Keskiajan saapuminen Suomeen

Penninki Sigtunasta
CC-BY-4.0
Kansallismuseo

Euroopassa keskiaika oli monin paikoin pitkä, yli tuhatvuotinen ajanjakso. Suomen historiassa keskiaika alkaa vasta 1200-luvulla ja päättyi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvun alkupuolella. Kristin-uskon myöhäisestä saapumisesta ja kirjoitustaidottomuudesta* johtuen, keskiaika oli Suomessa paikoin hyvin lyhykäinen ajanjakso.

Keskiaika on historiallisesti aika vanhan-ajan (Antiikin ja sitä aiemman ajan) ja uudenajan (Renesannssista alkaen) välissä. Se jatkui hieman maantieteellisestä alueesta riippuen noin 400-1500 jaa. Suomessa keskiaika alkoi kuitenkin vasta Ristiretkien ja Ruotsin valloituksen myötä, vaikka kristinuskon ensimmäiset vaikutteet olivatkin saapuneet jo aiemmin ja maassamme oli jo pieniä määriä uuden uskon tunnustajia.

Suomen historiassa keskiaikaa edelsi rautakauden myöhäisvaihe, jota kutsutaan usein viikinkiajaksi (n. 800/825-1025/1100). Kautta rautakauden ja keskiajan vaihteessa kutsutaan ristiretkiajaksi. Jotkut ovat halunneet kutsua aikaa myös varhaiskristillliseksi ajaksi tai lähestysajaksi. Ristiretkien alkusysäyksenä Itämerren alueella oli mitä suuremmassa määrin paavi Eugenius III:n bulla 1147, jossa hän lupasi syynninpäästön pakanoille, jotka ottivat ristin kantaakseen.

Ristiretkiä Suomeen

Ristirektiajalla Suomi oli sekä läntisen että itäisen kirkon lähetystyön kohteena. Suomen kirkollisessa sanastossa on vaikutteita sekä idästä (Raamattu, pappi, risti). Tämä viittaa siihen, että ainakin ortodoksimunkit olivat meillä varhain liikkeellä. Kristinusko saapui Suomeen melko pian lännen ja idän kirkon eron jälkeen, mikä lienee kiihdyttänyt lähetystyön kilpajuoksua.

Ristiretkiaika alkaa tanskalaisten ja ruotsalaisten Suomeen tekemien ristiretkien myötä 1100-luvun loppupuolella. Tanskalaiset tekivät Suomeen ristiretkiä ainakin 1191 ja 1202. On mahdollista, että he olisivat olleet liikkeellä jo 1187. Tanskalaisissa purjehdusoppaissa on Suomenlahdella tanskalaisia nimiä ja ristiretkeläisten linnoituksissa Sipoossa ja Porvoossa on selkeästi jäänteitä tanskalaisista.

Pyhän Henrikin sargofagi, n. 1415-1420,
kuvaa ristiretkeä Varsinais-Suomeen. PD.

Ruotsalaiset tekivät Varsinais-Suomeen mahdollisesti ensimmäisen ristiretken 1150-luvulla. Toisen ristiretken hämäläisiä vastaan 1249-1250 ja kolmannen ristiretken karjalaisia vastaan 1293. Ruotsalaisilla ja tanskalaisilla oli ristirektissä ilmeisesti työnjako niin, että tanskalaiset ristiretkeilivät Suomenlahdella ja ruotsalaiset Pohjanlahdelta käsin.

On mahdollista, että myös saksalaiset olisivat olleet liikkeellä hämeessä 1200-luvulla. Tähän viittaavat kuitenkin ilmeisesti vain kirkkojen nimet sekä kirkkoherrojen ja voutien saksalaisuus. Keskiaikainen lähdeaineisto on valitettavasti vajavaista ja ristiretkistä kertova lähdeaineisto on valitettavasti aina tapahtumia myöhäisempää.

Ristirektiajalla Suomeen tehtiin sotilaallisia hyökkäyksiä paitsi läntisten ristiretkien, myös itäisen Novgorodin joukkojen toimesta. Novgorodilaisissa kroniikoista tiedetään ainakin hyökkäyksestä Hämeeseen. Hyökkäykset lienevät kohdistuneet Vanajan kauppakeskukseen, joka oli myöhäisrauta-kautinen kauppapaikka ja suurkylä. Osa hyökkäyksistä saattoi kohdistua myös Hakoisten linnavuoren varustuksia vastaan.

Novgorodin hyökkäykset jatkuivat keskiajalla päättyivät vasta Pähkinäsaaren rauhaan 1323, joka solmittiin Laatokan Pähkinälinnassa. Laatokka kuului rauhansopimuksen mukaan Novgorodin alueeseen.

Kristilliset ja pakannalliset vaikutteet ristiretkiajalla

Ristiretkiajan päättymis-ajankohtana pidetään hetkeä, jolloin alueella siirryttiin yleisesti kristilliseen hautaukseen. Muinaiset suomalaiset uskoivat elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen, minkä vuoksi he antoivat vainajalle hautalahjoja mukaan tuonpuoleiseen. 

Korulöydöt, 1050-1100
CC-BY-4.0 / Museovirasto

Kun hautalahjat katosivat ja vainajat alettiin haudata jalat itää kohden (katse nousevaan aurinkoon), katsotaan meillä siirrytyn kristilliseen hautaukseen. Läntisessä Suomessa se tapahtuu noin 1250-luvulla, mutta itäisessä Suomessa vasta noin sata (tai pari sataa) vuotta myöhemmin. Varsinkin itäisemmässä Suomessa Keskiaika kestää vain 150 vuotta, ja läntisessäkin vain noin 250 vuotta.

Suomessa oli kuitenkin kristillistä vaikutteita jo melko varhain. Tästä kertovat vaikkapa Euran alueen muinasjäännökset ja Piispan Henrikin tarun suomalaisten nimet (Lalli*2 - mahdollisesti Laurentius ja Kerttu - Gerhrud). Itse legenda on peräisin 1200-luvun lopulta, vaikka tapahtumat tapahtuvat noin vuoden 1150 paikkeilla. Tapahtumasta kertoo myös jo 1600-luvulla muitiin merkitty kansanomainen piispa Henrikin surmavirsi sekä satakuntalainen ja varsinaissuomalainen kansanperinne.

Rautakaudelta on Suomesta löytynyt jonkin verran ns. ristiriipuksia. Löytöjä on nelisenkymmentä ja niitä on 1000-luvulta eteenpäin. Ruotsin Birkan haudoissa ristit ovat yleensä naisten haudoissa, Suomesta ne on löydetty lähinnä miesten haudoista. Skandinaaviaan kristinusko levisikin ilmeisesti naisten kautta, kun taas Suomen hautojen kohdalla on epäilty, että kauppiaat olisivat kantaneet ristejä kaupankäyntiä edistääkseen.

Ristiriipuksia ristiretkiajalta
CC-BY-4.0 Museovirasto

Tätä teoriaa on myös kritisoitu mm. siksi, että hautaan siirrettynä höydyllinen merkki poistui suvun käytöstä. Ymmärrettävää kuitenkin on, että ristiä ei voida pitää varmana merkkinä kantajansa uskonnosta.

Olennaista on konteksti: onko kyseessä esine-rikas rautakautinen hautaus vai itälänsi-suuntainen esineetön kristillinen hautaus. Risti perinteisessä hautauksessa voi olla merkki kahden kulttuurin välitilasta (eli synkretismistä) ja varmanpäälle pelaamisesta. On myös mahdollista, että ristejä olisi tässä vaiheessa käytetty taikakaluina.

Suomen hautojen sukupuolijakauma on myös epäselvää, sillä määrittely on tehty pääasiassa esinelöytöjen perusteella. Tämä voi antaa vääristyneen kuvan vainajien sukupuolesta. Lastenhaudat, joissa ristiriipukset ovat ainoa koru, on houkuttelevaa olettaa, että kristilliset tavat olivat hautaajille tuttuja. Kenties lapsen kohdalla ajatus kuoleman jälkeisestä elämästä on tuntunut tavallista houkuttelevammalta.

Paitsi miekkoja, on Suomessakin haudoista löydetty myös mm. keihäitä. Rautakaudella keihäänkärjet oli pääosin tehty raudasta, vaikka muitakin materiaaleja voitiin käyttä. Oli sekä heitto- että lähitaistelukeihäitä. Niitä käytettiin taistelujen ohella myös metsästykseen. Sana keihäs on germaanista lainaa kielessämme. Ruotsalaisessa aineistoissa keihäs on miekkaa yleisempi, todennäköisesti liittyen Odin-myytteihin. Historiallisella ajalla käsitys keihäistä oli arkisempi.

Ristiretkiaikainen puukko,

CC-BY-4.0 Museovirasto

Keihäitä on löydetty runsaasti sekä Suomen että Ruotsin rauta-kautisilta asuinpaikoilta. Johtuen rautakauden rauhdan pehmeydestä, keihäillä oli tapana takertua panssareihin, jolloin siirryttiin käyttämään miekkoja.

Keihäs oli kuitenkin tehokas ase ratsasstajia vastaan. Pohjoismaissa hevosella ei rautakaudella kuitenkaan todennäköisesti ollut samanlaista merkitystä kuin keskiajan katolisilla alueilla. Toisaalta pistokeihäillä on voitu miekkoja paremmin taistella tiheässäkin metsässä. Lisäksi keihäät olivat edullisia valmistaa, eivätkä vaatineet pitkää koulutusta käyttääkseen. Keihäät olivat Pohjoismaissa yleisiä aseita keskiajan lopulle saakka.

Myöhäisrautakaudella olivat yleiset ns. säiläkirjoitetut miekat. Suomen kalmistoista on löydetty 151 tällaista miekkaa. Määrä on eurooppalaisesti runsas. Väärin kirjoitetut tekstit ja kirjaimia imitoivat merkit olivat tyypillisiä pohjoismaisille miekoille. Tämä selittyy sillä, että miekkoja valmistettiin paikallisesti Pohjoismaissa keskieurooppalaisia malleja kopioiden.

Joitain ristiretkiaikaisia löytöjä

Euran Luistarin kalmisto on keski- ja myöhäisrauta-kautinen ruumiskalmisto, joka sijaitsi Kauttuan rautakautisen kylän yhteydessä. Euran Luistarin kalmistossa esineetön hautaustapa alkoi jo melko aikaisin, 1100-luvulla.

Maskun Humikkaan risti-retkiakaisessa ruumis-kalmistossa noin 1050-luvulla, suuri osa vainajista on haudattu jalat kohti itää, eli kristilliseen tyyliin. He olivat siis omaksuneet kristinuskon vaikutteita melko suuressa määrin. Toisin kuin Eurassa hautaustapa ei kuitenkaan ollut esineetön, eli täysin kristillinen, vaan vainajat haudattiin runsaiden korulöytöjen ja aseiden kera. 

Raision Kansakoulumäen kalmisto sijoittuu 1100-luvulle ja nekin ovat pääsääntöisesti itä-länsi suuntaisia ja vainajat oli haudattu puuarkkuihin. Haudoista on löydetty koruja ja hopearahoja. Varsinaisten pukukorujen lisäksi hautoihin on laitettu vain hyvin vähän esineistöä,  mikä viittaa kristilliseen hautautaukseen. Mäellä sijaitsi Raision ensimmäinen puinen kirkko, jonka perustukset olivat nähtävissä vielä 1700-luvulla. 

Halikon Rikalanmäki sijaitsee Halikon jokilaaksossa lähellä Rikalan linnamäen linnavuorta. Rikalan mäellä (moreeniharjanteella) sijaitsee kalmistojen lisäksi myös perinnebiotooppi Rikalan niitty, jolla on monenlaisia ihmisten toimintaan liittyviä kulttuurikasveja, arkeofyyttejä. Halikon Rikalan Ruumiskalmisto sijoittu 1000-1100-luvuille ja se on löytörikas. Se ei siis todennäköisesti sijoitu kristilliselle ajalle. 

Peräti neljässätoista haudassa on aseita, joista kymmenen on miekkoja. Yhdessä miekoista lukee "In Nomine Domini", mikä on selkeästi kristillistä vaikutusta, jota miekan sijoittaminen hautaan ei kuitenkaan ole. Naisiksi oletettujen vainajien haudoista on löytynyt runsaasti koruja. Lisäksi haudoista on löydetty mm. astioita ja rahoja.  Haudoista on merkkejä tulenpidosta, mikä saattaa liittyä hautajaisrituaaleihin.

Ristiretkiaikainen miekka CC-BY-4.0 Museovirasto

Kanta-Hämeen Janakkalan muinaishaudan miekkamies kuoli ristiretkiajan ja keskiajan taitteessa, noin vuonna 1300. Kallon perusteella hän oli aikuinen mies. Vainajan kasvoille laitettu hiilenpala ajoittuu noin vuoteen 1000. Haudan lyhyempi Z-tyyppinen miekka on noin ajalta 950-1050 ja pitempi miekka noin 1050-1200. Lisäksi haudassa olivat ajoittamaton keihäänkärki, kirves ja puukko. Haudan esineistö on siis ajoitukseltaan vaihteleva. 

Miekkamiehellä oli kuollessaan parantuneita teräaseiden aiheuttamia vammoja. Vainaja oli kuollessaan hyväkuntoinen ja saanut hyvää ravintoa. Se, että hautaukseen liittyy näin paljon hautalahjoja, viittaa siihen, ettei kristillinen käsitys ollut täysin omaksuttu. Tällaisia löytöjä on tehty muitakin varhaiskeskiajalla. 

Mikkelin Tuukkalan kalmisto ajoitettiin aikoinaan 1050-1300 lähinnä esinelöytöjen perusteella. Se onkin selkäesti ristiretkiaikainen kalmisto. Myöhemin on todettu mm. radiohiiliajoituksen perusteella, että kalmisto on todennäköisesti perustettu 1200-luvun puolivälissä ja sen käyttö on jatkunut 1450-luvun puoliväliin katkeamatta. 

Tuukkala siirtyi läntiseen kulttuuripiiriin Pähkinäsaaren rauhan myötä ja katollinen usko levittyi alueelle ilmeisesti vasta 1400-luvulla. Jos siis ristiretkiaika jatkui alueella kulttuurisesti 1400-luvun puoliväliin, jäi keskiaika kulttuurisesti todella lyhyeksi, jos sitä edes kuunnolla ehti ollakaan. 

Suomen vanhin kirkko

Suomen vanhin tunnettu kirkko on nykytiedon mukaan Ravattulan Risti-mäellä, Aurajoen varrella Kaarinassa. Se sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta. Kirkko on rakennettu 1100-1200-luvun vaihteessa, eli ristiretkiajalla. 

Kirkko on rakennettu romaaniseen tyyliin, joka oli suosittu varhaisemmalla keskiajalla Euroopassa. Kooltaan kirkko oli 10 x 6 metriä. Kirkkorakennus on ajalta ennen seurakunnallista järjestäytymistä ja on ilmeisesti toiminut läheisen kylän kotikirkkona (tai ehkä yksityiskirkkona) 1200-luvun alkupuolelle saakka. Siitä on jäänyt jälkeen hyvin säilynyt kiviperustus. 

Ravattulan Ristimäen kirkon kivijalka
CC-BY-4.0 Tiitinen Teija, Museovirasto

Kirkko sijaitsee myöhäisrautakautisen kalmiston keskellä.  Alueella sijainnut kalmisto on ollut laaja ja ajoittuu ajalle 1050-1250 jaa. Haudattujen vainajien vaatetus on ollut myöhäisrautakautista ja niissä on käyetty pronssispiraali-koristelua. Kirkon paikalla on keskiajalla sijainnut puinen muistoristi.Alueen tutkimukset ovat käsittääkseni edelleen käynnissä.

1230-luvulla alettiin Nousiaisten Koroisilla hirsisen piispankirkon rakentaminen, kun Suomen ensimmäinen varsinainen piispa Tuomas oli saanut siihen Paavilta valtuutuksen. Kirkko paloi vain parikymmentä vuotta valmistumisensa jälkeen ja paikalle rakennettiin pian uusi puinen kirkko. Tämän kirkon perustukset ovat yhä näkyvissä. Ennen uskonnollista keskusta paikalla ajatellaan käydyn kauppaa, mihin viittaavat löydetyt rahat. Noin vuonna 1300 piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Turkuun. 

Ravattulan Ristimäen kirkko ei aikanan tuhoutunut esim. tulipalossa, vaan se yksinkertaisesti vain hylättiin tuntemattomasta syystä. Koroisten piispankirkko sijaitsi noin puoli välissä Ristimäen ja nykyisen Turun tuomiokirkon välissä. Matka olisi ollut sekä kävellen että varsinkin veneitse Aurajokea myöten kohtuullisen nopea.*3 Voihan olla*4, että Ristimäen kirkon väki alkoi yksinkertaisesti käydä piispankirkossa, kun se oli niin lähellä. Myöhemmin ei tuomiokirkkoonkaan ollut valtavan pitkä matka. Samalla oma vaatimaton pikkukirkko unohtui.

______________________________________________________

* Länsimainen ajanlasku alkaa meillä historiallisen ajan alkaessa. Historialliseksi ajaksi lasketaan aika, jolloin kirjoitustaito on edes teoreettisesti käytössä. Sitä edeltävä aika on esihistoriallista aikaa ja tässä tapauksessa rautakautta. Meillä kirjoitustaidon saapumisajaksi katsotaan usein kristinuskon saapuminen, vaikka käytännössä moni kristitty oli jopa uskonpuhdistuksen jälkeenkin melko pitkälle lukutaidoton. Kirkko toi kuitenkin mukanaan kirjoitustaitoista ammattikuntaa kuten pappeja ja munkkeja. Lisäksi Ruotsin valtio oli ristietkiajalla historiankirjoituksen piirisssä eli sen vallan ulottuminen Suomeen ulotti meillekin historiallisen ajan, vaikka käytännössä se näkyi peräpitäjissä vasta hiljalleen.

* Lalli voi myös viitata termiin "lallokki", "karvalalli" (eli karhu). Lalli voi viitata myös isoon tukevaan mieheen tai jättiläiseen. Lalli esiintyy näissä merkityksissä mm. suomalaisessa paikannimistössä.

* Vanhaa Ravattulantietä pitkin kävelymatkaa on (Googlen kartoilla) n. 3,5 km Ristimäeltä Koroisten kirkolle ja 5,2 km Turun Tuomiokirkkoon (samaa tietä). Eräiden arvelujen mukaan se tie saattaisi olla paikoin jopa rautakaudelta peräisin, vaikka asiasta ei ilmeisesti olekaan arkeologista näyttöä. Kaikki kohteet ovat lähellä Aurajokea ja niiden välitse on pystytty vieläkin sujuvammin liikkumaan veneitse. 

*Tämä on omaa pohdintaani, eikä minkään historiallisen tutkimuksen tulosta. Vaikea sitä olisi ehkä tutkimuksellisesti todistaakaan.

Historiallinen Inspiraatio vaatteissa

Vasemmassa puvussa vuodelta 1852
on selkeitä 1700-luvun vaikutteita.

Mietin tässä, miten joskus ajatellaan, että jokin on uutta. Historiaa on hyödynnetty vaatteiden inspiraationa lähes niin kauan kuin meillä on ollut kohtuullisen selkeä ymmärrys menneestä. Käsittelen tässä lähinnä historiallisten tyylien vaikutusta lähinnä naisten muotiin. Miesten muodissa vaikutteet ovat olleet vähäisempiä, tosin viime aikoina lisääntyneet.

Sitä herkästi ajattelee, että joku on kovin nykyaikaista, kun samaa on kuitenkin tehty aiemminkin. Se onkin tuoretta vain omalle sukupolvelle.

Nykyään on liikkeellä paljon pukeutujia, jotka ottavat vaikutteita historiallisesta muodista. Tätä on ollut liikkeellä koko 2000-luvun. Historiasta inspiroituvat niin gootit kuin lolitatkin. Vielä selkeämmin vaikutteita ottivat vintage/retro pukeutujat ja esim. steam- ja dieselpunk harrastajat. 

Meillä puhuttiin myös ns. juuripukeutumisesta, jossa sekoitetaan esim. kansallis- tai kansan-puvun osia arki-vaatteisiin. Joitakin vuosia sitten erityisesti vintage-vaikutteet näkyivät jopa massa-muodissa, mikä on kuitenkin vähentynyt.

Tänä päivänä vakavimmin asiaan suhtautuvat uusina ryhminä ns. history-bounding-pukeutujat, vaikka paljon muitakin vintage- ja historia-vaikutteisia pukeutumis-tyylejä on. Tämä ei kuitenkaan ole uutta, vaan vaikutteita on otettu parin viimeisen vuosisadan aikana useaan otteeseen.

Empire-muoti

1700-luvulla vaikutteet olivat olleet enemmän eksoottisia ja kansallisia, sillä puhuttiin englantilaispuvuista, ranskalaispuvuista, puolalaispuvuista ja turkkilaispuvuista.

Varhaisia empirepukuja vuodelta 1795.

Ensimmäisenä historiallisena muotityylinä voidaan pitää empire-tyyliä (n. 1795-1825; eng. regency), joka otti ensin vaikutteita antiikista, erityisesti kreikkalaisesta pukeutumisesta, kuten aikakauden sisustus- ja arkkitehtuurikin. 

Taustalla olivat sekä vastalöydetyn Pompeijin kaivaukset, jotka toivat uutta tietoa antiikista, että Ranskan vallan-kumouksen tasavaltalaisihanteet. Taustasyyt olivat myöhempiä historiavaikutteisia muotityylejä huomattavasti poliittisemmat, vaikka muissakin muodeissa on ollut havaittavissa yhteis-kunnallisia taustavaikutteita.

Vaikutteet näkyivät aluksi erityisesti pukujen mallissa, joka poikkesi paljon, sekä edeltävästä 1700-luvun että myöhemmästä 1800-luvun muodista. Siinä oli aluksi hyvinkin vahvoja tyylillisiä kreikkalaisvaikutteita, vaikka rakenteellisesti asut olivatkin enemmän 1700-luvun pukujen jatke. Myöhemmin myös Napoleon otti mielellään vaikutteita antiikista, mikä näkyi erityisesti Ranskan hovimuodissa, jossa koristeluissa kopioitiin usein roomalaiskautta. Valsinkin Englannissa oli 1800-1810-luvuilla suosittua ottaa vaikutteita myös keskiajalta. 

1820-1830-luvut olivat kulttuurisesti romantiikan aikakautta, minkä vuoksi onkin vähän yllättävää, kuinka vähän historialliset esikuvat vaikuttivat muodissa. Erityisesti 1830-1840-luvun pukeutuminen oli pikemminkin aiempien trendien edelleen kehittämistä. 

Kerrattiinko muotiakin 1800-luvulla?

Poloneesi 1884.

1800-luvun puolivälin jälkeen rakentamisessa ja sisustuksessa tulivat suosioon ns. kertaus-tyylit. Samaan aikaan a alkoi näkyä myös pukeutumisessa. 1850-luvulla alettiin selkeästi taas ottaa vaikutteita historiallisesta asuista.  

Suostittuja olivat mm. renesanssin vaikutteet, jota kuitenkin liioiteltiin ja muokattiin omaan makuun sopivaksi. Nämä vaikutteet olivat erityisen vahvoja 1860-luvun alku-puolella.  Sekä näillä vuosikymmenillä, että myöhemmin muodissa oli 1700-luvun vaikutteita. 1860-luvulla tuli suosituksi mainostaa historiallisia tyylejä asujen esikuvina. 

1870-luvulla susoituiksi tulivat poloneesit. Poloneesi oli alla olevan hameen päälle koottu päällyspuku, jonka helmat olivat kerrostettu puvun taakse. Se oli alhaalta avoin, jollin alla oleva hame näkyi. 1700-luvun poloneeseista poiketen, yläosa oli suljettu. Poloneesien tyyli kertautui myös aikakauden päällyshameissa. Tyyli pysyi suosittuna 1880-luvun loppupuolelle saakka ja oli suosiossa myös niin sanotun luonnollisen tyylin aikana 1880-luvun alussa.  Kotiasuissa eli niin sanotuissa teepuvuissa oli puolestaan 1870-1880-luvuilla usein ns. watteau- eli säkkiselkämys, joka oli 1700-luvun ns. ranskalaispuvuista kopioitu viittamainen selkäosa. 

Rakenteellisesti 1800-luvun asut poikkesivat suuresti tyylillisistä esikuvistaan, joita ne tyylillisesti kopioivat. Kaavoittaminen muuttui 1870-luvulla selkeästi, kun alettiin ottaa käyttöön ns. tieteellinen kaavoittaminen. Aiemmat kaavoitustyylit olivat olleet perusteiltaan melko erilaisia ja enemmän pitkällisen historiallisen kehityksen tulos. Nyt kaavoittaminen otti mallia miesten vaatteiden räätälöinnistä.

1890-luvulla ei tuntuisi olevan selkeitä historiallisia esikuvia, vaikkakin aikakauden hihoja katsellessa tulevat mieleen 1820-luvun lopun hihamallit, jotka 1830-luvulla muutuivat vielä massiivisemmiksi. On kuitenkin luultavaa, että hihat kasvoivat samoista esteettisistä syistä kuin aikanaan 1830-luvulla: pyrkimyksenä luoda illuusio kapeasta vyötäröstä.

Maailmansotien vaikutus 

Empire vaikutteita 1913.

Jo 1900-luvun alussa alkoi olla pukeutumisen alatyylejä, joskaan ei niin suosittuja kuin kuten prerafaeliittien keskiaikaharrastus, joka näkyi paitsi maalareiden taideteoksissa myös ryhmää lähellä olevien henkilöiden pukeutumisessa.

Ensimmäinen kerrattu historiallinen tyyli oli empire, joka oli suosittu erityisesti 1910-luvun lopulla, jolloin otettiin vaikutteita myös etnisistä tyyleistä. Monissa asuissa haettiin vaikutteita empire tyylistä ja vyötärölinja saattoi olla korotettu. Vaikutteita saattoi jonkin verran näkyä myös vuosikymmenen alkupuolella eli Titanic-aikakaudella. 

1910-luvun alkupolella puhuttiin myös poloneesista, mutta poloneesi oli muuttunut ylösnostetusta päällysmekosta yksinkertaiseksi alaosaltaan avoimeksi pitkäksi jakuksi tai päällysmekoksi. Jos jotain 1700-luvun vaatetta, se muistutti angleesi. Nimityksen taustalla on saattanut olla myötätunto puolalalisten itsnäisyystaistelua kohtaan.Vaikutteet olivat lähimenneisyydestä 1890-luvulta, eikä niinkään 1700-luvulta. Tämä osoittaa sitä, kuinka vaatteiden nimitykset saattavat vaihtaa merkitystä ajan kuluessa.

1914 "poloneesi!.

Maailmansodat vaikuttivat selkeästi historiallisten vaikutteiden omaksumiseen, joka tunutui 1910-luvun lopulla (pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen) ja jälleen 1950-luvulla.

1920-luvun alkupuolella kallistuttiin jonkun verran 1700-luvun rokokoon puoleen, mikä näkyi erityisesti erikoisina asuina, joissa pannierit, eli hameen helman leventimet eli pönkät oli laskettu normaalia alemmaksi, mikä aiheutti hieman koomisen tyylin.

Seuraavan kerran historialliset tyylit olivat muodissa 1940-luvulla, jolloin vaikutteita otettiin varsinkin keskiajalta. Vaikutteet näkyivät erityisesti hatuissa ja asusteissa, ei niinkään puvuissa itsessään.

Sotien jälkeinen aika ja 1900-luvun loppu

1948 hatuissa on selvää historiallista
vaikutusta 1700- 1800-luvuilta.

1950-luku oli pukeutumisessa konservatiivinen vuosikymmen, jossa otettiin askel taaksepäin  ohi 1940-luvun kokeilevien tyylien takaisin 1930-luvun elokuva-glamouriin. Lisäksi otettiin vaikutteita aiemmista historiallisista tyyleistä yleisesti, mutta kenties erityisesti 1700- ja 1860-luvuilta, tosin vaikutteet olivat kevyempiä. Hihamuodissa näkyi vaikutteita myös 1910-luvun kimonohihoista.

1960-luku oli muodiltaan enemmän futuristinen ja kenties loppupuolella hippeilyyn taipuvaista. Silti sielläkin otettiin vaikutteita menneestä, sillä suosiossa oli 1920-luvun muoti. 1970-luvulla suosiossa oli Bell Époque (eli 1800-1900-lukujen vaihteen aika n. 1880-1914), josta otettiin romanttisia vaikutteita. Erityisesti ns. edvardiaanisesta (1901-1910) muodista. Vaikutteita oli myös jonkin verran 1800-luvun kansanpuvuista esim. ns. preeriamekoista.

1980-luvun muotiin vaikuttivat 1930-1950-lukujen muodit. Niitä kopioitiin niinkin taidokkaati, että joskus kokemattomilla voi olla haasteita erottaa 1980-luvun asuja vanhempien vuosikymmenten vaatteista. 1990-luku oli poikkeuksellinen vuosikymmen, jolloin kertaustyyli-vaikutteita ei muodissa paljon muuten näkynyt, vaikka muodissa olikin ns. alusmekko muoti, jossa oli vaikutteita 1930-1950-lukujen alusmekoista.

1990-luvun toisen maailmansodan pättymisen juhlavuosi (maasta riippuen 1995-1997) saattoi vaikuttaa kiinnostukseen sotien aikaiseen muotiin. Suosittuja olivat ns. isovanhempien aikaiset muodit, jotka näkyivät nuorison kiinnostuksena noihin vuosikymmeniin. 

2000-luvun alku

Lolita-muotia Helsingistä,
CC-BY-2.0, Ari Helminen

2000-luvun alkupuolella suosiossa olivat vintagetyylit yleensä, mutta erityisesti fiftarityyli. Muodin vaikutteissa tehtiin kuitenkin sukelluksia aina 1900-luvun alkuun saakka. Lisäksi suosioon tulivat ns. historia- ja vintagevaikutteiset alatyylit, joita on ollut liikkeellä runsaasti. 

Nuorten tyttöjen alatyylit kuten lolita tyylit ottavat paljon vaikutteita 1700-1800-lukujen länsimaisesta muodista ja myös 1950-luvulta. Diesel-punkki ottaa vaikutteita 1950-luvulla kuten myös rocken roll tyyli. Steampunk ottaa puolestaan vaikuteita erityisesti 1870-1880-luvuilta. Samoilta vuosikymmeniltä on vaikutteita myös goottien pukeutumisessa.

Historiallisesti vaikutteisia alatyylejä on juuri nyt poikkeuksellisen paljon, vaikka edellä mainitut ovat ehkä vähän vähemmän suosittuja tänä päivänä ja ovat tehneet tilaa uudemmille suosikeille. Tämän hetken valtamuodissa historiavaikutteet ovat melko kevyitä ja tuoreita. 2000-luvulla vaikuteita on otettu 1970-1980-luvuilta ja jopa 1990-luvulta. 

Ajatuksia historiallisista vaikutteista

Edellinen on  yksinkertaistettu näkemys vaatetustyylien kehityksestä. Se perustuu pitkälti omiin huomioihini muodin vaikutteista, eikä ehkä huomio kaikkia hienovaraisempia vaikutteita muotiin. Jokainen vuosikymmen lainaa muotia omalla tavallan, jolloin 1700-luvun vaikutus 1850-luvun muotiin on ollut melko erilainen kuin 1920-luvun muotiin.

1700-luvun vaikutteita muodissa 1920.

Itselläni oli jo ennen tämän tekstin jäsentämistä selkeä ennakkokuva 1900-luvun alusta, 1950-luvusta ja 1980-luvusta nostalgisina vuosi-kymmeninä, mutta tarkemmin ajateltuna vaikutteita näkyy useimmilla vuosi-kymmenillä. 

On yllättävää kuinka suosittua historialliset vaikutteet ovat viimeisen parinsadan vuoden aikana olleet, aina siitä asti, kuin empiremuoti aloitti lainaamisen. Suosituimpia ajanjaksoja historiallisiin vaikutteiden lainaamiselle ovat olleet 1700-luku ja viime vuosikymmeninä myös 1950-luku. Näillä ajanjaksoilla on kenties ollut niin selkeät ja helposti matkittavat tyylinsä, että niistä on ollut yksinkertaista ottaa vaikutteita.

Yllättäen "moderneimmiksi" (eli vähiten historiallisista vaikutteista kiinnostuneiksi) vuosikymmeniksi nousivat omassa ajatteelussani1830- ja 1890-luvut sekä 1930- ja 1990-luvut. Myös 1840- ja 1940-luvut olivat vain vähäisessä määrin kiinnostuneita menneestä. Näillä vuosikymmenillä muoti oli vahvasti kokeilevaa. Tämä näkyy mm. 1830-, 1890- ja 1940-lukujen kokeilevassa hihamuodeissa. 1930-luvulla taas tehtiin kokeiluja pukujen rakenteissa, jotka toivat monia meille tuttuja malleja, kuten mm. halterneck-yläosat.

Lienee osittain sattumaa, että kyse on samoista vuosikymmenistä, mutta vuosisadan (tai vuosituhannen) vaihdos saattaa aiheuttaa ahdistusta, joka nostaa pintaan nostalgista kaipuuta. Todennäköisesti kyse on kuitenkin sattumasta, sillä 1830-luku oli taiteen ja kirjallisuuden osalta pitkälti nostalginen vuosikymmen korostetun romanttisine tyyleineen.

Painajaistennappaaja ja hämähäkkinainen

Twilight-elokuvien julkaisemisen jälkeen unisiepparit vakiintuivat osaksi boheemia sisustusperinnettä. Harva kuitenkaan tuntee sen tarkemmin niiden taustaa ja edes ymmärtää niiden merkitystä. 

Ylhäällä hämähäkinverkko-amuletti (1901)

Unisiepparit eivät menettäneet yhteyttään alkuperäänsä vasta Twilight-elokuvien tai -kirjojen myötä, vaan yhteys oli alkanut kadota jo 1960-1970-luvuilla, jolloin niistä tuli amerikan alkuperäiskansojen yhteisliikkeen (pan-intianit) yhtenäisyyden symbooli. 

Tähän liikkeeseen kuuluivat erilaiset Yhdysvaltain (Native Americans) ja Kanadan (First nations) intiaanit, inuitit (ent. usein: eskimot) ja metissit (eli mestitsit, alkuperäiskansojen ja eurooppalaisten sekoittuessa syntyneet ryhmät). 

Jo yhteiseksi symboliksi noustessaan, unisieppari oli menettänyt yhteyttä juuriinsa, eivätkä kaikki alkuperäiskansoista nousevat tekijätkään tunne kunnolla unisieppararien taustaa ja merkitystä. Heille se on vain intiaanisymboli.

Legenda ja merkitys

Legendan mukaan Ojibwejen Hämähäkkinainen johdatti isoisä Auringon takaisin kansansa luokse. Tänäpäivänäkin Hämähäkkinainen rakentaa erityisen asumuksensa ennen auringonnousua. Alunperin Ojibwejen sanotaan olevan kotoisin kilpikonnasaarelta, josta he levittäytyivät ympäri mannerta ja sen jälkeen Hämähäkkinainen opetti heille amuletinvalmistustaidon. Amuletti toimii paitsi suojana pahoja unia vastaan, myös pienokaisten leluna.

Bev Longboat kertoi ojibway-kansan legendasta näin: "Lapsista oli vastuussa erityinen Hämähäkki-nainen. Hänen tehtävänsä oli valmistaa hämähäkinseitistä unisieppareita. Kun väestö kasvoi, hän ei enää pystynyt matkaamaan joka paikkaan pitämään huolta lapsista.

Ojibwe äiti lapsineen.

Niinpä Hämähäkkinainen jakoi tietonsa tädeille, äideille ja isoäideille ja opetti heidät kutomaan lapsille verkkoja pajukehyksiin. Pieni aukko keskellä päästi läpi hyvät unet, mutta painajaiset jäivät kiinni verkkoon. Ja siiloutuivat pitkin ripustettuja sulkia lasten unisiin mieliin."

Bev Longboatin mukaan, tärkeä oli myös kiinnitykset pajurunkoon. Alunperin niitä oli kahdeksan, mikä viittasi hämähäkin kahdeksaan jalkaan. Ne, jotka käyttivät seitsemää, viittasivat joko seitsemään isoisään tai seitsemmän ennustukseen. Viisi viittasi viiteen taivaankappaleeseen. Jotkut käyttivät kolmeatoista vuoden kuutamoiden viittauksena. Toiset kahtakymmentäkahdeksaa, joka oli kuunkierron päivien määrä.

Syntyvyyden säännöstelyn historiaa - varhaisajoilla ja muinaisessa Lähi-Idässä

Seksuaalinen puuhastelu on monesti hauskaa, mutta siitä usein seuraava lastensaanti on vaarallista ja kallista, eikä aina suotavaa, jos tilanne lastensaantiin ei ole ihanteellinen. Raskauksia on pyritty ehkäisemään jo pitkään, mutta ennen kemiallisen ehkäisyn keksimistä, se ei aina ole ollut kovin tehokasta.

Muinaisia ihmisiä ei kannata väheksyä. He saattavat hyvin olla huomanneet imetyksen ehkäisevän vaikutuksen ja ymmärtäneet sen, että keskeytetty yhdyntä saattaa vaikuttaa raskaaksitulon todennäköisyyteen. Kuitenkin sekä raskaaksi tulemiseen että raskauden ehkäisyyn on kauan käytetty myös monenlaisia taikakeinoja. 

Muinainen äiti n. 1500 eaa.
CC-BY-2.0 by Jean-Pierre Dalbéra

Keräilijä ja metsästäjäkansoilla on todettu, että keskimääräinen synnytystenväli on noin kolmesta ja puolesta neljään vuotta, mikä on hyödyllistä, sillä äiti ei kykene kantamaan mukanaan useampaa taaperoa kerrallaan. Tämä lienee seurausta sekä suuressta liikunnan määrästä että pitkässtä imetyksestä, joka ehkäisee raskaaksi tulemista. Myös edellisen lapsen kantaminen (6-12 kg) tuhanksia kilometrejä vuodessa, on raskasta työtä, millä on uskottava ehkäisevä vaikutus. Raskaasti urheilevilltahan saattaa tänäkin päivänä jäädä kuukautiset pois.

 Synnytystauko on ihmisllä samankaltainen kuin vastaavat tauot muilla ihmisapinoilla, joista orangutangit pitävät keskimäärin 92 kuukautta, simpanssit 66 kuukautta ja gorillat 45 kuukautta taukoa synnytysten välillä  Pitkä synnytysvälit ovatkin tuttuja monilla metsästäjäkreäilijäkansoilta ympäri maailmaa. 

Ihmisten siirtyessä viljelemään maata, liikunnan määrä vähentyi, ruokavalion kalorimäärä kasvoi ja tarjoille tuli vaihtoehtoisia lastenruokia kilpailijaksi imetykselle, joka lyhensi imetyksen kestoa. Luontainen synnytysväli ei enää toiminut kuten ennen. Lapsia ei myöskään enää kannettu pitkiä matkoja paikasta toiseen, mikä vähensi naisten kuormitusta. Tästä johtuen synnytykset tihentyivät ja ehkäisykeinoille tuli tarvetta. Toisaalta useille käsipareille oli myös käyttöä viljelijäyhteisöissä.

Muinainen Lähi-Itä

Kahuan gynekologiken papyrus 1850 eaa.

Egyptiläiset olivat lääketieteellisesti suuntautuneita ja naisten asema oli egyptiläisessä yhteiskunnassa aikaansa nähden hyvä, eikä liene suuri yllätys, että vanhimmat tiedot pyrkimyksestä ehkäistä raskaaksi tulemista, ovat muinaisesta Egyptistä. Kahua Papyrus 1850 eaa ja Ebers Papyrus 1550 eaa neuvovat käyttämään hunajaa, akasianlehtiä ja vaatenukkaa sperman kulun tukkimiseen. 

Kahuan gynekologinen papyrus 1850 eaa (eräs Kahua Papyruksista) kuvaa myös muita metodeja ehkäisyyn kuten erilaisia pessareita ja akaasia-kumia, jolla on todettu olevan spermaa hyydyttäviä vaikutuksia. Kahuan gynekologinen papyrus on itse asiassa vanhin egyptiläinen lääketieteellinen teksti, mikä kertonee siitä, että naistentaudit olivat tärkeitä. Papyruksessa on lueteltu vielä muitakin keinoja yrittää ehkäistä raskauksia. Siihen pyrittiin peittämällä kohdunsuu kumimaisella aineella, kohtuun levitetyllä hunajan ja soodan seoksella sekä krokotiilinlannasta tehdyllä pessarilla. 

Akkadian jumalatar

Imetyksen raskauksia ehkäisevä vaikutus oli muinaisessa Egyptissä tiedossa ja pienokaisia saatettiin imettäää jopa kolmivuotiaiksi, jotta uudet raskaudet lykkäytyisivät. Muinaisessa Mesopotamiassa uskotaan käytetyn imettäjiä, koska rintaruokinta laskee naisten hedelmäliisyyttä. Toisaalta siellä saatettiin myös imettää pari-kolme vuotta lapsen syntymän jälkeen.

Vanhassa testamentissä puolestaan käytettiin keskeytettyä yhdyntää ehkäisemään raskaaksi tulemista, Onanin ja Tamarin tarinassa. Egyptistä on löydetty myös varhaisimmat kondomit, joita tosin käytettiin enemmän sairauksien kuin raskauden ehkäisyyn. Ne poikkesivat kuitenkin nykykondoomeista melkoisesti, sillä ne oli valmistettu pellavakankaasta. Minolaisessa tarussa, joka sijoittuu aikaan 3000 eaa., kuningas Minos käytti vuohen rakosta valmistettua kondomia.

Ensimmäinen kuvaus kastraatiosta eunukkien luomiseksi on Sumerilaisesta Lakdashin kaupungista 4000-vuoden takaa. Kastraatiota voidan pitää äärimmäisenä tapana hallita raskaaksi tulemista ja sitä kuka sai tulla isäksi.  Sumerilaiset käyttivät myös yhdynnästä poikkeavia seksuaalisen kanssakäynnin muotoja, estääkseen miehen sperman pääsyn naisten kohtuun.

On mahdollista, että muinaisina aikoina tiedettiin myös raskauksia ehkäiseviä yrttejä, kuten myöhemmin Kreikassa ja Roomassa. Muinaisessa Assyriassa (ja myös Egyptissä) naiset saattoivat kuitenkin nauttia vaarallisiakin myrkkyjä raskauden keskeyttämisesksi. Ne olivat kuitenkin hyvin vaarallinen tapa ehkäistä raskauksia. Tätä vaaraa ei kuitenkaan aikoinaan oikein ymmärretty, vaan esimerkiksi elohopeaa pidettiin ihmelääkkeenä. 

Jos mikään muu ei auttanut, oli aina mahdollista hylätä pienokainen, mikä käytännössä lähes aina johti lapsen kuolemaan. Tätä tapahtui Sumeriassa erityisesti tyttärien kohdalla.