Keskiajasta Ruotsi-Suomessa

Tämä kirjoitus on kirjoitettu pohjustuksena myöhemmälle suomalaista keskiaikaista vaatetusta kuvaavalla osuudelle, mutta se paisui liian suureksi ollakseen osa kirjoitusta. Loppujen lopuksi näistä tuli monta osaa.

Kuolemantanssi Tallinnassa.

Keskiajan katsotaan Ruotsissa alkaneen 1050. Ruotsissa aikaa vuosina 1050-1250 kutsutaan varhaiseksi keskiajaksi, joka ajoittuu samalle ajalle kuin sydänkeskiaika (1000-1300) muualla Euroopassa. Varhaisella keskiajalla Ruotsi kristillistyi ja kirkon valta siellä kasvoi. Kristinuskon valtaannousun taustalla olivat suurmiehet, jotka katsoivat siitä olevan heille hyötyä. Ruotsi ei tuolloin ollut yhtenäinen valtio, vaan sen alueita hallittiin paikallisen hallintotavan ja suullisen lakiperinteen perusteella. Maahan valittiin kuitenkin tuona aikana myös ensimmäinen valtion kuningas. 

Kristinusko vakiintui Ruotsissa 1100-luvulla. Jo pian kristillistymisen jälkeen noin vuonna 1150 ruotsalaiset alkoivat tehdä ristiretkiä Suomeen. Ruotsi liitti Suomen alueet vähitellen omiinsa lähes 600 vuoden ajaksi. Birger Jaarli perusti Tukholman 1200-luvun puolivälissä juuri Suomen hallinnan helpottamiseksi. Hänen ja hänen poikansa Maunu Ladunlukon aikana valtion valta vahvistui: veroja alettiin maksaa ja kaupungit kasovivat. 

Kirkkoja ja luostareita rakennettiin ympäri valtakunnan. Valtion ja kirkon hallinan avuksi tarvittiin pappeja, munkkeja, vouteja (veronkerääjiä) ja sotilaita. 1200-luvulla myös kirkon valta kasvoi. Suuri osa, mitä keskiajan lähteistä tiedämme, liittyy nimenomaan kristinuskoon ja kirkon vaikutukseen maassamme. Lisäksi arkeologian avulla on voitu selvittää arkielämää erityisesti varhaisissa kaupungeissamme. Maassamme tunnetaan myös jonkin verran keskiaikaisian paikallislegendoja, mutta niiden totuudenmukaisuutta on vaikea varmentaa.

 

Ristiretket

Ristiretki-postimerkki.

Suomessa keskiaika alkaa määritelmästä riippuen 1100-1200-luvuilla.  Jo tätä ennen katollinen ja ortodoksikirkko olivat tehneet lähetystyötä maassamme. Hämäläiset ja länsisuoomalaiet olivat vähintään vuodesta 1042 lähes jatkuvassa sodassa Novgorodin ja Karjalan asukkaiden kanssa. Nämä konflkitit olivat osaltaan vaikuttamassa ristiretkien onnistumiseen. Karjalaiset hyökkäsivät myös Ruotsin tuon ajan tärkeimpään kaupunkiin Sigstunaan vuonna 1187 ja he tekivät sotaretken Ruotsiin myös 1257. Eräs karjalaisten käännyttämisen taustasyistä saattoi olla näiden harjoittama rosvoilu.

Ensimmäisen ristiretken ajankohta on arvioitu 1150 vuoteen, mutta ensimmäiset lähteet ovat vasta 1200-luvulta. Vanhin tunnettu Suomea koskeva asiakirjalähde on Gravis admodum -nimellä kutsuttu paavi Aleksanteri III:n kirje Uppsalan arkkipiispalle 1171-1172. Lyyperkin kroniikassa mainitaan vuoden 1266 kohdalla, että Birger Jaarli pakotti Suomen osaksi Ruotsia. Ruotsalainen Eerikinkroniikka kuvaa puolestaan vuosien 1249-1250 toista ristiretkeä hämäläisiä vastaan. Karjalassa ja Savossa keskiaika alkoi vasta noin 1300, kolmannne ristiretken myötä.Myös tanskalaiset ja mahdollisesti myös norjalaiset tekivät ristiretkiä Suomeen. Ruotsin vallan ulottuminen varsinkin Savoon oli kuitenkin hidasta. Lapissa historiallinen aika alkoi vasta keskiajan jälkeen. 

Ristiretkien yhteydessä moisioiden suurtalonpojat joutuivat luopumaan asemastaan ja heidän tilansa joutuivat Ruotsin kruunun ja katollisen kirkon omistukseen. Ristiretkien myötä tapahtuneen rannikoiden uudelleenasuttamisen myötä suomalaiset asukkaat menettivät kalastusoikeuksia alueilla. Kiistaa syntyi myös viljelyoikeuksista. Varsinaissuomen saaristoon (pdf) asettui jo 1100-luvulla skandinaavisia uudisasuikkaita. Uudellemaalle asettui väestöä pääosin Sveanmaalta ja Itägöötanmaalta.  Ruotsin kielestä tuli aateliston ja ylemmän porvariston kieli. Myös pappien ja oppineiden tuli käyttä sitä virkakielenä. 

Missale Aboensis on yksi harvoista keskiajan käsikirjoituksista.

Turun Piispa mainitaan Ruotsin piispojen yhteydessä ensi kertaa 1253. Käytännössä Ruotsin kirkko levittäytyi Suomeen vasta 1300-luvulla. Sitä ennen katolnen kirkko oli toiminut Varsinaissuomessa jo 1100-luvulta lähtien. Kristinuskon vaikutusta näkyy tosin jo esihistoriallisen ajan hautalöydöissä, mutta se ei välttämättä kerro vielä uuden uskonnon omaksumisesta.

Meillä on keskiajasta sangen vähän lähteitä, koska mm. Turun Tuomiokapitulin, luostarien ja keskiaikaisten kaupunkien arkistot ovat tuhoutuneet esimerkiksi kaupunkien tulipaloissa ja luostarien lakkauttamisen yhteydessä. Keskiajan jäänteinä meillä on yhteensä 73 säilynyttä keskiaikaista kirkkoa, joista suurimpana Turun tuomiokirkko. Lisäksi Turun, Hämeen, Olavin-, Katelholman ja Raaseporin linna sekä Kuusiston piispanlinnan rauniot ovat keskiaikaisia. Kaupungeista Turulla, Porvoolla, Raumalla, Ulvilalla, Naantalilla ja Viipurilla on keskiaikaiset juuret. 

 

Keskiajan yhteiskunta

Monet ammatit ovat keskiajalta.

Suurin osa väestöstä oli maanviljelijöitä ja  siksi olikin merkittävää, että myös maanviljely kehittyi ja tehostui. Iso osa omisti omat maansa, mutta moni myös työskenteli kuninkaan, kirkon ja aateliston tiloilla. Keskiajan pohjolassa kehittyivät neljä säätyä: aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat. Muualla Euroopassa maanviljelysväestö olivat sidottuja maahan ja alueen omistavaan aatelistoon.  Pohjolassa he olivat vapaampia ja siirtymä säätyjen välillä oli mahdollinen. Ruotsi-Suomessa aatelistoa edustivat ne suurtilalliset, jotka pystyivät varustamaan ratsumiehen sotaan.

1100-1200-luvulla kaupungit kasvoivat Tukholmassa, Kalmarissa, Visbyssä, Sigstunassa, Skarassa sekä myös Turussa ja Viipurissa. Keskiajan kaupungit olivat nykymittakaavan mukaan hyvin pieniä. Niissä asui porvaristoa, joka koostui käsityöläisistä ja kauppiaista. Kaupungit kasvoivat paitsi tärkeille kauppapaikoille (kuten meillä Ulvila) kuin linnojen yhteyteen, kuten meillä Viipurissa. Turku oli oikeastan molempia, eli siellä oli linna, mutta se oli myös vanha ja perinteinen kauppapaikka. Keskiajan kaupungeilla oli itsehallinto, eli ne saivat itse päättää omista sisäisistä asioistaan.

Ruton aikainen suoja-asu.

1300-luvun alkupuoli oli poliittisesti vakaata. Sitten englantilainen laiva toi 1349 mustansurman (eli paiseruton) Bergeniin, mistä se levisi koko Pohjolaan ja aiheutti paljon kärsimystä ja pelkoa. Kolmannes alueen väestöstä kuoli ruttoon ja paikoitellen asutus kokonaan tyhjeni väestöstä. 1300-luvulla perusti myös Birgitta Birgerintytär luostarin Valderstenaan ja tuli sittemmin julistetuksi pyhimykseksi. 

Lainsäädäntö perustui ennen Ruotsin vallan aikaa ja sen alussa suulliseen lainperintöön, ruotsissa ns. maakuntalainsäädäntö. 1340-luvulla Maunu Eerikinpojan sääti maalain ja vuosikymmenen lopulla myös kaupunkilain.  Kaupunkien lainsäädäntöä perustui pääosin Björkön* oikeuteen. Tukholman hallinnosta ja kaupasta annetut päätökset 1200-1300-luvulla muodostivat sen perustuksen, jota täydennettiin muilla määräyksillä ja maalain linjauksilla. Sekä maanlaki että kaupunkilaki jakautuivat yksityis-, rikos- ja prosessioikeutta käsitteleviin kaariin.  

Harva osasi keskiajalla lukea tai kirjoitttaa. Lukutaito rajoittuu pääosin papiston piiriin, vaikka hekään eivät välttämättämiä olleet sen suhteen kovin taitavia. Aatelistokaan ei useimmiten hallinnut lukutaitoa. Sen sijaan kauppiasluokka saattoi hallita jonkinlaista kirjanpito- ja ainakin laskutaitoa. Lisäksi kaupungeissa tarvittiin luku- ja kirjoitustaitoisia virkamiehiä, kirjureita, jotka tekivät muistiinpahoja esimerkiksi oikeudenkäynneistä ja kaupunkia hallinnoivan porvarisraadin päätöksistä.

Abbedissa Gerthrud, sairaiden suojelija.

Keskiajan Suomessa tunnetaan 17-18 kiltaa. Kiltoja oli erityisesti Turussa (kuusi) ja yllättäen myös Satakunnan maaseudulla. Killat ajoivat oman jäsenistön etuja ja huolehtivat heidän asioistaan, mutta pitivät myös huolta erilaisista muista velvollisuuksista. Pyhän Kerttulin killan tehtävänä oli tarjota yösijaa, hoitaa sairaita ja tarjota hautapaikkoja köyhimmille, kuten muuallakin Euroopassa. Toiset killa ylläpitivät alttareita, hoitivat muita hengellisiä velvollisuuksia tai toimivat oppineiston kokoontumispaikkoina. Vanhin maamme killoista oli Ulvilan Pyhän Kerttulin kilta. Killoista tiedetään suhteellisen vähän, Turun killoista muita kiltoja enemmän. Osasto on jälkeen jäänyt vain merkintä paikallisissa asiakirjoissa. Yleensä kiltojen kokoontumispaikkoina olivat kiltatalot, joita kruunu takavarikoi 1500-luvun lopulla kiltalaitoksen lakkauttamisen (1544) jälkeen. 

Keskiajalla omaksuttu oppipoika-kisälli-mestari ura-malli jatkui maassamme pitkään keskiajan jälkeenkin. Sekä oppipojat että kisällit opettelivat oman alansa taitoja Mestarin alaisuudessa. Kisälliksi ja mestariksi päästiin osoittamalla oman alan saavutetut taidot niin sanotussa mestarikokeessa.  Mestarin arvon saatuaan käsityöläinen saattoi  perustaa oman verstaan ja harjoittaa ammattiaan itsenäisesti. 

Kiltojen tehtäviä otti 1600-luvulla vastuulleen ammattikuntalaitos, jonka tehtävänä oli valvoa alansa laatua ja auttaa hädänalaisia veljiä. Killat liitetään usein ammattikuntiin, mutta on kuitenkin mahdollista, että maassamme oli vain yksi puhdas käsityöläiskilta, joka oli Turun kultaseppien kilta 1500-luvulta. Suutarien ammattikunta syntyi Turkuun 1624.

Kristinuskon saapuminen ja ensimmäiset kirkot

Missae Aboensis: Piispa Henrik polkee Lallia

Pienillä alueilla Satakuntaa ja Varsinaissuomea uskotaa arolleen kristittyjä jo ennen (pdf) ensimmäistä ristiretkeä 1150.  On viitteitä siitä että Muinais-Kalannin (Laitila-Uusikaupunki),  Kokemäki ja Tyrvää olivat päättäneet pitäjätasolla kristinuskon omaksumisesta jo ennen ristiretkeä. Organisoidusta kristinuskosta on löytynyt viitteitä myös Eurasta. Nämä pitäjät saattoivat jo tuolloin kuulua johonkin Ruotsin hiippakuntaan, mihin sopii se, että Findia mainitaan keskiaikaisessa asiakirjassa Ruotsin kirkkoprovinssiksi jo 1120 paikkeilla Vanhoja puukirkkoja 1200-luvulta onkin etsitty pitkään.

Suomen ensimmäisen piispanistuimen paikalla, Nousisissa tiedetään olleen Neitsyt Marialle omistettu kirkkorakennus  viimeistään 1230-luvulla. Kirkon uskotaan olleen melko yksinkertainen hirsirakennus (pdf).Piispanistuin oli siirretty Koroisten niemelle jo 1229, joten todennäköiseti paikalla on ollut kirkko jo aiemmin. Kirkossa on todennäköisesti säilytetty Piispa Henrikin pyhäinjäännöksiä, ennen niiden siirtämistä uuteen Turun tuomiokirkkoon 1300-luvun alussa. Tämän muistoksi Piispa Maunu Tavast lahjoitti kirkolle pyhän Henrikin sarkografin 1410-1420-luvulla. Mikä saattoi olla yhtenä kimmokkeena kivikirkon rakentamiselle.

Suomen vanhin tunnettu kirkko on kuitenkin 1100-luvulla rakennettu Ravattulan Ristimäen kirkko, joka oli käytössä vain 1120-1130-luvuille saakka. Sen käyttö loppui samoihin aikoihin piispanistuimen Koroisiin siirtämisen kanssa. Kirkon paikalla on ollut muistoristi 1200-1500-luvuilla. Se edusti varhaiskeskiaikaista romaanista tyyliä ja oli selvästi paikalliskirkko, joka palveli 20-30 taloa. Kirkon kivijalan lisäksi on löytynyt kristillinen kalmisto ja sitä kiertäneen aidan perustuket.

Liikistön kirkon kivijalka ja muistoristi,. CC-BY-SA-4.0 by Pihamies

Kolmasta vanhaksi tiedetty kirkko on sijainnut Ulvilan Liikistössä. Sen hautausmaalta on löydetty 298 vainajaa ja löydetyt kolikot sijoittuvat 1200-1300-luvuille. Hautausmaa on ilmeisesti perustettu 1200-luvun alkupuolella. Ulvilan Pyhän Olavin kirkossa säilytetään, ilmeisesti Liikistöstä peräisin olevia 1200-1300-lukujen hautakiviä. Vuoden 2006 kaivauksissa (pdf) löydettin likemaata, jonka uskotaan olleen merkki kirkon palosta joko 1200-luvun lopulla tai 1300-luvulla. Sitä ennen alueelle oli jo haudattu vainajia ja siellä on luultavasti sijainnut rakennuskin jo tätä ennen.

Vanhin "kivirakenteinen" (eli palamattomasta materiaalista valmistettu) kirkon osat ovat Turun Koroisten piispankirkon tiiliset kuorirakenteet ovat 1260-luvulta, mutta kirkko hävitettiin merirosvojen toimesta 1390-luvulla. Jo 1230-luvulla, pian piispanistuimen siirtämisen 1229 jälkeen, paikalle oli rakennettu hirsinen kirkko. Koroisten niemi sijaitsee Aurajoen rannassa, Kaarinassa, Turun keskustasta pari kilometriä pohjoiseen. 

Ahvenanmaan Jomalan kirkko on tänä päivänä vanhin edelleen olemassa oleva muurattu rakennus. Sen rakentaminen on mahdollisesti aloitettu 1270-luvulla. Eckerön kirkon kellotorni on ajoitettu 1200-luvulle, vaikka kirkko on nuorempi. Varhaisimpia Ahvenanmaan kirkkoja lienee Finnstörmin puukirkko, jonka kivisakasti on ajoitettu 1200-luvulle.  Myös Saltvikin noin 1370-luvulla rakennetun kivikirkon paikalla on aiemmin sijainnut puukirkko. Kolmas varhainen puukirkko on sijainnut nykyisen Lemlandin kirkon paikalla. Nykyinen kivikirkko on lustotutkimuksen perusteella ajoitettu 1200-luvun loppuun.

Lembölen kappeli 1890-luvulla.

Lemlandissa on sijainnut myös niin kutsuttu Lemböten Pyhän Olavin kappeli, joka on nykyään raunioina (osin kunnostettu). Se on toiminut ohikulkevien merimiesten kappelina ja varhaisin paikalle rakennetu puukappeli on rakennettu mahdollisesti jo 1100-1200-lukujen vaihteessa. Jo 1200-luvulla tanskalaissssa kuvauksessa Lemböle oli välipysähdys matkalla Tanskasta Viroon. 1800-luvulla paikalta löydettiin 300 lähinnä Eerik Pommerlaisen aikaista rahaa. Myös Hammarlandin Signilskärissäon vanhan kappelin rauniot, joita ei liene ajoitettu.

Manner-Suomessa 1400-luku ja varsinkin sen jäkipuolisko oli innokasta kivikirkkojen rakennuskautta, jolle ajoittuu suurin osa maamme kivikirkoista. Vielä 1500-luvulla  valmistui useita keskiaikaisiksi luokiteltuja kivikirkkoja.

Naantalin luostari ja kerjäläismunkkien yhteisöt

Birgitta Birgerintytär oli luostariliikkeen perustaja.

Meillä perustettin  birgittalainen luostari 1438. Luostari sijaitsi alunperin Maskussa, mutta siirrettiin jo 1443-1444 Raision Ailoisiin, jota alettiin kutsua Rauhanlaaksoksi (Nådendal eli Naantali). Luostarin toiminta loppui uskonpuhdistuksen myötä vähitellen vuosien 1533-1591 välisenä aikana. Naantalissa oli  vuonna 1487 peräti 54 sisarta, 8 pappisveljeä, 2 diakoniveljeä ja 6 maallikkoveljeä. Se oli sääntökunnan luostariksi normaalikokoinen ihan koko Euroopan mittakaavassa. 

Birgittalaisyhteisö oli ns. kontemplativiinen eli mietiskelejä ja rukoileva yhteisö, jonka sisaret ja veljet eivät juurikaan poistuneet luostarin alueelta. Aateliset saattoivat lahjoittaa luostarille vaikkapa maaomaisuutta esimerkiksi silloin, kun heidän tyttärensä liittyivät luostarin asukkaiksi. Naantalin luostarissa tehtiin paljon käsitöitä, muun muassa kirkkotekstiilejä, ja sillä oli varmasti vaikutusta myös ympäristöön. 

Birgittalaissäännössä nimenomaan ohjattiin nunnia valmistamaan kirkkotekstiilejä "kirkon kaunistamiseksi ja Jumalan kunniaksi". Nunnien kunniaksi on luettu myös arkisten käsityötaitojen, esim. sukkien ja lapsten neulomisen levittäminen alueen väestön keskuuteen. Birgittalaissisarten kautta myös pitsinnypläystaito levisi Ruotsita suomeen ja niitä käytettiin esimerkiksi messupaidoissa. Nykyaikaan naantalilaisnunnien käsitöitä on säilynyt kymmenkunta. Vaikka esikuvina olivatkin valdestenalaistyöt, on naantalin nunnilla ollut selvästi oma tyylinsä, joka on tunnistettavissa. 

Dominikaani mustassa kaavussaan.

Turun hiippakunta poikkesi (pdf) muista katolisen kirkon pohjoisista hiippakunnista siinä, ettei alueella ollut lainkaan sisterssiläisluostaria, vaikka Padisen luostarilla olikin Uudellamaalla vahva vaikutus ja sen sanotaan suunnitelleen alueelle myös luostaria. 1200-luvulla perustetut dominikaanit levittäytyivät jo ensimmäisellä vuosisadallaan innokkaasti Itämeren alueelle. 

Dominikaanit saivat jo varhain vaikutusvaltaa uudessa Turun hiippakunnasssa, sillä varhainen piispa Tuomas (1230-luvulta vuoteen 1245) oli ehkä itsekin dominikaani ja ainakin läheisessä yhteydessä heihin. He toimivat käytännössä hiippakunnan johdossa vuosina 1245-1249, ennen kuin piispa Beron I astui virkaan. Tässä yhteydessä Turkuun perustettiin Pyhän Olavin dominikaanikonventti 1249. Jatkossakin heillä oli merkittävä asema hiippakunaassa, mikä näkyi hiippakunnan dominikaanisesssa jumalanpalveluskäytännössä 1200-1300-luvuilla. 

1392 dominikaanit perustivat Pyhän Marian ja enkelien konventin Viipuriin ja suunnittelivat Raisioon Pyhän Annan sisarluostaria 1400-luvulla. Monet hiippakunnan piiispoista olivat dominikaaneja. Konventit olivat pieniä munkkiyhteisöjä, ikäänkuin dominikaanien (tai fransiskaanien taloja). Kaikki näistä olivat pieniä, esim. Turussa oli vuonna 1418 kahdeksan veljeä, kun sääntöjen mukaan heitä olisi pitänyt olla 12.

Fransiskaani veli

Fransiskaanit ulottivat toimintansa hiippakunna laueelle 1200-1300-luvun taitteessa. Vielä tuolloin he eivät kuitenkaan olleet perustamassa konventteja alueelle. Konventtien perustaminen alkoi ilmeisesti vasta 1300-luvun loppupuolella. Viipurissa olleen konventin tiedetään varmasti olleen olemassa 1403. 

1400-luvun puolivälissä he rakensivat Raumalle Pyhän Ristin konventin (olemassa ainakin 1449) ja Ahvenanmaalle Kökariin tuntemattoman pyhimyksen konventin (valmistui viimeistään 1472). Vaikka fransiskaaneilla oli dominikaaneja enemmän konventteja, heillä ei ollut samaa vaikutusvaltaa, eikä yhteyksiä hiippakunann johtoon. 

Sekä dominikkaanit että fransiskaanit olivat mendikantti- eli kerjäläissääntökuntia. Yhteisössä tuli olla ainakin 12 jäsentä. Maamme konventit kuuluivat sekä dominikaanien että fransiskaanien osalta Dacian (Tanskan) dominikaani- ja fransiskaaniprovinsseihin.. Kuuluminen laajempaan yhteisöön ja veljesten liikkuminen konventtien välillä, teki sääntökunnista kansainvälisiä.  Kaikki hiippakunnan konventit sijaitsivat meren äärellä merenkulun ja kaupan solmukohdissa. 

Kerjäläisveljet liikkuivat paljon konventtien ulkopuolella opettamassa ja saarnaamassa kristinuskoa kansankielellä. Erityisesti dominikaaneilla oli tähän myös Turun piispan tuki. Vaikka välit seurakuntapapistoon olivat yleensä hyvät, saattoi ristiriitoja syntyä esimerkiksi vihkikorvauksista. 

Hansa-kauppa ja Kalmarin unioni

Viikinkien ja pakanallisen Pohjolan vaikutuksen lakattua, Itämeren kaupankäynnin keskus siirtyi sen saksalaistuvalle etelärannikolle. Merkittävää oli Lyypekin perustaminen 1158. Sen nousun taustalla oli erinomainen sijainti Itämeren ja eteläisten kauppareittien kohtaamispisteessä. Lisäksi se pystyi hyödyntämään Skånen edustan silliparvia ja vastaamaan Euroopan keskiaikaiseen paastokalan tarpeeseen. Ensimmäisen erioikeutensa saksalaiskauppiaat saivat 1157 Lontoossa, ja sitten myös Gotlannissa, Novgorodissa ja Bruggessa.

Hansan kauppareittejä. (Public domain)

Aluksi kauppiaat muodostivat pieniä yhteenliittymiä suojatakseen etujaan. Saksalaisten ritarikuntien suunnatessa kohti Puolaa ja Balttiaa, syntyi uusia markkinoita. Vuonna 1241 Hampurin ja Lyypekin kauppiat muodostivat hansaliiton, sopivat toistensa etujen suojelemisesta tarvittaessa jopa aseellisesti ja poistivat tullimaksut keskenäisistä kaupoista. Pikkuhiljaa yksittäisistä kauppiaishansoista siirryttiin kohti kaupunkihansaa. 

Liitto toi taloudellisia etuja jäsenilleen, minkä vuoksi uusia kaupunkeja liittyi pian mukaan. Liiton kasvettua sen jäsenet alkoivat neuvotella yhdessä ja perustaa pohjoiseen hansakonttoreita. 1300-luvun alkupuolella kauppa- ja puolustusliitto, jota myöhemmin kutsuttiin Hansa-liitoksi, oli jo vakiinnuttanut asemansa. Siitä oli tullut paitsi Itämeren alueen kaupallinen mahti, myös poliittinen valtatekijä. Hansakauppiaiden vaikutusvalta heikkeni kaupungeissa hieman, kun heidän oikeuttaan astua erilaisiin virkoihin rajoitetttiin 1400-luvulla. Samalla heidän määränsä kaupungeissa lienee kääntynyt laskuun.

Suola oli tärkeä kauppatavara, sillä se oli keskiajan tärkein ruoansäilöntä aine ja ilman sitä varsinkin liha ja kala olisivat päässeet pilaatumaan. Suomen merkittävin vientituote olivat erätalouden antimet, eli turkikset, kuivattu hauki eli kapakala sekä hauste eli majavan hajurauhanen. Jälkimmäinen oli eräänlainen keskiajan potenssilääke. Kuivattu kala oli puolestaan tärkeää katolisten paastopäivien ravintoa. Turkiskauppa kukoisti luultavasti erityisesti pienen jääkauden aikana, jolloin Euroopassa oli poikkeuksellisen kylmiä talvia. Tervanpoltto alkoi maassamme jo keskiajalla, mutta vasta 1600-luvulla nousimme Euroopan tärkeimmäksi tervantuottajaksi.

Poliittista vakautta luomaan perustettin 1397 Kalmarin Unioni, joka teki yhteenlittyneestä Pohjolasta mahtivaltion. Siinä Ruotsi (myös Suomi) ja Tanska (myös Norja, Islanti ja Grönlanti) yhdistyivät suurvallaksi.  Käytännössä liittoi toteutui kuitenkin jo 1389 kuningatar Magararetan Ruotsin valloituksen myötä. Unioni vahvisti paikallisten suurmiesten asemaa saksalaisten Hansa-kauppiaiden kasvavaa vaikutusvaltaa vastaan. Osa hansakauppiaista oli muuttanut Saksasta Visbyyhyn, Tukholmaan ja Kalmariin.

Margareta I

Elämä vakiintuikin kuningatar Margareta I:n aikakaudella, joka oli hyvinvoinnin ja vaurauden aikaa. Kuningatarta seurasi valtan hänen saksalaine sukulainen Eerik Pommerilainen, jonka tarkoituksena oli vähentää entisestään Hansan kauppavaltaa Pohjolassa. 

Tämän hän teki rajoittamalla Hansan kauppaoikeuksia. Ruotsin aateli ei kuitenkaan välittänyt uudesta hallitsijasta, joka yritti kasata itselleen kaiken vallan, mikä aiheutti kaunaa Pohjolassa. Maanviljelijät valittivat korkeista veroista. 

Rauta- ja kaivostyöläiset, jotka valmistivat metallia vientiin, olivat katkeria kauppasuhteiden heikentymisestä, ja olisivat halunneet jatkaa yhteistyötä Hansan kanssa. Metallikauppa Eurooppaan oli Ruotsille tärkeää ja 1430-luvulla vuorimies Engelbrekt kapinoikin unionikuningasta vastaan. Kansannousu onnistui, mutta loppui Engelbrekin murhaan. 

Ruotsissa valta siirtyikin sitten aatelille. Valtionhoitaja Sten Sture vanhempi ja nuorempi hallitsivat 1400-luvun lopulla Ruotsia ja ajoivat sen itsenäisyyttä. Vuonna 1520 kuningas Kristian II epäonnistunut hyökkäys Tukholmaan synnytti verilöylyn, jolla oli kielteinen vaikutus unionin kannatukseen. Se oli viimeinen naula union arkkuun. Kustaa Vaasan johdolla Ruotsi irrottautui jälleen itsenäiseksi valtioksi. 

 

* Björkö oli viikinkiaikainen kauppapaikka ja varhaiskaupunki lähellä nykyistä Tukholmaa.