Keskiajan Viron- ja Liivinmaan vaikutus Suomeen

Paitsi Ruotsilla, myös Liivinmaalla (eli nykyisellä Latvialla ja Virolla) oli vaikutusta maamme keskiaikaiseen kehitykseen. Erityisesti vaikutusvaltaa oli Tanskan havittelemalla pohjoisella Vironmaalla.

Kalparitareita.

Läntisen kristikunnan laajetessa, saksalaiset valloittivat liiviläisten ja lättiläisten alueet ja perustivat tukikohdakseen Riian kaupungin 1201. Piispa Albert von Buxhoeven perusti saksalaisten siirtokuntien suojaksi Baltiassa Kalparitariston 1202. Se aloitti valloitussodan pakanallisia virolaisia vastaan 1208. Saman aikaan Tanskan kuningas kokosi ristiretkiarmeijan ja pyrki valtaaman Saarenmaan ja Pohjois-Viron. 

Verinen sota kesti miltei 20 vuotta, mutta lopulta Viro alistettiin ja jaettiin Kalparitariston, Riian kaupungin ja Riian piispan alueisiin. Saarenmaa alistettiin 1227 ja Tanskan haltuunsa saama Tallinnan aluekin siirtyi Tanskan vallan heikennettyä ritarikunnalle. Ritaristo ja Riian piispa ajautuivat kuitenkin pian riitaan alueista ja kävivät sotaa. Kalparitaristo voitti sodan, mutta joutui heikentyneenä sulautetuksi Saksalaiseen ritarikunnan haaraksi 1230-luvulla. 1500-luvulle saakka sillä oli kuitenkin oma suurmestarinsa.

1260. Punaisella Novgorod. CC-BY-4.0 by Magyar

Sekä Kalparitarit että Saksalainen ritarikunta olivat niin sanottuja hengellisiä ritarikuntia, jotka olivat perustettu puolustamaan ristiretkiläisiä, samalla tavalla kuin paremmin tunnetut Temppeliherrat ja ns. Maltan ritarit. Kalparitaristoon jopa kuului munkkiveljiä ritariveljien lisäksi. Kalparitarit olivat omaksuneet sääntönsä Temppeliherroilta. Periaatteessa ritarikuntiin liittyvien piti vannoa olevansa naimattomia,  antaa siveyslupaus ja luopua omaisuudestaan.

Pohjois-Viro palautettin 1238 Tanskalle.Vuosisatojen ajan alue  jakautui pohjoisempaan Vironmaahan ja eteläisen Viron ja Latvian muodostamaan Liivinmaahan. Saksalainen Viro jaettiin hiippakuntiin, joiden perustana oli aiempi maakuntalaitos. Niiden hengellisestä ja maalliseeta johdosta vastasi piispa. Säädyt keskittyivät saksalaiselle väestölle, jotka hallitisivat vironkielistä väestöä. Alistussuhde jyrkkeni koko saksalaisvallan ajan

Saksalaisritari tunnuksineen.

Ritarikunnan ja kirkon välistä vallanjakoa punnittiin sisällissodssa 1297-1330, jolloin arkkipiispa alistettiin ritarikunnan vallan alle. Viron jako päättyi vonna 1346 Tanska myi alueensa ritarikunnalle. 1400-luvun alkuun saakka Virossa oli melko rauhallinen kausi, mikä päättyi kun Saksalainen ritarikunta joutui sotaan Puola-Liettuan kanssa 1409. Se kärsi siin ätappion, minkä jälkeen sen asema ja arvovalta alkoi heiketä.

1400-luvulla ratsumiehen varustamiseen velvoitettujen määrä ja merkitys kasvoivat ja he alkoivat perustaa kartanoita. Nämä vasallit olivat yleensä saksalaisia, ja heidän täysin valtaansa saamat alustalaiet virolaisia. Alustalaisille säädettiin perintöalamaisuus, eli talonpoika omisti periaatteessa tilansa, mutta ei saanut myydä tai luovuttaa sitä ilman kartanonherran lupaa. Tähän liittyi myös päivätyövelvollisuus ja kartanonomistajan veronkanto-oikeus, mikä käytännössä johti maaorjuuteen. Tämä kartanolaitos ei kuitenkaan kattanut koko Viroa ja osin se sai hallitsevan aseman vast 1700-1800-luvuilla.

 

Tallinna ja muut kaupungit

Räävelin eli Tallinnan keskiaikainen sinetti.

Kaupunkien kautta käytävää kauppaa hallitsi Hansaliittoo, johon Ballttian tärkeimmät kaupungit kuuluivat tasavetaisina jäseninä. Tallinnasta ja Tartosta tuli Novgorodinkaupan tärkeimmät kaupungit. Pääosa Länsi-Euroopan ja kultaisen mongolien suurvaltion Kultaisen Ordan (1240-luvulta 1400-luvun loppuun) välisestä kaupasta kulki Novgorodin kautta. Novgorod joutui Moskovan vallan alle 1478 ja sen hansakonttori suljettiin, idänkauppa keskittyi yhä enemmän Baltian kaupunkeihin ja alue vaurastui entisestään.

Tallinna oli 1248 saanut Tanskan kuninkaalta Lyypekin kaupunkioikeudet, joita noudatettiin Tallinnassa ja alueen muissakin kaupungeissa aina 1800-luvulle saakka. Niin Tallinna kuin Tartto, Pärnu ja Viljandi olivat Hansaliiton jäseniä. Tallinnassa näkyvät edelleen hansakuappiaiden suola-, tee- ja jauhovarastoja, joissa on ullakko-ovet ja kauppatavaran nostamiseen tarvittavat koukut. Vaikka Tukholma oli periaatteessa valtakunnan pääkaupunki, oli Tallinna keskiajalla monelle uusmaalaiselle se lähin suurkaupunki.

Tallinna rikastui Novgorodin kaupalla.

Tallinnassa asui uusmaalaisia (pdf) ainakin 1300-luvun puolivälistä lähtien, mikä näkyy uusmaalaisten tallinnasta saamina perintöinä. Monet heistä olivat paossa kotipaikkakunnalla riidan tai rikkomuksen tähden ja hakivat Tallinnan raadilta turvapaikkaa. Raadin suoja oli henkilökohtainen ja määräaikainen. Monet saapuivat myös kaupunkiin selvittelemään velka ja muita oikeusjuttuja kaupunkiyhteisön tai sen jäsenten kanssa. Suojan perimmäinen tarkoitus oli edistää oikeusjuttujen rauhanomaista ratkaisua. Maantie- tai merirosvoille taikka rauhattumaksi julistetuille sitä ei myönnetty. 

1500-luvulla Tallinan asukasluku oli arviolta 6000 henkeä ja 1510-1560-luvuilla kaupungissa käsiteltiin 150 uusmaalaisen perintöasiaa. Ruotsin valtion alueelta tulleiden on arvioitu muodostaneen 11-12 % kaupungin väestöstä. Vanhin tunnettu Tallinnassa jaettu uusmaalainen perintö, oli 1350-luvulta peräisin ollut Raaseporin voutikunnan alueelta tulleen perintö. Seuraavaksi perintöjä käsiteltiin 1410-1440-luvuilla ja sitten taas 1470-luvulta eteenpäin

Tallinnan laki, perintöoikeus ja Tallinnassa kuolleet suomalaiset

Suuri rantaportti

Kun Uudeltamaalta Tallinnaan muuttanut henkilö kuoli, häneen voitiin soveltaa joko Maunu Eerikinpojan Maan tai kaupunkilain perintökaarta. Kuitenkin, jos henkilö kuoli Tallinassa, oli hänen jäämistönsä Tallinan raadin tuomiovallan alainen. Tanskan kuningas Kristoffer I oli 1255 vahvistanut Lyybekin lain Tallinan kaupungin lainsäädännöksi. Kaksi vuotta myöhemmin kaupunki sai käyttöönsä latinankielisen koodeksin, joka oli Kristofferin pyynnöstä kopioitu Tallinnaa varten. Varhaisin tieto lain soveltamisesta Tallinnassa on kuitenkin jo vuodelta 1248. 

Lisäksi kaupungin hallussa oli ilmeisesti 1400-luvun alusta peräisin oleva Maunu Eerikinpojan kaupunkilain käsikirjoitus. Se miten eri lakeja on Raadin toimesta sovellettu, on kuitenkin tuntematon. Uudellamaalla annetuissa perintötodistuksissa viitataan yleensä Ruotsin valtakunnan lakiin.

Oikeusoimia ohjasi myös niin kutsuttu burspake eli porvari- ja asukasmääräykset. Alunperin se koostui vanhastaan raadin porvarisyhteisölle antamista julistuksista. Myöhäiskeskiajalla se sisälsi kokoelman raadin kaupunkilaisille antamia määräyksiä, joita luettiin seremoniallisesti yhteisissä tilaisuuksissa yleensä joko raatihuoneen parvekkeelta tai ikkunasta. 1400-luvulla se luettiin Tallinnassa ainakin pari kertaa vuodessa. Suomessa bursprakea luettiin kaupunkilaisille ainakin 1500-luvun Turussa. Tämän vaikutukset näkyvät edelleen kaupungin joulurauhan julistuksessa.

Tallinan kaupungintalo toimi oikeusistuimena.

Tallinan bursprakessa oli keskiajalla kaikkia kuolemantapauksisa koskeva ilmoitusvelvollisuus. Jos henkilö kuoli ilman perillisiä, Lyybekin laki määräsi omaisuuden raadin haltuun. Heidän omaisuuttaan tuli säilyttää vuoden ja päivän ajan, ja sinä aikana kuolinpesää valvoivat raatimiehet. Ellei kukaan ilmaantunut tänä aikana vaatimaan perintöä omakseen, se jaettiin kaupungin ja kuninkaan voudin kesken. Säädöstä korjattiin niin, että säilytysvelvollisuus oli kunnes perijä ilmestyi, todennäköisesti siksi, että Tallinna oli muista hansakaupungeista käsin kaukana ja vuosi perinnön perimiseen lyhyt aika. 

Maunu Eerikinpojan kaupunkilain mukaan perintöä piti säilyttä vuosi ja yö. Ellei ketään ilmaantunut perintö kuului kokonaan kuninkaalle. Jos vainaja oli maassa syntynyt puolet kuului kuninkaalle ja puolet lahjoitettiin vainajan sielun pelastukseksi kirkolle ja armeliaisuuslaitoksille. Vuosi ja päivä oli tyypillinen myös muun isännöttämän omaisuuden ja löytötarvaran säilytysaika. Uudellamaalla määräaikoja kuitenkin on ilmeisesti pyritty noudattamaan, mitä todistaa todistusten kirjoitttaminen omaisille. 

Maunu Eerikinpojan sinetti.

Monessa muussakin suhteessa Lybekin laki ja Maunu Eerikinpojan kaupunkilaki muistuttivat paljolti toisiaan. Niiden mukaan aviopuolisot, lapset ja muut perijät saivat kaikki perinnöstä yhtäsuuren osan. Maanlain mukaan nainen peri aina vain puolet siitä, mitä mies, eli kolmanneksen koko omaisuudesta. Lakien perintöjä koskevat säädökset olivat moninaiset. Kaupunkilaeissa puoliso oli aina oikeutettu puoleen omaisuudesta. Maunu Eerikinpojan lakien mukaan myös äpärät saattoivat periä, kunhan eivät olleet syntyneet aviorikoksen, sukurutsan tai hengellisen sukurutsan (kummi-tai-lankosuhteen) seurauksena. 

Mies ei saanut myydä yhteistä omaisuutta ilman vaimon tai yhteisten lasten suostumusta, ellei ollut jokin äärimmäisen pakottava tilanne (vankeus, nälänhätä jne.). Lyybekin lain mukaan, jos kaupungin ulkopuolella kotoisin oleva neito tai leski nai porvarin, joka kuoli. Hän sai kaupungista pois muuttaessaan mukaansa vain, mitä oli sinne tuonut eli käytännössä myötäjäisensä. Näin kaupungin varallisuus ei virrannut sieltä pois. Jos hän sensijaan meni kaupungissa uusiin naimisiin, hän sai pitää koko perintöosuutensa. Tällöinkään ei saanut naida vastoin ystäviensä tahtoa.

Keskiajalta Uudelta maalta käytiin kauppaa Tallinnaan. Tallinnan kauppa oli eräs Porvoon kaupungin elinkeinoista.  Tallinnaan suuntautui Porvoon kautta koko itäisen Hämeenmaan turkiskauppa. Kerron  kuitenkin tarkemmin Suomen kaupungeista toisella kertaa.

 

Virolaisista keskiajan luostareista ja piispanlinnasta

Toompean mäki 1700-luvulla.

Kerjäläisveljestöt saapuivat Viroon kristinuskon leviämisen myötä. Vaatimatonta elämää viettäneet veljet saarnasivat kansankielellä ja heillä oli tärkeä merkitys uuden uskon vakiinnuttamiseen tavallisen kansan parissa. Dominikaanit eli mustat veljet pyrkivät jo joko 1229 tai 1239 perustamaan luostarin Tallinnan Toompealle. Pyhän Katariinan luostari saatiin lopulta kuitenkin perustettua vasta 1246 Tallinnan alakaupunkiin. Luostarin kirkko oli eräs vanhan Liivinmaan suurimpia kirkkoja. 1500-luvun alussa luostarissa toimi noviisit mukaanlukien 30 veljeä. Luostari suljettiin 1525, jolloin se otettiin Tallinna kaupunginraadin haltuun. Sittemmin luostarin raunioille rakennettiin uusia rakennuksia.

Pyhän Katriinan kirkko ja luostarinraunioita.

1400-luvulla rakennettu Pyhälle Birgitalle omistettu Piritan luostari sijaitsi nykyisessä Piritan kaupunginosassa. Rakennustyöt alkoivat  joko1407 tai vasta 1417. Liivinmaan ritarikunnan omistamlla malla.Vaikka paikalliset kauppiaat olivat ensin anoneet luostarin perustamista, kaupungin raati valitti siitä kuitenkin ritarikunnalle 1413,  peläten luostarista tulevan merirosvojen ja muiden kaupunkia uhkaavien ainesten tukikohta, sijaintinsa vuoksi. Kaupunkilaiset pelkäsivät myös lahjoitusten ja testamenttien viraavan kaupungin kirkkojen sijaan luostarille. Rakentaminen oli hidasta ja jatkoi 1500-luvulle saakka, mikä johtui todennäköisesti myös varojen puutteesta.

Luostarin suuri kirkko valmistui vuonna 1436, mikä jälkeen vastustus laantui. Ruotsista saatiin pyhiinjäännöksiä ja sieltä saapui sisaria ja veljiä opettamaan virolaisille luostarisääntöä. Luostarissa oli sekä sisarten että veljien puoli, joihin oli erilliset sisäänkäynnit. Sisarilla ja veljillä oli myös erilliset paikat kirkossa. Myös veljesluostari oli luostarin Abbedissan alainen. Piritan sisaret harrastivat lukemista, mietiskelyä, kodinhoitoa ja käsitöitä. Veljet saattoivat saarnata myös muissa kirkoissa. Sisaret eivät koskaan poistuneet luostarista ja kuolemansa jälkeen heidät myös haudattiin kirkkoon.

Piritan luostarirauniot.

 Suurten juhlapyhien aikana kaikki halukkaat eivät mahtuneet kirkkoon sisään, vaan erillisestä ikkunasta saarnattiin pihalla seisovalle kansalle. Liivinmaan sodan aikana, Tallinnan raati ehdotti luostarin sulkemista 1560, jottei vihollinen voisi käyttää sitä tukikohtana. Sodan jatkuessa, luostari kärsi tulipalosta 1564 ja vuonnna 1575 venäläiset kaappasivat osan nunnista mukaansa, ryöstäen samalla luostarin asuinrakennukset. Vuonna 1577 Iivana Julman joukot hävittivät luostarin lopullisesti.

Länsi-Viron Padisen kylässä perustettiin 1300-luvulla sisterssiläisluostari 600-800-luvulta peräisin olleen linnoituksen paikalle .Sisterssiläiset pyrkivät tiukasti noudattamaan puhän Benediktuksen luostarisäätöä. Tarkoituksena oli elää omavaraisesti ja keksittyä rukokseen, opiskeluun ja työhön. Heidän luostaripukunsa oli valkoinen, erottuakseen mustiin pukeutuneista dominikaaneista. Kaavussa oli kuitenkin musta huppu. Sisterssiläisten voimakkainta leviämisen aikaa oli 1100-luku (pdf).

Padisen luosatrin raunioita 1700-luvulla.

Donamünden sisterssiläisluostari oli saanut maat jo 1220 kiitokseksi avusta kristinuskon levittämisessä alueella. Ensinnä paikalle rakennettiin kivinen kappeli. Koska Donamünden luostari maatoli pakko myydä 1305, muuttivat munkit Paadiseen 1310 ja alkoivat luostarin rakentamisen 1317. Vahvimmillaan luostari oli vuoden 1400 tienoilla ja se selvisi vielä 1500-luvun alun uskonpuhdistuksestakin, vaikka munkit ajettiinkin pois 1500-luvun puolivälissä. 

Padisen luostari hankki 1300-luvulla maaomaisuutta Uudeltamaalta. Esimerkiksi 1335 kruununvouti Per Skytte myi Inkoon Kirkkonummen ja Pohjan alueella sijaitsevat kartanonsa luostarille. Padisen luostari omisti peräti 12 isoa tilaa Kirkkonummella. Munkkien toiminta Uudellamaalla oli pitkälti taloudellista ja piispa Hemmingin mielestä heitä kiinnostivat tulot enemmän kuin kirkollisen elämän uudistaminen. Suomen talonpojilla oli paljon virolaisia vahvempi asema, eikä munkkien toiminta ollut täällä yhtä helppoa.

Piispanlinnan raunioita.

Alunprin luostarin munkeilla oli ilmeisesti tarkoituksena rakentaa luostari läntiselle Uudellemaalle. Sillä oli maa-alueita ainakin Sipoossa, Porvoossa ja Pernajassa. Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika lahjoitti 1351 luostarille Porvoon kirkon pappien nimittämisoikeuden sekä Ahvenkosken ja Vantaanjoen lohenkalastusoikeuden. Kalastusmatkojen tukikohtana he pitivät Munkkiniemeä ja Munkkisaarta. Kalastuksen harjoittaminen kuitenkin vaikeutui. Luostari myi omaisuutensa pois 1400-luvun alkupuolella ja siirsi kalastusoikeutensa 1428 Turun piispanistuimelle.

Luostarien lisäksi Vatselinnan kaupungissa sijaitsi 1342 perustettu Tarton piispan piispanlinna, josta on jäljellä vain raunio. Se oli aikanaan eräs koko Liivinmaan mahtavimmista puolustuslinnoituksista. Kaupunki tuli aikaanan 1300-luvulla kuuluuisaksi kappeliin v. 1353 ilmestyneestä valkeasta rististä,j joka keräsi pyhiinvaeltajia Vanha-Liivinmaalta ja muualta Pohjois-Euroopasta. Pyhiinvaeltajat, jotka katuivat syntejään ja rukoilivat kappelissa, saivat Paavi Innosenttius IV:n 1454 bullan mukaan vuoden ja 40 päivän synnipäästön. Linna tuhoutui Pohjan sodassa. Kappeli oli eräs Suomea lähellä olevista Katolisen kirkon pyhiinvaelluskohteista.