Ihanan keveä pitsi

Hienoa Punto di Rosa ruusupitsiä.
Foto: CC-BY-2.5 by Carolus/Lace Collection

Pitsi on langasta eritavoin valmistettu koristeellinen verkkomainen kudos. Alkuperäinen pitsi oli ns. ommeltua pitsiä, joiden valmistustaito levisi Italiasta Ranskaan. 

Flanderissa kehittyi sittemmin nypläys, josta se levisi myöhemmin Pohjolaan. Tärkeitä pitsikeskuksia olivat tutun Rauman ohella Ruotsin Vadstena ja meillä myös Orimattila. Virkaten ja koukkumalla tehty pitsi on syntynyt nypläystä jäljittelemällä. 


Halpaan teolliseen pitsiin tottuneesta voi tuntua ihmeelliseltä, kuinka arvokasta pitsi muinoin oli ja kuinka arvokasta käsinnyplätty tai -ommeltu pitsi edelleen on. Pitsin valmistus perinteisin tekniikoin on työlästä ja pitsi oli erityisesti 1500-1600-luvuilla tärkeä osa sekä miesten että naisten muotipukua, jolloin siitä tehtiin suuria kauluksia ja kalvosimia sekä kravaatteja. Vielä 1700-luvullakin pitsiä käytettiin paljon, vaikka ohuen ohut puuvillainen musliinikangas osin syrjäytti sen johtoaseman.

Pohja pitsin ompelu Punto di
Venezia tekniikalla.

Varsinainen pitsin valmistustekniikka sai alkunsa ommellusta pitsistä Renesanssin Italiassa ja lähes samanaikaisesti Flanderissa syntyneestä nyplätystä pitsistä 1400-luvun lopulla. Sitä ennenkin kudottuja pitsimäisiä kankaita oli tosin ollut olemassa. Vanhin nyplättyä pitsiä käsittelevä kirja on painettu Zürichissä 1561 ja siinä kerrottiin pitsin tuodun Italiasta. Pitsin nimitykset ovat kuitenkin lähinnä ranskalaisperäisiä, tosin olen joissain paikoin esitellyt rinnalla myös italialaisperäisen nimen.

Ommellut pitsit

Nicolas de Largillièren maalaamalla taiteilijalla
kaulassaan kravatti venetsialaisesta pitsistä. (1680)

Ommellun pitsin oletetaan saaneen alkunsa vaatteiden reikäkoristelusta. Vähitellen sen sijaan, että leikattiin kallisarvoista kangasta pois, alettiin ommella pitsiä. Syntyi punto (in) ariana tunnettu koristelutekniikka. Ommeltua pitsiä pidetään joskus pitsin varhaisimpana muotona ja pitsien aatelisena. Erään tiedon mukaan varhaisin eurooppalainen ommeltu pitsi olisi peräisin Regusan luostarista, Sisiliassa. Ommellun pitsin valmistus on työlästä sekä paljon aikaa ja suurta taitoa vaativaa.

Venetsia oli 1600-luvulla ommellun pitsin tärkeimpiä keskuksia. Siellä kehittynyt upea kolmiulotteine pitsi tunnetaan nimellä grosse point (suurpitsi). Pitsi oli melko raskasta ja siitä kehittyikin kevyempi rose point (punto di rosa eli ruusupitsi) ja hienon hieno point de nege (punto neve eli lumipitsi). Buranoon perustettiin 1800-luvulla pitsioppilaitos.

1600-luvulla valtio tuki Ranskassa vahvasti käsityöteollisuuden perustamista ja kehittämistä. Ludvig (Louis) XVI:n talousministeri Colbertin ajatuksena oli luoda ylellisyystuotteita kotimassa, sen sijaan, että niiden myötä virtaisi rahaa ulkomaille kuten Venetsiaan. 1665 annettiin asetus valtion tukeman pitsiteollisuuden perustamisesta. 1680-luvulle tultaessa oli kehittynyt paikallinen tyyli Point de France (ranskalainenpitsi).

Ranskalaista pitsiä 1700-luvulta.

1500-luvulla Flander (nykyää Belgiaa ja Pohjois-Ranskaa) oli leikkuuompelun keskus ja siellä kehittyikin vähitellen omanlaisensa ommeltupitsi, joka tunnetaan viimeistään 1650-luvulle mennessä, vaikka ranskalainen point de France vaikuttikin 1700-luvulla Bryseelin pitsiin vahvasti.

Vaikka irlantilainen pitsi onkin nykyään tunnettua, niin pitsinvalmistus kehittyi vasta 1800-luvulla. Ommeltu pitsi kehittyi useammassa eri keskuksissa. Vaikutteita saatiin erityisesti venetsialaisesta pitsistä.

Ommellun pitsin valmistus kehittyi myös Itäisen-Välimeren aluella eli Kreikan saaristossa, Kyproksella, Turkissa, Libanonissa ja Palestiinassa. Teknisesti se on erilaista kuin eurooppalainen ommeltu pitsi ja koostuu silmukoista ja solmuista. Se tunnetaan nimillä dandella, armenialainen pitsi, nasaretilainen pitsi, foinikialainen pitsi, bebilla ja oya. Sen väitetään olevan ikivanhaa alkuperää.

Ruoka antiikissa: Kreikka

Antiikin elämäntapa - niin roomalainen kuin kreikkalainen - on kiehtonut minua pitkään, ehkä siksi, että se muistuttaa tietyin osin kovasti meidän nykyaikaista elämäntapaamme ja on kuitenkin toisaalta niin kovin erilainen. Oman kulttuurimme juuretkin ovat osin antiikissa. 

Herkuttelua ei keksitty Versaillen linnan gourmee keittiössä, ei renesanssin Italian hoveissa eikä edes keskiajan linnoissa. Roomalaiset olivat varsinaisia herkkusuita ja kreikkalaisetkin osasivat panostaa ruoanlaittoon.

Antiikin Kreikan ruokavalio

Kreikkalainen historia antiikin aikana on pitkä ja monipolvinen. Sitä edelsi Kreetan minolaisesta kulttuurista vaikutteita saanut esi-kreikkalainen ja pronssikautinen mykeneläinen kulttuuri, joka joutui kriisiin 1100-luvulla eaa ja jota seurasi taantumuksen aika, jolloin omaksuttiin raudan käyttö. Kreikan antiikin aikainen kukoistus jaetaan usein arkaaiseen (noin 700-500 eaa), antiikin (480-330 eaa.)  ja hellenistiseen aikaan (330-27 eaa). Tuon jälkeen antiikin Kreikasta tuli osa Rooman valtakuntaa, mutta paikallinen kulttuuri jatkoi kuitenkin omaa kehitystään sen vaikutuksen alaisenakin.

Humoorit 1500-luvun oppassa.

Kreikkalaisille ruoalla oli paitsi ravinnollista ja nautinnollista, myös vertauskuvallista merkitystä. Ruoka liitettiin jumaliin, kuten leipä Demeteriin ja viini Dionysokseen. Ruoalla kreikkalaiset myös erottuivat ympäröivistä kansoista, joita he pitivät barbaareina. Persialaisten pitoja he pitivät ylen-palttisina ja turmeltuneina. Ylensyönti ja pröystäilevä kulutus olivat barbaarista. Kreikkalaiset suhtautuivat ruokaan säästäväisesti pitäen itseään köyhinä mutta vapaina.

Kreikkalaiset filosofit ottivat kantaa myös ruokavalioon ja heidän näkemyksiään arvostettiin aina keskiajalle saakka. Raakaa luontoa pidettiin barbaarisena. Tasapaino koostui ruumiinnesteistä eli huumoreista: verestä, limasta sekä keltaisesta ja mustasta sapesta. Niiden välinen epätasapaino aiheutti pahoinvointia, joka voitiin parantaa saavuttamalla tasapaino uudelleen. Ruumiinnesteet vaikuttivat myös mielialaan ja luonteeseen.

Paitsi ravinnon myös liikunnan, asuinympäristön, ilmaston, vuodenajan ja tuulten katsottiin vaikuttavan ihmisen humoraaliseen tasapainoon. Tärkeää tasapainon kannalta oli paitsi ruokavalio myös ruokailujärjestys. Huomiota kiinnitettiin myös puhtauteen ja puhtaaseen juomaveteen.

Kreikkalaiset saattoivat olla myös kasvissyöjiä. Kasvissyönti liittyi  alun alkaen 500-luvulla eaa syntyneeseen Orfeuksen kulttiin eli orfilaiseen uskonnollisuuteen, jossa uskottiin jumalten tuomioon ja osin sielunvaellukseenkin. Osa uskoi, että teuraseläimellä saattoi olla edesmenneen ihmisen sielu. Orfilaisuudesta vaikutteita saanut pythagoralaisuus (myös 500-luvulta eaa) oli toinen kasvissyöntiin liittynyt suuntaus, joka koostui matemaattiis-uskonnollista mystiikkaa harjoittameista Pythagoraan seuraajista.

Mykeneläiset pidot

Pidoilla ja eläinuhreilla oli tärkeä osa mykeneläisessä kulttuurissa. Pidoissa oli omat muodolliset seremoniansa (pdf) ja eriarvoisten vieraiden ja isäntäväen roolit. Pitoihin sisältyi monia perinteisiä ja uskonnollisia tapoja. Tärkeänä osana pitoja on ruoan jakaminen ruokailijoiden kesken. Monet alunperin paikalliset tavat levisivät koko mykeneläisen kulttuurin piiriin ja yleistyivät.

Viini linea-B-kirjoituksella

Tärkeä osa pitoja olivat juomatavat ja -rituaalit. Juomat nautittiin usein laajasuisista jalallisista maljoista, jotka olivat joko keramiikkaa tai metallisia. Ulkoisesti ne muistuttavat hieman nykyaikaista laajasuista jalallista coctaillasia. Pidoissa tarjottiin lihottettua karjaa, sikoja, lampaita ja vuohia. Eläinurhit olivat joskus niin isoja, että niillä olisi ruokkinut suuriakin joukkoja. Sekä naisilla että miehillä oli tärkeä asema mykeneläisissä rituaaleissa, mutta naisten osallistumisesta juominkeihin ja pitoihin ei ole varmaa tietoa. Pitojen järjestäminen oli eräs hallitsijan velvollisuuksista (pdf).

Tietoa juhlista on saatu paitsi esineistä ja muista arkeologisista lähteistä, myös linea B kirjoituksella kirjoitetuista teksteistä (pdf). Paitsi hallitsija, myös yhteisö ja eri yksilöt, saattoivat osallistua pitoihin lahjoituksillaan. Lahjoituksiin on merkitty esimerkiksi ohraa, spelt, hunajaa, härkiä, juustoa, öljyä, viiniä ja vuotia.

Pidoissa tarjottiin  pullokurpitsaa, pähkinöitä, viinirypäleitä, hedelmiä, lehtivihanneksia, viljaa, siemeniä ja monenlaista kalaa ja lihaa, kuten riistaa, lintuja ja jopa hiiriä tai rottia. Pitoja vietettiin monenlaisista syistä syntymästä kuolemaan. Meille vieraita lienevät ainakin paranemisjuhla, teurastajien juhla, menopaussijuhla ja portinpystytysjuhla.

Mykeneläisten ruokavaliossa valtaosa proteiinista oli peräisin palkokasveista ja toissijaisesti kotieläin tuotteista. Vain pieniosa ravinnon proteiineista oli peräisin merestä. Maatalous oli siis hyvin tärkeää. Naiset näyttävät nauttineen selvästi vähemmän eläinproteiinia kuin miehet. Naiset puolestaan söivät enemmän tärkkelyspitoista ravintoa.

Aterialla antiikissa

Kreikkalainen ruokailu jakautui antiikin aikana yksityiseen ja julkiseen. Kotonakin naiset ja miehet nauttivat ateriansa erikseen. Varakkaissa taloissa orjat tarjoilivat. Köyhemmissä taloissa miehet söivät ensin ja naiset jälkikäteen. Naiset ja lapset tarjoilivat köyhemmissä taloissa miehille.

Kreikkalaiset söivät usein pöydän ääressä tuoleilla istuen, pidoissa käytettiin penkkejä. Aluksi pöydät olivat usein kulmikkaita, mutta 300-luvulta lähtien pyöreitä. Syömiseen käytettiin usein sormia ja keittojen osalta lusikkaa. Apuna saatettiin käyttää myös leivänpalaa, jollaiseen saatettiin myös pyyhkiä sormet aterian lopuksi. Lautasena saattoi toimia myös ohut leipä, mutta useimmiten käytettiin terrakotta lautasia. Roomalaiskaudella astiat saattoivat olla myös lasia ja arvometalleja.

Miehiä pidoissa 440 eaa., PD by Walters Art Museum

Kotona nautittiin kolmesta neljään ateriaa päivässä. Aamuinen akratismos sisälsi yleensä viiniin kastettua ohraleipää ja joskus oliiveja ja viikunoita. Aamiaisella saatettiin tarjota myös erilaisia pannukakkuja. Spelttipannukakkuja saatettiin tarjota myös hunajan, seesaminsiementen ja juuston kera. Hunaja-hapanmaitolettuja tehtiin vehnäjauhoista.

Pikainen lounas, ariston nautittiin keskipäivältä tai alkuiltapäivästä. Illallinen, deipnon, tarjoiltiin auringonlaskun aikaan. Toisinaan myöhään iltapäivällä saatettiin nauttia kevyt päivällinen eli hesperisma.

Miehet osallistuivat kodin ulkopuolella symposium pitoihin ja sotilaat järjestivät joukko-osastossaan syssitia aterioita. Symposium koostui yksinkertaisesta ruokailusta ja sitä seuranneista juomingeista. Jako ei todellisuudessa ollut näin tarkka, sillä viiniä nautettiin jo ruuan kanssa ja sen ohella saatettiin myöhemminkin vielä tarjoilla naposteltavaa kuten kastanjoita, papuja, paahdettua vehnää ja hunaja kakkusia. Juomingit olivat yleensä ilonpidon jumala Dionysoksen kunniaksi ja niissä oli usein tarjolla viihdettä tanssin, akrobatian ja musiikin muodoissa.

Syssitat olivat miesten yhteisöllisiä aterioita Spartassa ja Kreetalla, jotka usein liittyivät armeijan joukko-osastoihin tai uskonnollisiin yhteisöihin. Ne olivat kuitenkin hillittyjä ja yksinkertaisia aterioita. Kaikki osallistuivat kestityksen järjestämiseen tuomalla ruokaa kotoaan. Joitakin viitteitä myös vastaaviin naisten keskisiin aterioihin on olemassa.