keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Korkokengän tarina - osa I


(Korkokenkä historia)
Perusavokas on brittienglanniksi "court shoe" eli hovikenkä. Se viittaa naisten avokkaaseen ballerinasta piikkikorkoon. Nimitys on sikäli kuvaava, että eurooppalaiseen muotiin korkokenkä vakiintui juuri renesanssin ja barokin hoveissa, erityisesti Ranskassa. Korkokengän historian varhaisvaiheet ovatkin sitten hieman enemmän hämärän peitossa. 

Korkeiden korkojen tarina on pitkä. Ne tunnettiin kenties jo muinaisessa Egyptissä noin 3500 eaa., jolloin aatelisto käytti korkeakorkoisia sandaaleja erottautuakseen pukeutumisellaan tavallisesta kansasta tai mahdollisesti uskonnollisissa seremonioissa. Tuolloin kengät kuuluivat sekä miesten että naisten pukeutumiseen. Korot olivat kuitenkin melko matalia.

Muinaisessa Roomassa ja Kreikassa korokesandaaleja kutsuttiin nimellä "kothorni" ja "buskins". Niissä oli paksut korokepohjat. Ne olivat suosittuja näyttelijöiden parissa, jotka käyttivät niitä esityksissään (kuva yllä). Lisäksi antiikin Roomassa prostituoidut käyttivät niitä erottuakseen mahdollisten asiakkaiden silmissä. Niistä tulikin prostituution merkki.

Keskiajan kenkämuotia. Alhaalla
oikealla päällyskenkä korolla.
Korot pääsivät häpeästä Keskiajalla, jolloin tossujen alla käytettiin Keski-Euroopassa puisia päällyskenkiä tai pohjallisia (patten), joissa oli toisinaan korkeatkin korot. Pohjallisten alkuperäisenä tarkoituksena oli nostaa tossut kaupunkien katujen lian yläpuolelle. 1600-luvulla kengissä alettiin käyttää paksumpia pohjia ja puupohjalliset hävisivät vähitellen käytöstä.

Lähi-idässä, erityisesti Turkissa, olivat käytössä kylpysandaalit, joita naiset käyttivät välttääkseen helmojensa kastumisen, käydessään kylpylöissä. Kylpysandaaleissa oli korotetut pohjat. Eurooppaan tieto on saapunut ainakin Nicolas Nicolayn itämaisesta pukeutumisesta (orientales) julkaiseman kirjan perusteella n. 1567-1568 (pdf, s. XI).

Uusia tuulia

Persialainen rastuväen sotilas.
Renesanssi oli kengän kehityksen kulta-aikaa. 1500-luvun alkupuolella oli tapana valmistaa pohjiin irtopäällisiä. Kiinteä-pohjainen kenkä oli uusi keksintö 1500-luvulla, jolloin ratsastussaappaat olivat tärkeä osa sekä naisten että miesten muotia. Niissä oli yleensä 'ratsastajan korot', jotta saapas asettuisi paremmin satulan jalustimeen. Nämä ratsastuskorot olivat 2-5 cm korkeat.

Sanotaan, että korot otettiin ratsastussaappaisiin alunperin persialaisten ratsuväessä 1400-luvulla. Korkojen avulla ratsastajat saattoivat vakauttaa itsensä ampuessaan hevosenselästä jousellaan. Ratsastussaappaiden korot olisi tarkoitettu alunperin sodankäynnin tehostamiseen. Pesialaisten lähettien rastsastaessa ympäri Eurooppaa, uudenlaiset kengät tulivat tutuiksi myös paikallisissa hoveissa.

1600-luvun ratsastussaappaat.
Toisaalla 1400-luvun venetsialaiset olivat ihastuneet tolppakenkiin. Erään teorian mukaan prostituoidut olisivat omaksuneet miesten korot, kuten myös tupakanpolton, yrittäessään sopeutua näiden maailmaan.

Chopinit saattavat kuitenkin olla enemmän sukua roomalaisten tolppakengille (ks. näyttelijän kengät yllä), kuin matalille ratsastussaappaille. Väärinkäsityksestä huolimatta ne eivät olleet vain prostituoitujen kenkiä, vaikka yläluokan naisia ei näkynytkään kaduilla kävelemässä ylellisine kenkineen.

Tolppakengät ilmeisesti säilyivät Espanjassa, jossa niitä oli roomalaiskaudella asti valmistettu korkista. Maurilaisella kaudella ne olivat kristittyjen naisten muotia. Venetsialaiset ilmeisesti matkivat näitä espanjalaisia luksuskenkiä omine puisine kenkineen, vaikka onkin mahdollisita, että kylpyläkengätkin olisivat vaikuttaneet.

1500-luvun venetsialaiset chopinit.
Yhtenä syynä muodin suosioon yläluokan parissa pidettiin venetsialaisten kilpailua hyvistä naimakaupoista tyttärilleen, jolloin näiden asun oli tärkeä heijastaa suvun varallisuutta. Prostituoidut sitten kopioivat yläluokan tavan. Venetsiassa chopinit yleensä peitettiin ylellisen pitkin hamein. Siellä naisten ei ilmeisesti sopinut näyttää kenkiään, kuten Espanjassa oli tapana ja siksi chopinit eivät näkyneet. Tämäkin viittaa alunperin säädylliseen alkuperään.

Kengät ovat saattaneet suojella myös jalkoja Venetsian epätasaisilla ja märillä kaduilla (pdf, s. XII), mutta todennäköisesti tärkeämpi tekijä oli vaikuttavuuden lisääntyminen. Itämaisuus oli kyllä suosiossa 1500-luvun Euroopassa (pdf, s. XVI), mutta chopinit ehtivät tulla muotiin jo hieman aiemmin. Toisaalta venetsialaisilla oli kauppayhteyksiä Välimeren itälaidalle jo aiemmin.

Genovalaisella aatelisnaisella oli
käytössään chopinin 1620-luvulla.
Mittasuhteet ovat melko erikoiset.
Maalaus: Anthony Van Dyck
Venetsialaisset tolppakengät chopinit, saattoivat olla jopa 25-50 cm korkeat. Kävellessään kaduilla korkeilla kengillään monet prostituoidut tarvitsivat miehen apua pysyäkseen tasapainossa. Yläluokan naisia ei juurikaan kaduilla näkynyt, mutta heidän apunaan saattoi olla parikin palvelijaa. Korkeita kenkiä ei ollut tarkoitettu kävelyyn. Säilyneiden kenkien pohjat ovat olleet puuta tai korkkia. Ne ovat usein päällystetty brokardilla tai sametilla. Kengät olivat suosittuja vuosina 1400-1700.

On jopa ajateltu, että käsivarren tarjoaminen naiselle, miehen toimesta, johtui siitä, ettei chopineilla voinut kävellä ilman vahvan käsivarren tukea (pdf, s. XII-XIII). Taustalla on voinut olla myös myöhempi korkojen kehitys tai jokin muu kulttuurinen seikka, ellei pystytä osoittamaan kyseisen tavan alkaneen nimenomaan Venetsiasta.


Renesanssin hoveista

Yksinkertaisista ratsastuskoroista kehittyi pian sirompi ja huolitetullumpia versioita. Tarinan mukaan Katariina de Medici oli sulhastaan Orleansin herttuaa huomattavasti lyhyempi. Hän sanotaan kokeneen epävarmuutta herttuan rakastajattaren Diane de Poitiersin rinnalla, koska tämä oli suhteellisen pitkä. Katariinan ja herttuan häitä vietettiin vuonna 1553 Firenzen ja Ranskan välisen poliittisen yhteistyön vakuudeksi.

Katariina n. 20 vuotiaana 1540.
Niinpä hän etsi keinoja paikata ulkonäkönsä puutteita. Eräs näistä keinoista oli korkojen käyttäminen. 5 cm korot antoivat hänelle pituutta ja toivat askeleeseen viettelevän keinunnan. Niistä tuli pian suosittua muotia ja vallan ja etuoikeuden merkki. Tässä hänellä oli apuna firentseläinen käsityöläinen, jota historiantutkijat eivät kuitenkaan ole onnistuneet löytämään. (pdf, s. XXIII)

Ehkä Katariina oli jopa saanut vaikutteita venetsialaisilta, jotka eivät olleet kovin kaukana Firenzestä (250 km). Lisäksi chopinit olivat käytössä myös ainkain genovalaisen yläluokan parissa (n. 360 km Venetsiasta, n. 250 km Firenzestä) (pdf, s. XV). Toisaalta 1500-1600-lukujen korkokengät eivät suoraan muistuta chopineja. Lisäksi Katariina pystyi kävelemään kengillään ilman apua, mikä erotti hänen kenkänsä korkeista chopineista.

Kellien kreivitär n. 1619
Korkoihin turvautui myös Englannin kuningatar Mary Stuar, pyrkiessään saamaan itselleen lisää mahtavuutta.Sanotaan, että Maryn isä Henrik VIII, aikakaudelleen poikkeuksellisen pitkä mies (yli 185 cm) oli aikalaistensa mukaan pelottava näky pituuksineen, eikä olisikaan tarvinnut korkoja. Erityisesti miehet halusivatkin näyttää pitemmiltä ollakssen mahtavia.

1559 Persian Saahi Abbas I lähetti lähetystöt Venäjälle, Saksaan ja Espanjaan. Tämä johti persialaisten asioiden suosioon Länsi-Euroopassa. Erään tulkinnan mukaan, kansan alettua käyttää jalkineissaan kengänpohjia, lisäsi ylimistö kenkiinsä korot, lisätäkseen vaikuttavuuttaan (pdf, s XVIII). Koroista tuli suosittuja molempien sukupuolten parissa vuoteen 1590 mennessä. Englannissa tulikin tavaksi kutsua vaikutusvaltaista ja varakasta henkilöä 'hyvä korkoiseksi' (well-heeled).

1600-luvun sirot naistenkengät
tarvitsivat tukipohjan tasapainoksi.
1630-luvulla naisten pukeutumisessa tuli muotiin miehisen ulkonäön kopiointi. Naiset leikkasivat hiuksiaan, käyttivät olkakoristeita (epoletteja) ja käyttivät hattuja. On mahdollista, että samainen kehitys vaikutti osin myös korkojen suosioon. Se ei silti muuttanut naisten asemaa merkittävästi, sillä nämä olivat edelleen vähäisempiä ihmisiä ja miesten käyttämien paksujen, tukevien korkojen sijaan heidän koroistaan tuli kapeita ja siroja.

Silti miestenkin korot olivat epäkäytännöllisiä ja sopivia vain etuoikeutettujen luokkien käyttöön, sillä ne upposivat herkästi mutaan usein vielä kiveämättömillä jalankulkuväylillä ja teillä. Tilannetta yritettiin korjata lisäämällä ylimääräinen suorapohjainen antura eli kengänpohja kengän alle (ks. kuva). Kenkiä kutsuttiin lätkä-kengiksi (slap shoe).  Ne tulivat ensinnä muotiin naistenkengissä, mutta 1630-luvulle tultaessa ne oli omaksuttu myös miesten kenkiin (pdf, s XVIII-XX).

Aurinkokuninkaan hovissa

Korot vakiinnuttivat asemansa länsimaisessa muodissa barokin aikana erityisesti sen jälkeen, kun Ranskan kuningas Ludvig XIV otti ne käyttöönsä korostaakseen pituuttaan. Ludvigin hovi oli eräs barokin ajan upeimmista. Barokki syntyi vastauskonpuhdistuksen helmassa, kenties vastareaktiona protestanttisten kirkkojen kuvien riisumiseen. Siitä tuli ylellinen ja yltäkylläinen tyyli, johon yhdistyi äärimmäisyyksien ja erikoisuuksien tavoittelu.

1701 valtiollinen muotokuva Louis XIV.
Huomaa kuninkaalliset korot.





Ranskan asema korostui 1600-luvun Euroopassa johtuen kuningasvallan vahdistumisesta ja Englannin sisäisistä ristiriidoista, jotka johtuivat uskonnollisista erimielisyyksitä. Tämän seurauksena muoti alkoi heijastaa sekä uskonnollisia että poliittisia muutoksia. Siinä missä Hollanti oli prostestanttisen tyylin mekka, oli Ranska katolilaisen tyylin johtomaa.

Kengistä tuli tärkeä osa tyyliä jo vuosisadan alkupuoliskolla. Ranskan kuninkaalliset alkoivat käyttää punaisia korkoja 1600-luvun alkua, jo ennen Ludvig XIV:n syntymää. Maalatut kengänkorot olivat historioitsija Philip Manselin mukaan merkkinä siitä, ettei aatelisten tarvinnut liata jalkojaan ja toisaalta ne kuvastivat näiden valmiutta murskata valtion vastustajat jalkoihinsa (pdf, s. XXXIV).

Ludvig XIV loi valtakaudellaan (1643-1715) uudenaikaisen hovin virkoineen ja tehtävineen, joka sitoi aateliston hovielämään ja valvoi näiden toimintaa. Taustalla oli Ludvigin nuoruudessaan kokema aateliston kapina. Tarkalla hovietiketillä Ludvig pyrki viemään aateliston huomion ja ehkäisemään tulevia kapinoita. Samalla hän pyrki keräämään aateliston uuteen Versaillesin palatsiin.

Oleellisena osana etikettiä oli muoti, sillä Ludvig oli tarkka ulkoasustaan ja pukeutumisestaan. Muoti saikin aiempaan nähden enemmän merkitystä yläluokan elämässä. Palatsin tapaan myös pukeutuminen heijasteli kuninkaan suuruutta .

1600-luvun hovin miestenkengäy.
Lienevät kuvassa hieman kasassa.
Kuningas pyrki antamaan itsestään pitkän vaikutelman ja onnistuikin siinä ainakin silloin tällöin. Silti Orleansin herttua väitti hänen olleen "sangen lyhyt", vaikka hänen vaimonsa piti kuningasta pitkänä. Todellisuudessa Ludvig oli 163 cm eli jopa aikalaisekseen melko lyhyt mies. Tätä hän pyrki peittämään korkeilla, jopa 10 cm koroilla (pdf, s. XXXIII) . Saint Simonin herttua kirjoitti muistelmissaan, että 'ehkäpä sen vuoksi Monsieur "käytti niin korkeita korkoja kengissään, että näytti siltä, kun hän olisi aina seissyt tolppien* päällä."'

Kuningas tunnettiin punaisista koroista (les talons rouges), jotka olivat aikanaan hänen yksinoikeutensa. Vuoden 1654 kruunajaismuotokuva on vanhin, joka esittää Ludvigin jälkipolville tässä kuninkaallisessa asussaan. Samanlaisessa asussa hänet nähdään valtiollisessa muotokuvassa vielä vuonna 1701.

1670-luvulta asti vain valittu joukko aatelismiehiä sai käyttää punaisia korkoja hovissa. Näin kuningas käytti muotia vallan välineenä ja hovielämän säätelyyn. Aiemmasta muodikkaasta asusta tulikin arvomerkki. Hoviherrojen muotokuvissa punaisia korkoja pyrittiin korostamaan, mikäli loi toisinaan väkinäisen vaikutelman.

Naisten muotia Ranskasta 1640-lvuvulta.
Punaisista koroista tuli samalla poliittisen etuoikeuden vertauskuva. Ranskassa ne kuvastivat valtaa ja sosiaalista asemaa. Englannissa niistä tuli puolestaan ranskalaisen muodin orjan, dandyn merkki. 1600-luvulla kävi selväksi, että kengät heijastivat asemaa ja etuoikeuksia (pdf, s. XXXV).

Naisten ja miesten kengät olivat koroistaan huolimatta hyvin erilaisia.  Miesten kengissä oli leveä neliskanttinen lesti ja paksu korko. Neliskanttinen lesti kuvasti miesten arvovaltaa. Naisten kenkien kapeammat korot puolestaan pyrkivät korostamaan naisten jalkojen hentoutta. (pdf, s. XXXV- XXXVII)

1600-luvun muoti määritteli naisten jalan pikkuruiseksi. Taustalla oli kiinalaisen tyylin kopiointi. Kiinassa oli tapana typistää yläluokan tyttöjen jalkoja sitomalla ne ns. lotus jaloiksi. Euroopassa samaan vaikutelmaan pyrittiin korkojen avulla. (pdf, s. XXXIX - XLII) Pienet jalat naisellisena ideaalina näkyvät myös aikakauden ranskalaisessa Tuhkimo-sadussa (Perrault 1697), jossa sankartitar on ainoa, joka saa lasikengän mahtumaan jalkaansa.

___________________________________________

* Termi voi tarkoittaa myös puujalkoja.

Ei kommentteja: