Pääsiäisen lastenperinne - virpominen ja trullit

Suomessa on kaksi erilaista lasten pääsiäisperinnettä, jotka paikoin yhtyvät. Läntinen on luterilainen noitimis- eli trulliperinne ja itäinen ortodoksinen virpomisperinne. Trulliperinne on erityisen voimakas länsirannikolla, mutta vastaavaa noitimisperinnettä esiintyy muuallakin. Virpomisperinne on levinnyt ortodoksien parista koko kansalle ja osin sekoittunut noitimisperinteeseen.

Virvon varvon vitsasella,

kosken kevätpajusella,

terveyttä toivotellen,

siunausta siivitellen,

onnea oksalla tällä.

- Kalevainen virpomisloru -



1800-luvulla noidista tuli viihteellisiä.

Noitimisperinteeseen liittyy samanlaisia piirteitä kuin amerikka-laiseen Halloween juhlintaan. Pahoja voimia ja henkiä vastustetaan tekemällä niistä pilaa. Noitimis-perinteen taustalla on usko pääsiäis-lauantaina liikkeellä oleviin pahoihin voimiin. Ajatus liittyy yhteen sen kanssa, että Jeesus on kuollut, Jumalan varjelus heikoimmillaan ja paholainen villinä voitostaan. Perinteeseen liittyy myös pääsiäis-kokkojen polttaminen. Perinne ei suinkaan ole pakanallinen, kuten monet sen vastustajat ajattelevat. Taikauskoinen se kyllä on. Samalla se liittyy etäisesti läntisen kirkon karnevaaliperinteeseen.

Virpomisperinteellä on toisenlaisia myöskin kristilliset juuret. Tämän ortodoksisen perinteen mukaan pääsiäisenä siunattiin läheisiä ja kummeja. Virpomisen hoitivat lapset. Virpominen liittyy palmusunnuntain uskonnolliseen yhteyteen, jossa ihmiset levittivät palmunoksia Jeesuksen tielle ja heiluttivat niillä hänelle tämän ratsastaessa aasilla Jerusalemiin. Siunaaminen liittyy ikivanhaan juutalaiskristilliseen perintöön. Kyse on silti kristillisestä perinteestä ja kulttuurista, eikä suoraan mistään raamatullisesta käytännöstä.

Kyse on siis kahdella eri taholla - läntisen ja itäisen kirkon piirissä syntyneestä kristillisestä perinteestä. Ensimmäinen liittyy vahvasti katollisen kirkon käsitykseen pahoista voimista ja noidista, joita piti vastustaa. Itäisen kirkon piirissä ei samalla tavalla korostettu pahojen voimien olemassa oloa. Idässä taasen elää vahvana siunaamisperinne, joka on vaikuttanut virpomiseen. Ortodoksikirkoissa saatettiin esimerkiksi pääsiäismunat siunata kirkossa. Toisaalta pajunoksilla virpomisellakin lienee pakanallisia juuria, sillä pajunoksilla on suomalaisugrilaisten kansojen piirissä karkoitettu pahaa.

Kaupungistuneessa ja maallistuneessa nyky-yhteiskunnassa perinteet ovat osin yhdistyneet ja niiden juuret ovat unohtuneet. Samalla ne ovat maallistuneet, niiden kristillinen leima on haalistunut ja niiden taikauskoinen leima on entisestään vahvistunut.


Noidat ja pääsiäisämmät

Ajatus pahojaan tekevistä pirun riivaamista noidista on peräisin keskiajan katolilaisuudesta ja saapui maahamme jo varhain. Protestanttisuuskaan ei heti kitkenyt ajattelua pois, vaan päin vastoin puhdasoppisuuden kaudella, jolloin pyrittiin eroon kaikesta vääräoppisuudesta, yritettiin kansasta kitkeä myös noituus. Taustalla saattaoi osin olla pakanallisen "taikauskon" eläminen kristillisen perinteen rinnalla. Pääosin lienee kuitenkin ollut kyse keskiajalla syntyneestä katolisesta taikauskosta. Noitavaino oli pahimmillaan myöhäiskeskiajan ja uudenajan alun Euroopassa.

Keskiaikainen kuva lentävästä
noidasta. Tuolloin noidat tosin
lensivät muillakin kuin luudilla.

1500-luvulla kirkon hyökätessä meillä noitia vastaan, jotka olivat tuolloin yleensä miehiä, eli taikauskoa edustaneita perinteisiä tietäjiä. Muinaisuskoa edustaneet shamanit eli 'noidat' olivat meiltä tuolloin jo kadonneet, vaikka pakanallisen perinteen jäänteet elivätkin meillä melko pitkään kristinuskon rinnalla. Noitavainojen kuluessa myös tietäjien eli myrrysmiesten perinne taantui ja sekoittui muihin virtauksiin. Kansanperinteessä elämään jäänyt ajatus trulleista liittyy kuitenkin naisiin, jotka olivat vainojen kohteena suuressa osassa keskiaikaista Eurooppaa.

Syyttely oli meilläkin melko mittavaa ja oikeudenkäynti asiakirjojen perusteella on päätelty, että syytettyjä olisi meillä ollut parikin tuhatta. Eniten tuomioita annettiin 1600-luvun loppupuolella. Suomessa pahantahtoisesta noituudesta tuomittiin lopulta melko harvoja ja suurin osa julistettiin syyttömiksi.

1800-luvulla perinne alkoi vähitellen muuttua pääsiäisviihteeksi. Pääsiäisviihteen noitahahmoon liitettiin monia perinteisiä piirteitä. Eurooppalaisen perinteen mukaan noidat olivat vanhoja naisia ja he saivat kahvipannut, koska vanhoilla naisilla oli taipumusta kahvinhimoon. Kissat liittyvät noitiin, koska varhainen kristinusko liitti ne pakanallisuuteen (kissa oli kreikkalaisen metsästyksen ja kuun jumalattaren Artemiin (eli Dianan) tunnuseläin) ja keskiajan kristinusko paholaiseen. 1200-luvulla paavi Gregorius IX jopa julisti kissan saatanalliseksi eläimeksi. Kissat yhdistettiinkin noitiin jo renesanssin aikana.

Lentämistä pidettiin perinteessä paholaisen lahjoittamana taikana tai hänen aiheuttamanaan harhana ja taustalla uskotaan olleen joidenkin noituudesta syytettyjen belladonnanhuuruiset (tai muiden hallusinatiivisten aineiden aiheuttamat) näyt. Taustalla saattavat olla olleet myös antiikin lentävät pahat henget lamiat tai se että kuun jumalatar Diana osasi lentää. Aiemmin noidat lensivät ties millä eläimellä tai kotitalousvekottimella, joista luuta oli vain yksi mahdollinen. Noidan symboolina luuta lienee yleistynyt sattumalta.



Pääsiäisnoitien esittäminen saattaa olla
tullut Ruotsista. cc-by-2.0 Andy Eick

 Suomalaisen kirjallisuuden seuran mukaan noidat olivat liikkeelle Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Keskisuomessa vielä sotien jälkeenkin. Oman suhteellisen nuoren kokemuksen mukaan noitimisperinne on elänyt myös isäni kotiseudulla Savossa, jossa meille lapsille valmistettiin pääsiäisluudat, ja Kuusamosta kotoisin oleva täti uskoi myös vahvasti perinteisiin trulleihin. Savossa perinne oli tosin lähinnä pilaileva ja liittyi osaltaan lasten leikilliseen huijaamisperinteeseen, jonka tarkoituksena oli opettaa olemaan uskomatta kaikkeen. Pienen tytön mielikuvitusta ajatus kuitenkin kiehtoi.

Pukeutuminen liikkeellä oleviksi hengiksi ei suomalaisessa perinteessä liittynyt pelkästään pääsiäisperinteeseen. Se on ollut vahvasti myös osa kekriä (kerittäret ja kekripukit) ja nuutinpäivää (nuuttipukit). Uudellamaalla nuuttipukit olivat elävää perinnettä vielä 1950-luvulla. Varsinkin nuuttipukki perinne muistuttaa kovasti amerikkalaista Halloweenia. Sen juuret (kuten myös joulupukki-nimityksen) lienevät kekripukki-perinteessä, joka ilmeisesti kirkon vaatimuksesta siirtyi joulun aikaan muiden syksyisten kekriperinteiden tapaan (esim. juureslaatikot).

Alunperin noitimisperinne on mahdollisesti peräisin Ruotsista. Siinä noidiksi pukeutuneet lapset kiertävät toivottamassa hyvää pääsiäistä.
 

Virpominen

Virvon varvon vitsasella,

koskettelen pajun oksasella,

isännälle ikä pitkä,

emännälle perä leveä,

tyttärelle punaset posket,
pojalle hyvä hevonen.

Virpomisperinteen kristilliset juuret ovat ikivanhat. Jo 300-luvulla saatettiin kiertää palmun oksat kädessä muistuttamassa Jerusalemiin saapumisesta. Ortodokseille palmusunnuntai on pääsiäisen, ylösnousemuksen esijuhla. Jo kristillisissä apokryfikirjoissa kerrotaan juuri lasten levittäneen vaatteita ja palmun oksia ratsastajan eteen. Pohjolassa palmun oksat korvautuivat ensinnä keväällä heräävillä kasveilla.

Kukkivat pajut ovat kevään ensi merkkejä.

Virpomisperinne levisi luteri-laisille jo Karjalassa ja Inkerissä, mihin ortodoksipiireissäkin on suhtauduttu melko suopeasti. Karjalassa ja Itä-Suomessa luterilaisetkin virpovat omissa pyhävaatteissaan. Ortodoksisissa piireissä virpomis- ja noitumis-perinteiden sekoittumista sen sijaan yleensä vierastetaan, koska noitia pidetään pahoina hahmoina. Muutkin saattavat ärsyyntyä virpomisperinteen nykymuodosta, jota joskus pidetään kerjäämisenä.

Ortodoksisessa virpomis-perinteessä lapset koristelevat oksia jo hyvissä ennen pääsiäistä. Virpomaokan tulisi olla kolmihaarainen, mikä kuvaa kolminaisuutta. Samalla he opettelevat perinteisiä virpomisloruja. Perineen mukaan virpojat eivät pukeudu naamiasasuihin, vaan pukevat päälleen omat siistit vaatteet. Virpomistapojen opettelu on ortodokseille osa uskonnollista kasvatusta. Perineestä opetetaan, että virpominen tapahtuu Jeesuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi.

Pajunoksat siunataan palmusunnuntain aaton iltahartaudessa. Palmusunnuntaina lapset sitten kiertävät toivottamassa sukulaisille ja ystäville siunattua vuotta. Tapana on, että virpomispalkka saadaan vasta paaston päätyttyä pääsiäisenä. Lapsille opetetaan, ettei virpomaan kuitenkaan mennä palkan vuoksi.

Virpoi, varpoi, tuoreeks terveeks.

Isännäl, iso vassa

emännäl perä leviä.

Poika tuokoon minijän

tytär hyvän sulhaisen.

siulle vissat, miulle palkka.

Miulle muna kanasestais

maitotilkka lehmäsestäs,

vähä voita vakkasestas

kopeekka kukkarostas.
Luoja sinnuu siunatkoon.

- Virpomaloru Kannakselta -

Monissa perinteisissä virpomaloruissa esiintyy onnentoivotuksia, palkanpyytelyjä ja leikillisiä uhkailuja. Jos lupaus palkasta viipyi virpoja saattoi alkaa uhkailla huonolla onnella. Samanlaiset toivotukset liittyivät Karjalassa muihinkin tapahtumiin. Esimerkiksi niiton päättyessä saatettiin toivottaa isännälle isoa mahaa, emännäl paksua perää ja taloon paljon tavaraa. Ortodoksista perintöä oleva virpomisperinne levisi siirtokarjalaisten mukana muuhun maahan ja samalla monin paikoin sekoittui noitimisperinteesen.


Virpomisen ohella pääsiäismunat ovat
tärkeä osa ortodoksiperinnettä.



Virpomisoksaa kutsutaan nimellä virpa. Sanan alkuperä on balttian kielisissä, josta tulee myös suomen-kielen sana virpi, ohut oksa. Varpo-minen liittyy kielissä sanoihin varpa ja varpu. Karjalassa palmusunnuntai on virbo(i)-pyhäpäivä. Sanan syntyyn on lisäksi vaikuttanut venäjänkielinen pajua tarkoittava sana verba, joka on samaa indoeurooppalaista perua kun balttiankielten sanatkin. Varpa sana on samaa johdosta kuin varvas. Äänteelli-sesti sana virpoa muistuttaa virvoitta-mista ja virkistämistä, joihin se helposti yhdistyy onnen toivottamisen kautta.  Tästä johtuen virpojat kiersivät esimer-kiksi  Inkerissä jo varhain aamulla herättämässä talonväkeä.



Virpomiseen liittyi monesti myös lähimmäisen avun elementti. Jos lapset kävivät virpomassa isossa talossa, sieltä saatettiin käskeä isä käymään. Kun isä sitten vieraili talossa, sai hän pääsiäislahjaksi viljaa, jota voidaan pitää eräänlaisena köyhän apuna. Ventovieraiden ovia ei kuitenkaan koskaan kolkuteltu. Karjalassa lapset saattoivat koristella vitsoja ennen sotia esimerkiksi sanomalehtipaperilla.

Mi on puista ensimmäinen?
Paju puista, mätäs maista,

tianen ilman lintusista,

kiiskinen veen kaloista.

(Kalevalan kolmannesta runosta)

Täysin kristillinen ei myöskään virpomisperinne ole, vaikka se onkin vahvasti kristillistynyt. Suomalaisugrilaisilla kansoilla oli tapana karkoittaa oksanheilautuksella pahaa esimerkiksi hautajaisissa. Toisaalta esimerkiksi taikavarvut ovat olleet yleensä pajunoksia.