Kaikenlaiset arjen kemikaalit

Maailma on täynnä ihmisen valmistamia kemikaaleja, joiden täyttä vaikutusta ja varsinkin yhteisvaikutusta ihmisiin ei tunneta ja tuntematon pelottaa. Ympäristön kemikaalit huolestuttavat, mutta kuinka paljon niistä kannattaa stressata? 

En ole varma tarjoaako tämä teksti tuohon kysymykseen mitään tyhjentävää vastausta, mutta jotakin pohdintaa kylläkin. Helmikuussa uutisoitiin kuluttajakemikaalien lisääntyvästä osuudesta erityisesti sisäilman saastumiseen. Arjen keinotekoiset kemikaalit huolestuttavatkin osaa kuluttajista.

Moni jakaa aineet mielellään keinotekoisiin ja luonnolliseen. Totuus on, että monet luonnolliset, kasvien valmistamat tai muuten ympäristö ilmenevät, kemikaalit voivat olla vaarallisia ja monet ihmisen valmistamat ovat täysin turvallisia. Monet aineet (kemikaalit) ovat turvallisia kohtuullisina annoksina, mutta annoskoko vaihtelee aineesta toiseen. Vesikin on myrkkyä liian suurina annoksina, vaikka se onkin elämälle välttämätöntä.

Tupakkateollisuus toimi vuosia epäeettisesti,
pyrkien pimittämään terveysvaikutuksia.

Ongelmana on, että markkinoilla on ihmisten valmistamia kemikaaleja, joista tiedetään suhteellisen vähän. Lisäksi aineiden yhteisvaikutusta ei ole tutkittu missään nimessä riittävästi, vaikka tiedetään että yhteisvaikutuksia saattaa olla.

Esimerkiksi torjunta-aineiden yhteisvaikutuksia on ilmeisesti joitakin suppeita tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että yhdessä nautittuina eri torjunta-aineet voivat olla haitallisia paljon pienempinä määrinä kuin yksistään. Ne saattavat siis tavallaan tehostaa toistensa vaikutusta, kuten esimerkiksi greipin tehoaineet tehosta monien lääkkeiden vaikutusta.

Teollisuudella ei ole suuria intressejä tutkia tuotteita, jotka on jo hyväksytty markkinoille. Siksi uusien uhkien tutkimusta ei rahoiteta, koska niiden tutkiminen voisi olla teollisuudelle haitallista. Tarvittaisiin riippumattomia rahoituslähteitä, mutta tänäpäivänä niitä ei ole olemassakaan. Kuluttajajärjestöt ovat ajaneet ns. varovaisuusperiaatetta, jonka perusteella aineiden käyttö voitaisiin estää jo sillä perusteella, että on syytä epäillä niillä olevan haittavaikutuksia, eikä vasta, kun siitä on varmaa näyttöä. Tuolloin teollisuudella olisi intressejä tutkia tuotteen turvallisuus.

Teollisuudenaloilla on ollut myös taipumusta tilata tutkimuksia, jotka on määritelty niin, että niistä saadaan sille mieluisia vastauksia. Esimerkkeinä täistä mm. polttoaineteollisuus (lyijy), tupakkateollisuus (WHO pdf) ja viimeisimpänä sokeriteollisuus. Muillakin teollisuuden aloilla tutkimuksia varmasti tehtaillaan, vaikka samanlaista näyttöä kuin näistä ei olekaan olemassa. Kokonaiskuvassa tehtaillut tukimukset vääristävät helposti tutkimuskenttää, vaikka tarkemmin katsottuina osa tutkimuksista on ollut arvottomia ja osa harhaanjohtavia. Tutkimustuloksia on myös pimitetty ja teollisuudelle epämiellyttäviä aiheita tutkineita painostettu.

Lisäaineet ja lääkkeet

Lisäaineista on moni huolissaan. Lisäaineisiin jonkun verran perehtyneenä voi sanoa, että joukossa on toki mahdollisesti ongelmallisia aineita (joita ehkä mieluummin jätän ostamatta), mutta kaikkia lisäaineita ei suinkaan kannata vältellä. Osa niistä on jopa jokseenkin luonnollisia kuten monet väriaineet ja vitamiinit.

Leivinsooda on harmiton lisäaine.

Kun lisäaineet on aikanaan hyväksytty, ne on tutkittu ja silloin menetelmin todettu turvallisiksi. Jos myöhemmin aletaan epäillä ongelmia, niin näytön pitää olla pitävä, jotta aine poistuisi markkinoilta. Siksi markkinoilla on aineita, joihin kohdistuu epäilyjä tai joiden turvallisuutta ei ole aukottomasti pystytty todistamaan. Osa lisäaineista voi myös aiheuttaa herkemmille allergiaa, mutta se ei ole syy, miksi niitä pitäisi yleisesti vältellä.

Lisäaineiden joukossa on muun muassa lesitiini, jota löytyy kaikista ihmissoluista rakennusaineena. Sen sijaan eräät väriaineet (erityisesti ns. atsovärit), keinotekoiset makeutusaineet ja jotkut säilöntaineet (erityisesti nitriitit) voivat ongelmallisia. Siksi olisikin parempi olla lisäainetietoinen, kuin lisäainekammoinen. Ns. keinotekoisten makeutusaineiden mahdollisista terveysvaikutuksia on keskusteltu paljon viime vuosina.

Joitakin lisäaineita on demonisoitu myös turhaan. Esimerkkinä natriumglutamaatti, joka vaikkei olekaan täysin haitaton ja aiheuttaa pienelle joukolle ihmisiä yliherkkyyttä, ei suinkaan ole lisäaineista ongelmallisempia. Itseäni aineessa ärsyttää aineessa lähinnä se, että sitä käytetään huonolaatuisten tuotteiden makuprofiilin muuttamiseksi niin, että ne vaikutta todellisuutta laadukkaammilta.

Elintarvikkeissa voi olla muitankin kyseenalaisia aineita kuin lisäaineet, tällaisia ovat olleet mm. transrasvat. Jos paketissa lukee kovettu kasvisrasva, kannattaa miettiä tarvitseeko tuotetta todella. Vaikka suomessa valmistetuissa margariineissa ei olisikaan transrasvoja, eivät kaikki teollisuuden käyttämät rasvat välttämättä ole kotimaasta peräisin.

Palmuöljystä tehtiin
margariinia jo sotavuosina.

Raaka-aineet voivat olla kyseenalaisia myös muulla tavalla: palmuöljyä viljeltäessä kaadetaan runsaasti arvokkaita sademetsiä, mikä ei ainkaan hidasta ilmastonmuutoksen etenemistä. Iso osa meille tuotavasta palmuöljystä alkaa kuitenkin jo olla vastuullisesti tuotettua. Palmuöljyä käytetään, koska se on halpa kova rasva. Siinä on paljon tyydyttyneitä rasvahappoja ja sen terveysvaikutuksia on myös viimeaikoina epäilty. Sekä Euroopan että Maailman terveysjärjestöt ovat asettaneet käyttörajoituksia.

Lääkkeitä saatetaan vieroksua kemikaalien pelossa. On totta, että turhia lääkkeitä, eikä varsinkaan tarpeettomia antibioottikuureja, kannattaisi syödä, ihan oman terveytensä ja lääkkeiden tulevaisuuden kannalta. Resistentit bakteerit ovat ongelma ja turhat antibioottikuurit rasittavat elimistöä. Flunssa paranee yleensä ilman antibiootteja paremmin kuin niiden kanssa.

Luontaistuotteiden suosiminen ei silti aina ole parempi ratkaisu, sillä vaikka monet lääkkeet on löydetty luonnosta, niin parantavat aineet ovat lääkkeissä tarjolla puhdistetussa muodossa. Osa kasvisrohdoksista on tehottomia tarkoitukseen ja toisissa voi olla muita haitallisia ainesosia. Luonnonyrtit ovat harvoint tasalaatuisia ja siksi annostelu on vaikeaa.

Silti luonnollisiakin keinoja terveyden kohentamiseen on kuten monipuolinen ruokavalio, riittävä uni ja reipas liikunta. Liikunta on parhaimmillaan iloista ja mukavaa yhdessä liikkumista, ei hiki puurtamista, silloin siitä saa iloa elämään ja terveyttä kaupan päälle.

Silloin kun lääkettä tarvitaan paranemiseen, sitä kannattaa mielestäni ottaa. Jos vaihtoehtona on esimerkiksi borrelioosi tai antibioottikuuri, niin söisin kyllä sen antibioottikuurin ihan iloisena. Aina voi kuitenkin keskustella lääkärin kanssa lääkkeiden tarpeellisuudesta ja turvallisuudesta. Jos lääkkeitä on paljon, niiden karsimisesta kannattaa keskustella.

Esimerkiksi statiineja ja masennuslääkkeitä meillä tarjotaan innokkaasti myös tilanteissa, joissa niiden hyödyt ovat epäselviä ja haitat voivat tietyissä tilanteissa olla hyötyjä suurempia. Statiineista on tullut sellainen ihmelääke, että niitä määrättiin jossain vaiheessa herkästi niillekin, jotka eivät niistä välttämättä hyötyneet lainkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei statiineista olisi hyötyä, jos on sairastanut sepelvaltimotaudin tai jos sairastumisen riski on muusta syystä korkea.

Masennuslääkkeitä tarjotaan herkästi myös lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa, joissa niiden tehosta ei ole kunnollista näyttöä. Mitä vakavampi masennus, sitä todennäköisemmin potilas hyötyy lääkkeistä.  Lääkärit eivät aina tunnu muistavan, että masennuslääkkeillä voi olla myös haittoja, eikä seuranta niiden vaikutukista on harvoin riittävää. Mielestäni on paljon, jos jopa 10 % suomalaisista syö masennusläkkeeitä.

Pelottavat vai tarpeelliset e-koodit?

E-koodit eli elintarvikkeisiin lisätyt ns. lisäaineet ovat puhuttaneet viime vuosina. Julkisuudessa on sekä kriittisiä että vastavuoroisesti kriittisyyttä vastaan hyökkääviä näkökantoja. Mitä pitäisi uskoa?

Lisäaineet ovat sangen monimutkainen joukko yhdisteitä, joista osa on hyvinkin tarpeellisia, monet sangen vaarattomia, osa turhia ja joukko täysin luonnottomia ja kenties vaarallisiakin. Osa aineista on olemassa lähinnä vain, jotta elintarvike-teollisuus voisi tuottaa myyviä tuotteita halvalla hinnalla. Lista on pitkä ja sitä on vaikea hallita kokonaan.

E-koodien välttely on johtanut siihen, että viimeaikoina monista tuotteista ovat E-koodit kadonneet kokonaan ja korvautuneet lisäaineiden nimillä. Purkin kyljessä saattaakin nyt lukea E322:n sijaan lesitiini. Minusta kehitys on toisaalta helpotus, sillä ainakin itsestäni on helpompi muistaa aineiden nimiä kuin niiden numerokoodeja. Numerokoodeja tuleekin helpommin vältettyä ihan turhaan, vaikka takana saattaa olla vaikka turvallista ruokasoodaa (E500).

Lisäaineiden määrä on niin suuri ja niiden käyttötarkoitukset niin monimutkaisia, että niiden käyttöä on tavallisen ihmisen hyvin vaikea hallita. Puolueetonta asiallista tietoa on huonosti saatavilla ja monesti joukkoon eksyy pelottelua ja huhuja. Lisäksi eri henkilöiden sietokyky vaihtelee, kuten esimerkiksi natrium-glutamaatin (E621) kohdalla. Yliherkkien oireet vielä vaihtelevat ainakin päänsärystä ja vatsanpuruista allergiaan ja ylivilkkauteen.

Eräs ongelma on se, että aiemmin täysin luotettavalta vaikuttaneessa viranomais-toiminnassakin on ilmennyt monenlaisia ongelmia. Niinpä ainakin minun luottamukseni niiden puolueettomaan ja huolelliseen toimintaan on heikentynyt.

Vaarallisia, tarpeettomia vai hyvinkin hyödyllisiä?

Nykylimonaadeissa on paljon väri- ja
makeutusaineita.

Lisäaineiden joukossa on esi-merkiksi säilöntäaineita, jotka lukuun ottamatta nitraatteja ja nitriittejä (E250-251) eivät ole vaarallisia, vaikka niistä osa saattaakin aiheuttaa herkille ihmisille reaktioita. Yleisesti niitä ei kuitenkaan ole syytä vältellä, vaan ne on katsottava monessa mielessä hyödyllisiksi.

Jopa nitraattien ja nitriittien haitta-aikutusta voi torjua syömällä samalla aterialla niiden kanssa C-vitamiinipitoisia ravintoaineita, kunhan tietää syövänsä niitä. Niitäkin on runsaasti myös muuten niin terveellisissä kasviksissa. Luontainen säilöntäaine bentsoehappo johdan-naisineen aiheuttanee yliherkkyysoireita osalle. Sitä kannattaa kokeilla välttää vain jos oireita epäilee.

Joukossa on myös väriaineita (E 100-172), joita on sekä luontaisia että keinotekoisia. Monet luontaisista väriaineista ovat ns. flavonoideja, joita muutenkin suositaan ruokavaliossa. Toista ovat keinotekoiset väriaineet, joista monet ovat ns. atsovärejä, jotka olivat aiemmin terveyssyistä Suomessa kiellettyjä.

Monien mielestä väriaineet ovat kuitenkin useimmissa elintarvikkeissa turhia ja johtavat jopa kuluttajia harhaan. Lähes kaikki keinotekoiset väriaineet on kielletty osassa länsimaista, osa jopa osassa EU-maista.

Makeutusaineita puolestaan käytetään sokerin vähentämiseen. Sokeri ei ole kenellekään hyväksi, mutta viime aikoina myös tutut ja turvalliset makeutusaineet ovat alkaneet herättää kysymyksiä. Ongelma taustalla on osin tottumisemme elintarviketeollisuuden markkinointikeinonaan käyttämään ylimakeaan.

Ihmisen makuaisti on sangen sopeutuvainen, mikä on jo aiemmin huomattu suolaisuuden suhteen. Vähempisuolaiseen tottuu nopeasti, kun suolanmäärää ruokavaliossa vähennetään. Sama pätee kuitenkin myös makeaan. Viime aikoina markkinoille on ilmestynyt vähemmän makeita tuotteita, joiden käyttöön tottuu kaltaiseni sokerihiirikin melko nopeasti.

Lisäaineiden joukossa on monia hyödyllisiä ja harmittomia aineita kuten useita vitamiineja (esim. C- ja E-) sekä perinteisiä kohotusaineita kuten leivinjauhetta (E450). Esimerkiksi yleensä soijasta erotettua emulgointiaine lesitiiniä (E322) on lähes kaikkialla luonnossa ja myös ihmisruumiissa. Sitä on myynnissä luontaistuotteenakin, tosin sen terveysvaikutuksista on vain ristiriitaista tietoa.