Kolme yötä jouluun on ...

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.

Muistan omasta lapsuudestani tuon laulun, jossa laskettiin, että jouluun on enää kolme yötä. Kun on enää kolmeyötä jouluun, on Tuomaan päivä, 21. joulukuuta. Vanhan laskentatavan mukaan siitä alkoi joulunaika, joka päättyi vasta loppiaiseen 6.1 tai toisen laskentatavan mukaan Nuutin päivään 13.1.

Entisaikoina juhlavalmistelut olivat Tuomaan päivänä jo pitkällä. Tuomaana tehtiin toisinaan suursiivous, minkä vuoksi puhuttiin touhu-tuomaasta ja savupirtin pesun ollessa kyseessä myös noki-tuomaasta. Itä-Suomessa Tuomaan päivään kuului oluen pano, nuotan veto sekä kynttiläin ja ryynien teko. Paikkakunnasta riippumatta se oli aikaa, jolloin tehtiin viimeisiä jouluvalmisteluja.

Tuomaasta housut naulaan ja alkaa joulurauha.

Toisaalta monin paikoin Tuomaan päivää pidettiin puolipyhänä, jolloin varsinkaan naiset eivät suurempia askareita harrastaneet, korkeintaan pieniä käsitöitä tekivät. Rukki piilotettiin Tuomaan päivänä, eikä sitä ennen Loppiaista saanut kaivaa esille. Miesväki lopetti työn teon tähän päivään.

Laulun mukaan tontut ovat liikkeellä. 

Tuomhanpäivä on kolme päivää ennen joulua.
Päivä on silloin kolme päivää kannallaan,

sanovat vanhat,
ja niitä päiviä sanotaan pesäpäiviksi.
 Päivä on silloin pesässään.

Siitä alkaa päivä pitenemhän.
Jouluna päivä on kukonaskelta pitempi.

- Turtola 1913 -

Kuten muutkin vanhvat merkkipäivät, myös Tuomaan päivällä on ollut merkitystä vanhojen sääennustusten kannalta. Tuomaan päivän ja joulun välisiä päiviä on sanottu pesäpäiviksi, sillä silloin ajateltiin auringon pysyvän ikään kuin pesässään, paikallaan, ettei päivä lyhennyt eikä pidentynyt. Jos aurinko ei ole tuona aikana ilmaantunut, se on tiennyt sateista kesää. Pienikin pilkahdus on kuitenkin luvannut kuivaa ja poutaista säätä.

Tule meille Tuomas kulta
Tuopa joulu tullessasi!
Tule aatto, joudu joulu,
Sekä Tahvana tavota!
Meill' on leivät leivottuina,
Sekä piiraat paistettuina,
Olut o'ottaa puolikossa,
Viina leroo lekkerissä.
Ompa kystä aitassamme,
Paljon pantua eloa:
Sirkan siivet, torakan koivet,
Permusen peräpakurat.

Carl Larssonin näkemys muinaisesta keskitalven juhlasta.

Tuomaan päivän keskeinen merkitysperinne ulottuu jo esihistorialliselle ajalle, onhan Tuomaan päivä samalla keskitalven juhla "jule", jolloin muinaisskandinaavit uhrasivat Freijalle porsas-uhrinsa. Kristillisessä perinteessä päivää vietettiin apostoli Tuomaan muistolle, joka muistetaan sanonnasta "epäilevä Tuomas". Sanonnan alkuperä on Johanneksen evankeliumissa, jonka mukaan Tuomaan täytyi koskettaa Jeesuksen haavoja ennen kuin hän uskoi tämän ylösnousseen.


Epäilevä Tuomas kokeilee
haavoja.

Tuomas eli arameaksi 'Tau'ma' tulee kaksosta tarkoittavasta sanasta. Samaa tarkoittaa myös toinen häneen liitetty nimitys: Didymos, joka on kreikaksi kaksonen. Raamattu ei Johanneksen lisäksi paljon Tuomaksesta puhu. Myöhempien legendojen mukaan hänen uskotaan lähteneen lähtetystyöhön Intiaan, jonne hän perusti maan seitsemän ensimmäistä seurakuntaa.

Näiden seurakuntien jäännökset tunnetaan tuomaskristittyinä. Lähellä Intian itärannikolla sijaitsevaa Chennaita (entinen Madras) on pieni kukkula St. Thomas mount, jolla Tuomaksen uskotaan saaneen surmansa vuonna 72. Kristityt tunnetaan myös nimellä nasranit, sillä he ovat nasaretilaisen seuraajia. Alunperin jumalaspalveluskielenä käytettiin arameaa. Alkuperäiseiset seitsemän seurakuntaa olivat Keralan alueella, Intian länsirannikolla. Siellä kristityistä muodostui paikallisten juutalaisten tavoin oma kansanryhmänsä ja kastinsa.

Tästä alkaa myös blogin joululoma eli tapaamme taas alkuvuodesta.

Rauhallista joulua ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2012

Enkeleitä onko heitä?

Enkeli kuuluu olennaisen niin juutalaisuuteen, kristinuskoon kuin islamiinkin. Enkelit olivat vanhantestamentin Jumalan sanan-saattajia ja sotaväkeä. Enkeli ilmoitti Jeesuksen ylösnousemuksesta ja toi Muhamedille koraanin. Vanhatestamentin enkelit ovat selkeästi miehiä, vaikka taiteessa enkelit on mielellään kuvattu naisellisiksi olennoiksi. Maalausten siivet lisättiin, jotta enkelit voisi erottaa ihmisistä.

Mikael ja Gabriel, 1100-luku

Nimi enkeli tulee kreikankielen sanasta angelos, sanansaattaja. Se on käännös vanhatestamentillisesta termistä  Mal'akh(im), joka tarkoittaa ylimaallista sanansaattajaa. Kristilliseen joulu-tarinaan enkelit liittyvät keskeisesti. Enkeli ilmoitti etukäteen Marialle Jeesuksen syntymästä. Jouluyönä enkeliruhtinas sotajoukkoineen ilmestyi paimenille kedolla.

Enkeli taivaan lausui näin:
Miks hämmästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
maan kansoille nyt tulevan.

Raamatussa enkeleitä on montaa eri laatua.  Serafeilla on kuusi paria siipiä ja niiden tehtävänä on ylistää Jumalaa. Niitä on pidetty rakkauden, valon ja tulen enkeleinä. Taiteessa niiden väri on yleensä punainen. Kerubit ovat Jumalan lähimpiä seuralaisia ja palvelijoita. Kirkkotaiteessa kerubit kuvataan nelisiipisinä. Ne ovat pyhien paikkojen ja Jumalan ilmestyksen vertauskuva. (Kerubeiksi kutsutaan myös barokin suosimia pullukoita siivekkäitä vauvoja).

Myös muita hieman vaikeampiselkoisia enkeliryhmiä väitetään olevan. Toisinaan puhutaan myös kuoleman enkelistä, joka tunnetaan jo Vanhassa Testamentissa nimellä Malach HaMavet. Juutalaisessa uskonnollisessa perinteessä tunnetaan myös yksi selkeästi naispuolinen enkeli, Malach Lailah, jota pidetään kätilöenkelinä. Tarinan mukaan hänen uskotaan olevan läsnä lapsen saadessa alkunsa, kun Jumala päättää millainen tästä tulee.

Enkelihierarkiat

Ainoat Raamatussa nimeltä mainitut enkelit ovat enkelisotapäällikkö Mikael ja sanansaattaja Gabriel. Muslimit uskovat juuri Gabrielin välittäneen Koraanin Muhamedille. Mikael puolestaan on toisinaan samaistunut myös Jeesukseen, sillä hahmoilla on paljon samankaltaisia tehtäviä. Raamatun ulkopuolisessa apogryfikirjallisuudessa mainitaan viisi muuta enkeliä: auttaja Rafael, Uriel, Barachiel, Saladuhiel ja Jehudiel. Näitä nimellä mainittuja enkeleitä pidetään seitsemänä enkeliruhtinaana eli arkkienkelinä.

Nyt Jumalalle kunnia,

kun antoi ainoon Poikansa.

Siit enkelitkin riemuiten
veisaavat hälle kiitoksen.

Joidenkin tulkintojen mukaan alkuperäinen ensimmäinen arkkienkeli Lucifer, valonkantaja, aamunkoiton tuoja tuli liian ylpeäksi ja vallanhimoiseksi. Hän ja hänen seuraajansa kapinoivat ja heistä tuli langenneita enkeleitä, demoneita. Luciferista tuli paholainen. Nimi Lucifer on kreikankielinen käännös Vanhan Testamentin nimestä Helel, Sahaharin poika. Nykyisessä suomenkielisessä käännöksessä nimi kuuluu Kointähti (eli aamutähti), sarastuksen poika.

Enkelihahmoja eri puolilla
Enkeleitä tutkii angelologia eli enkelioppi, kirkon oppi ja teologien käsitys enkeleistä. Juutalaisuudessa ja islamissa on omat oppinsa enkeleistä. Enkelit ovat yllättävän samankaltaisia näiden kolmen uskonnon kesken. Enkelioppi ei muutenkaan ole selkeä hierarkinen oppirakennelma, vaan pikemminkin selitysten kudelma. Näkemykset enkeleistä ovat kristillisissä kirkoissa melko maltillisia eikä niiden välille saa aikaan riitaa enkeleistä. Angelologia yliopistollisena oppiaineena tutkii eri uskonnollisten perinteiden käsityksiä enkeleistä.

"Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja." - Matt. 18:10-

Usko siihen, että jumalat lähettävät henkiolentoja suojelemaan ihmisiä on yhteistä monille antiikin uskonnoille. Uskomus esiintyy myös sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Kristilliseen käsitykseen suojelusenkeleistä ovat vaikuttaneet myös Raamatun ulkopuoliset niin sanotut apogryfikirjat. Psykologisen kiintymysteoreetiisen tulkinnan mukaan suojelusenkelin on katsottu edustavan lapselle hoivan antajaa.

Zarathrustralaisuus muistuttaa juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia siinä, että sekin on yksijumalainen uskonto ja senkin piirissä on enkelimäisiä olentoja. Jokaisella ihmisellä on suojelushenki, Favashi. Amesha Spentat ovat Luojan pyhiä säteitä. Ne olivat aluksi varsin kuvainnollisia ja vasta myöhemmin niille tuli ihmismäiset hahmot. Yazatat ovat palvelushenkiä. Sikhiläisyys ei korosta enkelien asemaa, mutta sen piirissä tunnetaan sielujen punnitsemisessa auttavia henkiä, taivaallisia kirjureita, jotka kirjaavat ihmisten tekoja sekä kuoleman-enkeli, Azrael. Brahma Kumaris nimisessä intialaisessa uskonnossa jokaisesta sen jäsenestä tulee valon enkeli (faristha).

Enkelit ovat suosittuja myös niin sanotun uuden uskonnollisuuden (New Age -liike) piirissä. Liikkeen jäsenet sekoittavat eri perinteitä ja näkemyksiä ja luovat niiden pohjalta omat yksityiset näkemyksensä. Enkelit ovat helpompia uskon kohteita kuin perinteiset uskonnot.  Amerikkalaisista 55% uskoo suojelusenkelien suojelukseen, eivätkä kaikki suinkaan ole  uskonnollisia ja 68% uskoo aktiivisiin enkeli- ja demonivoimiin, kun vain 36% heistä uskoi samaan aikaan ilmaston lämpenemiseen.

51% suomalaisista uskoo enkeleihin. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusten mukaan 6% suomalaisista uskoo nähneensä enkelin. Monet uskovat enkelien tuoneen viestin poismenneeltä rakkaaltaan. Harva kieltää enkelit kokonaan, mutta jotkut uskovat enkelien yksinkertaisesti edustavan ihmisen sisäisiä tuntemuksia ja kaipuita.

Rakas paras pipari

Piparkakkujen eli alunperin pippurikakkujen eli maustekakkujen historia on pitkä. Ennen sokerin käyttöönottoa ja siirappiin tutustumista ne leivottiin hunajasta. Piparien elämykseen ei kuulu vain maku, vaan myös niiden koristelu ja tuoksu.

And I had but one penny in the world,

thou should'st have it to buy gingerbread.

-Shakespere William: Love is Labour's Lost eli Turhaa lemmen touhua -

Hunaja oli pitkään ainoa tunnettu makeutusaine. Keski-Euroopassa ei tunnettu sokeria ennen myöhäiskeksiaikaa. Hunajan terveellisyyteen on uskottu aina. Muinaisessa Egyptissä tunnettiin sen antibakteeritset ominaisuudet. Antiikin aikana sitä pidettiin pitkän elämän salaisuutena ja keskiajalla sen parantavuutta perusteltiin mehiläisten synnittömyydellä. Nykyäänkin sitä suositaan flunssa-rohtona. Alunperin hunajaa myytiinkin apteekeissa.

Jo 1500 ekr. egyptiläisestä faaraohaudoista on löydetty hunajakkakkuja ja Raamatussakin ne on mainittu. Hunajakakut ja hunajakakkujen leipurit tunnettiin jo antiikin Kreikassa ja Roomassa. Hunajakakut saapuivat kenties Kreikan kautta Eurooppaan saaden hieman erilaisia muunnoksia eri maissa. Hunajakakkuja on uhrattu monille jumalille. Viikingit leipoivat porsaanmuotoisia hunajakkuja rikkauden saavuttamiseksi.

Toisen näkemyksen mukaan piparkakut eli mausteiset mesileivät saapuivat 1000-luvulla Eurooppaan ristiretkien myötä Lähi-Idän rikkaista keittiöistä. Varhaisissa eurooppalaisissa hunajakakuissa käytettiin esimerkiksi ruusuvettä, manteleita, leivänmuruja, anista, pippuria ja santelipuuta. Santelipuu antoi pipareille punaisen värin ja sahrami keltaisen. Koska hunaja on paljon vähemmän voimakkaan väristä kuin siirappi kakut eivät olleet saaneet nykyistä ruskeaa väriään. Kakut painettiin puisiin muotteihin, jotka kuvasivat hallitsijoita tai uskonnollisia kuva-aiheita.

Keskiajalla hunajakkujen valmistus oli luostarien erityisalaa. Niille kerääntyi ylimääräistä hunajaa, kun ne valmistivat kirkkoihin kynttilöitä. Nunnat olivat erikoistuneet makeisiin ja munkit mausteisiin kakkuihin. Hunajakakkujen suosiota lisäsi se, että katollisella keskiajalla yleisen paaston aikanakin ne olivat sallittu herkku.

Keskiajalla perustetiin myös piparinpaistajien kiltoja esimerkiksi Pohjois-Saksaan ja Itä-Euroopan maihin. Ehtiessään Saksan kautta Pohjolaan kakkujen perusraaka-aine oli vaihtunut sokeriksi ja nimikin hunajakakuista pippurista muistuttavaksi piparkakuiksi. Tärkeimpiä piparkakkujen valmistuskeskuksia ovat olleet esimerkiksi Nürnberg, Praha ja Lyon, joissa on ollut piparikiltoja keskiajalta saakka.

Myös toskanalainen (kotoisin Siennasta) jouluherkku panforte muistuttaa melkoisesti keskiaikaista piparkakkua. Sekin valmistetaan hunajasta ja mausteista keittämällä. Joukkoon tulee lisäksi kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä ja jauhoja sekä usein nykyään myös suklaata. Herkkua on leivottu Sienassa vähintään 1200-luvulta saakka. Alkuperäinen nimitys herkulle oli pan pepato eli pippurileipä eli oikeastaan piparkakku. Senkin kerrotaan olleen ristiretkeläisten tuomisia.

Keskiajalla neidot saattoivat lahjoittaa piparkakkuja suosikki ritareilleen. Keskiajalla pipareita valmistettiin eri vuotuisjuhliin. Pääsiäiseksi leivottiin kukkia ja nappeja, syksyksi eläimiä ja lintuja. Saksasta on kotoisin tapa leipoa ohuehkoja, pölysokerikuorrutuksella koristeltuja pipareita ja piparkakkutaloja. Sieltä ne ovat levinneet eri puolille Keski- ja Pohjois-Eurooppaa. Piparkakku-ukkoja on leivottu ainakin jo renesanssin ajalta saakka.

1600-luvulla monissa Englannissa oli voimassa sääntö, jonka mukaan muut kuin piparkakkukiltalaiset eivät saaneet valmistaa pipareita ympäri vuoden. Muut saivat leipoa niitä ainoastaan jouluksi ja pääsiäiseksi. Noihin aikoihin piparin leivonnassa käytettiin keraamisia- tai puumuotteja, joista pipareihin tuli kohokuvioitu pinta. Useissa Englannin, Saksan ja Ranskan kaupungeissa on vietetty piparimarkkinoita keskiajalta saakka. Venäjällä kuuluisimmat piparkakut leivotaan Tulan kaupungissa, jossa niitä on leivottu samaten 1600-luvulta saakka.

Kotoiset piparit
Varmaa tietoa Pohjoismaisista pipareista on 1400-luvulta Vadstenan nunnaluostarista. Suomeen piparit lienevät rantautuneet viimeistään 1600-luvun lopulla, mutta pitokokkien tarjontaan ne ilmaantuivat vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kuuluisa keittokirjan kirjoittaja Cajsa Warg mainitsenee ne 1700-luvulla ilmestyneessä keittokirjassaan, jota varmasti luettiin säätyläisperheissä. Pitkään piparit olivatkin herraväen herkkua.

Eräiden lähteiden mukaan piparien valmistus olisi tunnettu myös uskonpuhdistuksen myötä vähitellen lakkautetussa Naantalin luostarissa ja levinnyt nunnilta kaupungin asukkaille viimeistään 1500-luvulla ja aikaisintaan 1400-luvun lopulla. Piparkakun nimessä pippuri viittaa muuten maustepippuriin, ei varsinaiseen pippuriin (eli valko-, musta- tai viherpippuriin), jota sitäkin on kyllä käytetty piparien mausteena. Meillä perinteinen joulua edeltänyt leivontapäivä oli (pyhän) Annan päivä nykyään 9.12, ennen 1700-lukua 15.12. Katolilaisen perinteen mukaan Anna oli Jeesuksen äidinäiti.

Piparkakuista on eri maissa erilaisia versioita. Toisaalla ne ovat ohuempia ja rapeita, toisaalla paksuja ja pehmeitä. Joskus leivotaan tummia, toisinaan vaaleita ja joskus miedompia ja toisinaan mausteisempia kakkuja. Joissain paikoin kovia pipareita liotetaan maidossa, teessä tai viinissä ennen syömistä.

Suomessakin on ainakin kaksi perustapaa valmistaa pipareita keittämällä tai vaahdottamalla taikina. Toiset pitävät paksuista ja pehmeistä ja toiset lastumaisen ohuista pipareista. Tunnetuin suomalainen ohje lienevät Paraisten piparit. Ehkä vanhin suomalainen ohje ovat puolestaan 1920-luvulla julkaistut raumalaiset Riikolan piparkakut.

Piparkakkujen merkitykestä Länsi- ja Pohjois-Euroopassa kertoo se, kuinka reseptit olivat pitkään arvokasta ja tarkoin varjeltua omaisuutta. Piparien aitous on edelleen tärkeä asia, sillä Britanniassa järkytyttiin vielä muutama vuosi sitten yrityksestä leipoa pipariukkojen rinnalle pipariakkoja.

Paraisten piparit
250g voita
2 dl sokeria
1,5 dl siirappia
2 tl inkivääriä
2 tl kanelia
2 tl neilikkaa
2 tl pomeranssinkuorta
2 kananmunaa
2 tl soodaa
8 dl vehnäjauhoja (500g)

Mittaa kattilaan voi, siirappi, sokeri ja mausteet. Kiehauta ne puuhaarukalla sekoittaen. Vatkaa haaleaksi ja lisää munat. Sekoita jauhot ja sooda ja lisää vähitellen taikinaan sekoittaen. Laita vuorokaudeksi kylmään maustumaan. Kaaviloi ohueksi ja ota muotilla kakkuja. Paista 175 °C:ssa 10 minuuttia.


Keskiajan piparkakut
450g hunajaa
7-9 dl hienoja korppujauhoja ja/tai jauhettua kuivaa leipää (ei ruisleipää)
1-3 tl inkivääriä
1-3 tl kanelia
¼-½ tl valkopippuria
ripaus sahramia

Kiehauta hunaja ja kuori vaahto. Pidä kattilaa miedolla lämmöllä ja sekoita joukkoon haluamasi määrä mausteita. Ala sekoittaa hiljalleen joukkoon hienoja korppujauhoja. Lisää korppujauhoja sen verran, että saat paksuhkon tasaisen taikinan (vastaa piparitaikinaa). Taputtele massasta levy leivinpaperin päällä. Kumoa toiselle paperille ja leikkaa vinoneliöiksi. Tarjoile.
Taikinan voi halutessaan myös paistaa 220°C:ssa noin 10 minuuttia. Se ei kuitenkaan ole alkuperäinen idea.