Sumerit I: Kieli, kirjoitustaito, kirjallisuus ja uskomukset

Sumereita.

Sumerit olivat salaperäinen kansa, jonka alkuperää ei tunneta. Heidän kielensä ei tiettävästi ole sukua millekään tunnetulle kielelle. Heidän naapureinaan oli lukuisia seemiläisiä ja indoeurooppalaisia naapurikansoja, jotka puhuivat aivan toisenlaisia kieliä. Sumerit sekoittuivat ajan myötä näihin kansoihin, ja katosivat historiasta.

Kun sumerilaiset painuivat historian hämärään, heidät unohdettiin pitkäksi ajaksi kokonaan. Vasta 1800-luvulla, jolloin ranskalaiset ja brittiläiset innostuivat tutkimaan kulttuurin juuria, heidät löydettiin uudelleen.

Tämä on ensimmäinen osa kolmiosaisesta sarjasta ja toimii osin pohjana sumerilaisen maailman ymmärtämiselle.

Kieli ja kirjoitus

Sumerin kieli on maailman vanhin tunnettu kieli. Se ei ole vanhin kieli, vaan vanhin kieli, josta on jäänyt sellaisia kirjallisia lähteitä, joita on voitu tulkita. Aiemmat kielet ovat lähinnä kielitieteellisten teorioiden varassa. Sumeria puhuttiin ainakin vuosien 4000-1600 eaa välillä. Sillä ei ole tunnettuja sukulaiskieliä eli se on ns. isolaattikieli. Ei tiedetäkään varmasti, mistä sumerit mahdollisesti alueelle saapuivat.

Varhaista sumerilaista kirjoitusta

Osa tutkijoista kuitenkin epäilee heidän olleen alunperin Anatoliasta, kenties alueelta, josta myös maanviljelys oli peräisin. Tutkijoiden mukaan Sumerin paikannimissä ja joissakin kielen sanoissa on merkkejä alueella aiemmin puhuituista protokielistä, jotka ovat jättäneet siihen vaikutteensa.

Esimerkiksi uralilaisten kielten tapaan sumeri on agglutanoiva kieli, eli määreet ilmaistaan sanojen liitto-osilla. Sumerilla on runsaasti sijamuotoja ja tapaluokkia. Kielen erityispiirteenä on substanttiivien ja verbitaivutusten jako elottomiin ja elollisiin olioihin.

Iso osa sumerin sanavartaloista on yksitavuisia, minkä vuoksi useimmat monitavuiset sanat ovat eri yhdyssanoja. Tutkijoille on jäänyt käsitys, että naiset käyttivät erilaista kieltä (eräänlaista naisten murretta) kuin miehet.

Sumerit kehittivät oman nuolenpääkirjoituksensa, jota myös muut, myöhemmät kulttuurit hyödynsivät. Heidän ensimmäinen kirjoituksensa oli kuvakirjoitusta, mutta vähitellen kirjoitus kehittyi kohti tavukirjoitusta (vrt. Japanin hiragana ja katakana). Nuolenpääkirjoitusta kirjoitettiin ruokokynällä savitauluille. Kynällä tehtiin saveen erilaisia väkäsmäisiä merkkejä (eli nuolenpäitä). Valmistuttuaan savitaulut kuivattiin, minkä ansiosta ne ovat säilyneet vuosituhansien ajan.

Sumerin kieltä käytettiin kirjoituksena vielä senkin jälkeen kun se oli kadonnut puhuttuna kielenä. Se oli eräänlainen aikansa latina, sivistyksen ja oppineiden kieli.

Kirjallisuus

Sumerien kirjanpitoa

Nuolenpääkirjoituksessa on vielä paljon tutkittavaa, sillä vain noin 1/10 tunnetuista n. 300 000 nuolenpääkirjoituslaatasta on tähän mennessä käännetty. Loppujen sisältö on huonosti tunnettu.

Tutkijat uskovat kuitenkin, että koneoppiminen mahdollistaa laattojen automaattisen kääntämisen paljon aiempaa nopeammin. Koska nuolenpääkirjoituksella on kirjoitettu monella eri kielellä,  kaikki tutkittavat taulut eivät kuitenkaan ole sumeria.

Kirjoituksen synnyn taustalla olivat alunperin taloudelliset syyt ja aluksi se olikin lähinnnä kirjanpitoa. Papistolla oli tarve pysyä perillä sadosta ja sen jakamisesta kansalaisille. Urukista löydetyt vanhimmat tunnetut arkistot päättivät esihistoriallisen ajan Mesopotamiassa.

Vähitellen kirjoitusta alettiin käyttää myös kirjallisiin tarkoituksiin. Sumerien luomaa Gilgames-eeposta (n. 4000 eaa) pidetään usein ensimmäisenä merkittävänä kaunokirjallisena teoksena. Sumeriksi kirjoitettiin myös uskonnollisia hymnejä ja muuta runoutta. Lisäksi tallennettiin sananlaskuja, luotiin viisaauskirjallisuutta ja kunnioitettiin hallitsijoita. Suurimmissa sumeri-kirjastoissa oli jopa 10 000 savitaulua.

Sumerien uskonto ja tarusto

Kuunjumala Nanna ja kaaoshirviö

Sumerit uskoivat moniin jumaliin. Sumereilla seitsemän tärkeintä jumalaa määräsi kohtalon. He olivat taivaanjumala An, ilmojen herra Enlil (herra tuuli), maanjumalatar Ninhusal, veden ja viisauden jumala Enki, rakkauden ja sodan jumalatar Inanna, kuun jumala Nanna ja auringon jumala Utu Tärkeimpien jumalien lisäksi sumereilla oli paljon muita jumalia, joista Anin 50 jälkeläistä tunnettiin nimellä Annunnaki, jotka toimivat taivaallisina tuomareina.

Sumerilainen maailma an-ki koostui maasta ki ja taivaansta an. Maailma ja kaikki muukin oli saanut alkunsa vedestä, Nammu nimisestä maanalaisesta alkumerestä (apsu) ja esiäidistä. Sumerit pitivät maanalaista makeaa merta (apsu) hedelmällisyyden lähteenä lähes täysin sateettomassa maassaan. Maailma toimi maailmanjärjestyksen me mukaisesti.

Taivaanjumala An oli kaikkien jumalien ja myös demonien isä. An puoliso oli tarujen mukaan maaemo Ki, joka oli myös tuulten jumala Enlilin äiti. Ki lienee ollut tarujumala, jota ei aktiivisesti palvottu. Toisaalta hän saattoi olla sama kuin maanjumalatar Urash, joka myös oli Anin vaimo ja jumalatar Ninsunin äiti.

An oli kuninkaiden oma jumala ja jumalista ylimmäinen. Hänet kuvattiin sarvipäisenä. Yleisessä uskonnossa hänen roolinsa oli kuitenkin vähäinen. Uruk on Anun pyhä kaupunki. Alunperin häntä on kenties kuvattu taivaallisena sonnina, joka myöhemmin erkaantui omaksi jumalaksi nimeltä Gugalanna.

An, Enlil ja Enki muodostivat tärkeän jumalankolmikon, jonka hallinnassa olivat taivaan tähdet. An hallitsi päiväntasaajan tähtiä, Enlil hallitsi pohjoista taivasta ja Enki eteläistä taivasta.

Enili oli yksi mesopotamian mahtavimmista jumalista, jota kuvattiin mahtavaksi vuoreksi, kuninkaaksi, isäksi ja luojaksi. Hän oli elämän ylläpitäjä. Hänen lapsiaan olivat jumalat kuu Nanna, autiomaan, paahteen ja manalan herra Girunuggal, manalan ja parantamisen jumala Ninazu, jokien ja kananvien jumala Enbilulu ja karjan ja hedelmällisyyden jumala Ninurta (maan hera).

Etelätuulen-jumalatar Ninlil oli hänen vaimonsa ja useimpien hänen lastensa äiti. Tarinan mukaan Ninlilin äiti varoittaa tytärtään Enlilistä. Varovaisuudesta huolimatta Enlil onnistuu viettelemään Ninlilin, mistä syntyi kuunjumala Nanna. Neidon viettelystä syytetty Enlil karkoitettiin Nippurista, koska hänestä on tullut epäpyhä. Ninlil yritti löytää Enlilin ja Enlil yritti huijata häntä kolmesti. Taru päättyy pariskunnan hedelmällisyyden ylistykseen. Joka kerta viettelystä syntyi uusi jumala (Girunuggal, Ninazu ja Enbilulu). Tarun lopuksi ylistetään Enlilin ja Ninilin hedelmällisyyttä. Enlil oli Nippurin kaupunginjumala

Enki oli vedenjumala ja makeiden vesien hallitsija ja sumerin jumalista kenties rakastetuin, koska hän oli hyväntahtoinen ihmisille. Hän oli Eridun kaupungin suojelija sekä tiedon, kujeiden ja käsityötaidon jumala. Yhtä lailla kuin tieteet myös taikuus kuului hänen valtapiiriinsä. Tarujen mukaan Enki asetti maan rajat ja jumalien tehtävät. Enki lienee ominut monista esihistoriallisena aikana jumalatar Nammulle kuuluneista piirteistä.

Sumerilaisen myytin mukaan Enki oli luojajumala, joka muotoili ihmiset jumalien orjiksi. Myöhemmin hän pelasti ihmiset jumalten vihasta syntyneeltä tuhotulvalta rakennuttamalla arkin, johon koottiin suojaan eläimet ja valitut ihmiset.

Alunperin Enki liitettiin siemeniin ja hedelmällisyyteen. Hänet esitettiin usein puoleksi vuohena ja puoleksi kalana (kuten eläinradan merkki kauris). Enki sai puolinsa Ninhursagin (kukkuloiden ja erämaan äitijumalattaren) kanssa Ninsar (vihreä valtiatar) tyttären, joka oli sumerien kasvienjumalatar ja äitijumala.

Inanna ja Damuz

Enkin saamasta kahdeksasta haavasta syntyi myös kahdeksan eri jumalaa: Abu (kasvit), Nintul (Makalin kaupungin jumala), Ninsutu (manalan herran Ninazun vaimo), Ninkasi (oluen jumalatar), Nanshe (kalojen ja kalastuksen jumalatar, selvännäkijä), Dazimua (käärmejumala Ninghishidan vaimo), jumalatar Ninti ja Dilmutin kaupungin jumalan Enshagagin. Enki loi heidät parantaessaan haavojaan ja määräsi sitten heille heidän kohtalonsa.

Pääjumalakolmikon lisäksi rakkauden, hedelmällisyyden ja sodan jumalatar Inannalla (taivaan kuningatar) oli uskonnossa merkittävä asema. Inannan kerrotaan ensin hurmanneen miehet ja sitten hylänneen heidät. Hänet oli joko puettu kalliisiin vaatteisiin tai sitten hän esiintyi alasti.

Tärkein Inannaan liittyvät myytti kertoo hänen matkastaan alamaailmaan, jossa hän julistautui Manalan valtiaaksi. Manalan todellinen valtiatar oli kuitenkin hänen sisarensa Ereshkigal, joka surmaa Inanna tämän julkeuden vuoksi. Koska luonto kuolee Inannan mukana, antaa Enki hänen syntyä uudelleen. Inanna antaa puolisonsa Dumuzin ottaa paikkansa ja tästä tulee manalan valtias hänen sisarensa kanssa. Näin Dumuz syntyy ja kuolee joka vuosi uudelleen, mikä selittää hedelmällisyyden kiertoa luonnossa.

Kuunjumalatar Nanna (valaisija) oli Enlilin ja Ninlilin poika. Hänellä oli vaimonsa Ningalin kanssa lapset auringonjumalatar Utu ja venuksen jumalatar Inanna. Nannan pääpyhättö oli Urissa ja hän oli myös viisauden jumala. Tytärtensä kanssa Nanna muodosti jumalkolmikon. Nannan papitar oli prinsessa, yleensä hallitsevan kuninkaan tytär. 

Utu oli sumerien auringon ja oikeuden jumala. Hänellä oli päässäänsä sarvikypärä ja kädessään sahalaitainen veitsi, jolla hän leikkasi vuoret auringon noustessa. Utua palvottiin Sipparin kaupungissa.

Sumerien henkimaailma oli hierarkinen, kuten heidän yhteiskuntansakin. Alimpana olivat vähäisemmät henget ja demonit. Niiden yläpuolella olivat ammattien, luonmonvoimien (kuten tuulen), eläinten ja tärkeiden asioiden, kuten oluen, suojelujumalat. Niitä tärkeämpiä olivat lukuisat mamalan ja tuonpuoleisen jumalat. Heidän yläpuolellaan olivat kosmoksen ja sodan jumalat ja kaikkein ylimpänä maaimaa johtava jumalkolmikko.

Sumerien jumalat olivat sangen inhimillisiä, omine luonteimeen. Ihmisistä heidät erottivat yliluonnolliset voimat ja miltei kuolemattomuus. Jumalat saattoivat kuolla vain taistelussa toisia jumalia vastaan, jolloin häviäjä muuttui luonnon voimaksi tai vaikka tähdistöksi.


Gilgamesh

Gilgamesh oli Urukin kaupungin tarunomainen kuningas, jota palvottiin jumalana myöhemmällä sumerilaisella kaudella. Taru on peräisin sumereilta, mutta kokonaisuudessaan se on säilynyt vain akkadin kielisenä versiona (Akkadi on seemiläiskieli).

Viisi vanhinta säilynyttä runoa Bilgameshista (sumerinkielinen nimitys) ovat peräisin Urukin 3. dynastian ajalta, noin vuodelta 2100 eaa. Nämä irralliset tarinat olivat myöhemmän eepoksen taustalla. Vanhin yhtenäinen eli Vanha Babylonialainen eepos on 1700-luvulta eaa. Tämä versioi ei ole säilynyt kokonaisuudessaan. Säilyneet versiot ovat useamman sataa vuotta nuorempia.

Enkiddu taistelee leijonan kanssa.

Jumalat luovat villimiehen Enkiddun, jotta tämä ehkäisisi kuningas Gilgamesta sortamasta Urukin asukkaita. Lemmiskely ilotytön kanssa saa villimiehen kesyyntymään. Sitten tämä haastaa kuninkaan taisteluun, jonka Gilgamesh kuitenkin voittaa.

Enkiddusta ja Gilgameshista tulee kuitenkin ystäviä ja yhdessä he tekevät kuusipäiväisen matkan tarujen seetrimetsään. Siellä he surmaavat metsän hirvittävän vartijan Humbaban ja kaatavat pyhiä seetrejä. Sitten jumalatar Ishtar lähettää Taivaallisen Härän Gilgameshin kimppuun, koska tämä on torjunut jumalattaren lähentelyt. Gilgamesh ja Enkiddu surmaavat härän, minkä seurauksena jumalat päättävät tuomita Enkiddun kuolemaan.

Tarinan toisessa osassa ahdistus Enkiddun kuolemasta ajaa Gilgameshin matkalle etsimään ikuisen elämän salaisuutta. Hänelle selviää, että kuolema on ihmisen osa, ja ikuinen elämä kuuluu vain jumalille. Johtuen suurista saavutuksistaan, matkoistaan, viisaudestaan ja rakennusprojekteistaan, Gilgameshin nimi eli kuitenkin paljon hänen kuolemansa jälkeenkin. Gilgamesh välitti ihmisille tiedon suuresta tulvasta (vastaa Raamatun vedenpaisumustarinaa) ja sekä salaperäisen Sidurin viisaan neuvon nauttia elämän pienistä iloista kuolemattomuuden tavoittelun sijasta.

Gilgamesh voittaa taivaan härän.

Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että Bilgamesh olisi ollut todellinen sumerilainen kuningas, joka olisi hallinnut Urukissa varhaisella dynastisella kaudella (n. 2900-2350 eaa) noin vuoden 2700 eaa tienoilla. Bilgameshin sanotaan rakentaneen Urukin kaupunginmuurit. Tarinan mukaan Bilgamesh olisi haudattu joen pohjaan, minkä aikaansaamiseksi Urukin asukkaat olisivat ohjanneet joen kulkemaan toista reittiä hautajaisten ajaksi.

Bilgameshin äitinä pidettiin jumalatar Ninsunia ja hänen isänsä oli kuningas Lugalbanda. Kuningas Lugalbanda on toinen Urukin tarukuningas, jolla oli oma eepoksensa. Urukin historiankirjoituksen mukaan hän oli kaupungin toinen kuningas. Äitijumalatar Ninsun oli villien nautojen valtiatar, joka kuvattiin usein naudan hahmossa.

Gilgameshin tarinalla oli vaikutusta myöhempään kirjallisuuteen. Sen tarinat toistuvat Iliaassa ja Odysseijassa. Hänestä kerrotaan Qumranin kääröissä, jonka tekstit olivat myöhemmin manikealaisten käytössä. Gilgames esiintyy myöhemmässä roomalaisen Aeliaan kirjassa Eläinten olemuksesta. Gilgamesh on innoittanut nykyaikaista kirjallisuutta.

Poliittinen terrori 1900-luvun alussa

Olen kirjoittanut terrorismin juurista 1800-luvulla ja aiemmin. Oikeastaan vasta 1900-luvulla terrorismista tuli täysin sitä, mitä nykyisin sillä tarkoitamme, vaikka pelottelupolitiikalla toki on pidemmät juuret jopa antiikissa asti. 

Itse törmäsin gradua tehdessä suomalaisten suunnittelemiin sabotaaseihin ja attentaatteihin. Mekään emme siis ole täysin puhtaita pulmusia tämän suhteen. Itsenäistymisen jälkeen näitä osin autonomian aikaisia suunnitelmia ja tekoja on vain osin pidetty oikeutettuina. Varsinaisia suuria terroritekoja meillä ei kuitenkaan onneksi juuri ole ollut, lukuunottamatta ns. Myyrmannin räjähdystä, jonka motiivit eivät ilmeisesti olleet tyypilliset terrorismimotiivit.

Valkoinen ja punainen terrori

Valkoinen ja punainen terrori olivat suosittuja Ensimmäisen Maailmansodan jälkeisissä eurooppalaisissa sisäpolittisissa kahnauksissa, joihin myös Suomen sisällissota 1918 kuului. Yleensä sitä käytettiin oikeistolaisesta ja vasemmistolaisesta siviileihin kohdistuneesta väkivallasta. Vaikkei se ollut varsinaista terrorismia, se kohdistui usein poliittisin perustein siviileihin, joiden pääasiallinen ja usein myös ainoa rikos oli kannattaa vastakkaista poliittista aatetta.

Kasakkojen teloitus 1918 osana valkoista terroria.

Valkoinen terrori tunnettiin 1917-1923 Venäjällä, Suomessa, Bulgariassa ja Unkarissa. Punaisesta terrorista puhuttiin samalla ajalla Suomessa, Unkarissa ja Bulgariassa (1925). Venäjän vallankumouksen aikaan myös vallankumoukselliset joukot harrastivat terroria, jossa on arvioitu kuolleen jopa 17 000 henkeä. Myöhemmin valkoisesta ja punaisesta terrorista puhuttiin Kiinassa (1927) ja Espanjassa (1936-1939).

Terrorin ja terrorismin ero on yleensä siinä, että terrorismi on yksittäisiä ja satunnaisia tekoja, joiden takana ovat yleensä altavastaajat, kun taas terrori on merkittävään asemaan nousseen ja vaikutusvaltaisten ryhmien laajamittaista toimintaa. Siinä, missä terrorismi on usein melko satunnaista ja harvaa, on terrori laajaa, vaikka monesti lähes yhtä ennustamatonta. Molemmat pyrkivät vallankäyttöön pelon avulla.

Suomessa vuosina 1918 tapahtunutta poliittista terroria värittivät kostotoimenpiteet ja mielivalta. Nimenomaan siviileihin kodistunut järjetön ja mielivatainen väkivalta ja kiusanteko, järkyttivät sekä oikeistoa että vasemmistoa. Toisinaan tekojen takana olivat vanhat kaunat. Vankeja surmattiin molemmilla puolilla ilman oikeudenkäyntejä. Punaisen terrorin seurauksena kuoli noin 1700 ja valkoisen arviolta peräti 8400 henkeä.

Venäjällä poliittinen vaino jatkui sisällissodan päättymisestä huolimatta. Tärkeä kohde olivat 1929-1932 pidätysten ja pakkosiirtojen kohteeksi joutuneen 11 miljoonaa hieman parempiosaista talonpoikaa (jotka omistivat yli 3,2 ha maata), perheineen. Noina vuosina 4 miljoonaa henkeä kuoli, osa teloitusten seurauksina. On myös arvioitu, että puolet suomalaisista Neuvostoliitosta parempaa elämää etsineistä kuoli Stalinin vainoissa 1930-luvulla. Suomesta ja myös Pohjois-Amerikkaan siirtyneiden siirtolaisten parista, etsittiin parempaa elämää paitsi ideologisista syistä, myös laman ja nälän ajamina. Stalinin vainoissa eli ns. Suuressa Puhdistuksessa vuosina 1933-1936 surmattiin 200 000 - 600 000 henkeä.

Tasavaltalaiset  kuvainnollisesti teloittavat Kristus-patsaan.

Espanjan sisällissodan aikainen terrori (1936-1939) ja Francon hallinnon aikainen terrori (1936-1945) oli laajamittaista. Punaisen terrorin seurauksena kuoli vajaat 50 000  henkeä ja valkoisen terrorin vaikutus oli vähintään 150 000 henkeä. Vasemmistolaiset surmasivat usein tiettyjen kristillisten ja aseellisten järjestöjen jäseniä. Francon kohteina olivat Toisen tasavallan kannattajat, ei vain vasemmistolaisia, vaan myös Kansanrintaman kannattajia, liberaaleja, keskustalaisia, protestantteja, vapaa-ajattelijoita, älymystöä ja vapaamuurareita sekä kansallismielisiä baskeja, katalaaneja ja galicialaisia.

Kansallismieliset  - sotajalallako?

Kukaan, jolla on minkäänlaisia muistikuvia 1980-luvusta, ei voi unohtaa Irlantilaisten tasavaltalaisarmeijan (IRA:n) pommi-iskuja. IRA:n edeltäjä IRB (Irlannin tasavaltalainen veljeskunta) teki iskujaan kuitenkin jo 1860 ja 1880-luvuilla, joskin harvakseltaan. IRA:n omat ensimmäiset iskut tapahtuivat Toisen Maailmansodan aikana 1939-1940. Tämä kamppanja oli kuitenkin pääosin sabotaasikamppanja.

Clerkwellin räjähdys 1867 oli ensimmäinen irlantilainen attentaatti.

Toinen 1900-luvun merkittävä eurooppalainen terroristi-ilmiö on Baskimaalla 1950-luvulla Francon hallinnon seurauksena syntynyt Eta. Baskinationalismin juuret ovat kuitenkin Espanjan sisäpolitiikassa ja niin sanotuista Karlisti-sodissa, Karlismi oli konservatiivinen liike, jota kannatettiin Baskimaalla osin uskonnollisista syistä. Karlismin seurauksena baskit menettivät keskiajalta peräisin olleen autonomisen erityisasemansa ja omat paikalliset hallintoelimensä vuonna 1876. 

Postikortti kuolleiden PPS:n
jäsenten muistolle 1905

1895 syntynyt Baskien Kansallispuolue (PNV) oli luonteeltaan demokraattinen ja kannatti baskien autonomiaa. Alusta alkaen liike on vastustanut poliittista väkivaltaa. Koska tasavaltalaiset olivat luvanneet baskeille autonomiaa, nämä asettuivat Espanjan sisällissodassa heidän puolelleen. Taistelun symbolina pidetään usein Guernican pommituksia. Tästä oli huonoja seurauksia Francon vallan aikana, jolloin baskien kulttuuri käytännössä kiellettiin. ETA-järjestö syntyi 1959 tämän tiukan politiikan seurauksena turhautuneiden nuorten baskinationalistien parissa. Ryhmä radikalisoitui 1960-luvulta lähtien ja aloitti terroriteot.

1800-luvun alun Puolassa kehittyi kansallismielinen ideologia. Sen taitekohtana oli 1863 kansannousu, jonka Venäjä onnistui kukistamaan. 1880-luvulla syntyi salainen Puolalainen liiga. Siitä kehittyi vähitellen eri vaiheiden kautta 1897 Kansallisdemokraattinen puolue. Toisin kuin sosialistit, he kannattivat Puolan itsenäistymistä rauhanomaista ja demokratian tietä myöten.

Puolan sosialistisen puolueen aseellinen siipi (PPS) oli maan pääasiallinen terroristiliike 1900-luvun alussa. Sen toimintaa saavutti huippunsa vuosina 1904-1908, jolloin sillä oli yli 2000 jäsentä, joista noin 700 toimi paramilitaarisesti. Se suoritti kaiken kakkiaan noin 2500 eri operaatiota. Järjestön merkittävimpiä operaatioita olivat 1906 Verinen keskiviikko, Varsovan pormestarin murhayritys sekä 1908 Bezhanyn rautatiekaappaus. Verisenä keskiviikkona tapettiin 80 Venäjän valtakunnan virkailijaa, pääasiassa poliiseja.

Prahan Barrikaadit 1848.

Itävalta-Unkarin vähemmistökansojen merkittävin nationalistinen kansannousu tapahtui kesäkuussa 1848. Eri ryhmät tavoittelivat joko autonomiaa tai itsenäisyyttä. Sytytyspisteinä olivat tsekkien järjestämä kesäkuinen Pan-Salaavilainen kongressi Prahassa sekä Pariisin kansannousu. 1848-1849 liikehdinnän merkittävin seuraus oli maaorjuuden lakkauttaminen.

Slovakiassa kansallinen liike näivettyi vastatoimien johdosta lähinnä kulttuuriseksi liikkeeksi, joka kuitenkin sallittiin. Tsekeissä yritettiin kuitenkin ajaa Böömin autonomiaa, heikoin tuloksin. Toiminta oli rauhanomaista. 1860-luvulla kansallinen puolue jakautui vanhaan ja nuoreen siipeen. Jälkimmäinen kannatti lähinnä passiivista vastarintaa, kun taas edellä mainittu vastusti jopa sitä.

Historiankirjoituksessa unohdetaan meillä lähes täysin suomalaisen itsenäisyysliikkeen aseellinen toiminta. Bobrikovin murha nostetaan usein yksittäisen sankarin itsenäiseksi teoksi, vaikka sen taustalla oli pitkällinen suunnittelu ja myös pommiattentaattia oli suunniteltu.

Jääkärit Vaasan torilla 1918.

Maahamme myös salakuljetettiin aseita ulkomailta ja itsenäisyysliikkeellä oli yhteyksiä Venäjän muihin vallankumouksellisiin ryhmiin. On hyvin tunnettua, että Lenin asui Suomessa ja lähti täältä junalla kohti Pietarin suomalaista rautatieasemaa. Suojeluskunnan ja punaisten aseet eivät yhtäkkiä ilmestyneet tyhjästä sisällissodan alkaessa. Suomalaisia oli myös lähtenyt vapaaehtoisina Venäjän vihollisen Saksan armeijaan (ns. jääkärit). Tämä toiminta on jälkikäteen siloiteltu sankarilliseksi, vaikka keisarillisen Venäjän näkökulmasta ne olivat sekä terrorismia että kapinaa.

Tämä valoittaa hyvin sitä, miten onnistujat ja voittajat kirjoittavat historiaa. Suomalainen itsenäisyysliike on nähty kansallisen sankarillisena, kun taas IRA ja ETA ovat monista lähtökohdista katsottuna terroristeja. Tavoitteet ja jopa keinot ovat hyvin samanlaisia ja olisi vaikea ennustaa, mitä olisi käynyt, jos emme olisi onnistuneet itsenäistymään. 

Rhytm and Blues

Perinteinen Rhytmn and Blues (R&B tai R'n'B) on 1950-1960-luvuilla suosittu afroamerikkalaisen populaarimusiikin tyyli. Laajemmassa merkityksessä R'n'B kattaa koko afroamerikkalaisen musiikin 1940-luvulta saakka, lukuunottamatta jazzia ja gospelia. Silloin siihen lasketaan mukaan myös mm. sähköinen blues, soul, funk, disko, hip hop, rap ja moderni R&B tanssimusiikki. 

James Brown

Termi Rhytm'n'Blues korvasi 1940-luvulla levylistoilla aiemmin ollun ilmaisun "race records", joka alkoi sodan aikana tuntua rasistiselta. Bill Board listoilla sitä edelsi termi "Harlem hit parade", josta luovuttin 1949.

Fats Domino

Rhytm and Blues perinteisessä mielessä tarkoittaa 1940-luvun ja 1960-luvun alun afroamerikkalaista popmusiikkia, joka ei ollut jazzia, perinteistä bluesia tai gospelia, vaikka niihin pohjasikin. Tyypillistä oli kevyt rytmi, puhallinsoittimet ja taustalaulajat. Musiikisellisesti se usein seurasi ns. blues-kaavaa ja sen rytmissä oli selkeä takapotku (painottoman iskun painotus, synkooppi). 1950-luvulla siitä erkaantui rajumpi Rock'n'Roll, joka oli usein sitä nopeampaa.

Ray Charles 1963

Perineisen rhytmn and bluesin 1950-luvun tunnettuja artisteja olivat mm. Fats Domino, Ray Charles ja James Brown. 1960-luvulla monet brittiläiset yhtyeet, kuten Rolling Stones, tekivät uusia sovituksia vanhoista rhytm'n'blues kappaleista, minkä vuoksi niiden musiikkia on saatettu kutsua rhytm and bluesiksi. Tällaisia yhtyeitä olivat varsinkin The Animals, The Yardbirds ja Small Faces. Myös the Who soitti tällaista musiikkia uransa alkuvaiheissa.

The Flamingos

1950-luvulla syntyi doo wop, muistuttaa perinteistä rhytmn and blues. Doo wopissa lauluosuudet olivat kuitenkin keskeisempiä ja sitä esittivät muutaman laulajan ryhmät, joita taustamuusikot säestivät. Tunnettuja doo wop yhtyeitä olivat mm. The Flamingos ja The Crows.

James Brown

1960-luvun alussa Ray Charles, James Brown ja kumppanit alkovat yhdistää rhytm'n'bluesin gospelin melodisuutta, jolloin syntyi soul. Soulista jalostui puhdasrytmisempi funk, jonka tärkeä vuosikymmen oli 1970-luku. Suosiossaan se ei kuitenkaan noussut koskaan soulin tasolle, jossa tärkeitä artisteja olivat mm. Marvin Gaye ja Stevie Wonder.

Marvin Gaye

Funkin kautta jotkut afroamerikkalaiset artistit lähestyivät rockia, jolloin syntyi ns. funk rock. Funkin ja Soulin kaupallistamisesta syntyi 1970-luvun disko-musiikki, joka kuitenkin hiipui 1980-luvulle tultaessa. Funkistä kehittyi myös alunperin vähemmän kaupallinen rap, jossa keskiöön nousi puhelualu hitaiden rytmien päälle. Lopulta sekin kaupallistui. Viimeistään nyt torvista ja monista muista aidoista soittimista luovuttiin ja konemusiikki valtasi alaa.

Gloria Gaynor oli diskon tähtiä.

Jimi Hendrixin musiikki lasketaan funk rockiin.

Nykyaikainen afroamerikkalainen tanssimusiikki (contemporary R&B) jossa konemusiikin säestyksellä lauletaan soul henkisiä lauluosuuksia, on rapin ohella tärkeimpiä rhytm and bluesin perinteen jatkaja. Se tunnetaankin usein nimellä R&B. 1900-luvun lopun tärkeimpiä artisteja ovat olleet mm. Prince (funk, R&B, soul),  Michael Jackson (mm. soul, rhytm and blues, funk, disco, swingbeat), Whitney Houston (R&B, soul, gospel) and Mariah Carey (R&B, soul).

1990-luvulla syntyi neo-soul, joka sekoitti hip hop ja soul vaikutteita keskenään. Se perustuu muita suuntauksia vahvemmin souliin. Sen merkittäviä artisteja ova mm. Erykah Baby ja Lauryn Hill. Muita nyky-R&B'n suuntauksia ovat mm. hip hop soul (mm. Mary J. Blinge) ja urban music (mm. Alicia Keyes), joka yhdistää soul perinnettä karibialaisiin rytmeihin. Latinalaisempi versio tästä musiikista tunnetaan nimellä Latin urban.

Nykyartisteista tunnetuimpia ovat mm. Beyoncé ja Rhianna, jotka molemmat esittävät valtavirran R&B:tä, joskin Rhiannalla on hieman reggea vaikutteita karibialaisten juuriensa ansiosta. Nyky R&B:ssä on vahvoja vaikutteita ns. trap musiikista, joka syntyi hip hopista 1990-luvun lopun Yhdysvalloissa. Trap musiikki on sekä tyyliltään että aiheiltaan perinteistä pop musiikkia synkempää.

Uudemmat Rock'n'Swing-tanssit

1940-1950-luvulla syntyi useita uusia swing-tansseja, joiden juuret ovat aiemmissa tansseissa. Niistä suositumpia ovat tänä päivänä rocken roll, boogie-woogie ja latinalaisiin tansseihin luettava jive. 

Länsi- ja Itä-rannikon Swing-tanssit syntyivät 1940-luvulla. Niitä tanssitaan monien eri musiikinlajien tahtiin. Tyypillisimpiä ovat rocken roll, blues ja jazz, mutta myös esimerkiksi pop ja country musiikkeja saatetaan tanssia Swing-tyyliin. Itä-Rannikon swingiä kutsutaan myös yksi-askel swingiksi. Niin santusta western swingistä kehittyi myöhemmin rivitanssi ja country musiikin tahtiin tanssitava two-step (kaksi-askel). Western swingiä tanssitaan 2-4 rytmiin. Länsi- ja Itä-Rannikon swingien eräänlainen risteymä on Imperial swing, joka syntyi St. Louisin Imperial Clubilla.

1940-luvun Swing tyyliä. 

Boogie-woogie kehittyi aluksi tanssittavaksi boogie-woogie musiikin  eli nopean bluesin tahtiin. Musiikki on synkopoitua, eli tahti on niin sanotulla painottomalla iskulla. 1950-luvulla nykyaikaista boogie-woogieta nimitettiin rock'n'rolliksi. Vähitellen tanssista tuli eurooppalainen versio itärannikon swingistä. Siinä on vahvoja vaikuitteita Lindy Hopista ja usein akrobaattisia elementtejä. Tanssi on kuusitahtinen ja sitä tanssitaan useimmiten rocken rollin tahtiin. Tanssi nykymuoto kehittyBoogie-woogie on suosittu kilpatanssi.

Rockin tahtiin 1950-luvulla.

Carolina shag syntyi 1940-luvun Carolinassa. Se pysyi pitkään melko paikallisena tanssina, mutta 1990-luvulla sen suosio kasvoi ja se levisi myös muualle. Suosion taustalla lienee 1989 julkaistu elokuva Shag, joka kertoo opiskelijanuorista Myrtle Beachilla. Tanssi yhdistään usein 1950-1960-luvuilla suosittuun beach-musiikkiin, joka on rhytm'n'blues pohjaista. Carolina shag on kuuteen laskettava kahdeksan-askelinen tanssi.

Swing-tanssia elokuvasta "House Boat" vuodelta 1958.

Jive-tanssien juuret ovat 1930-luvulla afroamerikkalaisten piirissä. Se katsotaan iloiseksi ja vapaaksi Jitterbug-tanssin variaatioksi. Nykyään sen eräs muoto on yksi seuratanssikilpailujen latinalaisista tansseista. Joskus jiven katsotaan syntyneen Jitterbugista 1940-luvun Englannissa amerikkalaisten sotilasten vaikutuksesta. Skip Jive olikin suosittu 1950-1960-lukujen Englannissa. Sitä tanssittiin perinteisen jazzin tahtiin.

Brittien nuorten tanssikilpailut 1962 - alkupuolella jivea.

Moderni jive syntyi englantilaisissa klubeissa 1980-luvulla vanhemman ranskalaisen jive-tyylin pohjalta. Siinä on vaikutteita myös Länsi-rannikon swingistä, salsasta, vakiotansseista ja ns. latinalaisista tansseista. Tanssia on kutsuttu useilla eri nimillä, kuten Ceroc, LeRok ja ranskalainen jive. Tässä vain muutama varhaisempi esimerkki lukemattomista eri nimistä.

Rock'n'Roll tanssi syntyi 1950-luvulla tanssittavaksi rock-musiikin tahtiin. Alunperin tanssin juuret lienevät 1950-luvun boogie-woogiessa. Tanssin perusrytmi on nopea-nopea-hidas-hidas.

1956 Rock'n'Roll tyyliä

Tanssityyli on ollut erityisen suosittu Australiassa. Se on myös suosittu kilpatanssi. Lindy Hopin tullessa suosituksi 1990-luvulla, monilla tanssijoilla oli juurensa rock'n'rollin parissa. Rock'n'rollista puuttuu swing-tansseille tyypillinen keinunta ja sen kuulumisesta swing-tansseihin onkin eri mielipiteitä. Se on kuitenkin osa samaa perinnettä. Rock'n'Rollin akrobaattinen muoto on erityisen suosittu Euroopassa.

Päivänvarjon alla - varhaishistoriaa

Päivänvarjoja on käytetty kauan ennen meille tutumpia sateenvarjoja. Ne ovat olleet hyvin hyödyllisiä kuumilla ja paahteisilla seuduilla. Euroopassa päivänvarjot tulivat yleisemmin käyttöön 1600-luvulla, vaikka ne olikin tunnettu myös muinaisessa Kreikassa. 

Lähi-idästä Eurooppan rannoille

Kaksoisvirranmaan alueella päivänvarjo (eli parasol) esiintyy ensikertaa kolmannen vuosituhannen puolivälissä ennen ajanlaskun alkua Akkadissa, kuningas Sargonin aikaisessa reliefissä (n. 2310 eaa). Kuninkailla oli omat päivänvarjonkantajansa, jonka asemaan pääseminen oli kunnia. 

Egyptissä varhaisin maininta päivänvarjon on suurin piirtein samoilta ajoilta, viidennen dynastian aikaisesta taiteesta (n. 2450 eaa). Mahdollisesti päivänvarjoja on saatettu käyttää jo hieman aiemminkin, mutta niistä ei ole varmaa tietoa. Alunperin päivän varjo kuului Egyptissä miehille, mutta levisi naisten käyttöön yhdennentoista dynastian aikana. Myöskään Egyptissä kuninkaalliset eivät kannatelleet varjojaan itse, vaan heillä oli aina päivänvarjonkantaja. (Vasemmalla egyptiläinen päivänvarjoa tarkoittava hieroglyfimerkki). 

Babylonialainen päivänvarjo vaunujen suojana.

Assyrialaiset apäivänvarjot ovat mahdollisesti saaneet vaikutteita Egyptistä. Niniveläisissä patsaissa päivänvarjoja esiintyi usein. Uuden Assyrian aikana päivänvarjoja kantoivat eunukit. Persiassa kantajat olivat parrakkaita miehiä. Anatolia toimi siltana Eurooppaan ja sieltäkin varjoista on löytynyt merkkejä. Anatoliasta löydetyt auringonvarjojen osat ovat olleet kokoontaittuvista varjoista. Myöhemmin kreikkalainen Aristophanes kertoo kokoontaittuvista päivänvarjoista.  Vanhin tunnettu arkeologinen päivänvarjolöytö on Anatoliasta, lapsen haudasta 800-luvulta eaa.

Kuten Lähi-Idässä myös Mykenen Kreikassa päivänvarjot olivat merkki korkeasta asemasta. Ensimmäiset merkki päivänvarjoista ovat 1400-luvulta eaa, mutta sen jälkeen niitä ei tunneta ennen 600-luvulla eaa.. Vähitellen auringonvarjojen käyttö laajeni johtohenkilöiden ulkopuolelle ja 500-luvulla eaa. varjoja käyttivät Kreikassa myös naiset. Päivänvarjot vähensivät siestan tarvetta, sillä sen kanssa saattoi poistua kotoa myös päivän kuumimpaan aikaan. 400-luvulla eaa päivänvarjot levisivät myös eteläiseen Italiaan.

Päivänvarjo idästä

Kiinalaisilla on ollut merkittävä osa auringonvarjon kehityksessä. Kiinalaisia pidetään yleisesti kokoontaittuvan varjon luojina. Se onko kiinteä auringonvarjo kehittynyt Kiinassa omia aikojaan, vai saapunut kauppareitejä pitkin lännestä, ei ole varmaa tietoa. Joka tapauksessa auringonvarjoilla on ollut Kiinassa vahva symbolinen asema. Se on toiminut osana mm. buddhalaisia rituaaleja. Yleisesti silkkinen auringonvarjo on symboloinut hyvää säätä (pdf).

Tarinan mukaan kokoontaittuvan auringonvarjon keksi Han-dynastian keisarinakin hallinnut 王莽 (Wang Mang). Todellisuudessa taittu varjo lienee kehitetty Han-hovissa. Se oli suunniteltu kiinnitettäväksi seremoniallisiin vaunuihin. Ennen tätä oli kylläkin ollut yksinkertaisia auringonvarjoja. Han-dynastia ajanlaskun alun tuntumassa  oli merkittävä kausi Kiinan historiassa, jolloin monet nyky-Kiinan saakka periytyneet perinteet syntyivät.

Madonna dell'Ombrello (kuva on
italialaisen kulttuuriperinnön
suojeluohjelman alainen CC-by-4.0). 

Ei tiedetä, koska kiinalaiset kehittivät öljypaperivarjon, jossa on ohut kokontaittuva bambu-runko. Uskotaan kuitenkin, että varjo levisi Japaniin ja Koreaan Tang-dynastian aikana (600-800-luvuilla). Öljypaperivarjot yleistyivät Ming-dynastian aikana, 1400-1500-luvuilla. Öljypaperi suojasi paitsi auringolta, myös sateelta. Tarinan mukaan varjon kehittäjä oli nainen nimeltä 雲氏  (Jun).

Kiinasta keksinnöt alkoivat virrata Eurooppaan erityisesti Marco Polon käytyä Kiinassa 1400-1500-luvuilla. Keskiajalla varjoja ei juurikaan tunnettu Euroopassa. Ensimmäinen kuvallinen todistusaineisto varjon saapumisesta Eurooppaan on vuonna 1530 maalattu "Päivänvajo Madonna" (Madonna dell'Ombrello). Sen maalasi veronalainen Girolamo dai Libri.

Kiinan ja Lähi-Idän lisäksi päivävarjoja tunnettiin muinaisina aikoina mm. Intiassa ja mahdollisesti myös Asteekkien parissa. Riippumatta alkuperästään päivänvarjot olivat yleensä johtohenkilöiden kuten kenraalien ja hallitsijoiden suojana.