keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Suomalaisten juuret

Suomalaisuuden juuret osoittavat moneen suuntaan riippuen siitä puhummekö kielestä, kultttuurista vai perinnöllisyydestä. Vaikka keskittyisimme vain yhteen osa-alueeseen, vaikutteita on silloinkin tullut monesta lähteestä. Ajatus siitä, että suomalaiset olisivat yksiselitteisesti tulleet jostain Uralilta on epätarkka ja aikansa elänyt. 

Suomalaisten alkuperän ymmärtämiseen on monenlaisia lähtökohtia ja kokonaiskuva on monimutkainen summa näistä eri lähtökohdista. Kulttuuri- ja kielivaikutteita on tullut monesta suunnasta ja joskus satunnaisesti kaukaakin. Väestöä on muuttanut alueelle useaan otteeseen eri puolilta Eurooppaa. Niin kuin aina menneisyyden selvittämisessä, kuva on pirstalainen johtuen siitä, että todisteiden säilyminen on monesti melko satunnaista.

Ongelma on siinä, että nykyajasta on mahdotonta matkata menneisyyteen kurkistamaan sen aikaista todellisuutta. Meillä on vain nykytilanteeseen ja siinä näkyviin vihjeisiin perustuvia teorioita siitä, miten asiat ovat olleet. Joskus teorioiden puolesta on paljon ja vakuuttavia todisteita; toisinaan todisteita puolesta tai vastaan on vain vähän; joskus todisteita sekä puolesta että mahdollisesti vastaan on paljon, jolloin teoriat ovat ristiriitaisia. Silloin tällöin vakiintuneet käsitykset ovat niin vahvasti iskostuneet tiedemaailmaan, että niiden murtaminen on vaikeaa, vaikka todisteita uusien ajatusten puolesta olisi paljonkin.

Johtuen todisteiden vähyydestä ja sirpaleisuudesta aiheesta on annettu joskus myös melko mielikuvituksellisia tulkintoja. Julkisuudessa eniten keskustelua herättänyt tulkinta lienee Kalevi Wiikin populaarit teoriat ugrilaisesta pohjoisesta, jotka kielitieteellinen tutkijakunta on melko yksiselitteisesti kumonnut. Alkukotimme Wiik haluisi sijoittaa Ukrainaan, minkä erehdyksen taustalla Jaakko Häkkinen epäilee olevan sen, että tämä hahmottaa alkuperää kokonaiskysymyksenä, eikä osastensa summana.


Kielten lyhyt historia

Koska nykyään uskotaan, että neanderthalilaisillakin on ollut kielensä ja että nykyihmiset ovat olleet puhetaitoisia pitkään, kielten nykytilaan perustuva kielitiede kuvaa niiden historiaa melko lyhyeltä aikaväliltä, vain muutaman tuhannen vuoden perspektiivillä. Jos esimerkiksi Euroopassa puhutuilla kielillä olisi yhteinen esi-isä, ei sitä kielitieteen keinoin ole pystytty löytämään ja tunnistamaan.

Tarun mukaan Baabelin-torni aiheutti kielten sekamelskan.
Kielten historia ulottuu yleensä arkeologiaan verrattuna vain neoliittiselle eli uudemman kivikauden ajalle. Se siis hahmottaa ihmisten historiaa varsin tuoreeltaan. Kadonneita, meille tuntemattomia kieliä täytyy kielten historiassa olla paljon.

Kielten tutkimisen tekee haasteelliseksi se, että kieli ei kehity tyhjiössä, vaan lainailee piirteitä naapurikielistä ja joskus kauempaakin. Näin on käynyt itämerensuomalaisille kielillekin, joissa on paljon vaikutteita balttilaisista ja germaanisista kielistä. Monet kielet, joista vaikutteita on lainattu ovat sittemmin kadonneet.

Toisaalta lainaukset ovat harvoin yksisuuntaisia. Mielenkiintoinen sana on esimerkiksi ruotsin sana pojke, joka ei ole sukua englanninn sanalle boy, vaan suomen sanalle poika, joka puolestaan on ikivanhaa uralilaista alkuperää. Erityisesti venäjässä on maallikko näkökulmasta katsottuna yllättävän paljon lainoja niin itämerensuomalaisista kuin muistakin uralilaisista kielistä, johtuen sekä vuorovaikutuksesta naapurien kanssa että siitä että osa pohjoisvenäläisiä ovat alunperin uralilaisia kielenvaihtajia.

Eikä vaikutteita saada vain vieraista kielistä, jotka eivät ole omalle kielelle sukua. Vaikutteita kulkee ehkä jopa helpommin sukukielten välillä, mikä tekee sanojen historian hahmottamisesta joskus vaikeaa. Joskus on vaikeaa tietää, onko sana yhteistä alkuperäistä jaettua sanastoa vai myöhäisempi lainaa.

Useilla kieliperheillä on jonkun verran yhteistä sanastoa, jonka alkuperää on vaikea määrittää. Ne eivät ole selkeästi lainoja, joiden lainaushistoria voitaisiin määrittää. Esimerkkinä ovat mm. uralilaisten ja indoeurooppalaisten kielten persoonapronominit, jotka osin muistuttavat toisiaan.

Tiedetään, että laajoilla käytännössä kaikkialla Euroopassa on puhuttu muinaisia kieliä ns. paleoeurooppalaisia kieliä, jotka ovat sittemmin kadonneet. Näistä kielistä on selviä merkkejä niin itämerensuomalaisissa, saamelaisissa kuin germaanisissakin kielissä. Kaikista näistä kielistä löytyy mm. ikivanhaa sanastoa ja niiden alueilta paikannimiä, jotka viittaavat aiemmin alueella puhuttuihin kieliin ja joiden kielihistoriaa ei ole kyetty löytämään. Vaikka Pohjoisessa kielten runsaus ei ollut todennäköisesti suurta, epäillään että Pohjoismaiden alueen kielet olisivat kuuluneet pariin eri kielikuntaan.