Pyhä Valentinus

Näin tulevan ystävänpäivän kunniaksi muutama sananen Valentinuksesta. Pyhä Valentinus on eräs roomalaisajan kristillisistä pyhimyksistä, joka eli 200-luvulla. Keskiajalla hänet yhdistettiin ritariromantiikkaan. Hänestä kerrotaan marttyyritarinoita, joiden alkuperä on epävarma. Siitä huolimatta hän on edelleen rakastettu kansan parissa.

Hämärä alkuperä

Nürnbergin kroniikka,
merkittävä keskiaikainen
Valentinuksen legenda.

Läntiset kirkot juhlivat Valentinusta 14. helmikuuta. Itäinen Ortodoksikirkko tuntee kolme Valentin nimistä pyhimystä, suomalaisen kalenterin mukaan 10. helmikuuta vietetään marttyyri neitsyt Valentinan, 16. heinäkuuta vieteään 2. marttyyri Valentinan (Alevtina Kesarealainen) päivää ja 24. lokakuuta (tai 30.heinäkuuta) pappismarttyyri pyhän Piispa Valentinuksen päivää.

Valentinoksen päivä liittyy nimenomaan 270 mestattavaksi määrättyyn Umbrian alueen, nykyisen Ternin kaupungin hengellisen johtajan Valentinoksen tarinaan. Häntä ortodoksi kirkko muistelee kreikkalaisen perinteen mukaan lokakuun 24. päivänä. Slaavilaisessa perinteessä muistopäivä on 30. heinäkuuta. Jotkut ortodoksit epäilevät Valentinoksen olleen alunperin kreikkalainen (itäinen pyhimys), koska tämän nimi yhä 700-luvulla kirjoitettiin kreikkalaisittain Oualentinos.

Rooman kirkossa Valentinos ei olekaan mukana ensimmäisessä 354 kootussa marttyyrilistassa, vaan vasta myöhemmissä 400-500-luvuilla kootuissa kokoelmissa. Roomalaiskatollinen perinne tuntee kaksi Valentinosta, Papin Roomasta ja Piispan Ternistä. Molemmat kuolivat perimätiedon mukaan Roomassa Via Flaminialla. Keskiajalla epämääräistä marttyyrihistoriaa väritettiin ennestään. Tänä päivänä Valentinuksen kukilla kruunattu kallo on esillä Santa Maria in Cosmedin Basilikassa Roomassa. Se on Valentinuksen pyhiinjäännöksistä merkittävin.

Syy Valentin-nimen moninaisuuteen lienee siinä, että vahvaa ja ansiokasta merkitsevä nimi oli suosittu roomalaisajalla. Varhaisten roomalaisajan marttyyrien lisäksi roomalaiskatolinen kirkko tuntee muitakin marttyyrejä ja pyhimyksiä. Valentinos poistettiin roomalaiskatollisesta pyhimyskalenterista 1969, koska hänestä ei ollut riittävästi todisteita. Katolisessa kansanperinteessä Valentinuksen päivän juhlinta kuitenkin jatkuu edelleen.

Je suis desja d'amour tanné
Ma tres doulce Valentinée...
Charles d'OrléansRondeau VI, 1500-luku

Legenda rakastavaisten ystävästä

Valentinukseen liitetään usein legenda, jonka mukaan hän vihki salaa sotilaita, jotta näiden ei tarvitsisi lähteä sotaan. Tämä ei ollut keisari Claudiuksesta miellyttävää, sillä sotilaista oli muutenkin pulaa. Legendan mukaan keisari olisi kieltänyt sotilaita avioitumasta. Jouduttuaan vangituksi Valentinuksen kerrotaan saaneen kiitollisilta vaimoilta kukkia ja lahjoja myötätunnon merkiksi. Todellisuudessa aviotumiskieltoa ei koskaan ollut ja voitettuaan gootit keisari päinvastoin kehoitti sotilaita ottamaan itselleen useita vaimoja.

Toisen suositun legendan mukaan mestattavaksi menossa ollut Valentinus lähetti viestin sokeudesta parantamallensa vanginvartijansa tyttärelle, allekirjoittaen sen sinun Valentinuksesi, kuten Valentinuksen päivänä monissa maissa yhä tavataan tehdä. Kolmas legenda kertoo Valentinuksen leikannen sydänmerkkejä kristityille, muistuttaakseen näiden omistautumisesta Jumalan rakkaudelle - ja että tästä olisi peräisin sydänten suosiminen Valentinuksen päivänä.

Keskiajalla rakastavaisilla oli tapana pyytää Valentinukselta esirukousta, jos heillä oli vastoinkäymisiä rakkaudessa. Shakespere kirjoitti Valentinuksen päivän vietosta Hamletissa. Myöhäiskeskiajan ja Renesanssin Britanniassa Valentinus olikin suosittu. Lukuisista avioliitoistaan kuuluisa kuningas Henrik VIII, jopa julisti Valentinuksen päivän yleiseksi juhlapäiväksi.

1500-luvun jälkeen Valentinuksen päivä nousi Britanniassa uuteen suosioon 1700-luvun lopulla ja levisi sieltä myös Pohjois-Amerikkaan. Vähitellen 1800-luvun aluessa alettiin painaa kortteja ja postimaksujen alentuessa niistä tuli yhä suositumpia.

Itselleni Valentinuksen päivä on tuttu siitä, että Keski-Euroopassa hetken asunut ja paikalliseen kulttuuriin tutustunut isäni valitsi aikanaan helmikuun 14. päivän kihlapäiväksi. Suomalaisille ystävänpäivä tuli yleisesti tutuksi vasta 1980-luvulla hieman eri tavalla värittyneenä kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa.