keskiviikko 8. elokuuta 2012

Eräitä luonnollisia hoitokeinoja


Karpalo ehkäisee virtsatietulehduksia.
On muutamia luontaistuotteita, joiden vaikuttavuudesta on selkeää näyttöä. Monesti, muttei aina, luonnontuotteet ovat lääkkeitä paremmin siedettyjä. Se, miksi niiden tutkiminen ja markkinointi ei ole yhtä tehokasta, riippuu monesti siitä, etteivät lääketehtaat hyödy luonnontuotteista, joita ei voida patentoida. Kuitenkin on myös monia hyödyllisiksi väitettyjä ja perinteisiä tuotteita, joiden todellinen vaikutus on lääketieteellisissä testeissä todettu merkityksettömäksi.

Seuraavat ovat kuitenkin käsittääkseni mainioita ja useimpia niitä voi käyttää varovasti itsehoitoon ja ehkäisyyn. Yhteistä niille on, ettei ole kyse vakavasta ja akuutista sairaudesta, vaan joko oireiden hoidosta tai ennaltaehkäisystä.

Karpalomehu - karpalo estää bakteereja tarttumasta virtsateihin ja estää siten niiden tulehduksia. Niillä, jotka ovat sairastaneet usein virtsatieinfektion voi olla taipumusta tautiin ja riski sairastua uudelleen ja karpalon tiedetään (tieteellisesti tutkittu) antavan suojaa infektioita vastaan. Valmiiksi päällä olevaa infektiota se ei kuitenkaan paranna.

Usein toistuvien esimerkiksi virtsatieinfektioihin syötyjen antibioottikuurien on todettu lisäävän alttiutta eräille syöville. Lisäksi kuurit altistavat myös toistuville virtsatieinfektioille. Syöpäriskin lisääntyminen voi johtua paitsi itse infektiosta, antibioottikuurin myötä kadonneesta hyödyllisestä bakteerikannasta tai syödystä antibiootista myös elämäntavallisista seikoista, mutta joka tapauksessa infektiot kannattaa mieluummin ehkäistä. Samankaltaista virsatietulehduksia ehkäisevää vaikutusta on ilmeisesti myös sekä puolukkamehulla että c-vitamiini ravintolisällä.

Lääkealoe auttaa monissa ihovaivoissa.
CC-BY-3.0 Forest & Kim Starr



Aloe Vera geeli - (lääkealoe) auttaa tehokkaasti iho ongelmiin ja erilaisiin palovammoihin, esimerkiksi auringon polttamiin. Toinen hyvä on jo pitkään tunnettu sinkkirasva, jota käytetään esimerkiksi vaippaihottumaan, mutta joka auttaa myös auringon polttamiin ja hiertymiin parantamalla ihoa.

Teepuuöljy - on antiseptinen ja ehkäisee ihotulehduksia sekä sienitauteja. Voidaan käyttää esimerkiksi haavoihin ja akneen. Myös hunaja on todettu antiseptiseksi ja siitä etsitään ratkaisua antibioottiresistenttien bakteerien hoitoon. Jo muinaiset egyptiläiset käyttivät sitä haavojen hoitoon.

Psyllium-kuitu - on eräiden ratamokasvien siementen kuorista saatavaa kuitua. Sitä voidaan käyttä moniin eri tarkoituksiin, myös erilaisten vatsavaivojen hoitoon. Erityisesti siitä lienee apua ärtyneen suolen oireyhtymään, jota ei pidetä varsinaisena tautina vaan periytyvänä ruoansulatusjärjestelmän ominaisuutena. Jopa viidesosan väestöstä on arvioitu kärsivän tämän tyyppisistä toiminnallisista ruoansulatuselimistön häiriöistä. Piparminttu öljy saattaa helpottaa kipuja.

1 kommentti:

Sanna kirjoitti...

Suuret kiitokset blogista. Todella mielenkiintoinen aihe, itse olen viimeaikoina etsinyt paljon tietoa luonnollisista hoitokeinoista. Myös muutamiin vaivoihin olen miettinyt homeopatiaa. Uskon, että tästä lähteekin uuden elämäntavan tavoittelu. Tuota piparminttuöljyä en ole koskaan kokeillut vatsavaivoihin, täytyy pistää vinkki korvan taakse.
https://www.torinrohdos.fi/