keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Harkittuja vaateostoksia

Kun vaatteet vielä tehtiin kestämään.
CC-BY-4.0  by Helsingin kaupunginmuseo
Tuntematon, Valokuvaaja 1950–1969
Vaatteet ovat lähellä sydäntäni. En haluaisi, että kulutukseni aiheuttaisi murheita muille ihmisille. Tavallisen kuluttajan on kuitenkin vaikea selvittää, millaisia vaatteita hänen kannattaisi ostaa. Vaikeaa on myös välitää viestiä yrityksille siitä, että ostaisin mielelläni vaatteitanne, jos ne vain olisivat valmistettu eettisemmin. 

Monet meistä muistavat vielä ajan, jolloin vaatteet kestivät nykyistä pitempään. Jos onnistuu löytämään kirpputorilta itselleen sopivan 1980- tai 1990-luvun vaatteen, saattaa löytää uskollisen ystävän. Nykyvaatteet valmistetaan ohuemmista ja heikoimmista materiaaleista ja niiden ompelun ja viimeistelyn laadusta tingitään. Olisi kiva, jos olisi edelleen mahdollista ostaa laadukkaita perusvaatteita, ehkä vähän kalliimmallakin, joita sitten voisi käyttää monta vuotta.

Vaatetusalan kamppanjojen odotukset eivät yleensä ole huimia. Yleensä edellytetään riittävää palkkaa elämiseen ja oikeutta turvallisiin työoloihin sekä oikeutta kuulua ammattiliittoihin, jotka valvovat työntekijöiden etua. Lisäksi vaaditaan tuotantoketjujen läpinäkyvyyttä, jotta kohtuullisista olosuhteista voidaan pitää huolta.

Niin kaun kun markkinoilla ei ole hyviä merkintöjä tai sertifikaatteja, joiden perusteella kuluttaja voi tehdä ostoksensa, niin kuluttaja joutuu näkemään vähän vaivaa tiedon hankinnan suhteen. Itseni kuitenkin yllätti se, että silloin kun yritykset ovat suhteellisen avoimia, tiedon hankinta ja tiedon avoimuuden vertailu ei ole mahdotonta eikä erityisen työlästä. Itselleni ainakin jäi korvan taakse muutaman vaatteiden valmistajan nimi, jota olen nyt valmis kannattamaan.

Pohjoismainen ympäristömerkki

Voiko hyvyys merkkeihin luottaa?

Joutsenmerkki, reilunkaupan tunnus ja muut ns. hyvyys merkit eli sertifikaatit ovat kuluttajan toimintaa helpottavia välineitä. Jos on olemassa luotettava merkki, jonka vakuutukseen voi luottaa, ei kuluttajan tarvitse niin tarkkaan pohtia, miltä valmistajalta tuotteensa ostaa, halutessaan ostaa reilusti eli eettisesti tuotettuja tuotteita.

Reilun kaupan
merkki on paras.
Joutsenmerkki ja monista vaatteista tuttu Ökö-tex ovat lähinnä niin sanottuja ympäristömerkkejä eli ne eivät takaa työntekijöille tietynlaisia työoloja. Perinteinen Ökö-tex standari (100) takaa, ettei tuotteissa ole suuria haitta-ainejäämiä. Uudempi Made in Green by OEKO-TEX (eli standardi 1000) takaa, että tuotteet on myös valmistettu ekologisesti. Global Orgaic Texstile Standard (GOTS) takaa, että kuidut on tuotettu pitkälti luomutuotantona.

Finnwatch selvitti 2016 erilaisten suomalaisten yritysten käyttämien sertifikaattien sisältöä. Parhaiten vetailussa selvisi Reilun kaupan sertifikaatti. Erilaisia standardeja on jo yli 170 ja auditioinneista (eli ulkopuolisten tarkastuksista) on tullut miljoonabisnes. Tärkeitä kysymyksiä (pdf) sertifikaatteja tutkittaessa ovat järjestelmän riippumattomuus, läpinäkyvyys, kriteerien kattavuus ja laatu, raaka-aineiden jäljittettävyys, kuluttajaviestintä sekä järjestelmän vaikuttavuus toimintaan.

Vaatetusalalla ammattijärjestöt olivat mukana Fair Wear Foundationin toiminnassa. Sekä FWF:n että Better Cotton Intiativen toiminnassa valvonta on paljonti jäsenyritysten omalla vastuulla. Jonkin verran on kuitenkin myös ulkopuolista valvontaa, mutta mekanismit eivät kummassakaan ole mitenkään erityisen hyvät. Työtekijöitä kuitenkin kuullaan tarkastuksissa.

Molemmilla merkeillä kriteerit ja manuaalit ovat kyllä julkisia, mutta tarkastuksen tulokset sen sijaan eivät. Järjestäytymisen vapautta ei aina tueta eikä elämiseen riittävää palkkaa välttämättä vaadita. Erityisesti BCI ei esitä palkka kriteerietä. FWF:n logoa voidaan käyttää, jos tuottaja täyttää 90 % hankintaketjustaan riittävän tason.


Kengät

CC-BY-4.0 Turun Museokeskus
Koko asiaan perehtymiseni lähti tällä kertaa liikkeelle siitä, kun törmäsin Eetin eli Eettisen kaupan puolesta ry:n 2017 selvitykseen (pdf), jossa oli pohdittu suomalaisten valmistuttajien ja valmistajien kenkien alkuperää, mikä sai miettimään muutenkin ostokäyttäytymistä.

Kenkien osalta kaikkein ongelmallisinta on usein nahka. Erityisesti intialaiset nahkatehtaat ovat surullisen kuuluisia siitä, kuinka heikosti niillä kunnioitetaan sekä ympäristöä että ihmisoikeuksia. Tehtaat sairastuttavat sekä työntekijänsä että ympäristön asukkaat. Tehtaissa käytetään Euroopassa kiellettyjä syöpävaarallisia kemikaaleja ja teetetään ylipitkiä työpäiviä. Jätevesien puhdistus on olematonta. Ostaja kuitenkin harvoin tietää, mistä hänen ostamiensa kenkien nahka on peräisin. Toisinaan sitä ei tiedä edes kenkien valmistaja (ks. yllä oleva selvitys).

Suomalaisista kenkien valmistuttajista ja valmistajista parhaiten pärjäsivät isot K- ja S-ryhmät. Aiemmassa selvityksessä Sievi sai kiitosta vastuullisuudesta, lähinnä kotimaisen valmistuksensa ansioista. Toiminta Suomen tehtailla onkin ilmeisesti erinomaista. Sen sijaan nahan toimittajista sillä ei ole kovin hyvää käsitystä. Tuolloin K-ryhmä palkittiin toiseksi parhaana.

Euroopan laajuisissa selvityksissä parhaiten selvisivät Adidas, norjalainen Euro Sko ja El Naturalista. Niilläkin oli kuitenkin parannettavaa. Tanskalainen Shoe-D-Vision on myös julkistanut koko tuotantoketjunsa, vaikkei ollut mukana selvityksessä. Eurooppalaisessa selvityksessä (pdf) surullisen moni arvostettu kenkien valmistaja jätti kokonaan vastaamatta. Näitä olivat mm. Rieker, Ecco ja Ara. Heikko tilanne on myös mm. Pradalla ja Gaborilla. Vähän paremmin asiat ovat mm. Clarksilla.

Selvitys on Euroopan tasolla jo pari vuotta vanha (2016). Sen jälkeen jokin on toivottavasti muuttunut parempaan suuntaan.

Vaatetusala

Finlayson on perinteinen suomalainen
vaatetusalan yritys. Työntekijöitä.
CC-BY-4.0 by Pietinen Otso, kuvaaja
1940–1943, Museovirasto
Suomalaisista vaatetusalan yrityksistä Finnlayson on kerännyt kiitosta läpinäkyvyydestään joka mainittiin tuoreessa kenkäalan raportissa ikään kuin esimerkkinä kenkäalan yrityksille. Finlaysonin viestittää avoimesti arvoistaan ja toiminnastaan myös kuluttajien suuntaan. Se kertoo selkeästi, keltä ja mistä ostaa tuotteita. Finlayson on selvittänyt myös puuvillansa kasvatus-maat ja julkistanut kehityssuunnitelman ja tavoitteensa tulevaisuudessa.

Vaatetusalan selvitys (pdf) on vielä kenkäalaakin vanhempi, vuodelta 2014. Tuolloin ainoastaan Stockmann oli sitoutunut elämiseen riittävään palkkaan, mutta senkin kohdalla konkreettisia toimenpiteitä ei oltu tehty. Tutkimuksessa nostettiin ulkomaisista toimijoista esiin nykyään Suomessakin myynnissä oleva Mark & Spencer, joka pyrki tuolloin takaamaan sen, että sen ostohinnoilla pystyi maksamaan riittävää palkkaa.

Turvallisiin työoloihin oli sen sijaan sitoutunut useampikin vaatetusalan yritys. Parhainta tämän osalta toiminta oli Keskolla, Nansolla, Stockmannilla, SOK:lla ja Marimekolla. Osalla toimijoista tuotanto oli suhteellisen vähäisessä määrin riskimaissa (mm. Marimekolla n. 13 %) , myös Nanson tuotannosta isoin osa oli Euroopassa ja Keskonkin tuotannossa riskimaita oli vain vähän. Toisaalta tuotannon siirtäminen pois riskimaista, ei auta niiden köyhien työntekijöiden asemaa.

Tutkimuksessa suositeltiin kaikkia yrityksiä kehittämään ihmisoikeuksien seurantaa. Monet nojasivat Eetin heikoksi mieltämään BSCI järjestelmään. Stockmannilla ja Keskolla oli myös omia valvontoja.

Jos palataan muutamaan tutkimuksessa mukana olleeseen yrityksen, niin Stockmannin sivuilta löytyy kohtuullisen helposti tietoa vastuullisuudesta. Se ilmoittaa sivuillaan sekä tuotteita valmistavat tehtaat, että puuvillan alkuperän. Stockmann on kiinnittänyt erityistä huomiota Bangladeshin tilanteeseen ja kertoo myös toimistaan ihmisoikeuksien takaamisen suhteen.

Kesko kertoo myös laajasti hankintojensa vastuullisuudesta, osana sen vastuullisuusohjelmaa. Se toimii yhdessä SASK:n (Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen) kanssa. Vaatteet ovat kuitenkin melko pieni osa Keskon toimintaa ja valitettavasti niille ei ollut varattu oikeastaan lainkaan tilaa. Kesko on kuitenkin julkaissut tehdaslistansa 2015, 2016 ja 2017 (pdf). Syvällisempää tietoa vaatteiden hankinnasta oli kuitenkin vaikea löytää.

Marimekon leninki
CC-BY-4.0 Turun Museokeskus
SOK:n sivuilta löytyy myös tietoa vastuullisuudesta kuluttajillekin sopivassa muodossa. SOK on 2018. aloittamassa perinteisten auditointien rinnalla uudenlaista ihmisoikeusongelmien juurisyihin pureutuvaa tutkimusmallia hankintojensa osalta.Tavarantoimittajien valvonnassa on keskitytty erityisesti ns. riskimaihin. SOK on luopunut kokonaan hiekkapuhalluksesta omien merkkiensä valmistuksessa. SOK:kin on julkaissut maahantuomiensa vaatteiden tehdaslistat 2016 ja 2017. SOK:kin sivuilta on vaikea löytää tietoa nimenomaan vaatetuotannosta ja sen valvonnasta.

Nanso kertoo sivuillaan tuotteidensa alkuperästä (Suomessa ja Virossa) ja hankinnoistaan. Nanso korostaa pientä kokoaan ja pyrkimystään yhteistoimintaan saman kokoluokan yritysten kanssa. Nanso korostaa Euroopan ulkopuolelta tulleiden tuotteiden kohdalla BSCI auditointeja (yli 80 % tehtaista) ja yhtiössä on tunnistettu tuotantoketjun pirstaloitumisen tuomat riskit. Se pyrkiikiin valitsemaan kumppaninsa tarkkaan. Kumppaneitaan se ei kuitenkaan listaa avoimesti edellä mainittujen tavoin.

Marimekko kertoo Nansoa avoimemmin hankintamaistaan ja on myös julkaissut merkittävimpien sopimusvalmistajiensa tiedot (pdf). Valvontaa on harjoitettu sekä ulkopuolisten arvioitsijoiden että yrityksen omien tarkastusten avulla. Marimekko kertoo käynnistenäänsä koko arvoketjun läpi ulottuvan ihmisoikeusriskien arviointiprosessin, joka ulottuu raaka-aineiden tuottajiin saakka.

Markkinoilla on myös muita pienempiä vaatteen valmistuttajia, jotka pyrkivät tuomaan markkinoille eettisesti tuotettuja vaatteita. Tällainen vaatteita myy Maeveg, jonka kehitystä olen seuraillut reilun vuoden ajan.  Suurin Maevegin myymä merkki Mata Traders on valmistettu Reilun kaupan ehtojen mukaisesti Intiassa. Myös myynnissä olevalla Bibicolla ja People Treella on reilun kaupan sertifikaatti. Mata TradersinMyamikon ja Bibicon vaatteet on ainakin osin valmistettu naisten osuuskunnissa Nepalissa, Malawissa ja Intiassa. Alla Mata Tradersin työntekijöiden haastattelu:


Muita Reilun kaupan vaatteita myyviä suomalaisia nettikauppoja ovat mm. Nudge, Lazy Lizard, Hyväntekijä, Amnesty-store ja  Karma (myy mm. People Treen vaatteita).  Nudge kertoo sivuillaan myös eettisistä ja ekokogisista vaateostoksista. Kannattaa lukea. Liikkeitä perustetaan ja suljetaan nähtävästi melko nopeaan tahtiin, sillä reilun kaupan liikkeen sivuilla ollut lista oli pahasti vanhentunut ja monet liikkeet jo kadonneet markkinoilta. Ja mistä löytyisivät paksut ja kestävät reilun kaupan farkut?

Jonkinlaisia neuvoja

Eetti antoi viime joulukuussa (2017) joitakin vinkkejä ostamisesta kuluttajille ale ostoksille:

Alestakin kannattaa ostaa laatua. (Vaatekammari, Asikkala.) 
CC-BY-4.0 by Ari Kemilä, Lahden kaupunginmuseo
1) Harkitse tarvitsetko uutta, sillä pois heitetyistä vaatteista syntyy Suomessa tekstiilijätettä kymmeniä miljoonia kiloja vuodessa.
2) Osta laadukasta ja kestävää.
3) Osta sertifioitua silloin kuin se on mahdollista - vaikka näitä tuotteita on vaate- ja kenkätuotannossa vielä valitettavan vähän tarjolla.
4) Ota selvää yrityksen teoista vastuullisuuden varmistamiseksi - älä kuitenkaan ensisijaisesti boikotoi, vaan mieluummin:
5) Anna palautetta yritykselle joko kaupassa tai verkossa

Miten sitten voi tunnistaa hyvälaatuisen vaatteen? 
(Perustuu: Rinnan Saramäen: Hyvän mielen vaatekaappi / YLE 7.8.2015)

1. Tarkista vaatteet ja erityisesti neulevaatteiden kainalot nukan varalta
2. Venytä trikoota: jollei se palaudu joustavasti, se ei pian palaudu lainkaan. Katso trikoota valoa vasten: alkavat nypyt näkyvät pilkkuina valoa vasten.
3. Hinkkaa kangasta itseesi noin sata kertaa. Jos se alkaa pööröttää tai syntyy nyppyjä, se tulee todennäköisesti nyppyyntymään.
4. Tarkista vaate epäsiistien ompeleiden ja repaleiden varalta. Huono viimeistely kertoo yleensä paljon myös muista työvaihteista.
5. Ylipitkät ompeleet kertovat kiireestä ja aiheuttavat rasitusta pistokohtiin.
6. tarkista nappien kiinnitys. Jos ne on ommeltu käsin, on koko vaate tehty huolella.
7. Villakangas tulisi yleensä olla vuoritettu. Ellei näin ole, siihen pitäisi olla hyvä syy.

Vaateostoksilla 1970-luvun alussa
CC-BY-4.0 Rista Eeva SER,
Helsingin kaupunginmuseo
Kierrätysmuodin tuntija Outi Pyy toteaa samassa artikkelissa, ettei ole elastaanin ystävä, koska se lähes varmasti heikentää vaatetta. Hän toteaa, että vaatetusalan firmat ovat  oivaltaneet, että laatua heikentämällä säästetään kustannuksista. Vaatteiden laatu on heikentynyt tasaisesti koko 2000-luvun ajan.

Saramäki suosittelee tutkimaan vaatetta kaikilla aisteilla jo kaupassa. Sitä tulisi myös haistella. Hyvälaatuinen vaate on valmistettu laadukkaista ja paksuista materiaaleista ja oikeista luonnonkuiduista.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Legendojen Lucia

1380-1450 Martin von Aragon
Hyvää Lucian päivää kaikille!

Pyhä Lucia, on eräs sekä katolisen että ortodoksikirkon muistelemia pyhiä. Hän syntyi 200-luvulla roomalaisessa Sisiliassa ja joutui keisari Diolectianuksen vainojen kohteeksi. Keskiajalla hänen vuosipäivänsä sattui keskitalveen ja Pohjoismaissa 

Legendat kertovat Luciasta monenlaista. Lucia oli hyvästä roomalaisesta perheestä, mutta hänen isänsä kuoli varhain, jolloin hän jäi äitieinen vaille holhoojaa. Lucia oli kihloissa ja hänellä oli hyvät myötäjäiset. Sitten tytön äiti sairastui punataudiksi kutsuttuun suolistotulehdukseen. Neljä vuotta sairastumisen jälkeen, äidin voimat alkoivat heiketä, jolloin Lucia sai äitinsä lähtemään Cataniassa kuolleen pyhän Agathan haudalle rukoilemaan.

Caracci: silmälegenda
Ihmeen tapahduttua ja äidin parannuttua, Lucia päättyi kääntyä kristinuskoon ja päätti Agathan esikuvaa noudattaen pysyä neitsyenä. Sulhanen antoi Lucian ilmi, koska tämä ei enää suostunut avioliittoon ja jakoi myötäjäisensä köyhille. Rangaistukseksi Lucia päätettiin toimittaa ilotaloon. Syystä tai toisesta tämä ei onnistunut. Sanotaan Lucian muuttuneen niin painavaksi, ettei häntä kyetty edes härkien avulla siirtämään. Roviollakaan häntä ei onnistuttu polttamaan. Lopulta hänet surmattiin tikarin iskulla kurkkuun.

Myöhäisemmän legendan mukaan nuorukainen yritti ahdistella Luciaa naimisiin, koska oli rakastunut tyttöön. Hän ihaili tämän kauniita silmiä. Kun ahdistelu ei loppunut, Lucia repi silmänsä irti ja toimitti ne tarjottimella nuorukaiselle. Neitsyt Maria antoi Lucialle entistä kauniimmat silmät, tämän uskosta vakuuttuneena. Nuorukainen järkyttyi ja kääntyi kristinuskoon.

Legendasta pyhimykseksi

Lucian uskotaan kuolleen 304. Jo 300-luvun lopulla hänellä oli runsaasti seuraajia Sisiliassa ja hänet mainitaan mm. hautakirjoituksissa. Sisiliasta hänen kunnioituksensa levisi nopeasti koko Italiaan ja kirkon messukaavassa hänet mainittiin jo 500-luvulla. Samalla vuosisadalla hänet kuvatiin Ravennan katedraalin mosaiikeissa pyhien neitsyiden joukossa. Jo vielä osin pakanallisessa Englannissa oli kaksi hänelle omistettua kirkkoa 700-luvulla.

Ravenna pyhät neitsyet, toinen oikealta Lucia.
Lucian päivä ajoittuu 13. päivä joulukuuta, koska hänen uskottiin kuolleen tuolloin. Ensi kertaa Lucian päivä mainitaan 700-luvun kalenterissa, joka julkaistiin Kaarle Suuren aikaan. Katollisen kirkon kalenteriin hänet otettiin 1300-luvulla.

Lucian jäännökset sijaitsivat alunperin Syrakuusassa, vaikka hänen silmiään sanottiinkin säilytetyn Napolissa. Keisari Otto Suuren kerrotaan kuitenkin siirtäneen Lucian jäännökset 969 Ranskaan, Pyhän Vicentiuksen luostariin, Lorrainen maakuntaan, melko lähelle nykyistä Saksan rajaa. Läheinen Merzin kaupunki oli peräisen roomalaisajalta ja toiminut karoliineja edeltäneiden merovingi hallitsijoiden hallintokaupunkina. Karolingit suosivat edelleen kaupunkia.

Pohjoismaissa valon tuojaksi

Lucia tyttöjä Ruotsissa n. 1910.
Kuvaaja Samuel Hedqvist
Pohjoismaihin Lucian kunnioituksen uskotaan saapuneen joko Lorrainen lähellä sijainneista Flanderista (nykyisten Alankomaiden ja Belgian aluetta) tai Luoteis-Saksasta. Pohjoismaissa on vain vähän varhais-keskiaikaisia todisteita Lucian palvonnasta. Suomessa hänet mainitaan ensi kertaa kuitenkin jo 1330. Tämän jälkeen hänestä oli säännöllinen merkintä kalenterista koko katollisen kirkon valtakauden ajan.

Pohjoismaisessa perinteessä sokeasta marttyyrista tuli valontuoja. Neitsyt Lucian uskottiin tuovan valoa vuoden pimeinpään aikaan. Aina vuoteen 1753 asti Pohjolassa noudatetussa juliaanisessa kalenterissa 13. joulukuuta oli pitkään vuoden lyhyin päivä. Vasta siirtyminen gregoriaaniseen kalenteriin, siirsi kalenterin nykysijoilleen.

Islannissa oli kaksi Lucialle omistettua kirkkoa. Hänen pyhäinjäännöksiään oli sekä Lundissa että Köpenhaminassa. Lucian kuvia näkyy pohjoismaissa vasta 1500-luvulla ja Suomesta niitä ei ole löydetty.

Kansanperinteen Kuuterneito ja Lucia sairauksien kaitsijana

Lucianpullia, lussekattor; CC-BT-2.0 by Per Ola Wiberg
Kansanperinteessä Lucia littettiin juuri vuoden pisimpään yöhön. Kansanperinne tuntee nimityksen Luttu mainintana ennen vuoden pisintä yötä. Agricolan mukaan: "Öön Lutzi teke sitken". Muualla Pohjoismaissa Lucian kalendaarinen merkitys oli meitä tärkeämpi. Yleensä joku talon nuorista neidoista kiersi valkeissa vaaatteissa, kynttilät kutreillaan, tarjoamssa lussibit sekä ihmisille, että eläimille. Lucian päivän kulkueet sen sijaan ovat paljon tuoreempaa perinnettä.

Lucian pullien muoto ja nimitys lussekat lienee kahden eri perinteen outo yhteen liittymä. Keskiajan saksassa Jeesus lapsi toi lapsille pullia ja paholainen kissan hahmossa vitsaa. Paholainen tunnettaan myös nimellä Lucifer.

Lucia kaula miekan lävistämänä.
Suomalaisessa kansanperinteessä Luciaan liittyy vielä kuuterneito eli kuvutar, kasvaimien ja kyhmyjen mm. struuman parantaja. Samainen neito teki myös puihin pahkoja ja auttoi kaalin kasvatuksessa. Kyseinen neito tunnettiin myös nimellä Kukki, kun taaas kansa tunsi Lucian nimellä Lukki. Kut on ruotsiki ja norjaksi pahka, kyhmy tai kyttyrä. Luciaa saatettiinkin kutsua kaalinpäiden kaitsijaksi: "Pyhä Lukki lakkapää, katso minun kaalejani."

Keskiajalla ei ollut mitenkään tavatonta pyytää avuksi pyhimyksiä eri vaivoissa ja kristinuskon ja kansanuskon hahmojen sekoittuminen oli tavallista. Keskiajalla Lucia kuvattiin kaula miekan lävistämänä ja siksi hän oli alunperin kaulan vaivojen ja kasvaimien suojelija, siinäkin yhteys kuuterneitoon. Lisäksi apua pyydettiin myös verenvuotoihin ja punatautiin, jota hänen äitinsä oli legendan mukaan sairastanut.

Legenda Lucian silmistä tunnetaan 1300-luvulta asti. Yhteys sanojen Lucia ja valo (lux) välillä lienee vaikuttanut.  Lucian nimi on naisellinen muoto roomalaisesta Luciuksesta, joka onkin johdos valoa tarkoittavasta lux-sanasta. Keskiajalla Lucia sekoitettiinkin usein silmäsairaiden suojelijaan pyhään Ottiliaan, joka oli syntynyt sokeana ja isänsä siksi hylkäämä. Molempien muistopäivä oli vielä 13. joulukuuta.

Lopuksi

Santa Lucia on muuten myös napolilainen kalasatama. Tunnetusta laulussa Santa Luciasta ei ilmeisesti lauletakaan pyhimyksestä, vaan sataman kauneudesta.
Santa Lucia, Napoli 1885

Comme se frícceca
la luna chiena...
lo mare ride,
ll'aria è serena...
Vuje che facite
'mmiez'a la via?
Santa Lucia!
Santa Lucia!
- Napolilainen kansanlaulu-

Laulun ensimmäinen säkeistö kertoo öisestä merestä, kuutamon kauneudesta ja lempeästä ilmasta. Kyseessä on niin sanottu venelaulu (barcarola), joka laulettiin aluksi napolin murteella, mutta käännettiin 1800-luvulla myös italiaksi. Santa Lucian satama ja koko alue on saanut nimensä 800-luvulla rakennetusta kirkosta. Kirkossa on säilytetty niitä kuuluisia silmiä.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Terrorin historiaa 1800-luvulle saakka

Kun Lontossa Westministerissä tapahtui keväällä isku viime, muslimi pormestarin aiempi lausunto, että suurkaupungissa asuessa terrorismin riski on otettava huomioon, joutui hampaisiin. Moni piti kommenttia törkeänä ja vaati lähettämään muslimit kotiin, koska se olisi ainoa ratkaisu terrorismiin. Joku muisti mainita IRA:n terrorin 1970-1980-luvulla ja sen, että terrorismin juuret Lontoossa ovat ainakin 1600-luvun alussa, jolloin katolilaisten ruutisalaliitto tuli ilmi.


Koska terrorismin historia on niin monelle vieras, ajattelin, että olisi kuitenkin ehkä hyvä, ihan yleiseksi sivistykseksi, penkoa vähän terrorin historiaa, niin surullista ja vastenmielistä kuin se kaiken kaikkiaan onkaan. Väkivalta on keino, jolla harvoin saavutetaan hyvää ja joka monesti johtaa vain vastakkainasettelun umpikujaan.

Käsite terrori, josta sana terrorismi on johdettu, tuli eurooppalaiseen käsitteistöön Ranskan vallankumouksen myötä. Vallankumouksen väkivaltaisinta ja radikaaleinta aikaa syyskuusta 1793 heinäkuuhun 1794 on nimitetty terrorin (tai hirmuvallan) ajaksi.

Vallankumousfilosofi
Robespierre
Ranskan sana terreur ja englanninkielen nimitys terror(kauhu, terrori) on peräisin latinan sanasta terror, joka tarkoittaakauhua tai pelkoa. Kielitoimiston sanakirjan mukaan terrori tarkoittaa joko pelkoa herättävää väkivaltaiasta sortoa tai jakuvaa häirintää, kiusaamista ja/tai uhkailua. Terrorismi on terrorin harjoittamista. Terrorismi voidaan myös määritellä laittomaksi väkivallaksi, jonka tarkoituksena on viranomaisten uhkailun tai yleisön pelottelun kautta vaikuttaa päätöksentekoon.

Terrorismilla ei olekaan yleisesti hyväksyttyä kansainvälistä määritelmää. Sanakirjoissa se määritellään mm. järjestelmälliseksi pelon (terror) käyttämiseksi pakottamiseen (Merrian Webster) tai laittomaksi siiviileihin kohdistuvaksi vallankäytöksi, jolla on poliittisia tarkoitusperiä (Oxford dictonaries).

Terrorismin väkivallan ei kaikkien määritelmien mukaan tarvitse tarkoittaa fyysistä väkivaltaa, vaan se voi kohdistua myös ihmisten kunniaan, oikeuksiin tai ihmisten hallintaan pelottelulla. Se voi uhata yksilöiden sijasta myös julkista toimintaa tai kansakunnan itsemääräämisoikeutta ja yhtenäisyyttä (pdf).

Pelon käyttäminen valtioiden sisäisessä politiikassa ei kuitenkaan syntynyt Ranskan vallankumouksen aikana. Pelkoa on käytetty sekä maallisiin että uskonnollisiin tarkoituksiin jo pitkään. Salamurha, josta kirjoitin jo aiemmin, oli vanha vallankäytön menetelmä. Laajasta yleisöstä ja siviileistä tuli terrorismin pääkohde kuitenkin vasta 1960-luvun jälkeen.


Terrorin esihistoria

Kuvaus seljuukki visiirin murhasta.
Antiikin aikana ehkä tunnetuin laitonta väkivaltaa harjoittanut järjestö olivat Juudean selootit. Tämä juutalainen poliittinen ryhmä kävi väkivaltaista taistelua ensin makkabealaisia sittemmin roomalaisia vastaan. Heidän keinoinaan olivat kansannousut ja väkivalta roomalaisten kanssa yhteistyössä olleita juutalaisia kohtaan. Lopulta he ryhtyivät avoimeen kapinaan.

Keskiajan islamilaisessa yhteiskunnassa shiiamuslimeihin kuulunut hassassiinien eli assassiinien sotilaslahko käytti väkivaltaa pelottelun keinona. Lukuisat itsemurhaiskut kohdistuivat kuitenkin lähinnä hallitsevaan eliittiin. Liikkeen nimiin laitettiin myös murhia, jotka olivat muiden tekemiä. Mongolit hävittiviät assassiinit 1200-luvulla.

Terrorin juuret ovat siis sekä uskonnollisissa että kansallismielisissä liikkeissä ja niiden harjoittamassa pelottelu väkivallassa. Niiden toimintatavoissa on monia samoja piirteitä kuin nykyisillä terroristijärjestöillä niin järjestäytymisessä, vaikuttimissa, kohteissa kuin tavoitteissakin. Vaikka molemmat järjestöt epäonnistuivat, niiden merkitykset ja pelotteesta kertoo paljon se, että ne muistetaan vuosisatoja ja tuhansia myöhemminkin.


Eurooppalaisen terrori uudella ajalla

Helposti ajatellaan, ettei Keskiajalta 1600-luvulle juuri esiintynyt sisäpoliittista pelon käyttöä. Pelkoa käytettiin kyllä aseena sodankäynnissä, mutta monet terrorismin muut merkit eivät yleensä toteutuneet. Aina kansallisvaltioiden syntyyn saakka (Westfalenin rauhassa noin 1648), terrorismi loisti paljolti poissaolollaan. Syyt jotka olisivat voineet synnyttää terrorismia johtivat useimmiten avoimeen sotaan.

Guy Fawkes
1600-luvulta lähtien joitakin esimerkkejä terrorismismin kaltaisesta toiminnasta on mahdollista löytää. 1600-luvun Englannissa syntyi ns. ruutisalaliitto, jonka tarkoituksena oli protestanttisen kuninkaan syrjäyttäminen ja katollisen vallan palauttaminen. 1605 tapahtumien muistoksi Britanniassa vietetään edelleen Guy Fawkesin yötä.

Katolliset olivat uskonpuhdistuksen seurauksena vainottu kansanryhmä. Itse ruutisalaliitto oli vain tunnetuin esimerkki katollisesta vastarinnasta, jonka seurauksena tehtiin useita yrityksiä palauttaa katollinen hallinto.

Myöhemmin 1650-luvulla Oliver Cromwell pyrki järjestelmällisesti terrorisoimaan vastustajiaan valtakautensa aikana n. 1657-1658. Hän järjesti irlantilaisia katolilaisten verilöylyjä ja lähetti irlantilaisia lapsia Karibialle orjatyövoimaksi, missä heidän oletettiin kuolevan. Hän käytti kuitenkin kauhua tarkoituksellisesti irlantilaisten katolilaisten 'kesyttämiseen'.

Cromwellin tekojen muisto jätti pitkän varjon Irlannin myöhempään historiaan. Kyse ei kuitakaan ollut varsinaisesta terrorismista, vaan niin sanotusta valtioterrorista, vaikka keinot ja tavoitteet olivat samankaltaiset kuin terrorismissa.


Amerikan ja Ranskan vallankumousliikkeet


Terrori on oikeutta; ja hyve ilman terroria on tuhoisaa.
- vallankumousfilosofi Robespierre -

Amerikan sisällissotaa edeltänyt Bostonin teekutsut 1773 oli tapahtuma, jossa osin intiaaneiksi pukeutuneet paikalliset tyhjensivät Itä-Intian kauppa-komppanian teelaivan lastin mereen. Tapahtuma oli melko rauhanomainen sabotaasi, eikä voida puhua pelottelu yrityksestä, vaan ennemminkin protestista, vaikka siinä tuhottiinkin omaisuutta. Tapahtuma oli vastalause teeveroja vastaan. Brittien reaktio tapahtumaan johti sisällissotaan ja itsenäisyysjulistukseen.

Vapauden pojat ja terva ja höyhenet.
Sen sijaan samoihin aikoihin toiminut 'Vapauden pojat'-salaseura (Sons of Liberty), joka pyrki taistelemaan siirtokuntien kovaa verotusta vastaan. Britit kustansivat 1765 asetetuilla verosäännöillä 10 000 sotilasta siirtokuntiin. Taustalla olivat raskaat sodat intiaaneja ja ranskalaisia vastaan.

Alunperin kyse oli erillisistä sponttaaneista vastarinta ryhmistä, jotka kuitenkin pian liittoutuivat. Seuralla oli tapana rangiasta sen vaatimuksiin suostumattomia virkamiehiä tervalla ja höyhenillä. Liike poltti myös erään vero virkamiehen toimiston ja sai sen seurauksena muita verovirkailijoita eroamaan. Sen toiminnalla oli siis pelotevaikutusta.

Ryhmä käytti myös hyväkseen väkijoukkojen mellakointia ja eri kaupunkijengien toimintaa. New Yorkin kuvernöörin vaunut poltettiin 1765, mutta kuvernööri itse oli onneksi turvassa mellakoinnilta linnoituksen suojissa.

Aristokraatit seipäillä
Brittiläiset näkivät liikkeen terroristiliikkeenä, mutta amerikkalaiset pitivät sitä isänmaallisena järjestönä. Tämä pitää paikkansa monien kansallismielisten terroristi-järjestöjen suhteen. Ennen itsenäisyyden toteutumista ne nähdään emämaassa terroristijärjestöinä, mutta mahdollisen itsenäistymisen jälkeen uudessa valtiossa kansallissankareina. Joskus väkivallan raaistuminen kääntää myös oman kansan isänmaallisia terroristiryhmiä vastaan kuten on käynyt mm. baskien itsenäisyyttä ajaneelle ETA:lle.

Ranskan vallankumouksen kansanjoukkojen aiheuttama osin suunnittelematon ja osin järjestäytynyt väkivalta kanssaihmisiä kohtaan, täyttää varmasti terrorin määritelmät. Vallan-kumouksen aikana kauhun politiikkaa toteuttaneita alettiin kutsua terroristeiksi. Pariisilaisilla väki-joukoilla oli tärkeä osa toiminnassa.

Ranskalainen terrori poikkesi aiemmasta siinä että sillä ei ollut kansallismielisiä eikä uskonnollisia tavoitteita, vaan tavoitteet olivat yhteiskunnallisia ja luokkajakoa hajottavia. Myöhemmin nämä eri tavoitteet ovat usein sekoittuneet toiminnassa.


1800-luvun poliittinen terrori ja anarkismi


Historia ei toista itseään, mutta nykyaika riimittyy menneen kanssa.
- Mark Twain -

Radikaalit tappavat maailman johtajia yksi kerrallaan - ensin Yhdysvaltain presidentin, sitten Venäjän johtajan, Ranskan presidentin, Itävallan johtajan ja Espanjan pääministerin. Pommeja räjähtää Wall Streetilla, Lontoon maanalaisessa, Barcelonan teatterissa, Pariisin kahvilassa ja Moskovan paraatissa.

Emile Henrý otetaan kiinni.
Tyypillinen terroristi on poliisin mukaan vailla katumusta ja valmis kuolemaan. Syntyy paniikki ja hallitukset ryhtyvät tiukkoihin toimiin. Siirtolaisia ahdistellaan. Siitä huolimatta radikaalit jatkavat toimintaansa ympäri maailmaa. Kuulostaako pelottavilta islamistisilta uhkakuvilta?

Näin on kuitenkin jo tapahtunut 1800-1900-luvun vaihteessa, eivätkä liikkeellä suinkaan olleet uskonnolliset terroristit, vaan poliittiset anarkistit. Kaikki anarkistit eivät kylläkään uskoneet väkivallan käyttöön ja vielä pienempi osa hyväksyi sen käytön tavallisia ihmisiä kohtaan.

Anarkistien oppi-isänään oli ranskalainen Pierre-Joseph Proudhon, joka uskoi, että hallitusrakenteiden hävittämisen jälkeen ihmiset järjestäytyisivät uudelleen rauhanomaisesti ja oikeudenmukaisesti. Ihmiset hoitaisivat asiansa ilman tarvetta veroille ja poliisivoimille. Laki oli hirmuvaltaa, omaisuus ryöstö.

Toisena oppi-isänä venäläinen vallankumouksellinen Mikhail Bakunin, joka oli kaikenlaisia staattisia ja hierarkisia järjestelmiä vastaan. Hänen mukaansa kapitalismikaan ei kyennyt takaamaan vapautta köyhille. Hän kannatti sosialismia ja kollektivismia.

Tyylikkäästi pukeutunut nuori ranskalainen 20-vuotias Emile Henry räjäytti illansuussa 12.2.1884 pommin Café Terminuksessa, Gare Saint-Lazarressa. Kahvila oli täynnä nuoria ranskalaisia, jotka olivat kuuntelemassa uutta musiikkia. Eloonjääneet heräsivät ruumiinosien keskellä ja uhreja oli tulessa. Ihmiset juoksivat ja kirkuivat.

Proudhoun halusi särkeä
yhteiskunnan rakenteita.
Tämä ei ollut Henryn ensimmäinen attentaatti. Pari kuukautta aiemmin hän oli räjäyttänyt poliisiaseman ja tappanut viisi ihmistä ja palannut rauhassa takaisin työhönsä kirjan-pitäjänä. Café Terminuksen pommi-isku oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun tavallisista ihmisistä tuli terroristien kohteita. Henryn toimet olivat hänen reaktionsa rakenteelliseen väki-valtaan, joka kohdistui köyhiin ja työväestöön. Kun Henry teloitettiin 21 vuotiaana, anarkistit ryhtyivät kostoiskuihin ympäri Ranskaa.

Työturvallisuus ei ollut 1800-luvun lopulla vielä kovin kehittynyttä, ihmisiä kuoli työmaa- ja kaivosonnettomuuksia, mutta myös nälkään ja lääketieteellisen hoidon puutteeseen. Monesti oli kyse laiminlyönneistä. Toimeentulo oli usein raskaastakin työstä niukka.

Monia väkivaltaisia anarkisteja yhdisti kokemus siitä, että ihmiselämä ei ollut paljonkaan arvoista, jos olit köyhä tai raskaassa työssä. Näin he eivät arvostaneet myöskään varakkaamman väen elämää. Alunperin heidän kohteinaan olivatkin isokenkäiset, mutta vähitellen kohteeksi joutui kaikenlaisia kansalaisia. Osa heistä nautti laajoja sympatioita, esimerkiksi amerikkalaisesta Iso-Bill Haywoodista tuli kansansankari.

Kannattaa silti muistaa, että monet anarkistit eivät kannattaneet väkivaltaa ja vielä harvemmat sen kohdistumista tavallisiin kansalaisiin. Samoin kaikki itsenäistymisen tai autonomian kannattajat eivät ole kapinnallisia tai terroristeja, eivätkä kaikki vakaumuksellisesti uskonnolliset fanaatikkoja.

Loppuajatus

Terrorismin kohdalla näyttää toteutuneen, että kun joku idea saa siivet ja se todetaan toimivaksi, vaikka näin sairaalla tavalla, sitä voidaan käyttää hyvin erilaisiin tarkoituksiin. Alkuperäiset käyttäjät pitivät varmasti toimiaan oikeutettuina, mutta eivät nähneet kehitystä, johon se johtaisi.

Tuskin 1600-1700-luvun vapaustaistelijat ja 1800-luvun anarkistit toivoivat nykyistä tilannetta, joissa terrorismia käytetään aseena demokratiaa vastaan, jonka puolesta he itse olivat taistelemassa. He eivät osanneet ajatella, että valjastaessaan kauhun tai pelon käyttöönsä, he vapauttivat sen myös toisten, oman ajatusmaailmansa kanssa ristiriidassa olevien, voimien käyttöön.