Käymälähistoriaa ja ehkä hiven tulevaakin

Ulos ulostaminen on tätä päivää
monissa paikoin maailmaa.

Hän haluu huussin. 
Hän haluu kasvimaan...
- Jukka Poika -

Käymälöiden historia on pitkä ja moninainen. Ne tulivat tarpeellisiksi ihmisasutuksen muuuttuessa pysyväksi. Muinaisista kulttuureista tiedetään enemmän ja vähemmän toimivia ratkaisuja ongelman järjestämiseksi. Silti monilla alueilla avoin jätösten tekeminen on edelleen tätä päivää. 

Monet vakituista reviiriä käyttävät eläimet pyrkivät tekemään jätöksensä tiettyyn paikkaan. Tämä on tyypillistä erityisesti monille nisäkkäille ja taipumus saattoi kehittyä osin jo niiden muinaisten esi-isien piirissä. Eräs esimerkki siisteitä jätöksensä peittävistä eläimistä on meille tuttu kotikissa. Osittainen syy tiettyyn paikkaan jätösten tekemiseen lienee ravinnon hygienia, jolloin jätökset eivät turmele ruokaa bakteereillaan. Jätösten peittäminen voi osin johtua myös halusttomuudesta jättää itsestään jälkiä muille eläimille.

Kun ihmiset vielä elivät pitkälti kiertelevää elämää jätösten käsittely ei ollut kovin suuri ongelma. Kun leiripaikalle saavuttiin taas ne olivat yleensä maatuneet. Toki voidaan kuvitella, että jos leirissä vietettiin pitempi aika, oli jätöksille varattu jokin sovittu paikka. Meilläkin on tunnettu historian puitteissa riukuja, jonne on käyty jätöksen tekemässä.

Siitä lähtien, kun ihminen asettui paikalleen asumaan ja jätökset alkoivat kasautua ja aiheuttaa erilaisia terveys ja ympäristö-ongelmia, syntyi tarve tehdä niille jotakin.Historian kuluessa jätösten käsittelyyn on syntynyt erilaisia enemmän ja vähemmän hyödyllisiä ratkaisuja. Käymälä on historian kuluessa keksitty moneen kertaan uudestaan. Jo varhain käymälöitä oli sekä istuin- että kyykkykäymälöitä.

Varhaisia käymälöitä ja vessoja

Eräiden arvioiden mukaan yksi syy kuolleisuuden kasvuun paikalleen asettumisen jälkeen, neoliittisen eli uudemman kivikauden alussa, olisi ollut puutteellinen käymälähuolto ja juomaveden saastuminen taudinaiheuttajilla. Ongelma täytyi jotenkin ratkaista. Ensimmäiset merkit käymälöistä löytyvätkin pysyvät ihmisasutuksen myötä neoliittiselta kaudelta. Osassa asutuksista jätökset peiteltiin ja toisissa ne ilmeisesti kasattiin tunkioille.

Antiikin kreikkalainen potta,
CC-BY-2.0 by Sharon Mollerus

Niitä on mahdollisesti löydetty niinkin syrjäysiltä alueilta kuin Skotlannin Orkney saarilta jo aikakaudelta 3100-2500 eaa. Varmuutta, että kyseessä olivat käymälät ei kuitenkaan ole. Vietnamista on löydetty käymälä noin vuodelta 3500 eaa, jossa on sekä ihmisten että koirien jätöksiä. Käymälä on ajalta, jolloin alueen väestö oli vastikään asettunut asumaan paikalleen.

Käymälöitä on kuitenkin löydetty suhteellisen vähän ajalta ennen korkeakulttuureja. Induskulttuurin esikaudelta on löydetty käymälöitä ja kylpyaltaita Kalibangan asutuskeskuksesta. Kaupungistuminen synnyttikin uusia ongelmia, kun syntyneiden jätösten määrä kasvoi.

Vesivessakin on vanhempi kuin moni voisi arvata. Kenties vanhin tunnettu käymäläviemäri järjestelmä on löytynyt Indus-kulttuurin Mohenjo Darosta, nykyisen Pakistanin alueelta ajalta noin 2600 eaa. Lisäksi myös minolaisen kulttuurin käymälälaitos (pdf) toimi viemäröinnin yhteydessä noin 1700-1300 eaa. Järjestelmä toimi painovoima-avusteisesti, minkä jyrkät maaston korkeuserot mahdollistivat.

On mahdollista, että Nebukadnesarin palatsissa olisi myös ollut vesi-käymälä, mutta muuten varakkaatkin Babylonialaiset käyttivät ilmeisesti käymälöitä, joiden jätökset tippuivat suuriin kuoppiin talojen alla. Toisaalta joissakin yksittäisissä kaupunkivaltioissa saattoi ehkä olla kehittyneempääkin viemäröintiä (pdf).  (esim. Eshunnan kaupunki 2500 eaa.)

Antiikin ajan käymälät

Muinaiset egyptiläiset kutsuivat käymälöitä aamuhuoneiksi. Egyptissä suurimman osan käymälöiden tuotoksista sekottuivat pottaistuimen alla olevan astian hiekkaan. Rikkaissa asunnoissa istuimet olivat usein kiviset ja niiden tyhjennyksestä vastasivat palvelijat. Köyhät joutuivat tyytymään perinteisempään kuoppakäymälään (eli huussiin) tai puiseen itse tyhjennettävään pottaan. Kuuman ja kuivan ilmaston etuna on ollut käymäläjätteen kuivuminen, jolloin haju ei liene ollut kovin paha. Tätä palveli astian hiekka, joka helpotti kuivumista

Egyptiläisillä oli myös painovoimalla toimivia käymälöitä. joiden alta jätökset valuivat ulos autiomaan hiekkaan. On mahdollista, että joillakin varakkaimmilla egyptiläisillä oli myös vesivessoja. Vanhimat tunnetut istuinkäymälät 2100 eaa on löydetty Egyptistä. Länsimaissa suositut istuinkäymälät saattavatkin periytyä juuri Egyptistä.

Roomalainen käymälä Ostiassa, PD kuvaaja Fubar Obfusco

Kirjallisuuden perusteella tiedetään, että antiikin Kreikassa oli julkisia käymälöitä 400-100 eaa. Yhtäkään varsinaista käymälää ei kuitenkaan ole ilmeisesti löydetty arkeologisissa kaivauksissa. Arkeologit ovat kuitenkin onnistuneet löytämään  Tiettävästi Ateenassa ei ollut sisäkäymälöitä eikä kylpyhuoneita. Viemäröinti muistutti keskiajan kaupunkeja siinä, että kadun keskellä kulki avoviemäri. Ateenassa säädettinkin laki, joka kielsi jätteiden kaatamisen tähän viemäriin. Sitä minne jätteet ja jätökset päätyivät, ei kukaan kuitenkaan tiedä.

Deloksen kulttisaarelta, jonne matkustettiin palvomaan paikallisiin pyhäkköihin, on löydetty käymälän kyltti, joka sijoittuu vuosille 900-100 eaa. Käymälät ilmestyivätkin ensinnä julkisille kokoontumispaikoille esimerkiksi suosittujen temppelien yhteyteen. On arvuuteltu mahtoivatko kreikkalaiset käyttää takapuolen pyyhkimiseen sileäksi hiottuja  ruukunpalasia. Niihin saattoi olla kirjoitettu myös vihamiesten nimiä. Toisaalta on arvioitu, että pitkänpäälle iho olisi kärsinyt tuon kaltaisesta toiminnasta.

Kuitenkin yleinen vesikäymälä-järjestelmä kehittyi läntisiin korkeakulttuureihin vasta roomalaiskaudella. Roomalaisten käymälä- ja viemärilaitos olikin siihen asti tehokkain. Vaikka varakkaissa yksityisasunnoissa oli käymälöitä, olivat tyypilliset käymälät julkisia yhteiskäymälöitä.

Käymälässä käyminen ei ollutkaan yksityisasia, sillä julkisissa käymälöissä saman sukupuolen edustajat istuivat vieretysten juoksevan veden päällä. Takapuoli pyyhittiin useimmiten sienellä. Roomassa itsessään oli ainakin 144 julkista käymälää. Roomalaisilla oli jopa oma käymälöiden jumalansa nimeltään Cloacina.

Eurooppalainen käymäläkulttuuri kehittyi hitaasti

Keskiaikainen käymälä talon
kyljessä, CC-BY-3.0, by AxelHH

Vaikka monessa suhteessa puhe pimeästä keskiajasta on renesanssin aikaista vääristelyä, roomalaiskauden jälkeen viemärijärjestelmä romahti ja käymälöiden suhteen vajottiin totisesti pimeälle keskiajalle, jossa taudit ja saasta levisivät.

Tyypillisessä keskiaikaisissa kaupungeissa joko tyhjennettiin yöastioita kaduille tai turvauduttiin kuoppakäymälöihin, jotka ajan myötä täyttyivät ja levittivät saastaa ympäristöönsä. Katuojat olivat yleensä täynnä saastaa ja haju oli melkoinen. Luostareissa ja linnoissa käymälät saattoivat olla kehittyneempiä, mutta ne eivät olleet tavallisen kansan saavutettavissa kuten roomalaiset käymälät.

Koko keskiaika ei kuitenkaan ollut synkkää, sillä myöhäiskeskiajalla noin vuosina 1350-1600 ihmisten jätösten säätelyyn kiinnitettiin kuitenkin runsaasti huomiota. Katujen siivoojia palkattiin pitämään ne puhtaina jätöksistä ja muista jätteistä. Jätteiden epäasianmukaisesta kaatamisesta väärään paikkaan alettiin sakottaa.

Nykyaikaisen vessan eli vesikäymälän kehitys alkoi renesanssin aikana, jolloin Englannin kuningatar Elisabetille kehitettiin ensimmäinen huuhdeltava vessa. Hän ei kuitenkaan siitä välittänyt hajujen vuoksi. Vessan kehitys jatkui 1700-luvun lopun Englannissa, mutta vessat olivat edelleen ylellisyyttä. 1800-luvun aikana ne alkoivat vähitellen yleistyä ja kehittyivät edelleen. Vielä 1900-luvun alkupuolella työväen asunnoissa oli tapana jakaa yhteisiä käymälöitä "pihan perällä". Nykyaikainen vessapaperi tuli myyntiin Yhdysvalloissa 1890-luvulla.

Julkisia käymälöitä oli jo keskiajalta saakka, mutta ne olivat harvinaisia. Kaupunkien määräyksissä jouduttiinkin säätelemään jätösten tekemistä julkisille paikoille. Keskiajalla jätöksistä puhuminen oli avointa, ja esimerkiksi teologisissa teksteissä saatettiin puhua paskasta. Vasta valistuksen myötä 1700-luvulla käytetyt käsitteet muuttuivat häveliäämmiksi.

Kuinka saimme huussin?

Huussi Simossa, PD
kuvaaja 'Estormiz'

Monin paikoin Suomea huussi eli kompostoiva ulkokäymälä on yleisyydestään huolimatta melko uusi tulokas. Varhaisimmat Suomesta löytyneet tavallisen asutuksen käymälät ovat tiettävästi Turun kaupunki kaivauksilta löytyneitä 1400-1500-lukujen eli myöhäis-keskiajan käymälöitä. Toki linnoissa ja linnoituksissa oli käymälöitä jo aiemmin. Turun linnaan niitä rakennettiin 1280-luvulta saakka. Yleensä ne tehtiin erkkeriksi ulkomuurille.

Keskiajalla Turun tontit olivat ahtaita, mutta silti 1600-luvulta lähes jokaiselta tontilta löytyi sen asukkaiden käytössä ollut käymälä. Maunu Eerikinpojan kaupunkilaissa määrättiin, että käymälöitä ei saanut rakentaa kadun laitaan eikä aivan naapurin viereen. Priveetit saatettiin ottaa huomioon jopa 1600-luvun perunkirjoituksissa.

Suomessa puinen kiulu tai sanko yöllisen hädän helpottajana levisi 1800-luvulla. Yleensä yöastioiden lisääntyminen on ollut yhteydessä henkilökohtaisten lautasten yleistymiseen ja yksilöllistymiseen. Käymälät alkoivat yleistyä meillä 1700-luvulta lähtien. Ensin pappiloiden ja säästyläiskotien 'salaisina huoneina' eteisen perällä. Varhaismodernissa maailmassa pelättiin pahoja hajuja ja niiden levittämiä sairauksia. Sairauksien pelkoon oli syynsä, sillä vielä 1880-luvun lopulla riehui Tampereella lavantautiepidemia (pdf).

Usein navettojen yhteyteen rakennetut erilliset käymälät yleistyivät 1800-luvulla. Käytännössä maaseutukäymälät rakennettiin paikkoihin, joissa käsiteltiin eläinten jätöksiä. Kaupungeissa ulko-käymälät olivat yleisiä jo 1800-luvun alussa. Koska kerrostaloissa pihan perällä käyminen oli hankalaa, alettiin paremman väen asuntoihin rakentaa 1800-luvun lopulla sisäkäymälöitä, joista putki johti hajut pois. Paskakuskien tehtävä ei ollut haluttu, kun he toimittivat jätökset pois asuinkortteleista.

Tukholmalainen  "paskakuski" 1900-luvun alusta. PD

Erillistä käymälärakennusta suositeltiin jo maamiehen käsikirjassa, joka julkaistiin 1863. Ennen käymälöiden yleistymistä tarpeet tehtiin Pohjois-Suomessa tunkiolle, Sisä-Suomessa pellon reunaan ja Pohjanmaalla sonta latoon. Potta levisi yöllisiä tarpeita varten maataloustalouksiin 1800-luvun lopulla. Vielä 1930-luvulla huussia ei välttämättä ollut joka talossa eräillä alueilla Itä- ja Keski-Suomea sekä Pohjanmaata.

Yksinkertaisin käymälä oli maahan kaivettu kuoppa ja hieman kehittyneempi riuku. Takamus siistittiin olkitupolla. Oli tärkeä ehtiä oman pellon kulmalle jätöksille, jotta kallisarvoiset ravinteet eivät menisi hukkaan. Riukukäymällää käytettiin yleisesti Suomen armeijassa talvi- ja jatkosodan aikana (pdf). Tarinan mukaan Puna-armeijassa ei olisi oltu käymälätuotosten suhteen yhtä tarkkoja, mikä olisi saattanut vaikuttaa taistelukuntoon.

Tulevaisuuden käymälä

Kun vessa eli vesikäymälä (WC = watercloset) valittiin aikanaan yleiseksi normiksi, keskeytyi kuivakäymälöiden kehitys (pdf) sadaksi vuodeksi. Viime vuosina ympäristöstä kiinnostuneet henkilöt ovat kiinnittäneet huomiota siihen, miten tuhlaileva vesivessa on.

Käytännössä huuhdomme jätöksemme usealla litralla juomakelpoista vettä. Maapallon fossiiliset (eli uusiutumattomat) fosfori varannot eivät ole loppumattomat ja eräiden arvioiden mukaan ne saattavat loppua jopa puolen vuosisadan kuluessa (pdf). Ulosteissamme on riittävästi fosforia (pdf) ravintomme kasvattamiseen ja biologisesti käsiteltynä se on myös kasveille helposti saatavassa muodossa.

Jätöstemme ongelmana ovat kuitenkin edelleen loiset ja tarttuvat taudit, jotka voidaan tuhota tehokkaalla kompostoinnilla tai muulla vastaavalla käsittelyllä. Niille suositellaan vähintään vuoden kompostointia (pdf); virtsalle tosin riittää kuukausi. Lisäksi jätökset on mahdollista käyttää jätekaasuksi eli saada lähes ilmaista energiaa. Käyttämällä jätökset kaasuksi saadaan kaikki niistä vapautuvat kasvihuonekaasut talteen.

Uusia kiinnostavia käymälämuotoja ovat esimerkiksi (pdf):

1) Vähävetinen käymälä, jotka käyttävät vain häviävän pieniä määriä vettä (2-3 dl) jätteen huuhteluun - myös vähävetinen käymälä voi olla erotteleva
2) Alipainekäymälä, joka käyttää vain 0,5 dl vettä huuhteluun.
3) Erotteleva kuivakäymälä, joka on edellisiä haasteellisempi kompostoinnin tarpeen vuoksi - eroteltu virtsa on kuitenkin helppo käyttää lannoitteena