Naisenväki

Väki tarkoitti suomalaisessa perinteessä henkiä tai henkivoimia. Naisenväki oli naisten hallussa olevat henkivoimat. Luonteeltaan nämä voimat olivat vahvasti seksuaalisia. Huolimatta voimistaan nainen oli kuitenkin osa luontoa, eikä siten miehen kanssa tasa-arvoinen.

Lemminkäisen äiti on poikansa suojelija ja auttaja.

Maatalaouskulttuurissa naisia on pidetty kasvun vertauskuvana. Naisen ruumiillisuus on ollut koko yhteisölle tärkeä, mikä näkyy erilaisina kieltoina ja tabuina, jotka liittyvät siihen kun nainen on ruumiillisesti auki kuten synnytyksen ja kuukautisten aikana. Naisen ruumiin piilevät voimat saattoivat tällaisessa hallitsemattomassa tilassa vahingoittaa niin viljan kasvua, maidon tuotantoa kuin lasten terveyttäkin.

"Naisen voima voimallinen

Väki haarojen välissä

Liha terve luiden päällä

Sydän siitä tervehempi"

 
Naisen asema menneiden aikojen yhteiskunnassa oli monimutkainen. Toisaalta naisen uskottiin synnyttäjänä olevan suorassa yhteydessä tuonpuoleiseen ja siten omanneen mahtavia voimia, mutta toisaalta tämä mahti koettiin vaarallisena. Pohjoisessa yhteisöissä naisen asema oli sikäli vahva, että miesten ollessa kauppa- tai eräretkillään, he hoitivat taloutta. Sukupuolten työnjaossa naisten ja miesten työt olivat kuitenkin erillisiä ja toisiaan täydentäviä.

Parisuhdetta pidettiin keskeisenä yhteisön kannalta ja seksuaalisuus ja siihen liittyvä taikuus olivat erittäin tärkeitä. Suvunjatkaminen oli yhteisön keskeinen tarve. Koska naiset olivat miehiä väekkäimpiä he toimivat yhteisössään eräänlaisina rajojen vartijoina ja yhteisön suojelijoina. Nainen saattoi myös suojella omaan piiriin kuuluvia rajan ylittäjiä kuten karjansa, lapsensa tai miehensä. Nainen oli kotipiirin vertauskuvallinen keskus, kun taas matkat ja tie liittyivät miehuuteen.

Haarakointi eli yliastuminen kuului yhteisön rajojen suojeluun. Säännöt siitä, mitä ei saanut haarakoida liittyivät mieheyteen ja miehiseen elämänpiiriin. Jos nainen esimerkiksi vahingossa astui verkon yli, oli verkko pilattu. Naisten väki ei tuonnut hänelle valtaa, vaan rajasi hänen vaikutuksensa kotipiiriin.

Naiseuden pelottava puoli kiteytyy Kalevalassa
Pohjan Akan olemukseen.

Toisaalta naisten vahva asema näkyi esimerkiksi Kalevalan henkilökuvissa. Kalevalan miespuoliset sankarit olivat äitiensä poikia, eikä heidän isäänsä kuvattu. Äidit toimivat sankaripoikiensa auttajina ja neuvonantajina. Eurooppalaisittain vanhan naisen nouseminen sankarijoukon neuvonantajaksi ja avustajaksi on erikoista. Toisaalta vastustajana oli myös naisen mahti Pohjan Akan muodossa.

Parinmuodostus osoittautui sankareille vaikeaksi, sillä neito surmaa usein ahdistelijansa, uskottoman sulhasensa tai itsensä. Naiset eivät aina olleet itse ottaneet itselleen vahvaa asemaa, vaan heidät oli siihen pakotettu. Vahvuuden taustalla oli raskas vastuu tunnetaloudesta.

Ruumiissaan olevien voimien avulla nainen saattoi vaikuttaa ympäristöönsä ja muihin ihmisiin. Naisen vihat saattoivat aiheuttaa esimerkiksi sukupuolitauteja tai silmä- ja haavatulehduksia. Yhtälailla kuin noitumiseen nainen saattoi käyttää ruumistaan myös hyvään tarkoitukseen ja suojeluun. Nainen saattoi käyttää sitä myös kamppailussaan vastustajansa kanssa.

Koska naisessa oli reikä, josta käydä sisään ja tulla ulos, ajateltiin, että hänen ruumistaan saattoi käyttää matkustamiseen eri maailmojen välillä. Näitä matkoja nimitettiin reissuiksi. Nainen kantoi ruumiissaan jatkuvasti tuonpuoleisen voimia ja häne ruumiinsa kuuluin niihin asioihin, jotka olivat vaarallisen pyhiä ja suurella väellä varustettuja.

Yllättävää kyllä hedelmällisyys liittyi naisten taikuuteen melko harvoin ja vähintään yhtä usein taiat liittyivät raskauden ehkäisyyn. Lasten saanti oli luonnollista ja ilmeisesti toisinaan liiankin runsasta. Useimmiten taioissa oli kyse naisten asemassa talosta ja talonväen suojelusta. Jos sulhasta ei kuulunut, pyrittiin nostattamaan lempeä ja häiden jälkeen oli syytä varmistaa hyvät suhteet mieheen harmoniariittien avulla. Naisten väellä vastutstettiin myös naapureiden pahaa silmää. Lapsia suojeltiin paitsi haarakoimalla myös kylvettämällä.
 

Pyhät on pihlajat pihalla,
pyhät oksat pihlajissa,

pyhät lehvät oksasissa,

marjaset sitäi pyhemmät...

Pihlajaa pidetään kansanomaisesti pyhänä puuna. Sitä on pidetty Ukon vaimon Raunin puuna. Monien tutkijoiden mukaan pihlaajaan liittyy vahvasti naisellinen seksuaalisuus. Naisellinen pihlaja (Rauni) toimii miehisen sateen (Ukko) innoittajana. Sekä pihlaja että nainen ovat tiettyinä määrättyinä aikoina kiellettyjä ja sitä kautta pyhiä. Kansan runossa Neitsyt Mariasta verrataan synnytystä odottavaa naista pihlajaan. Sekä pihlaja että Maria ovat olleet 'pyhiä naisia' ja hedelmällisyyden suojelijoita.

Pihlajassa kuten naisissa yhdistyi
puhdas ja vaarallinen - kukat ja marjat.



Eurooppalaisessa perinteessä pihlajan pyhyys nousee sen asemasta pihapuuna. Se on rajapuu kotipiirin ja ulkona olevan välillä. Todennäköisesti jo varhaissuomalaiset pronssikauden keräilytaloudessa eläneet ihmiset olivat omaksuneet sen germaaneilta osaksi uskomusmaailmaansa. Aikoina jolloin pahojen henkien uskottiin olevan liikkeellä, pihlajan oksia käytettiin ovien päällä suojaamaan asukkaita. Pihlajan käyttöön liittyi erilaisia sääntöjä, jotka suojelivat sitä. Kristinuskon myötä tästä pakanallisesti merkittävästä puusta tuli paha. Sen katsottiin liittoutuneen Kristusta vastaan ja antanut valmistaa itsestään ristin, johon Jeesus naulittiin.

Kansanomaisessa parantamisessa pihlaja on naisellisuutensa vuoksi koettu sekä suojaavaksi että vahingolliseksi. Pihlaja on yhtä aikaa osa sekä villiä luontoa että kesyä ja järjesllistä kulttuuria. Siihen liittyy rituaalinen puhtaus valkoisten kukkien ja saastaisuus eli tabu punaisten marjojen myötä samankaltaisesti rituaalinen puhtaus ja likaisuus liittyy myös naiseen. Karhun peijaisia, johon liittyi naista rajoittavia kieltoja, on kutsuttu myös 'Pihlajattaren pidoiksi'.

Luoja on määrännyt, että pihlaja jättää 'lapsensa' synnyttämättä, kun sen marjat jäävät siihen kiinni kevättalveen saakka. Vaikka pihlaja ei synnytäkkään, sen hedelmällisyyteen on turvauduttu eri tilanteissa. Pihlajan on ollut rituaalinen puhdistusväline ja karjaonnen lisääjä. Emäntä on toiminut rituaalisena välittäjänä kantaessaan sen oksia navetan ympäri. Pihlaja sekä puhdistaa että tekee tuotteliaaksi ja lisää kasvuvoimaa. Pihlajan kukkiminen sekä siunasi että aloitti uuden kasvukauden.

Rauni-pihlaja oli taivaallisen kasvun maanpäällinen vertauskuva. Pihlaja suojeli myös ukkoselta, sillä se oli Ukon sukua eikä salamakaan vahingoittanut omiaan. Raunin ja Ukon yhteys ei ole vain suomalainen, vaan koko Pohjoismaita ja myös saamelaiskulttuuria kattava uskomus. Pihlajan marjat olivat Raunille tai skandinaavisittain Ravdnalle pyhitettyjä.

Pelottavat vai tarpeelliset e-koodit?

E-koodit eli elintarvikkeisiin lisätyt ns. lisäaineet ovat puhuttaneet viime vuosina. Julkisuudessa on sekä kriittisiä että vastavuoroisesti kriittisyyttä vastaan hyökkääviä näkökantoja. Mitä pitäisi uskoa?

Lisäaineet ovat sangen monimutkainen joukko yhdisteitä, joista osa on hyvinkin tarpeellisia, monet sangen vaarattomia, osa turhia ja joukko täysin luonnottomia ja kenties vaarallisiakin. Osa aineista on olemassa lähinnä vain, jotta elintarvike-teollisuus voisi tuottaa myyviä tuotteita halvalla hinnalla. Lista on pitkä ja sitä on vaikea hallita kokonaan.

E-koodien välttely on johtanut siihen, että viimeaikoina monista tuotteista ovat E-koodit kadonneet kokonaan ja korvautuneet lisäaineiden nimillä. Purkin kyljessä saattaakin nyt lukea E322:n sijaan lesitiini. Minusta kehitys on toisaalta helpotus, sillä ainakin itsestäni on helpompi muistaa aineiden nimiä kuin niiden numerokoodeja. Numerokoodeja tuleekin helpommin vältettyä ihan turhaan, vaikka takana saattaa olla vaikka turvallista ruokasoodaa (E500).

Lisäaineiden määrä on niin suuri ja niiden käyttötarkoitukset niin monimutkaisia, että niiden käyttöä on tavallisen ihmisen hyvin vaikea hallita. Puolueetonta asiallista tietoa on huonosti saatavilla ja monesti joukkoon eksyy pelottelua ja huhuja. Lisäksi eri henkilöiden sietokyky vaihtelee, kuten esimerkiksi natrium-glutamaatin (E621) kohdalla. Yliherkkien oireet vielä vaihtelevat ainakin päänsärystä ja vatsanpuruista allergiaan ja ylivilkkauteen.

Eräs ongelma on se, että aiemmin täysin luotettavalta vaikuttaneessa viranomais-toiminnassakin on ilmennyt monenlaisia ongelmia. Niinpä ainakin minun luottamukseni niiden puolueettomaan ja huolelliseen toimintaan on heikentynyt.

Vaarallisia, tarpeettomia vai hyvinkin hyödyllisiä?

Nykylimonaadeissa on paljon väri- ja
makeutusaineita.

Lisäaineiden joukossa on esi-merkiksi säilöntäaineita, jotka lukuun ottamatta nitraatteja ja nitriittejä (E250-251) eivät ole vaarallisia, vaikka niistä osa saattaakin aiheuttaa herkille ihmisille reaktioita. Yleisesti niitä ei kuitenkaan ole syytä vältellä, vaan ne on katsottava monessa mielessä hyödyllisiksi.

Jopa nitraattien ja nitriittien haitta-aikutusta voi torjua syömällä samalla aterialla niiden kanssa C-vitamiinipitoisia ravintoaineita, kunhan tietää syövänsä niitä. Niitäkin on runsaasti myös muuten niin terveellisissä kasviksissa. Luontainen säilöntäaine bentsoehappo johdan-naisineen aiheuttanee yliherkkyysoireita osalle. Sitä kannattaa kokeilla välttää vain jos oireita epäilee.

Joukossa on myös väriaineita (E 100-172), joita on sekä luontaisia että keinotekoisia. Monet luontaisista väriaineista ovat ns. flavonoideja, joita muutenkin suositaan ruokavaliossa. Toista ovat keinotekoiset väriaineet, joista monet ovat ns. atsovärejä, jotka olivat aiemmin terveyssyistä Suomessa kiellettyjä.

Monien mielestä väriaineet ovat kuitenkin useimmissa elintarvikkeissa turhia ja johtavat jopa kuluttajia harhaan. Lähes kaikki keinotekoiset väriaineet on kielletty osassa länsimaista, osa jopa osassa EU-maista.

Makeutusaineita puolestaan käytetään sokerin vähentämiseen. Sokeri ei ole kenellekään hyväksi, mutta viime aikoina myös tutut ja turvalliset makeutusaineet ovat alkaneet herättää kysymyksiä. Ongelma taustalla on osin tottumisemme elintarviketeollisuuden markkinointikeinonaan käyttämään ylimakeaan.

Ihmisen makuaisti on sangen sopeutuvainen, mikä on jo aiemmin huomattu suolaisuuden suhteen. Vähempisuolaiseen tottuu nopeasti, kun suolanmäärää ruokavaliossa vähennetään. Sama pätee kuitenkin myös makeaan. Viime aikoina markkinoille on ilmestynyt vähemmän makeita tuotteita, joiden käyttöön tottuu kaltaiseni sokerihiirikin melko nopeasti.

Lisäaineiden joukossa on monia hyödyllisiä ja harmittomia aineita kuten useita vitamiineja (esim. C- ja E-) sekä perinteisiä kohotusaineita kuten leivinjauhetta (E450). Esimerkiksi yleensä soijasta erotettua emulgointiaine lesitiiniä (E322) on lähes kaikkialla luonnossa ja myös ihmisruumiissa. Sitä on myynnissä luontaistuotteenakin, tosin sen terveysvaikutuksista on vain ristiriitaista tietoa.