keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Puolet petäjäistä ja silkkoa sisältä

Kansanperinteessä ja kirjallisuudessa viitteet petun käytttöön ovat säilyneet nykypäiviin asti. Mainintoihin liittyy syvä puutteen ja köyhyyden kokemus. Sittemmin käsitykset petusta ovat uudistuneet.

Pettu on pohjoismainen ainakin keskiajalta asti käytössä ollut luonnosta kerätty lisäravinto, jonka käyttö lienee alunperin peräisin saamelaisilta, joilta se on levinnyt naapurikansoille. Saamelaisalueella pettua on todistettavasti käyetty jatkuvasti vuosina 1490-1890. Sekä kielellisten ilmaisujen ikä, arkeologiset löydyt että nilan aiempi monipuolinen käyttö viittaavat kuitenkin siihen, että se oli ravintokäytössä saamelaisilla paljon ennen historiallista aikaa.

Vaikka petun raaka-aineeksi käyvät
muutkin puut on meillä sitä lähinnä
valmistettu männystä eli petäjästä.
Pettua on löydetty mm. viikinkihaudoista. Petun lisäksi viikinkileipä sisälsi myös hernettä. (pdf) Pettu on tunnettu myös Pohjois-Venäjällä. Euroopassa petun hyödynnys oli siis yleistä alueella, jossa viljasadot olivat epävarmoja ja metsät laajoja. Erillään Pohjois-Euroopan pettu-alueesta, puun nilaa ovat käyttäneet ravinnoksi myös Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat eli intiaanit.

Saamelaisten parissa petun käyttö oli monipuolista. Koltat valmistivat petusta puuroa kesäisin kalankeitto- ja talvisin rasvaiseen poronkeittoliemeen. Inarin saamelaiset taas tekivät siitä kesäisin jälkiruokavelliä. Se valmistettiin kalankeittoliemeen ja tarjottiin marjojen ja petunmurujen kera. He valmistivat myös välipalaa poronmaidosta, petusta ja mädistä sekä petusta, ruisjauhoista ja mädistä sakeaa puuroa.

Alunperin pettu ei liene ollut viljan korvike, mutta ilmeisesti sitä alettiin viimeistään viikinkiajalla sekoittaa jauhoihin. Yleensä kyse oli nimenomaan männyn kuoren ravinteikkaasta jälsikerroksesta, vaikka myös muiden puiden kuoriosia on käytetty. Kuusesta pettua ei kuitenkaan saatu. Samaan tapaan jauhonkorvikkeena on käytetty myös islanninjäkälää. Useimmiten nämä korvikkeet lienee sekoitettu ruisjauhoihin, mutta toisinaan myös kauraan. (pdf) Leivän lisäksi on saatettu tehdä myös puuroa.


"Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä, 
vaan on silkkoa sisässä, akanoita alla kuoren."
- Kalevala - 

Viimeksi pettua on meillä käytetty leivonnassa sotien aikana. Vaikka sanonnan mukaan leipään pantiin puolet petäjäistä (eli männyn pettua eli kuivattua nilaa), niin 1600-luvun lopun ns. suurina kuolonvuosina valmistettiin myös kokonaan petäjän nilasta ja piimästä valmistettua kainuulaista silkkoa, jossa ei tavanomaisen pettuleivän tapaan ollut lainkaan ruisjauhoja. Silkko oli käytössä myös 1860-luvun kovina nälkävuosina.