keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Hunajasima oli viikinkien janojuoma

Kullankeltaista simaa kuin jumalallista nektaria. Wikimedia commons user Smarrikaka has released this photo into the public domain.Alunperin siman aineksina eivät olleet fariinisokeri, rusinat ja sitruunat, vaan katajanmarjat, yrtit ja hunaja tai mahla. Viikinkien simassa saattoi olla myös maltaita, jolloin se muistutti hunajaista olutta. Perinteisisti simaan ei lisätty hiivaa, vaan sen annettiin käydä villien bakteerien ja hiivojen voimasta. Simaa saatettiin maustaa myös mausteilla ja hedelmillä. Koska hunaja oli Suomessa 1700-luvulle asti tuontitavaraa, on simaa täällä saatettu valmistaa juuri mahlasta. Ehkä siksi se on kevätjuoma.

Simalla on ikivanha historia, sillä antiikin Kreikassakin sitä juotiin paljon ennen viinin valmistuksen omaksumista. Kreikassa ei humalluta, vaan siellä hunajoidutaan. Jotkut uskovat jumalten ikuisen elämän takaavan juoman, nektarin, olleen jonkinlaista simaa. Siman tunsivat myös roomalaiset, egyptiläiset, etiopialaiset, assyrilaiset, inkat ja asteekit. Viikinkiajan skandinaviassa simalla oli osansa myös jumaltaruissa. Legendan mukaan se oli viisasten juoma ja elvytti Odinin tämän maattua kuolleena kolmatta päivää. Sima tunnettiin myös muiden germaanisten kansojen ja kelttien parissa. Walesissa simalla on vuosisatojen perinteet. Simaa juodaan myös Länsi- ja Keski-Euroopassa. Englannissa simaa juodaan myös joulun aikaan, jolloin se on lämmitetty ja maustettu joulumausteilla vähän meikäläisen glögin tapaan.

Suomessa sima on ollut perinteinen kesäjuoma, jota juotiin läpi kesän. Sitä alettiin juoda kun siirryttiin keväästä kesään eli siis vappuna. Limonaatien ja mehujen yleistyttyä se vakiintui vappujuomaksi, vähän samaan tapaan kuin ylioppilaiden kesähattujen käyttö jäi vappuhatuiksi. Siman arvokkain osa hunaja vaihtui todennäköisesti kansan parissa edullisempaan juurikassokeriin ja siirappiin.

Hunajasima
4 litraa (lähde) vettä
1 kg (apila) hunajaa
pieni nokare tuorehiivaa
(katajanmarjoja)
(mesiangervon kukkia tai rantamintun lehtiä)
Kuumenna vesi ja lisää hunja, anna sulaa. Seoksen jäähdyttyä sormen lämpöiseksi, lisää tuorehiiva. Peitä astia puhtaalla leivin- tai keittiöpyyhkeellä. Käytä lämpimässä päivä ja siirrä sitten kylmään. Anna käydä noin viikko. Maista. Jos mielestäsi liian makeaa, anna käydä lisää. Tarjoa, kun valmista. Siman käymistä ei voi pysäyttää, joten se kannattaa juoda mahdollisimman nopeasti. (Huom. Resepti ei ole omani, eikä sen toimivuudesta ole täyttä varmuutta. Lisäksi mesiangervon kukkia kannattaa käyttää varoen).
Lähteitä ja lisätietoja:
Hunajasima
Elisa: Hunajasima on vappusiman alkuperäinen muoto
Keskiaika.org: Hunajasima
Lapin hunaja: Vappusiman alkuperänä hunajasima
Keskipohjanmaan mehiläishoitajat: Hunajaviiniä, mjöd
Lanka jo palaa:
Vantaan Lauri: Hunajasimasta pussikaljaan (sivun alareuna)
Karkkilalainen: Suomalaisen siman perinteet johtavat 1700-luvulle
Kokki Kolmonen: Mummon sima, Louhisaaren juoma, Makoisia juomia ja Turkan koivujuoma
Vappusima (sivun alareunassa)
Kotus: Simaa simasuille
Tilastokeskus: Vappu tilastoja
A Guide To Mead
The Mead Hall
An Analysis of Mead, Mead Making and the Role of its Primary Constituents
Education and Reference Materials for Mead Judges
Amon Amarth:Vikings Mead
Wikipedia.en: Viking Mead hall
Got Mead: Viking mead in Iceland 1000 years ago
BBC: Viking Food
Mead Made Complicated
How to Brew Mead
Viking Answer Lady: Drinks
Blogi: Mead Honeywine
A Friend in Mead
Yrttitarha: Sitruunamelissasima, Louhisaaren juoma ja Voikukkasima

Ei kommentteja: