Kietaisuvaatteet

Meille tutuimpia kietaisuvaatteita lienevät muotojen mukaan valmistetut hameet, mekot ja yläosat. Kietaisuvaatteita onkin kahdenlaisia: mallin mukaan ommeltuja ja suorasta kankaasta kiedottavia. Ensimmäiset vaativat taitoa valmistajalta, jälkimmäiset enemmän pukijalta. Varsinkin suorista kankaista kiedottujen vaatteiden historia lienee yhtä vanha kuin kankaiden historia ylipäätänsä. Tässä keskitytään lähinnä malliltaan yksinkertaisiin, mutta taitavasti puettaviin kankaisiin ja niiden puentatapoihin, mutta ohimennen myös muihin kietaisuvaatteisiin.



Kuba on raffia-palmusta valmistetusta kuidusta tehty vaate.

Historian ensimmäiset kankaiset vaatteet ovat oletettavasti olleet kietaisuvaatteita. Todennäköisesti jo ennen tätä vaatteita valmistettiin kasvisuikaleista kuten niinestä. Tähän viittaavat sekä niin afrikkalainen perinne, polynesialaiset tapa-vaatteet kuin muinaiset japanilaiset eräänlaisesta niinestä valmistetut kankaat. Niinestä (eli puunkuoresta) valmistettuja usein paperimaisia kankaita on valmistettu vielä historiallisena aikana eri puolilla Afrikkaa, Aasiaa ja Tyynen valtameren saaristoja. Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaidenkin parissa on valmistettu vaatteita seetrin (havupuu) kaarnasta.

Kietaisuvaatteet tunnettiin muinaisessa Kaksoisvirranmaassa, Egyptissä (ks. myös) ja Intiassa sekä myöhemmin Kreikassa ja Roomassa. Käytössä oli sekä lyhyitä lannevaatteita että pitkiä kietaisuasuja. Kietaisuasut ovat edelleen suosiossa laajoilla alueilla Afrikassa, Arabiassa, Etu- ja Taka-Intiassa sekä Tyynenmeren saaristoissa. Lasten kapalointi on myös eräs kietaisuvaatetuksen muoto, josta ei tässä sen enempää.


Miesten lannevaatteet

Dhoti on kuin kietaisuhousut.

Niissä olosuhteissa, kun miehet ova naisten ohella käyttäneet "hameita" (tai oikeammin lannevaatteita), on läpi historian ollut yleensä kyse kangaskaistaleista kiedotuista asuista. Niiden ohella miehet ovat saattaneet käyttää pitkiä kaapuja, paitoja tai tunikoita sekä pitempiä kietaisuvaatteita kuten toogia. Pitemmät kietaisuvaatteet eivät kuitenkaan enää ole käytössä missään. Sen sijaan Intiassa dhotit (dhuti) ja Kaakkois-Aasiassa sampot on voitu ja voidaan edelleen kietoa myös housuiksi, vaikka niiden käyttö onkin vähentynyt länsimaisen pukeutumisen vallattua alaa.

Kaakkois-Aasialainen sharonki (sarong) on perinteisesti ollut sekä naisten että miesten vaate. Pitkä kiedottu miesten lannevaate tai hame tunnetaan esimerkiksi Kannadassa (Intia) munduna, muualla Etelä-Intiassa lungina, Saudi-Arabiassa izaarna, Afrikan sarvessa nimellä ma'awiis, Kaakkois-Afrikassa kikoina ja Tahitilla nimellä pãreu (alunoperin maro).

Fustanella on Balkanin kiltti.

Skotlantilainen kiltti on myös alunperin melko samanlainen vaatekappale. Sana tarkoittaakin gaeliksi vaatteen kietomista päälle. Samantapainen fustanella niminen vaate on ollut käytössä myös slaavilaisella Balkanilla ja Kreikassa. Jotkut tutkijat ovat epäilleet sen kehittyneen muinaisesta kreikkalaisesta vaatetuksesta. Myös miesten (ja naisten) päähänsä sitomat turbaanit ovat eräänlaisia kietaisuvaatteita.

Lannevaatteelle on vielä lukemattomia muitakin nimityksiä halki koko käyttö alueensa Tyyneltämereltä Atlantille. Lähes kaikkialla käyttö alueellaan kietaisuasut sekä naisten että miesten käytössä, vaikka tyyppi ja pukemistapa voikin poiketa sukupuolten välillä. Poikkeuksena ovat Arabian niemimaa, Eurooppa ja Sri Lanka. Kietaisuvaatteiden etuna on edelleen monin paikoin sekä pestävyys että keveys, joka sopii erityisesti kuumaan ilmanalaan.

Saronki (sarong)

Naisten kietaisuasut
Naisten kietaisuvaatteista tunnetuimpia lienevät sarit, pareot ja sarongit. Näistä saronki on hamemaimen, pareo puolipitkä ja sari täyspitkä asu. Pareon tyyppisiä lyhyiksi mekkomaisiksi asuiksi tai toisinaan hameiksi kiedottavia kankaita käytetään läpi Polynesian. Sari tunnetaan lähes koko Intiassa, mutta sillä on useita erilaisia paikallisia pukemistapoja. Sattika nimellä sari mainitaan jo varhaisimmissa buddhalaisissa kirjoituksissa.

Lounaisintialaisessa Keralassa naiset ovat käyttäneet myös toisenlaista kietaisuvaatetta, jota on kutsuttu nimellä mundum neriyathum. Kaakkois-Aasiassa naiset yleensä sitoivat saronkinsa nilkkapituisiksi vaatteiksi, mutta peltotöitä varten myös polvipituisiksi. Mitä korkeampaa luokkaa nainen oli, sitä pitempi sarongin muodostava kangas ja sitä monimutkaisempi sidonta tapa.

Afrikkalainen kitenge (swahiliksi kanga) lienee kietaisuasuista monikäyttöisin, sillä se voidaan kietoa paitsi hameeksi, myös kantoliinaksi tai päähineeksi. Kitenget kuten myös monet Kaakkois-Aasian saariston Sarongit on koristettu usein kauniin batiikki kuvioin.


Kiedottavat vaatteet
Vaatesuunnitelultaan jossain mielessä hieman kehittyneempiä ovat vaatteet, jotka on kaavoitettu, vaikka ne kiedotaankin edelleen päälleen. Ne eivät enää oikeastaan ole kietaisuvaatteita vaan pikemminkin kiedottavia vaatteita. Tällaisia ovat Itä-Aasialaiset takkimekot, tunnetuimpana japanilainen kimono. Vaikka kimono onkin edellisiä asuja suunitellumpi, sen pukeminen vaatii edelleen ammattitaitoa.


Shaalit ovat monikäyttöisiä vatteita

Nykyaikaisessa euroop-palaisessa pukeutumisessa tunnetaan myös kimonot sekä kietaisuhameet, 
-paidat ja -mekot, joiden pukeminen ei vaadi juurikaan perehtymistä. Samantapaisia suhteel-lisen helposti puettavia vaatteita ovat myös erilaiset viitat ja keepit, jotka saatetaan vain kietoa tai vaihtoehtoisesti kiinnittää napein tai soljin.

Saalit ja huivit ovat kietaisuvaatteita, jotka kuuluvat yhä länsimaistenkin naisten asustukseen kauluksina, päähineinä ja päällysvaatteina. Koska ne ovat luonteeltaan aitoja kietaisuvaatteita, niiden pukeminen on edellistä haastavampaa ja toisaalta monimuotoisempaa.

Lopuksi hieman huivinkäsittelyvinkkejä:

Historiallinen puku: Materiaalit ja tarvikkeet

Olen jo kauan haaveillut tekeväni historiallisen puvun. Ostin jo keväällä Janet Arnoldin kirjan Patterns of Fashion, josta olin jo kauan haaveillut. Kirjassa on useita pienoiskaavoja 1700-luvun ja 1800-luvun alun pukujen valmistamiseen. Tällaisen kirjan hyvä puoli on, että saa monta kaavaa yhdellä kertaa. Huonompi puoli on sitten siinä, että kaavat pitää suurentaa ja kankaan menekki arvioida itse. Kun näistä kaavoista ei ole paljon kokemusta, niin arvioin menekin aina vähän yläkanttiin, varmuuden vuoksi.

Siitä alkoi sitten materiaalin metsästys, mikä ei sitten ollutkaan aivan yksinkertaista. Suurin osa 1700-luvun puvuista on valmistettu silkkibrokardista, jota ei kyllä raaski käyttää ja puuvilla brokardikin makaa noin 20-30 euroa metri. Alkuperäisistä materiaaleista on siis melkein pakko luopua halvempien puuvillakankaiden vuoksi. Olennaisempaa olisi kai sitten löytää oikean näköinen kangas. Lisäksi jopa yksinkertaisempiin vuosisadanvaihteen empirepukuihin kuluu vähintää 3-3,5 metriä kangasta. 1700-luvun pukuihin sitä kuluu metrikaupalla (kevyesti 6-7 metriä) alus- ja päällyshameineen. Alushame ei ole alushame nykymielessä, vaan ainoastaan päällimmäisen avoimen hameen alla oleva alempi hamekerros, joka on yhtälailla tarkoitettu näkyviin eli ei voi olla mitään täytekangasta. Sen hameen alle tulee sitten varsinainen alushame.

Toinen juttu, jonka tajusin vasta kirjan saatuani, on sitten korsetti, jonka 1700-luvun puvut aivan välttämättä vaativat alleen. En ollut varautunut laittamaan useampaa sataa euroa käsin tehtyyn korsettiin, koska kaupastahan ei 1700-luvun korsetteja voi ostaa. Sitten aloinkin miettiä, voisiko jonkinlaisen korsetin valmistaa itse. Onneksi empire puvun alle riittävät tavalliset kaarituettomat balconette liivitkin ja aikakaudella käytetyt topatut rintaliinatkin on helppo valmistaa ja pukea päälle. Korsetin ja rintaliinojenkin alle tarvitaan lisäksi aluspaita. Aluspaitaan käy tosin ohut ja edullinen puuvillakangas ja mallikin on tosi yksinkertainen, varsinkin vuosisadan vaihteessa. Toinen ongelma, joka empire puvussa vältetään, ovat 1700-luvun pönkkähameet ja muut hameen kannattimet.

Empire puvut ovat siitäkin helpompia, että perusmateriaalina on ohut puuvillakangas, joka on yleensä kuvioitu pienin kuvioin tai yksiväristä. Tuolloin suosittu musliini oli ohutta ja pehmoista puuvillakangasta, jota käytettiin yleensä valkoisena antiikin patsaiden tyyliin. Kuviointi voi olla yllättävän geometrista, vaikkei kuitenkaan liian modernia. Useimmat pienet kukkakuviot sopivat mainiosti, samoin monet raita- ja ruutukankaat. Mitä ohuempaa puuvillaa, sen parempaa.

Rokokoo kankaiksi sopivat hyvin sellaiset tyylihuonekkaiden päällystämiseen tarkoitetut tai samantyyliset puuvillakankaat. Kuviointina voi olla esimerkiksi raitaa ja kukkaa tai itämaistyylistä ja tyyliteltyä kukkakuvioita. Liian täydet kukkakuviot ovat liian barokkimaisia. Rokokoo kankaalta vaaditaan kevyttä tyyliä. Mielellään ne voisivat olla hieman kiinalais- tai japanilaistyylisiä, muttei kuitenkaan liikaa. Tyylittely on sallittua. Liian geometrista tai modernia ei tietenkään voi olla. Kuvionnin voi tietysti välttää käyttämällä yksiväristä kangasta, jota näkyy ainakin maalauksissa naisten yllä.

Oikeastaan yhteen enpirepukuun kankaat ovat jo olemassa. Nyt pitäisi sitten valita kaavat ja mitoittaa ja piirtää ne paperille. Saa nähdä kauanko tässä sitten menee.