keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Juhlava Barokki

Barokki oli rehevää ja moniulotteista aikakautta. Se oli erityisesti musiikin, puutarhojen,  arkkitehtuurin sekä Alankomaalaisen taiteen kukoistuskautta. 

Barokki puutarha
(Tämä on toinen kerta kun kirjoitan barokista. Ensimmäinen kirjoitukseni oli eräs tämän blogin varhaisimmista julkaisuista ja eräs sen suosituimmista kautta aikojen. Aihe kiehtoo minua ja koska edellinen kirjoitukseni ei enää täysin tyydytä, ajattelin kirjoittaa siitä uudistetun version Blogin 10 vuotisjuhlan kunniaksi.)

Barokki seurasi antiikista innoitusta lainannutta renesanssia. Renesanssi eetoksen (eli hyveellisyyden) sijaan barokkia hallitsi paatos (eli tunteellisuus). Barokki on  erään tulkinnan mukaan saanut nimensä epäsäännöllisen muotoisista (siis muista kuin pyöreistä) helmistä.

Barokin, kuten myös renesanssin, juuret olivat Italiassa ja sillä - toisin kuin renesanssilla - oli vahva katollisen kirkon tuki. 1600-luku oli uskonnollisten sotien aikaa ja näissä taisteluissa myös taide oli aseena. Jesuiittiveljeskunta oli vahva toimija tämän vuosisadan aikana.

Sebastian Vrackx: Sotilaiden ryöstelyä (30-vuotinen sota). 
Vuosisata oli eräs sotaisimmista koko Euroopan historiassa, eivätkä kaikki sodat suinkaan olleet uskonnollisesti motivoituneita. Espanja oli lähes jatkuvassa sodassa Englantia ja Hollantia vastaan. Saksalais-Roomalainen keisarikunta ("Itävalta") oli sodassa Ranskaa ja Ottomaaneja vastaan. Ranska oli vuoroin sodassa Englantia, Alankomaita, Itävaltaa ja Espanjaa vastaan.

Koko vuosisadan merkittävin sota oli tietysti 30-vuotinnen sota (1618-1648), joka kosketti koko Keski-Eurooppaa ja jossa myös Pohjoismaat, erityisesti Ruotsi, olivat mukana. Siinä vastapuolina olivat kenties vielä muita sotia selvemmin protestantit ja katolliset.

1600-luku oli myös itsevaltiuuden aikakautta, joka heijastui myös barokin mahtipontisuudessa ja ylellisyydestä. Aatelistokin nautti pukeutumisen ja sisustuksen näyttävyydestä. Barokki oli luonnontieteiden murroksen aikaa, jolloin vaikuttivat Galilei, Kepler ja Newton. Filosofian kehitys tuki uutta tapaa ymmärtää maailmaa havaintojen kautta ja sitä olivat rakentamassa mm. Bacon, Descartes ja Pascal.

Rembarntin yövartio
1600-luku oli Alankomaiden kultakautta, jolloin pienen merivaltion laivanvarustajien ja muiden porvareiden varakkuus kasvoi ja he panostivat rakennuksiin, taiteeseen ja vaatetukseen. Tämä huolimatta 1568 alkaneesta kapinasta Espanjan kuningas Filip II:sta vastaan, mikä tunnettiin nimellä 80 vuotinen sota. Se jakoi alueen protestanttiseen ja katolliseen alueeseen ja kuvioon sekaantuivat myös Englanti ja Ranska.

Barokki ei koskaan itse määritellyt itseään barokiksi, vaan se oli rokokoon ajan uuden sukupolven määritelmä, jolla kuvatiin musiikin ja arkkitehtuurin liitottelevaa tyyliä 1700-luvun puolivälissä (mm. Diderot, Roussea). Aikakauden nuorison korvissa barokki-musiikki kuulosti vanhahtavalta ja barokki-tyyli oli auttamattomasti poissa muodista.


Musiikki, tanssi ja ooppera


Euroopan suurissa hoveissa musiikki kehittyi 1600-luvulla kohti klassista musiikkia. Samalla saivat alkunsa monet hovitanssit, joihin myös baletti juontaa juurensa. Usein barokki musiikin aikakautena määritellään oopperan synnystä J.S. Bachin kuolemaan (n. 1580/1590-1750).


Barokki ei ollut musiikin tarkoituksiin syntynyt termi, eivätkä sitä keksineet muusikot. Siksi se on jossain määrin harhaanjohtava. Barokin musiikkia väritti usein moniäänisyys eli polyfonia. Säveltäjät pyrkivät kuvaamaan musiikillaan erilaisia mielentiloja ja tunteita.

Huolimatta laulumusiikin keskeisestä asemasta, soitinmusiikista tuli yhä tärkeämpää. Monet nykyiset soittimet vakiintuivat. Musiikissa käytettiin tehokeinoina hyppyjä ja murtosointuja, jotka olisivat olleet vaikeita laulaa. Tyyli ja taiteelliset tavoitteet eivät kuitenkaan olleet yhtenäisiä, eikä niiden taustalla ollut tiivistä filosofiaa, kuten joidenkin myöhempien taidesuuntausten kohdalla.

Tyypillistä barokin alkupuolelle oli oopperan synty, keinojen kokeellisuus ja ylilyövä tunne. Vähitellen laulavuus, sanan ja sävelen tasapaino, sai tilaa.  Käsitys sävelasteikosta muuttui 1600-luvulla valtavasti ja tonaalinen molli-duuri vastapari vakiintui ja mahdollisti uusia tehokeinoja, kuten sävellajivaihdon. Barokin loppupuolellea vakiintuivat konsertto ja sonaatti. Muodosta tuli tärkeä ja rytmiikasta toistuvaa. Barokin tunnetuimmat säveltäjät olivat myöhäisbarokin mestarit Vivaldi, hovimuusikko Händel ja urkuri J. S. Bach.


Varhaisimpana oopperana pidetään Jacobo Perin sävellystä Dafne vuodelta 1597. Oopperan juuret olivat renesanssin madrigaali- ja pastoraalidraamoissa. Madrigaalidraamoissa musiikkikappaleet muodostivat tarinan, kun taas pastoraalidraamat olivat runomittaisia näytelmiä, joissa oli lauluosuuksia. Varhaisbarokin merkittävin oopperasäveltäjä oli Claudio Monteverdi.

Vallan keskittyessä niin maallisten kuin hengellistenkin ruhtinaiden käsiin, tarvittiin edustusmusiikkia. Tämän edustusvaatimuksen seurauksena musiikista tuli usein mahtipontista. Musiikkia luotiin ja kuunneltiin eri valtakeskuksissa: paavin hovissa, Versaillesissa, pienemmissä ruhtinashoveissa, sekä Englannin-, Preussin-, Itävallan- ja Venäjän hoveissa. Iso osa barokkimusiikista ei ollut sävelletty vain kuunneltavaksi, vaan myös hoveissa tanssittavaksi.


Barokkitansseilla tarkoitetaan vuosiin 1650-1750 sijoittuvia ranskalaisia ylhäisötansseja. Tanssityylin varhaiset vaikutteet tulivat Italiasta, se kehittyi Ludvig XIV:n hovissa ja levisi ympäri Eurooppaa Ranskan ihannoinnin seurauksena.

Tanssityyliä levittivät myös ranskalaiset tanssimestarit, jotka loivat koreografioita niin oopperan lavalla kuin tanssisaleihinkin. Esittävä ja osallistuva tanssi oli vasta eriytymässä. Ylhäisö opetteli muotitanssit joka vuosi tanssiasia varten. Suosistuimpia tansseja olivat menuetit. Osa barokkimusiikista on sävelletty tanssittavaksi ja se on juuri niin edukseen.


Arkkitehtuuri ja taide


Barokkilinna ja puutarha
Barokin aikana pyrittiin muodostamaan kokonaistaideteoksia rakennuksista, puutarhasta, sisustuksesta ja jopa käytetyistä taideteoksista. Kaupungitkin saatettiin suunnitella niin, että niiden rakennusten arkkitehtuuri täydensi toisiaan. 

Barokin puutarhatyyliä
Geometriset muodot, tarkat matemaattiset laskelmat ja symmetria olivat barokin puutarha- ja rakennustaiteen perusta. Barokin aikana lainattiin antiikin aiheita renesanssista tuttuun tapaan, mutta niiden käyttö oli uudenlaista, kokeilevaa.

Arkkitehtuurille oli tyypillistä arvokkuus ja jykevyys. Renesanssista oli tuttua loogisuus ja selkeä massojen asettelu. Alankomaiselle arkkitehtuurille oli tyypillistä korkea katto, kun taas ranskalaisessa katon olemassaolo pyrittiin häivyttämään. 

Barokki tuoli n. 1690
CC-BY-3.0 by Saliko
Varsinkin hovipuutarhat olivat usein valtavia, jatkuen kilometritolkulla, ja muodostaen taustan hovin juhlille. Ne rakentuivat säännöllisistä poluista, symmetrisista istutuksista ja vesiaiheista. Suihkulähteet, altaat ja kanaalit olivat suosittuja. Puutarhan eri vyöhekkeet olivat kukin omanlaisensa ja sisälsiä aiheensa mukaisia kasviryhmiä. 

Sekä puutarha- että palatsiarkkitehtuurin merkittävin keskus lienee ollut Ranska, jossa  erityisesti 1660-luvuilla rakennettiin Versaillen linna ja sen puutarha. Ranskassa ymmärrettiin hyvin arkkitehtuurin ja taiteen propaganda arvo. 

Caravaggio: Ecce Homo
Barokin kuvataiteen kaksi merkittävää koulukuntaa olivat roomalaiseen ja hollantilaiseen barokkiin. Roomalainen barokki oli katollisen kirkon tukemaa uskonnollista suitsutusta, kun taas hollantilainen barokki oli vaurastuneen porvariston tukemaa taidetta, pääosin arkikuvia, maisemia ja muotokuvia. 

Roomalaisen barokin johtohahmoja oli kuvanveistäjä (ja arkkitehti) Gianlorenzo Bernini. Hän loi sekä veistoksia että veistoksista ja arkkitehtuurista koostuneita kokonaistaideteoksia. Varhaisimmat teokset olivat muotokuvia tai mytologiaa kuvaavia. Eräs Berninin tunnetuimmista veistoksista on Pyhän Teresan hurmio, joka on valaistu sen yläpuolelle piilotetuista ikkunoista.

Rubens: Kolme sulotarta
Varhaisen barokin maalaustaiteen helmiä oli nuorena kuollut Caravaggio. Hänen nuoruuden kuvansa olivat usein naturalistisia asetelmia, joissa näkyi madonkoloja ja muita epätäydellisyyksiä. Uskonnollisiin töihin hän loi koskettavuutta arkirealismin kautta. Caravaggion mallit olivat tavallisia roomalaisia, esimerkiksi katupoika, mikä toi maalaukset lähelle todellisuutta. Hän ei pyrkinyt idealisoimaan mallejaan.

Hollantilaisen porvarisbarokin kukoistus jatkui aina 1700-luvun alkupuolelle saakka. Porvaristo keräsi mielellään sekä taluluja että grafiikkaa. Maalauksista tuli kulutustuote ja teoksista pyrittiin tekemään helposti myytäviä.

Vermeer: Tyttö ja helmikoru
Suosittuja olivat erityisesti laatukuvamaalaukset, jotka kuvasivat omana aikansa arkielämää, erityisesti porvariskodeista käsin. Alankomaissa syntyi myös nykyisen kaltainen maisemamaalaus, jossa kuvattiin ostajille tuttuja meri- ja maaseutumaisemia. Sekä laatukuviin, että maisemiin saatettiin piilottaa uskonnollisia tulkintoja ja piiloviestejä. Muotokuvat olivat myös suosittuja. 

Tunnetuimmat barokin Alankomaiden maalarit olivat Rubens ja Rembrant, mutta merkittäviä maalareita oli lukuisia. Rubensin maalaukset olivat tosin suosittuja ympäri Eurooppaa. Rubens maalasi mielellään mytologisia maalauksia, joissa oli paljon paljasta pintaa ja naisilla rehevät muodot.

Espanjalaismuotia n. 1600
Rembrant maalasi aluksi pieniä uskonnollisia maalauksia, joista hän teki myös painokuvia ja kehitti painokuvatekniikkaa. Omana aikana Rembrantin kuuluisin työ oli ns. Yövartio (ks. kirjoituksen alkuosa), jossa näkyy Rembrantin upea valon käsittely ja kyky saada ryhmämuotokuvaankin liikettä. Jan Vermeer oli laatukuvan mestari, jonka töille on ominaista läpikuultavuus ja kirkkaus.


Barokin asu 


Rubens noin 1609
Aivan 1600-luvun alussa muotia hallitsi vielä siirtomaistaan vaurastunut Espanja, jonka muoti oli jäykkää muodollisen hovielämän hengessä. Sen varjosta nousi vähitellen pieni ja nopeasti kehittyvä valtio:  Hollanti. Nousun seurauksena taide alkoi kukoistaa ja muoti alkoi kehittyä omaan suuntaansa.

Jäykkien myllynkivikaulus pääntien sijalle tulivat alkujaan miehillä suuret pitsikaulukset. Aiemmin kapeat hihat pullistuivat vähitellen ja niihin liitettiin pitsikalvosimet. Miehillä muotiin tulivat suuret hatut ylväine höyhen koristeineen.

n. 1630
Hollantilaisen muodin suosikkiväri oli pitkään musta, joka oli silloinen juhlavaatteiden väri. Musta ei ollut kuitenkaan yksitoikkoinen, vaan se oli täynnä yksityiskohtia ja kuviointia. Musta kangas saattoi olla kukallista jaquard-silkkiä. Puvuissa oli erilaisia koriste-elementtejä ja jopa kultakirjontaa. Ne eivät olleet merkki vaatimattomuudesta ja köyhyydestä.

Van Dyck n. 1632-1635
Myllynkivi-kaulusmuoti jatkui naisilla miehiä pitempään. Kun 1630-luvulla pitsikaulukset saapuivat naistenkin muotiin, he alkoivat esitellä kaula-aukkojaan. Ensin malli oli neliskanttinen, mutta kehittyi vähitellen ovaaliksi.  Kaula-aukkojen suojana alettiin käyttää ohuita huntumaisia kankaita. 1630-luvulla muotiin alkoivat naistenvaatteissa tulla myös pastellivärit.

Hollantilaisessa muodissa oli suosiossa sekä "alusmekko" (bowen) että naineiden naisten edestä avoin "päällysmekko" (vlieger). Alusmekko ei suinkaan ollut alusasu, vaan se koostui tiukasta korsettimaisesta yläosasta ja siihen yhdistetystä hameesta. Hameet oli kohotettu paksujen kangasmakkararoiden avulla. Vyötärö oli korkealla.

1662 Ranskalaispari, miehellä muodikkaat
Rhingrave housut
Aluksi Ranskassakin oli muodissa hollantilainen tyyli. Kun Louis XIV otti hallinnon käsiinsä 1661, Ranskalla oli valtava kaupan alijäämä Hollannille. Aurinkokuninkaan vallan alkuaikoina ranskalaiset ihailivat Madridilaista muotia. He toivat eri ylellisyystuotteita ulkomailta, ei vain Espanjasta vaan erityisesti Hollannista ja myös Italiasta.

Merkantilistisen näkemyksen mukaan ylellisyyden tuonti johti talouden epätasapainoon. Tämän vuoksi päätettiin suosia ranskalaisia tuotteita. Jotta ne kelpaisivat aatelistolle, niiden valmistusta tuli kehittää, jotta niiden laatu oli yhtä hieno kuin ulkomailta tuotavien tuotteiden. Louis perusti ylellisyystuotteiden tehtaita, jotka eivät vain tuoneet alamaisille vaurautta, vaan myös nostivat Ranskan muodin johtavaksi maaksi. Kymmenessä vuodessa Aurinkokuninkaasta oli tullut ihailtu muoti-ikoni.

Louis XIV n. 1670
Miesten muoti muuttui Aurinkokuninkaan aikaan nopeasti. Ensin muotiin tulivat runsaat, polivipituiset hamemaiset housut, jotka tunnettiin nimellä Rhingrave. Niiden  kanssa käytettiin lyhyttä istuvaa doublet jakkua, jonka pitempi versio oli ollut käytössä jo 1500-luvulla ja kehittynyt panssarin alla pidettävästä suojavaatteesta. Paidasta tuli ensi kertaa tärkeä pukine, joka näkyi jakun alta ja hihansuista.

Pian muotiin tuli pitkä 'uniformutakki'. Se kapeni vähitellen vyötäröstä ja alaosasta muodostui hamemainen levennys. Tämä uusi takki tunnettiin nimellä just-a-corps. Sen alla käytettiin doublettia, josta oli kehittynyt istuva liivi. 1680-luvulla rhingave alkoi antaa tilaa istuville polvihousuille, culottelle. Peruukeista tuli korkean aseman merkki ja pitsikaulukset pienenivät, koska suuret kaulukset eivät sopineet yhteen peruukkimuodin kanssa.

n. 1695
Naisten muoti seurasi pidempään hollantilaista tyyliä. 1600-luvun lopulle tultaessa alettiin kuitenkin palata perinteiseen tyyliin, joissa laahuksen pituus kertoi kantajansa asemasta. Vyötärö laski ja tiukentui. Korsetista tuli näkyvä osa asua, kun siihen liitettiin hihat ja sitä alettiin käyttää ilman päälle puettavaa miehustaa. Korsetti koristeltiin nauhoin ja rusetein.

Päällys-hame oli yleensä samaa kuosia kuin korsetti. Se oli avoin edestä, koottu lanteille ja sidottu taakse. Kirkkaat värit ja erityisesti punainen nousivat suosioon. Vähitellen muotiin tulivat raidalliset ja kukalliset kankaat. 1680-luvulta asti myös naiset käyttivät peruukkeja. Muoti oli kuitenkin vielä siluetiltaan kapeampi kuin rokokoo aikana. 

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kaikenlaiset arjen kemikaalit

Maailma on täynnä ihmisen valmistamia kemikaaleja, joiden täyttä vaikutusta ja varsinkin yhteisvaikutusta ihmisiin ei tunneta ja tuntematon pelottaa. Ympäristön kemikaalit huolestuttavat, mutta kuinka paljon niistä kannattaa stressata? 

En ole varma tarjoaako tämä teksti tuohon kysymykseen mitään tyhjentävää vastausta, mutta jotakin pohdintaa kylläkin. Helmikuussa uutisoitiin kuluttajakemikaalien lisääntyvästä osuudesta erityisesti sisäilman saastumiseen. Arjen keinotekoiset kemikaalit huolestuttavatkin osaa kuluttajista.

Moni jakaa aineet mielellään keinotekoisiin ja luonnolliseen. Totuus on, että monet luonnolliset, kasvien valmistamat tai muuten ympäristö ilmenevät, kemikaalit voivat olla vaarallisia ja monet ihmisen valmistamat ovat täysin turvallisia. Monet aineet (kemikaalit) ovat turvallisia kohtuullisina annoksina, mutta annoskoko vaihtelee aineesta toiseen. Vesikin on myrkkyä liian suurina annoksina, vaikka se onkin elämälle välttämätöntä.

Tupakkateollisuus toimi vuosia epäeettisesti,
pyrkien pimittämään terveysvaikutuksia.
Ongelmana on, että markkinoilla on ihmisten valmistamia kemikaaleja, joista tiedetään suhteellisen vähän. Lisäksi aineiden yhteisvaikutusta ei ole tutkittu missään nimessä riittävästi, vaikka tiedetään että yhteisvaikutuksia saattaa olla.

Esimerkiksi torjunta-aineiden yhteisvaikutuksia on ilmeisesti joitakin suppeita tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että yhdessä nautittuina eri torjunta-aineet voivat olla haitallisia paljon pienempinä määrinä kuin yksistään. Ne saattavat siis tavallaan tehostaa toistensa vaikutusta, kuten esimerkiksi greipin tehoaineet tehosta monien lääkkeiden vaikutusta.

Teollisuudella ei ole suuria intressejä tutkia tuotteita, jotka on jo hyväksytty markkinoille. Siksi uusien uhkien tutkimusta ei rahoiteta, koska niiden tutkiminen voisi olla teollisuudelle haitallista. Tarvittaisiin riippumattomia rahoituslähteitä, mutta tänäpäivänä niitä ei ole olemassakaan. Kuluttajajärjestöt ovat ajaneet ns. varovaisuusperiaatetta, jonka perusteella aineiden käyttö voitaisiin estää jo sillä perusteella, että on syytä epäillä niillä olevan haittavaikutuksia, eikä vasta, kun siitä on varmaa näyttöä. Tuolloin teollisuudella olisi intressejä tutkia tuotteen turvallisuus.

Teollisuudenaloilla on ollut myös taipumusta tilata tutkimuksia, jotka on määritelty niin, että niistä saadaan sille mieluisia vastauksia. Esimerkkeinä täistä mm. polttoaineteollisuus (lyijy), tupakkateollisuus (WHO pdf) ja viimeisimpänä sokeriteollisuus. Muillakin teollisuuden aloilla tutkimuksia varmasti tehtaillaan, vaikka samanlaista näyttöä kuin näistä ei olekaan olemassa. Kokonaiskuvassa tehtaillut tukimukset vääristävät helposti tutkimuskenttää, vaikka tarkemmin katsottuina osa tutkimuksista on ollut arvottomia ja osa harhaanjohtavia. Tutkimustuloksia on myös pimitetty ja teollisuudelle epämiellyttäviä aiheita tutkineita painostettu.

Lisäaineet ja lääkkeet

Lisäaineista on moni huolissaan. Lisäaineisiin jonkun verran perehtyneenä voi sanoa, että joukossa on toki mahdollisesti ongelmallisia aineita (joita ehkä mieluummin jätän ostamatta), mutta kaikkia lisäaineita ei suinkaan kannata vältellä. Osa niistä on jopa jokseenkin luonnollisia kuten monet väriaineet ja vitamiinit.

Leivinsooda on harmiton lisäaine.
Kun lisäaineet on aikanaan hyväksytty, ne on tutkittu ja silloin menetelmin todettu turvallisiksi. Jos myöhemmin aletaan epäillä ongelmia, niin näytön pitää olla pitävä, jotta aine poistuisi markkinoilta. Siksi markkinoilla on aineita, joihin kohdistuu epäilyjä tai joiden turvallisuutta ei ole aukottomasti pystytty todistamaan. Osa lisäaineista voi myös aiheuttaa herkemmille allergiaa, mutta se ei ole syy, miksi niitä pitäisi yleisesti vältellä.

Lisäaineiden joukossa on muun muassa lesitiini, jota löytyy kaikista ihmissoluista rakennusaineena. Sen sijaan eräät väriaineet (erityisesti ns. atsovärit), keinotekoiset makeutusaineet ja jotkut säilöntaineet (erityisesti nitriitit) voivat ongelmallisia. Siksi olisikin parempi olla lisäainetietoinen, kuin lisäainekammoinen. Ns. keinotekoisten makeutusaineiden mahdollisista terveysvaikutuksia on keskusteltu paljon viime vuosina.

Joitakin lisäaineita on demonisoitu myös turhaan. Esimerkkinä natriumglutamaatti, joka vaikkei olekaan täysin haitaton ja aiheuttaa pienelle joukolle ihmisiä yliherkkyyttä, ei suinkaan ole lisäaineista ongelmallisempia. Itseäni aineessa ärsyttää aineessa lähinnä se, että sitä käytetään huonolaatuisten tuotteiden makuprofiilin muuttamiseksi niin, että ne vaikutta todellisuutta laadukkaammilta.

Elintarvikkeissa voi olla muitankin kyseenalaisia aineita kuin lisäaineet, tällaisia ovat olleet mm. transrasvat. Jos paketissa lukee kovettu kasvisrasva, kannattaa miettiä tarvitseeko tuotetta todella. Vaikka suomessa valmistetuissa margariineissa ei olisikaan transrasvoja, eivät kaikki teollisuuden käyttämät rasvat välttämättä ole kotimaasta peräisin.

Palmuöljystä tehtiin
margariinia jo sotavuosina.
Raaka-aineet voivat olla kyseenalaisia myös muulla tavalla: palmuöljyä viljeltäessä kaadetaan runsaasti arvokkaita sademetsiä, mikä ei ainkaan hidasta ilmastonmuutoksen etenemistä. Iso osa meille tuotavasta palmuöljystä alkaa kuitenkin jo olla vastuullisesti tuotettua. Palmuöljyä käytetään, koska se on halpa kova rasva. Siinä on paljon tyydyttyneitä rasvahappoja ja sen terveysvaikutuksia on myös viimeaikoina epäilty. Sekä Euroopan että Maailman terveysjärjestöt ovat asettaneet käyttörajoituksia.

Lääkkeitä saatetaan vieroksua kemikaalien pelossa. On totta, että turhia lääkkeitä, eikä varsinkaan tarpeettomia antibioottikuureja, kannattaisi syödä, ihan oman terveytensä ja lääkkeiden tulevaisuuden kannalta. Resistentit bakteerit ovat ongelma ja turhat antibioottikuurit rasittavat elimistöä. Flunssa paranee yleensä ilman antibiootteja paremmin kuin niiden kanssa.

Luontaistuotteiden suosiminen ei silti aina ole parempi ratkaisu, sillä vaikka monet lääkkeet on löydetty luonnosta, niin parantavat aineet ovat lääkkeissä tarjolla puhdistetussa muodossa. Osa kasvisrohdoksista on tehottomia tarkoitukseen ja toisissa voi olla muita haitallisia ainesosia. Luonnonyrtit ovat harvoint tasalaatuisia ja siksi annostelu on vaikeaa.

Silti luonnollisiakin keinoja terveyden kohentamiseen on kuten monipuolinen ruokavalio, riittävä uni ja reipas liikunta. Liikunta on parhaimmillaan iloista ja mukavaa yhdessä liikkumista, ei hiki puurtamista, silloin siitä saa iloa elämään ja terveyttä kaupan päälle.

Silloin kun lääkettä tarvitaan paranemiseen, sitä kannattaa mielestäni ottaa. Jos vaihtoehtona on esimerkiksi borrelioosi tai antibioottikuuri, niin söisin kyllä sen antibioottikuurin ihan iloisena. Aina voi kuitenkin keskustella lääkärin kanssa lääkkeiden tarpeellisuudesta ja turvallisuudesta. Jos lääkkeitä on paljon, niiden karsimisesta kannattaa keskustella.

Esimerkiksi statiineja ja masennuslääkkeitä meillä tarjotaan innokkaasti myös tilanteissa, joissa niiden hyödyt ovat epäselviä ja haitat voivat tietyissä tilanteissa olla hyötyjä suurempia. Statiineista on tullut sellainen ihmelääke, että niitä määrättiin jossain vaiheessa herkästi niillekin, jotka eivät niistä välttämättä hyötyneet lainkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei statiineista olisi hyötyä, jos on sairastanut sepelvaltimotaudin tai jos sairastumisen riski on muusta syystä korkea.

Masennuslääkkeitä tarjotaan herkästi myös lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa, joissa niiden tehosta ei ole kunnollista näyttöä. Mitä vakavampi masennus, sitä todennäköisemmin potilas hyötyy lääkkeistä.  Lääkärit eivät aina tunnu muistavan, että masennuslääkkeillä voi olla myös haittoja, eikä seuranta niiden vaikutukista on harvoin riittävää. Mielestäni on paljon, jos jopa 10 % suomalaisista syö masennusläkkeeitä.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Callot Soeurs muotitalo

Muotikuva n. 1910.
Callotin sisaret perustivat 1895 muotihuoneen Pariisiin. He olivat eräitä belle epoquen avain-suunnittelijoista, joiden vaikutus jatkui 1920-luvun puoliväliin saakka. Callotien muotitalo myös kasvatti tulevia suunnittelijoita. 

"If Gerber had shared the ebullient personality, 
not to mention the gender, of Paul Poiret, 
perhaps her achievements
would have been more widely recognized." 

Brenda Poland in "The Great Fashion Designers" -



Aamutakki 1800-1900-
lukujen vaihteesta.
CC0 1.0 by MET
Callot Soeurs oli neljän sisaren Marie Callot Gerberin, Marthe Callot Bertrandin, Reinga Callot Tennyson-Chantrellin ja Joséphine Callot Grimontin yhteisyritys, joka sijaitsi Pariisissa.

Sisarista vanhin, Marie, oli koulutettu pukuompelija, joka oli aiemmin työskennellyt Pariisilaisella Raudnitz &  Co pukuompelimolla. He olivat kaikki saaneet koulutuksen myös äidiltään, joka oli pitsintekijä. Sisaten isä oli koulutettu taiteilija, jonka suvussa oli myös ollut pitsintekijöitä ja kaivertajia.

Sisaret alkoivat tehostamalla puseroita ja alusvaatteita pitseillä ja koristenauhoilla. Heidän onnistumisensa niiden parissa johti vaatetuksen laajentamiseen. Menestyksestä huolimatta Joséphine teki itsemurhan 1897.

Maailmannäyttelyt olivat sisarille suosiollisia. Kun he olivat esillä 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä vakiintuneempien muotihuoneiden rinnalla, heidän myyntinsä kaksinkertaistui.

Iltapuku 1910-1914, CC0 1.0 by MET
San Franciscon maailmannäyttely 1915 avasi heille tien Yhdysvaltain markkinoille ja 1916 New Yorkilainen Henri Bendel oli jo heidän merkittävin ostajansa. Samana vuonna Amerikan Vogue kutsui heitä kolmeksi kohtalottareksi.

Toisen maailmansodan aikana amerikkalaisten tuki olikin tärkeä sisarten selviämiselle, kun eurooppalainen myynti romahti. Ensimmäisen maailmansodan aikana Calloteilla oli 30 000 työntekijää ja he toivat maahan tärkeää ulkomaan valuuttaa. Siksi heitä harmittivat rankaisevat ylellisyysverot.

Muotikuva 1926
Iltapuku pönkkähelmalla.
Callotit olivat kuuluisia upeista iltapuvuistaan, joista oli viitteitä 1700-luvun tyyleihin. Niissä oli tiukkoja korsetteja ja viistoja vyötäröitä sekä erilaisia tuettuja (vanne- ja pannier- (eli pönkkä)) hameita. Koristeena oli usein kauniita kukkakuvioita. Materiaalina pastellin värisestä tyllistä, antiikki kankaista, pitsistä ja hienoista brokardeista.

Callotit toivat myös aasialaisia ja afrikkalaisia elementtejä länsimaisiin vaatteisiin. Eräs Marie Gerberin keksintöjä oli yhdistää eri kulttuureista peräisin olevia elementtejä samaan vaatteeseen. Hän saattoi esimerkiksi yhdistää algerialaistyyliseen viittaan kimonohihat.

Marie Callotin ystäviin kuului kriitikko ja keräilijä Edmond de Goncourt, jonka kanssa hän jakoi kiinnostuksensa rokokoohon ja itämaiseen taiteesen. Sisarten salongissa oli sekä Kiinan Song dynastian että Louis XV tyyliä.

Fauvistien kirkkaat värit
olivat Marie Gerberin innoittajia.
Marie suosi vaatteissaan vahvojen itämaisten värien lisäksi, kirkkaita ja moderneja värejä, joita fauvisteiksi kutsutut ekspressionistiset maalarit käyttivät n. 1904-1910. Nämä värit ovat olennainen osa 1910-1920-lukujen mallistoja.

Siskot käyttivät suunnittelijoista ensinnä kulta- ja hopealameeta vuodesta 1915 lähtien. Lameen suosio jatkuikin 1920-luvulle saakka. 1910-1920-luvuilla heidän hienostunut ja värikäs tyylinsä oli näyttelijättärien ja ylempien seurapiirien suosiossa. Sanottiinkin, ettei Callotin tarvinnut mainostaa kuten muiden muotitalojen, koska näyttelijättäret mainostivat heitä ilmaiseksi.

Iltatakki 1917,
CC0 1.0 by MET
Tärkeänä osana kokoelmia olivat myös viitat, päiväpuvut ja erityisesti alusasut, joilla sisaret olivat aloittaneet. 1916 heidän kokoelmansa tähtenä oli ylellinen viitta punaisesta silkistä metalli koristeluin, jonka he nimesivät Bacchusten kuninkaaksi. New York Times ylisti vaatetta. 1920 he toivat markkinoille lyhyen "manteau d'abbe"-viitan, josta tuli suosittu iltapukujen ja jopa takkien päällä. Heidän iltatakkinsa olivat saaneet vahvoja vaikutteita Venäjältä.

Jo 1900-luvun alussa sisaret toivat markkinoille teepukuja, jotka oliva valmistettu silkistä, sifongista ja organzasta. Ne olivat kerroksellisia, läpikuultavia, pastellin värisiä ja koristeltu pitsein. He valmistivat hyvin naisellisia alusvaatteita seitin ohuesta (gossamer) silkistä. Koristeena oli hienoa pitsiä, koristenauhoja ja silkkikukkia. Naiselliset pitsialusvaatteet olivat suosittuja rikkaiden ja kuuluisten parissa.

1920 Marthe kuoli yllättäen ja Regina jäi eläkkeelle poikansa hoitoon. Marie jatkoi tomintaa yksin seuraavan seitsemän vuoden ajan.

Silkimekko n. 1925-1926
CC0 1.0 by ME
1920-luvulla muotitalo perusti sivutoimipisteitä Nitsaan, Biskajan lahdelle Biarritziin, Buenos Airesiin ja Lontooseen. Talolla oli paljon rikkaita asiakkaita Etelä-Amerikasta, Etelä-Afrikasta ja Japanista. Amerikassa osa ostajista piti talon tyyliä vanhahtavana, mutta laadukkaille vaatteille löytyi suosijoita.

Marie Callot kuoli 1927. Hänen poikansa Pierre Gerber otti muotitalon johtaakseen. Muotimarkkinat olivat kuitenkin kovasti kilpaillut ja Callot Soeurs sulki ovensa 1937. Sen merkki jatkoi osana Calvetin muotitalon valikoimaa vuoteen 1952, kunnes myös Calvet lakkasi toimimasta.

Callotin muotitalo oli kuuluisa hienosta ja yksityiskohtaisesta työstä. He loivat mittapuun heitä seuranneille couture muodinluojille. He houkuttivat nuoria muodinluojia, jotka harjoittelivat drapeerausta eli kankaiden poimuttamisesta.

Iltaviitta, n. 1915 , CC0 1.0 by Met
Callotilla kasvoi muun muassa Madeleine Vionnet, joka oli yksi 1900-luvun alun innovatiivisimmista muodinluojista. Hän oli Callotilla ompelijattarena. Hänen kerrotaan sanoneen, että "Ilman Callotin sisarten esimerkkiä olisin jatkanut Fordien valmistamista. Heidän vuokseen pystyn luomaan Rolls Royceja."

Vionnet perusti oman muotihuoneensa 1912 ja hän tuli kuuluisaksi mm. vinoleikkauksesta ja halter-olkaimesta, joista tuli muodin klassikoita. Vionnet käytti muodin luomiseen pienoismalleja, joiden päälle hän poimutti kankaita Callotilla oppimaansa tyyliin.

Kengät 1925-1926, CC0 1.0 by MET
Toinen Callotilla oppinsa saanut muodinluoja oli Marie-Louse Bruyère, joka tunnettiin Madame Bruyèrene. Hän oli merkittävä ranskalainen muodinluoja 1930-luvulta 1950--luvulle. Hän avasi oman muotitalonsa 1928. Hänen tyylinsä oli naisellisen tyylikäs. Myös Georgette Renal aloitti uransa Callotilla. 1946 hän suunnitteli Air Francen lentoemäntien työasun.


Lisää aiheesta:

Callotin muotitalon vaatteita Metropolitan Museumin kokoelmissa (osa kuvista käytettävissä Wikipedia commonsin kautta CC0 1.0 lisenssillä)