Kuutamotanssi ja esi-isien muistelu

Chuseok on korealainen sadonkorjuujuhla, joka tunnetiin alunperin nimellä hangawi (suuri keskinen). Muiden syksyisten sadonkorjuujuhlien tapaan sekin sijoittuu syyspäivän tasauksen tuntumaan. Korealaiset vierailevat sukunsa kotikonnuilla ja nauttivat perinteisiä ruokia.

Juhlan taustalla on muinainen korealainen kuukauden kestänyt kudontakilpa, gabae. Hävinneet kestitsivät voittajia kilpailun päätteeksi. Myös kiinalainen elonkorjuun ja kuutamon juhla lienee vaikuttanut korealaiseen perinteeseen. Täälläkin satoa tarjotaan paikallisille suojelijajumalille. Sen on arveltukin olevan myös palvontameno. Jos satoa ei vielä ole saatu, juhlaa voidaan lykätä. Korealainen juhla onkin kiinalaista ja japanilaista keski-syksyn kuutamojuhlaa vahvemmin sadonkorjuutapahtuma.

Nykyperinteeseen kuuluu ennen kaikkua paluu kotikonnuille ja kunnioituksen osoittaminen esi-isille. Esi-isien palvontamenot suoritetaan jo aamulla varhain. Haudat puhdistetaan ja niille viedään herkkuja. Satoa viedään esi-isien siunattavaksi. Juhlintaan liittyy erilaisia perinteisiä leikkejä ja kisoja sekä pukeutumista eri asuihin ja naamioihin.

Lounais-Koreassa naiset ja tytöt kokoontuvat tanssimaan piirissä kuutamossa perinteisissä korealaisissa asuissaan. Tanssin juuret saattavat ulottua jopa 5000 vuoden taakse. Tarkoitus on kiitttää sadossta ja tanssimalla siunata tulevan vuoden satoa. Perinteisesti tanssia säestetään laululla, jonka vauhti kiihtyy. Esilaulaja laulaa ja muut toistavat kertosäettä "Ganggangsullae". Laulu kertoo henkilökohtaisista vastoinkäymisistä, ihmissuhteista ja toiveista. Tanssin jatkuessa leikitään eri leikkejä. Tanssi saattaa jatkua aamuun asti.

Japanilaisten serkkujensa tapaan myös korealaisten on tapana valmistaa riisikakkuja (songpyeon), joita siellä höyrytetään männynneulasten päällä. Lisäksi valmistetaan paistettuja sellofaaninuudeleita vihannessuikaleiden kera (japchae) sekä grillattua naudanlihaa mausteisessa sieni-sipulikastikkeessa (bulgogi). Lisäksi tarjotaan hedelmiä.

Tänä vuonna perinteisen kuukalenterin mukainen juhlapäivä (kuten japanilaiset ja kiinalaiset serkkunsa) ajoittui 30.9. Koreassa sekä Chuseok, että edeltävä ja seuraava päivä ovat virallisia vapaita.

Vartalon muokkauksen historiaa ja maantiedettä

Nykyään kauhistellaan silikonirintoja ja kauneusleikkauksia. Ei ole kauaa siitä, kun ihmiset suhtautuivat hyvin nuivasti myös lävistyksiin ja tatuointeihin. Edelleenkin osa pitää niitä erikoisina. Ulkonäön varsin radikaali muokkaaminen ei kuitenkaan ole mitään uutta ihmisyhteisössä, vaan vartaloa on pyritty muokkaamaan eri kulttuureissa ja vuosituhansien ajan. Aina tulos ei kuitenkaan ole vastannut meidän kauneuskäsityksiämme.

Vartalon ja ulkonäön muokkaukseen on erilaisia syitä. Toisinaan sillä on pyritty erottautumaan muista kansoista tai yhteiskunta-luokista. Vartaloa on muokattu myös kauneuskäsitysten vuoksi ja uskonnollisista syistä, kuten puhtauskäsitysten vuoksi. Sillä on myös pyritti rajoittamaan seksuaalisuutta ja hallitsemaan ihmisiä.

Ihon värjäys eri keinoin on tunnettu jo hyvin kauan. Ihoa on myös viilletty eli arpeutettu ja hennattu. Arpeutus näkyy tatuointeja paremmin tummaihoisilla ihmisillä. Ihon pysyvällä värjäämisellä eli tatuoinneillakin on pitkä historia.´

Uskotaan, että kivikautisella yli 5000 vuotta vanhalla jäämies Örzillä olisi ollut tatuointeja. Myös Kiinasta on löydetty noin 4000 vuotta vanhoja tatuoituja muumioita. Tatuoinnit ja ihon viiltety mainitaan myös Raamatussa.

Tatuointi on ollut tunnettu miltei koko vanhan maailman alueella Siberiasta Samoalle ja Japanista Brittein Saarille. Afrikassa ja Austaralian alkuasukkaiden parissa tatuointi on ollut vähemmän tunnettua. Myöskään Amerikoissa sitä ei niinkään ole käytetty. Niin juutalaisuus, kristinusko kuin islamkin suhtautuvat tatuointeihin nihkeästi, sillä näiden monoteisten uskontojen parissa tatuoinnit on liitetty vieraisiin uskontoihin.

Lasten vartaloa on myös muokattu sitomalla se tiettyyn asentoon, jolloin vartalo on kasvanut haluttuun muotoon. Lasten vartalon muokkaus keinoissa oli eroa, sillä vaikka eräät ainoastaan rajoittivat hetkellisesti lasten elämää, toiset olivat tuskallisia ja mahdollisesti myös lääketieteellisesti vahingollisia.

Amerikan alkuperäiskansojen parissa on ollut tavanomaista muotoilla pikkulapsen kallon luita sitomalla pää tiukasti kapalolautoihin ennen kuin kallon luut ovat luutuneet yhteen. Aivot mukautuvat melko hyvin annettuun tilaan eivätkä juurikaan kärsi tällaisesta muotoilusta. Eri kansojen parissa on suosittu eri muotoisia päitä. Esimerkiksi mayat pyrkivät muotoilemaan kallonsa muistuttamaan maissintähkää, sillä he pitivät maissia esi-isänään. Vaikka muokkaus oli tavanomaisinta Amerikan alkuperäiskansojen parissa, sitä on harjoitettu myös ns. vanhalla mantereella esim. Egyptissä sekä Austaalian alkuasukkaiden parissa.

Kiinassa ihailtiin pieniä jalkoja. Yläluokan tyttöjen jalkoja sidottiinkin miltei tuhat vuotta, niin että ne kasvoivat kokoon. Epämuodostuneita jalkoja kutsuttiin hienostelevasti lootusjaloiksi. Tapa muotoilla jalkoja jatkui 900-luvulta 1900-luvulle.

Jalkoja alettiin muotoilla ennen kuin tytön jalan kaari ehti täysin muotoutua eli 4-7 vuotiaana. Toimenpide oli tuskallinen ja kiduttava. Lisäksi jalat saattoivat tulehtua. Jalkojen muokkauksen jälkeen tyttöjen tasapaino oli pysyvästi heikompi ja he olivat herkästi miestensä armoilla.

Kaularenkaita käytetetään eri afrikkalaisissa ja aasialaisissa kulttuureissa. Eräiden kulttuurien piirissä niitä käyteteään luomaan mielikuva tavallista pidemmästä kaulasta. Myös tämän toimimman tausta on kauneuskäsityksessä, jossa pitkää kaulaa pidetään kauniina.

Burmassa asuvan Kayan kansan tytöt alkavat käyttää renkaita jo pieninä. Vähitellen renkaiden määrää lisätään, jolloin olkapään ja rintakehän luut painuvat kokoon niin, että kaula näyttää pitemmältä. Kun kaularenkaita on käytetty pitkään, niin niistä on vaikea luopua, koska kannattavat lihakset ovat heikentyneet. Kaya heimon parissa uskotaan renkaiden suojelevan myös tiikerin puremilta.

Korsetin käyttö aloitettiin jo varhian.

 Myös uuden ajan Euroopassa yleinen korsetin käyttö muokkasi pienten tyttöjen vartaloa. Korsetin muokkaama ruumis oli eri muotoinen kuin ruumis, joka oli saanut kasvaa vapaasti.

Tytön vartaloa muokattiin, jotta se olisi vastannut kauneuskäsityksiä. Samalla yläluokan naiset saivat vartalon, joka poikkesi alaluokan työtätekevien naisten vartalosta. Yläluokan naisten piirissä myös suojeltiin vartaloa auringolta, jonka senkin tarkoitus oli pohjimmiltaan erottua työtätekevästä luokasta.

Kalpeaa ja vaaleaa ihoa on ihailtu myös muiden kansojen parissa. Japanissa kalpeutta korostettiin värivoitein. Intiassa vaalea iho oli kauneuden ja parempiosaisuuden merkki. Afrikassakin on ainakin siirtomaa-ajoista lähtien pyritty vaaleaan ihoon. Ihoa on nykyaikoinakin vaalennettu eri keinoin, joista useammat kemikaaliset keinot eivät ole terveellisiä.

Trepanaatio 1700-luvulla.

Uskonnollisista ja erilaisista parantamiseen liittyvistä uskomussyistä on eri puolilla maailmaa harjoitettu myös kallonporausta (trepanaatio). Joissain tapauksissa kallon poraus on kylläkin toiminut alkeellisena parannus-keinonakin, sillä se vähentää kallon sisäistä painetta tietyissä sairauksissa. Useimmiten sitä kuitenkin käytettiin pahojen henkien karkottamiseen.

Kallonporaus ei ollut kuolettava operaatio, vaan monet selvisivät siitä hengissä ja kallonluiden reikä saattoi myös kasvaa uudelleen umpeen. Muinaisessa Egyptissä kallonporausta tosin käytettiin kuoleman nopeuttamiseen eli erään-laisena eutanasiana.

Muita erikoisempia tapoja muotoilla ulkonäköä ovat olleet esimerkiksi hampaiden teroitus ja huulen venyttäminen. Molempia on harjoitettu Afrikassa, jälkimmäistä myös Etelä-Amerikassa.
Myös niinkin yksinkertaista toimenpidettä kuin karvojenpoistoa (esimerkiksi pään ajalua) voidaan pitää ulkoisena kehonmuokkauksena, tosin toimenpiteen vaikutus on yleensä väliaikainen. Karvojenajelukin on osa eräitä uskonnollisia- ja kulttuurisia tapoja.

Edellä mainittujen toimien lisäksi muokkaus saattaa ulottua lapsen sukupuoli-suuteen esimerkkeinä surullisen kuuluisat ympärileikkaukset sekä keski- ja uudenajan Euroopassakin suosittu kastraatio, jota ei tiettävästi enää esiinny.

Eräitä luonnollisia hoitokeinoja



Karpalo ehkäisee virtsatietulehduksia.

On muutamia luontaistuotteita, joiden vaikuttavuudesta on selkeää näyttöä. Monesti, muttei aina, luonnontuotteet ovat lääkkeitä paremmin siedettyjä. Se, miksi niiden tutkiminen ja markkinointi ei ole yhtä tehokasta, riippuu monesti siitä, etteivät lääketehtaat hyödy luonnontuotteista, joita ei voida patentoida. Kuitenkin on myös monia hyödyllisiksi väitettyjä ja perinteisiä tuotteita, joiden todellinen vaikutus on lääketieteellisissä testeissä todettu merkityksettömäksi.

Seuraavat ovat kuitenkin käsittääkseni mainioita ja useimpia niitä voi käyttää varovasti itsehoitoon ja ehkäisyyn. Yhteistä niille on, ettei ole kyse vakavasta ja akuutista sairaudesta, vaan joko oireiden hoidosta tai ennaltaehkäisystä.

Karpalomehu - karpalo estää bakteereja tarttumasta virtsateihin ja estää siten niiden tulehduksia. Niillä, jotka ovat sairastaneet usein virtsatieinfektion voi olla taipumusta tautiin ja riski sairastua uudelleen ja karpalon tiedetään (tieteellisesti tutkittu) antavan suojaa infektioita vastaan. Valmiiksi päällä olevaa infektiota se ei kuitenkaan paranna.

Usein toistuvien esimerkiksi virtsatieinfektioihin syötyjen antibioottikuurien on todettu lisäävän alttiutta eräille syöville. Lisäksi kuurit altistavat myös toistuville virtsatieinfektioille. Syöpäriskin lisääntyminen voi johtua paitsi itse infektiosta, antibioottikuurin myötä kadonneesta hyödyllisestä bakteerikannasta tai syödystä antibiootista myös elämäntavallisista seikoista, mutta joka tapauksessa infektiot kannattaa mieluummin ehkäistä. Samankaltaista virsatietulehduksia ehkäisevää vaikutusta on ilmeisesti myös sekä puolukkamehulla että c-vitamiini ravintolisällä.



Lääkealoe auttaa monissa ihovaivoissa.
CC-BY-3.0 Forest & Kim Starr



Aloe Vera geeli - (lääkealoe) auttaa tehokkaasti iho ongelmiin ja erilaisiin palovammoihin, esimerkiksi auringon polttamiin. Toinen hyvä on jo pitkään tunnettu sinkkirasva, jota käytetään esimerkiksi vaippaihottumaan, mutta joka auttaa myös auringon polttamiin ja hiertymiin parantamalla ihoa.



Teepuuöljy - on antiseptinen ja ehkäisee ihotulehduksia sekä sienitauteja. Voidaan käyttää esimerkiksi haavoihin ja akneen. Myös hunaja on todettu antiseptiseksi ja siitä etsitään ratkaisua antibioottiresistenttien bakteerien hoitoon. Jo muinaiset egyptiläiset käyttivät sitä haavojen hoitoon.

Psyllium-kuitu - on eräiden ratamokasvien siementen kuorista saatavaa kuitua. Sitä voidaan käyttä moniin eri tarkoituksiin, myös erilaisten vatsavaivojen hoitoon. Erityisesti siitä lienee apua ärtyneen suolen oireyhtymään, jota ei pidetä varsinaisena tautina vaan periytyvänä ruoansulatusjärjestelmän ominaisuutena. Jopa viidesosan väestöstä on arvioitu kärsivän tämän tyyppisistä toiminnallisista ruoansulatuselimistön häiriöistä. Piparminttu öljy saattaa helpottaa kipuja.