Valistuksen aikausi ja tyyli

Voltaire oli eräs valistuksen
keskeisiä ajattelijoita.

Valistus oli 1700-luvun lopun eurooppalainen aatesuunta (filosofia), joka korosti järjen ja tiedon merkitystä. Tavoitteena oli uusi uljas ihminen. Keskeisiä teemoja olivat tiede ja kaikenlainen vapaus. Luonnontieteet olivat edenneet aiemmilla vuosisadoilla, ja ne ja uusien mantereiden myötä löytyneet toiset kulttuurit alkoivat vaikuttaa käsityksiin yhteiskunnasta ja uskonnosta.

Saman aikaisesti yhteiskunta, erityisesti Iso-Britanniassa, mutta myös muissa länsimaissa, pinnisteli teollisen vallankumouksen kourissa, joka mursi vanhaa luokka- ja työnjakoa sekä ajoi ihmisiä maalta kaupunkeihin. Valistuksen johtajat kokivat olevansa älykköjä, joiden tehtävä oli pelastaa maailma järjettömyyden ja taikauskon vallasta.

Liikkeen isoisiä olivat John Locke ja Thomas Hobbes, jotka vastustivat yksinvaltaisuutta ja uskonnon asemaa jo 1600-luvulla. Varsinaisia valistusajattelijoita olivat esimerkiksi Voltaire, Rousseau, Kant ja Goethe. Kuuluisin suomalainen valistus ajattelija oli Anders Chydenius. Liberalistinen aate syntyi valistusaikana ja silloin istutettiin myös sosialismin ensimmäiset siemenet. Näihin aikoihin oli useimmissa taiteenlajeissa siirrytty rokokoosta uusklassiseen tyyliin. Pukeutumisessa uusi aika alkoi 1780-luvulla. Sitä ennen muoti noudatteli 1730-luvulta alkanutta kehitystä. Pohjoismaissa seurattiin kustavilaista tyyliä.

Rokokoo ja uusklassinen tyyli
Rokokoo tyylin erityispiirteitä oli ollut innostus kiinalaisuuteen, valoisat luontoaiheiset maalaukset, posliinipatsaat ja musiikissa kepeä galantti-tyyli. Pukeutuminen oli tärkeää ja siihen käytettiin paljon varoja. Taidokkaat kampaukset puuteroitiin. Köyhemmillä oli varaa kampauksiin harvemmin ja niissä pesivätkin herkästi syöpäläiset. Kengät olivat siroja, eikä niistä oikein ollut kävelemiseen. Myös miesten muoti oli hyvin värikästä ja koristeellista. Rokokoo tyylille tyypillistä olivat viuhkat, monokkelit ja kauneuspilkut.

Tyylikkäästi uusklassista

Pompeiji oli sattumalta löydetty 1599. Sekä Pompeijin että Herkuleumin kaivaukset pääsivät vauhtiin 1730-40-luvuilla. Kaivaukset jatkuivat koko 1700-luvun loppupuolen. Niillä lienee ollut vaikutus myös uusklassisen tyylin syntymiseen noin 1765 tienoilla. Tyyli vaikutti joillakin taiteen aloilla 1800-luvun lopulle saakka. Vaikutteita se sai antiikin Roomasta ja Kreikasta. Maalauksissa korostuvat aiempien pastellien sijaan puhtaat värit ja valon ja varjon vaihtelut (chiaroscuro). Aluksi tärkeässä asemassa oli kreikkalainen antiikki, myöhemmin Napoleonin Ranskassa aatteellisista lähtökohdista johtuen myös roomalainen. Taide usein muistutti eniten roomalaista kopiota hellenistisestä taiteesta.

Kustavilainen tyyli oli uusklassisen tyylin oma koulukuntansa, joka vaikutti Kustaa III:n ja hänen poikansa Kustaa IV Aadolfin hallintokausilla (1771-1809). Tyyli kattoi arkkitehtuurin ja sisustuksen. Varhaiskustavilainen tyyli alkoi ruotsalaisten arkkitehtien 1740-50-lukujen matkoista Italiaan ja Ranskaan. Pariisilaisten mallikirjojen avulla pyrittiin seurailemaan kreikkalaista makua (goût grec). Suomessa tyylin merkittävin edustaja on Mustasaaren kirkko.

Kustavilainen sisustus

Varsinainen kustavilainen tyyli alkoi kuningas Kustaa III:n hallintokaudella, hänen 1783-84 Italian matkansa jälkeen. Antiikin tyylin lisäksi esikuvana on ollut myös 1500-luvun italialainen palladonistinen renesanssiarkkitehtuuri. Tyyliä on kuvattu myös ultradoristiseksi. Hämeenlinnan kirkko on puhtainta kustavilaisuutta Suomessa. Myöhäiskustavilainen tyyli vallitsi Kustaa III:n kuoleman jälkeen ja Turun Akatemia (1817) on sen merkittävin esimerkki Suomessa. Myöhäiskustavilaisuus oli tyyliltään korutonta ja ankaraa. Keskeistä oli suunniteltu käytännöllisyys, hyödyllisyys ja taloudellisuus.

Ruotsin kuningattaren puvussa
leveät pönkät (1773-1775)

1700-luvun puolivälin tienoon naisten pukumuoti
Jo myöhäisbarokin aikana muodin keskus oli siirtynyt Ranskan kuninkaan hoviin ja ranskalainen hovimuoti saneli muotia miltei koko 1700-luvun ajan. 1700-luvun loppu puolella tärkeänä esikuvana oli mm. Marie Antoinette.

Ranskalaisessa pukumuodissa tärkeä murros tapahtui 1730-luvulla, kun myöhäis-barokin pukeutumistyyli vaihtui rokokooksi. Murros ei ollut yhtä jyrkkä kuin empire tyylin synty 1800-luvun lopulla ja monet aiemmat tyylit jatkoivat eloaan uudelleen muodistettuna. 1730-1780-lukujen muodille oli tyypillistä aamupukujen eli kotiasujen siirtyminen ensin katumuodiksi ja myöhemmin muodollisimmiksi hoviasuiksi. Näin kävi useimmillekin tyyleille. Pukutyylit olivat muodissa rinnan eikä niiden tarkkaa järjestystä ole mahdollista määritellä.

Yleinen piirre aikakauden naistenasuille oli, että päällypuku saattoi olla joko edestä avoin (jolloin alushameet näkyivät) tai suljettu. Avointen pukujen alushameet olivat yhtä koristeellisia kuin päällyspuvutkin ja ne oli joko sävytetty puvun sävyyn tai kontrasti-värisiä. Hovipuvussa olennaisena osana olivat pönkät eli panniers (korit), jotka kohottivat pukua molemmilta lanteilta. Nämä hametta kohottavat kehikot saattoivat olla hyvinkin suuret. Pönkät saattoivat levittää hametta lanteilta jopa pari metriseksi. Vaikutelma oli litteä. Etupuolella oli koristeellinen miehusta.

Muotokuvassa säkkiselkäpuku

1700-luvun alkuvuosikymmeninä syntyi niin sanottu säkki (saque) eli ranskalainen puku (Robe à la Française). Se oli pukutyyli, jossa takaosa puvusta laskeutui viittamaisesti (tai säkkimäisesti) harteilta alaspäin helmaan saakka (Watteau-selkä). Etupuolella leikkaus oli vyötäröllä. Aluksi tämä oli hovipuku, jonka kanssa käytettiin pönkkiä (robe à la panniers). Puku oli barokkikauden kotiasu, joka nousi rokokookaudella hoviasun asemaan.

Robe à la Polonaise

Sen rinnalla oli ainakin britanniassa jatkuvasti myös perinteinen edestä ja takaa vyötärölinjainen asu, jolla oli eri nimiä. Se tunnettiin usein myös nimellä englantilainen (Robe à la Anglais). Puku oli muuten hyvin samanlainen, mutta siitä puuttui ranskalaisen puvun erikoinen selkä. Tyyli oli olemassa koko aikakauden, mutta nousi muodin huipulle vuosisadan jälkipuolella. Englantilainen tyyli oli pukuhistoriallisesti vähiten erikoisin.

Myöhemmin syntyi myös edellisen variaato puolalainen puku (Robe à la Polonais), jossa päällyspuvun helmoja oli takaa kohotettu useammalla kiinnikkeellä. Myös alushameen helmat olivat tavallista lyhyemmät ja paljastivat nilkat, toisinaan enemmänkin. Tyylillä haettiin eräänlaista romantisoitua paluuta maalle paimentyttöä tai karjakkoa muistuttavalla tyylillä. Tämä puku tuli myöhemmin uuteen muotiin 1800-luvun kertaustyyleissä, mutta oli silloin jo menettänyt perinteisen maalaisen leimansa.

Bruswik

1700-luvun toisella kolmanneksella muotiin olivat tulleet kaksiosaiset asut, jotka muodostuivat päällysjakusta ja alushameesta. Bruswick oli kaksiosainen puku, jossa oli lantiomittainen korkeakauluksellinen tai hupullinen jakku ja hame. Hihoissa oli päällyshihat, jotka päättyivät kyynärpäissä liehukkeisiin ja pitkät alushihat. Sen esikuvana oli saksalainen pukeutuminen.

Caraco oli yksinkertianen tyköistuva takki, jonka pääasiallisena koristeena oli käytetty kangas. Takaa ja sivuilta se oli 3/4 mittainen, mutta edessä miehustan kohdalla päättyi sen alle. Se oli alunperin maanviljelijöiden ja käsityöläisten asu, jonka yläluokka omaksui maalais- ja kotiasukseen. Se oli tyyliltään maalainen ja nousi suosituksi vallankumouksen aikana, kun haluttiin osoittaa olevansa demokraattisia. Aluksi hihat olivat kyynärmittaiset, 1790-luvulle tultaessa pitkät ja istuvat. Pet en l'Air oli edestä kuten caraco-jakku, mutta sen takaosa oli kaavoitettu säkkimäiseksi. Se ulottui aluksi takaa polviin, mutta lyheni vähitellen.

Ratsastusasu muodostui perinteisesti alushameesta, liivistä, puserosta, takista ja hatusta ja muistutti miesten vastaavaa asua (takki: justaucorps). Toisinaan takkiin ommeltiin valeliivi ja myöhemmin liivistä luovuttiin kokonaan. Ranskalaiset omaksuivat myös englantilaisilta pitkän ratsastustakin (redingote), jossa oli pitkät hihat ja suuret käännetyt kaulukset. 1700-luvun viime vuosikymmeninä takista kehittyi muodikas asu, jota käytettiin päällysvaatteena muulloinkin kuin ratsastaessa ja Italiassa virallisemmissakin tilanteissa.

Amerikkalainen liinalakki

1700-luvun alkupuolella tulivat muotiin aiemmin yöasuina käytetyt myssyt ja lakit. 1770-luvulla muotiin tulivat äärimmäiset hiustyylit. Sisäoloissa käytettiin liinalakkeja ja -myssy (en: mob cap). Monet suomalaiseen kansanpukuun kuuluvat päähineet, kuten tykkimyssy (en: bonnet) ja liinalakki, näyttävätkin olevan rokokoo muotia. Monet näistä myssyistä olivat yhteydessä maalaistyyliseen pukeutumiseen, joka oli muodissa 1770-luvulla. Pitsien käyttö vaatetuksessa oli edelleen 1700-luvulla runsasta, kuten se oli ollut barokin aikana, vaikka pitsit hieman kevenivätkin.

Ohjeita rokokoopukujen valmistamiseen:
Oheisella sivulla vanhoja kaavoituksia rokokoopukuihin (Robe de Francaise & Robe de Francaise) ja piirroksia pönkistä ja muitakin kaavoja
La Couturière Parisienne: 1700s How to

Osa lähteistä ja linkkejä:Eighteenth-Century Silhouette and Support
18th Century Women's Fashion
HWW Foorumi: Vuosisadan loppupään robe à l'anglaise, malleja ja kuoseja
18th Century Printed Cotton Fabrics
Robe à l'Anglaise Or Robe à la français
Fashion Encyclopedia: Robe à la Française, Robe en Chemise & Polonaise
Bissonnette on CostumeTaidehistorian tietoikkuna: Uusklassismi
Finnish Roots: Headgear in women's lives
American Revolution: 18th century French, English and American Clothing