Suomalais-Ugrilaisten kansojen piirissä kirjontataito on vuosisatoja vanha. Se on yhteydessä laajaan itäiseen kirjontaperinteeseen. Idässä on harrastettu paljon punakirjontaa, jossa punaisella langalla on kirjottu valkoiselle kankaalle. Meillä tunnettu esimerkki tästä on karjalainen käspaikka. Länsi-Suomeen kirjontatekniikat saapuivat Ruotsin kautta ja sikäläinen perinne on hyvin samanlainen kuin ruotsalainen.
Koristelu ei aivan selkeästi kuulu kirjonnan luokkaan ja osa puhuukin pronssipitsistä tai -aplikaatiosta sekä ehkä vieläkin tarkemmin pronssispiraalikoristelusta. Voi vain arvailla ovatko alemmat luokat kopioineet arvokasta pronssipitsiä edullisimmilla menetelmillä, sillä vain pronssihomeen kyllästämiä paremman luokan asujen palasia on säilynyt maatumiselta meidän päiviimme asti. Pronssikoristelun kadottuakin pakanallisen aiheet säilyvät kuitenkin uusilla tekniikoilla meidän päiviimme saakka.
Varhaisimmat tavanomaisimmat kirjontaesimerkit ovat ristiretkiajalta, 1100-1200-luvuilta, pakannallisen ajan ja keskiajan vaiheesta. 1100-luvulta peräisin olevassa ns. Kaarinan puvussa (ks. Jenny Kangasvuo, 3.3.2 Päällyshame: kappale 10) on käytetty pujotuskirjontaa. Kaarina sijaitsee varsinaissuomessa, jonne noin 1050 oli tehty ensimmäinen ristiretki. Tutkielmassaan Euran emännän neulekintaista Kirsta Vajanto toteaa, että Mikkelin Tuukkalan hautalöydöstä löydetyissä neulekintaissa on käytetty ketju-, varsi- ja aitapistoja (tutkielman sivu 32). Ennen toista ristiretkeä elettiin alueella vielä pakanallista aikaa, vaikka alueelle olikin jo saapunut idästä bysanttilaisia vaikutteita. Vaikka muita esimerkkejä pakanallisesta kirjonnasta ei liene säilynyt, se ei johtune niinkään kirjonnan kuin säilyneiden jäänteiden puutteesta. Molemmat esimerkit osoittavat pronssispiraalikoristelun ja tavallisen kirjonnan eläneen ainakin jonkin aikaa rinta rinnan.
Keskiajalla meilläkin arvokkaimmat kirjotut tekstiilit tulivat joko läntisen tai itäisen kirkon käyttöön. Naantalin Birgittalaisluostarissa toimi 1400-luvulla kirjomo, joka valmistui muun muassa metallilangoin kirjottu Huittisten kirkon alttarivaate 1490-luvulta. Nunnien kirjontatöitä on kaiken kaikkiaan säilynyt kymmenkunta. Vaikka esikuvat tulivat Ruotsista, paikallinen tyyli oli kuitenkin omaperäinen ja työt esteettisesti korkeatasoisia. Kuva-aiheina olivat kristillisten ristien, raamatullisten aiheiden ja sydänten lisäksi kukkia, kasveja ja eläimiä. ja Luostarin nunnien tiedetään opettaneen taitojaan kaupungin asukkaille ja luostarin käsityöperinne levisikin Naantaliin. Pronssikoristelun mentyä pois muodista, keskiajan vaatteita on säilynyt myöhemmille ajoille sangen vähän. Parhaiten säilyneitä ovat nimenomaan tarkkaan vaalitut kirkkotekstiilit.
Sametille tai villalle tehty metallikirjonta säilyi suosittuna kirkkotekstiileissä 1900-luvulle asti, jolloin tilalle tulivat kotoisat materiaalit ja aiheet. Tekstiileillä oli tärkeä merkitys kirkkojen kaunistajina ja niitä on lahjoitettu seurakunnille ja luostareille kautta aikojen. Sekä itäisen että läntisen kirkon piirissä tekijät jäivät nimettömiksi herranpalvelijoiksi.
Kansanomaisessa kirjonnassa ero itäisen ja läntisen Suomen välillä oli selkeä. Lännessä tekstiilejä oli runsaammin, mutta idässä niitä kirjottiin enemmän. Länteen vaikutteet tulivat lähinnä Ruotsissa ja itään Venäjältä. Idässä kirjottiin käspaikkoja, paitoja, hurstien reunoja ja päähineitä. Lännessä kirjottiin vuodetekstiilejä, tykkimyssyjä, vyötaskuja ja paitoja. Omalaatuisinta läntistä perinnettä olivat peittokirjonta ja revinnäistekniikalla valmistetut sulhashenkselit. Itään kotiutui lukuisia tyypillisiä kirjontatapoja suositun etupistokirjonnan ohella mm. virvittäin-, lehtosittain- ja pykälittäin ompelu sekä ronkkauskirjonta.
Kirjontaperinteen tärkeänä säilyttäjänä ja kehittäjänä oli myötäjäisperinne. Tytön ja talon mittana olivat hänen valmistamiensa myötäjäistekstiilien taidokkuus. Varakkaammat talot tosin saattoivat teettääkin kapiot tyttärilleen ja tarjota taitaville tekijöille ansiomahdollisuuksia. Kirjontatöiden aiheet ja mallit välittyivät ja muuttuivat muistinvaraisesti ja vanhoja töitä kopioiden. Työhön vaikuttivat tekijän persoonallisuus ja taidot. Tekstiileillä ja kuvioilla oli omat kansanomaiset nimityksensä.
Suosittu karjalainen kirjontatyyli luotois- eli etupisto-ompelu levisi alueelle todennäköisesti Venäjältä keskiajan lopulla. Se oli eräs vanhimmista tunnetuista Venäjällä käytössä olleista kirjontamenetelmistä. Etupistot olivat suosittuja myös Keski-Euroopassa saman aikakauden säätyläistön parissa. Kirjonta kirjottiin tyypillisesti punaisella langalla mustalle- tai valkoiselle kankaalle tai valkoisella langalla punaiselle kankaalle. Suosittuja aiheita olivat kasvi- ja eläinaiheet, joiden keskelle aseteltiin usein riikinkukkoja, elämänpuita, taruolentoja ja ihmisiä. Samoihin aikoihin omaksuttiin myös värikkäästi kirjotut sorokka-päähineet. Niiden kirjontaan käytettiin ruusuke-, sydän-, tähti-, neliö- ja ristiaiheita sekä niiden muunnelmia. Vasta myöhemmin yleistyivät suositut kapiotekstiilit, käspaikat, jotka olivat morsiammen käsityötaidonnäytteitä.
Tänä päivänä ehkä parhaiten tunnetusta kirjonnan lajista, ristipistokirjonnasta, tuli suosittu kirjonnan 1500-luvulla ja vanhimmat tunnetut mallikirjat ovat samalta vuosisadalta. Renesanssimuoti levisi läntiseen Suomeen 1500-luvulla ja sen vaikutukset näkyivät kansan-puvuissa 1800-luvulle asti. Niiden upeat kirjontakoristelut ovatkin 1500-luvun saksalaisen ja espanjalaisen renesanssimuodin perillisiä.
Suomessa ristipistokirjonta oli erittäinn suosittua 1700-1800-luvuilla, jolloin muodissa olivat merkkausliinat. Suomalaisen kansanomaisen ristipistokirjonnan aiheet olivat geometrisia ja kuvioaiheet olivat edelleen 1800-luvulla samoja kuin rautakaudelta löydetyissä puvuissa (esim. hakaristit, kannuksenpyörät, jäniksenkäpälät, korpinsilmät, ikkunaiset). Euroopassa sen sijaan seurattiin enemmän aikakauden tyyliä ja kirjottiin kasviaiheita. Erityisen rikasta ristipistokirjonta oli itäsuomalaisessa perinteessä.
Kolmas meillä suositun kirjontalajin, revinnäisompelun juuret ovat 900-1000-luvun Egyptissä. Revinnäisompelua, jossa kankaasta poistetaan lankoja ja niistä muodostetaan neulalla ja langalla kuvioita, voi pitää eräänlaisena kirjonnan erikoismuotona, reikäkirjontana. Revinnäisompelu on tunnettu niin idässä kuin lännessäkin. Karjalais revinnäisompelu tunnettiin nimellä nyhännäiskirjonta. Revinnäisiä löytyy muunnoksina huivien reunoista, kapiotekstiileistä, hurstien rannoista (lakanan pitkistä reunoista) ja käsipaikoista.
Ristikkorevinnäisiksi kutsutaan revinnäistyyppejä, joissa kankaasta puretaan lankoja sekä loimen että kuteen suuntaan. Joutsenolaiseksi revinnäiseksi kutsutaan ristikkorevinnäistyyliä, jossa pistoin saadaan nelikulmaisiin reikiin syntymään pieniä tähtiä. Usein kirjontalanka on kankaan väristä (valkoista tai luonnonväristä), mutta se saattaa olla myös värillistä. Reikäompelu eroaa revinnäisestä siinä, että kirjottujen reunojen välistä leikataan kangasta pois. Tunnettua on tanskalainen kukinkoristeltu Hedebo-kirjonta sekä geometrisempi norjalainen Hardanger-kirjonta. Kreikan Lefkarassa ommellaan myös samantapaista kirjontaa.
1700-luvun lopulla Pohjanmaan ruotsinkielisillä alueilla ja niiden naapuripitäjissä levisi peittokirjonta, jonka huippuaikaa olivat 1820-1840-luvut. Sekä mallit, että tekniikka olivat peräisin lännestä. Ruotsalaisissa peitoissa on käytetty mallikirjojen ohjeita, mutta suomalaisissa oli oma vahvasti tyylitelty tyylinsä ja niiden pistovalikoima oli runsas. Peittoja on usein annettu myötäjäisiksi.
Lähteitä ja lisätietoa:Karjalaista kirjontaa
History of Embroidery: Adornment from Egypt through the Renaissance
Käspaikka: Ristipistokirjonnan historiaa & Karjalan kirjonta
Tiimalasi: Keskiajan kirjonta
Suomen käsityömuseon verkkonäyttely: Aikamatka käsityöhön
Pohjoista käsityökieltä
Kirkkotekstiilit - katkeamaton perinne, muuttuva kuvamaailma
Pistokirjonta
Kirjonnan varhaisvaiheet ja perinne
Meillä eräänlaisia kirjottuja tekstiilejä on säilynyt jo niin sanotulta pakanuuden ajalta ja kirjonnasta puhutaan Kalevalassakin: "kuuhut paistoi kulmaluilta, päivä rinnoilta risotti, otavainen olkapäiltä, seitsentähtinen selältä". Tämä lienee viitannut pronssikirjontaan, joka on parhaiten säilynyttä. Vaikka pronssikirjonta hävisikin keskiajan myötä, tinalankakirjonta säilyi saamelaisalueilla nykyaikaan saakka. |
| Kaukolan puvun helmassa pronssikierukkakoristelua |
Varhaisimmat tavanomaisimmat kirjontaesimerkit ovat ristiretkiajalta, 1100-1200-luvuilta, pakannallisen ajan ja keskiajan vaiheesta. 1100-luvulta peräisin olevassa ns. Kaarinan puvussa (ks. Jenny Kangasvuo, 3.3.2 Päällyshame: kappale 10) on käytetty pujotuskirjontaa. Kaarina sijaitsee varsinaissuomessa, jonne noin 1050 oli tehty ensimmäinen ristiretki. Tutkielmassaan Euran emännän neulekintaista Kirsta Vajanto toteaa, että Mikkelin Tuukkalan hautalöydöstä löydetyissä neulekintaissa on käytetty ketju-, varsi- ja aitapistoja (tutkielman sivu 32). Ennen toista ristiretkeä elettiin alueella vielä pakanallista aikaa, vaikka alueelle olikin jo saapunut idästä bysanttilaisia vaikutteita. Vaikka muita esimerkkejä pakanallisesta kirjonnasta ei liene säilynyt, se ei johtune niinkään kirjonnan kuin säilyneiden jäänteiden puutteesta. Molemmat esimerkit osoittavat pronssispiraalikoristelun ja tavallisen kirjonnan eläneen ainakin jonkin aikaa rinta rinnan.
Keskiajalla meilläkin arvokkaimmat kirjotut tekstiilit tulivat joko läntisen tai itäisen kirkon käyttöön. Naantalin Birgittalaisluostarissa toimi 1400-luvulla kirjomo, joka valmistui muun muassa metallilangoin kirjottu Huittisten kirkon alttarivaate 1490-luvulta. Nunnien kirjontatöitä on kaiken kaikkiaan säilynyt kymmenkunta. Vaikka esikuvat tulivat Ruotsista, paikallinen tyyli oli kuitenkin omaperäinen ja työt esteettisesti korkeatasoisia. Kuva-aiheina olivat kristillisten ristien, raamatullisten aiheiden ja sydänten lisäksi kukkia, kasveja ja eläimiä. ja Luostarin nunnien tiedetään opettaneen taitojaan kaupungin asukkaille ja luostarin käsityöperinne levisikin Naantaliin. Pronssikoristelun mentyä pois muodista, keskiajan vaatteita on säilynyt myöhemmille ajoille sangen vähän. Parhaiten säilyneitä ovat nimenomaan tarkkaan vaalitut kirkkotekstiilit.
Sametille tai villalle tehty metallikirjonta säilyi suosittuna kirkkotekstiileissä 1900-luvulle asti, jolloin tilalle tulivat kotoisat materiaalit ja aiheet. Tekstiileillä oli tärkeä merkitys kirkkojen kaunistajina ja niitä on lahjoitettu seurakunnille ja luostareille kautta aikojen. Sekä itäisen että läntisen kirkon piirissä tekijät jäivät nimettömiksi herranpalvelijoiksi.
 |
| Tyykkimyssyt olivat upeasti kirjottuja - Vetelin puku. |
Kirjontaperinteen tärkeänä säilyttäjänä ja kehittäjänä oli myötäjäisperinne. Tytön ja talon mittana olivat hänen valmistamiensa myötäjäistekstiilien taidokkuus. Varakkaammat talot tosin saattoivat teettääkin kapiot tyttärilleen ja tarjota taitaville tekijöille ansiomahdollisuuksia. Kirjontatöiden aiheet ja mallit välittyivät ja muuttuivat muistinvaraisesti ja vanhoja töitä kopioiden. Työhön vaikuttivat tekijän persoonallisuus ja taidot. Tekstiileillä ja kuvioilla oli omat kansanomaiset nimityksensä.
Eräitä suosittuja kirjontatyylejä
 |
| Etupisto |
 |
| Ristipistokirjontaa, kuva: Dee Lite, kuvaajalta julkiseen käyttöön (Public domain) |
Suomessa ristipistokirjonta oli erittäinn suosittua 1700-1800-luvuilla, jolloin muodissa olivat merkkausliinat. Suomalaisen kansanomaisen ristipistokirjonnan aiheet olivat geometrisia ja kuvioaiheet olivat edelleen 1800-luvulla samoja kuin rautakaudelta löydetyissä puvuissa (esim. hakaristit, kannuksenpyörät, jäniksenkäpälät, korpinsilmät, ikkunaiset). Euroopassa sen sijaan seurattiin enemmän aikakauden tyyliä ja kirjottiin kasviaiheita. Erityisen rikasta ristipistokirjonta oli itäsuomalaisessa perinteessä.
 |
| Englantilainen brodeeraus on eräs revinnäis- ja reikäompelun muodoista. |
Ristikkorevinnäisiksi kutsutaan revinnäistyyppejä, joissa kankaasta puretaan lankoja sekä loimen että kuteen suuntaan. Joutsenolaiseksi revinnäiseksi kutsutaan ristikkorevinnäistyyliä, jossa pistoin saadaan nelikulmaisiin reikiin syntymään pieniä tähtiä. Usein kirjontalanka on kankaan väristä (valkoista tai luonnonväristä), mutta se saattaa olla myös värillistä. Reikäompelu eroaa revinnäisestä siinä, että kirjottujen reunojen välistä leikataan kangasta pois. Tunnettua on tanskalainen kukinkoristeltu Hedebo-kirjonta sekä geometrisempi norjalainen Hardanger-kirjonta. Kreikan Lefkarassa ommellaan myös samantapaista kirjontaa.
1700-luvun lopulla Pohjanmaan ruotsinkielisillä alueilla ja niiden naapuripitäjissä levisi peittokirjonta, jonka huippuaikaa olivat 1820-1840-luvut. Sekä mallit, että tekniikka olivat peräisin lännestä. Ruotsalaisissa peitoissa on käytetty mallikirjojen ohjeita, mutta suomalaisissa oli oma vahvasti tyylitelty tyylinsä ja niiden pistovalikoima oli runsas. Peittoja on usein annettu myötäjäisiksi.
Lähteitä ja lisätietoa:Karjalaista kirjontaa
History of Embroidery: Adornment from Egypt through the Renaissance
Käspaikka: Ristipistokirjonnan historiaa & Karjalan kirjonta
Tiimalasi: Keskiajan kirjonta
Suomen käsityömuseon verkkonäyttely: Aikamatka käsityöhön
Pohjoista käsityökieltä
Kirkkotekstiilit - katkeamaton perinne, muuttuva kuvamaailma
Pistokirjonta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti