keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Tarinoiden historia

Kielten historiaa pystytään jäljittämään ehkä jopa 6000 vuoden taakse, mutta kansainvälisen tarinaperinteen perusteella voidaan pohtia, voivatko tarinat olla kieliäkin vanhempia. Hyvin samankaltaisia tarinaelementtejä löytyy kansoilta, joiden läheisin yhteys on monien tuhansien vuosien takaa.

Porokin voi olla kulkusana.
On jo jonkin aikaa tiedetty, että esimerkiksi indoeurooppalainen uskontoperinne, ulottaa juurensa noin 5000 vuoden taakse. Uskonnollisen mytologian jumalhahmot ja niihin liittyvät mytologiset tarinaelementit ovat vähintään näin vanhoja. 

Myös vähemmän uskonnollisten tarinoiden juuret voivat olla hyvin vanhoja. Ongelma on, että niiden liikkumisa kansoilta toisille on vaikeampi jäljittää. Kansantarinat, jotka ovat vähemmän kiinteästi yhteydessä uskonnollisiin käsityksiin, voivat kääntyä kieleltä toiselle ja siirtyä yli kulttuurirajojen ihan jo viihteellisin syin.

Euraasialaisten kielten piirissä tunnetaan niin sanottuja kulkusanoja, jotka tunnetaan monien kielikuntien parista ja joiden alkuperää on ollut vaikea ja joskus lähes mahdoton selvittää. Tällaisia kulkusanoja on muun muassa vaski, joka on ikivanha, alunperin kuparia tarkoittavat kulkusana. Uralilaisten kielten parissa vaski on yleisuralilainen ja tarkoittaa lähes aina jotakin metallia. Myös poroa tarkoittava sana saattaa olla pohjoisen Euraasian ikivanha kulkusana. Muita tuttuja sanoja, jotka lienevät kulkusanoja ovat mm. humala,

Hera muuttaa Kalliston karhuksi ja Zeus tähdiksi.
Tarinoiden siirtyminen kulttuurista toiseen, edellyttää kuitenkin enemmän kuin yksittäisten sanojen siirtyminen käyttötarkoituksen mukana. Se edellyttää, että tarinan kertoja on pystynyt ymmärtämään tarinan alkuperäisellä kielellä ja kyennyt kertomaan sen uudella kielellä niin hyvin, että tarinan merkitys ei ole suuresti muuttunut. Tämä edellyttää hyvää kielentuntemusta sekä alkuperäisellä että uudella kielellä.

Tiedetään, että useilla indoeurooppalaisilla tarinoilla on pitkät yhteiset juuret. Tarina kaunottaresta ja hirviöstä sekä pojasta joka varasti peikon tai jätin aarteen on juuret, jotka ulottuvat tuhansien vuosien taakse. Tämä ei kuitenkaan edellytä tarinoiden kulkeutumista kulttuurista toiseen, vaan kulttuurien mukana maankolkasta toiseen. 

Muiden kielikuntien sisällä ja kielikuntien välillä tutkimus on ollut vähäisempää. Esimerkiksi turkkilaisten kansojen folkloresta on tehty vertailevaa tutkimusta, mutta siinä on enemmän vertailtu folkloren tarkoituksia ja teemoja, kuin itse tarina-aiheita.

 


Tarina kosmisesta metsästyksestä

Joskus vanhimmaksi tunnetuksi tarinaksi mielletään mytologinen tarina kosmisesta metsästyksestä. Sen uskotaan olevan ainakin 15 000 vuotta vanha. Tarinan eri versioita tunnetaan sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaiden parissa. Tarinan saaliina on joku karhu tai joku kaviokyntinen (ungulate) eli lähinnä kavio- ja sorkkaeläimet. Tarinaan liittyvät tähdet ovat Otavan kauhan neljä tähteä

Klassisesta kirjallisuudesta tunnettu esimerkki näistä tarinoista on tarina nymfi Kallistosta joka muutetaan karhuksi ja myöhemmin tähdistöksi taivalle. Irokeesi myytissä metsästetään myös karhua, joka kiipeää taivalle tähdistöksi. Koska tarina on kieltämättä ollut olemassa ennen muuttoa Beringen kannaksen yli Amerikkaan, se antaa olettaa myytin vähimmäisiäksi noin 15 000 vuotta.

Myös saamelaisilla, obin ugrilaisilla ja hanteilla on oma versionsa tästä myytistä. Niiden tarinoissa seikkailee poro tai peura. Tarinassa on kaksi tai useampi metsästäjää, joista yksi on otava. Tässä tarinassa eläin ei kuole, ennen kuin se muutetaan tähdistöksi. Uralilaisten kansojen sekä tunguuseihin kuuluvien evankien ja dagestanilaisten rutulien tarinat luokitellaan toisinaan Aasialaiseksi-tarinarymäksi.

 

 Sukeltaja-luomiskertomus

Kuikat ovat olleet taruissa suosittuja sukeltajia.
Aiemmin mainittu sukeltajamyytti (earth-diver) on maailmanluomiskertomus. Siinä maailma on aluksi veden peitossa, kunnes sukeltaja tai sukeltajat saavat maan kohoamaan vedestä tavalla tai toisella. Kertomus tunnetaan sekä Euraasiassa että Pohjois-Amerikassa. 

Levinnäisyyden perusteella on päätelty sen olevan peräisin Itä-Aasian rannikolta, josta se on levinnyt sekä Siperiaan että Pohjois-Amerikkaan niihin muuttaneiden kansojen mukana. Tarina on levinnyt aina itäiseen Eurooppaan saakka ja tunnetaan myös Intiassa. Se tunnetaan myös Babyloniassa niemllä Enuma Elish ja polynesialaisten Maorien parissa. Jopa Raamatusta on joskus löydetty se ilmentymiä. Myytin ilmeneminen myös länsiarfirkkalaisten Yorubojen parissa, herättää kuitenkin kysymyksen, onko arvio itäaasialaisesta alkuperästä varmasti oikea.

Pohjois-Amerikkalaisissa versioissa maailman luominen alkaa, kun olennot ovat nukuksissa tai horokissa alkumaailmassa. Sukeltaja herää ensimmäisenä. Sen yritykset luoda uutta maankamaraa johtavat usein epäonnistumiseen, kunnes se löytää ratkaisun ongelmaansa. Pohjois-Amerikassa sukeltajamyytti tunnetaan erityisesti metsästäjäkeräilijöiden parissa.

 

 

Muita laajalle levinneitä myyttejä

Viikinkien Yggrasil
Maailmanpylväs (Axis Mundi) on eräs mytologinen elementti, joka tunnetaan monilta eri kansoilta yli kulttuuripiirten rajojen. Se voi olla joko pylväs, pyhä vuori, maailmanpuu, tikapuut, köysi, jono nuolia tai jokin muu akseli, joka yhdistää taivaan ja maan. Kalevalaisessa runoudessa tämä maailmanpuu on iso tammi, joka kaadetaan, jolloin taivas avautuu ja tulee näkyviin. Axis Mundi tunnetaan myös sekä Etelä Amerikan että Australian alkuperäiskansojen myyteissä. Jos tällä ajatuksella on yhteinen alkuperä, täytyy sen olla hyvin vanha.

Toinen hyvin laajalle levinnyt myytti on tarina vedenpaisumuksesta, joka saattaa perustua jääkauden jälkeiseen meren pinnan nousuun, eikä välttämättä yhteiseen alkutarinaan. Siinäkin tapauksessa tarinan on oltava ikivanha. Myös muilla tapahtumilla Mustanmeren tulvimisella 7000-8000 vuotta sitten, pronssikautisen Theran purkauksen aiheuttamalla tsunamilla (n. 1600 eaa) sekä muilla vastaavilla tapahtumilla eri puolilla maailmaa, on voinut olla vaikutusta tarinoihin kullakin seudulla.

Koska vedenpaisumusmyyttejä tunnetaan sekä uudelta että vanhalta mantereelta, on niiden yhteinen alkuperä näitä esitettyjä tapahtumia vanhempi tai sitten niillä on erillinen alkuperä. Ainoastaan Afrikasta näitä myyttejä ei ilmeisesti tunneta.

Tarinasta on olemassa hyvin vanha versio, jossa kaikki alkaa alkujättiläisen tai maailmanpuun tappamisesta, mikä johtaa alkuajan lopussa "verenpaisumukseen". Tarina verenpaisumuksesta on laajalle levinnyt myytti, joka tunnetaan myös meiltä suomalaisilta Väinämöisen veneenveiston ja pohjehaavan muodossa.

Maailmanmuna tai kosminenmuna on eräs monien kansojen parissa tunnetuista maailmansynty tarinoista. Se tunnetaan indoeurooppalaisilta, egyptiläisiltä, foinkikilaisista, suomalai-ugrilaisista, polynesialaisilta ja  länsiafirkkalaisten dogonien parista. Tämän tarun mukaan usein alkujumala syntyy munasta, joka joskus on munittu varhaisten vetten päälle. Esimerkiksi egyptiläisessä perinteessä alkumunasta syntyy auringonjumala Ra. 

Toinen laajalti tunnettu maailmanluontikertomus on tarina maailman vanhemmista, jotka ovat kaksi alkuvoimaa. Useimmiten on kyse taivaasta (usein mies) ja maasta (usein nainen). Alkuaikana ne olivat niin tiukasti kiedottuja toisiinsa, ettei jälkikasvua voinut syntyä. Heidän yhtyessän jälkikasvu saa alkunsa. Monesti tästä seuraa tarina jumalten sukupuusta. Toisessa versiossa koko maailma syntyy yhden esivanhemman kehosta. Osassa versioita tämä alkuolento uhrataan maailman osiksi. Tätä pidetään animistisena versiona tarinasta.

(Tämä kirjoitus jatkuu toiseessa osassa, jossa käsitellään lähemmin uralilaista perinettä).

keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Hieman joulumausteiden historiaa

Joulumausteet ovat eurooppalaisessa perinteessä keskiaikaaista perua. Tästä voi lukea vaikka kirjoituksessani piparkakuista aiempana jouluna. Tässä seurataan kolmen tutuimman joulumausteen: neilikan, kanelin ja inkiväärin matkaa eurooppalaiseen keittiöön.


Neilikalla on käyty kauppaa noin vuodesta 1500 eaa lähtien Austroneesialaisen esihistoriallisen ja historiallisen kauppaverkoston kautta.  Se ulottui Kaakkois-Aasian saaristosta aina Madagaskarille saakka. Joskus on puhuttu jopa merten silkkitiestä. Neilikanviljely kehittyi Madagaskarin itärannikolla, jossa sitä viljeltiin monokulttuureina (yksilajisina viljelminä), viljelyspuistoissa ja viljelymetsissä (agroforestry). 

Neilikkaa on löydetty Syriasta palaneeta rakennuksesta noin 1720 eaa, joten sen kaupankäynti oli jo tuolloin kehittymässä. Rooman valtakunnassa neilikoihin kuitenkin tutustuttiin vasta ensimmäisellä vuosisadalla ajanlaskun alun jälkeen.

1600-luvulla mausteiden kauppa keskittyi Alankomaiden Itä Intian Yhitön käsiin. Neilikan kauppaa he eivät kuitenkaan onnistuneet keskittämään itselleen. 

Neilikalla on myös olemassa pohjoinen korvike, jota ruotsalaiset kutsuvat neilikkajuureksi (nejlikrot). Se on kyläkellukka (Geum Urbanum). Neilikan tärkeintä makukemikaalia (aromikemikaalia) eugenolia on runsaasti myös neilikkajuuressa. Koska neilikan aromi koostuu tästä 72-90 %:sti tästä aromista, neilikkajuuri on hyvä korvike. Suomessa se on yleinen noin Tampereen korkeudelle saakka ja satunnainen Oulun korkeudella saakka. Se on myös perinteinen rohto.


Kaneli tunnettiin Egyptissä jo 2000 eaa. Sitä arvostettiin suuresti muinaisten kansojen parissa ja sitä saatettiin lahjoittaa jopa kuninkaille. Kanelia on kahta yleistä muotoa, Intian Sri Lankan Bangladeshin ja Myanmarin alueella kasvavaa aitokanelia ja Kiinasta kotoisin olevaa kassia kamelia. Siitä on myös vähemmän tunnettuja muotoja.

Muinaisessa egyptissä kanelia käytettiin muumioiden palsamointiin. Ptolemaitosten kaudella sitä käytettiin myös suitsukkeen hajusteena. Hellenistisen kuninkaiden temppelilahjoituksiin kuuluikin toisinaan kanelia. Sappho mainitisi kassian seitsemännellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Myös herodotus oli kiinnostunut kanelista. Kreikkalaiset uskoivat kanelin olevan peräisin Arabian niemimaalta. Plinius vanhempi raportoi, että kanelin kauppa kulki Arabian niemimaan kautta. 

Läpi keskiajan kanelin alkuperä säilyi tuntemattomana eurooppalaisilta. Väitettiin jopa, että se olisi peräisin Niilin lähteiltä Etiopiasta. Magellan etsi 1500-luvun retkillään mausteita ja löysi erään kanelilajin Filippiineiltä, mikä sai espanjalaiset kiinnostumaan saarista. 

1630-luvulla hollantilaiset perustivat kauppa-aseman Sri Lankaan ja alkoivat käydä kauppaa kanelilla. Alunperin he kävivät kauppaa villillä kanelilla, mutta alkoivat myöhemmin myös kasvattaa sitä. 1760-luvulla Brittien Itä Intian yhtiö perusti Etelä-Intian Keralaan valtavan kaneliviljelmän. He saiva myöst Ceylonin haltuunsa 1790-luvulla. Kanelille toisin kuin nelilkalle ei ole oikein olemassa korviketta.


Inkiväärin historia ei ole kovin värikäs. Inkivääri tunnettiin Välimerellä jo ajanlaskun alussa ja noin 150 jaa Ptolemaios osasi kertoa sen olevan peräisin Ceylonilta. Keskiajalla se oli tärkeä mauste Euroopassa. 1300-luvun Englannissa naula inkivääriä oli lampaan arvoinen. Sillä torjuttiin ruttoa ja sitä käytettiin pöytämausteena suolan ja pippurin tapaan. Sillä saatettiin myös maustaa olutta, jonka oletetetaan johtaneen inkiväärioluen kehittymiseen.

Inkiväärin varhaisimmat lääketieteelliset ja hengelliset käyttöesimerkit ovat Etelä-Aasiasta, Intiasta ja Kiinasta. Inkiväärin nimi on peräisin sanskriitista (alunperin "sarvijuuri"). Inkiväärin viljelyn aloittivat noin 5000 eaa austorneesialaiset kansat. Se kulki mukana heidän leivttäytyessään uusille asuinalueilla ja päätyi aina Hawaijille saakka. 

Muitakin inkiväärin sukuisia kasveja kuten kurkumaa, kaardemummaa ja galangalia viljellään mausteiksi. Inkiväärille etäisesti sukua olevia taponlehtiä on joskus käytetty sen korvikkeena ja kutsutaan toisinaan villi-inkivääriksi, mutta nykyään tiedetään niiden olevan myrkyllisiä. Lehtotaponlehtiä on käytetty sekä oksennusrohtona että rotanmyrkkynä. 

 

Hyvää ja maukasta Joulua kaikille!

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Ehkäisy antiikin Kreikassa

Kreikkalainen ja roomalainen pyrkimys raskauksien ehkäisyyn oli sekoitus taikauskoa ja kokemustietoa. Egyptiläisestä tietämyksestä tunnettiin otetun yksi askel takaisin päin.

Tyypillistä antiikin kirjoittajille on, että he eivät ole ehkäisyn suhteen kovinkaan selkeitä, eivätkä erottele sitä raskaudenkeskeytyksestä. Osa kreikkalaisten ja roomalaisten lääkärin keinoista olivat hyvinkin tehokkaita, kun taas toiset olivat puhtaasti taikauskoa.

 Hippokrateen seuraajat

 cc-by-sa-4.0 by
Wellcome Images
Tunnetuin kreikkalainen lähde oli lääketieteen isälle Hippokrateelle omistettu tekstikokoelma.  Tässä kokoelmassa ehkäisy oli sivuosassa, sillä se keskittyi enemmän edistämään naisten hedelmällisyyttä. Se mainitsee kuitenkin salaperäisen lääkkeen nimeltä 'Misy', jonka on epäilty olevan kuparimalmia ja jonka uskottiin voivan ehkäistä raskautta vuoden verran. 

Hippokratisessa lääketieteessä uskottiin hedelmällisimmän jakson joko edeltävän tai seuraavan kuukautisia, mikä oli tietenkin väärää tietoa. Mikäli siis olisi yritetty välttää yhdyntää 'hedelmällisimpinä hetkenä' olisi todennäköisesti päädytty harrastamaan kanssakäymistä juuri kaikkein hedelmällisimpään aikaan. 

Monet aikakauden gynekologiset valmisteet, monesti yrtit, saattoivat ehkäistä tai keskeyttä varhaisen raskauden. Lisäksi saatettiin käyttää merisieniä esteenä spermalle. Ne kastettiin öljyyn tai viinietikkaan ja sijoitettiin kohdun suulle. Sisäisesti voitiin nauttia esimerkiksi puolanminttua (vuoriminttua), pajua tai granaattiomenan kuorta. On kuitenkin vaikeaa tietää, miten hyvin nämä toimivat. 

Puolanminttu
Puolanminttua on käytetty myös hyönteiskarkotteena ja sitä pidetään lievästi myrkyllisenä. Se saattaa olla tappava pikkulapsille. Perinteisesti sen on tiedetty aiheuttavan keskenmenoja. Sitä on käytetty myös myöhemmin hoitona naistenvaivoihin. Sillä siis olisi ollut todennäköisesti vaikutusta raskauden kestoon. Puolanminttu voi johtaa myös äidin menehtymiseen abortoinnin yhteydessä. 

On myös teroriaassamahdollista, että pajujen salisyynillä (aspirinin sukua) voi olla suurina määrinä ollut vaikutusta raskauden kestoon, mutta suuret määrät salisylaattia ovat myös vaarallisia (voi johtaa verenvuotoihin). Niiden lisäksi käytettiin amuletteja, muita taikakeinoja ja sellaisia sukupuolisen kanssakäymisen muotoja, jotka eivät olisi voineet johtaa raskauteen.

On huomattavaa, että hippocratiset lääkärit uskoivat, että syy hedelmättömyyteen oli naisen ruumiissa,  ja että naisen kohdun ongelmat ja puutteet aiheuttivat keskenmenoja. Keskenmenon taustalla saattoi myös olla naisen raskaiden asioiden nostaminen, pahoinpidellyksi joutuminen, syömättömyys, pyörtyminen, pelästyminen, hyppääminen, kova huutaminen, jonkin oudon syöminen tai juominen taikka itsehillinnän menettäminen. He tuntuivat olevan sitä mieltä, että raskauden onnistunut kantaminen vaati taitoa ja keskittymistä. Hippocratiset lääkärit eivät myöskään halunneet osallistua aborttiin, koska se oli vastoin valaa suojella kaikkea elämää. 

Kreikkalainen lääkäri  Soranus Efesolainen kirjoitti roomalaiskaudella neliosaisen teoksen gynegologiasta.  Hän käsitteli laajasti yrttien vaikutusta hedelmällisyyteen ja raskauden ehkäisyyn. Hänen mukaansa ehkäisyyn käytettiin yleisemmin erilaisia pessareita, jotka sulkivat kohdun ennen yhdyntää. Vaikka hippocratiset lääkärit suhtautuivatkin kielteisesesti abortteihin, ehkäisyä pidettiin hyväksyttävänä, jotta omaisuutta ei olisi tarvinnut jakaa liian monen perillisen kesken. 

Kreikkalainen kansanusko

Persephone and Hades. CC-BY-SA-2,5 by
Marie-Lan Nguyen
Muinaisessa Kreikassa yritettiin ehkäistä raskauksia myös granaattiomenan siemenillä. Kreikkalainen tarussa talvesta manalan jumala Hades kaappasi hedelmällisyyden jumalatar Demeterin tyttären Persephonen, kasiven jumalatttaren, manalaan ja sai houkuteltua tämän syömään kuusi granaattiomenan siementä. Tämän johdosta Persephone viettä kuusi kuukautta vuodesta miehensä luona manalassa, jolloin maan päällä on talvi ja luonto nukkuu, ja kuusi kuukautta äitinsä luona maanpäällä, jolloin äiti Demeter iloitsee ja saa luonnon kukoistamaan. Tämä katko hedelmällisyydessä sai antiikin kreikkalaiset yhdistämään granaattiomenan siemenet katkoon hedelmällisyydessä. Tiettävästi granaattiomenan siemenillä ei ole todellista vaikuttaa hedelmällisyyteen.

Ruiskurkku
Vaikka lääkärit eivät halunneetkaan osallistua aborttiin, sitä ei silti pidetty tuomittavana, niin kauan kuin lapsi ei vielä ollut saanut ihmisen muotoa. Yhdyntöjä saatettiin suosittella hoidoksi naisten vaivoihin, kuten vaeltavaan kohtuun, minkä vuoksi lapset eivät välttämättä aina olleet toivottuja. Hippokratiset kirjoitukset suosittelivat Välimeren alueella kasvavaa ruiskukurkkua abortointiin. Perinteisesti kasvia on käytetty laksatiivisesti (eli ulostusta edistävänä), mikä saattaa olla ollut ajatuksena sen käytössä. Vielä lapsen synnyttyä sen isä saattoi kieltäytyä hyväksymästä sitä, jos se oli esimerkiksi liian heikkokuntoinen ja lapsi saatettiin hylätä luonnonvoimien haltuun.

CC-BY-SA-2.5 by Macedonian Heritage

Antiikin Kreikassa naiset omistivat vaatteita jumalattarille kiitokseksi onnistuneesta synnytyksestä.  84 % kreikasta löydetyistä vyönsoljista on omistettu jumalattarille, mikä on liitetty vyön avaamiseen synnytyksen lähestyessä. Lisäksi vaateneuloista (tästä myöhemmin lisää peploksen yhteydessä) on löydetty omistuksia jumalattarille. 

Jo pelkästään Argoksesta on löydetty yli 700 vaateneulaa. Lisäksi voitiin uhrata avaimia ennen synnytystä sen helpottamiseksi ja amuletteja, joita oli käytetty raskauden ja synnytyksen aikana suojelemaan äitiä. Suosittuja jumalattaria olivat neitsytjumalatar Artemis ja äitijumalatar Hera. Heran tytär Eilethyia oli synnytyksen ja kätilöiden jumalatar. Hän saattoi sekä edistää että hidasti synnytystä. Hänen kädessään olivat sekä äidin että syntyvän pienokaisen henki.

"Synnytyksen jumalatar, Eileithyia, syvämietteisten kohtalottarien (Moirai) piikanen, kaikkivoivan Heran tytär, kuule lauluni. Sillä ilman sinua emme näkisi päivän valoa emme lempeää pimeyttä, emmekä saavuttaisi siskosi Heben lahjaa, nuoruuden upeaa vartta."

Silphum


Muinaisessa Pohjois-Afrikassa käytettiin myös yrttejä raskauden ehkäisemiseksi. Silphum niminen yrtti oli kuuluisa tästä. Se oli aikoinaan niin suosittu mauste, että se katosi kokonaan ilmeisesti liiallisen keräilyn vuoksi jo antiikin aikana. Sen sijaan sen lähisukulaisen asetofidan on todettu ehkäisevän sikiön kiinnittymistä kohtuun puolessa tapauksista. Se siis vähentää raskauden riskiä puolella. Tästä löytyy esimerkki myös 2500 vuotta vanhasta kyreneläisestä (Libya) kolikossa ja joka esittelee yrtin toimitnaa. 

Suosittu Silphum on mainittu myös Soranus Efesolaisen gynekologisissa kirjoituksissa. Silphumia tuotiinkiin nimenomaan raskauden ehkäisyyn, vaikka se olikin myös suosittu mauste.