Loveen lankeaminen ja haltioituminen

Eräs kielemme vanhimmista sanoista on noita, joka on alunperin tarkoittanut tietäjää eli shamaania. Vasta kristillisellä aikakaudella noita sai kielteisen ja synkän kaiun. Sitä ennen tietäjät olivat arvokas osa yhteisöä, jonka jäseniä he tukivat sairauksissa ja elämän murroskohdissa. Sekä loveen lankeaminen että haltioituminen olivat tietäjien tapoja saavuttaa taianomainen mielentila, jossa he saivat apua esivanhemmilta tai suojelushengiltä. 

Runolaulajia tuvassa.  Eräiden kuvausten mukaan
loveen langettiin myös laulamalla.

Harva nykyaikana ymmärtää, millainen suomalaisen esihistoriallisen yhteisön maailmankuva oli. Kristillinen yhteiskulttuuri on hämärtänyt yhteyttämme esi-isien maailmankuvaan, vaikka sen jäänteet yhä näkyvät elämäntavassamme ja erityisesti kielessämme. 

Arkaaisen maailmankuvan perustana oli usko siihen, että kaikilla elävillä olioilla ja useimmilla elottomillakin asioilla oli oma sielunsa. Tämän maa-ilman rinnalla oli tuonpuoleinen, jonne shamaanit saattoivat matkustaa. 

Tärkeä osa muinaista maailmankuvaamme olivat esi-isät eli vainajat. Suomalainen usko esi-isiin näkyy edelleen heidän muistamisenaan juhlapäivänä kuten jouluna, jolloin hautausmaille viedään kynttilöitä. Vainajalan ja arki-maailman välissä välittäjinä toimivat tietäjät. Heidän tehtävänsä oli ylläpitää tasapainoa tämän- ja tuonpuoleisen välillä. 

Lovi

Lovi oli esihistoriallisen maailmankuvan yliluonnollinen paikka tai olotila. Lovi oli aukko arkitodellisuuden ja alisen maailman välillä. Aliseen maailmaan kuului vainajala taikka tuonela, jossa esi-isät asustivat. 

Saamelainen noaidi käytti
lankeamisen apuna
rumpua; suomalais-
alueella rummuista
on vain vähän tietoa.

Lovi (joskus myös louhi) sijaitsi joko maan tai veden alla. Lovi löytyi ilmeisesti myös naisten hameen alta, sillä sieltäkin löytyi ovi tuonpuoleiseen. Osa muinaisista hautajaistavoistakin viittaa siihen, että vainaja pyrittiin palauttamaan takaisin kohtuun. Vainajalle tehtiin vertauskuvallisesti se, mitä sielulle toivottiin käyvän.

Pohjolan emäntä Louhi, mahtava noita, tunnetaan myös muun muassa nimillä Lovetar ja Loviatar. Lovetar ilmenee syntysanoissa ja loitsun sanoissa. Louhi pystyy muuttamaan muotoaan, parantamaan, käskemään säätä, kuuta ja aurinkoa sekä synnyttämään mitä ihmeellisempiä olentoja. Hänen kotinsa myyttinen Pohjola on pahojen asioiden, sairauden ja pakkasen lähde. Monet Pohjolan ongelmat, sairaudet ja harmit ovat itse Louhesta lähtöisin. 

Loveen lankeaminen

Suomalaisen perinteen mukaan tietäjän matkaa vainajalaan kutsuttiin loveen lankeamiseksi. Loveen langetessaan tietäjä vaipui hurmokseen eli vajosi transsiin. Hurmoksessa tietäjä teki sielunmatkan tuonpuoleiseen. Toisinaan käsittettä saatettiin käyttää muidenkin kansojen samankaltaisista riiteistä. Loveen langetessaan tietäjä kävi kysymässä neuvoa esivanhemmilta. Tietäjät eli noidat saatettiin tunta myös nimellä lovemies.

Suomalaiset tietäjät saattoivat vajota hurmokseen esimerkiksi raivoamalla, kun taas saamelainen noaidi käytti apunaan rumpua. Kalevala antaa viitteitä siihen, että loveen lankeamisessa saatettiin ehkä käyttää apuna myös laulamista (vrt. Väinämöinen laulaa Joukahaisen (Lapin tietäjän) suohon) ja soittamista (Väinämöisen jättihauenluinen kannel, jota kuunnelleessaan luomakunta lumoutui ja liikuttui).

Väinämöinen soittaa
ja lumoaa luomakunnan.

Laulujen merkitykseen loveen lankeamisen välineenä kertoo myös Paltamon kirkkoherran Mansetus Jacobi Fellmanin kuvaus vuodelta 1650, jossa ilmeisesti karjalaiset "noidat" runonlaulavat ja yksi vajoaa hurmokseen ja ennustaa. Kemin Lapissa taikarumpua kannusta käyttivät suomalaiset, mutta muualta rumpuja ei suomalaisalueelta ole löydetty.

Kalevalassa ja kansanperinteessä kuvatut ikitietäjä Väinämöisen käynnit Tuonelassa ovat loveen lankeamisen esikuvia. Väinämöinen lähtee Tuonelaan hakemaan puuttuvaa tietoa veneen rakentamiseen tai reen korjaamiseen. Joissain kertomuksissa hän hakee myös työvälineitä. Matkaa Tuonelaan kuvataan hyvin vaikeaksi ja vaivalloiseksi. Poiskaan sieltä ei ole helppo päästä, mutta Väinämöinen pakenee muuttumalla vesikäärmeeksi ja uimalla Tuonelan joen ylitse. Tämä viitannee muutokseen sieluneläimeksi, joiden joukossa käärmeet olivat suosittuja. Muutos sieluneläimeksi oli yksi tietäjän keinoista.

Lovesta nosto

Loitsimalla saatettiin nostaa suvun esivanhempia eli omakuntaisia vainajalasta tälle puolen esimerkiksi suojelushaltijoiksi eli luonnoiksi.

Luonto

Luonto on perinteisen itämerensuomalaisen käsityksen mukaan ihmisen tai muun tietoiseksi koetun olennon tai asian suojelushaltija. Tästä käsiteestä on peräisin sekä ympäristöä tarkoittava luonto että ihmisen tai olennon erityisominaisuuksia tarkoittava luonne. Luonnon alkuperäiseen merkitykseen viittaa myös ajatus jonkun luontumisesta eli onnistumisesta. 

Luonnon katsottiin seuraavan ihmistä, suojelevan häntä ja tuovan hänelle onnea. Voimakasluontoiset eli ne joilla oli voimakas oma haltija pärjäsivät elämässä heikkoluontoisia paremmin. Luonto saattoi olla esimerkiksi vainajasta peräisin oleva esivanhempi eli syntyinen. 

Lapsi sai luontonsa hampaiden puhkeamisen aikaan, mutta sitä ennen häntä uhkasivat pahat henkiolennot ja kateet. Äidin jatkuva läsnäolo suojeli lasta. Lapsi synnytettiin usein salassa, koska vastasyntynyt oli haavoittuvimmillaan. 

»Nouse luontoni lovesta, 
kiven alta kiilusilmä, 
paaden alta paikka poski, 
hongan alta haltijani, 
pue päälle palava paita...»

Luonnon kutsunta

Luonto on saanut nimensä ihmisen omalta haltialta.

Jos ihmisellä oli heikko luonto, hän saattoi joko kutsua itselleen vahvempaa luontoa tai voimistaa ja karaista luontoaan. Luontoa kutsuttiin myös kateita, vihollisia ja sairauksia vastaan.

Loitsuissa luonto nostetaan yleensä lovesta tai syvästä paikasta, vainajalasta. Joskus sitä kutsutaan nousemaan hauan alta. Luonto kutsuttaessa sitä kutsuttiin usein haltijaksi tai synnyksi, mikä saattoi tarkoittaa joko tarunomaista alkuperää tai esi-isää eli syntyistä. 

Haltioituminen

Ihmisen haltioituessa hänen luontonsa eli haltijansa hallitsi häntä. Haltioissaan oleva oli toimissaan kiihkeä. Tietäjät saattoivat tavoitella haltioitumisen tilaa sairauksia parantaakseen tai muihin yliluonnollisiin tehtäviin. Nykyajan psykologiassa haltioituminen vertautuu lähinnä niin sanottuun flow-tilaan, jossa ihminen on syvästi keskittynyt tavoitteisiinsa.

Joskus haltioituminen on käsitetty myös loveen lankeamisen vastineeksi tai taikojen harjoittamiseksi. Nykyään haltioituminen merkitsee kielitoimiston mukaan mm. lumoutumista ja innottumista, missä on viitteitä paitsi ensimmäiseen myös jälkimmäiseen merkitykseen. Joskus haltioituminen voi viitata myös ekstaattiseen eli hurmioituneeseen tilaan. Suomalaisen kansanuskon hurmoksellisia herätysliikkeitä on joskus pidetty haltioitumisen perinteen kristilliseen asuun puettuina jatkoina.