muita epätäydellisyyksiä. Uskonnollisiin töihin hän loi koskettavuutta arkirealismin kautta. Caravaggion mallit olivat tavallisia roomalaisia, esimerkiksi katupoika, mikä toi maalaukset lähelle todellisuutta. Hän ei pyrkinyt idealisoimaan mallejaan.
Hollantilaisen porvarisbarokin kukoistus jatkui aina 1700-luvun alkupuolelle saakka. Porvaristo keräsi mielellään sekä taluluja että grafiikkaa. Maalauksista tuli kulutustuote ja teoksista pyrittiin tekemään helposti myytäviä.
Vermeer: Tyttö ja helmikoru
Suosittuja olivat erityisesti laatukuvamaalaukset, jotka kuvasivat omana aikansa arkielämää, erityisesti porvariskodeista käsin. Alankomaissa syntyi myös nykyisen kaltainen maisemamaalaus, jossa kuvattiin ostajille tuttuja meri- ja maaseutumaisemia. Sekä laatukuviin, että maisemiin saatettiin piilottaa uskonnollisia tulkintoja ja piiloviestejä. Muotokuvat olivat myös suosittuja.
Tunnetuimmat barokin Alankomaiden maalarit olivat Rubens ja Rembrant, mutta merkittäviä maalareita oli lukuisia. Rubensin maalaukset olivat tosin suosittuja ympäri Eurooppaa. Rubens maalasi mielellään mytologisia maalauksia, joissa oli paljon paljasta pintaa ja naisilla rehevät muodot.
Espanjalaismuotia n. 1600
Rembrant maalasi aluksi pieniä uskonnollisia maalauksia, joista hän teki myös painokuvia ja kehitti painokuvatekniikkaa. Omana aikana Rembrantin kuuluisin työ oli ns. Yövartio (ks. kirjoituksen alkuosa), jossa näkyy Rembrantin upea valon käsittely ja kyky saada ryhmämuotokuvaankin liikettä. Jan Vermeer oli laatukuvan mestari, jonka töille on ominaista läpikuultavuus ja kirkkaus.
Barokin asu
Rubens noin 1609
Aivan 1600-luvun alussa muotia hallitsi vielä siirtomaistaan vaurastunut Espanja, jonka muoti oli jäykkää muodollisen hovielämän hengessä. Sen varjosta nousi vähitellen pieni ja nopeasti kehittyvä valtio: Hollanti. Nousun seurauksena taide alkoi kukoistaa ja muoti alkoi kehittyä omaan suuntaansa.
Jäykkien myllynkivikaulus pääntien sijalle tulivat alkujaan miehillä suuret pitsikaulukset. Aiemmin kapeat hihat pullistuivat vähitellen ja niihin liitettiin pitsikalvosimet. Miehillä muotiin tulivat suuret hatut ylväine höyhen koristeineen.
n. 1630
Hollantilaisen muodin suosikkiväri oli pitkään musta, joka oli silloinen juhlavaatteiden väri. Musta ei ollut kuitenkaan yksitoikkoinen, vaan se oli täynnä yksityiskohtia ja kuviointia. Musta kangas saattoi olla kukallista jaquard-silkkiä. Puvuissa oli erilaisia koriste-elementtejä ja jopa kultakirjontaa. Ne eivät olleet merkki vaatimattomuudesta ja köyhyydestä.
Van Dyck n. 1632-1635
Myllynkivi-kaulusmuoti jatkui naisilla miehiä pitempään. Kun 1630-luvulla pitsikaulukset saapuivat naistenkin muotiin, he alkoivat esitellä kaula-aukkojaan. Ensin malli oli neliskanttinen, mutta kehittyi vähitellen ovaaliksi. Kaula-aukkojen suojana alettiin käyttää ohuita huntumaisia kankaita. 1630-luvulla muotiin alkoivat naistenvaatteissa tulla myös pastellivärit.
Hollantilaisessa muodissa oli suosiossa sekä "alusmekko" (bowen) että naineiden naisten edestä avoin "päällysmekko" (vlieger). Alusmekko ei suinkaan ollut alusasu, vaan se koostui tiukasta korsettimaisesta yläosasta ja siihen yhdistetystä hameesta. Hameet oli kohotettu paksujen kangasmakkararoiden avulla. Vyötärö oli korkealla.
Aluksi Ranskassakin oli muodissa hollantilainen tyyli. Kun Louis XIV otti hallinnon käsiinsä 1661, Ranskalla oli valtava kaupan alijäämä Hollannille. Aurinkokuninkaan vallan alkuaikoina ranskalaiset ihailivat Madridilaista muotia. He toivat eri ylellisyystuotteita ulkomailta, ei vain Espanjasta vaan erityisesti Hollannista ja myös Italiasta.
Merkantilistisen näkemyksen mukaan ylellisyyden tuonti johti talouden epätasapainoon. Tämän vuoksi päätettiin suosia ranskalaisia tuotteita. Jotta ne kelpaisivat aatelistolle, niiden valmistusta tuli kehittää, jotta niiden laatu oli yhtä hieno kuin ulkomailta tuotavien tuotteiden. Louis perusti ylellisyystuotteiden tehtaita, jotka eivät vain tuoneet alamaisille vaurautta, vaan myös nostivat Ranskan muodin johtavaksi maaksi. Kymmenessä vuodessa Aurinkokuninkaasta oli tullut ihailtu muoti-ikoni.
Louis XIV n. 1670
Miesten muoti muuttui Aurinkokuninkaan aikaan nopeasti. Ensin muotiin tulivat runsaat, polivipituiset hamemaiset housut, jotka tunnettiin nimellä Rhingrave. Niiden kanssa käytettiin lyhyttä istuvaa doublet jakkua, jonka pitempi versio oli ollut käytössä jo 1500-luvulla ja kehittynyt panssarin alla pidettävästä suojavaatteesta. Paidasta tuli ensi kertaa tärkeä pukine, joka näkyi jakun alta ja hihansuista.
Pian muotiin tuli pitkä 'uniformutakki'. Se kapeni vähitellen vyötäröstä ja alaosasta muodostui hamemainen levennys. Tämä uusi takki tunnettiin nimellä just-a-corps. Sen alla käytettiin doublettia, josta oli kehittynyt istuva liivi. 1680-luvulla rhingave alkoi antaa tilaa istuville polvihousuille, culottelle. Peruukeista tuli korkean aseman merkki ja pitsikaulukset pienenivät, koska suuret kaulukset eivät sopineet yhteen peruukkimuodin kanssa.
n. 1695
Naisten muoti seurasi pidempään hollantilaista tyyliä. 1600-luvun lopulle tultaessa alettiin kuitenkin palata perinteiseen tyyliin, joissa laahuksen pituus kertoi kantajansa asemasta. Vyötärö laski ja tiukentui. Korsetista tuli näkyvä osa asua, kun siihen liitettiin hihat ja sitä alettiin käyttää ilman päälle puettavaa miehustaa. Korsetti koristeltiin nauhoin ja rusetein.
Päällys-hame oli yleensä samaa kuosia kuin korsetti. Se oli avoin edestä, koottu lanteille ja sidottu taakse. Kirkkaat värit ja erityisesti punainen nousivat suosioon. Vähitellen muotiin tulivat raidalliset ja kukalliset kankaat. 1680-luvulta asti myös naiset käyttivät peruukkeja. Muoti oli kuitenkin vielä siluetiltaan kapeampi kuin rokokoo aikana.
Maailma on täynnä ihmisen valmistamia kemikaaleja, joiden täyttä vaikutusta ja varsinkin yhteisvaikutusta ihmisiin ei tunneta ja tuntematon pelottaa. Ympäristön kemikaalit huolestuttavat, mutta kuinka paljon niistä kannattaa stressata?
En ole varma tarjoaako tämä teksti tuohon kysymykseen mitään tyhjentävää vastausta, mutta jotakin pohdintaa kylläkin. Helmikuussa uutisoitiin kuluttajakemikaalien lisääntyvästä osuudesta erityisesti sisäilman saastumiseen. Arjen keinotekoiset kemikaalit huolestuttavatkin osaa kuluttajista.
Moni jakaa aineet mielellään keinotekoisiin ja luonnolliseen. Totuus on, että monet luonnolliset, kasvien valmistamat tai muuten ympäristö ilmenevät, kemikaalit voivat olla vaarallisia ja monet ihmisen valmistamat ovat täysin turvallisia. Monet aineet (kemikaalit) ovat turvallisia kohtuullisina annoksina, mutta annoskoko vaihtelee aineesta toiseen. Vesikin on myrkkyä liian suurina annoksina, vaikka se onkin elämälle välttämätöntä.
Tupakkateollisuus toimi vuosia epäeettisesti,
pyrkien pimittämään terveysvaikutuksia.
Ongelmana on, että markkinoilla on ihmisten valmistamia kemikaaleja, joista tiedetään suhteellisen vähän. Lisäksi aineiden yhteisvaikutustaei ole tutkittu missään nimessä riittävästi, vaikka tiedetään että yhteisvaikutuksia saattaa olla.
Esimerkiksi torjunta-aineiden yhteisvaikutuksia on ilmeisesti joitakin suppeita tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että yhdessä nautittuina eri torjunta-aineet voivat olla haitallisia paljon pienempinä määrinä kuin yksistään. Ne saattavat siis tavallaan tehostaa toistensa vaikutusta, kuten esimerkiksi greipin tehoaineet tehosta monien lääkkeiden vaikutusta.
Teollisuudella ei ole suuria intressejä tutkia tuotteita, jotka on jo hyväksytty markkinoille. Siksi uusien uhkien tutkimusta ei rahoiteta, koska niiden tutkiminen voisi olla teollisuudelle haitallista. Tarvittaisiin riippumattomia rahoituslähteitä, mutta tänäpäivänä niitä ei ole olemassakaan. Kuluttajajärjestöt ovat ajaneet ns. varovaisuusperiaatetta, jonka perusteella aineiden käyttö voitaisiin estää jo sillä perusteella, että on syytä epäillä niillä olevan haittavaikutuksia, eikä vasta, kun siitä on varmaa näyttöä. Tuolloin teollisuudella olisi intressejä tutkia tuotteen turvallisuus.
Teollisuudenaloilla on ollut myös taipumusta tilata tutkimuksia, jotka on määritelty niin, että niistä saadaan sille mieluisia vastauksia. Esimerkkeinä täistä mm. polttoaineteollisuus (lyijy), tupakkateollisuus (WHO pdf) ja viimeisimpänä sokeriteollisuus. Muillakin teollisuuden aloilla tutkimuksia varmasti tehtaillaan, vaikka samanlaista näyttöä kuin näistä ei olekaan olemassa. Kokonaiskuvassa tehtaillut tukimukset vääristävät helposti tutkimuskenttää, vaikka tarkemmin katsottuina osa tutkimuksista on ollut arvottomia ja osa harhaanjohtavia. Tutkimustuloksia on myös pimitetty ja teollisuudelle epämiellyttäviä aiheita tutkineita painostettu.
Lisäaineet ja lääkkeet
Lisäaineista on moni huolissaan. Lisäaineisiin jonkun verran perehtyneenä voi sanoa, että joukossa on toki mahdollisesti ongelmallisia aineita (joita ehkä mieluummin jätän ostamatta), mutta kaikkia lisäaineita ei suinkaan kannata vältellä. Osa niistä on jopa jokseenkin luonnollisia kuten monet väriaineet ja vitamiinit.
Leivinsooda on harmiton lisäaine.
Kun lisäaineet on aikanaan hyväksytty, ne on tutkittu ja silloin menetelmin todettu turvallisiksi. Jos myöhemmin aletaan epäillä ongelmia, niin näytön pitää olla pitävä, jotta aine poistuisi markkinoilta. Siksi markkinoilla on aineita, joihin kohdistuu epäilyjä tai joiden turvallisuutta ei ole aukottomasti pystytty todistamaan. Osa lisäaineista voi myös aiheuttaa herkemmille allergiaa, mutta se ei ole syy, miksi niitä pitäisi yleisesti vältellä.
Lisäaineiden joukossa on muun muassa lesitiini, jota löytyy kaikista ihmissoluista rakennusaineena. Sen sijaan eräät väriaineet (erityisesti ns. atsovärit), keinotekoiset makeutusaineet ja jotkut säilöntaineet (erityisesti nitriitit) voivat ongelmallisia. Siksi olisikin parempi olla lisäainetietoinen, kuin lisäainekammoinen. Ns. keinotekoisten makeutusaineiden mahdollisistaterveysvaikutuksia on keskusteltu paljon viime vuosina.
Joitakin lisäaineita on demonisoitu myös turhaan. Esimerkkinä natriumglutamaatti, joka vaikkei olekaan täysin haitaton ja aiheuttaa pienelle joukolle ihmisiä yliherkkyyttä, ei suinkaan ole lisäaineista ongelmallisempia. Itseäni aineessa ärsyttää aineessa lähinnä se, että sitä käytetään huonolaatuisten tuotteiden makuprofiilin muuttamiseksi niin, että ne vaikutta todellisuutta laadukkaammilta.
Elintarvikkeissa voi olla muitankin kyseenalaisia aineita kuin lisäaineet, tällaisia ovat olleet mm. transrasvat. Jos paketissa lukee kovettu kasvisrasva, kannattaa miettiä tarvitseeko tuotetta todella. Vaikka suomessa valmistetuissa margariineissa ei olisikaan transrasvoja, eivät kaikki teollisuuden käyttämät rasvat välttämättä ole kotimaasta peräisin.
Palmuöljystä tehtiin
margariinia jo sotavuosina.
Raaka-aineet voivat olla kyseenalaisia myös muulla tavalla: palmuöljyä viljeltäessä kaadetaan runsaasti arvokkaita sademetsiä, mikä ei ainkaan hidasta ilmastonmuutoksen etenemistä. Iso osa meille tuotavasta palmuöljystä alkaa kuitenkin jo olla vastuullisesti tuotettua. Palmuöljyä käytetään, koska se on halpa kova rasva. Siinä on paljon tyydyttyneitä rasvahappoja ja sen terveysvaikutuksia on myös viimeaikoinaepäilty. Sekä Euroopan että Maailman terveysjärjestöt ovat asettaneet käyttörajoituksia.
Lääkkeitä saatetaan vieroksua kemikaalien pelossa. On totta, että turhia lääkkeitä, eikä varsinkaan tarpeettomia antibioottikuureja, kannattaisi syödä, ihan oman terveytensä ja lääkkeiden tulevaisuuden kannalta. Resistentit bakteerit ovat ongelma ja turhat antibioottikuurit rasittavat elimistöä. Flunssa paranee yleensä ilman antibiootteja paremmin kuin niiden kanssa.
Luontaistuotteiden suosiminen ei silti aina ole parempi ratkaisu, sillä vaikka monet lääkkeet on löydetty luonnosta, niin parantavat aineet ovat lääkkeissä tarjolla puhdistetussa muodossa. Osa kasvisrohdoksista on tehottomia tarkoitukseen ja toisissa voi olla muita haitallisia ainesosia. Luonnonyrtit ovat harvoint tasalaatuisia ja siksi annostelu on vaikeaa.
Silti luonnollisiakin keinoja terveyden kohentamiseen on kuten monipuolinen ruokavalio, riittävä uni ja reipas liikunta. Liikunta on parhaimmillaan iloista ja mukavaa yhdessä liikkumista, ei hiki puurtamista, silloin siitä saa iloa elämään ja terveyttä kaupan päälle.
Silloin kun lääkettä tarvitaan paranemiseen, sitä kannattaa mielestäni ottaa. Jos vaihtoehtona on esimerkiksi borrelioosi tai antibioottikuuri, niin söisin kyllä sen antibioottikuurin ihan iloisena. Aina voi kuitenkin keskustella lääkärin kanssa lääkkeiden tarpeellisuudesta ja turvallisuudesta. Jos lääkkeitä on paljon, niiden karsimisesta kannattaa keskustella.
Esimerkiksi statiineja ja masennuslääkkeitä meillä tarjotaan innokkaasti myös tilanteissa, joissa niiden hyödyt ovat epäselviä ja haitatvoivattietyissätilanteissa olla hyötyjä suurempia. Statiineista on tullut sellainen ihmelääke, että niitä määrättiin jossain vaiheessa herkästi niillekin, jotka eivät niistä välttämättä hyötyneet lainkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei statiineista olisi hyötyä, jos on sairastanut sepelvaltimotaudin tai jos sairastumisen riski on muusta syystä korkea.
Masennuslääkkeitä tarjotaan herkästi myöslievissä ja keskivaikeissa masennuksissa, joissa niiden tehosta ei ole kunnollista näyttöä. Mitä vakavampi masennus, sitä todennäköisemmin potilas hyötyy lääkkeistä. Lääkärit eivät aina tunnu muistavan, että masennuslääkkeillä voi olla myös haittoja, eikä seuranta niiden vaikutukista on harvoin riittävää. Mielestäni on paljon, jos jopa 10 % suomalaisista syö masennusläkkeeitä.
Callotin sisaret perustivat 1895 muotihuoneen Pariisiin. He olivat eräitä belle epoquen avain-suunnittelijoista, joiden vaikutus jatkui 1920-luvun puoliväliin saakka. Callotien muotitalo myös kasvatti tulevia suunnittelijoita.
"If Gerber had shared the ebullient personality, not to mention the gender, of Paul Poiret, perhaps her achievements would have been more widely recognized."
Aamutakki 1800-1900-
lukujen vaihteesta.
CC0 1.0 by MET
Callot Soeurs oli neljän sisaren Marie Callot Gerberin, Marthe Callot Bertrandin, Reinga Callot Tennyson-Chantrellin ja Joséphine Callot Grimontin yhteisyritys, joka sijaitsi Pariisissa.
Sisarista vanhin, Marie, oli koulutettu pukuompelija, joka oli aiemmin työskennellyt Pariisilaisella Raudnitz & Co pukuompelimolla. He olivat kaikki saaneet koulutuksen myös äidiltään, joka oli pitsintekijä. Sisaten isä oli koulutettu taiteilija, jonka suvussa oli myös ollut pitsintekijöitä ja kaivertajia.
Sisaret alkoivat tehostamalla puseroita ja alusvaatteita pitseillä ja koristenauhoilla. Heidän onnistumisensa niiden parissa johti vaatetuksen laajentamiseen. Menestyksestä huolimatta Joséphine teki itsemurhan 1897.
Maailmannäyttelyt olivat sisarille suosiollisia. Kun he olivat esillä 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä vakiintuneempien muotihuoneiden rinnalla, heidän myyntinsä kaksinkertaistui.
Iltapuku 1910-1914, CC0 1.0 by MET
San Franciscon maailmannäyttely 1915 avasi heille tien Yhdysvaltain markkinoille ja 1916 New Yorkilainen Henri Bendel oli jo heidän merkittävin ostajansa. Samana vuonna Amerikan Vogue kutsui heitä kolmeksi kohtalottareksi.
Toisen maailmansodan aikana amerikkalaisten tuki olikin tärkeä sisarten selviämiselle, kun eurooppalainen myynti romahti. Ensimmäisen maailmansodan aikana Calloteilla oli 30 000 työntekijää ja he toivat maahan tärkeää ulkomaan valuuttaa. Siksi heitä harmittivat rankaisevat ylellisyysverot.
Callotit olivat kuuluisia upeista iltapuvuistaan, joista oli viitteitä 1700-luvun tyyleihin. Niissä oli tiukkoja korsetteja ja viistoja vyötäröitä sekä erilaisia tuettuja (vanne- ja pannier- (eli pönkkä)) hameita. Koristeena oli usein kauniita kukkakuvioita. Materiaalina pastellin värisestä tyllistä, antiikki kankaista, pitsistä ja hienoista brokardeista.
Callotit toivat myös aasialaisia ja afrikkalaisia elementtejä länsimaisiin vaatteisiin. Eräs Marie Gerberin keksintöjä oli yhdistää eri kulttuureista peräisin olevia elementtejä samaan vaatteeseen. Hän saattoi esimerkiksi yhdistää algerialaistyyliseen viittaan kimonohihat.
Marie Callotin ystäviin kuului kriitikko ja keräilijä Edmond de Goncourt, jonka kanssa hän jakoi kiinnostuksensa rokokoohon ja itämaiseen taiteesen. Sisarten salongissa oli sekä Kiinan Song dynastian että Louis XV tyyliä.
Fauvistien kirkkaat värit
olivat Marie Gerberin innoittajia.
Marie suosi vaatteissaan vahvojen itämaisten värien lisäksi, kirkkaita ja moderneja värejä, joita fauvisteiksi kutsutut ekspressionistiset maalarit käyttivät n. 1904-1910. Nämä värit ovat olennainen osa 1910-1920-lukujen mallistoja.
Siskot käyttivät suunnittelijoista ensinnä kulta- ja hopealameeta vuodesta 1915 lähtien. Lameen suosio jatkuikin 1920-luvulle saakka. 1910-1920-luvuilla heidän hienostunut ja värikäs tyylinsä oli näyttelijättärien ja ylempien seurapiirien suosiossa. Sanottiinkin, ettei Callotin tarvinnut mainostaa kuten muiden muotitalojen, koska näyttelijättäret mainostivat heitä ilmaiseksi.
Iltatakki 1917,
CC0 1.0 by MET
Tärkeänä osana kokoelmia olivat myös viitat, päiväpuvut ja erityisesti alusasut, joilla sisaret olivat aloittaneet. 1916 heidän kokoelmansa tähtenä oli ylellinen viitta punaisesta silkistä metalli koristeluin, jonka he nimesivät Bacchusten kuninkaaksi. New York Times ylisti vaatetta. 1920 he toivat markkinoille lyhyen "manteau d'abbe"-viitan, josta tuli suosittu iltapukujen ja jopa takkien päällä. Heidän iltatakkinsa olivat saaneet vahvoja vaikutteita Venäjältä.
Jo 1900-luvun alussa sisaret toivat markkinoille teepukuja, jotka oliva valmistettu silkistä, sifongista ja organzasta. Ne olivat kerroksellisia, läpikuultavia, pastellin värisiä ja koristeltu pitsein. He valmistivat hyvin naisellisia alusvaatteita seitin ohuesta (gossamer) silkistä. Koristeena oli hienoa pitsiä, koristenauhoja ja silkkikukkia. Naiselliset pitsialusvaatteet olivat suosittuja rikkaiden ja kuuluisten parissa.
1920 Marthe kuoli yllättäen ja Regina jäi eläkkeelle poikansa hoitoon. Marie jatkoi tomintaa yksin seuraavan seitsemän vuoden ajan.
Silkimekko n. 1925-1926
CC0 1.0 by ME
1920-luvulla muotitalo perusti sivutoimipisteitä Nitsaan, Biskajan lahdelle Biarritziin, Buenos Airesiin ja Lontooseen. Talolla oli paljon rikkaita asiakkaita Etelä-Amerikasta, Etelä-Afrikasta ja Japanista. Amerikassa osa ostajista piti talon tyyliä vanhahtavana, mutta laadukkaille vaatteille löytyi suosijoita.
Marie Callot kuoli 1927. Hänen poikansa Pierre Gerber otti muotitalon johtaakseen. Muotimarkkinat olivat kuitenkin kovasti kilpaillut ja Callot Soeurs sulki ovensa 1937. Sen merkki jatkoi osana Calvetin muotitalon valikoimaa vuoteen 1952, kunnes myös Calvet lakkasi toimimasta.
Callotin muotitalo oli kuuluisa hienosta ja yksityiskohtaisesta työstä. He loivat mittapuun heitä seuranneille couture muodinluojille. He houkuttivat nuoria muodinluojia, jotka harjoittelivat drapeerausta eli kankaiden poimuttamisesta.
Iltaviitta, n. 1915 , CC0 1.0 by Met
Callotilla kasvoi muun muassa Madeleine Vionnet, joka oli yksi 1900-luvun alun innovatiivisimmista muodinluojista. Hän oli Callotilla ompelijattarena. Hänen kerrotaan sanoneen, että "Ilman Callotin sisarten esimerkkiä olisin jatkanut Fordien valmistamista. Heidän vuokseen pystyn luomaan Rolls Royceja."
Vionnet perusti oman muotihuoneensa 1912 ja hän tuli kuuluisaksi mm. vinoleikkauksesta ja halter-olkaimesta, joista tuli muodin klassikoita. Vionnet käytti muodin luomiseen pienoismalleja, joiden päälle hän poimutti kankaita Callotilla oppimaansa tyyliin.
Kengät 1925-1926, CC0 1.0 by MET
Toinen Callotilla oppinsa saanut muodinluoja oli Marie-Louse Bruyère, joka tunnettiin Madame Bruyèrene. Hän oli merkittävä ranskalainen muodinluoja 1930-luvulta 1950--luvulle. Hän avasi oman muotitalonsa 1928. Hänen tyylinsä oli naisellisen tyylikäs. Myös Georgette Renal aloitti uransa Callotilla. 1946 hän suunnitteli Air Francen lentoemäntien työasun.
Lisää aiheesta:
Callotin muotitalon vaatteita Metropolitan Museumin kokoelmissa (osa kuvista käytettävissä Wikipedia commonsin kautta CC0 1.0 lisenssillä)
.jpg/320px-Sapin_de_No%C3%ABl_sur_la_place_Kl%C3%A9ber_(23862477551).jpg)
.jpg/314px-Portrait_des_Chasteaux_Royaux_de_Sainct_Germain_en_Laye_par_A_Francini_1614_-_Gallica_2010_(adjusted).jpg)
_-_The_Girl_With_The_Pearl_Earring_(1665).jpg/168px-Johannes_Vermeer_(1632-1675)_-_The_Girl_With_The_Pearl_Earring_(1665).jpg)
_-_Portrait_of_a_Married_Couple_in_the_Park_-_Google_Art_Project.jpg/348px-Coques_(attributed)_-_Portrait_of_a_Married_Couple_in_the_Park_-_Google_Art_Project.jpg)
_by_Simon_Dequoy_(Versailles)_in_1695.jpg/196px-Anne_de_Souvr%C3%A9_(1646-1715)_by_Simon_Dequoy_(Versailles)_in_1695.jpg)
.jpg/309px-Advertisement_for_some_different_brands_of_tobacco_(8734611194).jpg)
.jpg/159px-Crack_for_Victory_Art_IWMPST15800_(edit).jpg)
