Kaamoksen räyhähenget

Yleiseurooppalaiseen syksyiseen sadonkorjuuperinteeseen kuuluvat yleisesti vainajien ja erilaisten henkimaailman olentojen vierailut. Vaikka suomalaiseen kekriperinteeseen kuuluu olennaisesti maailmojen rajojen hämärtyminen ns. jakoaikana (syksyinen kalenterin väliaika), niin tutumpaa nykypäivän ihmiselle on ehkä kuitenkin anglosaksinen Halloween perinne. 

Sekä (itämeren)suomalaista kekriperinnettä että Britteinsaarten kelttiläistä Samhain perinnettä yhdistävät vainajien vierailut, sadonkorjuu ja syksyinen vuodenvaihde. Erot juhlinta tavoissa ja uskomuksissa ovat silti olleet suuria.

Hämärään aikana on helppo kuvitella varjoihin mörköjä ja petoja. Pimeässä, huonossa näkyvyydessä on varmasti parempikin olla liian varovainen kuin varomaton. Syysmetsässä liikkeellä voi olla talven varalle marjoja ahmiva äkeä karhukin. Monet pedot, kuten sudet, ovat yöeläimiä. Jo roomalaisessa perinteessä tunnetaan aamuöinen suden hetki, jolloin ihminen on heikoimmillaan. Perinteinen pelko onkin ollut luonnollinen suojautumiskeino.

Kaamosajan pimeyden tiedetään vaikuttavan ihmisen mieleen monella tavalla ja kenties sekin on ollut osaltaan vaikuttamassa syksyisten räyhähenkien syntyyn Pohjois-Euroopassa, jossa ihmiset elävät Golf-virran ansiosta keskimäärin muita mantereita pohjoisempana ja siten pimeämmässä. Masentuneen mielen on tasapainossa olevaa mieltä helpompi keksiä pelättävää. 

Jakoaika

Uno Holmberg (eli Uno Harva) kertoo teoksessaan uralilaisten kansojen mytologiasta. Teoksessa puhutaan ihmisten läheisestä suhteesta vainajiin. Uralilaiseen kansanuskoon on aikanaan yleisesti kuulunut animistinen usko henkiin ja siihen, että kaikella on sielunsa. Sen seuraukena ihmiset uskoivat paitsi vainajien vaikutukseen myös erilaisiin henkimaailman olentoihin. 

Karjalaisia

Ugrilainen sankari saattoi syödä vihollisensa sydämen saadakseen tämän rohkeuden ja voiman omakseen. Hautaamisen ja maatumisen välillä vainajien uskottiin voivan lähteä liikkeelle haudoistaan. Tämän vuoksi tehtiin monenlaisia riittejä, joilla pyrittiin välttämään vainajien kauna eläviä kohtaan. Usko vainajien välitilaan on tunnettu Suomessakin vielä varsin myöhään 1800-luvulla, jolloin yleensä kotonaan kuolleita vainajia pyrittiin harhauttamaan matkalla hautaan, jotta nämä eivät osaisi takaisin kotiin. 

Hautajaispidot olivat osa vainajien muisteluperinnettä monien uralilaisten kansojen parissa. Harva kertoo, että suomalais-ugrilaisille kansoille oli tavallista järjestää eräänlaisia sukujuhlia suvun vainajien muistoksi, jolloin kokoonnuttiin suvun päämiehen taloon. Ellei vainajia kunnioitettu nämä saattoivat närkästyä ja palata kiusaamaan eläviä. 

Itämerensuomalaisten kansojen piirissä vainajien kunnioituksen ajanjakso on muinoin liittynyt juuri kekriin, mutta osin siirtynyt sittemmin katollisesta ja kristillisestä vaikutuksesta Pyhäinpäivän ja Joulun yhteyteen. Suomalaiseen perinteiseen kalenteriin kuului jakoaika uuden ja vanhan vuoden välissä syksyllä sadonkorjuun aikaan. Sen uskottiin olevan aikaa, jolloin rajat eri maailmojen välillä (yliseen ja aliseen maailmaan) olivat ohuimmillaan.

Kekrin aikaan olivat liikkeellä kekrittäret ja kekripukit, ihmiset jotka olivat pukeutuneet oudoiksi olennoiksi hieman nuuttipukkien tapaan. Saatettiin puhua myös kekriukoista ja -akoista. Heillä oli itsetehdyt naamiot, jotka saattoivat olla esim. paperista tai tuohesta tehtyjä. Näitä tuntemattomia räyhähenkiä, jotka vaelsivat taloista ja kylistä toisiin, kestittiin kaikkialla runsaasti. Vieraat olivat usein juhlakaljasta humalassa ja eivät ehkä aina halutuimpia vieraita. Monin paikoin kekri oli kuitenkin vuoden suurin juhla.

Keskisyksyn juhla

Huomenna vietettävä keskisyksynjuhla (Zhongqiu Jie) on yli 3000 vuotta vanha suosittu kiinalainen juhla, joka korostaa yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Puhutaan myös kuujuhlasta ja maistellaan kuukakkuja. Juhlaa vietetään kiinalaisen kuukalenterin 8. kuun 15. päivänä, joka sattuu huomiselle. Tuolloin syksyn täysikuu on kirkkaimmillaan.

Kuujuhlan aikaan on tapana kertoa tarinaa kauniista neidosta (Chang'e), joka asuu kuun plalatisissa ja tulee sieltä syysyön juhlan aikaan ulos tanssimaan. Chang'e oli mytologisen jousimies Hou Yi:n vaimo. Riippuen versiosta vaimo ja mies olivat alkujaan joko kuolemattomia, jotka oli karkoitettu maan päälle, tai kuolevaisia. Erään version mukaan taivaalla loisti alunperin peräti kymmenen aurinkoa, joista yhdeksän Hou Yi ampui taivaalta alas. Hän sai lännen kuningataräidiltä palkkioksi kuolemattomaksi tekevän pillerin, jonka vaimo joko vahingossa tai pilleriä suojellakseen nielaisi.

Vaikka olisi kuolemattomana voinut nousta muiden taivaallisten joukkoon, Chang'e valitsi asunnokseen kuun palatsin (jin). Hänen miehensä saavutti myöskin kuolemattomuuden ja asettui puolestaan asumaan aurinkoon (jang). Syksyisen täysikuun aikaan hänen sanotaan vierailevan vaimonsa luona, jolloin tämä loistaa kauniimmillaan. Tarinan mukaan jade jänis valmistaa emäntänsä ohjeilla jumalille lääkkeitä kuussa. Tarinan mukaan hän ansaitsi paikkansa uhraamalla itsensä nälkäisten ruuaksi.

Yön tullen tähdet syttyvät taivaankannelle.
Ja vaikkei onni aina saavu sen toivojalle
ensivuonna taas yhdessä ellei muuta
katsomme silti syksyistä täysikuuta.
-Mun Dun (803-852): Muyun Shoujinyihan (暮云收尽溢寒), vapaa käännös -

Perhe ja ystävät kokoontuvat katselemaan kirkasta syyskuutamoa. Juhlan juuret ulottuvat 3000 vuoden takaiseen Shang-dynastian aikaiseen kuun palvontaan. Juhla-ajankohta osuu yksiin syyspäiväntasauksen kanssa. Maanviljelijät juhlivat satokauden päättymistä. Toisinaan puhutaan myös lyhtyjen juhlasta, sillä joillain alueella on tapana polttaa kirkkaita lyhtyjä. Myös suitsukkeita poltetaan eri jumalille, myös Chang'e:lle. Perheen jäsenille jaetaan voikukan lehtiä perheenjäsenilleen. Ulkona tanssivat usein ilotulittein tehostetut lohikäärmeet. Taiwanilla on tapana grillata ruokaa ulkogrillissä.

Kaikkein suosituin juhlintaan liittyvä tapa on kuitenkin kuukakkujen syöminen. Kakkuja lahjoitetaan ystäville ja perheenjäsenille ylellisissä lahjapakkauksissa. Kakut ovat halkaisijaltaan noin kymmensenttisiä ja korkeudeltaan noin puolet siitä. Täytteenä on joko makeaa lootuksensiemen- tai paputahnaa taikka suolaista ankanmunatäytettä. Kakkujen kera tarjotaan yleensä teetä. Yleensä kakut on koristettu kiinalaisin merkein, jotka tarkoittavat pitkää ikää tai sopusointua. Koristeena voi olla myös jänis, kuunjumalatar tai kukkasia. Nykyjään kuukakkuja saa tosin vaikkapa jäätelötäytteellä ja niitä on tarjolla monenlaisia erikoisia versioita. Kakut ovat työläitä valmistaa ja ne ostetaankin lähes aina valmiina.

Kuutamotanssi ja esi-isien muistelu

Chuseok on korealainen sadonkorjuujuhla, joka tunnetiin alunperin nimellä hangawi (suuri keskinen). Muiden syksyisten sadonkorjuujuhlien tapaan sekin sijoittuu syyspäivän tasauksen tuntumaan. Korealaiset vierailevat sukunsa kotikonnuilla ja nauttivat perinteisiä ruokia.

Juhlan taustalla on muinainen korealainen kuukauden kestänyt kudontakilpa, gabae. Hävinneet kestitsivät voittajia kilpailun päätteeksi. Myös kiinalainen elonkorjuun ja kuutamon juhla lienee vaikuttanut korealaiseen perinteeseen. Täälläkin satoa tarjotaan paikallisille suojelijajumalille. Sen on arveltukin olevan myös palvontameno. Jos satoa ei vielä ole saatu, juhlaa voidaan lykätä. Korealainen juhla onkin kiinalaista ja japanilaista keski-syksyn kuutamojuhlaa vahvemmin sadonkorjuutapahtuma.

Nykyperinteeseen kuuluu ennen kaikkua paluu kotikonnuille ja kunnioituksen osoittaminen esi-isille. Esi-isien palvontamenot suoritetaan jo aamulla varhain. Haudat puhdistetaan ja niille viedään herkkuja. Satoa viedään esi-isien siunattavaksi. Juhlintaan liittyy erilaisia perinteisiä leikkejä ja kisoja sekä pukeutumista eri asuihin ja naamioihin.

Lounais-Koreassa naiset ja tytöt kokoontuvat tanssimaan piirissä kuutamossa perinteisissä korealaisissa asuissaan. Tanssin juuret saattavat ulottua jopa 5000 vuoden taakse. Tarkoitus on kiitttää sadossta ja tanssimalla siunata tulevan vuoden satoa. Perinteisesti tanssia säestetään laululla, jonka vauhti kiihtyy. Esilaulaja laulaa ja muut toistavat kertosäettä "Ganggangsullae". Laulu kertoo henkilökohtaisista vastoinkäymisistä, ihmissuhteista ja toiveista. Tanssin jatkuessa leikitään eri leikkejä. Tanssi saattaa jatkua aamuun asti.

Japanilaisten serkkujensa tapaan myös korealaisten on tapana valmistaa riisikakkuja (songpyeon), joita siellä höyrytetään männynneulasten päällä. Lisäksi valmistetaan paistettuja sellofaaninuudeleita vihannessuikaleiden kera (japchae) sekä grillattua naudanlihaa mausteisessa sieni-sipulikastikkeessa (bulgogi). Lisäksi tarjotaan hedelmiä.

Tänä vuonna perinteisen kuukalenterin mukainen juhlapäivä (kuten japanilaiset ja kiinalaiset serkkunsa) ajoittui 30.9. Koreassa sekä Chuseok, että edeltävä ja seuraava päivä ovat virallisia vapaita.

Kuutamolla

Japanilaiset viettävät kahta kuunkatselujuhlaa alkusyksystä. Tänä vuonna ensimmäistä vietetään maanantaina, 12. syyskuuta ja toista myöhemmin 9. lokakuuta. Ensimmäisen juhlan kanssa yhtä aikaa vietetään samantapaista juhlaa monessa muussakin Itä-Aasian maassa.

Juhlat tunnetaan nimellä tsukumi tai otsukumi. Perinteen juuret ovat esihistoriallisella Jomon-kaudella ja se on tullut niin suosituksi, että juhlat jatkuvat yleensä useita päiviä ensimmäisen juhlapäivän, täysikuun katselun (perinteisen kuukalenterin 8. kuun 15. päivä) jälkeen.

Kullakin hetkellä parhaimmillaan olevia herkkuja tarjotaan kuulle - ensiksi makeita mukuloita ja myöhemmin kastanjoita tai papuja. Näin ollen juhlia kutsutaankin toisinaan nimillä imomeigetsu (perunannostokuu) ja mamemeigetsu (papusatokuu) tai Kurimeigetsu (kastanjasatokuu). Sana imo viittaa sekä bataatteihin (paikallinen lajike, satsuma-imo), jamsseihin (yama-imo), taaroihin (sato-imo) että tavallisiin perunoihin (jaga-imo).

Vuotuisjuhla sai vaikutteita Kiinasta Heian kaudelta, jolloin alettiin järjestää juhlia sadonkorjuukuun katselemiseksi. Näihin juhliin keräännytään paikoille, joissa kuu on hyvin näkyvissä. Tarjolla on riisipalloja (dango), taaroja, keitetyt tuoreet soijapalot (edamame), kastanjat sekä muut syksyiset herkut sekä sake eli riisiviina. Koristeena käytetään yleensä elefanttiheinää (susuki), joka nimeltään muistuttaa hieman juhlan nimeä.

Juhlaan liittyvät myös omat nuudeliherkut soba (tattari-) ja udon (vehnänuudeli), jonka päällä tarjotaan merilevää ja raakaa munaa ja päälle laitetaan lientä. Ne tunnetaan nimellä tsukimi soba ja tsukimi udon. Tsukimi burgereiden välissä on myös paistettua munaa. Keltuainen näyttää hieman taivaalla kuulottavalta kuulta.

All-Hallows-Eve vaiko Samhain

Muinaiset irlantilaiset ja walesilaiset viettivät meidän kekriämme melkoisella tavalla muistuttavaa samhain sadonkorjuu- ja uudenvuodenjuhlaansa loka-marraskuun vaihteessa. Samoihin aikoihin karja tuotiin kotiin kesän laitumilta ja väki siirtyi pelloilta sisätöihin.

Samhain oli vainajien ja henkien juhla, jolloin tuonpuoleinen ja tämänpuoleinen maailma koskettivat toisiaan. Silloin kuolleet sukulaiset saapuivat aterioimaan elävien kanssa ja kaikenlaiset henget olivat liikkeillä. Valmistettiin erityinen juhla-ateria ja poltettiin juhlatulia. Juhliin leivottiin kakku, johon piilotettiin esineitä. Kunkin palasta löytyneiden esineiden perusteella ennustettiin sitten uutta vuotta.

Kristillinen kirkko pyrki kristillistämään pakanallisen juhlan ja syksyn kunniaksi alettiin viettää kaikkien pyhien juhlaa eli pyhäinpäivää. Sitä edelsi pyhäinpäivän aatto eli englanniksi All-Hallows-Eve, joka myöhemmin lyhentyi halloweeniksi. Kun pyhäinpäivä oli marttyyrien ja pyhimysten juhla, oli sen aatto vainajien juhlapäivä. Juhla säilytti monia vanhoja kansanperinteitä, jotka olivat liittyneet sen pakanalliseen edeltäjään.

Erästä tunnetuimmista Halloween perinteistä on tarina seppä Jackistä, pihistä maamiehestä, joka käytti ristiä ansana paholaiselle. Tarinasta on useita eri versioita, joissa osassa Jack oli varas. Jack päästi paholaisen vapaaksi vasta, kun tämä lupasi olla koskaan ottamatta haltuun Jackin sielua. Jack oli kuitenkin ollut liian syntinen päästäkseen taivaaseen. Hänellä ei siis ollut mitään paikkaa minne mennä. Kun Jack kysyi paholaiselta, kuinka hän näkisi kulkea pimeässä, paholainen heitti hänelle kiusallaan hehkuvan hiilen, joka ei koskaan sammuisi. Jack kaiversi lyhdyn yhdestä nauriistaan ja laittoi sinne hiilen hehkumaan. Hänen uskottiin vaeltavan ikuisesti pimeässä naurislyhty ainoana valonaan.

Niinpä syksyiseen sadonkorjuu-juhlaan liittyneitä vihanneslyh-tyjä kutsuttiin nimellä lyhty-jack eli jack-o'lantern. Aiemmin jack-o'lantern oli ilmeisesti ollut soilla palaneiden virvatulten nimitys. Amerikan mantereelle muutettuaan siirtolaiset vaihtoivat hankalat lantut, nauriit ja lehtijuurekset helpommin kaiverrettaviin kurpitsalyhtyihin. Pahanilkisesti virnistävä oranssi kurpitsalyhty oli syntynyt. Silti vielä 1900-luvulla irlantilaiset yhä kaiversivat lyhtyjään nauriisiin.

Yhdysvalloissa aiemmasta melko rauhallisesta ja juhlavasta juhlasta on tullut syksyinen karnevaali, johon liittyy naamiaisasuihin pukeutuminen ja makean syöminen, vähän niin kuin meidän uus-virpomisperinteeseemme. Lapset kiertävät ovilla kysymässä "karkki vai kepponen". Alunperin pukeuduttiin kaikenlaisiksi hirvityksiksi tai kummituksiksi, mutta nykyään naamiaisasu voi esittää vaikka astronauttia. Aikuiset puolestaan juhlivat järjestämällä naamiaisia. Pakanallisen perinteen mukaan käyttäydytään niin kuin henget olisivat liikkeellä, vaikka harva niihin enää uskoo. Perinteeseen kuuluvat myös kauhuelokuvat.

Lisätietoa:
Helsingin kaupunginkirjaston aihepaketti: Halloween
Suomalaisen kirjallisuuden seura: Kekri - syksyn juhlia, juhlapyhiä ja kummajaisia

Mikkelinpäivä ja kekri

Mikkelilt naurii kuoppaan

ja ämmät tupaan.

Mikkelinpäivää vietettiin alunperin 29.9 enkeliruhtinas Mikaelin muistoksi. Nykyään seuraava sunnuntai tunnetaan myös lasten ja enkelien sunnuntaina. Talonpoikain kalenterissa päivä aloitti syksyn. Paimenetkin pääsivät kirkkoon oltuaan koko kesän paimenessa. Mikkelinä teurastettiin usein myös pässi. Mikaelin muistoksi oli pyhitetty myös Savilahden seurakunnan 1300-luvulla valmistunut kirkko, joka antoi myöhemmin koko pitäjälle nimen Mikkeli. Usein mikkelinpäivänä ennustettiin myös tulevan syksyn säitä. Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä on kuvaus Mikkelinpäivän vietosta, johon liittyi runsaasti ruokaa ja juomaa.

Mikkelinpäivä oli myös tärkeä markkina-ajankohta ja siihen ajottui palvelusväen vapaa-viikko eli runtuviikko, jolloin vaihdettiin pestiä, jos tahdottiin. Mikonpäivänruntu alkoi sitä seuranneena maanantaina. Markkinat sijoittuivat alunperin arki-Mikkeliä (eli arkipäivään sijoittunutta Mikkelinpäivää) seuraavaan viikonloppuun. Esimerkiksi Rovaniemellä syysmarkkinoita kutsuttiinkin mikkelinmarkkinoiksi ja siellä ne olivat nuorten ja jätkien markkinat. Vähävaraiset ovat suosineet Mikkelinpäivää myös hääpäivänään.

Kekri on Mikkelinpäivän jälkeen (mutta ennen pyhäinpäivää) vietetty sadonkorjuujuhla, jota vietettiin erityisesti Itä-Suomessa 1900-luvun alkuun saakka ja jossa oli pakanallisia aineksia. Monet kekriin liittyneet perinteet siirtyivät vähitellen osaksi Joulun viettoa. Juhla on tunnettu myös nimillä köyri, keyri, kööri ja köyry. On mahdollista, että nimi viittaa karjan suojeluspyhimykseen pyhää Gregoriukseen.

Herrain joulu, talonpojan kekri.

Kekri oli myös perinteinen suomalainen uuden vuoden juhla, vähän samaan tapaan kuin Ros hasana, Juutalainen uusivuosi ja Samhain - kelttiläinen vanhan vuoden päätös, nyky Halloweenin esikuva. Ajankohdaltaan kekri sijoittuu näiden juhlien väliin: juutalainen uusivuosi on sitä ennen syyskuussa ja Samhain sen jälkeen marraskuun alussa. Molemmat ovat myös sadonkorjuujuhlia suomalaisen kekrin tapaan.

Samhai ja kekri muistuttivat toisiaan myös siinä, että molempien aikaan olivat vainajat ja haltijat liikkeellä. Vietettiin vanhasuomalaista syksyistä jako-aikaa, joka auttoi kuu ja aurinkokalenterin yhteensovittamiseen, ja jolloin kummitukset olivat liikkeellä. Kekriin liittyi myös eläimen, yleensä pässin teurastus. Kekriaterialla tarjottiin sadon antia, muun muassa kekripyöryköinä ja todennäköisesti myös teurastuoretta makkaraa. Kekriaterialle kutsuttiin myös kaikki suvun vainajat.

Kekriin valmistuttiin hyvissä ajoin panemalla kekrioluet ja keittämällä -viinat. Kekripässi tai villavuona, joka oli ehkä valittu jo keväällä, palvattiin yöllä. Lihat syötiin tarkkaan, eikä mitään heitetty pois. Luut ja sisälmykset haudattiin lammastarhaan edistämään tulevaa lammasvuotta. Kekri aamuna piti herätä varhain ja syödäkin ennen auringon nousua. Uskottiin, että mitä enemmän kekrinä mässäiltiin, sitä parempi olisi tuleva vuosi. Isännät ryyppäsivät, koska mitä enemmän humalassa he olivat, sitä parempi olisi viljasato. Emännän piti sen sijaan olla selvänä ja virkeänä, sillä ruoka oli tarjolla koko päivän ja tulijat kestittiin hyvin.

Kekri oli yö- ja iltajuhla; esimerkiksi Rautalammilla ajateltiin, että kekripässi tuli teurastaa keski-yöllä ja syödä ennen auringon nousua. Kylissä kokoonnuttiin kekritulille ja ennustettiin tulevaa vuotta esimerkiksi poltettavista maatalousvälineiden palamisesta tai palaneista oksista. Kekritulet olivat myös turvana pahoja henkiä vastaan ja juhlistivat satokauden päättymistä. Tulen hiipuessa oli kiire kotiin, sillä kukaan ei halunnut jäädä pimenevään iltaan yksin henkien kanssa. Tulessa on suomalaisessa uskomusjärjestelmässä ollut väkevää voimaa, jolla on mm. suojeltu karjaa ja suojauduttu kalmalta. Kristillisten ja pakanallisten ainesten sekoittuminen on ollut suomalaisessa perinteessä tiivistä.

Kekriin liittyi myös pilailu ja pukeutumisperinne, joka muistutti nykyistä Halloweenin viettoa. Kekrinä kiersivät kekri-pukit, kekrittäret (jotka saattoivat olla joko ihmisiä tai aaveita) ja muita olioita. He kiersivät taloista toiseen saadakseen kestitystä. Kyse ei ollut kuitenkaan lapsista, vaan useimmiten pilailevasta nuorisosta. Kekri oli leikkisä juhla, johon liittyi laulua ja tanssia.

Lisätietoa ja lähteitä:
Museovirasto: Kekri
SKS: Kekri - Syksyn juhlia, pyhiä & kummajaisia
Kekristä jouluun
Vihtori Alava: Mikä on kekri?
Sampsa Rydman: Kekri – unohdettu juhla
Saarioinen: Kekri
Emma Vainio: Kekri - ancient celebration to mark end of harvest season
E. Salmelainen: Vähänen kertoelma Muinois-Suomalaisten pyhistä menoista (1852)
Suometar 1857 - Kekri
Kekristä on moneksi
Joulu ja uusivuosi kerralla kekrinä
Kynttilän valoa
Mikkelinpäivän vietto Suomessa
Mikkeli, Mikko, Mikonpäiväsantti
Mikkelinpäivä on enkeleiden pyhä Ajastaika 2/2006
Satu Aapo: Seitsemän veljeksen etnografisesta luennasta
Vuodenkierrosta nousevat yksittäiset tapahtumat

Juutalainen uusivuosi

Jostain syystä suomalaisen kalenterin syyspuoli on sangen tyhjä ja paljas, vaikka luulisi juhlapäiviä tarvittavan juuri pimeimpään vuodenaikaan muita vuodenaikoja enemmän. Muut osaavatkin sitten paremmin juhlia syksylläkin. Ajattelin hieman kirjoittaa syksyisistä juhlista, joihin olen tutustunut.

Tänä vuonna kuukalenterin mukaan paikkaansa muuttava juutalainen uusivuosi, Roš hašana (hebreaksi: ‏ראש השנה‎,vuoden alku) sijoittuu 9.-10.9.2010. Sitä seuraa kymmenen katumuspäivän jälkeen suuri sovituspäivä, Jom Kippur tänä vuonna 18. syyskuuta. Tuona vuoden pyhimpänä päivänä paastotaan ja rukoillaan.

Roš hašana aloitta hebrealaisen siviilivuoden. Se on uuden alun juhla. Juhlan keskeisenä osana on Sofar-oinaansarvien puhaltaminen jumalanpalveluksen yhteydessä.Koska uusi vuosi on uusi alku, silloin on tarkoituksena luopua vanhan vuoden pahoista tavoista ja synneistä. Tashlich seremoniassa kokoonnutaan jonkun luonnonveden äärelle kuvainnollisesti heittämään synnit merten syvyyksiin.

Uuden vuoden juhlallisuuksiin kuuluu myös usein hunajan ja omenan syöminen eri muodoissa lupauksena makeasta uudesta vuodesta. Perinteistä on leipoa hunajakakkua tai valmistaa teiglach-hunajamunkkeja. Hunajassa voidaan paistaa myös porkkanoita. Usein syödään myös tavallisesta letistä poikkeavaa pyöreää challah-leipää, joka kuvastaa elämän kiertokulkua. Juhlissa syödään ja siunataan uuden sadon hedelmiä, sillä juutalainen uusivuosi sijoittuu satokauden loppuun.

Uutena vuotena syödään usein monenlaista muutakin vertauskuvallista ruokaa. Eräs suosituimmista hedelmistä on granaattiomenaa, jonka siemenet symboloivat uuden vuoden hyviä siemeniä. Uskomuksen mukaan siinä on myös 613 siementä, jotka kuvastavat tooran 613 käskyä. Uutena vuotena lähetetään usein tervehdyksiä toinen toisilleen. Ajatellaan, että uusi vuosi on vuoden pää ja niinpä uutena vuotena on tullut tavaksi nauttia myös kalan pää. Lisäksi saatetaan syödä runsautta kuvastavaa riisiä ja vehreää vuotta toivottavaa pinaattia.

Hunajakakku
1,25 dl sokeria
5 kananmunan valkuaista
4,25 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl kanelia
1 tl neilikkaa
2,5 dl hunajaa
1,25 dl auringonkukkaöljyä
Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet ja lisää niihin hunaja ja öljy. Sekoita valkuaisvaahto varoen joukkoon. Kaada voideltuun vuokaan ja paista 180 C° 45 minuuttia uunin keskitasolla.