Kureliivien ja korsettien historiaa (v. 2022)

Vartalonmuokkauksen historia liittyy naisten kauneuden tavoitteluun. Sen juuret ovat keskiajan alusvaatetuksessa, mutta muotiin se alkoi tulla vasta 1500-1600-luvulla. Korseteiksi kureliivejä alettiin kuitenkin kutsua vasta 1830-luvulla. Kun vartaloa muokkaavista alusvaatteista aikanaan 1960-luvulla luovuttiin, ne korvasivat pitkälti epäterveelliset dieetit, anorexia, ortorexia ja plastiikka kirurgia.

Populaari kulttuurissa vallalla olevat käsitys korseteista, ei erityisen hyvin vastaa historian tutkijoiden löytämää käsitystä korsettien arkikäytöstä ja käytännöistä. Vaikka historiantutkimus on miehustojen, kureliivien ja korsettien osalta edistynyt, yleisesti vallalalla olevat käsitykset ovat edelleen hallitsevia.

Eräs tämän blogin varhaisimmista kirjoituksista koski korsettien historiaa ja näin jälkikäteen katsottuna on hieman onneton. Ajattelin kirjoittaa sen uusiksi, kun korseteisita on kuluneen vuoden 2021 puhuttu paljon ainakin niissä yhteyksissä, joita itse seuraan. Alla olevan kirjoitelma korsettien historiasta ei ole erityisen hyvin viitattu ja toivon, että suotte sen anteeksi. Tarpeelliset viitteet löytyvät kuitenkin helposti googlettamalla. 

Tämä kirjoitus käsittelee vain aikuisten naisten tukivaatetusta ja miesten ja lasten korsettien käyttö, vaikka onkin historiallinen tosiasia, on tässä jätetty huomiotta.

Kureliivien varhaishistoria

Corset fendu

Keskiajalta on säilynyt vain vähän vaatetusta nykypäivään saakka. Vaikka kuvituksessa näkyy toisinaan alusvaatteita, meillä on kuitenkin vain hyvin vähän tietoa keskiajan alusvaatteista. Keskiajan vaatetus oli kuitenkin hyvin laskeutuvaa, eikä kureliiveillä ehkä olisi ollut kovinkaan suurta merkitystä. 

1100-1200-luvuilla olivat muodissa hennot, enkelimäiset naisvartalot, jotka eivät kaivanneet suurta tukea. Suuririntaisilla naisilla oli kuitenkin tarve rintojen tukemiseen, mihin saatettiin käyttää liivimäisiä alusvaatteita, jotka toimivat rintojen tukena. Näistä liiviyläosallisista alusmekoista on kuvia myöhemmän keskiajan taiteessa.

1300-1500-luvun burgundilaismuodissa oli käytössä vaate, jonka nimi oli nykylukijaa hämäävästi "corset fendu".  Kyseessä ei kuitenkaan ollut alusvaate, vaan löyhä päällysmekko, keskiaikaisen surkotten tyyliin. Joskus kuuleekin, että korsetti olisi ollut peräisin keskiajan Burgundista, mutta kyseessä lienee nimitykseen liittynyt väärinkäsitys.

Fartingale

Renesanssin aikana muoti muuttui kohti tuettua yläosaa ja renesanssimuodin lähtömaana pidetään monesti Italiaa. Suositun tarinan mukaan Catherine de' Medici olisi tuonut korsettimuodin Italiasta Ranskaan. Samoissa yhteyksissä puhutaan usein  myös metallikorseteista, joista löytyy joitakin varhaisia kuvia. Niillä on saattanut olla terveydellinen tausta, eikä niitä luultavasti ole käytetty muodikkaana alusasuna.

Jäykemmän renesanssimuodin esikuvana lienee joka tapauksessa ollut Italian sijasta Espanja, josta tulivat suuret myllynkivikaulukset ja tuetut fartingale hameet. Siellä kehittyi myös uusi luutettu ja tuettu miehusta (ks. kuva), jonka variaatiot eri muodoissaan olivat käytössä aina 1800-luvun alkuun saakka.

1632

Viimeistään 1600-luvulla yläosat (eng. "bodice" tai "piece of bodice") olivat tuetut. Tukena voitiin käyttää joko välimerellistä jättiruokoa (Arundo donax) tai valaanluita (tai oikeammin valaan hetuloita). Ne olivat kuitenkin tuolloin varsinaisia vaatteita, eivätkä alusvaatteita, ja hihat oli kiinnitetty niihin kiinni joko ompelein tai nauhoin, kuten monesti myös myöhäisellä keskiajalla ja renesanssin aikana.

Kureliivien pitkä vuosisata

Mantua n. 1698

Kureliivien historia juontaa 1600-luvun lopun Ranskaan, Aurinkokuninkaan Louis XIV:n hoviin. Sinne lainattiin uudenlaista muotia Espanjasta  ja asua kutsuttiin nimellä mantua. Mantua (eli takki) nousi suosioonsa 1680-luvulla. Sen alla oleva miehusta oli jo tuolloin saanut käännetyn kartion kaltaisen muotonsa, joka korosti muotiasun pitkänomaisia linjoja.  1600-luvun lopun mantuan alla olevat miehustat eivät olleet vielä saaneet kureliivin (stays) nimeä, mutta käytännössä niitä käytettiin hyvin samalla tavoin kuin seuraavan vuosisadan kureliivejä. Ne olivat myös malliltaan hyvin samantapaiset.

Parhaiten kureliivit kuitenkin tunnetaan 1700-luvulta, jolloin ne olivat muodin perusta. Tämän muodin vaikutuksen voi nähdä myös suuressa osassa kansallispukujamme, jonka liivi lienee ollut eräänlainen kansanomainen kureliivi. Kansanomaisia vaatteita ei todennäköisesti ollut tuettu arvokkailla valaanluilla, vaan niiden tukena olivat mahdollisesti joko jäykät kankaat tai vaatteiden rakenteeseen ommellut jäykät nyörit. Kansallispukujen asusteina usein näkyvät taskut sekä tyykkimyssyt olivat myös suosittua 1700-luvun muotia. 

Kueliivin muoto pysyi hyvin samnalaisena kartiomaisena sekä rintoja litistävänä ja ylöspäin nostavana koko 1700-luvun ajan. Niiden päälle puettiin puku, jonka liepeiden väliin pingotettiin yleensä irtonainen etumus (tai rinnusta) (stomacher), joka oli ollut käytössä 1600-luvun alkupuolelta sakka. Ylhäisön pukujen ulkoasu ja koristelu muuttuivat vuosisadan ajan, ja toisinaan erilliset jakut peittivät kureliivin myös edestä, ilman erillisen rinnuksen tarvetta. Kureliivin muoto muuttui vain vähän ennen 1790-lukua.

Kureliivien (stay-s) lisäksi tukivaatteina käytettiin myös pehmeämpää liiviä (jump-s). 1700-luvulla sitä suosittiin terveellisempänä vaihtoehtona kureliiveille. Taustalla olivat jo tuolloin aikakauden tohtorien huolet. Toisaalta kunnon kureliivin sitomaa ja piilottamaa vartaloa saatettiin pitää hyveellisempänä kuin löysempää liivitystä. Vartalon muokkauksessa olivat apuna myös pönkkähameet (pannier) ja erilaiset lantiomakkarat, joilla luotiin kapean vyötärön vaikutelmaa.

Viktoriaaninen käsitys kureliiveistä.

Vaikka 1700-luvun kureliivii muokkasi vartalon muotoa, sitä ei kiristetty, eikä ennen metallisten rengasniitin keksimistä olisikaan voitu kiristää, kovin tiukaksi. Sen puristus keskittyi enemmän vartalon yläosaan ja rintamukseen kuin vyötäisille ja sitä saatettiin muokata (esimerkiksi erillisin nyörityksin) niin, että korsetti enemmänkin tuki selkää raskauden aikana, kuin puristi raskaana olevan naisen vatsaa. Kureliiviä alettiin käyttää jo melko nuorena ja naisten vartalo mukautui jo kasvuvuosina sen käyttöön.

Ranskan vallankumous ja Empire muoti

Viihde toisintaa myyttejä.*

Jos olet katsellut netflixiltä Bridgertonin ensimmäisen kauden, saatat olla törmännyt kohtaukseen, jossa Featheringtonit kiristävät korsettia. Tässä kohtauksessa on monta ongelmaa. Ensinnäkin aikakaudella, jota sarja kuvaa, kureliivit eivät olleet erityisen muodikkaita. Lisäksi aikakauden kureliivejä ei voinut kiristää tuolla tavoin (koska se olisi edellyttänyt rengasniitein vahvistettuja nauhareikiä, jotka tulivat käyttöön vasta 1830-luvulla). Lisäksi aikauden siluetti oli sellainen, ettei vyötärön kapeaksi kiristämisessä olisi ollut mitään järkeä. 

Bridgertonien julkaisun aikaan Youtube-olikin täynnä pukuhistorioitsijoiden nikottelua siitä, kuinka sarja toisintaan kureliivien ja korsettien historiaan liittyviä myyttejä, jotka ovat paljolti empire (tai regency) kautta seuranneen viktoriaanisen ajan tuotetta. 

Populaari käsitys kureliiveistä ja korseteista on kuitenkin hyvin yleisesti tällainen ja historiallisilla televisiosarjoilla on valitettavasti taipumuksena, pikemminkin toisintaa vakiintunutta kansanomaista muoti-käsitystä, kuin korjata sitä todellisen historian mukaiseksi. Niitä pidetään kidutusvälineinä, joita naiset olivat pakotettuja käyttämään, jotta olisivat voineet pyydystää itselleen aviomiehen. 

1790-luvulla, pääosin Ranskan vallankumouksen vaikutuksesta, kureliivit menivät pois muodista. Jo ennen Ranskan vallankumousta Euroopassa oli innostuttu Pompeijin kaivauksista, mikä vaikutti klassismina sisutuksessa ja arkkitehtuurissa. Ranskan vallankumous otti vaikutteita antiikin demokratiasta ja roomalaisesta parlamenttaarismista. Vallankumouksesta lumoutuneet pariisisttaret halusivat jäljitellä antiikin muotia ja eräät luopuivat kokonaan korseteista ja kulkivat rinnat paljaina antiikin Kreikan muotia jäljitteleivien ohuiden musliinileninkiensä alla. 

Vaikka kaikki eivät sentään ihana ilman tukivaatteita kulkeneetkaan, kureliivit lyhenivät ja päättyivät useimmiten vyötärön yläpuolelle. Niiden tarkoitus oli enemmän kohottaa rintoja, kuin kaventaa vartaloa. Osa naisista siirtyi käyttämään rinnussiteitä, eräänlaisia kaaritukiliivien esiäitiä. Ne koostuivat kahdesta luin tuetusta pitkästä vaatekappaleesta, joissa oli erikseen kädensuut, joihin käsivarret työnnettiin ja pitkät siteet käärittiin sitten edestä ristiin rintojen alle ja tueksi, ja sidottiin takaa kiinni nyöreillä. Yhdessä ne muodostivat matalan liivimäisen tuen.

Vähitellen 1810-luvun lopulla ja 1820-luvun alussa kureliivit pitenivät jälleen. Lienee näillä main kun niitä alettiin kutsua korseteiksi. Korsetti oli näet alunperin ollut kevyt tukiliivi, jonka nimitys sitten leivisi myös pitempään kureliviin. Hyvin samankaltaiset pitkänomaiset ja suoralinjaiset kureliivit, jotka eivät voimakkaasti korostaneet vyötäröä olivat muodissa vielä 1830-luvulla saakka, jolloin vyötärön linjat saatiin esiin enemmän leveillä hihoilla ja muhkeilla hameilla.

Keskiajan saapuminen Suomeen

Penninki Sigtunasta
CC-BY-4.0
Kansallismuseo

Euroopassa keskiaika oli monin paikoin pitkä, yli tuhatvuotinen ajanjakso. Suomen historiassa keskiaika alkaa vasta 1200-luvulla ja päättyi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvun alkupuolella. Kristin-uskon myöhäisestä saapumisesta ja kirjoitustaidottomuudesta* johtuen, keskiaika oli Suomessa paikoin hyvin lyhykäinen ajanjakso.

Keskiaika on historiallisesti aika vanhan-ajan (Antiikin ja sitä aiemman ajan) ja uudenajan (Renesannssista alkaen) välissä. Se jatkui hieman maantieteellisestä alueesta riippuen noin 400-1500 jaa. Suomessa keskiaika alkoi kuitenkin vasta Ristiretkien ja Ruotsin valloituksen myötä, vaikka kristinuskon ensimmäiset vaikutteet olivatkin saapuneet jo aiemmin ja maassamme oli jo pieniä määriä uuden uskon tunnustajia.

Suomen historiassa keskiaikaa edelsi rautakauden myöhäisvaihe, jota kutsutaan usein viikinkiajaksi (n. 800/825-1025/1100). Kautta rautakauden ja keskiajan vaihteessa kutsutaan ristiretkiajaksi. Jotkut ovat halunneet kutsua aikaa myös varhaiskristillliseksi ajaksi tai lähestysajaksi. Ristiretkien alkusysäyksenä Itämerren alueella oli mitä suuremmassa määrin paavi Eugenius III:n bulla 1147, jossa hän lupasi syynninpäästön pakanoille, jotka ottivat ristin kantaakseen.

Ristiretkiä Suomeen

Ristirektiajalla Suomi oli sekä läntisen että itäisen kirkon lähetystyön kohteena. Suomen kirkollisessa sanastossa on vaikutteita sekä idästä (Raamattu, pappi, risti). Tämä viittaa siihen, että ainakin ortodoksimunkit olivat meillä varhain liikkeellä. Kristinusko saapui Suomeen melko pian lännen ja idän kirkon eron jälkeen, mikä lienee kiihdyttänyt lähetystyön kilpajuoksua.

Ristiretkiaika alkaa tanskalaisten ja ruotsalaisten Suomeen tekemien ristiretkien myötä 1100-luvun loppupuolella. Tanskalaiset tekivät Suomeen ristiretkiä ainakin 1191 ja 1202. On mahdollista, että he olisivat olleet liikkeellä jo 1187. Tanskalaisissa purjehdusoppaissa on Suomenlahdella tanskalaisia nimiä ja ristiretkeläisten linnoituksissa Sipoossa ja Porvoossa on selkeästi jäänteitä tanskalaisista.

Pyhän Henrikin sargofagi, n. 1415-1420,
kuvaa ristiretkeä Varsinais-Suomeen. PD.

Ruotsalaiset tekivät Varsinais-Suomeen mahdollisesti ensimmäisen ristiretken 1150-luvulla. Toisen ristiretken hämäläisiä vastaan 1249-1250 ja kolmannen ristiretken karjalaisia vastaan 1293. Ruotsalaisilla ja tanskalaisilla oli ristirektissä ilmeisesti työnjako niin, että tanskalaiset ristiretkeilivät Suomenlahdella ja ruotsalaiset Pohjanlahdelta käsin.

On mahdollista, että myös saksalaiset olisivat olleet liikkeellä hämeessä 1200-luvulla. Tähän viittaavat kuitenkin ilmeisesti vain kirkkojen nimet sekä kirkkoherrojen ja voutien saksalaisuus. Keskiaikainen lähdeaineisto on valitettavasti vajavaista ja ristiretkistä kertova lähdeaineisto on valitettavasti aina tapahtumia myöhäisempää.

Ristirektiajalla Suomeen tehtiin sotilaallisia hyökkäyksiä paitsi läntisten ristiretkien, myös itäisen Novgorodin joukkojen toimesta. Novgorodilaisissa kroniikoista tiedetään ainakin hyökkäyksestä Hämeeseen. Hyökkäykset lienevät kohdistuneet Vanajan kauppakeskukseen, joka oli myöhäisrauta-kautinen kauppapaikka ja suurkylä. Osa hyökkäyksistä saattoi kohdistua myös Hakoisten linnavuoren varustuksia vastaan.

Novgorodin hyökkäykset jatkuivat keskiajalla päättyivät vasta Pähkinäsaaren rauhaan 1323, joka solmittiin Laatokan Pähkinälinnassa. Laatokka kuului rauhansopimuksen mukaan Novgorodin alueeseen.

Kristilliset ja pakannalliset vaikutteet ristiretkiajalla

Ristiretkiajan päättymis-ajankohtana pidetään hetkeä, jolloin alueella siirryttiin yleisesti kristilliseen hautaukseen. Muinaiset suomalaiset uskoivat elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen, minkä vuoksi he antoivat vainajalle hautalahjoja mukaan tuonpuoleiseen. 

Korulöydöt, 1050-1100
CC-BY-4.0 / Museovirasto

Kun hautalahjat katosivat ja vainajat alettiin haudata jalat itää kohden (katse nousevaan aurinkoon), katsotaan meillä siirrytyn kristilliseen hautaukseen. Läntisessä Suomessa se tapahtuu noin 1250-luvulla, mutta itäisessä Suomessa vasta noin sata (tai pari sataa) vuotta myöhemmin. Varsinkin itäisemmässä Suomessa Keskiaika kestää vain 150 vuotta, ja läntisessäkin vain noin 250 vuotta.

Suomessa oli kuitenkin kristillistä vaikutteita jo melko varhain. Tästä kertovat vaikkapa Euran alueen muinasjäännökset ja Piispan Henrikin tarun suomalaisten nimet (Lalli*2 - mahdollisesti Laurentius ja Kerttu - Gerhrud). Itse legenda on peräisin 1200-luvun lopulta, vaikka tapahtumat tapahtuvat noin vuoden 1150 paikkeilla. Tapahtumasta kertoo myös jo 1600-luvulla muitiin merkitty kansanomainen piispa Henrikin surmavirsi sekä satakuntalainen ja varsinaissuomalainen kansanperinne.

Rautakaudelta on Suomesta löytynyt jonkin verran ns. ristiriipuksia. Löytöjä on nelisenkymmentä ja niitä on 1000-luvulta eteenpäin. Ruotsin Birkan haudoissa ristit ovat yleensä naisten haudoissa, Suomesta ne on löydetty lähinnä miesten haudoista. Skandinaaviaan kristinusko levisikin ilmeisesti naisten kautta, kun taas Suomen hautojen kohdalla on epäilty, että kauppiaat olisivat kantaneet ristejä kaupankäyntiä edistääkseen.

Ristiriipuksia ristiretkiajalta
CC-BY-4.0 Museovirasto

Tätä teoriaa on myös kritisoitu mm. siksi, että hautaan siirrettynä höydyllinen merkki poistui suvun käytöstä. Ymmärrettävää kuitenkin on, että ristiä ei voida pitää varmana merkkinä kantajansa uskonnosta.

Olennaista on konteksti: onko kyseessä esine-rikas rautakautinen hautaus vai itälänsi-suuntainen esineetön kristillinen hautaus. Risti perinteisessä hautauksessa voi olla merkki kahden kulttuurin välitilasta (eli synkretismistä) ja varmanpäälle pelaamisesta. On myös mahdollista, että ristejä olisi tässä vaiheessa käytetty taikakaluina.

Suomen hautojen sukupuolijakauma on myös epäselvää, sillä määrittely on tehty pääasiassa esinelöytöjen perusteella. Tämä voi antaa vääristyneen kuvan vainajien sukupuolesta. Lastenhaudat, joissa ristiriipukset ovat ainoa koru, on houkuttelevaa olettaa, että kristilliset tavat olivat hautaajille tuttuja. Kenties lapsen kohdalla ajatus kuoleman jälkeisestä elämästä on tuntunut tavallista houkuttelevammalta.

Paitsi miekkoja, on Suomessakin haudoista löydetty myös mm. keihäitä. Rautakaudella keihäänkärjet oli pääosin tehty raudasta, vaikka muitakin materiaaleja voitiin käyttä. Oli sekä heitto- että lähitaistelukeihäitä. Niitä käytettiin taistelujen ohella myös metsästykseen. Sana keihäs on germaanista lainaa kielessämme. Ruotsalaisessa aineistoissa keihäs on miekkaa yleisempi, todennäköisesti liittyen Odin-myytteihin. Historiallisella ajalla käsitys keihäistä oli arkisempi.

Ristiretkiaikainen puukko,

CC-BY-4.0 Museovirasto

Keihäitä on löydetty runsaasti sekä Suomen että Ruotsin rauta-kautisilta asuinpaikoilta. Johtuen rautakauden rauhdan pehmeydestä, keihäillä oli tapana takertua panssareihin, jolloin siirryttiin käyttämään miekkoja.

Keihäs oli kuitenkin tehokas ase ratsasstajia vastaan. Pohjoismaissa hevosella ei rautakaudella kuitenkaan todennäköisesti ollut samanlaista merkitystä kuin keskiajan katolisilla alueilla. Toisaalta pistokeihäillä on voitu miekkoja paremmin taistella tiheässäkin metsässä. Lisäksi keihäät olivat edullisia valmistaa, eivätkä vaatineet pitkää koulutusta käyttääkseen. Keihäät olivat Pohjoismaissa yleisiä aseita keskiajan lopulle saakka.

Myöhäisrautakaudella olivat yleiset ns. säiläkirjoitetut miekat. Suomen kalmistoista on löydetty 151 tällaista miekkaa. Määrä on eurooppalaisesti runsas. Väärin kirjoitetut tekstit ja kirjaimia imitoivat merkit olivat tyypillisiä pohjoismaisille miekoille. Tämä selittyy sillä, että miekkoja valmistettiin paikallisesti Pohjoismaissa keskieurooppalaisia malleja kopioiden.

Joitain ristiretkiaikaisia löytöjä

Euran Luistarin kalmisto on keski- ja myöhäisrauta-kautinen ruumiskalmisto, joka sijaitsi Kauttuan rautakautisen kylän yhteydessä. Euran Luistarin kalmistossa esineetön hautaustapa alkoi jo melko aikaisin, 1100-luvulla.

Maskun Humikkaan risti-retkiakaisessa ruumis-kalmistossa noin 1050-luvulla, suuri osa vainajista on haudattu jalat kohti itää, eli kristilliseen tyyliin. He olivat siis omaksuneet kristinuskon vaikutteita melko suuressa määrin. Toisin kuin Eurassa hautaustapa ei kuitenkaan ollut esineetön, eli täysin kristillinen, vaan vainajat haudattiin runsaiden korulöytöjen ja aseiden kera. 

Raision Kansakoulumäen kalmisto sijoittuu 1100-luvulle ja nekin ovat pääsääntöisesti itä-länsi suuntaisia ja vainajat oli haudattu puuarkkuihin. Haudoista on löydetty koruja ja hopearahoja. Varsinaisten pukukorujen lisäksi hautoihin on laitettu vain hyvin vähän esineistöä,  mikä viittaa kristilliseen hautautaukseen. Mäellä sijaitsi Raision ensimmäinen puinen kirkko, jonka perustukset olivat nähtävissä vielä 1700-luvulla. 

Halikon Rikalanmäki sijaitsee Halikon jokilaaksossa lähellä Rikalan linnamäen linnavuorta. Rikalan mäellä (moreeniharjanteella) sijaitsee kalmistojen lisäksi myös perinnebiotooppi Rikalan niitty, jolla on monenlaisia ihmisten toimintaan liittyviä kulttuurikasveja, arkeofyyttejä. Halikon Rikalan Ruumiskalmisto sijoittu 1000-1100-luvuille ja se on löytörikas. Se ei siis todennäköisesti sijoitu kristilliselle ajalle. 

Peräti neljässätoista haudassa on aseita, joista kymmenen on miekkoja. Yhdessä miekoista lukee "In Nomine Domini", mikä on selkeästi kristillistä vaikutusta, jota miekan sijoittaminen hautaan ei kuitenkaan ole. Naisiksi oletettujen vainajien haudoista on löytynyt runsaasti koruja. Lisäksi haudoista on löydetty mm. astioita ja rahoja.  Haudoista on merkkejä tulenpidosta, mikä saattaa liittyä hautajaisrituaaleihin.

Ristiretkiaikainen miekka CC-BY-4.0 Museovirasto

Kanta-Hämeen Janakkalan muinaishaudan miekkamies kuoli ristiretkiajan ja keskiajan taitteessa, noin vuonna 1300. Kallon perusteella hän oli aikuinen mies. Vainajan kasvoille laitettu hiilenpala ajoittuu noin vuoteen 1000. Haudan lyhyempi Z-tyyppinen miekka on noin ajalta 950-1050 ja pitempi miekka noin 1050-1200. Lisäksi haudassa olivat ajoittamaton keihäänkärki, kirves ja puukko. Haudan esineistö on siis ajoitukseltaan vaihteleva. 

Miekkamiehellä oli kuollessaan parantuneita teräaseiden aiheuttamia vammoja. Vainaja oli kuollessaan hyväkuntoinen ja saanut hyvää ravintoa. Se, että hautaukseen liittyy näin paljon hautalahjoja, viittaa siihen, ettei kristillinen käsitys ollut täysin omaksuttu. Tällaisia löytöjä on tehty muitakin varhaiskeskiajalla. 

Mikkelin Tuukkalan kalmisto ajoitettiin aikoinaan 1050-1300 lähinnä esinelöytöjen perusteella. Se onkin selkäesti ristiretkiaikainen kalmisto. Myöhemin on todettu mm. radiohiiliajoituksen perusteella, että kalmisto on todennäköisesti perustettu 1200-luvun puolivälissä ja sen käyttö on jatkunut 1450-luvun puoliväliin katkeamatta. 

Tuukkala siirtyi läntiseen kulttuuripiiriin Pähkinäsaaren rauhan myötä ja katollinen usko levittyi alueelle ilmeisesti vasta 1400-luvulla. Jos siis ristiretkiaika jatkui alueella kulttuurisesti 1400-luvun puoliväliin, jäi keskiaika kulttuurisesti todella lyhyeksi, jos sitä edes kuunnolla ehti ollakaan. 

Suomen vanhin kirkko

Suomen vanhin tunnettu kirkko on nykytiedon mukaan Ravattulan Risti-mäellä, Aurajoen varrella Kaarinassa. Se sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta. Kirkko on rakennettu 1100-1200-luvun vaihteessa, eli ristiretkiajalla. 

Kirkko on rakennettu romaaniseen tyyliin, joka oli suosittu varhaisemmalla keskiajalla Euroopassa. Kooltaan kirkko oli 10 x 6 metriä. Kirkkorakennus on ajalta ennen seurakunnallista järjestäytymistä ja on ilmeisesti toiminut läheisen kylän kotikirkkona (tai ehkä yksityiskirkkona) 1200-luvun alkupuolelle saakka. Siitä on jäänyt jälkeen hyvin säilynyt kiviperustus. 

Ravattulan Ristimäen kirkon kivijalka
CC-BY-4.0 Tiitinen Teija, Museovirasto

Kirkko sijaitsee myöhäisrautakautisen kalmiston keskellä.  Alueella sijainnut kalmisto on ollut laaja ja ajoittuu ajalle 1050-1250 jaa. Haudattujen vainajien vaatetus on ollut myöhäisrautakautista ja niissä on käyetty pronssispiraali-koristelua. Kirkon paikalla on keskiajalla sijainnut puinen muistoristi.Alueen tutkimukset ovat käsittääkseni edelleen käynnissä.

1230-luvulla alettiin Nousiaisten Koroisilla hirsisen piispankirkon rakentaminen, kun Suomen ensimmäinen varsinainen piispa Tuomas oli saanut siihen Paavilta valtuutuksen. Kirkko paloi vain parikymmentä vuotta valmistumisensa jälkeen ja paikalle rakennettiin pian uusi puinen kirkko. Tämän kirkon perustukset ovat yhä näkyvissä. Ennen uskonnollista keskusta paikalla ajatellaan käydyn kauppaa, mihin viittaavat löydetyt rahat. Noin vuonna 1300 piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Turkuun. 

Ravattulan Ristimäen kirkko ei aikanan tuhoutunut esim. tulipalossa, vaan se yksinkertaisesti vain hylättiin tuntemattomasta syystä. Koroisten piispankirkko sijaitsi noin puoli välissä Ristimäen ja nykyisen Turun tuomiokirkon välissä. Matka olisi ollut sekä kävellen että varsinkin veneitse Aurajokea myöten kohtuullisen nopea.*3 Voihan olla*4, että Ristimäen kirkon väki alkoi yksinkertaisesti käydä piispankirkossa, kun se oli niin lähellä. Myöhemmin ei tuomiokirkkoonkaan ollut valtavan pitkä matka. Samalla oma vaatimaton pikkukirkko unohtui.

______________________________________________________

* Länsimainen ajanlasku alkaa meillä historiallisen ajan alkaessa. Historialliseksi ajaksi lasketaan aika, jolloin kirjoitustaito on edes teoreettisesti käytössä. Sitä edeltävä aika on esihistoriallista aikaa ja tässä tapauksessa rautakautta. Meillä kirjoitustaidon saapumisajaksi katsotaan usein kristinuskon saapuminen, vaikka käytännössä moni kristitty oli jopa uskonpuhdistuksen jälkeenkin melko pitkälle lukutaidoton. Kirkko toi kuitenkin mukanaan kirjoitustaitoista ammattikuntaa kuten pappeja ja munkkeja. Lisäksi Ruotsin valtio oli ristietkiajalla historiankirjoituksen piirisssä eli sen vallan ulottuminen Suomeen ulotti meillekin historiallisen ajan, vaikka käytännössä se näkyi peräpitäjissä vasta hiljalleen.

* Lalli voi myös viitata termiin "lallokki", "karvalalli" (eli karhu). Lalli voi viitata myös isoon tukevaan mieheen tai jättiläiseen. Lalli esiintyy näissä merkityksissä mm. suomalaisessa paikannimistössä.

* Vanhaa Ravattulantietä pitkin kävelymatkaa on (Googlen kartoilla) n. 3,5 km Ristimäeltä Koroisten kirkolle ja 5,2 km Turun Tuomiokirkkoon (samaa tietä). Eräiden arvelujen mukaan se tie saattaisi olla paikoin jopa rautakaudelta peräisin, vaikka asiasta ei ilmeisesti olekaan arkeologista näyttöä. Kaikki kohteet ovat lähellä Aurajokea ja niiden välitse on pystytty vieläkin sujuvammin liikkumaan veneitse. 

*Tämä on omaa pohdintaani, eikä minkään historiallisen tutkimuksen tulosta. Vaikea sitä olisi ehkä tutkimuksellisesti todistaakaan.

Historiallinen Inspiraatio vaatteissa

Vasemmassa puvussa vuodelta 1852
on selkeitä 1700-luvun vaikutteita.

Mietin tässä, miten joskus ajatellaan, että jokin on uutta. Historiaa on hyödynnetty vaatteiden inspiraationa lähes niin kauan kuin meillä on ollut kohtuullisen selkeä ymmärrys menneestä. Käsittelen tässä lähinnä historiallisten tyylien vaikutusta lähinnä naisten muotiin. Miesten muodissa vaikutteet ovat olleet vähäisempiä, tosin viime aikoina lisääntyneet.

Sitä herkästi ajattelee, että joku on kovin nykyaikaista, kun samaa on kuitenkin tehty aiemminkin. Se onkin tuoretta vain omalle sukupolvelle.

Nykyään on liikkeellä paljon pukeutujia, jotka ottavat vaikutteita historiallisesta muodista. Tätä on ollut liikkeellä koko 2000-luvun. Historiasta inspiroituvat niin gootit kuin lolitatkin. Vielä selkeämmin vaikutteita ottivat vintage/retro pukeutujat ja esim. steam- ja dieselpunk harrastajat. 

Meillä puhuttiin myös ns. juuripukeutumisesta, jossa sekoitetaan esim. kansallis- tai kansan-puvun osia arki-vaatteisiin. Joitakin vuosia sitten erityisesti vintage-vaikutteet näkyivät jopa massa-muodissa, mikä on kuitenkin vähentynyt.

Tänä päivänä vakavimmin asiaan suhtautuvat uusina ryhminä ns. history-bounding-pukeutujat, vaikka paljon muitakin vintage- ja historia-vaikutteisia pukeutumis-tyylejä on. Tämä ei kuitenkaan ole uutta, vaan vaikutteita on otettu parin viimeisen vuosisadan aikana useaan otteeseen.

Empire-muoti

1700-luvulla vaikutteet olivat olleet enemmän eksoottisia ja kansallisia, sillä puhuttiin englantilaispuvuista, ranskalaispuvuista, puolalaispuvuista ja turkkilaispuvuista.

Varhaisia empirepukuja vuodelta 1795.

Ensimmäisenä historiallisena muotityylinä voidaan pitää empire-tyyliä (n. 1795-1825; eng. regency), joka otti ensin vaikutteita antiikista, erityisesti kreikkalaisesta pukeutumisesta, kuten aikakauden sisustus- ja arkkitehtuurikin. 

Taustalla olivat sekä vastalöydetyn Pompeijin kaivaukset, jotka toivat uutta tietoa antiikista, että Ranskan vallan-kumouksen tasavaltalaisihanteet. Taustasyyt olivat myöhempiä historiavaikutteisia muotityylejä huomattavasti poliittisemmat, vaikka muissakin muodeissa on ollut havaittavissa yhteis-kunnallisia taustavaikutteita.

Vaikutteet näkyivät aluksi erityisesti pukujen mallissa, joka poikkesi paljon, sekä edeltävästä 1700-luvun että myöhemmästä 1800-luvun muodista. Siinä oli aluksi hyvinkin vahvoja tyylillisiä kreikkalaisvaikutteita, vaikka rakenteellisesti asut olivatkin enemmän 1700-luvun pukujen jatke. Myöhemmin myös Napoleon otti mielellään vaikutteita antiikista, mikä näkyi erityisesti Ranskan hovimuodissa, jossa koristeluissa kopioitiin usein roomalaiskautta. Valsinkin Englannissa oli 1800-1810-luvuilla suosittua ottaa vaikutteita myös keskiajalta. 

1820-1830-luvut olivat kulttuurisesti romantiikan aikakautta, minkä vuoksi onkin vähän yllättävää, kuinka vähän historialliset esikuvat vaikuttivat muodissa. Erityisesti 1830-1840-luvun pukeutuminen oli pikemminkin aiempien trendien edelleen kehittämistä. 

Kerrattiinko muotiakin 1800-luvulla?

Poloneesi 1884.

1800-luvun puolivälin jälkeen rakentamisessa ja sisustuksessa tulivat suosioon ns. kertaus-tyylit. Samaan aikaan a alkoi näkyä myös pukeutumisessa. 1850-luvulla alettiin selkeästi taas ottaa vaikutteita historiallisesta asuista.  

Suostittuja olivat mm. renesanssin vaikutteet, jota kuitenkin liioiteltiin ja muokattiin omaan makuun sopivaksi. Nämä vaikutteet olivat erityisen vahvoja 1860-luvun alku-puolella.  Sekä näillä vuosikymmenillä, että myöhemmin muodissa oli 1700-luvun vaikutteita. 1860-luvulla tuli suosituksi mainostaa historiallisia tyylejä asujen esikuvina. 

1870-luvulla susoituiksi tulivat poloneesit. Poloneesi oli alla olevan hameen päälle koottu päällyspuku, jonka helmat olivat kerrostettu puvun taakse. Se oli alhaalta avoin, jollin alla oleva hame näkyi. 1700-luvun poloneeseista poiketen, yläosa oli suljettu. Poloneesien tyyli kertautui myös aikakauden päällyshameissa. Tyyli pysyi suosittuna 1880-luvun loppupuolelle saakka ja oli suosiossa myös niin sanotun luonnollisen tyylin aikana 1880-luvun alussa.  Kotiasuissa eli niin sanotuissa teepuvuissa oli puolestaan 1870-1880-luvuilla usein ns. watteau- eli säkkiselkämys, joka oli 1700-luvun ns. ranskalaispuvuista kopioitu viittamainen selkäosa. 

Rakenteellisesti 1800-luvun asut poikkesivat suuresti tyylillisistä esikuvistaan, joita ne tyylillisesti kopioivat. Kaavoittaminen muuttui 1870-luvulla selkeästi, kun alettiin ottaa käyttöön ns. tieteellinen kaavoittaminen. Aiemmat kaavoitustyylit olivat olleet perusteiltaan melko erilaisia ja enemmän pitkällisen historiallisen kehityksen tulos. Nyt kaavoittaminen otti mallia miesten vaatteiden räätälöinnistä.

1890-luvulla ei tuntuisi olevan selkeitä historiallisia esikuvia, vaikkakin aikakauden hihoja katsellessa tulevat mieleen 1820-luvun lopun hihamallit, jotka 1830-luvulla muutuivat vielä massiivisemmiksi. On kuitenkin luultavaa, että hihat kasvoivat samoista esteettisistä syistä kuin aikanaan 1830-luvulla: pyrkimyksenä luoda illuusio kapeasta vyötäröstä.

Maailmansotien vaikutus 

Empire vaikutteita 1913.

Jo 1900-luvun alussa alkoi olla pukeutumisen alatyylejä, joskaan ei niin suosittuja kuin kuten prerafaeliittien keskiaikaharrastus, joka näkyi paitsi maalareiden taideteoksissa myös ryhmää lähellä olevien henkilöiden pukeutumisessa.

Ensimmäinen kerrattu historiallinen tyyli oli empire, joka oli suosittu erityisesti 1910-luvun lopulla, jolloin otettiin vaikutteita myös etnisistä tyyleistä. Monissa asuissa haettiin vaikutteita empire tyylistä ja vyötärölinja saattoi olla korotettu. Vaikutteita saattoi jonkin verran näkyä myös vuosikymmenen alkupuolella eli Titanic-aikakaudella. 

1910-luvun alkupolella puhuttiin myös poloneesista, mutta poloneesi oli muuttunut ylösnostetusta päällysmekosta yksinkertaiseksi alaosaltaan avoimeksi pitkäksi jakuksi tai päällysmekoksi. Jos jotain 1700-luvun vaatetta, se muistutti angleesi. Nimityksen taustalla on saattanut olla myötätunto puolalalisten itsnäisyystaistelua kohtaan.Vaikutteet olivat lähimenneisyydestä 1890-luvulta, eikä niinkään 1700-luvulta. Tämä osoittaa sitä, kuinka vaatteiden nimitykset saattavat vaihtaa merkitystä ajan kuluessa.

1914 "poloneesi!.

Maailmansodat vaikuttivat selkeästi historiallisten vaikutteiden omaksumiseen, joka tunutui 1910-luvun lopulla (pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen) ja jälleen 1950-luvulla.

1920-luvun alkupuolella kallistuttiin jonkun verran 1700-luvun rokokoon puoleen, mikä näkyi erityisesti erikoisina asuina, joissa pannierit, eli hameen helman leventimet eli pönkät oli laskettu normaalia alemmaksi, mikä aiheutti hieman koomisen tyylin.

Seuraavan kerran historialliset tyylit olivat muodissa 1940-luvulla, jolloin vaikutteita otettiin varsinkin keskiajalta. Vaikutteet näkyivät erityisesti hatuissa ja asusteissa, ei niinkään puvuissa itsessään.

Sotien jälkeinen aika ja 1900-luvun loppu

1948 hatuissa on selvää historiallista
vaikutusta 1700- 1800-luvuilta.

1950-luku oli pukeutumisessa konservatiivinen vuosikymmen, jossa otettiin askel taaksepäin  ohi 1940-luvun kokeilevien tyylien takaisin 1930-luvun elokuva-glamouriin. Lisäksi otettiin vaikutteita aiemmista historiallisista tyyleistä yleisesti, mutta kenties erityisesti 1700- ja 1860-luvuilta, tosin vaikutteet olivat kevyempiä. Hihamuodissa näkyi vaikutteita myös 1910-luvun kimonohihoista.

1960-luku oli muodiltaan enemmän futuristinen ja kenties loppupuolella hippeilyyn taipuvaista. Silti sielläkin otettiin vaikutteita menneestä, sillä suosiossa oli 1920-luvun muoti. 1970-luvulla suosiossa oli Bell Époque (eli 1800-1900-lukujen vaihteen aika n. 1880-1914), josta otettiin romanttisia vaikutteita. Erityisesti ns. edvardiaanisesta (1901-1910) muodista. Vaikutteita oli myös jonkin verran 1800-luvun kansanpuvuista esim. ns. preeriamekoista.

1980-luvun muotiin vaikuttivat 1930-1950-lukujen muodit. Niitä kopioitiin niinkin taidokkaati, että joskus kokemattomilla voi olla haasteita erottaa 1980-luvun asuja vanhempien vuosikymmenten vaatteista. 1990-luku oli poikkeuksellinen vuosikymmen, jolloin kertaustyyli-vaikutteita ei muodissa paljon muuten näkynyt, vaikka muodissa olikin ns. alusmekko muoti, jossa oli vaikutteita 1930-1950-lukujen alusmekoista.

1990-luvun toisen maailmansodan pättymisen juhlavuosi (maasta riippuen 1995-1997) saattoi vaikuttaa kiinnostukseen sotien aikaiseen muotiin. Suosittuja olivat ns. isovanhempien aikaiset muodit, jotka näkyivät nuorison kiinnostuksena noihin vuosikymmeniin. 

2000-luvun alku

Lolita-muotia Helsingistä,
CC-BY-2.0, Ari Helminen

2000-luvun alkupuolella suosiossa olivat vintagetyylit yleensä, mutta erityisesti fiftarityyli. Muodin vaikutteissa tehtiin kuitenkin sukelluksia aina 1900-luvun alkuun saakka. Lisäksi suosioon tulivat ns. historia- ja vintagevaikutteiset alatyylit, joita on ollut liikkeellä runsaasti. 

Nuorten tyttöjen alatyylit kuten lolita tyylit ottavat paljon vaikutteita 1700-1800-lukujen länsimaisesta muodista ja myös 1950-luvulta. Diesel-punkki ottaa vaikutteita 1950-luvulla kuten myös rocken roll tyyli. Steampunk ottaa puolestaan vaikuteita erityisesti 1870-1880-luvuilta. Samoilta vuosikymmeniltä on vaikutteita myös goottien pukeutumisessa.

Historiallisesti vaikutteisia alatyylejä on juuri nyt poikkeuksellisen paljon, vaikka edellä mainitut ovat ehkä vähän vähemmän suosittuja tänä päivänä ja ovat tehneet tilaa uudemmille suosikeille. Tämän hetken valtamuodissa historiavaikutteet ovat melko kevyitä ja tuoreita. 2000-luvulla vaikuteita on otettu 1970-1980-luvuilta ja jopa 1990-luvulta. 

Ajatuksia historiallisista vaikutteista

Edellinen on  yksinkertaistettu näkemys vaatetustyylien kehityksestä. Se perustuu pitkälti omiin huomioihini muodin vaikutteista, eikä ehkä huomio kaikkia hienovaraisempia vaikutteita muotiin. Jokainen vuosikymmen lainaa muotia omalla tavallan, jolloin 1700-luvun vaikutus 1850-luvun muotiin on ollut melko erilainen kuin 1920-luvun muotiin.

1700-luvun vaikutteita muodissa 1920.

Itselläni oli jo ennen tämän tekstin jäsentämistä selkeä ennakkokuva 1900-luvun alusta, 1950-luvusta ja 1980-luvusta nostalgisina vuosi-kymmeninä, mutta tarkemmin ajateltuna vaikutteita näkyy useimmilla vuosi-kymmenillä. 

On yllättävää kuinka suosittua historialliset vaikutteet ovat viimeisen parinsadan vuoden aikana olleet, aina siitä asti, kuin empiremuoti aloitti lainaamisen. Suosituimpia ajanjaksoja historiallisiin vaikutteiden lainaamiselle ovat olleet 1700-luku ja viime vuosikymmeninä myös 1950-luku. Näillä ajanjaksoilla on kenties ollut niin selkeät ja helposti matkittavat tyylinsä, että niistä on ollut yksinkertaista ottaa vaikutteita.

Yllättäen "moderneimmiksi" (eli vähiten historiallisista vaikutteista kiinnostuneiksi) vuosikymmeniksi nousivat omassa ajatteelussani1830- ja 1890-luvut sekä 1930- ja 1990-luvut. Myös 1840- ja 1940-luvut olivat vain vähäisessä määrin kiinnostuneita menneestä. Näillä vuosikymmenillä muoti oli vahvasti kokeilevaa. Tämä näkyy mm. 1830-, 1890- ja 1940-lukujen kokeilevassa hihamuodeissa. 1930-luvulla taas tehtiin kokeiluja pukujen rakenteissa, jotka toivat monia meille tuttuja malleja, kuten mm. halterneck-yläosat.

Lienee osittain sattumaa, että kyse on samoista vuosikymmenistä, mutta vuosisadan (tai vuosituhannen) vaihdos saattaa aiheuttaa ahdistusta, joka nostaa pintaan nostalgista kaipuuta. Todennäköisesti kyse on kuitenkin sattumasta, sillä 1830-luku oli taiteen ja kirjallisuuden osalta pitkälti nostalginen vuosikymmen korostetun romanttisine tyyleineen.