Keskiajan kirjonta

En ajatellut kovin usein kirjoitella keskiaikaan liittyvistä aiheista, sillä niistä löytyy Suomen kielellä jo paljon tekstiä. Keskiaika kuitenkin kiinnostaa sekin, joten teen tässä ensimmäisen pikku poikkeaman sille polulle. Ohimennen sivusin keskiaikaistakin kirjontaa kertoessani kirjonnan historiasta. Koska keskiaika (ja renesanssi) oli kirjonnan kukoistuskautta, niin ajattelin kirjoittaa hieman keskiaikaisesta kirjonnasta. (Huom. pistojen nimi näkyy, kun viet hiiren päälle!)

Keskiajan kirjonnan innoittajana oli kristinusko. Kirkollinen kirjonta alkoi jo alku-kristittyjen parissa Lähi-Idässä ja kukoisti Bysantissa, joka oli eräs keskiajan tärkeimmistä esikuvista. 400-1400-luvulle roomalaiskatolinen kirkko oli Euroopassa vallan keskus ja yhdistäjä. Kaikki taiteet, kirjonta mukaan lukien, saivat kirkon tukea, mistä seurasi, että töiden tarkoituksena oli ylistää Jumalaa. Kirkollisten tekstiilien aiheet olivat raamatullisia tai liittyivät pyhimystaruihin. Maallisemmat aiheet liittyivät yleensä kansantaruihin ja legendoihin, joista monet olivat pakanallista alkuperää. Arvostetut neulamaalarit olivat useimmiten miehiä.

Keskiajalla, jolloin ei ollut painettuja mallikirjoja, kirjontamallit kulkivat kädestä käteen merkkausliinoilla, jotka säilöivät kirjonta tekniikan ja mallit. Merkkausliinojen määrä moninkertaistui 1400-luvun lopussa ja 1500-luvun alussa, jolloin alettiin yhä enemmän kirjoa myös vaatteita ja kalustusta. 1500-luvulla kirjonnasta olikin tullut rikkauden todiste.

Keskiajalla tunnettuja pistoja olivat esimerkiksi varsipistot, etupisto, tikkipisto, laakapisto, sidepisto, ketjupisto, halkaistu-ketjupisto ja aitapisto. Varsipistoja käytettiin usein kuvioiden reunustamiseen. Tikkipistoa käyettiin paljon vapaassa kirjonnassa. Sidepistot olivat tärkeitä kultalangalla kirjottaessa, sillä ne toivat kankaaseen joustavuutta. Niitä käytettii myös haluttaessa kattaa laajoja alueita pistoilla nopeasti. Halkaistua ketjupistoa käytettiin esimerkiksi vaakunakirjonnassa ja sillä oli käyttöä niin reunustamiseen kuin kuvioiden täyttämiseenkin. Kirjontaan yhdistettiin usein aplikaatiota ja helmikoristelua. Usein kuvioina oli kasviköynnöksiä ja geometrisia kuvioita.

Jo 600-luvulla on kirjoitettu ensimmäiset maininnat kuuluisasta englantilaisesta tai pikemminkin anglo-saksisesta kirjonnasta. Sittemmin Opus Anglicanum muodostui erääksi tunnetuimmaksi keskiaikaisen kirjonnnan lajiksi. Sille oli tyypillistä värikäs silkki- ja kultalankakirjonta. Toinen miltei yhtä arvostettu oli saksalainen, lähinnä alasaksilainen valkokirjonta Opus Teutonicum, johon saattoi liittyä myös revinnäiskirjontaa ja toisinaan korostusvärin käyttöä. Myöhemmällä keskiajalla Ranska tuli kuuluisasti Or Nue kultavarjostuskirjonnasta, jossa sekoittamalla värillistä ja kultalankaa sidepistoihin saatiin himmeämpiä ja kirkkaampia kullan sävyjä. Keskiajalla kirjonta kukoisti myös normanniajan Sisiliassa. Keskiajan ja renesanssin taitteessa kirjonta oli rikkaimmillaan, sillä syntyi useita uusia tyylejä, kuten assisilainen aukkokirjonta (kohde jätettiin kirjomatta) ja englantilainen mustakirjonta.

Eräs kuuluisimmista keskiaikaisista kirjotuista tekstiileistä on yli 70 metriä pitkä 1100-luvulta peräisin oleva Bayeux’n seinävaate. Siihen on kirjottu jopa 79 kohtausta (toisten arvioiden mukaan vain noin 30), jotka kuvaavat Englannin Normannivalloitusta 1066. Seinävaate on kirjottu villalangalla pellava-palttinalle (yksinkertainen sidos) ja on puolisen metriä leveä. Sen kirjontaan on käytetty kahta eri tekniikkaa: reunapistoina tikkipistoja ja kuviot on täytetty sidepistoilla. Väreistä käytetyimmät ovat punaruskea, sinivihreä, himmeä kulta, oliivin vihreä ja sininen. Sidepistoissa pitkät pistot on kiinnitetty joko samalla tai vastavärillä.

Ei ole tarkkaa tietoa, kuka seinävaatteen on valmistanut ja missä; Britanniassako vai Ranskassa. Tässä vaiheessa myöhempi vaakunataide, joka syntyi 1100-luvun puolivälissä, ei ole vielä selkeästi tunnistettavissa, vaikka viitteitä siihen on jo olemassa. Kirjontatyö kuvaa aikauden yhteiskuntaa ja tapahtumia yksityiskohtaisesti. Siinä näkyy myös vierailulla käynyt Hayleyn komeetta.

Ohjeita ja malleja:
1300-1400-luvun saksalaisia kirjontamalleja ja toinen samanaiheinen lähde
Silkkikukkaron kirjonta noin vuodelta 1300 (pdf)
Historical Needlework Resources


Lisätietoa ja lähteitä:
Scandinavian Embroidery (pdf)
Needlework History (pdf-dokumentteja)
Mathilde's Medieval and Renaissance Embroidery Page
Medieval/Renaissance Embroidery Homepage

Juhannustaikoja

Kesän valoisampana aikana vietettiin taivaan- ja säänjumala Ukon juhlaa hedelmällisyyden ja sadon takaamiseksi. Tällä nimellä juhla tunnettiin osassa Karjalaa vielä 1800-luvulla. Juhlan juhlintaan liittyi myös olutmaljojen juonti Ukon kunniaksi. Keskiajalla roomalaiskatolinen kirkko omisti kesäkuun 24. päivän Johannes Kastajan muistoksi ja juhlan nimeksi tuli Johannes nimen vanha ääntämisasu Juhannus.

Ja kun kevätkyntö kylvettiin,
silloin Ukon malja juotiin.
Siihen haettiin Ukon vakka,
niin juopui piika että akka.
Sitten paljon häpeällistä siellä tehtiin,
niin kuin sekä kuultiin että nähtiin.
-Runoili Mikael Agricola-

Juhannusaaton kokko on alunperin juuri Ukon juhlintaan liittynyt itäsuomalainen tapa. Vanhin kirjallinen kuvaus on Turusta vuodelta 1645. Vuotuisia juhlatulia on kuitenkin koko Suomessa eri keväisinä juhlapyhinä ja eri ajankohtina ympäri Eurooppaa. Se liittyi hedelmällisyyteen ja pahan torjuntaan. Karjalankannakselta tunnetaan tornimainen ylhäältä yhteensidottu säärikokko, joka syttyi aina keskiyöllä tavanomaisempien risukokkojen polton jälkeen.

Oletko etsinyt lapsena seitsemää erilaista kukkaa tyynyn alle sulhasta nähdäksesi? Vaikkei lapsena oikeasti paljon sulhaset vielä kiinnostanut, joku perinnetaioissa oli jännittävää. Myös alastomana pellossa kylpemisestä ja peilien tai vesiastioiden kautta sulhasten katselu oli minulle tullut tutuksi tavalla tai toisella.

Juhannuksen taiat ja enteet liittyivät ihmisten ja maatalouden hedelmällisyyteen. Rakkaimpia ovat olleet hääonneen liittyvät taiat, jotka ovat osin säilyneet nykypäivään asti, vaikka harva niitä muistaa Juhannuksena kokeilla. Kaikenlaiset oudot tapahtumat kuuluivat Juhannusyöhön kuten saniaisten kukkiminen (joko auttoi löytämään aarteen tai kukka antoi taikavoimia) ja aaveiden liikkuminen. Myös Juhannusyön virvatulet johdattivat aarteiden luo.

Halukkaat voi yrittää kokeilla seuraavia taikoja (omalla vastuullaan):

Katsottaessa kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, mieluiten alasti, näkee tulevan puolison.

Hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kierittelee alastomana kasteisella niityllä tai poikatalon ruispellolla.

Tulevan puolison voi nähdä juhannusyönä unessa, jos on laittanut tyynynsä alle yhdeksällä heinällä sidotun kukkaseppeleen.

Kun juhannusyönä asettaa peilit vastakkain ja toiseen peiliin katsoo, näkee toisesta peilistä tulevan sulhasensa/morsiamensa.

Kun juhannusyönä asettaa tyynynsä alle ennen nukkumaan menoa seitsemän erilaista kukkaa, jotka on poimittu seitsemältä eri niityltä, tulee yöllä unessa tuleva sulhanen tervehtimään.

Jos juhannusyönä kerää seitsemän kukkaa/yrttiä ja ylittää seitsemän aitaa ja nukkuu kukat tyynyn alla, niin unessa näkee tulevan sulhasen/morsiamen.

Jos juhannusyönä poimii kolmen talon maalta yhdeksän kukkaa ja panee ne tyynynsä alle, toteutuu se uni, minkä yöllä näkee. Huomattava on, ettei poimimisen aikana eikä sen jälkeen saa puhua mitään.

Ja hieman enemmän kulutusta kärsineet voivat haluta kokeilla seuraavaa konstia:

Reumatismi parani kun erellä mettumaarin otettihin tervaasia koivullehtiä ja pantihin ne tyhyjähän sänkyhyj ja sittem meni sinnem maata.

Linkkejä:
SKS tietopaketti: Vuotuisjuhlat: Juhannus
Juhannus - suomalainen keskikesän juhla / SeurasaarisäätiöTunturisuden Juhannus
SK 2008: Näin taidat juhannuksen taiat
Kotus: Juhannus, mittumaari, vuotuisjuhlista vehrein & Juhannus ja mittumaari
YLE: Elävä Arkisto: Juhannus

Valistuksen aikausi ja tyyli

Voltaire oli eräs valistuksen
keskeisiä ajattelijoita.

Valistus oli 1700-luvun lopun eurooppalainen aatesuunta (filosofia), joka korosti järjen ja tiedon merkitystä. Tavoitteena oli uusi uljas ihminen. Keskeisiä teemoja olivat tiede ja kaikenlainen vapaus. Luonnontieteet olivat edenneet aiemmilla vuosisadoilla, ja ne ja uusien mantereiden myötä löytyneet toiset kulttuurit alkoivat vaikuttaa käsityksiin yhteiskunnasta ja uskonnosta.

Saman aikaisesti yhteiskunta, erityisesti Iso-Britanniassa, mutta myös muissa länsimaissa, pinnisteli teollisen vallankumouksen kourissa, joka mursi vanhaa luokka- ja työnjakoa sekä ajoi ihmisiä maalta kaupunkeihin. Valistuksen johtajat kokivat olevansa älykköjä, joiden tehtävä oli pelastaa maailma järjettömyyden ja taikauskon vallasta.

Liikkeen isoisiä olivat John Locke ja Thomas Hobbes, jotka vastustivat yksinvaltaisuutta ja uskonnon asemaa jo 1600-luvulla. Varsinaisia valistusajattelijoita olivat esimerkiksi Voltaire, Rousseau, Kant ja Goethe. Kuuluisin suomalainen valistus ajattelija oli Anders Chydenius. Liberalistinen aate syntyi valistusaikana ja silloin istutettiin myös sosialismin ensimmäiset siemenet. Näihin aikoihin oli useimmissa taiteenlajeissa siirrytty rokokoosta uusklassiseen tyyliin. Pukeutumisessa uusi aika alkoi 1780-luvulla. Sitä ennen muoti noudatteli 1730-luvulta alkanutta kehitystä. Pohjoismaissa seurattiin kustavilaista tyyliä.

Rokokoo ja uusklassinen tyyli
Rokokoo tyylin erityispiirteitä oli ollut innostus kiinalaisuuteen, valoisat luontoaiheiset maalaukset, posliinipatsaat ja musiikissa kepeä galantti-tyyli. Pukeutuminen oli tärkeää ja siihen käytettiin paljon varoja. Taidokkaat kampaukset puuteroitiin. Köyhemmillä oli varaa kampauksiin harvemmin ja niissä pesivätkin herkästi syöpäläiset. Kengät olivat siroja, eikä niistä oikein ollut kävelemiseen. Myös miesten muoti oli hyvin värikästä ja koristeellista. Rokokoo tyylille tyypillistä olivat viuhkat, monokkelit ja kauneuspilkut.

Tyylikkäästi uusklassista

Pompeiji oli sattumalta löydetty 1599. Sekä Pompeijin että Herkuleumin kaivaukset pääsivät vauhtiin 1730-40-luvuilla. Kaivaukset jatkuivat koko 1700-luvun loppupuolen. Niillä lienee ollut vaikutus myös uusklassisen tyylin syntymiseen noin 1765 tienoilla. Tyyli vaikutti joillakin taiteen aloilla 1800-luvun lopulle saakka. Vaikutteita se sai antiikin Roomasta ja Kreikasta. Maalauksissa korostuvat aiempien pastellien sijaan puhtaat värit ja valon ja varjon vaihtelut (chiaroscuro). Aluksi tärkeässä asemassa oli kreikkalainen antiikki, myöhemmin Napoleonin Ranskassa aatteellisista lähtökohdista johtuen myös roomalainen. Taide usein muistutti eniten roomalaista kopiota hellenistisestä taiteesta.

Kustavilainen tyyli oli uusklassisen tyylin oma koulukuntansa, joka vaikutti Kustaa III:n ja hänen poikansa Kustaa IV Aadolfin hallintokausilla (1771-1809). Tyyli kattoi arkkitehtuurin ja sisustuksen. Varhaiskustavilainen tyyli alkoi ruotsalaisten arkkitehtien 1740-50-lukujen matkoista Italiaan ja Ranskaan. Pariisilaisten mallikirjojen avulla pyrittiin seurailemaan kreikkalaista makua (goût grec). Suomessa tyylin merkittävin edustaja on Mustasaaren kirkko.

Kustavilainen sisustus

Varsinainen kustavilainen tyyli alkoi kuningas Kustaa III:n hallintokaudella, hänen 1783-84 Italian matkansa jälkeen. Antiikin tyylin lisäksi esikuvana on ollut myös 1500-luvun italialainen palladonistinen renesanssiarkkitehtuuri. Tyyliä on kuvattu myös ultradoristiseksi. Hämeenlinnan kirkko on puhtainta kustavilaisuutta Suomessa. Myöhäiskustavilainen tyyli vallitsi Kustaa III:n kuoleman jälkeen ja Turun Akatemia (1817) on sen merkittävin esimerkki Suomessa. Myöhäiskustavilaisuus oli tyyliltään korutonta ja ankaraa. Keskeistä oli suunniteltu käytännöllisyys, hyödyllisyys ja taloudellisuus.

Ruotsin kuningattaren puvussa
leveät pönkät (1773-1775)

1700-luvun puolivälin tienoon naisten pukumuoti
Jo myöhäisbarokin aikana muodin keskus oli siirtynyt Ranskan kuninkaan hoviin ja ranskalainen hovimuoti saneli muotia miltei koko 1700-luvun ajan. 1700-luvun loppu puolella tärkeänä esikuvana oli mm. Marie Antoinette.

Ranskalaisessa pukumuodissa tärkeä murros tapahtui 1730-luvulla, kun myöhäis-barokin pukeutumistyyli vaihtui rokokooksi. Murros ei ollut yhtä jyrkkä kuin empire tyylin synty 1800-luvun lopulla ja monet aiemmat tyylit jatkoivat eloaan uudelleen muodistettuna. 1730-1780-lukujen muodille oli tyypillistä aamupukujen eli kotiasujen siirtyminen ensin katumuodiksi ja myöhemmin muodollisimmiksi hoviasuiksi. Näin kävi useimmillekin tyyleille. Pukutyylit olivat muodissa rinnan eikä niiden tarkkaa järjestystä ole mahdollista määritellä.

Yleinen piirre aikakauden naistenasuille oli, että päällypuku saattoi olla joko edestä avoin (jolloin alushameet näkyivät) tai suljettu. Avointen pukujen alushameet olivat yhtä koristeellisia kuin päällyspuvutkin ja ne oli joko sävytetty puvun sävyyn tai kontrasti-värisiä. Hovipuvussa olennaisena osana olivat pönkät eli panniers (korit), jotka kohottivat pukua molemmilta lanteilta. Nämä hametta kohottavat kehikot saattoivat olla hyvinkin suuret. Pönkät saattoivat levittää hametta lanteilta jopa pari metriseksi. Vaikutelma oli litteä. Etupuolella oli koristeellinen miehusta.

Muotokuvassa säkkiselkäpuku

1700-luvun alkuvuosikymmeninä syntyi niin sanottu säkki (saque) eli ranskalainen puku (Robe à la Française). Se oli pukutyyli, jossa takaosa puvusta laskeutui viittamaisesti (tai säkkimäisesti) harteilta alaspäin helmaan saakka (Watteau-selkä). Etupuolella leikkaus oli vyötäröllä. Aluksi tämä oli hovipuku, jonka kanssa käytettiin pönkkiä (robe à la panniers). Puku oli barokkikauden kotiasu, joka nousi rokokookaudella hoviasun asemaan.

Robe à la Polonaise

Sen rinnalla oli ainakin britanniassa jatkuvasti myös perinteinen edestä ja takaa vyötärölinjainen asu, jolla oli eri nimiä. Se tunnettiin usein myös nimellä englantilainen (Robe à la Anglais). Puku oli muuten hyvin samanlainen, mutta siitä puuttui ranskalaisen puvun erikoinen selkä. Tyyli oli olemassa koko aikakauden, mutta nousi muodin huipulle vuosisadan jälkipuolella. Englantilainen tyyli oli pukuhistoriallisesti vähiten erikoisin.

Myöhemmin syntyi myös edellisen variaato puolalainen puku (Robe à la Polonais), jossa päällyspuvun helmoja oli takaa kohotettu useammalla kiinnikkeellä. Myös alushameen helmat olivat tavallista lyhyemmät ja paljastivat nilkat, toisinaan enemmänkin. Tyylillä haettiin eräänlaista romantisoitua paluuta maalle paimentyttöä tai karjakkoa muistuttavalla tyylillä. Tämä puku tuli myöhemmin uuteen muotiin 1800-luvun kertaustyyleissä, mutta oli silloin jo menettänyt perinteisen maalaisen leimansa.

Bruswik

1700-luvun toisella kolmanneksella muotiin olivat tulleet kaksiosaiset asut, jotka muodostuivat päällysjakusta ja alushameesta. Bruswick oli kaksiosainen puku, jossa oli lantiomittainen korkeakauluksellinen tai hupullinen jakku ja hame. Hihoissa oli päällyshihat, jotka päättyivät kyynärpäissä liehukkeisiin ja pitkät alushihat. Sen esikuvana oli saksalainen pukeutuminen.

Caraco oli yksinkertianen tyköistuva takki, jonka pääasiallisena koristeena oli käytetty kangas. Takaa ja sivuilta se oli 3/4 mittainen, mutta edessä miehustan kohdalla päättyi sen alle. Se oli alunperin maanviljelijöiden ja käsityöläisten asu, jonka yläluokka omaksui maalais- ja kotiasukseen. Se oli tyyliltään maalainen ja nousi suosituksi vallankumouksen aikana, kun haluttiin osoittaa olevansa demokraattisia. Aluksi hihat olivat kyynärmittaiset, 1790-luvulle tultaessa pitkät ja istuvat. Pet en l'Air oli edestä kuten caraco-jakku, mutta sen takaosa oli kaavoitettu säkkimäiseksi. Se ulottui aluksi takaa polviin, mutta lyheni vähitellen.

Ratsastusasu muodostui perinteisesti alushameesta, liivistä, puserosta, takista ja hatusta ja muistutti miesten vastaavaa asua (takki: justaucorps). Toisinaan takkiin ommeltiin valeliivi ja myöhemmin liivistä luovuttiin kokonaan. Ranskalaiset omaksuivat myös englantilaisilta pitkän ratsastustakin (redingote), jossa oli pitkät hihat ja suuret käännetyt kaulukset. 1700-luvun viime vuosikymmeninä takista kehittyi muodikas asu, jota käytettiin päällysvaatteena muulloinkin kuin ratsastaessa ja Italiassa virallisemmissakin tilanteissa.

Amerikkalainen liinalakki

1700-luvun alkupuolella tulivat muotiin aiemmin yöasuina käytetyt myssyt ja lakit. 1770-luvulla muotiin tulivat äärimmäiset hiustyylit. Sisäoloissa käytettiin liinalakkeja ja -myssy (en: mob cap). Monet suomalaiseen kansanpukuun kuuluvat päähineet, kuten tykkimyssy (en: bonnet) ja liinalakki, näyttävätkin olevan rokokoo muotia. Monet näistä myssyistä olivat yhteydessä maalaistyyliseen pukeutumiseen, joka oli muodissa 1770-luvulla. Pitsien käyttö vaatetuksessa oli edelleen 1700-luvulla runsasta, kuten se oli ollut barokin aikana, vaikka pitsit hieman kevenivätkin.

Ohjeita rokokoopukujen valmistamiseen:
Oheisella sivulla vanhoja kaavoituksia rokokoopukuihin (Robe de Francaise & Robe de Francaise) ja piirroksia pönkistä ja muitakin kaavoja
La Couturière Parisienne: 1700s How to

Osa lähteistä ja linkkejä:Eighteenth-Century Silhouette and Support
18th Century Women's Fashion
HWW Foorumi: Vuosisadan loppupään robe à l'anglaise, malleja ja kuoseja
18th Century Printed Cotton Fabrics
Robe à l'Anglaise Or Robe à la français
Fashion Encyclopedia: Robe à la Française, Robe en Chemise & Polonaise
Bissonnette on CostumeTaidehistorian tietoikkuna: Uusklassismi
Finnish Roots: Headgear in women's lives
American Revolution: 18th century French, English and American Clothing