keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Poliittinen terrori 1900-luvun alussa

Olen kirjoittanut terrorismin juurista 1800-luvulla ja aiemmin. Oikeastaan vasta 1900-luvulla terrorismista tuli täysin sitä, mitä nykyisin sillä tarkoitamme, vaikka pelottelupolitiikalla toki on pidemmät juuret jopa antiikissa asti. 

Itse törmäsin gradua tehdessä suomalaisten suunnittelemiin sabotaaseihin ja attentaatteihin. Mekään emme siis ole täysin puhtaita pulmusia tämän suhteen. Itsenäistymisen jälkeen näitä osin autonomian aikaisia suunnitelmia ja tekoja on vain osin pidetty oikeutettuina. Varsinaisia suuria terroritekoja meillä ei kuitenkaan onneksi juuri ole ollut, lukuunottamatta ns. Myyrmannin räjähdystä, jonka motiivit eivät ilmeisesti olleet tyypilliset terrorismimotiivit.

Valkoinen ja punainen terrori

Valkoinen ja punainen terrori olivat suosittuja Ensimmäisen Maailmansodan jälkeisissä eurooppalaisissa sisäpolittisissa kahnauksissa, joihin myös Suomen sisällissota 1918 kuului. Yleensä sitä käytettiin oikeistolaisesta ja vasemmistolaisesta siviileihin kohdistuneesta väkivallasta. Vaikkei se ollut varsinaista terrorismia, se kohdistui usein poliittisin perustein siviileihin, joiden pääasiallinen ja usein myös ainoa rikos oli kannattaa vastakkaista poliittista aatetta.

Kasakkojen teloitus 1918 osana valkoista terroria.

Valkoinen terrori
tunnettiin 1917-1923 Venäjällä, Suomessa, Bulgariassa ja Unkarissa. Punaisesta terrorista puhuttiin samalla ajalla Suomessa, Unkarissa ja Bulgariassa (1925). Venäjän vallankumouksen aikaan myös vallankumoukselliset joukot harrastivat terroria, jossa on arvioitu kuolleen jopa 17 000 henkeä. Myöhemmin valkoisesta ja punaisesta terrorista puhuttiin Kiinassa (1927) ja Espanjassa (1936-1939).

Terrorin ja terrorismin ero on yleensä siinä, että terrorismi on yksittäisiä ja satunnaisia tekoja, joiden takana ovat yleensä altavastaajat, kun taas terrori on merkittävään asemaan nousseen ja vaikutusvaltaisten ryhmien laajamittaista toimintaa. Siinä, missä terrorismi on usein melko satunnaista ja harvaa, on terrori laajaa, vaikka monesti lähes yhtä ennustamatonta. Molemmat pyrkivät vallankäyttöön pelon avulla.

Suomessa vuosina 1918 tapahtunutta poliittista terroria värittivät kostotoimenpiteet ja mielivalta. Nimenomaan siviileihin kodistunut järjetön ja mielivatainen väkivalta ja kiusanteko, järkyttivät sekä oikeistoa että vasemmistoa. Toisinaan tekojen takana olivat vanhat kaunat. Vankeja surmattiin molemmilla puolilla ilman oikeudenkäyntejä. Punaisen terrorin seurauksena kuoli noin 1700 ja valkoisen arviolta peräti 8400 henkeä.

Venäjällä poliittinen vaino jatkui sisällissodan päättymisestä huolimatta. Tärkeä kohde olivat 1929-1932 pidätysten ja pakkosiirtojen kohteeksi joutuneen 11 miljoonaa hieman parempiosaista talonpoikaa (jotka omistivat yli 3,2 ha maata), perheineen. Noina vuosina 4 miljoonaa henkeä kuoli, osa teloitusten seurauksina. On myös arvioitu, että puolet suomalaisista Neuvostoliitosta parempaa elämää etsineistä kuoli Stalinin vainoissa 1930-luvulla. Suomesta ja myös Pohjois-Amerikkaan siirtyneiden siirtolaisten parista, etsittiin parempaa elämää paitsi ideologisista syistä, myös laman ja nälän ajamina. Stalinin vainoissa eli ns. Suuressa Puhdistuksessa vuosina 1933-1936 surmattiin 200 000 - 600 000 henkeä.

Tasavaltalaiset  kuvainnollisesti teloittavat Kristus-patsaan.


Espanjan sisällissodan aikainen terrori (1936-1939) ja Francon hallinnon aikainen terrori (1936-1945) oli laajamittaista. Punaisen terrorin seurauksena kuoli vajaat 50 000  henkeä ja valkoisen terrorin vaikutus oli vähintään 150 000 henkeä. Vasemmistolaiset surmasivat usein tiettyjen kristillisten ja aseellisten järjestöjen jäseniä. Francon kohteina olivat Toisen tasavallan kannattajat, ei vain vasemmistolaisia, vaan myös Kansanrintaman kannattajia, liberaaleja, keskustalaisia, protestantteja, vapaa-ajattelijoita, älymystöä ja vapaamuurareita sekä kansallismielisiä baskeja, katalaaneja ja galicialaisia.


Kansallismieliset  - sotajalallako?

Kukaan, jolla on minkäänlaisia muistikuvia 1980-luvusta, ei voi unohtaa Irlantilaisten tasavaltalaisarmeijan (IRA:n) pommi-iskuja. IRA:n edeltäjä IRB (Irlannin tasavaltalainen veljeskunta) teki iskujaan kuitenkin jo 1860 ja 1880-luvuilla, joskin harvakseltaan. IRA:n omat ensimmäiset iskut tapahtuivat Toisen Maailmansodan aikana 1939-1940. Tämä kamppanja oli kuitenkin pääosin sabotaasikamppanja.

Clerkwellin räjähdys 1867 oli ensimmäinen irlantilainen attentaatti.

Toinen 1900-luvun merkittävä eurooppalainen terroristi-ilmiö on Baskimaalla 1950-luvulla Francon hallinnon seurauksena syntynyt Eta. Baskinationalismin juuret ovat kuitenkin Espanjan sisäpolitiikassa ja niin sanotuista Karlisti-sodissa, Karlismi oli konservatiivinen liike, jota kannatettiin Baskimaalla osin uskonnollisista syistä. Karlismin seurauksena baskit menettivät keskiajalta peräisin olleen autonomisen erityisasemansa ja omat paikalliset hallintoelimensä vuonna 1876. 

Postikortti kuolleiden PPS:n
jäsenten muistolle 1905
1895 syntynyt Baskien Kansallispuolue (PNV) oli luonteeltaan demokraattinen ja kannatti baskien autonomiaa. Alusta alkaen liike on vastustanut poliittista väkivaltaa. Koska tasavaltalaiset olivat luvanneet baskeille autonomiaa, nämä asettuivat Espanjan sisällissodassa heidän puolelleen. Taistelun symbolina pidetään usein Guernican pommituksia. Tästä oli huonoja seurauksia Francon vallan aikana, jolloin baskien kulttuuri käytännössä kiellettiin. ETA-järjestö syntyi 1959 tämän tiukan politiikan seurauksena turhautuneiden nuorten baskinationalistien parissa. Ryhmä radikalisoitui 1960-luvulta lähtien ja aloitti terroriteot.

1800-luvun alun Puolassa kehittyi kansallismielinen ideologia. Sen taitekohtana oli 1863 kansannousu, jonka Venäjä onnistui kukistamaan. 1880-luvulla syntyi salainen Puolalainen liiga. Siitä kehittyi vähitellen eri vaiheiden kautta 1897 Kansallisdemokraattinen puolue. Toisin kuin sosialistit, he kannattivat Puolan itsenäistymistä rauhanomaista ja demokratian tietä myöten.

Puolan sosialistisen puolueen aseellinen siipi (PPS) oli maan pääasiallinen terroristiliike 1900-luvun alussa. Sen toimintaa saavutti huippunsa vuosina 1904-1908, jolloin sillä oli yli 2000 jäsentä, joista noin 700 toimi paramilitaarisesti. Se suoritti kaiken kakkiaan noin 2500 eri operaatiota. Järjestön merkittävimpiä operaatioita olivat 1906 Verinen keskiviikko, Varsovan pormestarin murhayritys sekä 1908 Bezhanyn rautatiekaappaus. Verisenä keskiviikkona tapettiin 80 Venäjän valtakunnan virkailijaa, pääasiassa poliiseja.

Prahan Barrikaadit 1848.
Itävalta-Unkarin vähemmistökansojen merkittävin nationalistinen kansannousu tapahtui kesäkuussa 1848. Eri ryhmät tavoittelivat joko autonomiaa tai itsenäisyyttä. Sytytyspisteinä olivat tsekkien järjestämä kesäkuinen Pan-Salaavilainen kongressi Prahassa sekä Pariisin kansannousu. 1848-1849 liikehdinnän merkittävin seuraus oli maaorjuuden lakkauttaminen.

Slovakiassa kansallinen liike näivettyi vastatoimien johdosta lähinnä kulttuuriseksi liikkeeksi, joka kuitenkin sallittiin. Tsekeissä yritettiin kuitenkin ajaa Böömin autonomiaa, heikoin tuloksin. Toiminta oli rauhanomaista. 1860-luvulla kansallinen puolue jakautui vanhaan ja nuoreen siipeen. Jälkimmäinen kannatti lähinnä passiivista vastarintaa, kun taas edellä mainittu vastusti jopa sitä.

Historiankirjoituksessa unohdetaan meillä lähes täysin suomalaisen itsenäisyysliikkeen aseellinen toiminta. Bobrikovin murha nostetaan usein yksittäisen sankarin itsenäiseksi teoksi, vaikka sen taustalla oli pitkällinen suunnittelu ja myös pommiattentaattia oli suunniteltu.
Jääkärit Vaasan torilla 1918.
Maahamme myös salakuljetettiin aseita ulkomailta ja itsenäisyysliikkeellä oli yhteyksiä Venäjän muihin vallankumouksellisiin ryhmiin. On hyvin tunnettua, että Lenin asui Suomessa ja lähti täältä junalla kohti Pietarin suomalaista rautatieasemaa. Suojeluskunnan ja punaisten aseet eivät yhtäkkiä ilmestyneet tyhjästä sisällissodan alkaessa. Suomalaisia oli myös lähtenyt vapaaehtoisina Venäjän vihollisen Saksan armeijaan (ns. jääkärit). Tämä toiminta on jälkikäteen siloiteltu sankarilliseksi, vaikka keisarillisen Venäjän näkökulmasta ne olivat sekä terrorismia että kapinaa.

Tämä valoittaa hyvin sitä, miten onnistujat ja voittajat kirjoittavat historiaa. Suomalainen itsenäisyysliike on nähty kansallisen sankarillisena, kun taas IRA ja ETA ovat monista lähtökohdista katsottuna terroristeja. Tavoitteet ja jopa keinot ovat hyvin samanlaisia ja olisi vaikea ennustaa, mitä olisi käynyt, jos emme olisi onnistuneet itsenäistymään. 

Ei kommentteja: