Korkokengän tarina - osa II

Korot joutuivat 1700-luvulla vastatuuleen. Yhdysvalloissa ne paikoin kiellettiin ja Ranskan vallankumouksen myrskyissä tuomittiin. Palattuaan muotiin 1870-1880-luvuilla, korkokengästä oli tullut naisten kenkä ja samoihin aikoihin syntyi myös avokas.

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle osalle korkokenkien historiaa. Suosittelen sen lukemista tämän taustaksi.

Naisten 1760-luuvun kenkä.

1600-1700-luvulla niin korsetit kuin korkokengät olivat aristokratian vartalonmuokkauksen keinoja. Niiden avulla he myös erottuivat tavallisesta kansasta. Ludvig XVI vaati, ettei kenelläkään saanut olla korkeampia korkoja kuin hänellä. Koska vain muutamat saattoivat pukeutua punaisiin korkoihin, niistä tuli yksi etuoikeuksien vertauskuvista.

Italialainen korko, n. 1785

Vuosisadan kuluessa kengän korko muutti muotoaan kapeammaksi ja viehkeämmäksi. Rokokoo kaudella naisten korot kehittyivät sirommiksi ja korkeammiksi. Ne heijastelivat naisten hovitapoja. Huomattiin, että naisen jalan kaari korossa oli viettelevä. Viehättävänä pidettiin nimenomaan jalkaterän asentoa, ei varsinaisesti sääriä. Kengistä tuli ihailun kohde.

1700-luvun loppu oli levotonta aikaa, jolloin naisia sekä nostettiin esiin ja heidän asemasta keskusteltiin, että toisaalta naisten, erityisesti kuningatar Marie Antoinetten, vaikutusta parjattiin. Ranskalainen teologi Francois Felon korosti naisten vaikutusta kodin ja perheen kautta. Tämä ajattelumalli olikin pitkään tyypillinen katolilaisissa maissa. 1700-luvun naisasianainen Mary Wollstonecroft näki pukeutumisen naisten purkautumisväylänä, jonka kautta he yrittivät käyttää vähäistä valtaa (pdf, s. XLIX-LI)

Kun korot pakotettiin pois muodista

Puritaanit suosivat vaatimatonta
ja peittävää asua.

Uudessa maailmassa korkojen viettelevää sävyä ei oikein arvostettu. Massachusettsin siirtokunnan puritaanit säätivät lain, joka kielsi kenkien käytön miesten viettelyyn. Naiset saattoivat tulla tuomituksi noituudesta tämän seurauksena.

Antiikin löytöjen vaikutuksesta - erityisesti Pompeijin kaivausten seurauksena - syntyi 1700-luvun lopulla innostus klassismiin, eivätkä korkeat korot eivät olleet enää suosittuja 1700-luvun lopulla Ranskassakaan. 1780-1790-luvulla oli ollut suosiossa aiempaa matalampi korko ns. italialainen korkomalli, jolloin korot saattoivat olla jopa alle 2 cm korkuiset.

Ranskan vallankumouksen (1789) seurauksena korot tuomittiin etuoikeuksien vertauskuvana. Napoleon jopa kielsi 1804 korkojen käytön miesten ja naisten asemaa säätelevässä Code civil des François-laissa, tasa-arvon edistämisen nimissä. Viimeistään säädösten seurauksena korot hävisivät käytöstä lähes kokonaan (pdf, s. LI-LII).

Vaikutteita otettiin edelleen antiikin Roomasta, sillä naisten tossut sidottiin nilkkoihin nauhoin, roomalaisten sandaaalien tapaan, vähän kuten balettitossut nykyisin.

Tossu 1800-luvun alkupuolelta

Matalat kengät olivat pitkään suosittuja, sillä viktoriaaninen tanssi-innostus suosi matalia kenkiä. Tanssimisen ansiosta niitä suosittiin vielä 1860-luvulla, vaikka leveät helmat ja korsetit olivat palanneet muotiin jo pari-kolme vuosikymmentä aiemmin.

Romantiikan aikana 1800-luvun alkuvuosikymmeninä alettiin korostaa myös naisten tunteiden rikkautta ja hänen asemaansa äitinä ja kodin valtiattarena. Tämä oli osin filosofi Rousseaun vaikutusta, jonka ajatusten seurauksena alettiin ihannoida kotielämää.

Naisten tehtävänä oli ylläpitää moraalia ja mielen puhtautta. Heidät nähtiin tunteellisessa valossa, eikä nautinnollisina olentoina, kuten 1700-luvulla (pdf, s. LVI). Tähän uuteen kuvaan ei sopinut korkojen erotisoiva vaikutus.

Korkojen paluu

1880-luvun avokas.

Toisaalta osa naisista ei tyytynyt kotielämään, vaan alkoi korottaa yhteistä moraalia ajamalla mm. orjuuden vastaista sanomaa tai naisasiaa. Uudessa tasa-arvon ilmapiirissä korot alkoivat taas tehdä paluuta. Vähitellen kasvava kenkäteollisuus alkoi tuoda markkinoille laajan valikoiman erilaisia kenkiä. (pdf, s. LVIII).

Korkojen palatessa muotiin 1800-luvun lopulla, niistä oli tullut yksinomaan naisten kenkä. Korot alkoivat tehdä paluuta vähitellen. Ne ilmestyivät yllättäen ensin saappaisin 1840-1850-luvulla. Pikkukengissä niitä alkoi näkyä 1860-luvulla, mutta niiden asema naisten muodissa vakiintui vasta 1870-luvulla.