Haikeasininen

Tekstiilien värjäyksellä on pitkä historia. 1800-luvulle saakka kasvivärit hallitsivat, mutta sittemmin kemialliset värit ovat vallanneet ensisijan. Alunperin keinotekoiset värit olivat hyvin myrkyllisiä, paitsi värjäreille myös käyttäjille. Sittemmin tilanne on parantunut, mutta tuntemani puvustajan mukaan aiheuttavat edelleen hyvinkin suojautuneille käsinvärjäreille syöpää ainakin pitkäaikaisessa käytössä.

Keltaista ja vihreää väriä antavia kasveja on paljon ja punaistakin väriä saa useammasta lähteestä. Sininen lieneekin kaikkein vaikein luonnonväri. Tunnetuin luonnonsininen on indigonsininen eli farkunsininen, jota saadaan lähinnä indigo-suvun (indigofera) kasveista. Perinteisesti väri on tunnettu myös nimellä retuliini tai intiansininen. Se oli alkuperäisten hamppukankaisten farkkujen väri. 1880-luvulta asti indigoväriä on osattu tuottaa myös keinotekoisesti.

Luonnonindigossa on muitakin väriaineita kuin puhdasta indigoväriä. Luonnonväriksi indigo on hyvin kestävä ja se on eräs vanhimmista kasviväreistä. Indigo kuuluu ns. kyyppiväreihin, jotka eivät sellaisinaan ole vesiliukoisia ja pitää pelkistää ennen värjäystä leuko-väreiksi. Koska indigot ovat trooppisia kasveja, niitä ei voi kasvattaa kovin pohjoisessa.

Perinteinen eurooppalainen sininen värjäyskasvi on morsinko eli värimorsinko (Isatis tinctoria, ru: vejde, en: woad, fr: waide / pastel des teinturiers, sa: Waid, la: glastum, it: guado), joka sisältää myös indigo-väriä. Se on rikkaruohomainen, keltakukkainen ristikukkais- eli kaalikasvi (brassica), joka on kotoisin Kreikasta tai Etelä-Venäjältä. Se on kuitenkin levinnyt jo varhain eri puolille Eurooppaa ja meilläkin luonnonvarainen, joskin harvinain, arkeofyytti eli muinaistulokas. Morsingon poimiminen värjäystarkoitukseen ei ole sen harvinaisuuden vuoksi tarkoituksenmukaista, vaan sitä kannattaa viljellä.

Morsingon indigopitoisuus ei yllä indigokasvien tasolle ja väri on värittömänä indikaanina ja täytyy muuntaa käytettävään muotoon. Morsingosta tehty sininen tunnettiin pyttysinisenä. Morsingosta väriä saatiin käyttämällä liuosta. Morsinko on myös lääkekasvi, joka parantaa haavoja ja nyttemmin sitä on tutkittu syöpää vastaan. Sitä on käytetty myös ihovärinä hennan tapaan (mehendi). Tatuointiin se ei kuitenkaan sovellu, sillä se työntyy ulos ja parantaa tatuointihaavat.

Morsinkoa lienee viljelty jo neoliittisella kivikaudella ja se on tuttu Halstatt-kulttuurin hautajaisista. Saksassa sitä on viljelty jo 500-600 eaa. Pohjoismaista morsingosta on löydetty viitteitä 800-900-luvuilta. Morsingonsininen oli antiikin kelttien suosikkiväri, jota saatettiin käyttää taisteluhaavoihin. Morsinko kauppa oli keskiajalla huomattva elinkeino. Vasta kaukokaupan avauduttua 1600-luvuilta Intiaan ja Amerikkaan ja 30-vuotisen sodan pysäytettyä saksalaisen morsingon kaupan, tuli ulkoeurooppalainen indigo halvemmaksi. Meillä morsinkoa viljeltiin vielä 1800-luvulla värjäystarkoituksiin. Viime vuosina värimorsinko on alkanut uudelleen kiinnostaa teollisuuttakin.

Lähteitä ja lisätietoa:
Coloria: Indigo
Dr. Lienhard Rösler: Värimorsingon viljelyä ja kauppaa keskiajan Saksassa
Luonnonportti: Morsinko
Keskiaikainen morsinko
Värimorsingon levinneisyys pohjoisella pallonpuoliskolla
Kasvi-indigon käyttö tekstiilisuunnittelussa (pdf)
L'Atelier des Coulers
la Waide : l'Or bleu de Picardie
Académie des sciences: L'art de l'indigotier (myös pdf)
All about Woad
From woad warriors to cancer-buster
The former Woad Industry
The Preparation of Woad
The Indigo Page
Institute für Färbepflanzen: Stories
Woad-inc™
Kauno-lehti (pdf-tiedostoja)
Tuovi Aalto: Morsinko värikasvina (pdf)
Woad--Sarah's Natural Colour
Henriette's Herbal: Woad
A la découverte de l’Or bleu !
YLE: Färga garn med växten vejde
Bleu de Pastel de Lectoure
Youtube: Natural Indigo Extraction