Korkokengän tarina - osa II

Korot joutuivat 1700-luvulla vastatuuleen. Yhdysvalloissa ne paikoin kiellettiin ja Ranskan vallankumouksen myrskyissä tuomittiin. Palattuaan muotiin 1870-1880-luvuilla, korkokengästä oli tullut naisten kenkä ja samoihin aikoihin syntyi myös avokas.

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle osalle korkokenkien historiaa. Suosittelen sen lukemista tämän taustaksi.

Naisten 1760-luuvun kenkä.

1600-1700-luvulla niin korsetit kuin korkokengät olivat aristokratian vartalonmuokkauksen keinoja. Niiden avulla he myös erottuivat tavallisesta kansasta. Ludvig XVI vaati, ettei kenelläkään saanut olla korkeampia korkoja kuin hänellä. Koska vain muutamat saattoivat pukeutua punaisiin korkoihin, niistä tuli yksi etuoikeuksien vertauskuvista.

Italialainen korko, n. 1785

Vuosisadan kuluessa kengän korko muutti muotoaan kapeammaksi ja viehkeämmäksi. Rokokoo kaudella naisten korot kehittyivät sirommiksi ja korkeammiksi. Ne heijastelivat naisten hovitapoja. Huomattiin, että naisen jalan kaari korossa oli viettelevä. Viehättävänä pidettiin nimenomaan jalkaterän asentoa, ei varsinaisesti sääriä. Kengistä tuli ihailun kohde.

1700-luvun loppu oli levotonta aikaa, jolloin naisia sekä nostettiin esiin ja heidän asemasta keskusteltiin, että toisaalta naisten, erityisesti kuningatar Marie Antoinetten, vaikutusta parjattiin. Ranskalainen teologi Francois Felon korosti naisten vaikutusta kodin ja perheen kautta. Tämä ajattelumalli olikin pitkään tyypillinen katolilaisissa maissa. 1700-luvun naisasianainen Mary Wollstonecroft näki pukeutumisen naisten purkautumisväylänä, jonka kautta he yrittivät käyttää vähäistä valtaa (pdf, s. XLIX-LI)

Kun korot pakotettiin pois muodista

Puritaanit suosivat vaatimatonta
ja peittävää asua.

Uudessa maailmassa korkojen viettelevää sävyä ei oikein arvostettu. Massachusettsin siirtokunnan puritaanit säätivät lain, joka kielsi kenkien käytön miesten viettelyyn. Naiset saattoivat tulla tuomituksi noituudesta tämän seurauksena.

Antiikin löytöjen vaikutuksesta - erityisesti Pompeijin kaivausten seurauksena - syntyi 1700-luvun lopulla innostus klassismiin, eivätkä korkeat korot eivät olleet enää suosittuja 1700-luvun lopulla Ranskassakaan. 1780-1790-luvulla oli ollut suosiossa aiempaa matalampi korko ns. italialainen korkomalli, jolloin korot saattoivat olla jopa alle 2 cm korkuiset.

Ranskan vallankumouksen (1789) seurauksena korot tuomittiin etuoikeuksien vertauskuvana. Napoleon jopa kielsi 1804 korkojen käytön miesten ja naisten asemaa säätelevässä Code civil des François-laissa, tasa-arvon edistämisen nimissä. Viimeistään säädösten seurauksena korot hävisivät käytöstä lähes kokonaan (pdf, s. LI-LII).

Vaikutteita otettiin edelleen antiikin Roomasta, sillä naisten tossut sidottiin nilkkoihin nauhoin, roomalaisten sandaaalien tapaan, vähän kuten balettitossut nykyisin.

Tossu 1800-luvun alkupuolelta

Matalat kengät olivat pitkään suosittuja, sillä viktoriaaninen tanssi-innostus suosi matalia kenkiä. Tanssimisen ansiosta niitä suosittiin vielä 1860-luvulla, vaikka leveät helmat ja korsetit olivat palanneet muotiin jo pari-kolme vuosikymmentä aiemmin.

Romantiikan aikana 1800-luvun alkuvuosikymmeninä alettiin korostaa myös naisten tunteiden rikkautta ja hänen asemaansa äitinä ja kodin valtiattarena. Tämä oli osin filosofi Rousseaun vaikutusta, jonka ajatusten seurauksena alettiin ihannoida kotielämää.

Naisten tehtävänä oli ylläpitää moraalia ja mielen puhtautta. Heidät nähtiin tunteellisessa valossa, eikä nautinnollisina olentoina, kuten 1700-luvulla (pdf, s. LVI). Tähän uuteen kuvaan ei sopinut korkojen erotisoiva vaikutus.

Korkojen paluu

1880-luvun avokas.

Toisaalta osa naisista ei tyytynyt kotielämään, vaan alkoi korottaa yhteistä moraalia ajamalla mm. orjuuden vastaista sanomaa tai naisasiaa. Uudessa tasa-arvon ilmapiirissä korot alkoivat taas tehdä paluuta. Vähitellen kasvava kenkäteollisuus alkoi tuoda markkinoille laajan valikoiman erilaisia kenkiä. (pdf, s. LVIII).

Korkojen palatessa muotiin 1800-luvun lopulla, niistä oli tullut yksinomaan naisten kenkä. Korot alkoivat tehdä paluuta vähitellen. Ne ilmestyivät yllättäen ensin saappaisin 1840-1850-luvulla. Pikkukengissä niitä alkoi näkyä 1860-luvulla, mutta niiden asema naisten muodissa vakiintui vasta 1870-luvulla.

1800-luvun loppupuolen silkkikenkä

CC-BY-ND 4.0 by Finna

Varsinais-Suomen Museot

Jo 1890-luvulla olivat muodissa hyvin korkeat korot, jotka kuitenkin seuraavalla vuosikymmenellä jälleen madaltuivat. Uudestaan muotiin tulleet korot poikkesivat aiemmista siinä, ettei niitä enää kiinnitetty pohjan alapuolelle, vaan taakse kantapään alle.

Vielä 1700-luvulla kenkä oli ollut umpinaisempi ja siinä oli ollut pitkä etupäällinen ja usein myös iltti. 1800-luvulla yhdistyivät 1800-luvun alun kengän avonaisuus korkoon, jolloin syntyi nykyistä paljon muistuttava avokas. Edvardiaanisella kaudella avokkaasta tuli jokapäiväinen kenkä.

1800-1900-lukujen vaihde
CC-BY-ND 4.0 by Finna
Satakunnan Museo

Miehet alkoivat suhtautua korkokenkiin naisellisina ja epäkäytännöllisinä. Aikakauden ajattelussa naiset miellettiin hupsuiksi tai hysteerisiksi ja epäkäytännöllisiksi olennoiksi. Miehet eivät halunneet samaistua heihin ja korot unohtuivat, mitä nyt joku turhamainen lyhyempi mies joskus saattoi korottaa pituuttaan piilokoroilla.

1800-luvun lopulla korot heijastelivat jälleen kerran varakkuutta. Niillä joilla oli varoja, oli varaa olla epäkäytännöllisiä ja pukeutua kenkiin, joissa ei voinut tehdä raskasta työtä.

Kenkämuotia 1900-luvun alusta.

Valokuva toi korkoihin eroottisia sävyjä, kun tuhmien kuvien suunnittelijat pukivat niitä puolialastomille malleilleen. Näiden postikorttien myötä ajatus koroista aikuisten huvien asusteena leivisi yleiseen tietoisuuteen. Ajatus naisten jaloista eroottisena ei ollut uusi, sillä jalankaaren eroottisuus oli ollut tiedossa jo 1700-luvullakin. Hävyttömät postikortit toivat sen kuitenkin laajemman yleisön tietoisuuteen.

Naistenkengät 1920-luvulta
CC-BY-ND 4.0 by Finna
Varsinais-Suomen Museot

1900-luvun alkupuoli oli korkokenkien valtakautta. 1900-luvulla korot yhdistettiin naisten sääriin, joista tuli vietteleviä ja ihailun kohde. Toisaalta korot demokratisoituvat, kun ne levisivät kaikkiin kansanluokkiin ja työssäkäyvien naisten käyttöön.

Matalat avokkaat tulivat muotiin uudestaan vasta 1950-luvulla. Edelleen suosituin naisten juhlakenkä on korollinen avokas.

1937 kenkämuotia.
CC-BY-ND 4.0 by Finna
Museovirasto

1950-luvulla stiletto kengistä tuli pin up mallien ja hollywood tähtösten tavaramerkki. Ne ja niiden aiheuttama lantion keinunta, miellettiin naisellisuuden symbooliksi. Toisaalta korkojen tullessa olennaiseksi osaksi naisten vaatetusta, alettiin hakea mukavampia ja matalampia korkoja.

1960-luvulla tulivat muotiin matalat 'kitten heel'-korot, jotka sopivat korkeampia korkoja paremmin arkiaskariin. 1970-luvulla olivat muodissa korokepohjat, jotka nekin toivat korkojen käyttöön tukevuutta ja mukavuutta.

1980-1990-luku näki piiikikorkojen paluun. Tällä kertaa ne miellettiin voimakengiksi, joita käytettiin yhdessä jakkupukujen kautta omaa tehokkuutta ja valtaa heijastamaan. Koroista oli uudelleen tullut vallan vertauskuva, nyt vuorostaan naisilla.

Vanhimmat korkomallit ovat jo 1600-1700-luvuilta.

Klassisia korkomalleja

Oletko koskaan kuullut puhuttavan ranskalaisista koroista ja ihmetellyt, mitä se tarkoittaa. Eri korko-malleja on perinteisesti nimitetty niiden alku-perämaan mukaan. Perinteisimmät korko-mallit ranskalainen ja italialainen ovat peräisin jo 1700-luvulta. Muut mallit vakiintuivat viimeistään 1900-luvun alussa. 1900-luvun jälkipuoliskolla syntyi uusia malleja, jotka eivät enää saanet nimeään eri maiden mukaan.

Ranskalaiset eli pomadurkorot

Ranskalaiset korot muistuttavat tiimalaisia, joskus meillä puhutaan myös pompadur-koroista. Voidaan puhua myös vyötäröidystä korosta. Tämä korkomalli on vanhin ja palasi muotiin 1920-luvulla.

Kuubalaiset korot ovat eteenpäin kallellaan olevat melko suoralinjaiset, joskus hieman raparperinvarren muotoiset korot. Rakenteeltaan ne olivat alunperin ns. kerrokselliset korot, jotka alunperin koostuivat yhteenliimatuista puukerroksista. Nykyään kerroksellisuus on yleensä lähinnä illuusio. Kuubalaiset olivat suosittu malli naisten 1930-luvun kengissä. Silloin kun miesten kengissä on 1900-luvulla ollut edes hivenen korkeammat korot, kyse on yleensä ollut kuubalaisista koroista.

Eräs näkemys eri korkomallien eroista:
Espanjalaiset, kuubalaiset ja sotilaskorot

1930-luvulla olivat suosittuja jo 1920-luvulla muotiin tulleet espanjalaiset korot.  Ne kaartuivat kantapäästä alaspäin kaarevasti, mutta sisäkorko on suoralinjaisempi. Puhutaan myös allemenevästä korosta. Espanjalainen korko lienee 1900-luvulla klassisin korkotyyppi. Se oli suosittu myös 1950-luvulla. (ks. sirot espanjalaiset MET museon sivuilla).

Sotilas-korot (pdf, s. 17) olivat leveäkantaiset korot, joissa korko oli suoraan kantapään alla. Sota-aikana vaadittiin käytännöllisyyttä ja näissä koroissa on hyvä kävellä.Täälaiset kengät olivat tyypillisiä naisten uniformuissa. Siksi ne olivatkin suosittuja 1940-luvulla. Ne olivat eräänlaisia matalia tolppakorkoja.

Kiilakorko vuodelta 1948

Sota-aikana, 1940-luvulla, syntyivät myös Salvatore Ferragamon kehittämät kiilakorot, koti- eli Italian markkinoille. Kyseessä oli leveä korko, joka on yhtenäinen pohjan kanssa. Alkuperäinen materiaali oli korkki, jonka Ferragamo kehitti uudeksi pohjamateriaaliksi, koska aikaisempia ulkomailta tuotuja materiaaleja ei ollut saatavilla sodanaikaisen säännöstelyn aikana. Tuolloin pyrittiin tuketumaan kotoisiin eli italialaisiin materiaaleihin.

1950-luvun piikkikorot.
CC-BY-ND 4.0 by Finna
Turun Museokeskus

Stiletto- eli piikkikorot syntyivät 1950-luvulla. Niiden kehittäjäksi on usein mainittu kokenut kenkä-suunnittelija Roger Vivier, joka oli tullut kuuluisaksi suunniteltuaan kuningatar Elisabethin (II) kruunajaisavokkaat. Vuonna 1953 hän alkoi suunnitella Diorille luksuskenkiä. Vivier ei kuitenkaan itse saanut ideaa piikki-korkoihin, vaikka auttoikin niiden kehittämisessä. Piikkikorkojen ensiversio syntyi 1954. Uudet valmistusmateriaalit tekivät mahdolliseksi terävän koron, joka ei olisi ollut mahdollinen, kun korot ennen sotia vielä tehtiin puusta.

1960-luvun "kisu-korot".

CC-BY-ND 4.0 by Finna

Turun Museokeskus

Italialaiset korot on vanha korkotyyppi joka on peräisin 1700-luvun lopulta (esimerkki löytyy kirjoituksen alkupuolelta). Joskus puhutaan myös puolikiilakorosta. Italialainen korko ei täysin alkuperäisenä ole enää ollut käytössä 1700-luvun jälkeen, mutta ns. kitten heel-korot ovat sen läheinen muunnelma. Kitten heel korko tuli suosituksi 1960-luvulla eräänlaisena arkikorkona, jossa oli hyvä tehdä käytännön asioita. Siinä yhdistyy sirous ja käytännöllisyys.