Muistiinpanoja arjen historiasta, vuotuisjuhlista, kulttuurimme juurista, ruokahistoriasta, pukuhistoriasta, käsityöhistoriasta, puutarhanhoidosta, omavaraisuudesta ja kaikesta muusta itseäni kiinnostavasta. Blogi ilmestyy nykyisin silloin tällöin keskiviikkoisin. Valitettavasti korona on aiheuttanut pitkiäkin taukoja. Olisi kiva, jos kävijät viitsisivät jättää itsestään sen verran jälkeä, että merkitsisivät, jos jutut olisivat kiinnostavia (ei toimi mobiilissa).
Hurrilaiset ja urartu olivat sukulaiskansoja, jotka vaikuttivat
Kaksoisvirranmaan alueella noin 2500-700 eaa. Mitanni oli muinaninen
valtakunta (n. 1500-1360 eaa) , joka koostui hurrilaisista ja heitä
hallitsevista indoiranilaisesta sotilasaatelista. Valtakunnat ja kansat
heikkenivät myöhempien kansojen siirtyessä alueelle.
Lähi-Idän historiaa luettiin Euroopassa pitkään paljolti Raamatun perusteella. Raamatusta tutuimpia olivat Egypti, Babylonia ja Assyria. Vaikka muitakin kulttuureja Raamatussa mainitaan, ne olivat jääneet melko tuntemattomiksi. Osa Lähi-Idän kansoista jäi Raamatun ulkopuolelle, koska Raamatun kirjoittajilla ei ollut mitään syytä mainita heitä.
Arkeologian alkaessa Lähi-Idässä 1800-luvun puolivälissä ja vähitellen muuttuessa tieteelliseksi kuva alueen maista alkoi muuttua. 1900-luvun alkupuolella löydettiin Sumerit. Eräs Lähi-Idän mahtavimmista valtioista, Heetit tunnettiin vain ohimenevistä viittauksista Raamatusta, kunnes heistä alettiin löytää merkkejä Anatoliastta 1800-luvun lopulta ja heidät tunnistettiin 1900-luvun lopulla. Heettien piiloon jäämisen syynä voitaneen pitää osittain sitä, että monet heidän kaupungeistaan sijaitsivat vaikeakulkuisilla alueilla, toisin kuin Egyptin ja Kaksoisvirranmaan alankokulttuurit.
Mitannia eikä hurrilaisia mainita Raamatussa ilmeisesti lainkaan. Se johtunee siitä, että Mitanni ei enää ollut olemassa asemassa Vanhan Testamentin kirjoittamisen aikaan (1200-165 eaa). On kuitenkin mahdollista, että hurrilaiset on mainittu Raamatussa hieman erilaisella nimellä, minkä vuoksi heitä ei oikein tunnisteta Raamatun teksteistä.
Mitanni
Mitanni (tunnetaan assyriaksi myös nimellä Hanigalbat, heetiksi nimellä Hurri ja egyptiksi nimellä Naharin) oli muinainen suurvalta Kaksoivirranmaan pohjoisosissa. Valtakunta hallitsi aluetta vuosina 1500-1360 eaa. Egyptiläinen nimitys "Mitanni" viittaa indoiranilaiseeen alkuperään, kun taas sekä heettiläinen "Hurri" että assyrialainen "Hanigalbat" tarkoittavat hurrilaisia.
Valtakunta koostui luultavasti indoiranilaisesta sotilaseliitistä, kaukaasialaislähtöisistä hurrilaisista ja seemiläisistä amorilaisista koostuneesta väestöstä. Yläluokan nimet, eräät käsitteet ja jumaluudet vaikuttaisivat olevan indoiranilaista alkuperää. Iranilaisiin kieliin kuuluvat mm. alueella nykyään puhuttavat kurdikielet. Alueella puhutaan myös muita indoeurooppalaisia kieliä.
Myöhemmin yläluokankin kieli vaihtui ilmeisesti hurrilaiseksi, sillä egyptiläisistä Amarnan kirjeistä päätellen he puhuivat hurrin kieltä. Hurrin kieli ei rajoittunut pelkästään Mitannin alueelle, vaan sitä puhuttiin laajalti Syyriassa ja Pohjoisen Kaksoisvirranmaan alueella. Kielestä oli olemassa erilaisia alueellisia murteita.
Khabur-joen latvoilla sijainnut pääkaupunki tunnettiin nimellä Washukanni. Kaupungin nimi on indoeurooppalaista alkuperää, kuten Mitannin hallitsijat ja sen on tulkittu tarkoittaneen varakkuuden kaivosta. Indoarjalaisessa perinteessä "Vasu" tarkoittaa jumalolentoja, jotka tuovat rikkautta.
1300-luvun lopulla eaa kaupunki joutui heettien murjomaksi ja assyrilaiset tuhosivat sen lopullisesti noin 1290 eaa. Kaupungin muusta historiasta tiedetään varsin vähän, eikä sitä ole onnistuttu varmuudella paikantamaan arkkeologisesti.
Valtakunnan hallitushistoria
Mitannin historiasta ei ole löytynyt omanmaalaisia kirjallisia lähteitä, vaan sen historia tunnetaan lähinnä egyptiläisten, heettiläisten ja assyrialaisten lähteiden perusteella. Tämä ei ole kattava kuvaus Mitannin hallitsijoista, vaan siinä on mainittu lähinnä sen historian kannalta keskeisimmät vaikuttajat.
Babylonian romahdettua kassiittien hyökkäyksen seurauksena, heettien Yamhadin (nykyinen Aleppo) valloitus, ja välikauden assyrialaiskuninkaiden heikkous aiheuttivat Kaksoisvirran maahan valtatyhjiön jota Mitanni nousi täyttämään.
Kuningas Parshatatar (alias Barattarna) valloitti Yamhadin ja teki kanaanilaisesta Alalakhin kuninkaasta Idimiristä oman vasallinsa. Alalakh sijaitsi Amuqin laaksossa, luoteis-Anatoliassa ja oli seemiläisten amorien perustama. Eteläanatolialainen Kizzuwatnan valkunta liittoutui Mitannin kanssa ja assyrialaisista tuli käytännössä heidän vasallejaan 1400-luvun puoliväliin mennessä. Parshatatarin pojan Shaustatarin valtakaudella Kizzuwana lännessä ja Ishuwa pohjoisessa olivat tärkeitä liittolaisia vahvistuvien heettiläisten kurissa pitämiseksi.
Muutamien Egyptiä vastaan taisteltujen voitokkaiden taistelujen jälkeen, Mitanni haki rauhaa heidän kanssaan ja muodosti liiton. Kuningas Shuttarnan valtakaudella suhde oli ystävällinen ja kuningas lähetti tyttärensä faarao Amenohotep III vaimoksi. Mitanni oli nyt valtansa huipulla.
Mitannin vaikutusvalta Assyriassa alkoi heiketä 1300-luvun eaa alkupuolella. Assyrialaiset sekaantuivat Mitannin sisäiseen, veljesten väliseen taisteluun kruununperimyksestä. Tästä seurasi, että Assyrian kuinkaan Eriba-Abadin onnistui heikentämään kuninkaan vaikutusvaltaa Mitannissa.
Tilanne paheni vielä ensimmäiseen vallantaisteluun osallistuneen kuningas Shuttarna II:n kuoleman jälkeen, jolloin Mitanni oli pahan valtataistelun repimä, mikä heikensi valtakuntaa entisestään, vaikka Shuttarnan poika Turshatta nousi vihdoin valtaistuimelle. Samalla välit Egyptiin viilenivät ja sekä Assyrian että heettien uhka kasvoi. Samoihin aikoihin heetit valloittivat Mitannin kumppanin Anatoliasta ja istuttivat valtaistuimille omat suosikkinsa.
Washukannissa alkoi uusi valtataistelu. Sekä heetit että assyrilaiset kannattivat omia ehdokkaitaan valtaistuimelle. Viimein heetit valloittivat pääkaupungin ja asettivat valtaistuimelle suosikkinsa Turshattan pojan Shattiwasan. Valtakunta kattoi enää vain Khaburin laakson. Assyrialaiset eivät kuitenkaan antaneet periksi, vaan valloittivat koko Mitannin 1200-luvulla eaa.
Hurrilaiset ja urartu olivat sukulaiskansoja, jotka vaikuttivat Kaksoisvirranmaan alueella noin 2500-700 eaa. Mitanni oli muinaninen valtakunta (n. 1500-1360 eaa) , joka koostui hurrilaisista ja heitä hallitsevista indoiranilaisesta sotilasaatelista. Valtakunnat ja kansat heikkenivät myöhempien kansojen siirtyessä alueelle.
Hurrilaiset
Hurrilaiset saapuivat Mesopotamiaan luultavasti noin 2500 eaa pohjoisesta Kaukasukselta, Kurdistanista ja Luoteis-Iranista. Tätä aluetta kutsutaan arkeologiassa usein Trans-Kaukasukseksi ja joskus ulommaksi hedelmälliseksi-puolikuuksi.
Hurrilaisten tunnettu ankkuripaikka Kaksoisvirranmaassa oli Kaakkois-Turkista Syyrian halki virtaavan Khaburjoen, Eufratin sivuhaaran, laaksossa. Alue tunnettiin muinoin nimellä Subartu. Jokilaakso on nykyisinkin Syyrian tärkeintä vehnänviljelyaluetta. Hurrilaisten alue oli alkujaan Akkadin vallan alla.
Akkadilaiskaudella (noin 2350-2200 eaa) hurrilaisten keskuksena tunnettiin Taurus vuoren lähellä sijainnut kukkulakaupunki Urkeš (nykyisin Tell Mozan). Kaupungilla oli liitto Akkadin kuninkaan Naramin kanssa. Se on vanhin tunnettu hurrilainen kaupunkivaltio. Vaikka hurrilaisilla oli tuolloin kaupungissa valta-asema, asutuskeskus oli heidän saapuessaan jo yli parituhatta vuotta vanha.
Alueella oli satoi riittävästi, että peltoja ei tarvinnut kastella, kuten monella muulla alueella Kaksoisviraanmaassa. Vaikka joet olivat tärkeitä kuljetusreittejä, myös tasangoille muodostui kauppareittejä. Urkeš sijaitsi joen ja tasankojen kauppareittien risteyksessä. Kaupunki on pohjoisin Kaksoisvirranmaan varhaisista kaupunkivaltioista, jotka vallitsivat 3200-2350 eaa.
Vaikka sumerit ja akkadilaiset eivät varhain tiedostaneetkaan pohjoista
ulottuvuutta, oli alueen pohjoisosissa vahva paikallinen
kaupunkikulttuuri, joka oli leimallisesti hurrilainen. Se sijoittui
Taurus vuoriston alueelle Pohjois-Irakissa. Alueen kaupungeista
kuitenkin vain Urkeš oli vahvasti hurrilaistunut. Se oli hurrilaisten
kuningaskunnan Nawarin tärkein keskus.
Vuodesta 2350 eaa eteenpäin useimmat itsenäiset kaupungit joutuivat Akkadin vallan alle. Urkeš oli niitä harvoja, jotka sen saivat solmia liiton Akkadin kuninkaan kanssa. Silti se tunsi Akkadin uhkan nahoissaan. Akkadin kuninkaan Naram-Sinin tyttärestä tuli Urkešin kuningatar. Tämä saattoi johtua siitä, että akkadilaisten ei ollut helppo valloittaa vuoristoista takamaata, josta johdettu vastarinta olisi tehnyt kaupungin hallinnasta hankalaa. Ilmeisesti liittoutuminen tuntui realistisemmalta vaihtoehdolta.
Hurrilaisten kulttuuri
Hurrilaiset olivat taitavia keraamikkoja. Heidät tunnettiin laajalla alueella, aina Egyptissä asti kauniista keramiikastaan. Kaksi hurrilaisten tyylisuuntaa olivat Khaburin alueen ns. Khabur keramiikka noin 1900-1550 eaa, joka oli valmistettu savenvalajan pyörällä ja koristeltu taidokkailla yksivärisillä (joko mustilla, ruskeilla tai punaisilla) geometrisilla koristeluilla. Näitä olivat niin viivat, kolmiot kuin monimutkaisemmatkin kuviot.
Hurrilaiset olivat myös taitavia metalliseppiä. Epäíllään jopa, että sumerinkielinen termi, joka tarkoittaa kupariseppää (tabira / tibira) olisi lainattu hurrin kielestä, mikä viittaisi siihen, että hurrilaiset olisivat olleet alueella jo aiemmin kuin akkadilaisista lähteistä pystyy päättelemään.
Khaburin laakso oli tärkeä metallikaupan keskus, jonka kautta liikkui erityisesti kuparia, hopeaa ja Anatolian hurrilaisalueilta peräisin olevaa tinaa. Kultaa ei ollut omissa varannoissa tarjolla, vaan sitä saatiin aina Egyptistä saakka (Amarna kirjeet). Vain vähän metallitöitä on säilynyt, suurin osa myöhemmältä ajalta Urartusta. Urkešista on tiettävästi löydetty vain joitakin pieniä hienoja pronssitöitä.
Hurrilaisilla oli ilmeisesti myös läheinen yhteys hevosiin. Myöhemmässä Mitannin kulttuurissa oli hevonen oli tärkeässä asemassa. Ilmeisesti vahvasti hurrilaisen Ishuwan maan nimi tarkoittaa hevosmaata. Hattusasta (heettien pääkaupunki Anatoliassa) on löytynyt teksti, jonka mukaan hevosten koulutuksesta vastasi hurrilainen Kikkuli. Teksti kertoo siitä, miten hänen hevoskoulutuksensa toimi.
Muinaisten seemiläisten, amorilaisten (tai kanaanilaisten) kaupungista Ugaritista on löytynyt hurrilaista runoutta ja musiikkia. Eräs näistä on hurrilainen hymni jumalatar Nikkalille noin ajalta 1400 eaa. Mikä tekee tekstistä erityisen on, että se on vanhin lähes täydellinen nuotitettu musiikkikappale. Kappaleen säveltäjästä ei ole tietoa. Hymni on osa noin 36 löydetystä hymnistä. Se on kuitenkin ainoa, joka on säilynyt kokonaan. Savitauluilta löytyy ohje laulamiseen ja harpulla soittamiseen. Huolimatta siitä, että nuotitus lienee ollut selkeästi ymmärrettävissä aikalaisille, sen nykyinen tulkinta ei ole yksiselitteinen ja ennallistuksesta onkin useita eri versioita.
Hurrilaisesta uskonnosta ja sen alueellisista eroista on säilynyt melko paljon aineistoa. Eniten tietoa on saatu heettien pääkaupungin Hattusan arkistoista. Monia riittitekstejä on säilynyt myös Ugaritin kaupunkivaltion arkistoissa. Myös muiden seemiläiskaupunkien arkistoista on löytynyt hurrilaisia uskonnollisia tekstejä. Amarna-kirjeet Egyptissä kertovat hurrilaisesta vaikutuksesta Mitannin valtakunnan uskontoon. Hurrilaisilla oli ilmeisen vahva vaikutus heettien uskontoon.
Hurrilaiset kunnioittivat monia jumalia, joiden alkuperä oli vaihteleva. Monet jumalista olivat omaksuneet piirteitä Syyrian ja Kaksoisvirranmaan jumalilta. Sodan, lääkinnän ja hedelmällisen jumalatar Shaushka oli saanut vaikutteita Niniven Ishtarilta. Taivaan, ukkosen ja myrskyn jumala Teshub oli yhteydessä Aleppon säänjumalaan Ḥalabiin. Kuunjumala Kuzina taas yhdistyi monesti mesopotamialaiseen Sin-jumalaan ja auringonjumala Šimige mesopotamialaiseen Šamaš-jumalaan.
Synkretismillä oli vaikutusta myös jumalten perhesuhteisiin. Sumerialaisperäinen Nikkal oli kuunjumalan puoliso ja babylonialaista alkuperää oleva Aya auringonjumalan vaimo. Syyrialaiseksi miellettyä. Hepat-jumalatarta pidettiin Teshubin vaimona. Hepat jumalattaren syyrialaisuus herättää kuitenkin epäilyksiä, sillä hurrilaisten sukulaiskansaa edustavan Urukin piirissä vastaava jumalatar tunnettiin nimellä Huba ja hän oli Teshubia vastaavan Theispasin vaimo. Vaikka Urukin kansa oli hurrilaisten sukulaiskansa, he eivät olleet hurrilaisten seuraajia. Se, että jumalatarta palvottiin laajalti Lähi-Idässä, ei välttämättä poista jumalattaren hurrilaista alkuperää.
Teshub oli hurrilaisten tärkein jumala. Kaikkien hurrilaisten palvomia jumalia olivat myös hedelmällisyyden ja sodan jumalatar Shuaska, hedelmällisyyden jumala Kumarbi (joka oli Teshubin isä), kuunjumala Kuzinaa ja auringonjumala Siniä. Vain läntisimmät hurrilaiset palvoivat Hepat-jumalatarta ja hänen poikaansa Sharrumaa (vuoristojumala, heettiläis-luvvilaista alkuperää).
Kumarbi-sykli kertoo siitä, kuinka Teshubista tuli jumalten johtaja. Tarinan mukaan Kumarbi loi hirviöitä tuhotakseen Teshubin. Ikävä kyllä hurrilaisista myyteistä on säilynyt vain osia. Vaikka hurrilaiset palvoivat maata ja taivasta jumalina, he eivät henkilöineet eivätkä inhimillistäneet niitä. Siitä lähtien kun oli alussa erottanut ne sirpillä toisistaan, oli Ubelluri jättiläinen kannatellut niitä harteillaan. Yazillakan kuvissa näkyy kaksi härkämiestä kannattelemassa taivasta ja maata.
Hurrilaisten sylinterisinetit kuvaavat lohikäärmeitä, siivekkäitä ihmisiä ja muita myyttisiä olentoja ja hirviöitä. Niiden tarkoitusta ei varmasti tiedetä. Ne ovat voineet olla joko demoneita tai suojelushenkiä. Tunnetuin hurrilaisista myyttisistä hirviöistä oli Ḥedammu meri-lohikäärme, joka oli hurjan ahne ja lähes ahmi Shauska-jumalattaren, kunnes jäi tämän lumouksen valtaan.
Vaikka hurrilaisilla jumalilla ei vaikuttanut olevan varsinaisia kotitemppeleitä (eli päätemppeleitä), kuten monilla muilla Kaksoisvirranmaan jumalilla, hurrilaisilla oli kuitenkin tärkeitä uskonnollisia keskuksia. Taikavoimilla oli tärkeä paikka uskonno harjoituksessa. Erityisesti saderituaalit olivat merkittävässä asemassa. Sekä hurrilaisten loihdinta että ennustukset olivat hyvin samankaltaisia kuin muussakin Mesopotamiassa. Erityisesti sisäelinten lukeminen oli keskeisessä asemassa.
Hurrilaisten kulttuuri ei ollut samalla tavalla vahvasti kaupungistunut kuten monet muut Kaksoisvirranmaan kulttuurit. Onkin ajateltu, että hurrilainen kulttuuri oli niin vahvasti feodaalinen, ettei suuria kaupunkikeskuksia päässyt syntymään. Feodaaliyhteiskunnassa kukin alue on vahvasti paikallisen johtajan vallan alla. Asukkaat ovat vahvasti sidottuja isäntäänsä, eikä heillä ole vapautta siirtyä suuriin keskuksiin. Ilmeisesti hallinto oli hurrilaisessa yhteiskunnassa hajautettu, eikä siellä ollut samanlaista keskitettyä valtaa kuin esimerkiksi assyrilaisessa tai egyptiläisessä yhteiskunnassa.
Hurrilaisten levittäytyminen
1000-luvun puolella hurrilainen vaikutus tuntuu edelleen materiaalisen kulttuurissa, oli alue joutunut poliittisesti amorilaisen Marin kuninkaan vaikutusvallan alle. Marin kuningas oli asettanut oman vasallinsa kaupunkia hallitsemaan. Paikalliset eivät kuitenkaan suhtautuneet tähän suopeasti, mikä käy ilmi Marin arkistoista löytyneistä kirjeistä. Osittain ehkä tästä syystä hurrilaiset lähtivät liikkeelle noin 1800 eaa ja levittäytyivät ympäri Lähi-Itää.
Hurrilaisten oletetaan olleen osana hyksoja, jotka levittäytyivät Niilin suistoon 1800-1720 eaa. He levittäytyivät myös luoteeseen ja olivat osa amorilais-hurrilaista Yamhadin kuningaskuntaa, joka syntyi 1800-luvun eaa lopulla. Sieltä hurrilaiset levittäytyivät eteenpäin aina Adanian aluueelle asti, Anatolian kaakkois-rannikolle. Yamhadin kuningaskunta hallitsi 1700-luvulla eaa suurta osaa Syyriaa. Vaikka suurin osa asukkaista oli amorilaisia, myös hurrilaisilla oli merkittävä edustus alueella. Kuningaskunta joutui kuitenkin heettien kukistamiksi ja liittyi osaksi Mitannia 1500-luvulla eaa.
Kirjoitustaidon lisäksi Sumerin nosti merkittäväksi varhaisten kaupunkivaltioiden syntyminen eteläiseen Kaksoisvirranmaahan eli Mesopotamiaan, noin 4000 eaa.
Lähi-Idässä maanviljely ei ollut syntynyt sumerien myöhemmin asuttamalla kaksoisvirtojen alajuoksun alueella, vaan pohjoisempana Kaksoisvirranmaata, jokien yläjuoksulla, nykyisten Turkin ja Syyrian rajamailla noin 5000 vuotta aiemmin. Osa tutkijoista onkin sitä mieltä, että sumerit olivat alunperin tuolta alueelta etelään muutanutta väestöä. Väestöä alkoi muuttaa etelään noin 5800-5500 eaa.
Muuttoa seurannut kulttuurikausitunnetaanUbaid kautena (noin 5500- Noin 4000 eaa), jolloin alkoi syntyä suuria keskuskyliä, joiden ympärille kehittyi pienempien kylien verkosto. Asukkaat elivät kasteluviljelyllä, karjanhoidolla, kalastuksella ja metsästyksellä. Ei ole varmaa olivatko he sumereita, mutta ainakin he olivat sumerien merkittävä kulttuurinen edeltäjä.
Tärkeänä keskuksena toimi rannikon Eridu, lähellä myöhempää Urukia. Myöhempien sumerilaisten legendojen mukaan kuninkaista ensimmäinen hallitsi Eridussa. Kaupungissa asui useampi tuhat asukasta. Eridun kaivauksissa on löydetty eri aikakauden temppeleitä samalta paikalta, jolloin uudempi temppeli oli aina aiempaa suurempi. Eridun temppeli oli ainakin sumerilaiskaudella pyhitetty vedenjumala Enkille. Sumerilaiskauden jälkeen kaupunki vähitellen rapistui ja katosi vähitellen.
Kuparihärkä Ubaid-kaudelta.
Keski-ubaidkaudella noin 4500 eaa alettiin rakentaa suurempia ja monimutkaisempia temppeleitä. Temppelit sijaitsivat korokkeella, mikä ennakkoinee porraspyramidin kehittymistä. Tällainen kehitys viittaa uskonnollisen johdon syntyyn. Uskontoa pidetäänkin usein kaupungistumisen tärkeänä taustatekijänä. Temppelit toimivat viljavarastoina huonojen vuosien varalta. Osa maasta oli keskittynyt suurille kartanoille, joita merkittävät perheet johtivat.
Tällä kaudella kulttuuri levittyi voimakkaasti eteläisessä Kaksoisvirranmaassa. Noin 4200 eaa alueella alettiin käsitellä kuparia, mikä aloitti ns. kalkoliittisen kauden. Ubaid-kaudella kehittyivät myös savitiilien käyttö, keramiikan massatuotanto ja jokiliikenne purjealuksilla. Hidas savenvalajan pyörä eli tournarette otettiin käyttöön.
Ilmasto kuivui nopeasti vuosien 3800-3900 eaa tienoilla, minkä vuoksi väestö keskittyi jokilaaksoihin. Kuiva kausi suosi kasteluvijlelyä, mikä johti asutuksen keskittymiseen ja kaupunkien kasvuun, sillä pienet keskukset eivät kestäneet kuivuutta suurten tavoin. Asutuskeskukset jakaantuivat suurkaupunkeihin, pikkukaupunkeihin ja kaupunkien ympäristön kyliin. Ilmaston kuivuessa maaseutu alkoi tyhjentyä. Jo aiemmin kehitetty kuusirivinen ohra ja kasteluviljely pystyivät elättämään suurta kaupunkiväestöä.
Kaupunkivaltioiden kehittyminen
Kipsi-tabletti, jossa yksinkertaisia numeromerkkejä.
Varhaiselta Uruk-kaudelta.
Varhaisella Uruk-kaudella (3900-3600 eaa) kulttuuri alkoi eteläisessä Kaksoisvirranmaassa vähitellen muuttua sumerilaiseksi. Tänä aikana ubaid-keramiikka harvinaistui ja vähitellen katosi. Keramiikan valmistus alkoi keskittyä suuriin keskuksiin. Uruk-kauden varhaisvaiheessa temppeleillä on yhtäläisiä piirteitä Anatolialaisten temppelien kanssa, minkä vuoksi uskotaan, että alueelle siirtyi väestöä pohjoisesta. Tällä kaudella kehitettiin dreija eli nopea savenvalajan pyörä, jota savityöntekijät käyttävät yhä tänäkin päivänä. Kuparin käyttö yleistyi ja sitä tuotiin Makanista (eli Omanista).
Keskisellä Uruk-kaudella temppelit kasvoivat yhä suuremmiksi. Viistoreunainen keramiikka tuli käyttöön uhriastioina. Henkilöllisyyden todistamiseen alettiin käyttää savisia sylinerisinettejä. Kulttuurin vaikutukset ulottuivat Syyriaan ja Eteläiseen Anatoliaan, jonne alettiin rakentaa kauppakeskuksia. Kauppasiirtokunnat olivat pienehköjä n. 5000 asukkaan kaupunkeja, joista osa oli linnoitettuja.
Uuhen pää, keramiikkaa, myöhäinen Uruk-kausi.
Pronssin käsittely kehitettiin myöhäisen Uruk-kauden (3500-3100 eaa) alkupuolella. Samoihin aikoihin alettiin käyttää pyörillä kulkevia vaunuja. Kuvakirjoitus otettiin käyttöön noin 3200 eaa ja se levisi vähitellen koko Mesopotamiaan. Aluksi sitä käytettiin temppelikuittien ja vastaavien talousasiakirjojen valmistukseen.
Kirjoitus oli apuna temppelien mahdin kasvaessa, mikä johti yhä koristeellisempien temppelien rakentamiseen. Eriduun rakennettiin ensimmäinen zikkurat eli porraspyramiditemppeli. Suurissa jopa 100 hehtaarin asutuskeskuksissa oli jopa 10 000 - 20 000 asukasta. Maaseudulla väestö oli pääosin maanviljelijöitä, paimenia, metsästäjiä ja kalastajia. Kaupungissa työskenteli eri alojen käsityöläisiä ja työntekijöitä.
Kirjoitusta ennen nuolenpäitä, myöhäinen Uruk.
Uruk-kaudella vallitsi eräänlainen temppelisosialismi, jolloin kaupungin johdossa oli ylipappi, jota temppelineuvosto avusti. Temppelit jakoivat maata viljelijöiden käyttöön. Maanviljelijät ja käsityöläiset työskentelivät temppelien palveluksessa jumalien alaisuudessa. Yläluokka koostui papeista, virkamiehistä ja suurkauppiaista. Orjia saatiin kaappaamalta vuoristosta.
Temppelit huolehtivat yleisistä rakennustöistä kuten kastelukanavista ja temppelirakennuksista. Ne tarjosivat kansalaisille asunnon, puutarhan, vaatteet, työkalut ja ravinnon. Osa asukkaista työskenteli sotilaina. Korkeampiarvoisia olivat kirjurit ja jumalanpalveluksia toimittava papisto. Temppelien ulkopuolella oli aiemmilta kausilta periytyviä, ylhäisten perheiden omistamia, kartanoita. Osa käsityöläisistä oli itsenäisiä ja myivät tuotteitaan kansalaisille. Toisaalta käsityötuotteita saattoi ostaa myös temppelikäsityöläisiltä.
Uruk kauden tärkeimpiä keskuksia oli jo Ubaid-kaudella kehittynyt Eridu. Sen lisäksi pohjoisempana kehittyi Kish ja keskisessä Sumerissa ajalle nimityksensä antanut Uruk. Myös Nippur ja Susa olivat merkittäviä kaupunkeja. Kauden loppupuolella painopiste siirtyi Eridusta Urukiin, mistä myös sumerilaisten tarut ketovat. Uruk-kauden lopussa Urukissa uskotaan olleen jopa 50 000 asukasta.
Tietokone kuvannus Eridun laiturialueesta.
Uruk-kautta seurasi lyhyehköDzhemdet-Nasr kausi (3100-2900 eaa). Käytännössä kyse oli samasta jatkumosta Uruk-kauden ja varhaisten dynastioiden kanssa. Tällä kaudella kulttuurin vaikutus levisi laajalle kaupankäynnin ja ilmeisesti myös sotien vaikutuksesta. Merikauppaa alettiin käydä yhä kauemmaksi. Ilmasto kuivui edelleen 3200-2900 eaa.
Aiempien merkittävien kaupunkien kuten Eridun, Urukin ja Lagashin lisäksi uusia merkittäviä keskuksia kasvoi. Tällaisia olivat Ur, Shuruppak, Adab, Nippur, Kish, Uqair ja Khafajah. Merkittävimpänä keskuksena edelleen toimineessa Urukissa laajenettiin rakkauden ja sodan jumalar Inannan temppeliä, mutta Uruk-kauden kaltaisia jättitemppeleitä ei enää rakennettu. Temppeleistä tuli kuitenkin yhä aiempaakin koristeellisempia ja monimuotoisempia. Kulttiastioita koristeltiin eläinkuvin ja temppelien seiniä maalauksin ja korkokuvin.
Osa Dzhemdet Nasr kauden kulhosta.
Tämä oli voimakkaiden kaupunkivaltioiden aikaa. Kaupunkien rakenne muuttui, yhteiskuntarkanenne tiivistyi ja hallinto kasvoi. Kauppaa käytiin edelleen Makaniin (Oman), mutta yhteys Iranissa sijainneesseen Elamiin näyttää katkenneen. Kauppa laajeni kuitenkin Egyptiin ja Byblosiin (Libanon). Egyptissä alettiin näihin aikoihin kirjoittaa hieroglyfejä ja myös Elamissa (Irak) otettiin käyttön kirjoitus.
Myöhemmän taruston perustella uskotaan, että aikakaudella on elänyt Urukissa kuninkaita, joiden nimet ovat olleet Enmerkar, Lugalbanda ja Dumunzi. Dumunzia on myöhemmin palvottiin myös jumalana.
Dzhembet Nasr kauden kirjoitusta.
Kirjoitus yleistyi. Se kääntyi 90°:tta ja alkoi pelkistyä. Savitaulut yleistyivät ja kasvoivat. Niihin aikoi ilmestyä henkilönimiä. Kirjoitusta käytettiin edelleen lähinnä kirjanpitoon, eikä kaudelta ole löytynyt historiankirjoitusta. Käytössä oli aura. Keramiikka jakautui pelkistettyyn arkikeramiikkaan ja hienompaan maalattuun keramiikkaan. Kuparista valmistettiin peilejä. Kuparia ei käytetty arkiesineisiin, vaan savesta valmistettiin monenlaista, jopa sirppejä.
Kausi vaikuttaa päättyneen laajaan tulvimiseen Shuruppakin kaupungin tienoilla. Sekä Eufrat että Tigris tulvivat yli äyräittensä ja tulvat ulottuivat aina Kishiin, Urukiin ja Lagashiin saakka. (jatkoa linkin takana)
_(14782123435).jpg/241px-Myths_and_legends_of_Babylonia_and_Assyria_(1916)_(14782123435).jpg){kind=spacer}
_-_Administrative_tablet%2C_Jamdat_Nasr%2C_Uruk_III_style_-_3100%E2%80%932900_B.C_(d%C3%A9tail).jpg)