Pohdintoja Keskiajan pukeutumisesta Suomessa - osa 1: taustaa

Tämä perustuu omaan pohdintaani ja tietoihin, jotka olivat verkon välityksellä käytössä. Olen verrannut niitä yleisesti saatavilla olevaan  kansainväliseen tietoon keskiajan pukeutumisesta.

Missae Aboensis

Suomessa on säilynyt vähän kuvallisia lähteitä keskiajan elämästä. Tärkeimpiä lähteitä ovat kirkkomaalaukset ja kirkolliset esineet. Koska keskiajan vaatteissa on käytetty paljon vähemmän pronssikoruja eikä lainkaan pronssikoristelua, ne ovat säilyneet huonommin kuin ristiretkiajan vaatteet.

On myös huomattavaa, että keskiaikainen pukeutuminen saapui Suomeen todennäköisesti aikaisintaan 1200-luvun puolivälin jälkeen. Hautalöytöjen perustella ristiretkiajan pukeutuminen jatkui varhaiselle keskiajalle saakka. Kannattaakin keskittyä lähinnä 1300-1400-lukujen muotiin Euroopassa, vaikka kaikki muotivirtaukset eivät ehkä meille syrjään heti ehtineetkään. 

Muodin vaikutukset Ruotsissa ja Balttiassa on myös hyvä huomioida, koska monet virtaukset saapuivat meille todennäköisesti Ruotsin ja mahdollisesti myös Viron kautta. Toisaalta täällä vaikuttivat myös saksalaiset hansakauppiaat, minkä vuoksi myöskin Saksan muotia on hyvä tarkastella.

Keskiaika Pohjolassa

Keskiaika alkoi Pohjoismaissa myöhemmin kuin muualla Euroopassa, mutta Ruotsissa kuitenkin jonkin verran Suomea aiemmin noin 1050.  Ruotsissa kristinuskoon siirtymistä ajoivat mahtimiehet, joita kiinnosti feodaalinen yhteiskuntajärjestelmä. 

Suojakirje Karjalan naisille.

Jo melko pian tämän jälkeen ruotsalaiset alkoivat tehdä ristiretkiä naapurin pakanoita, eli esimerkiksi meitä suomalaisia vastaan. Ensimmäinen noista ristiretkistä Suomen rannikolle oli luultavasti noin 1150. 1200-luvulla kirkon mahti kasvoi Ruotsissa. Keskiajan myötä Pohjolaan saapui uusia viljelytekniikkoja ja kaupungit, kuten meillä Viipuri ja Turku kasvoivat. Yhteiskunta alkoi järjestäytyä neljään säätyyn: aatelistoon, papistoon, talonpoikiin ja kaupunkiporvaristoon.

Kalmarin unioni CC-BY-SA-4.0 by Ssolbergj

1397 Muodostettiin Kalmarin Unioni, joka toi meille myös tanskalaisvaikutusta ja lisäsi Pohjolan keskistä kanssakäyntiä. Se teki Pohjolan Unionista eurooppalaisen mahtivaltion. Unioni toimikin hyvin kuingatar Margareta I:n alaisuudessa. Hänen seuraajansa Eerik Pomerialaisen toimet kuitenkin aiheuttivat närää muun muassa ruotsalaisen aateliston parissa. 1400-luvulla unionissa olikin syvää eripuraa ja osalla ruotsalaisia kehittyi halu irtautua unionista. 1430-luvulla osa ruotsalaisisa nousi kapinaan unionia vastaan, mutta epäonnistuivat. 

Vuosisadan loppupuolella valtionherrat Sten Sture vanhempi ja nuorempi ajoivat Ruotsin asiaa ja pyrkivät sen itsenäisyyteen. 1520 Tanskan kuningas Kristian yritti alistaa Tukholman valtansa alle, mikä johti Tukholman verilöylyyn. Gustaa Vaasa otti itselleen vallan Ruotsissa ja teki lopun unionista 1523. Samalla siirryttiin Pohjolassakin lopullisesti pois keskiajalta. Kustaa Vaasan aikana myös katolinen kirkko sai mennä ja muuallakin Pohjolassa tapahtui luterilainen uskonpuhdistus. Samalla kirkon valta pieneni huomattavasti.

 Suomalaisten yhteydet Viroon ja Saksalainen hansakauppa

Virolaisilla luostareilla, varsinkin Padisten luostarilla, oli keskiajalla läänityksiä ja suojelualueita (patronaatteja) Suomen etelärannikolla, ja muutenkin kaupankäynti yli Suomenlahden oli vilkasta. Padisen Luostarilla oli muun muassa Maunu Eerikinpojan myöntämä ikuinen kalastusoikeus lohiin Vantaanjoessa. Munkit myivät 1428 kalastusoikeutensa turun piispa Maunu Tavastille. Padisten luostari sisterssiluostari oli taloudellisesti aktiivinen, eivätkä munkit olleet erityisen hartaita. Viro kuten myös Latvia olivat keskiajalla ja sen jälkeenkin saksalaisten ritarikuntien hallinnassa ja iso osa kaupunkiporvaristoa oli luultavasti tullut Saksasta.

Tallinnan vaakuna CC-BY-SA-3.0 by Hedwig Storch

Suomalaisia asui myös Tallinnassa, sillä siellä kuolleiden perinnönjaoissa (pdf) on ollut mukana suomalaisia perijöitä. Monet pakenivat kotiseudulla tehdyn rikoksen seuraamuksia tai olivat kaupungissa selvittämässä velkajuttuja tai muita kiistoja. Kaupungin tarjoaman suojan oli tarkoitus edistää oikeudenkäyntien ratkaisua, eikä sitä myönnetty maantie- tai merirosvoille tai rauhattomiksi todetuille. 

1500-luvun alussa 12 % Tallinan noin 6000 asukkaasta oli Ruotsin valtakunnan kansalaisia. Ensimmäistä kertaa Uusmaalaisia oli mukana Tallinan perinnönjaossa 1360-luvulla ja sitten melko usein  vuosina 1410-1450 (yhteensä 30 vainajaa) ja sitten uudelleen vuosina 1470-1560. Tämän jälkeisestä ajasta tutkimuksessa ei ole tietoa. Perintöön saattoi liittyä myös lasten elatusvelvollisuus.

Saksasta käsin Saksalaisten merenrantakaupunkien kauppiaiden Hansaliitto teki kauppaa ympäri Itämeren ja toi mukanaan vaikutteita. Suomalaisilla turkikset olivat keskiajalla tärkeää kauppatavaraa. Ruotsi pyrki keskittämään kaupankäynnin kaupunkeihin ja jakoi kaupunkioikeuksia säästeliäästi. Hansakauppiaita asettui Tukholmaan,Visbyyhyn ja Kalmariin edistääkseen kauppaa. 

Saksalaisia kauppiaita oli 1200-luvulta asti paljon myös kaikissa Suomen kaupungeissa. Esimerkiksi 1200-luvulla Ulvilan hautausmaalle on haudattu useita saksalaisia, mistä on todisteena hautakiviä Ulvilan kirkossa. Heillä tiedetään olleen Ulvilassa myös oma kiltansa. Saksalaisilla oli merkittävä asema esimerkiksi Turun kaupungin raadissa vielä pitkälti keskiajan jälkeenkin.

 

1300-1400-luvun pukeutuminen Pohjois-Euroopassa

Pukeutuminen oli vielä 1300-luvulla läntisessä Euroopassa melko samanlaista, vaikka muoti alkoikin nostaa päätään. Vaatteet heijastivat yleensä kantajansa asemaa yhteiskunnassa sekä arvoasemansa, että sosiaalisen asemansa puolesta. Varakkaimmilla oli varaa kalliimpiin materiaaleihin. Uskonto ja sen luoma tapakulttuuri määritteli säädyllisen pukeutumisen rajat erityisesti naisille. Naineen naisen kuului peittää hiuksensa, jotka vain aviomiehellä oli oikeus nähdä. Myöhemmin tätä tulkittiin niin, että riitti, kun vaimolla oli päähine aviosäädyn merkkinä.

Alimpana ihoa vasten oli todennäköisesti paita, kuten jo rautakaudella ja ainakin 1800-luvun alkupuolelle saakka. Paita oli pellavaa, mutta joskus myös villaa. Naisilla oli sen päällä alusmekko (kenties körtti* (murteellinen versio mekosta, eng. kirtle) eli cotte (cotehardie)) ja sen päällä päällysmekko (kenties sörtti* (murteellinen versio mekosta) eli surcot). Jatkan puhetta alus- ja päällysmekoista, koska ne sopivat parhaiten omaan suuhuni (ks.kuva ylempänä vasemmalla).

1300-luvulla alusmekossa oli pidemmät ja päällysmekossa lyhyemmät hihat. Alusmekko oli ylhäältä hyvin istuva, mutta leveni laajaksi helmaksi. Päällysmekon hihansuut alkoivat kasvaa. Molempien mekkojen kaula-aukko oli usein leveä (ns. vene-kaula-aukko) ja toisinaan ohuen hunnun peittämä. Päällysvaatteena oli sekä naisilla että miehillä muotoiltu kaapu tai viitta, joka tunnettiin nimellä houppelande (ks. kuva oikealla).

1400-luvun muoti oli poikkeuksellisen liioittelevaa. Houppelande kaavuista tuli vähitellen naisten päälyspuku cotehardien sijasta ja niiden hihat saattoivat jopa viistä maata. Miehusta oli usein leveillä laskoksilla, mikä näkyy monissa varakkaita naisia esittävissä maalauksissa. Kaulus oli usein korkea. Hiuslaitteet olivat näyttäviä ja jopa teatraalisia. Kaikki muodin villitykset eivät ehkä ehtineet Suomeen, mutta joitakin vaikutuksia on helposti nähtävisssä. 

1400-luvun puolivälistä lähtien Pohjoisessa Euroopassa tuli käyttöön päällyspuku, jonka syvästä v-kaula-aukosta kurkki neliömäisellä kaula-aukolla varustettu aluspuku. Kaula-aukkoa peitti usein liinainen kauluri (eng. partlet, saks. goller, ruot. halskläde).

Grönlannin löydöt

Mekko Herjolfnesista CC-BY-SA-2.0 Lennart Larsen

Eräät parhaista keskiaikaisista vaatelöydyistä on tehty Grönlannista Herjolfnesista, ja ne ovat 1300-1400-luvuilta, jolloin suuressa osassa Suomeakin oli siirrytty keskiajan muotiin. Haudoista on löytynyt hyväkuntoisia vaatteita, joista on pystytty selvittämään niiden valmistustekniikkaa. Vaikka matka Grönlantiin on meiltä pitkä, kuuluvat Grönlannin pohjoismaiset asukkaat läheisesti samaan kulttuuripiiriin norjalaisten ja islantilaisten kanssa (ovat tulleet Islannista, jonne taas oltiin tultu Norjasta). Lisäksi paikalliset olosuhteet vaikuttivat muun muassa maavärien käyttöön, jota tuskin on yritetty Suomessa, koska täällä punaista väriä tuottavaa mataraa kasvaa runsaasti.

On huomioitavaa, että pukeutuminen oli Suomessa vielä viikinkiajalla melko vanhakantaista ja poikkesi muusta Pohjolasta selvästi. Tuolloin siinä oli myös vahvoja itämerensuomalaisia vaikutteita. On vaikea tietää, missä määrin kaikki samat muodin virtaukset olisivat ulottuneet meille saakka. Toisaalta myös Grönlanti oli kaukana ja sivussa uusimmista virtauksista, joten sikäli voisi kuvitella, että sielläkin olisi oltu jossain määrin hitaita uusimpien muodin oikkujen omaksumiseen. Toisaalta muoti ei keskiajalla muutenkaan muuttunut erityisen nopeasti, vaan seurasi omia rauhallisia linjojaan. Koska grönlantilaiset löydöt ovat eräitä keskiajan parhaita, niitä on käytetty moneen otteeseen pohjana jäljitelmien valmistamiseen.

1300-1400-lukujen kankaat ja tekstiilit

Mahdollisesti jopa jo 1300-luvulta lähtien Eurooppa kärsi ns. pienestä jääkaudesta, jonka vuoksi täällä oli tavallista kylmempää. Suomessa on saatettu siksi hyvin käyttää villavaatteita myös kesäisin. Itämeri jäätyi jo aivan 1300-luvun alussa kahdesti kokonaan, mikä teki tietä tulevalla. Tästä seurasi aikakausi, jolloin oli poikkeuksellisen kylmää, sateista ja myrskyistä. 

Islantilaisten ja norjalaisten Gröönlannin siirtokunnat näkivät 1400-luvulla nälkää ja katosivat. Grönlannin siirtokunnista on jälkeenpäin löytynyt todennäköisesti Euroopan parhaiten säilyneitä keskiaikaisia vaatteita, joita ilman olisimme pitkälti keskiaikaisen taiteen ja kirjallisuuden varassa pohtiessamme aikakauden muodin kehitystä. 

Keskiajalla kaikki lanka oli käsin kehrättyä ja voi kuvitella, että kehrääminen värtinällä vei nopeimmaltakin kehrääjältä*2 melkoisesti aikaa.*3 Vaikka jonkinlainen rukki tunnettiinkin Euroopassa jo 1300-luvulla, se yleistyi vasta myöhemmin ja nykyaikainen, poljettava rukki kehittyi todennäköisesti vasta 1500-luvulla. Mitä hienompi kangas, sitä tiheämmässä langat siinä olivat ja sitä pitempi määrä lankaa siihen tarvittiin. 

Keskiajalla noin 1100-luvun lopun Espanjasta alkaen, otettiin käyttöön vaaka-kangaspuut aiempien pystykangaspuiden sijaan. Ne helpottivat ja nopeutttivat kankaan kutomista ja levisivät vähitellen koko Eurooppaan. Tänne Euroopan perukoilla ne eivät välttämättä kovin pian ehtineet. Kankaan kutominen olikin selvästi kehräämistä nopeampaa, mutta yksinkertaisen kankaan kutominen saattoi silti viedä pitkiä aikoja. Kotitalaouksissa, jossa ei ollut varaa kutoa kokopäiväisesti, se varmasti vei lukuisia päiviä. Hienommat ja koristeelliset kankaat veivät vielä paljon enemmän aikaa. Tekstiilit olivatkin arvokkaita ja ne käytettiin tarkkaan. Vain hyvin varakkailla oli varaa runsaaseen vaatetukseen.

Villa, pellava ja nokkonen

Pystykangaspuut 1500-luvun Saksassa.

Villakankaat olivat meillä keskiajalla kotikutoita sarkaa, joka on huopuva kangas, sekä hienompaa tuontikangasta verkaa. Sarka oli pitkälle 1800-luvulle asti maalaisväestön arkikangas, ja edelleen sitä käytetään metsästysauissa. Vielä 1990-luvulle asti se oli käytössä puolustusvoimien sotilaspuvuissa. Meillä on todennäköisesti kudottu ja kehrätty lähinnä talvisin, kun naisilla ei ollut ulkotöitä.  Verka oli ohutta palttina- tai toimikassidoksista villakangasta, joka oli kudottu karstalangasta. Sen nukka oli leikattu kankaan myötäisesti ja se oli vanutettu. Käytännössä se oli ohutta, tiheäkudoksista villakangasta. Verka oli meillä eräs 1300-1400-lukujen tärkeimmistä tuontitavaroista.

Lankaa valmistettiin myös pellavasta. Toisin kuin villa, joka keritsemisen jälkeen lähinnä pestiin puhtaaksi rasvoista ja karstattiin, pellavan käsittely oli hidas ja monivaiheinen prosessi. Sen jälkeen kuin pellava oli ensin kylvetty, kasvatettu, korjattu nyhtämälä juurineen, kuivattu ja siemenet irroitettu rohkimalla, alkoi itse pellavakuidun käsitely. 

Ensimmäiseksi pellavan varret liotettiin, joko pelloilla, luonnonvesissä tai lumihangella. Liotuksessa varsia mädätetään, jotta kuidut saadaan irroitettua helpommin. Sen jälkeen pellava taas kuivatettiin joko pellolla, saunassa tai riihessä. Sitten alkoi pellavan mekaaninen käsittely, jossa irrotettiin kova tukirakenne eli päistäreet kuiduista ja karkeammat kuidut hienommista kuiduista. Tämän käsittelyn vaiheita olivat loukutus, lihtaaminen, vitominen, häkilöinti ja harjaaminen. 

Samankaltaisia valmistusmentelmiä on käytetty myös hamppukuidun (pdf) eli liinan ja nokkoskuidun valmistamiseen. Ne molemmat ovat olleet massamme perinteisesti tunnettuja, molemmat oletettavasti tunnettu jo ennen pellavaa jo kivikaudelta saakka (tästä tulossa erillinen kirjoitus). Skandinaviassa on ainakin viikinkiajalta merkkejä kakkien näiden kuitujen rinnakkaiskäytöstä (pdf). Näiden kuitujen erottaminen toisistaan tekstiileissä ei ilmeisesti ole helppoa tottuneellekaan tutkijalle.

Värjäys

Kankaita värjättiin luonnon väriaineilla aina 1800-luvulle saakka ja osin vieläkin. Sekä morsinko (eli värimorsinko) että matarat esiintyvät meillä luonnon kasveina ja niitä on tiettävästi käytetty tekstiilien värjäämiseen jo rautakaudella. Morsingosta saatiin siniharmaata ja keltamataran eri osista punaita ja keltaista väriä. Jo näistä kahdesta kasvista saatiin perusvärejä, joita voitiin halutessa sekoittaa muiden värien aikaansaamiseksi. Periaatteessa useimpia mataroita on voitu tavalla tai toisella käyttää värjäämiseen ja niistä saatiin ainakin punaista väriä. Useimmiten väriä on kasvien juurakoissa. 

 

Keskiaikaisten kirkkomaalausten muoti

Suomalaisten naisten keskiaikaista pukeutumivinkkejä varten kirkkojen seinämaalaukset ovat mielenkiintoinen, joskaan eivät ehkä kaikkein paras mahdollinen lähde. Kirkkotaide ei sekään ole maassamme runsasta ja se on osin piilotettu nuorempien maalikerrosten alle tai tuhoutunut jossakin vaiheessa tulipalossa tai muusta samankaltaisesta syystä. 

Seuraava jutustelu on tosiaan syytä ottaa lähinnä innoituksen lähteenä, eikä missään nimessä taidehistoriaallisesti tai edes pukuhistoriaallisesti pätevänä pohdintana. Lisäksi osa Suomen keskiajan mielenkiintoisimmista kirkkomaalauksista sisältää hahmoja, joiden vaatetusta ei voi edes oikein tulkita.

Keskiajan kivikirkot ja kirkkomaalaukset

Keskiakaiset kirkot CC-BY-SA-3.0 by BishkekRocks

Suomen vanhimmat säilyneet kirkot on rakennettu Ahvenanmalle 1200-luvun lopussa. Myös mantereella olleen  Suomen vanhin kivirakennus, Jomalan kirkko, on rakennettu vuosina 1275-1285.

Nykyaikaan selvinneiden Suomen keskiaikaisten kirkkojen materiaali on lähinnä luonnonkiveä ja osittain myös punatiiltä. Keskiajalla on ollut myös puisia kirkkoja, mutta yksikään niistä ei ole selvinnyt meillä tähän päivään, toisin kuin esimerkiksi Norjassa. Monesti kivikirkkoja on edeltänyt puukirkkovaihe. Osasta puukirkoista on jäljellä kivinen sakasti. Useimmissa maamme vanhoista kivikirkoista on puiset kattorakenteet, joiden vuoksi kivikirkkokin on saattanut osin tuhoutua tulipaloissa.Tämä on saattanut tuhota myös kirkkomaalauksia.

Aikalaislähteitä Suomen vanhoista kirkoista on vähän ja siksi niiden ajoitus on hankalaa. Vain muutamista on säilynyt kirjallista tietoa, osa kirkon rakenteissa itsessään. 1990-luvulla arkkeologi Markus Hiekkanen päätteli tyylillisten seikkojen perusteella, että iso osa kirkoista oli selvästi aiempaa arviota nuorempia ja sijoittuivat keskiajan loppupuolelle 1400-luvulle ja 1500-luvun alkuun.

Varhaiset kivikirkkojen rakentajat saivat vaikutteita ainakin Gotlannista. Suorakaiteen muotoisten kirkkojen pohjoissivulla oli sakaristo ja eteläsivulla asehuone. Sisäkattona oli aluksi useimmiten puinen tynnyriholvi. Tiiliholvit yleistyivät vasta 1400-luvulla, jolloin mantereelle myös alettiin rakentaa runsaasti uusia kivikirkkoja.

Koska kirkkomaalarit olivat oletettavasti paikallisia, on kuvista kuitenkin mahdollista päätellä, miten niiden maalausaikaan täällä pukeuduttiin.  Ainoa kirkkomaalari, joka meillä tunnetaan nimellä oli Petrus Henrikinpoika Pictor, joka maalasi Lounais-Suomen kirkkola 1400-luvulla. Hänen kohdallaan on epäilty, että hänen maalaustensa aiheet olisivat perustuneet aikakauden puupiirroksiin. Niiden myötä maalauksiin on voinut tulla vaikutteita myös suoraan Keski-Euroopan kuvamaailmasta, ilman paikallisia esikuvia. Petrus Henrikinpoika oli osa ns. Taivalsalon koulukuntaa, johon kuului hänen lisäkseen viisi muuta mestaria.

Ammatikseen maalaavat olivat käsityöläisiä, jotka olivat saattaneet opiskella ammattiaan lapsesta. asti. Osa maalareista oli kuitenkin ns. rakentajamaalareita, jotka olivat joko kirvesmiehiä tai muurareita. Heidän kuvansa ovat tyyliltään yksinkertaisempia. Vanhimmat kirkkomaalaukset löytyvät Ahvenanmaalta 1200-luvulta. Mantereelta maalauksissa esiintyy ihmisiä 1400-luvun puolivälistä lähtien.  1510-luvulla seurasi seuraava kirkkomaalauksen kausi, jolloin Turun seudulla vaikutti jo useita koulukuntia. 

Omia havaintoja naisten muodista keskiajan kotimaisissa kirkkomaalauksissa

Hattula cc-by-2.5 by Balcer

Kivikirkoista on vaikea löytää sisäkuvia ja monissa kirkoissa on keskiaikaisista maalauksista jäljellä lähinnä vihkiristejä, kuten mm. Hollolan kirkossa, joka on Hämeen vanhimpia. Monet Suomen niin kutsutuista keskiaikaisista kirkoista ovat lisäksi aivan keskiajan lopulta (1500-luvun alusta). 

Henkilökohtaisesti olen käynyt Ulvilan ja Sysmän keskiaikaisissa kirkoissa, sekä Turun Tuomiokirkossa. Valitettavasti Ulvilan kirkon koristelu ei ole kovin runsasta eikä myöskään Sysmän. Tuomiokirkkossakin on valitettavasti vain vähän seinämaalauksia näkyvillä, vaikka holvit antavatkin aiheen miettiä, olisiko niitä keskiajalla ollut enemmän. Valitettavasti saattaa olla, että monissa kirkoissa keskiaikaisia maalauksia on peitetty ja niiden tilalle on jopa myöhemmit maalattu uudet modernimmat maalaukset. Näin esimerkiksi Vantaan Pyhän Laurin kirkossa.

Hattulan Pyhän Ristin kirkon (1472-1490) holvista on löydettävissä neito, joka pitää sylissään yksisarvista. Hänellä on päällään ruskea tai punaruskea päällysmekko, joka vaikuttaisi houppelandelta. Kaksi muuta kuvista erottuvaa naishahmoa ovat pyhä Ursula ja neitsyt Maria, joiden molempien asun peittävät viitat. Hattulan kirkko on kenties kirkoista se, josta onnistuin löytämään parhaat kuvat sisätiloista. Myös Taivassalon kirkon (1425-1440) pilarissa olevalla pyhimyksellä on päällään leveähihainen houppelandelta vaikuttava mekko. Se on väriltään vaalea.

Lohjan Pyhän Laurin kirkosta (1470-1495) löytyi pari piikaa kirnuamassa ja lypsämässä kirkon lukemattomien pirujen joukosta. Vaatetus vaikuttaa vähän epäselvästä, vaikka näyttää vähän siltä, että naisilla on päässään saksalaistyyliset suuret myssyt, jotka olisin ajoittanut historiallisesti hieman nuoremmiksi. Asiaan pitää perhetyä hieman tarkemmin. Heidän mekkonsa ovat yksinkertaisia löyhiä mekkoja, joista toinen on punainen ja toinen valkoinen. Niistä ei ole paljon muuta sanottavaa. Neitsyt Marian ja muiden pyhien naisten kuvissa viitta peittää jälleen sen alle jäävän asun miltei kokonaan.

Taivassalon kirkko CC-BY-SA-4.0 by Niera

Eräs rikkaimmin koristelluista keskiaikaisista kirkoistamme on Rauman Pyhän Ristin kirkko (1515-1520), jonka seinämaalauksia olisi kiva päästä tutkimaan tarkemmin. Tämä siitäkin huolimatta,että kirkko on melko nuori. Valitettavasti en ole onnistunut löytämään kovin hyviä kuvia kirkosta. Toinen mielenkiintoinen kirkko on Pyhtään kirkko (1462), jonka seinältä huomasin ainakin miehen "sukkahousuissa". Kuva vaikutti lupaavalta. 

Siuntion Pyhän Pietarin kirkon (1460–1489) kuvat ovat huonokuntoisuudestaan huolimatta kiinostavia. Myös Raaseporin Tenholan (Tenalan) kirkon (1460–1480) maalauksissa on kiinnostaavan oloista vaatetusta. Sauvon kirkon (1460–1472) maalaukset vaikuttavat nekin kiinnostavilta, vaikka olenkin onnistut havaitsemaan vain muutamia mieshahmoja. Seuraavissa kirkoissa on myös keskiakaisia seinämaalauksia, joissa on nähtävissä ihmishahmoja: Laitilan Pyhän Mikaelin kirkko ja Mynämäen kirkko.

Lohjan Kirkko CC-BY-SA-4.0 by Tomisti

Valitettavasti vaikuttaa myös siltä, että suurin osa kirkkojen seiniä koristavista ihmishahmoista on miehiä. Miesten muotia olisikin paljon helpompi selvittää seinämaalauksista. Naisia seinillä on vain vähän, ja joskus heidät on kuvattu niin, että vaatetuksesta on lähes mahdotonta saada selvää.

Nopealla esikatselulla kirkkomaalausten kuvallinen anti jäi naisten vaateutksen osalta aika laihaksi, mutta niissä on selkeästi vielä tutkittavaa. Tiedänpähän ainakin minne suunnistaa kotimaan reissuillani, jos haluan nähdä lisää kirkkomaalauksia.

_____________________________________________________

* Kielellä leikitteli ja murteen penkominen on tässä ihan omaa pohdintaani. En ole riittävästi kielitieteeseen perehtynyt tietääkseni olisivatko körtti ja sörtti voineet kehittyä nimityksistä kirtle (ruotsiksi kjortel) ja surcot (saksaksi: sorket, sorkeit; keskisaksaksi: Sûrcôt). Sitä pitäisi kyllä kysyä kielitieteilijältä. 

* Englannin kielen naimattomaan naiseen viittavaa sana spinster, tarkoittaa kehrääjää. Vaimoon viittaava sana wife saattaa ehkä puolestaan johtua muinaisenglannin sanasta, joka tarkoittaa kutojaa. Riippumatta siitä, naimattomat naiset olivat vähempi arvoisia kuin vaimot, joten ei ole epäselvää, pidettiinkö kehräämistä mukavana työnä. 

* Erään arvion mukaan värttinällä voi kehrätä parhaillaan noin 2,5 metriä minuutissa. Tämä tarkoittaisi noin 150 metriä tunnissa. Se voisi vastata noin 30 cm karkea kangasta (jos leveydeltään 1m) tai 10 cm hienompaa kangasta. Keskiajalla kangas oli nykyistä kapeampaa. Kapeaa (ehkä 90 cm) kangasta tarvittiin asuihin nykyistä leveämpää kangasta enemmän.