keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Suomalaisten juuret

Suomalaisuuden juuret osoittavat moneen suuntaan riippuen siitä puhummekö kielestä, kultttuurista vai perinnöllisyydestä. Vaikka keskittyisimme vain yhteen osa-alueeseen, vaikutteita on silloinkin tullut monesta lähteestä. Ajatus siitä, että suomalaiset olisivat yksiselitteisesti tulleet jostain Uralilta on epätarkka ja aikansa elänyt. 

Suomalaisten alkuperän ymmärtämiseen on monenlaisia lähtökohtia ja kokonaiskuva on monimutkainen summa näistä eri lähtökohdista. Kulttuuri- ja kielivaikutteita on tullut monesta suunnasta ja joskus satunnaisesti kaukaakin. Väestöä on muuttanut alueelle useaan otteeseen eri puolilta Eurooppaa. Niin kuin aina menneisyyden selvittämisessä, kuva on pirstalainen johtuen siitä, että todisteiden säilyminen on monesti melko satunnaista.

Ongelma on siinä, että nykyajasta on mahdotonta matkata menneisyyteen kurkistamaan sen aikaista todellisuutta. Meillä on vain nykytilanteeseen ja siinä näkyviin vihjeisiin perustuvia teorioita siitä, miten asiat ovat olleet. Joskus teorioiden puolesta on paljon ja vakuuttavia todisteita; toisinaan todisteita puolesta tai vastaan on vain vähän; joskus todisteita sekä puolesta että mahdollisesti vastaan on paljon, jolloin teoriat ovat ristiriitaisia. Silloin tällöin vakiintuneet käsitykset ovat niin vahvasti iskostuneet tiedemaailmaan, että niiden murtaminen on vaikeaa, vaikka todisteita uusien ajatusten puolesta olisi paljonkin.

Johtuen todisteiden vähyydestä ja sirpaleisuudesta aiheesta on annettu joskus myös melko mielikuvituksellisia tulkintoja. Julkisuudessa eniten keskustelua herättänyt tulkinta lienee Kalevi Wiikin populaarit teoriat ugrilaisesta pohjoisesta, jotka kielitieteellinen tutkijakunta on melko yksiselitteisesti kumonnut. Alkukotimme Wiik haluisi sijoittaa Ukrainaan, minkä erehdyksen taustalla Jaakko Häkkinen epäilee olevan sen, että tämä hahmottaa alkuperää kokonaiskysymyksenä, eikä osastensa summana.


Kielten lyhyt historia

Koska nykyään uskotaan, että neanderthalilaisillakin on ollut kielensä ja että nykyihmiset ovat olleet puhetaitoisia pitkään, kielten nykytilaan perustuva kielitiede kuvaa niiden historiaa melko lyhyeltä aikaväliltä, vain muutaman tuhannen vuoden perspektiivillä. Jos esimerkiksi Euroopassa puhutuilla kielillä olisi yhteinen esi-isä, ei sitä kielitieteen keinoin ole pystytty löytämään ja tunnistamaan.

Tarun mukaan Baabelin-torni aiheutti kielten sekamelskan.
Kielten historia ulottuu yleensä arkeologiaan verrattuna vain neoliittiselle eli uudemman kivikauden ajalle. Se siis hahmottaa ihmisten historiaa varsin tuoreeltaan. Kadonneita, meille tuntemattomia kieliä täytyy kielten historiassa olla paljon.

Kielten tutkimisen tekee haasteelliseksi se, että kieli ei kehity tyhjiössä, vaan lainailee piirteitä naapurikielistä ja joskus kauempaakin. Näin on käynyt itämerensuomalaisille kielillekin, joissa on paljon vaikutteita balttilaisista ja germaanisista kielistä. Monet kielet, joista vaikutteita on lainattu ovat sittemmin kadonneet.

Toisaalta lainaukset ovat harvoin yksisuuntaisia. Mielenkiintoinen sana on esimerkiksi ruotsin sana pojke, joka ei ole sukua englanninn sanalle boy, vaan suomen sanalle poika, joka puolestaan on ikivanhaa uralilaista alkuperää. Erityisesti venäjässä on maallikko näkökulmasta katsottuna yllättävän paljon lainoja niin itämerensuomalaisista kuin muistakin uralilaisista kielistä, johtuen sekä vuorovaikutuksesta naapurien kanssa että siitä että osa pohjoisvenäläisiä ovat alunperin uralilaisia kielenvaihtajia.

Eikä vaikutteita saada vain vieraista kielistä, jotka eivät ole omalle kielelle sukua. Vaikutteita kulkee ehkä jopa helpommin sukukielten välillä, mikä tekee sanojen historian hahmottamisesta joskus vaikeaa. Joskus on vaikeaa tietää, onko sana yhteistä alkuperäistä jaettua sanastoa vai myöhäisempi lainaa.

Useilla kieliperheillä on jonkun verran yhteistä sanastoa, jonka alkuperää on vaikea määrittää. Ne eivät ole selkeästi lainoja, joiden lainaushistoria voitaisiin määrittää. Esimerkkinä ovat mm. uralilaisten ja indoeurooppalaisten kielten persoonapronominit, jotka osin muistuttavat toisiaan.

Tiedetään, että laajoilla käytännössä kaikkialla Euroopassa on puhuttu muinaisia kieliä ns. paleoeurooppalaisia kieliä, jotka ovat sittemmin kadonneet. Näistä kielistä on selviä merkkejä niin itämerensuomalaisissa, saamelaisissa kuin germaanisissakin kielissä. Kaikista näistä kielistä löytyy mm. ikivanhaa sanastoa ja niiden alueilta paikannimiä, jotka viittaavat aiemmin alueella puhuttuihin kieliin ja joiden kielihistoriaa ei ole kyetty löytämään. Vaikka Pohjoisessa kielten runsaus ei ollut todennäköisesti suurta, epäillään että Pohjoismaiden alueen kielet olisivat kuuluneet pariin eri kielikuntaan.

Itämerensuomalaiset kielet ja uralilainen alkukieli

Itämerensuomalaiset kielet ovat uralilaisen kielikunnan läntistä reunapuhujamistoa saamelaisten kielten ohella. Läheisyydestä ja kenties myös sukulaisuudestaan johtuen, niiden ja saamelaiskielten vuorovaikutus on ollut tiivistä.

Pitkään on uskottu, että saamelaiskielet olisivat läheisempää sukua suomalaiskielille kuin esimerkiksi Volgan alueen uralilaiset kielet tai unkari. Mahdollista kuitenkin pidetään, että saamelais- ja itämeren-suomalaiskielten yhteiset piirteet johtuvat niiden pitkä-aikaisesta ja läheisestä vuorovaikutuksesta, eivätkä niinkään läheisistä sukulaissuhteista.

Aiemmin uralilaisten kielten sukulaisuus miellettiin sukupuuna, nykyään mielellään pensasmallina, jossa sen eri haarojen sukulaisuussuhteita ei pyritä edes määrittelemään.

Uralilaisten kielten puhuma-alue. PD by Maring / wikipedia
Tutkija Pauli Saukkonen on esittänyt, että uralilaisten kielten alkukotia ei voida selkeästi määrittää mihinkään maantieteelliseen pisteeseen. On mahdollista, että kielillä on parikin alkuperää toisaalta Moskovan lähiseudulla ja toisaalta perinteisen teorian mukaisessa Volgan mutkassa. Tukija Johanna Laakso on huomauttanut, että suomalaisia ja suomen kieltä ei ole ollut olemassa Suomen ulkopuolella, vaan se on syntynyt täällä eri kulttuurivaikutteiden summana.

Siitä, milloin uralilaisia kieliä alettiin puhua Suomessa ja sen lähialueilla on erilaisia näkemyksiä. Jatkuvuusteorian mukaan kielet saapuivat tänne viimeistään neoliittisella kivikaudella, todennäköisesti kampakeramiikan (n. 4200 eaa) mukana. Vaellusteorian mukaan itämerensuomalaiset kielet saapuivat vasta ajanlaskun alun tuntumassa (noin vuonna 0) nykyisen Viron alueelta. Laajan alkukodin teorian mukaan uralilaista kantakieltä puhuttiin pitkään laajalla alueella, mutta sen heikkous on kielen pysyvyys pitkän ajanjakson aikana.

Volgan mutkaa pidetään usein alkukielen puhuja-alueena siksi, että kielten keskinäiset erot melko suppealla alueella ovat suuria, kun ne reunakielten piirissä (esim. itämerensuomalaiset ja samojedikielet) ovat suhteellisen pieniä laajoilla alueilla.

Volgan ja Itämeren välissä on laajoja alueita, joissa Venäjän kielen oletetaan syrjäyttäneen alueella aiemmin puhutut uralilaiset kielet. Tähän viittaavat uralilaisperäiset paikannimet sekä ns. subtraattivaikutukset eli syrjäytyneiden kielten tyypilliset vaikutukset paikallisissa Venäjän murteissa. Moskovan alue on eräs alunperin uralilaisista alueista.

Uralilaisen kantakielestä nykypäivään säilynyttä sanastoa (pdf) ovat sukulaissanat kuten anoppi ja emo, eläinten nimitykset vaikkapa kala ja kyy, ruumiinosat esimerkiksi pää ja silmä, luontosanasto kuten joki, päivä (alkujaan aurinko), lukusanat esim. kaksi ja viisi sekä asesanastoa vaikkapa jousi ja nuoli. Tuttuja ovat myös shamaania alunperin tarkoittanut sana noita, ompeluun liittyvä äimä (eli neula) ja asumiseen littyvät ovi. Lisäksi persoonapronomineista osa kuten me, se ja te ovat yhteistä alkuperää. Sanasto viittaa vahvasti pyyntikulttuuriin, jota uralilaisen kantakielen puhujien oletetaan harjoittaneen.

Kielellisen kulttuurin yhteyteen liittyi myös yhdistäviä aineettoman kulttuurin piirteitä, joista parhaiten tunnetaan uskonto. Kaikissa uralilaisissa kulttuureissa on ollut samantapaisia shamanistiseen uskontoon liittyviä piirteitä. Esimerkiksi karhunpeijaiset ovat laajalle levinnyttä perinnettä. Ongelman uskonnon tutkimisessa aiheuttaa se, että se on monin paikoin tullut kristinuskon syrjäyttämäksi.

Yleismaailmallisesti Suomen kieli ei ole kovinkaan erikoinen kieli, vaikka se poikkeaakin paljon naapuriemme indoeurooppalaisista kielistä. Suomalais-ugrilaiset kielet ovat aika tyypillisiä euraasialaisia kieliä. Lisäksi indoeurooppalaisilla kielillä on ollut vahva vaikutus itämerensuomalaisten kielten sanastoon ja kielioppiin.


Suomalaisten perimä

Muutaman vuosituhannen takaisessa Suomessa oli aikanaan niin vähän väkeä, että olisi uskottavaa olettaa, että jokainen heistä ovat suuren osan suomalaisia esivanhempia. Kuitenkin suomalaisten väestöjen sisäiset perimäerot ovat suuria (pdf). Eroamme toisistamme enemmän kuin germaaniset kansat eroavat toisistaan. Länsisuomalaiset ovat vain vähän läheisempää sukua ruotsalaisille kuin venäläiset ja lähes yhtä läheistä sukua venäläisille kuin saksalaisille. Sekä saksalaiset että ruotsalaiset ovat venäläisille lähempää sukua kuin länsisuomalaiset. 

Itäsuomalaiset ovat kaikille edellämainituille kansoille kaukaisempaa sukua kuin länsisuomalaiset ja lähes yhtä kaukaista sukua niin ruotsalaisille kuin venäläisille. Suomalaisten sisäiset erot ovat parhaimillaan lähes yhtä suuria kuin itäsuomalaisten ja naapurikansojen erot.

Mitokondrio, PD by Nuhanen/Ruiz
Alkuperää on yritetty jäljittää myös niin sanottujen isä- ja äitilinjojen perusteella (pdf). Isälinjat pohjautuvat y-kromosomien eroihin. Äitilinjoja selvitellään puolestan mitokondrioiden eli solujen hegityselinten perusteella (mtDNA), jotka periytyvät lähes puhtaasti äideiltä. Mitokondrioiden perimän kehitys on nopeampaa kuin y-kromosomien. Vaikka suomalaiset ovat äitilinjojensa perusteella hyvin yleiseurooppalaisia, on isälinjoissa havaittavissa eroja. 

Eurooppalaisittain yleisin äitilinja on habloryhmä H, joihin Eurooppalaisista kuuluu 40-60% ja suomalaisistakin 40%. Linjan uskotaan syntyneen Lähi-Idässä 25 000 - 30 000 vuotta sitten, josta se levisi neoliittisen gravetten-kulttuurin mukana Eurooppaan. Saamelaisista kuuluu tähän äitilinjaan vain 5,3 %. Suomessa yleinen alahabloryhmä H1 syntyi Iberian refugin alueella jääkauden aikana ja saapui Fennoskandiaan läntistä reittiä noin 9000 vuotta sitten. 

Muita yleisiä äitilinjoja suomalaisten keskuudessa ovat U ja J. Saamelaisten keskuudessa yleiset (90%) U ja V äitiryhmät edustavat noin 20 % suomalaisten äitilinjoista. Habloryhmä U on ikivanha ja syntynyt pian Afrikasta lähdön jälkeen noin 60 000 - 70 000 vuotta sitten. Saamelaiset kuuluvat Euroopassa yleiseen U5 Habloryhmään ja sen noin 9000-10000 vuotta sitten Iberian refugin alueella syntyneeseen alaryhmään U5b1b, joka levisi sieltä myös Kaukasukselle ja Pohjois-Afrikkaan. Äitilinjan V uskotaan senkin syntyneen Iberian refugin alueella ja sitä tavataan itäisessä Euroopassa Volgalle saakka. Pohjois-Fennoskandiaan tultiinkin kahta reittiä idästä ja lännestä. 

Suomalaisissa isälinjoissa on kaksi päälinjaa itäinen ja läntinen. Läntistä ryhmää edustaa isälinja-I, joka on puhtaasti eurooppalainen ja tyypillinen skandinaavinen habloryhmä. Länsi-Suomessa sen yleisyys on samaa tasoa kuin Ruotsissa. Itäsuomalaisten Ia-linjan (19% itäsuomalaisista miehistä) sanotaan muistuttavan enemmän balttilaista kuin ruotsalaista.

Itäista alkuperää on Euroopassa harvinainen TatC-geenimuunnos, jonka omaavaa isälinjaa kutsutaan nykyään nimellä N. Isälinjaa tavataan Koillis-Euroopassa ja Pohjois-Aasiassa, mutta ei lainkaan Länsi-Euroopassa. Suomalaisten ja balttien isälinjojen samankaltaisuus kertoo läheisistä geneettisistä suhteista. Itäsuomalaisista miehistä yli 70% kuuluu itäiseen N1c-isäryhmään (entinen N3-ryhmä) ja länsisuomalaisitakin yli 40 %. Ryhmän uskotaan levinnen (pdf) Itämeren alueelle mahdollisesti jo kampakeramiikan myötä, eikä sen leviäminen välttämättä liity mitenkään uralilaisten kielten leviämiseen, vaikka se onkin uralilaisten kielten puhujien piirissä kohtuullisen yleinen.


Aineellisen kulttuurin vaikutteet

Arkeologia voi kertoa aineellisen kulttuurin eli ihmisten valmistamien esineiden jälkeen jättämästä kulttuurikerrostumasta. Sen mukaan olemme saaneet kulttuurivaikutteita vuosituhansien kuluessa monesta suunnasta.

Jääkauden kulttuureja Euroopassa ja Suomessa

Myöhäispaleoliittinen Gravetten kultuuri levisi Keski- ja Etelä-Eurooppaan, Ukrainaan ja Venäjälle noin 34 000 - 25 000 vuotta sitten. Kulttuurin läntinen keskus oli Lounais-Ranskassa. Sen aika päättyi Solutren kulttuurin saapumiseen Ranskaan jääkauden huipulla noin 21 000 vuotta sitten. Tuona aikana Pohjois-Eurooppa oli paksujen jäätikköjen peittämää aluetta.

Suomusjärven kulttuurin Suomi,
CC-BY-2.5 by Oakokko
Ahresburgin kulttuuri oli alkujaan Saksassa vallinnut myöhäisjääkautinen ja myöhäispaleoliittinen kulttuuri, jonka piirissä metsästettiin keskisuurta- ja pienriista jääkautisen suurriistan kadottua. Kulttuurin tiedetään varmuudella käyttäneen jousta ja nuolta. Se vaikutti vaivaiskoivutundralla lähellä jäätikön reunaa ja sen vaikutus levisi idässä aina Volga-Oka-joelle saakka.

Vielä 11 000 vuotta sitten mannerjää peitti koko Suomen alueen. Keskilämpötila nousi kuitenkin lyhyessä ajassa 10 astetta. Suomen mesoliittinen asutuskausi ajoitetaan noin vuosiin 8700-5100 eaa. Asutus on voinut saapua Norjasta, Vienanmeren rannoilta Venäjältä tai etelästä Balttiasta. Asukkaita ei uskottavasti ole voinut saapua Ruotsista, jonne yhteydet olivat poikki jäätiköiden vuoksi.

Suomesta tehdyt varhaiset löydöt muistuttavat  Kundan kulttuurin (9000-5000 eaa) löytöjä. Kulttuuri vaikutti Virossa ja Kannaksen Karjalassa. Sen juuret lienevät puolalaisessa Swindryn peuranmetsästyskulttuurissa. Se ilmeisesti syntyi puolalaisen Swiderian-peuranmetsästyskulttuurin ja Ahresburgin kulttuurin yhtyessä. Swiderian kulttuuri saattoi vaikuttaa Suomen alueella suorempaakin, mistä on merkkejä useissa paikoissa. Kundan kulttuurin asutus keskittyi rannikoille ja haudat sijaitsivat asuinpaikassa tai sen läheisyydessä.

Mesoliittinen kulttuuri vakiintui Suomessa noin 6500 eaa. Vakiintunutta vaihetta kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi, jonka tunnusomainen esine oli hiottu kivikirves. Esineiden valmistukseen käytettiin pääosin kotimaista kiviainesta. Sen sasuinpaikat sijoittuivat lähinnä merenrannikoille ja hautaukset olivat punamultahautauksia.

Maatalouskivikausi

Salaperäinen jätinkirkko kampakeraamiselta kaudelta,
CC-PD-1.0, by Olli Niemitalo
Kampakeraaminen kulttuuri kuuluu koilliseurooppalaiseen neoliittiseen kulttuuripiiriin, joka vaikutti meillä 5100-2000 eaa. Kulttuuripiiri ulottui Pohjois-Norjasta ja Ruotsista etelään Puolan Weiksel-joelle ja idässä Luoteis-Venäjällle. Sieltä se jatkui vielä eri keraamisten kulttuurien jatkumona aina Uralille saakka. Kulttuurin piirissä valmistettu keramiikka edustaa varhaisinta Suomessa tunnettua keramiikkaa, pyöreitä suippopohjaisia astioita. Keramiikka poltettiin matalassa noin 400 asteen lämmössä ja sen savessa oli erilaisia paikallisia sideaineita.

Kampakeraamisen kulttuurin laaja vaikutusalue jakaantui kolmeen eri ryhmään, joista Läntiseen kuuluivat Suomen lisäksi Itä-Karjala, Balttia ja nykyisen Kalinkradin alue eli entinen Itä-Preussi, mikä vastaa karkeasti tiettyä osaa Suomalais-ugrilaisten kielten puhuma-alueesta. Kulttuuripiirin muodostumiseen ei näytä kuitenkaan liittyneen laajoja muuttoaaltoja, vaan se levisi ilmeisesti kulttuurilainana. Kampakeramiikan aikana tehtiin punamultahautauksia.

Pitkään oletettiin, ettei neoliittisen kulttuurin saapumiseen Suomen aluelle liittynyt vielä maanviljelyksen omaksumista, koska myöskään Skandinaaviassa ja Britanniassa ei ollut löydetty merkkejä siirtymisestä maanviljelyyn. Siitepölytutkimusten perusteella on kuitenkin saatu selville, että maanviljely levisi meille jo 7000 vuotta sitten eli noin 5200 eaa, jolloin alettiin viljellä tattaria. Samoihin aikoihin alkoi näkyä myös merkkejä kaskeamisesta (doc). Noin 4200 eaa ilmestyivät ensimmäiset merkit myös ohran viljelystä. Maanviljelys saapui maahamme idästä Aasiasta Pohjois-Venäjän ja mahdollisesti Viron kautta. Maanviljelys saapuikin maahamme jo varhaiskampakeraamisella kaudella. Se lienee kuitenkin ollut vain pieni sivuelinkeino metsästyksen ja keräilyn rinnalla.

Nuorakeraaminen
vasarakirves. PD
Nuorakeramiinen kulttuuri, joka vaikutti meillä noin 2500-2000 eaa, oli laaja Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa 3000-2000-luvuilla eaa vaikuttanut kulttuuri. Sen sanotaan kuuluneen indoeurooppalaisiin sotakirveskulttuureihin. Kulttuurit saivat nimensä nuoramaisista painalluksista saviastioiden pinnassa.
Vainajat haudattiin kukin omaan kuoppahautaan pää kohti etelää ja kulttuuria onkin kutsuttu myös yksittäishautakulttuuriksi. Kulttuurin piirissä harjoitettiin myös maanviljelystä ja karjanhoitoa.

Näiden kulttuurivaikutusten myötä maanviljelys vakiintui tärkeäksi elinkeinoksi myös Suomen alueella. Ensimmäiset merkit vuohista ovat tältä ajanjaksolta. Uuden kulttuurin saapumisen on katsottu merkinneen uuden väestön saapumista maahamme kenties Balttian alueelta. Nuorakeraamisiin hautoihin ei meilläkään enää laitettu punamultaa.

Vasarakirveskulttuurin väestön sulautuessa paikalliseen syntyi Länsi-Suomeen Kiukaisten kulttuuri, joka vaikutti noin 2350-1500/1300 eaa, joka yhdisti kampa- ja nuorakeraamisia piirteitä. Huolimatta maanviljelyn vakiintumisesta pääelinkeinona oli edelleen pyyntitalous. Porista on ajalta on tehty löytö suuresta verkosta. Hämeestä on taisaalta löydetty vehnän, ohran ja kauran siitepölyä. Aikakaudelta on jauhinkiviä ja piisirppejä. Itä-Suomen kulttuuri poikkesi läntisestä ja sillä oli yhteyksiä Karjalan kannakselle ja Laatokalle.

Metallikaudet

Eurooppaan syntyi noin 4500 eaa kaksi varhaista kuparintyöstöaluetta, toinen Balkanille (Vinča) ja toinen Iberian niemimaalle (Los Millares). Alueilla olikin hyvät kuparivarannot. Balkanilta kuparikulttuuri levisi Tonavaa pitkin ja Ukrainaan. Pronssia alettiin valmistaa Lähi-Idässä noin 3500 eaa ja Euroopassa noin 3200 eaa. Pronssikausi alkoi, kun kupariin keksittiin sekoittaa muita metalleja. Pronssikaudelle olivat tyypillisiä indoeurooppalaiten kulttuurien leviämisaallot, jotka alistivat paikallisia kulttuureja.

Keski-Euroopan pronssikausi oli noin 2300-800 eaa. Skandinavian eteläosien pronssikausi ajottui noin vuosiin 1700-600/500 eaa. Itämeren alueen pronssikautisessa kulttuurissa käytiin kauppaa Keski-Euroopan ja Välimeren kanssa. Rikas kulttuuri harjoitti kaskiviljelyä ja rakensi pitkänomaisia olkikattoisia taloja. Maalausten perusteella rakennettiin laivoja ja kivistä rakennetut haudat olivat nekin laivojen mallisia.

Suomessa kivikausi vaihtui pronssikaudeksi vähitellen 1800-1300 eaa.  Suomalainen pronssikausi jaetaan itäiseen ja läntiseen. Läntiset vaikutteet tulivat laivalla Ruotsista. Pronssia osattiin Suomessakin valaa, mutta suurinosa esineistä ovat tuontitavaraa lännestä ja idästä. Pronssiesineet olivat meillä arvokkaita ja niihin oli varaa vain harvoilla. Sekä itäisessä että läntisessä suuntauksessa rakennettiin kiviröykkiöhautoja. Idässä maanviljelys taantui. Suomessa siirtymä pronssikaudesta rautakauteen oli ulkoisesti rauhallinen, toisin kuin Etelä-Skandinaviassa.

Rautakautinen hiomauurekivi, Hattula,
CC-BY-3.0 by Ilarius
Raudan käyttö omaksuttin Turkissa noin 1200 eaa, mistä se levisi laajoille alueille muutamassa vuosisadassa. Suomessa siirryttiin rautakauteen nopeasti koko maassa noin 500 eaa. Kulttuurin murros ei ollut suuri, sillä erityisesti sisämaassa kulttuuri jatkui pitkälti entisenlaisenaan. Aluksi kauppayhteydet Keski-Eurooppaan olivat poikki, mutta yhteydet Viroon ja Balttiaan olivat olemassa.

Roomalaiskaudella (0-400 jkr) rautakautinen kulttuuri vakiintui rannikolla, mutta vanha kulttuuri jatkui sisämaassa. Röykkiöhautoja rakennettiin edelleen. Kauden loppupuolella kalmistot tosin alkoivat levitä myös sisämaahan. Kenties turkiskaupan ansiosta löydöt olivat vauraita. Vaikutteita tuli ilmeisesti niin skandinaviasta kuin balttiastakin.

Eri teorioiden mukaan uskotaan useimmiten, että itämerensuomalaiset ja kenties jopa saamelaiskielet saapuivat maahamme metallikaudella. Tarkkaa ajankohtaa on kuitenkin vaikea määrittää, koska kielten ominaisuuksien muutoksia ei voida mitata radiohiilimenetelmän kaltaisin tarkoin ajanmäärityskeinoin.


Juuret

Suomalaisen kulttuurin juuret ovat moninaiset. Kulttuurivaikutteita on tullut niin kaukaa idästä kuin etelästäkin. Yksittäistä mahdollista alkuperää jossain muualla on mahdotonta määrittää. Suomalaisuus sellaisena kuin sen ymmärrämme on syntynyt Suomessa vuosisatojen ja -tuhansien moninaisten kulttuurivaikutusten ja väestövirtojen myötä. Kaikki nämä vaikutukset ja muuttoliikkeet ovat tehneet meistä sellaisia kuin olemme. Ilman niitä, jokin olisi toisin.

Juuret koostuvat paitsi uralilaisesta alkuperäiskulttuurista, myös germaanisita ja balttilaisita vaikutteista sekä yhteisestä eurooppalaisesta sivistyksestä, joka on vaikuttanut meihin vahvasti keskiajalta saakka. Sitä ennenkin saimme monenlaisia virikkeitä naapurikansoilta ja edeltäjiltämme.

Suomalaisuus ei ole mikään pysyvä asiaintila. Kun lukee sata vuotta vanhaa tekstiä, niin vaikka se onkin täysin ymmärrettävää, kiinnittyy huomio sen vanhakantaisuuteen. Tapammekin ovat muuttuneet paljon pelkeästään sadassa vuodessa. Tulevaisuutemme juuret ovat tässä päivässä saamissamme vaikutteissa, eikä vieraita vaikutteita kannata pelätä, niin kuin eivät esi-vanhempammekaan tehneet.

PS: Netissä törmäsin keskusteluun suomalais-ugrilaisista kielistä, jotka perustuvat suomalaiseen kansallismieliseen propagandaan. Omien juurien etsiminen alkoi Suomessa kuten muuallakin kansallismielisestä herätyksestä, eikä siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä. Joku keskustelussa kuitenkin väitti, ettei 'ugria'-osa ole poliittinen. Muistaakseni ugric viittaa ihan puhtaasti unkarilaisiin (on heidän muinainen nimityksensä), vaikka kielikuntaan kyseiseen haaraan kuului aikoinaan paljon useampia hantin ja mansin kieliä ja vain yksi unkarin kieli. Niin, että taatusti sekin on ihan yhtä poliittinen. Ja jos viime vuosien populaaria keskustelua kielestä ja juurista on yhtään seurannut, niin Unkarissa se on paljon suomalaista poliittisempaa. Ovatpa jotkut irtisanoutuneet uralilaisuudesta ja pitävät itseään turkkilais-sukuisina.

4 kommenttia:

Jukka Melaranta kirjoitti...

Todella hieno ja kiinnostava blogi. Kiitos sinulle. Löysin sen vasta tänään.
Itse teen mm.Scoop.it-julkaisua, johon aion kuratoida teemoja.

Elli-neiti kirjoitti...

Hei Jukka, kiva kun tykkäät harrastuksestani. On aina mukava kuulla, että siitä on iloa muillekin kuin raapustelijalle. Yleensä nämä mun 'vakavammat' aiheeni jäävät vähemmälle huomiolle, mutta kiva kun niilläkin on lukijansa.

Elli-neiti kirjoitti...

Ja kiitos, että linkitit blogiini. Huomasin juuri, että sieltä oli käynyt vierailijoita.

Elli-neiti kirjoitti...

Törmäsin tässä keväiseen uutiseen, jossa oli verrattu suomalaisten perimää mm. unkarilaisiin. Perimävertailuissa kannattaa huomata, että vain alle 10 % unkarilaisten esi-isistä on 1000-luvulla maahan tullutta itäistä, suomalaisugrilaista kieltä puhuvaa väestöä. Tuolloin he muodostivat vain pienen osan väestöä, vaikka paikallinen kieli vaihtuikin. Unkariliaset ovatkin erinomainen esimerkki siitä, että kieli ja perimä eivät välttämättä ole synonyymejä.

Suomalaiset outo kansa eurooppalaisten joukossa