Villapeplos rautakautisena naistenvaatteena

Peplos eli vaippahame on villainen asu, joka puetaan päälle niin, että se muodostaa kantajansa päälle eräänlaisen hihattoman mekon. Peplos on todennäköisesti alkupeerältään kreikkalainen, mistä muoti levisi kenties kelttien mukana muualle Eurooppaan.

Ennakkokäsitykseni monista varhemmista esimerkiksi rautakautisen kelttipukeutumisen kuvauksista ja tietoni tanskalaisista suoruumiista antoi olettaa, että peplos olisi ollut rautakauden Euroopassa laajalle levinnyt ja että sen käytöstä olisi selkeää näyttöä. Tutkimusaineetoon perehtyminen hieaman yllätti minut, mutta siitä tarkemmin myöhemmin. Ennen kuitenkin on syytä perehtyä siihen, minkälainen vaate peplos oikeastaan onkaan.

Peplos koostuu yksinkertaisimmillaan joko kahdesta olkapäitä leveämmästä villakangaskaitaleesta tai yhdestä leveämmästä villapeitteestä. Kehittyneempi versio on sivuilta yhteen ommeltu leveähkö kangasputki, jonka yläaukko laskostuu niin, että se muodostaa sekä leveän pääntien, että hiha-aukot. (Ohessa mallikuvat kaikkien kolmen eri peplostyypin pukemisesta päälle 1) kaksi kappaleinen 2) taitettu 3) putkilomainen sekä 4) skandinaavisen olkainhameen pukemisesta).

 

Olalta kaikki peplokset oli kiinnitetty neuloin tai soljin ja useimmiten ne vyötettiin nauhalla tai vyöllä vyötäröle tai rinnan alle. Usein yläreuna oli taitettu (ei näy putkipeploksen piirroksessa, mutta niidenkin yläosa oli usein taitettu peploksen ulkopuolelle, poolopaidan kauluksen tapaan). Vyö saattoi olla joko taitoksen alla tai päällä, jolloin muodostui ikäänkuin erillen yläosa. Alla oli useimmiten jonkinlainen alusvaate, esimerkiksi pellavapaita tai yksinkertainen villainen tunikamekko.

Peplosta on käytetty mahdollisesti sekä kelttien että germaanien parissa ennen kuin se ehti tänne pohjoiseen itämerensuomalaisten käyttöön. Meillä se oli käytössä ainakin viikinki- ja ristiretkiajalla, mutta suurella todennäköisyydellä jo pitkään aiemminkin, sillä skandinaviassa sen käytöstä oli jo ennen viikinkiaikaa luovuttu liivihameen tieltä. 

Toisaalta skandinaavinen liivihame oli yksinkertaisimmillaan kuin peplos, johon oli olkapäille lisätty kangaskaitaleet olkaimiksi. Nekin kiinnitettiin molemmilta puolilta soljilla, jotka nyt sijaitsivat riinnuksilla olkapäiden sijaan. Voi olla mahdollista, että ne olisivatkin kehittyneet varhaisemmasta peploksesta.

Peploksen niin kuin muidenkin  käyttäjien päälle laskostettavien tai kiedottavien vaatteiden etuna on niiden käytön joustavuus. Vaate mukautui käyttäjän koon muutokseen, eikä yleensä aiheuttanut ongelmia raskauden tai painon vaihteluiden myötä. Kuten kreikkalaiset esimerkki myöhemmin osoittaa, se saattoi jopa kasvaa nuoren käyttäjän mukana. 

Lähes kaikki säilynyt kuvallinen aineisto peploksesta on kreikkalaista, mistä tulevat kaikki patsaat, joita on käytetty tämän kirjoituken kuvituksena.

Sanastoa:

Tyttö peploksessa, CC0-1.0

Vaippa - suuri yksinkertainen villainen neliskanttinen viitan tapaan käytettävä päällysvaate, ikäänkuin valtava huivi tai shaali. Muistuttaa peitettä tai vilttiä. Yleensä villaa, toisinaan paksumpi toisinaan ohuempi. Tälle ei valitettavasti ole oikein hyvää suomenkielistä nykyaikaista vastinetta, joten käytän tätä hieman vanhahtavaa sanaa.

Olkainmekko - liivihame, hartiushame, olkainhame, essumekko - hihaton mekko, jota kannattavat olkaimet. Yleensä jonkun toisen vaatteen, usein aluspaidan tai mekon päällä. Yksinkertaisimmillaan eroaa rakenteeltaan kapeasta putkipeploksesta lähinnä vain lisättyjen olkaimien osalta. Yksinkertaisimmillaan voidaan käyttää vähemmän kangasta kuin peplokseen, mutta ei ole yhtä hyvin muunneltavissa käyttäjän koon mukaan.

Kaapu - sivuilta kiinni ommeltu edestä usein auki oleva, mutta mahdollisesti myös yhtenäinen neliskanttinen vaate, jossa on käden aukot yläkulmissa. Kiinni olevana muistuttaa muodoltaan hieman pääntiellistä pussilakanaa. Yleensä päällysvaate. 

Fibula - lukko- tai

Esimerkki Fibulasta eli vaateneulasta.

vaateneula, kuin eräänlainen valtava hakaneula, usein koristeltu ja jalometallia

Toimikas -  Kudos, johon syntyy vinokudos sidoksen ansiosta esim. perinteinen farkkukangas on toimikas.

Palttina - Yksinkertainen sidos kudonnassa

Kreikkalaiset juuret

Kreikkalainen peplos oli käytössä arkkaaiselta ajalta noin 500 eaa aina helleeniselle ajalle 300 jaa saakka. Varhaisimpina aikoina peplos vyötettiin vyötärölle, yleensä taitoksen alapuolelle. Jos taitos oli kovin leveä ja ulottui vyötärön alapuolelle saakka, vyö saatettiin asettaa sen päälle. Hellenistisellä kaudella peploksen taite vyötettiin rintojen alapuolelle. Nuorilla tytöillä oli usein ylisuuret peplokset, jotka mahdollistivat kasvamisen ja joissa taite ulottui hyvän matkaa vyötärön alapuolelle.

400 eaa, PD

Oikella ylhäällä oleva Athene on roomalainen kopio kreikkalaisesta noin 400-luvulta eaa peräisin olevasta veistoksesta. Jumalattarella on päällään ylellinen peplos, johon on käytetty hurjasti kangasta. Sen alapauolella oikealla on helleeninen Artemis (n.100 BC), joka on puettu peploksen lisäksi chitoniin ja himatoniin.

Myös kreikkalaisten peplos oli vaaleaa villaa ja  se kiinnitetään olkapäiltä soljilla tai neuloilla. Joskus vaate saatettiin ommella pitkän putken muotoiseksi vaatekappaleeksi, joissa oli käsivarsille omat aukot. Se saatettiin myös vain sitoa vyöllä tai nauhalla. 

CC-BY-3.0 by Mathesis

Kreikkalaiset käyttivät myös toista samankaltaista vaatetta, jonka nimitys oli chiton ja joka oli valmistettu ohuemmasta tuontipellavasta. Se oli usein niin leveä, että siitä muodostettiin myös hihat, joiden kiinnikkeenä oli neuloja tai nappeja. Chiton oli yleensä ommeltu reunoilta tai 'kyljistä' kiinni suorakaiteen muotoiseksi kappaleeksi. Sekä Chiton että Peplos olivat maahan asti ulottuvia. 

Niiden alla saatettiin käyttää pehmeää strophionia, joka oli leveä nauha tai side joka sidottiin rintojen ympärille. Päällysvaatteena toimi himaton, joka oli paksua materiaalia ja toimi eräänlaisena viittana. Se oli suuri neliskanttinen vaippa. Naiset saattoivat käyttää myös shaalia, jonka nimi oli epiblema. Periaatteessa koko kreikkalainen vaatetus koostui erilaisista suorakaiteen muotoisista villa ja pellava peitoista ja huiveista ja putkista. 

Suohon haudatut - tanskalaisia ja hollantilaisia peploksia

Parhaiten säilynyt esihistoriallinen vaate, joka on ehkä villapeplos on löydetty tanskalaisen arkeologisen löydön, Huldremosen naisen läheisyydestä, Juutinmaalta. Se on ajoitettu rautakaudelle noin 160 eaa ja 340 jaa väliselle ajalle. Löytö tehtiin suosta, mikä selittää villavaatteen hyvän säilymisen.

CC-BY-SA-3.0 by Lennart Larsen, Nationalmuseet

Niin kutsuttu Hundermosen naisen suoruumis löydettiin 1879. Vainajan päällä oli useita eri vaatekappaleita: kaksi nahkaviittaa, villainen hame, huivi ja hiusnauha. Läheltä naisen löytö paikkaa löytyi erikseen, vuosia myöhemmin suurempi villainen vaate tai peplos sekä ilmeisesti myös muita villakankaita. 

Tarkemmin tutkittaessa on selvinnyt, että lähellä ihoa naisella oli myös vaate, joka oli joko nokkosta tai pellavaa. Vain muutama hiven tästä vaatteesta on säilynyt hänen ihollaan. Voidan olettaa sen olleen kenties tunika eli paita. Tämä vaate oli lähes kokonaan maatunut suossa. 

Turkisviitat olivat naisen päällä päällekkäin, päällimmäinen turkis ulospäin ja sisempi turkki ihoon päin. Alempi viitta oli moneen kertaan paikattu. Molemmat olivat lampaannahkaa. Tutkimuksissa on myös selvinnyt, että naisen hame ja huivi olivat kenties kudottu tummemmasta ja vaaleammasta villasta ruudulliseksi ja hame oli värjätty siniseksi ja huivi punaiseksi. Naisella on ollut vasemmassa nimettömässä sormus, joka on jossain vaiheessa kadonnut. 

Hundermosen peplokseksi kutsuttu vaate, on leveä villaputki, jota on helposti voitu käyttää peploksena. Tätä ei kuitenkaan voida sanoa varmasti, koska vaate ei löytynyt puettuna käyttäjänsä päälle Ylhäällä olevassa Nationalmuseetin kuvassa vaate on puettu mallinuken päälle peploksen tavoin, koska muutakaan tapaa pukea vaate päälle ei ainakaan vielä tunneta.

Toinen suolöytö on hollantilainen niin kutsuttu Zeeloon Prinsessa, joka oli haudattu suohon noin 450 jaa. Hänen päältään löydettin villapeplos, lasihelmivyö, solkiin kiinitetyt meripihkahelmet ja soljet, jotka olivat pohjoissaksalaiasta alkuperää. Kenties naisen sukukin oli sieltä peräisin. Päällään hänellä oli villapeplos ja sen päällä viitta. 

CC-BY-SA-3.0 by Jancourt

Zeeloon naisen valkea villapeplos oli katkonaista ruututoimikasta. Sen alla oli pellavainen ruututoimikas tunika tai paita. Tämän päällä oli joko shaali, viitta tai vaippa. Sen kiinnikkeenä oli fibula. Se oli 2-2 toimikasta (kuva sidoksesta oikealla). 

1993 uutta tietä rakennettaessa törmättiin Hammerumissa, Juutinmaalla Tanskassa seitsemään esihistorialliseen hautaan. Kolmesta haudasta löytyi tutkijoiden yllätykseksi hyvin säilyneitä orgaanista materiaaleja. Ne siirrettiin kokonaisina paikalliseen konservaatiolaitokseen. Arkun puu analysoitiin ja löydöt sijoitettiin myöhemmälle roomalaiselle rautakaudelle noin 200-400 jaa. Yhdestä haudasta löydettiin harvinaisia tekstiilejä. 

Haudasta 83, jonka vainaja on nimetty Hammerumin naiseksi, löydettiin kolmen eri vaateen jäänteitä, joista yksi oli mekko. Kertyneen aineiston perusteella pääteltiin, että mekko oli 95 cm korkea ja sen ympärysmitta oli 146 cm. Kangas oli 2-2 toimikasta. Siihen oli kudottu raita kuvio, jonka kapeat raidat olivat valkeaa villaa. On mahdollista, että villaa oli värjätty punaiseksi. Vaate vaikutti peplosmaiselta, vaikka sen kiinnikkeenä olleet piikit tai neulat (kenties puiset) eivät ole säilyneet.

Lönne Heden roomalaisaikaiset haudat

Lønne Heden hautapaikalla, Länsi-Juutinmaalla sijoittuu varhaiselle roomalaiselle rautakaudelle (1-150 jaa). Siellä on tehty kaivauksia 1968-1969, 1995 ja vielä 2011-2014.

Jo 1968 oli löydetty tammiarkussa haudattu nainen, jonka asu oli kosteista olosuhteista johtuen lähes täysin säilynyt. Lønne Heden tyttö onkin sittemmin antanut pohjaa monenlaisiin ennallistuksiin. Tytön puvun on tulkittu olleen peplos, koska pronssiset pukuneulat pitivät sitä kiinni hartioilta. Yläreunaa koristi sinisestä ja punaisesta langasta kudottu lautanauha. Sen alla oli mahdollisesti paita, joka oli edestä suljettu hopeasoljella (fibula) ja päällä ruutukuvioiden sinisestä ja punaisesta langasta kudottu vaate, joka lienee toiminut eräänlaisena shaalina. 

CC-BY-SA-2.0 by 
Carole Raddato

1995 löydetyistä polttohaudoista onnistuttiin  löytämään vaatejämiä lähinnä erilaisista toimikkaista, joista monet olivat värjätty ja kudottu raidallisiksi. 

Vuosien 2011-2014 kaivauksien haudasta 1 löydettiin sarvikampa ja pieni veitsi. Ne olivat osin tekstiilijäännöksen peitossa. Yksi haudan tekstiileistä on ajoitettu ajalle 42 eaa - 18 jaa. Haudan vainaja vaikuttaa maatuneen, vaikka tekstiileistä on säilynyt jäänteitä.Haudasta löytyi  viisi eri kangasta (tekstiiliä), joiden väri vaihteli ruskean, punaisen ja valkoisen välillä. Useimmat olivat toimikasta ja osa oli raidoitettu. Haudan ainoa palttina tekstiilikaitale oli kiinnitetty yhden toimikastekstiilin reunaan yliluotellen.

Haudan tekstiileistä kiinnostavin oli tekstiilin 1.5 nimellä kulkeva ruskea-oranssi toimikas, joka oli kudottu kuteiden suuntaan raidalliseksi. Raidat olivat pääosin valkeaa villaa, mutta lisäksi oli muutama punainen raita. Vaatetta löytyi lähes kaikkialta haudan tekstiilien peittämältä alueelta. Sen alkuun ja loppuun oli muodostettu putkiloreuna. Sen yläreuna oli taitettu, kuten peploksessa. Kangasta ei ollut säilynyt riittävästi, jotta olisi selvinnyt, miten se oli kiinnitetty olkapäiltä. Hauhdasta löytyi noin 15 cm pätkä koristereunaa, joka oli tehty lautanauha tekniikalla. 

Lønne Heden haudoista löydetyt tekstiilit voitiin jakaa kolmeen ryhmään, 1) huiveihin, joista pääosa oli kapeita ja pitkiä shaaleja (40-50 x 100-120 cm), jotka oli puettu yläruumiin ympärille ja lisäksi yksi pääliina (tai myssy) 1969 löydetystä haudasta, 2) peplos-tyyppiset mekot, joita on saattanut olla pronssikaudelta saakka - jopa haudoista, joista tekstiilit olivat maatuneet, voitiin tunnistaa peploksia olkaneuloista (fibulat) sekä 3) vaippoja ja peittoja, eli suuria villakankaita, joita voitiin käyttää peitteenä öisin ja päivisin päällysvaatteena viitan tapaan. 

Peploksia on tunnistettu haudoista pitkälti olalta löydettyjen lukkoneulojen (fibula) perusteella. Koska metalleja on löydetty vain muutamista haudoista, on ennen ajateltu, että vain varakkaampi väki pukeutui näin. Myöhempien löytöjen perusteella (mm. Hammerum) on todettu, että peploksia käytettiin myös ilman metallineuloja tai solkia. Niiden kiinnikkeenä on tuolloin mahdollisesti ollut oka (piikki), joita roomalaishistorioitsija Tacitus mainitsi germaanien toisinaan käyttävän viitan kiinnikkeenä, tai kenties luu- tai sarvineula, joita on myös onnistuttu löytämään.

Muuta todistusaineistoa peploksen käytöstä

Tieteellisiä tutkimuksia ja arkeologisia löytöjä villlaisista peploksista tuntuu löytyvän vähäisenlaisesti. Vaikka yleisesti on nähtävästi oletettu, että rautakautiset kelttinaiset pukeutuivat peplokseen, siitä tuntuu olevan vähäisenlaisesti todisteaineistoa. Yleensä todisteet pukeutumisesta perustuvat pääasiallisesti suolöytöihin, poikkeuksena suomalainen rautakausi, jolloin pronssikorut ja naisten asujen pronssikoristeet (pronssipitsi tai pronssikirjonta) ovat säilöneet jäämiä vaatteista nykyajalle saakka. Samanlaisia löytöjä on tehty myös Virossa.

Gunderstorpin kattila, cc-by-sa-3.0 by Kim Bach, National Museeet

Sveitsiläisten tutkimusten mukaan naisten haudoista on löydetty myöhäiseltä La Tène kaudelta alkaen parittain fibuloita, joissa oli kiinni vaatetta, joka oli aina villapalttinaa (yksinkertaista kudosta). Kangaslöytöjen perusteella on oletettu, että niitä oli käytetty vaatteiden kiinnittämiseen, ja koska fibuloita eli vaateneuloja oli aina kaksi, on mahdollista että ne kiinnittivät peplosta olkapäiltä. Koska solkien sijoittumisesta ruumiin yhteyteen ei ole tarkempaa tietoa, on vaikea ottaa kantaa siihen, onko kyseessä ollut juuri peplos.

On olemassa roomalaisten ja kreikkalaisten kirjailijoiden kuvauksia rautakautisten kelttien pukeutumisesta. Ne koskevat kuitenkin lähinnä kelttisotilaiden pukeutumista. Niissä puhutaan housuista, tunikoista ja viitoista.

Gundersturpin kattila on La Téne kaudelta peräisin oleva hopeamalja, johon on koristeltu kelttiläisiä jumalia ja rituaaleja esittäviä kohokuvia. Kattila löytyi tanskalaisest turvesuosta. On mahdollista, että kattila on joko saatu lahjaksi tai ryöstetty Galliasta sotasaaliina. Yhdessä paneelissa nainen ilmeisesti letittää tai muuten koskettaa jumalattaren hiuksia. Tällä naisella on päällä vyötetty pitkäraitainen vaate, joka voi olla joko lyhythihainen  mekko, tunika tai mahodollisesti jopa peplos. Hiha-aukot vaikuttavat sen verran suurilta, että kyseessä voisi hyvin olla peplos.

Skandinaavinen rautakauden fibula.

Olkapäille sijoitetuista fibuloista on kuitenkin skandinaavisten hautojen osalta päätelty, että roomalaiskaudella ja varhaisella germaanisella rautakaudella olisi käytetty peplosta. Kun soljet sitten myöhemmällä germaanisella rautakaudella siirtyivät olkapäiltä alemmas rintakehälle, uskotaan siirrytyn viikinkiaikaiseen olkainmekkoon. Viikinkiajalta on käsittääkseni joitakin jäänteitä myös kapeammista villaisista olkaimista pronssisolkien alta. 

Kuvallisissa jäänteissä (lähinnä kultafolio kuvista, gullgubber) naisten puvuista,vartalon yläosaa peittää päällysvaate, minkä vuoksi naisten mekon mallia on mahdoton päätellä.Miesten vaatteiden kuvauksesta voidaan päätellä, että he käyttivät tunikoita ja housuja. 

Myös anglosaksien oletetaan käyttäneen peploksia muuttaessaan Iso-Britanniaan 400-luvulla jaa. ja asutuksen varhaisvuosina, vaikka he vähitellen vaihtoivat uudenaikaisempiin asuihin. Tämä on päätelty, niin kuin monessa muussakin paikkaa, parittain olkapäillä esiintyvistä soljista. Osa soljista on kuitenkin löydetty rinnuksilta, mikä saattaisi merkitä samankaltaisten olkainmekkojen käyttöä, kuin myöhemmin viikinkiajalla Skandinaviassa. Hautauksissa on kuitenkin havaittu, että suuresssa osaa naisten hautoja soljet olivat olkapäillä tai lähellä niitä.

Loppuajatuksia

Kreikkalaine 460 eaa, CC-BY-SA-4.0 by Françoise Foliot

Vaikka todistusaineisto rautakautisesta vaatetuksesta on hajanaista, on selvää, että naiset pukeutuivat asuihin, joita kiinnitettiin olkapäiltä vaateneuloin tai soljin. Europpalaisessa mittakaavassa peploksesta on vain vähän vahvaa todistusaineistoa, mutta sitäkin enemmän heikompaa. 

Vaikka olkainneulojen käyttö ei todista varmasti peploksen käytöstä, niin ennen viikinkien olkainmekkoa ei ole mitään toistakaan tunnettua vaatetta, joka olisi kiinnitetty olkainneuloin. Lisäksi viikinkien hautalöydöissä muutos kyettiin havaitsemaan solkien sijainnin perusteella. Onkin todennäköistä, että peplos oli levinnyt laajalle alueelle ja se säilyi osana naisten vaatetusta pitkään.

Kuten Hundermosen naisen kohdalla voimme todeta, peplos on tuskin ollut ainoa varhainen rautakautinen naisen asu. Muista vaatteista, kuten hameista, on vain säilynyt vielä vähemmän todistusaineistoa.