Pääsiäisperinnettä

Monilla pääsiäisperinteillä on sekä pakanallisia että kristillisiä juuria ja selityksiä. Perinteissä ne ovat sekoittuneet keskenään ja ovat harvoin toisistaan erotettavissa. Joskus ne ovat yhteensulautuneita perinteitä, joiden juuret ovat eri tahoilla (mahdollisesti esimerkiksi pääsiäismuna), toisinaan taas perinne on kristinuskon vaikutuksesta saanut uuden merkityksen (kuten tanssiva aurinko). Melko usein perinteen juuret ovat kuitenkin niin hämärätä ja kaukana menneisyydessä, että niitä on miltei mahdotonta selvittää (kuten pääsiäisjänis).

Pääsiäisperinteiden alkuperää pohdittaessa on hyvä muistaa, että kristinuskon piirissä syntyi keskiajalla monenlaista vertauskuvallista perinnettä, jolla kaikella ei ollut raamatullista alkuperää. Sellaisia olivat esimerkiksi ajatus poikasilleen vertansa juottavasta pelikaanista Kristuksen vertauskuvana tai ruton aikana syntyneet tanssivaa kuolemaa kuvaavat luurangot. Se, ettei jollakin ajatuksella ole raamatullista pohjaa, ei välttämättä ole sama kuin pakanallinen alkuperä. Perinne on aina voinut saada alkunsa myös keskiakaisessa uskonnollisessa mielikuvituksessa, ja saattaa siis olla "kristillinen" (ts. kristinuskon piirissä syntynyt) vaikkei se ehkä ole "raamatullinen" (ts. raamatusta löytyvä).
Pääsiäisaamuna sanottiin auringonkin tanssivan ylösnousemuksen riemusta. Samalla se hohti noustessaan punaisena. Kirkkaan pääsiäisauringon on uskottu myös ennustavan hyvää viljakesää tai muutoin hyvää vuotta. Martin Lönnebon mukaan tämä oli kielikuva, joka kuvasi pääsiäisaamun riemua. Toisaalta usko keväisen auringon leikittelyyn on ollut yleinen Euroopassa jo ennen ajatuksen yhdistämistä kristinuskoon. Hypähtely selittyy valon taittumisella ilmamassoissa. Pääsiäisvirressä 105 Kristusta verrataan nousevaan aurinkoon, joka tuo kesän mukanaan.

Suomalaista perinnettä ovat pitkäperjantain ja pääsiäisaamun välillä lentelevät trullit eli noidat. Pääsiäiskokot lienevät muistuma pakanallisesta perinteestä, vaikka niitä kristillisellä ajalla poltettiinkin Pohjanmaalla trullien karkoittamiseksi. Trulli saattoi olla vaikka naapurin emäntä, joka taikakeinoin pyrki takaamaan paremman karjaonnen itselleen. Erityisesti väliin jäävät kaksi yötä olivat pahamaineisia. Länsisuomessa trulleiksi ja noidiksi pukeutuminen lankalauantaina on ollut osa lastenperinnettä. Eurooppalainen noitaperinne saapui maahamme 1600-luvulla.

Muna on ympäri maailman ollut hedelmällisyyssymboli ja siihen liittyviä myyttejä löytyy kaikkialta. Meilläkin eräs niistä löytyy Kalevalasta. Kansallisromanttisessa hengessä on väitetty, että munia olisi kevätjuhlassa uhrattu Ostera-jumalalle.* Kristinuskossa ne ovat eräs ylösnousemussymboli. Keltuaisen keltainen on pääsiäisen ja kevään väri. Legendan mukaan Maria Magdaleena olisi ojentanut keisari Tiberiukselle punaiseksi värjätyn munan. Suklaiset mignon-munat tulivat Fazerilla myyntiin 1896 ja ontot suklaakuoriset saapuivat Suomeen reilut vuosikymmen myöhemmin. Vielä 1960-luvulla suklaamunan yllätys oli miltei poikkeuksetta sormus.

Pääsiäisen vertauskuvana on myös kukko, joka kuvaa valppautta ja kestävyyttä. Kristinuskon kuuluisin kukko havahdutti kieunnallaan herransa kieltäneen Pietarin. Kirkonkukko valvoi heikkouksille altista seurakuntaa kirkontornien huipuilla. Lapsille munivassa pääsiäiskukossa risteytyi erikoisella tavalla aapiskukko ja pääsiäispupu. Pienet keltaiset untuvikot puolestaan kuvastivat kevättä ja uutta elämää.

Jänikset ovat saatttaneet kuulua munien ohella germaanien perinteisiin pääsiäisuhreihin.* Jo ennen uskonpuhdistusta uskoteltiin sen tuovan pääsiäismunat. Protestantit omivat sitten jäniksen erottuakseen katollisista. Jossain välissä, ilmeisesti siirtolaisten muuttaessa Amerikkaan, jänis vaihtui kaniksi, joka sekin oli ollut pakanallinen hedelmällisyyden vertauskuva. Uskomus saapui Suomeen vasta 1900-luvulla. Uskomus silmät auki nukkuvasta jäniksestä liittyy kristukseen, joka ei kuollessaan vaipunutkaan ikiuneen. Vanhassa kristillisessä taiteessa esintyvät kolme toisiaan korvillaan koskettavaa jänistä viittaavat ehkä pyhään kolminaisuuteen. Munan tuojia on Euroopassa muitakin - kuten käki, kettu, haikara ja hanhi.

* Ostara (Eostre) jumalasta on vain vähän tietoa ja hänet mainitaan vain yhdessä ikivanhassa lähteessä (700-luvulta), joka puhuu ainoastaan Ostara-kuukaudesta, joka oli sama kuin huhtikuu. Ajatus pääsiäismunien ja jänisten liittymisestä Ostaraan on kuitenkin saksalaisen kansanperinteen kerääjän ja satusedän Jakob Grimin keksintöä vasta 1830-luvulta. Ajatus pääsiäisjänisten ja munien pakanallisuudesta liittyy vahvasti kansallisromanttiseen ajatteluun, vaikka se monin paikoin pidetäänkin tosiasiallisena.
Skandinaavinen Freyja, josta on Ostaraa paljon enemmän tietoa, ei liity mitenkään jäniksiin. Pääsiäisjänisten alkuperä on siis hämärä, mikä ei tietenkään sulje pois mahdollista pakanallista alkuperää. Tarina Ostarasta on kuitenkin vain sitä, 1800-luvulla syntynyt kansallisromanttinen tarina. Myytti perinteen pakanallisuudesta on kuitenkin niin vahva, että kristityt ovat Amerikassa jopa protestoineet sitä vastaan.