Empire-muoti

Yleensä meillä Suomessa puhutaan empire-tyylistä, kun taas Iso-Britanniassa yleisempi on regency, joka viittaa Yrjö IV (tuolloin Walesin prinssi, "Prince Regent") toimimiseen isänsä Yrjö III:n sijaishallitsijana tämän mielenterveysongelmien vuoksi 1811-1820. Empire puolestaan viittaa Napoleonin perustamaan Ranskan keisarikuntaan 1804-1814 ja hetkellisesti vielä 1815. Tyylikausi kuitenkin ulottuu paljon laajemmalle noin vuosiin 1795-1829 ja sen aikana muilla taiteenajoilla jo aiemmin vallinnut uusklassinen tyyli laajeni myös muodin puolelle. Taidehistoriallista tyyliä edelsi välittömästi direktioraatti- tai siirtymätyyli ja sitä seurasi romanttinen eli biedermeier aikakausi. (Viktoria nousi valtaan 1837).

Aikakauden yleistä poliittista ilmapiiriä väritti vuoden 1789 vallankumous ja sen jälkeen Ranskassa jatkunut levoton aikakausi joka jatkui 1899 asti, jolloin direktoraatti luopui vallastaan. Napoleonin noustua valtaan alkoi Ranskan sotilaallinen eteneminen Euroopassa, joka johti mantereen pitkäaikaisiin sotiin. Tämä sotien aikakausi päättyi Waterloossa, nyky-Belgiassa 18.6.1815.

Ranskan vallankumouksen mukaanaan tuomat muutokset yhteiskunnassa ja ajatusmaailmassa, eivät kuitenkaan hävinneet senkään myötä. Aikakauden tärkeimpiä poliittisia tapahtumia oli Wienin kongressi, joka kesti syyskuusta 1814 kesäkuulle 1815 ja joka oli kuuluisa tanssijaisistaan. Armeija oli tavallista enemmän esillä, koska esimerkiksi Iso-Britannia, kuten monet muutkin maat olivat jatkuvassa sotatilassa. Tärkeässä asemassa oli Iso-Britannian laivasto, jota johti Amiraali Nelson. Myös armeija oli liikkeellä mannermaalla.

Ruotsi jättäytyi Britannian rinnalla mannermaasulun ulkopuolelle. Kyseessä oli Ranskan yritys eristää Britannia mannermaasta. Venäjän ja Ranskan solmiessa Tilsitissä 7.7.1807 rauhan, keisarit sopivat, että Aleksanteri I:n hyökkäisi Suomeen pakottaakseen Ruotsin liittymään sulkuun. Ruotsin kuningas oli jääräpäinen ja seurauksena olleessa Suomen Sodassa (21.2.1808-17.9.1809), Suomen hallinta ja Haminan rauhassa (17.9.1809) myös omistus siirtyi Venäjälle. J. L. Runeberg kirjoitti myöhemmin sodan muistoksi Vänrikki Ståhlin tarinat. Eräs sodan mieleenpainuvimmista ja yhtälailla aikalaisia kuin jälkipolvia järkyttäneistä tapahtumista oli Viaporin (nykyisen Suomenlinnan) antautuminen syyttä suotta.

Aikakauden tyyliä hallitsi tasavaltalaisuuteen liittynyt antiikin Kreikan ihailu ja Napoleonin halu liittää keisariutensa Rooman keisarikuntaan. Tämä näkyi niin aikakauden arkkitehtuurissa, sisustuksessa kuin naisten muodissakin. Kirjallisuuden alalla vallalla oli aiemman klassisen kauden vastapainona 1760-luvulta lähtien romantiikan aikakausi, joka ihaili kaikkea tunteellista (vs. aiempi järki) sekä muinaista, kauhistuttavaa, kummallista ja romanttista. Kirjoitettiin paljon goottilaista kauhuromantiikkaa ja runoutta. Tämä tyyli näkyi myös kuvataiteessa ja myöhemmin myös muodissa ja musiikissa. Aikakauden harvoja realistisia kirjailijoita oli Jane Austen, joka teki romanttisesta kirjallisuudesta pilaa teoksessaan Neito vanhassa linnassa (Northanger Abbey, 1817), joka oli kirjoitettu noin vuosina 1798-1799. Hän tarjosi sitä kustantajalle ensi kertaa jo 1803, mutta teos julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Romantiikkaan liittyi myös kansallisuuden ihailu ja sitä myöten yhä enemmän voimaa saava kansallisuusaate, joka johti myöhemmin sisällissotiin ja kansakuntien itsenäistymiseen.

Romanttinen ilmapiiriin liittyi myös vahva tiedeusko ja kiinnostus kehittyviin luonnontieteisiin, jotka tosin olivat vielä melko lapsen asteella. Kirjallisella puolella tämä heijastui esimerkiksi teokseen Frankenstein, jonka kirjoitti Mary Shelley 1816 ja joka julkaistiin 1818. Periaatteessa aihe kuului gotiikan piiriin, mutta oikeastaan se on eräänlaista aikansa tieteiskirjallisuutta, kuvitelmaa siitä, miten tiedettä voi käyttää väärin. Kirjan toinen nimi, uusi Prometheus, viittaa kreikkalaiseen myyttiseen titaaniin, joka loi ihmiset ja varasti heille tulen jumalilta. Näennäisesti hyvin maskuliininen teos heijastelee myös synnytyskokemuksia. Tekniikka kehittyi ja 1827 Ranskassa kehitettiin ensimmäiset valokuvat-

Johdatus Empire muotiin
Naisten vaatetuksen osalta empire muoti oli paljastavuudessaan lähes omituinen kokeilu, joka oli yli 100 vuotta edellä aikaansa ja johti vähittäiseen paluuseen takaisin perinteiseen tyyliin vain parisenkymmentä vuotta alkunsa jälkeen. Se syntyi vallankumouksen innoittamana ja paluu perinteisempiin arvoihin ja ennenkaikkea Napoleonin kukistaminen häivytti sen vähitellen.

Vallankumousta antiikin ihailun vaihetta kesti enemmän ja vähemmän ensimmäisen vuosikymmenen loppuun, vaikka toisen vuosikymmenen muoti noudattelikin vielä pitkälti empiren ihanteita. 1810-luvulla puvut paljastivat rohkeasti nilkat, mitä naisten vaatetus ei uudestaan tehnyt ennen 1900-luvun alkua. 1820-lukua voidaan pitää jo pääosin siirtymänä empiren ja romanttisen tyylin välillä, vaikka empire tyyli ei kokonaan kadonnutkaan ennen vuosikymmenen loppua. Perinteinen pukumalli ei täysin koskaan kadonnutkaan, sillä virallinen brittiläinen hovipuku noudatteli empiren klassisimmassakin vaiheessa edelleen 1700-luvun muotia.

Eräs 1800-luvun alun tyypillisimmistä muotipiirteistä oli ohuesta puuvillakankaasta, musliinista tehty puku. Musliinipuvun toi Ranskassa muotiin kuningatar Marie Antoinette 1780-luvulla. Tuolloin puvun malli muistutti vielä aiempaa Rokokoo pukua kapeine vyötäröineen. Taustalla lienee ollut ajatus maalaisväen leikkimisestä ja paluusta luontoon filosofi Rousseaun hengessä. Musliini puku jäi kuitenkin muotiin pitkäksi aikaa vielä 1800-luvun alkupuolelle asti. 1800-luvun alussa puvuista tehtiin usein läpikuultavia ja rohkeimmat kastelivat alushameensa vahvistaakseen vaikutelmaa. Varsinkin Ranskassa muoti oli usein sangen paljastavaa jopa siinä määrin, että se saattaisi nykypäivänäkin herättää hämmennystä.

Naistenvaatteiden siluetti oli empire-linjainen eli vyötärölinja oli nostettu rintojen alapuolelle. Yhdistetynä ohueen musliinipukuun saatiin aikaan vaikutelma, joka muistutti antiikin patsaita. Vallankumouksen hengessä muoti oli hetkeksi vapauttanut naisen tiukalle kiristetyistä korseteista ja vannehameista melko luonnolliseen pukeutumiseen. Kaikki eivät käyttäneet korsettia lainkaan ja jotkut korvasivat sen eräänlaisella rintaliivien esiäidillä. Monet käyttivät kevyempää kureliiviä, jossa ei käytetty luita, vaan joka oli vain tukevaa puuvilla- tai pellavakangasta.

Vartalonmyötäinen siluetti vaikutti myös siihen, ettei puvun helmoihin voitu enää piilottaa irtotaskuja, vaan niitä alettiin roikuttaa ranteissa. Iltalaukun esiäiti ridikyyli (en: reticule) oli syntynyt ja helmojen jälleen levetessä jo vakiinnuttanut asemansa muotiasusteena niin, ettei helmoihin piilotettuihin irtotaskuihin enää palattu. Laukkuja oli tietenkin ollut jo aiemminkin muttei juhlakäytössä. Aluksi puvuissa oli pitkä laahus, joka vähitellen lyheni, jopa niin että nilkat tulivat näkyviin, mikä teki kengistä yhä tärkeämmän asusteen. Kengät muistuttivat nykyajan ballerinatossuja, tai oikeastaan vieläkin enemmän aitoja balettitossuja, sillä niissä oli usein tylppä (tai usein myös terävä) kärki. Kärjen muoto vaihtui muodin mukaan. Olennaista oli matala kantaisuus. Ulkokenkinä käytetiin myös matalakantaisia nilkkureita. Ulkovaatteita oli kahdenlaisia lyhyitä empirelinjaisia spenserjakkuja (kuvassa) ja pitkiä ratsastusasusta vaikutteita saaneita retignootteja, jotka olivat tulleet muotiin jo 1700-luvulla samoihin aikoihin muslimipuvun kanssa.

Klassinen tyyli vaikutti myös kampauksissa, joissa suosiossa olivat tummat kiharat. Vaaleita hiuksia saatettiin myös värjätä tummemiksi. Naineilla naisilla hiusten peittona oli ohut pitsihilkka. Hatut olivat muutenkin muodissa. Suosittuja olivat turbaanit ja erilaiset myssyt. Turbaaneja saatettiin käyttää myös iltajuhlissa. Ulkoiltaessa erityisesti hilkka eli bonetti oli suosiossa. Sen suosio jatkui pitkälle 1850-luvulle asti. Amerikkalaisessa kansanperinteessä (sunbonnet, aurinkohattu) ja eräiden uskonnollisten ryhmien, kuten Amishien asussa, empire-tyylinen hilkka on säilynyt näihin päiviin saakka. Puvun keveydestä johtuen on luonnollista, että myös erilaiset hartiahuivit ja shaalit olivat suosittuja.

Miehillä käytössä oli hängystakki, joka frakin muodossa on säilyttänyt suosionsa näihin päiviin saakka. Aiemmat polvihousut korvautuivat ensikertaa pitkillä housuilla, vaikka juhlatilanteissa polvihousut jouduttiin edelleen kaivamaan kaapista. Puvussa tärkeää oli myös kraavaatin eli kroatialaisilta sotilailta nimensä saaneen valkoisen tärkätyn kaulahuivin taidokas solmiminen. Vasta 1800-1900-lukujen vaihteessa se saavutti nykyisen pelkistetyn mallinsa. Muuten empire-ajan englantilaisia dandyjä (kuuluisampana herra Brummel) pidetään nykyaikaisen miestenpuvun synnyttäjinä.

Vähitellen naisten puvut saivat enemmän muotoilua. Alunperin suorat hihat saivat pyöreyttä ja nykyisin puhvihihana tunnettu lyhyt hihamalli sai syntynsä. Tanssiaispukujen koristeena oli usein pitsiä, nauhoja ja verkkokangasta. Myös helmat lyhenivät vähitellen 1810-luvun lopula ja nilkat saivat näkyä. 1800-1803 muodissa oli puhtaan kreikkalainen tyyli. 1804-1807 suosittiin egyptiläistyylistä koristelua klassisen puvun kanssa. 1808 suosittiin enemmän eurooppalaista ja sotilastyyliä. Muodissa olivat muun muassa mamelukkihihat, jotka muotoutuivat useista peräkkäisistä puhveista. 1811 pukeutuminen sai keskiaika- ja renesanssivaikutteita goottilaisessa hengessä. 1815 sodan ja mannersulun päättyessä brittinaiset saivat huomata, että Ranskassa vyötärölinja oli ollut sikäläistä korkeammalla ja omaksuivat pian uuden tyylin. Vyötärö siis kohosi entisestään. Korkeimmillaan se oli vuosina 1816-1817. Melkein samantien se alkoi kuitenkin laskea ja kiristyä. 1820-luvulla Ranskassa oli muodissa englantilaisen tyylin ihailu.

Pukujen muuttuessa koristellummiksi, ne muuttuivat samalla värikkäämmäksi. Kiitos kasvavan vaateteollisuuden kankaista oli tullut halvempia ja muodikas nainen saattoi vaihtaa vaatteitaan sesongin mukaan. Muotivärit vaihtuivat myös tiheään ja kertoivat kellä oli varaa seurata uusinta muotia. Johtuen värjäystekniikan kehittymättömyydestä kirkkaita värejä oli vaikea saavuttaa, ne haalistuivat helposti ja olivatkin siksi erittäin suosittuja. Suosittuja värejä olivat esimerkiksi kitti, narsissinkeltainen (en: jonquil), esikko, oljenkeltainen, omenanvihreä (en: pomona), smaragdinvihreä, vanharoosa (en: puce), pioni, orvokinsininen (violet), teräs ja myöhemmin 1820-luvulla erityisesti taivaansinen (en: aetherial, azurel, barbel, clarence). (Nimitykset ovat tuon ajan englanniksi).

Pukeutuminen jakautui tarkoituksen mukaan. Kotiaskareissa käytettiin niin kutsuttua aamupukua ja juhlissa ja päivällisillä iltapukua. Lisäksi saattoi olla omat pukunsa kävelylle, ratsastukselle, päivällisille, matkustamiseen ja iltapäivävierailuja varten. Aamupuvut olivat yleensä peittävämpiä ja peittivät sekä rinnuksen (kaulaan asti) että käsivarret. Niissä ei yleensä lähdetty talon ulkopuolelle. Illan tullen kaula-aukko avartui ja hihat lyhenivät. Käsivarret peitettiin usein pitkin hansikkain. Puvut olivat paljastavia ja lähentelivät usein säädyllisyyden rajoja.

Avoimemmassa kaula-aukossa saatettiin päiväsaikaan käyttää eräänlaista paidaketta (en/ra: chemisette), jonka tarkoituksena oli peittää avoin rinnus. Siinä ei ollut hihoja, eikä sivusaumoja, mutta esillä olevat osat antoivat vaikutelman siitä, kuin puvun alla olisi ollut paita.

Muodikas suomalainen nainen seurasi ajan poliittisessa ilmapiirissä mieluummin brittiläistä muotia ranskalaisen sijaan.

Lisätietoja:Regency fashion page
Jessamy's Regency Costume Companion
Introduction to Regency Dress by Abigail MiltonRegency colours & Fabrics
Fashion Era: Regency Fashions
We Make History: Ladie's Fashions of the Regency Era
Fashion in the age of Jane Austen (mp3)
Candid Horn: Regency fashion
Regency Cosmetics and Make-up 1811
History of European Women's Turbans
Jane Austen Center: Importance of Wearing White
Regency England
Jane Austen's World: Social Custom's During Regency Era
Understanding the society in which Jane Austen sets Pride and Prejudice by Pamela Whalan
Regency Page
RIDIKYYLI - 1800-luvun muotiasuste