keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kaikenlaiset arjen kemikaalit

Maailma on täynnä ihmisen valmistamia kemikaaleja, joiden täyttä vaikutusta ja varsinkin yhteisvaikutusta ihmisiin ei tunneta ja tuntematon pelottaa. Ympäristön kemikaalit huolestuttavat, mutta kuinka paljon niistä kannattaa stressata? 

En ole varma tarjoaako tämä teksti tuohon kysymykseen mitään tyhjentävää vastausta, mutta jotakin pohdintaa kylläkin. Helmikuussa uutisoitiin kuluttajakemikaalien lisääntyvästä osuudesta erityisesti sisäilman saastumiseen. Arjen keinotekoiset kemikaalit huolestuttavatkin osaa kuluttajista.

Moni jakaa aineet mielellään keinotekoisiin ja luonnolliseen. Totuus on, että monet luonnolliset, kasvien valmistamat tai muuten ympäristö ilmenevät, kemikaalit voivat olla vaarallisia ja monet ihmisen valmistamat ovat täysin turvallisia. Monet aineet (kemikaalit) ovat turvallisia kohtuullisina annoksina, mutta annoskoko vaihtelee aineesta toiseen. Vesikin on myrkkyä liian suurina annoksina, vaikka se onkin elämälle välttämätöntä.

Tupakkateollisuus toimi vuosia epäeettisesti,
pyrkien pimittämään terveysvaikutuksia.
Ongelmana on, että markkinoilla on ihmisten valmistamia kemikaaleja, joista tiedetään suhteellisen vähän. Lisäksi aineiden yhteisvaikutusta ei ole tutkittu missään nimessä riittävästi, vaikka tiedetään että yhteisvaikutuksia saattaa olla.

Esimerkiksi torjunta-aineiden yhteisvaikutuksia on ilmeisesti joitakin suppeita tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että yhdessä nautittuina eri torjunta-aineet voivat olla haitallisia paljon pienempinä määrinä kuin yksistään. Ne saattavat siis tavallaan tehostaa toistensa vaikutusta, kuten esimerkiksi greipin tehoaineet tehosta monien lääkkeiden vaikutusta.

Teollisuudella ei ole suuria intressejä tutkia tuotteita, jotka on jo hyväksytty markkinoille. Siksi uusien uhkien tutkimusta ei rahoiteta, koska niiden tutkiminen voisi olla teollisuudelle haitallista. Tarvittaisiin riippumattomia rahoituslähteitä, mutta tänäpäivänä niitä ei ole olemassakaan. Kuluttajajärjestöt ovat ajaneet ns. varovaisuusperiaatetta, jonka perusteella aineiden käyttö voitaisiin estää jo sillä perusteella, että on syytä epäillä niillä olevan haittavaikutuksia, eikä vasta, kun siitä on varmaa näyttöä. Tuolloin teollisuudella olisi intressejä tutkia tuotteen turvallisuus.

Teollisuudenaloilla on ollut myös taipumusta tilata tutkimuksia, jotka on määritelty niin, että niistä saadaan sille mieluisia vastauksia. Esimerkkeinä täistä mm. polttoaineteollisuus (lyijy), tupakkateollisuus (WHO pdf) ja viimeisimpänä sokeriteollisuus. Muillakin teollisuuden aloilla tutkimuksia varmasti tehtaillaan, vaikka samanlaista näyttöä kuin näistä ei olekaan olemassa. Kokonaiskuvassa tehtaillut tukimukset vääristävät helposti tutkimuskenttää, vaikka tarkemmin katsottuina osa tutkimuksista on ollut arvottomia ja osa harhaanjohtavia. Tutkimustuloksia on myös pimitetty ja teollisuudelle epämiellyttäviä aiheita tutkineita painostettu.

Lisäaineet ja lääkkeet

Lisäaineista on moni huolissaan. Lisäaineisiin jonkun verran perehtyneenä voi sanoa, että joukossa on toki mahdollisesti ongelmallisia aineita (joita ehkä mieluummin jätän ostamatta), mutta kaikkia lisäaineita ei suinkaan kannata vältellä. Osa niistä on jopa jokseenkin luonnollisia kuten monet väriaineet ja vitamiinit.

Leivinsooda on harmiton lisäaine.
Kun lisäaineet on aikanaan hyväksytty, ne on tutkittu ja silloin menetelmin todettu turvallisiksi. Jos myöhemmin aletaan epäillä ongelmia, niin näytön pitää olla pitävä, jotta aine poistuisi markkinoilta. Siksi markkinoilla on aineita, joihin kohdistuu epäilyjä tai joiden turvallisuutta ei ole aukottomasti pystytty todistamaan. Osa lisäaineista voi myös aiheuttaa herkemmille allergiaa, mutta se ei ole syy, miksi niitä pitäisi yleisesti vältellä.

Lisäaineiden joukossa on muun muassa lesitiini, jota löytyy kaikista ihmissoluista rakennusaineena. Sen sijaan eräät väriaineet (erityisesti ns. atsovärit), keinotekoiset makeutusaineet ja jotkut säilöntaineet (erityisesti nitriitit) voivat ongelmallisia. Siksi olisikin parempi olla lisäainetietoinen, kuin lisäainekammoinen. Ns. keinotekoisten makeutusaineiden mahdollisista terveysvaikutuksia on keskusteltu paljon viime vuosina.

Joitakin lisäaineita on demonisoitu myös turhaan. Esimerkkinä natriumglutamaatti, joka vaikkei olekaan täysin haitaton ja aiheuttaa pienelle joukolle ihmisiä yliherkkyyttä, ei suinkaan ole lisäaineista ongelmallisempia. Itseäni aineessa ärsyttää aineessa lähinnä se, että sitä käytetään huonolaatuisten tuotteiden makuprofiilin muuttamiseksi niin, että ne vaikutta todellisuutta laadukkaammilta.

Elintarvikkeissa voi olla muitankin kyseenalaisia aineita kuin lisäaineet, tällaisia ovat olleet mm. transrasvat. Jos paketissa lukee kovettu kasvisrasva, kannattaa miettiä tarvitseeko tuotetta todella. Vaikka suomessa valmistetuissa margariineissa ei olisikaan transrasvoja, eivät kaikki teollisuuden käyttämät rasvat välttämättä ole kotimaasta peräisin.

Palmuöljystä tehtiin
margariinia jo sotavuosina.
Raaka-aineet voivat olla kyseenalaisia myös muulla tavalla: palmuöljyä viljeltäessä kaadetaan runsaasti arvokkaita sademetsiä, mikä ei ainkaan hidasta ilmastonmuutoksen etenemistä. Iso osa meille tuotavasta palmuöljystä alkaa kuitenkin jo olla vastuullisesti tuotettua. Palmuöljyä käytetään, koska se on halpa kova rasva. Siinä on paljon tyydyttyneitä rasvahappoja ja sen terveysvaikutuksia on myös viimeaikoina epäilty. Sekä Euroopan että Maailman terveysjärjestöt ovat asettaneet käyttörajoituksia.

Lääkkeitä saatetaan vieroksua kemikaalien pelossa. On totta, että turhia lääkkeitä, eikä varsinkaan tarpeettomia antibioottikuureja, kannattaisi syödä, ihan oman terveytensä ja lääkkeiden tulevaisuuden kannalta. Resistentit bakteerit ovat ongelma ja turhat antibioottikuurit rasittavat elimistöä. Flunssa paranee yleensä ilman antibiootteja paremmin kuin niiden kanssa.

Luontaistuotteiden suosiminen ei silti aina ole parempi ratkaisu, sillä vaikka monet lääkkeet on löydetty luonnosta, niin parantavat aineet ovat lääkkeissä tarjolla puhdistetussa muodossa. Osa kasvisrohdoksista on tehottomia tarkoitukseen ja toisissa voi olla muita haitallisia ainesosia. Luonnonyrtit ovat harvoint tasalaatuisia ja siksi annostelu on vaikeaa.

Silti luonnollisiakin keinoja terveyden kohentamiseen on kuten monipuolinen ruokavalio, riittävä uni ja reipas liikunta. Liikunta on parhaimmillaan iloista ja mukavaa yhdessä liikkumista, ei hiki puurtamista, silloin siitä saa iloa elämään ja terveyttä kaupan päälle.

Silloin kun lääkettä tarvitaan paranemiseen, sitä kannattaa mielestäni ottaa. Jos vaihtoehtona on esimerkiksi borrelioosi tai antibioottikuuri, niin söisin kyllä sen antibioottikuurin ihan iloisena. Aina voi kuitenkin keskustella lääkärin kanssa lääkkeiden tarpeellisuudesta ja turvallisuudesta. Jos lääkkeitä on paljon, niiden karsimisesta kannattaa keskustella.

Esimerkiksi statiineja ja masennuslääkkeitä meillä tarjotaan innokkaasti myös tilanteissa, joissa niiden hyödyt ovat epäselviä ja haitat voivat tietyissä tilanteissa olla hyötyjä suurempia. Statiineista on tullut sellainen ihmelääke, että niitä määrättiin jossain vaiheessa herkästi niillekin, jotka eivät niistä välttämättä hyötyneet lainkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei statiineista olisi hyötyä, jos on sairastanut sepelvaltimotaudin tai jos sairastumisen riski on muusta syystä korkea.

Masennuslääkkeitä tarjotaan herkästi myös lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa, joissa niiden tehosta ei ole kunnollista näyttöä. Mitä vakavampi masennus, sitä todennäköisemmin potilas hyötyy lääkkeistä.  Lääkärit eivät aina tunnu muistavan, että masennuslääkkeillä voi olla myös haittoja, eikä seuranta niiden vaikutukista on harvoin riittävää. Mielestäni on paljon, jos jopa 10 % suomalaisista syö masennusläkkeeitä.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Callot Soeurs muotitalo

Muotikuva n. 1910.
Callotin sisaret perustivat 1895 muotihuoneen Pariisiin. He olivat eräitä belle epoquen avain-suunnittelijoista, joiden vaikutus jatkui 1920-luvun puoliväliin saakka. Callotien muotitalo myös kasvatti tulevia suunnittelijoita. 

"If Gerber had shared the ebullient personality, 
not to mention the gender, of Paul Poiret, 
perhaps her achievements
would have been more widely recognized." 

Brenda Poland in "The Great Fashion Designers" -



Aamutakki 1800-1900-
lukujen vaihteesta.
CC0 1.0 by MET
Callot Soeurs oli neljän sisaren Marie Callot Gerberin, Marthe Callot Bertrandin, Reinga Callot Tennyson-Chantrellin ja Joséphine Callot Grimontin yhteisyritys, joka sijaitsi Pariisissa.

Sisarista vanhin, Marie, oli koulutettu pukuompelija, joka oli aiemmin työskennellyt Pariisilaisella Raudnitz &  Co pukuompelimolla. He olivat kaikki saaneet koulutuksen myös äidiltään, joka oli pitsintekijä. Sisaten isä oli koulutettu taiteilija, jonka suvussa oli myös ollut pitsintekijöitä ja kaivertajia.

Sisaret alkoivat tehostamalla puseroita ja alusvaatteita pitseillä ja koristenauhoilla. Heidän onnistumisensa niiden parissa johti vaatetuksen laajentamiseen. Menestyksestä huolimatta Joséphine teki itsemurhan 1897.

Maailmannäyttelyt olivat sisarille suosiollisia. Kun he olivat esillä 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä vakiintuneempien muotihuoneiden rinnalla, heidän myyntinsä kaksinkertaistui.

Iltapuku 1910-1914, CC0 1.0 by MET
San Franciscon maailmannäyttely 1915 avasi heille tien Yhdysvaltain markkinoille ja 1916 New Yorkilainen Henri Bendel oli jo heidän merkittävin ostajansa. Samana vuonna Amerikan Vogue kutsui heitä kolmeksi kohtalottareksi.

Toisen maailmansodan aikana amerikkalaisten tuki olikin tärkeä sisarten selviämiselle, kun eurooppalainen myynti romahti. Ensimmäisen maailmansodan aikana Calloteilla oli 30 000 työntekijää ja he toivat maahan tärkeää ulkomaan valuuttaa. Siksi heitä harmittivat rankaisevat ylellisyysverot.

Muotikuva 1926
Iltapuku pönkkähelmalla.
Callotit olivat kuuluisia upeista iltapuvuistaan, joista oli viitteitä 1700-luvun tyyleihin. Niissä oli tiukkoja korsetteja ja viistoja vyötäröitä sekä erilaisia tuettuja (vanne- ja pannier- (eli pönkkä)) hameita. Koristeena oli usein kauniita kukkakuvioita. Materiaalina pastellin värisestä tyllistä, antiikki kankaista, pitsistä ja hienoista brokardeista.

Callotit toivat myös aasialaisia ja afrikkalaisia elementtejä länsimaisiin vaatteisiin. Eräs Marie Gerberin keksintöjä oli yhdistää eri kulttuureista peräisin olevia elementtejä samaan vaatteeseen. Hän saattoi esimerkiksi yhdistää algerialaistyyliseen viittaan kimonohihat.

Marie Callotin ystäviin kuului kriitikko ja keräilijä Edmond de Goncourt, jonka kanssa hän jakoi kiinnostuksensa rokokoohon ja itämaiseen taiteesen. Sisarten salongissa oli sekä Kiinan Song dynastian että Louis XV tyyliä.

Fauvistien kirkkaat värit
olivat Marie Gerberin innoittajia.
Marie suosi vaatteissaan vahvojen itämaisten värien lisäksi, kirkkaita ja moderneja värejä, joita fauvisteiksi kutsutut ekspressionistiset maalarit käyttivät n. 1904-1910. Nämä värit ovat olennainen osa 1910-1920-lukujen mallistoja.

Siskot käyttivät suunnittelijoista ensinnä kulta- ja hopealameeta vuodesta 1915 lähtien. Lameen suosio jatkuikin 1920-luvulle saakka. 1910-1920-luvuilla heidän hienostunut ja värikäs tyylinsä oli näyttelijättärien ja ylempien seurapiirien suosiossa. Sanottiinkin, ettei Callotin tarvinnut mainostaa kuten muiden muotitalojen, koska näyttelijättäret mainostivat heitä ilmaiseksi.

Iltatakki 1917,
CC0 1.0 by MET
Tärkeänä osana kokoelmia olivat myös viitat, päiväpuvut ja erityisesti alusasut, joilla sisaret olivat aloittaneet. 1916 heidän kokoelmansa tähtenä oli ylellinen viitta punaisesta silkistä metalli koristeluin, jonka he nimesivät Bacchusten kuninkaaksi. New York Times ylisti vaatetta. 1920 he toivat markkinoille lyhyen "manteau d'abbe"-viitan, josta tuli suosittu iltapukujen ja jopa takkien päällä. Heidän iltatakkinsa olivat saaneet vahvoja vaikutteita Venäjältä.

Jo 1900-luvun alussa sisaret toivat markkinoille teepukuja, jotka oliva valmistettu silkistä, sifongista ja organzasta. Ne olivat kerroksellisia, läpikuultavia, pastellin värisiä ja koristeltu pitsein. He valmistivat hyvin naisellisia alusvaatteita seitin ohuesta (gossamer) silkistä. Koristeena oli hienoa pitsiä, koristenauhoja ja silkkikukkia. Naiselliset pitsialusvaatteet olivat suosittuja rikkaiden ja kuuluisten parissa.

1920 Marthe kuoli yllättäen ja Regina jäi eläkkeelle poikansa hoitoon. Marie jatkoi tomintaa yksin seuraavan seitsemän vuoden ajan.

Silkimekko n. 1925-1926
CC0 1.0 by ME
1920-luvulla muotitalo perusti sivutoimipisteitä Nitsaan, Biskajan lahdelle Biarritziin, Buenos Airesiin ja Lontooseen. Talolla oli paljon rikkaita asiakkaita Etelä-Amerikasta, Etelä-Afrikasta ja Japanista. Amerikassa osa ostajista piti talon tyyliä vanhahtavana, mutta laadukkaille vaatteille löytyi suosijoita.

Marie Callot kuoli 1927. Hänen poikansa Pierre Gerber otti muotitalon johtaakseen. Muotimarkkinat olivat kuitenkin kovasti kilpaillut ja Callot Soeurs sulki ovensa 1937. Sen merkki jatkoi osana Calvetin muotitalon valikoimaa vuoteen 1952, kunnes myös Calvet lakkasi toimimasta.

Callotin muotitalo oli kuuluisa hienosta ja yksityiskohtaisesta työstä. He loivat mittapuun heitä seuranneille couture muodinluojille. He houkuttivat nuoria muodinluojia, jotka harjoittelivat drapeerausta eli kankaiden poimuttamisesta.

Iltaviitta, n. 1915 , CC0 1.0 by Met
Callotilla kasvoi muun muassa Madeleine Vionnet, joka oli yksi 1900-luvun alun innovatiivisimmista muodinluojista. Hän oli Callotilla ompelijattarena. Hänen kerrotaan sanoneen, että "Ilman Callotin sisarten esimerkkiä olisin jatkanut Fordien valmistamista. Heidän vuokseen pystyn luomaan Rolls Royceja."

Vionnet perusti oman muotihuoneensa 1912 ja hän tuli kuuluisaksi mm. vinoleikkauksesta ja halter-olkaimesta, joista tuli muodin klassikoita. Vionnet käytti muodin luomiseen pienoismalleja, joiden päälle hän poimutti kankaita Callotilla oppimaansa tyyliin.

Kengät 1925-1926, CC0 1.0 by MET
Toinen Callotilla oppinsa saanut muodinluoja oli Marie-Louse Bruyère, joka tunnettiin Madame Bruyèrene. Hän oli merkittävä ranskalainen muodinluoja 1930-luvulta 1950--luvulle. Hän avasi oman muotitalonsa 1928. Hänen tyylinsä oli naisellisen tyylikäs. Myös Georgette Renal aloitti uransa Callotilla. 1946 hän suunnitteli Air Francen lentoemäntien työasun.


Lisää aiheesta:

Callotin muotitalon vaatteita Metropolitan Museumin kokoelmissa (osa kuvista käytettävissä Wikipedia commonsin kautta CC0 1.0 lisenssillä)

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Tanssina Charleston

1900-luvun alussa afro-amerikkalainen kulttuuri valloitti maailmaa. Se tuli suosituksi Yhdysvalloissa ja levisi pian myös Eurooppaan, jossa tummaihoisia artisteja arvostettiin ihan toisella tavalla kuin kotimassaan. Hilpeä charleston-tanssi oli osa tätä kulttuurimurrosta, jazzin ja bluesin rinnalla.



Charleston oli Yhdysvalloissa, 1920-luvun alussa syntynyt tanssityyli. Vuonna 1923 James P. Johnsson sävelsi Broadwaylle samannimisen kappaleen. Siitä tuli yksi vuosikymmenen suosituimmista musiikkikappaleista. Charleston tanssi oli suosituimmillaan vuosina 1926-1927.


Revyyn tanssityylin on sanottu saaneen vaikutteita Kap Verden saarten tansseista. Kap Verde on saaristo Afrikan länsirannikolla, jonkin verran Kanariansaarilta etelään. Sieltä sen sanotaan kulkeutuneen laivoilla Charlestoniin (Etelä-Carolinaan), jossa siitä kehittyi tummaihoisten satamakundien tanssi.

Kaupungilla on sekä siirtomaa-ajan että syvän etelän rotuerottulun historiaa. 1900-luvun alussa se oli kasvava ja kehittyvä teollisuuskaupunki, joka on tänä päivänäkin Yhdysvaltojen eteläosien suurin satama.


Charlestonia tanssitaan joko dixieland tai ragtime musiikkien tahtiin. Se on muunnelma muista 4/4 rytmeistä, kuten foxtrotista. Charlestonissa on synkooppinen (eli painotettu) rytmi, kolmannella tahdilla. Ragtime ei ollut 1920-luvulla, mikään uusi musiikinlaji, sillä sitä oli soitettu 1890-luvulta saakka. Se on nopeatahtista, iloista marssimusiikkia, jota soitetaan lähinnä pianolla.

Dixieland oli 1900-luvun alussa New Orleanssissa kehittynyt Jazzin tyylilaji. Sitä pidetään usein ensimmäisenä oikeana jazz-tyylilajina, ja siinä oli vaikutteita marssimusiikista ja ragtimesta. Orketeri koostui usein pianosta, rummusta ja eri puhallinsoittimista.


Charlestonia pidetään kaikkien rock- ja swing-tanssien äitinä, johon ne pohjaavat. Nykyisin Charlestonia voidaan tanssia joko 1920-luvun tai swing tyylillä. Sitä voidaan tanssia joko soolo- tai paritanssina. Useimmille Charlestonin heittoaskel lienee tuttu elokuvista.  Charlestonia tanssitaan vuoroin päkiällä ja vuoroin kantapäällä, vuorotellen kumpaakin jalkaa eteen heittäen. Tärkeänä osana charleston-tanssissa on hulluttelu ja tahallinen komiikka.


Muita saman tapaisia ja yhtä aikaa suosituiksi tulleita tansseja, olivat Black Bottom ja Shimmy. Black Bottom oli kotoisin Detroitista ja siitä tuli suosittu vuonna 1926, sekin Broadway shown seurauksena. Black Bottomia tanssitaan samaan tahtiin kuin Charlestonia. Shimmy oli tansseista vanhin ja se oli suosittu jo 1910-luvulla. Tanssin juuret ovat todennäköisesti nigerialaisessa Shika-tanssissa, joka kulkeutui Yhdysvaltoihin orjien mukana. Siinä keskiössä ovat vartalon väristykset.