Saturnalia - roomalainen keskitalven juhla

Maanviljeyn jumala Saturnus.

Nykyiseen joulukuuhun sijoittunut Saturnalia oli alkujaan vuoden-vaihteen juhla, jossa juhlittiin maatalouden jumala Saturnusta ja menneen vuoden satoa. 

Aunperin saturnaliaa vietettiin Juliaanisen kalenterin mukaisesti 17. päivänä joulukuuta, mistä se viimeistään tasavallan ajan loppupuolella pidentyi viikon kestäväksi juhla-ajaksi. Toisaalta keisarikuunan aikana juhla taas lyheni 3-5 päiväiseksi.

Kun syyskylvöt olivat valmiit, oli sopiva aika juhlia maanviljelyksen jumala Saturnusta. Juhlan aikana palattiin hetkellisesti Saturnuksen valtakunnan kulta-aikaan. Hyväntahdon juhlan alla riidat pyrittiin sopimaan.

Juhla muistutti paljon kreikkalaisen Kronoksen juhlaa. Se alkoi myös paljain päin tehdyllä uhrilla, joka toimitettiin Saturnuksen temppelin edessä, Capitoliumin juurella. Rituaaliin kuului Saturnuksen patsaan vapauttaminen ikeestä ja asettaminen yltäkylläiselle pedille. Saturnuksen temppeliä, jossa myös valtion aarekammio sijaitsi, pidettiin kaupungin vanhimpana temppelinä.

Noppapelit kuuluivat Saturnalian
viettoon (Pompeiji).

Vuodesta 217 eaa. lähtien uhria seurasi yhteinen valtiovallan järjestämä juhla-ateria. Saturnalia oli roomalaisista juhlista suosituin. Saturnalian katsotaan vaikuttaneen myöhempään kristillsen joulun juhlintaan. Sillä lienee ollut myös vaikutusta keskiaikaiseen karnevaaliperinteeseen.

Vapautta ja pitoja

Saturnalian juhlinta sai monenlaisia epävirallisia muotoja. Sen aikana vierailtiin ystävien luona, nautittiin hyvästä ruuasta ja juomasta, annettiin pieniä lahjoja sekä pidettiin yleisesti hauskaa. Koristeena oli tähtien ja auringon kuvia ja pöydät notkuivat syksyn sadon herkuista.

Saturnalia oli vapaapäivä kaikesta työstä. Koulut olivat kiinni ja jopa ruumiillisesta harjoittelusta (eli urheilusta) pidättäydyttiin. Oikeus oli suljettuna, eikä tuomioita annettu, eikä myöskään sotaa voitu julistaa. 18-19. päivänä, jotka olivat myös vapaata julkisista toimista, perheet juhlistivat Saturnaliaa kotonaan. Aamulla kylvettiin ja sitten uhrattiin Saturnukselle perinteinen juottoporsas.

1800-luvun käsitys riehakkaasta Sautrnaliasta.

Saturnalia oli vapauden juhla. Juhlaan liittyivät ylösalaisin käännetyt roolit, joissa orjat saivat juhlia ja isännät ottivat palvelijan roolin. Juhlintaa johti eräänlainen joukkojen valitsema juhlakuningas. Hulluilla määräyksillään hän loi juhlaan tahallista kaaosta ja keisarikunnan aikaan kenties pilkkasi myös yksinvaltaa. Uhkapelit ovat juhlan aikana poikkeuksellisesti sallittuja. Pukeutuminen saattoi olla tahallisen mautonta.

Sigiralia, 19. päivä, oli lahjojen antamisen päivä. Saturnalian henkeen kuului, etteivät ne saaneet olla arvokkaita, eivätkä osoittaa antajansa asemaa. Lahjat olivat usein saviastioita, sigarilla vahahahmoja, kynttilöitä tai käytännön piloja. Myös makeita herkkuja saatettiin lahjoittaa. Kynttilöitä pidettiin kasvunsa aloittavan auringon vertauskuvina. Lapsille annettiin leluja. Usein lahjojen mukana oli myös värssyjä. Lahjoja saatettiin antaa myös muina juhlan päivinä.

Antoine Caletin (1700-luku) Saturnalia.

Saturnalia oli toivorikas ja haaveellinen juhla. 19.päivänä vietettiin Opaliaa Saturnuksen puolison sadonkorjuun jumalatar Opsin juhlaa. Ops oli maan äiti ja vaurauden jumalatar, jonka palvonta oli omaksuttu sabiineilta (Rooman eteläpuolinen muinainen kansa). Opaliana annettiin lupauksia maata eli Opsin elementtiä  koskettaen.

Auringonjumalan juhlinta seurasi saturnaliaa

Joskus saturnaliaan sekoitetaan myös joulukuun 25. päivä eli voittamattoman Auringon (Sol Invictus) juhla, jota vietettiin 200-luvulta (jaa) lähtien ja joka myöhemmin Konstantinuksen aikana noin sata vuotta myöhemmin vaihtuu kristuksen symtymäpäiväjuhlaksi. Roomassa oli aurinkoa palvottu aiemminkin, mutta Aurelianus nosti sen ensimmäisten jumalien joukkoon.

Aurelianus rakennutti Auringolle uuden temppelin, jonka pääpapeiksi valittiin senaattoreja. Tarkoitus oli tehdä auringontemppelin pappeudesta arvoasema. Monet senaattorit kuitenkin asettivat toiset pääpappien tehtävät auringontemppelin pappeuden edelle. 

Marraskuu, kuolonkuu

Ensiksi pitää pyytää kaikilta säännöllisiltä lukijoilta anteeksi, että lokakuun kirjoitus jäi väliin muuton ja muiden pakollisten projektien viedessä mehut. Tässä kuitenkin marraskuu:

Marraskuussa luonto kuolee, jolloin selitystä kuukauden kuolemaan viittaavalle nimelle ei tarvitse ihmetellä. Selitys saattaa kuitenkin olla kaukaisempaa perua ja liittyä ikivanhoihin eurooppalaisiin syysuskomuksiin.

Hugo Simberg: Kuoleman puutarha
(Tamperen tuomiokirkko)

Suomen kielen marras-sana (marta) on etäistä sukua ranskan sanalle mort, latinan sanalle mori ja espanjan sanalle muerte, mutta alkuperä lainalle on kuitenkin indoiranilainen ja peräisin nykyiseltä Etelä-Venäjältä. Se on lainattu vähintään 2000 vuotta sitten.

Indoeurooppalaisessa kantakielessä sana on ollut muodossa martas ja muinaisintiassa sana on sama kuin suomessa eli marta. Tässä näkyy vahvasti suomen kielen taipumus säilyttää lainasanat alkuperäisessä lainatussa muodossaan.

Meillä sana on eri murteissa tarkoittanut kuollutta, kuolevaa tai kalmankalpeaa. Martaaksi on kutsuttu myös kuoleman ennettä, joko epätavallista tapahtumaa tai olentoa. Esimerkiksi metsästä suoraan metsästäjän eteen juossutta saaliseläintä ei tämän vuoksi ole ei ole kannattanut ampua, ettei metsämieskin pian kuolisi.

Marraskuu saattaa olla saanut nimensä kuolevasta luonnosta, jolloin maa on martaana. Maailma on vaipumassa talven hautaan. Toinen mahdollinen selitys liittyy eurooppalaiseen vuodenvaihteeseen satokauden päätteessä, jolloin suomalaisessakin perinteessä ns. jakoaikana kuolleetkin vierailivat elävien luona. Marras-aikana vietetty satokauden päätösjuhla kekri oli pitkään vuoden tärkein juhla.

Meillä uskottiin, että myöhäissyksyn jakoaikana raja kuolleiden- ja elävien maailman välillä ohenee ja menneiden sukupolvien sielut voivat tulla vierailulle. Sinänsä tätä ei pidetty mitenkään kammottavana, vaan se liittyi vainajanpalvontaan ja suvun esi-isiin. Koska ihmiset elivät aikoinaan luonnon rytmissä, niin ehkäpä usko kuolleiden maailman läheisyyteen liittyykin kuoleman näkymiseen luonnossa.

Jakoaika oli aikaa kahden vuoden menneen ja tulevan välissä. Sen avulla tasattiin aurinko- ja kuuvuoden välistä epätasapainoa. Jakoajan sijoittuminen vaihteli, mutta se sijoittui aina myöhäissyksyyn. Tämä aika heijasteli tulevaa vuotta pienoiskoossa ja kertoi siitä, millainen tuleva vuosi tulisi olemaan sään ja muunkin puolesta.

Suomalainen kalenteri

Vaikka meillä viikonpäivät on lainattu ruotsista, niin kuukausien nimet ovat vanhaa omaa alkuperää ja liittyvät kansanomaiseen kalenteriin, jonka juuret saattavat olla pakana-ajalla asti. Kuukausien nimet heijastavat meillä luonnon muutosta. Pääosa kuukausien nimistä löytyy nykyasussa jo ainakin 1705 almanakasta.

Tammikuu jakoi talviajan kahtia ja on sen keskus. Tammi, tarkoittaa paitsi puuta, myös akselia ja napaa. Helmikuu liittyy suojasään jälkeisessä pakkasessa syntyviin puiden oksien jäähelmiin. Sydäntalven ensimmäistä suojasäätä odottiin, koska siitä laskettiin aika rukiin korjuuseen.

Vanha suomenruotasalainen almanakka.

Sananparren mukaan maaliskuu maan avaa ja maaliskuu on joskus ajateltu viittaavan lumen alta esiin tulevaan maahan ja olevan maa-sanan johdannainen. Yhtä mahdollinen selitys kuukauden nimelle on mahlakuu, jolloin nimi olisi myöhemmin sekoittunut maa sanan johdannaisiin. Sana maalis on saattanut tarkoittaa myös koillista.

Huhti-, touko-, kesä-, heinä- ja elokuu ovat saaneet nimensä maanviljelijän työvaiheista. Huhtikuussa lähdettiin tekemään huhtaa eli havupuukaskea. Toukokuussa alkoivat toukotyöt ja heinäkuussa heinätytöt. Elokuu oli elonkorjuun, eli viljan keruun kuukausi. Aiemmin elokuu on tunnettu myös mätä- ja kylvökuuna, mutta nykynimellä se löytyy jo 1600-luvun virsikirjassa.

Sen sijaan kesäkuu tulee lounaismurteiden kesantoa tarkoittavasta kesä sanasta. Kesantopelto kynnettiin ensikertaa kesäkuussa. Suvikuusta on puhuttu aiemmin mm. 1706 almanakassa.

Syksyn kuukausista haasteellinen nykyihmiselle onkin vain marraskuu. Syyskuu tuo syksyn ja lokakuussa on usein loskaista. Joulukuun nimi on melko tuore, sillä vielä 1700-luvulla puhuttiin talvikuusta eli talven ensikuukaudesta.

Yleiseurooppalainen kalenteri taas pohjaa ikivanhaan roomalaiseen perinteeseen ja siinä palvottuihin jumaliin ja juhlapyhiin. January (lat. Ianuarius) oli esimerkiksi Januksen, kaksikasvoisen alkujen ja loppujen jumalan kuukausi.

Belle Epoque - toivon kultakausi

Belle epoque on nostalginen nimitys vuosisadan vaihteen kukoistuskaudelle Euroopassa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Aikakautta leimasi eräänlainen viattomuus, kehitysusko ja huolettomuus.

Muisto maailmannäyttelystä 1889.

Belle epoque (suloinen tai kaunis aika) 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa oli toiverikasta aikaa, koska talous kasvoi, maailma tuntui kehittyvän kiihtyvällä vauhdilla ja ihmisten elintaso parani. Erityisesti keskiluokka vaurastui, mutta myös työväenluokkien asema parani. Maailmansotien kauhut ja 1930-luvun syvän laman aiheuttama kurjuus olivat vasta edessä. Käsite on nostalginen, sillä se syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen kuvaamaan sitä edeltänyttä kukoistuskautta.

Tekniikka kehittyi monella rintamalla. Kemian teollisuus otti suuria harppauksia. Kaiken kansan käyttöön saatiin polkupyöriä, jotka olivat aiempaa edullisempia liikkumisvälineitä lähietäisyyksillä. Myös joukkoliikenne kehittyi mm. hevosraitiovaunujen käyttöönoton ja raideliikenteen kehityksen myötä. Pienten moottorien kehityksen myötä syntyivät vähitellen autot, moottoripyörät ja lentokoneet, jotka mullistivat liikkumista.

Monissa Gallen-Kallelan kalevala-
aiheisissa töissä yhdistyvät jugend-
tyyli ja kansallisromantiikka.

Tekniikan kehitystä juhlistivat eri maailmannäyttelyt, joissa eri maat ja yritykset esittelivät uusia keksintöjään. Eräs merkittävimmistä oli Pariisin maailmannäyttely vuonna 1889, jonka symbooli oli väliaikaiseksi tarkoitettu Eiffel-torni. Näyttely järjestettiin osin Ranskan vallankumouksen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Impressionistinen taide kukoisti ja näyttelyssä esiin tuli myös uusi jugentyyli eli "Art Noveau". Suomen suuriruhtinaskunta oli mukana näyttelyssä paviljongilla, jonka koristeena olleet Akseli Gallen-Kallelan kalevalaiset kuva-aiheet koristavat nyt kansallismuseon aulaa.

Belle epoque taidemaailmassa

1870-luvun Ranskan ja Saksan välisten sotien jälkeen Euroopassa alkoi pitkä rauhallinen aika, joka edisti myös talouden ja tekniikan kehitystä. Aikakautta hallitsi usko tulevaisuuteen, luonnontieteisiin ja teknologian kehitykseen.

Myönteinen tulevaisuuden kuva heijastui taiteisiin ja kulttuurielämään, joihin ihmisillä oli varaa sijoittaa. Kahvilat, yökerhot, taidegalleriat, konsertit ja kulttuurisalongit kukoistivat. Belle epoque oli aiempaan esittävään taiteeseen eroa tekevän impressionismin kulta-aikaa. Samalla se synnytti uusia entistä modernimpia taidesuuntauksia kuten kubismin ja fauvismin.

Muchan Art Noveau kuvitusta.
Muchan kuvia julkaistiin niin
kalentereissa kuin mainoksissa.

Ammattiliittojen synnyn myötä varallisuus jakautui myös alempien luokkien hyödyksi ja hekin alkoivat tavoitella kauneutta elämäänsä. Taideteollinen muotoili valtasi alaa ja tuli tärkeäksi kilpailukeinoksi. Belle eppque synnyttikin taideteolliseen ja kaupalliseen jugend-tyyliin, joka tunnetaan myös Art Noveauna, uutena taiteena. Jugend syntyi eräänlaisena vastalauseena 1800-luvun kertaustyyleille, jotka pyrkivät kierrättämään vanhaa. Siksi sitä nimitettiin uudeksi tai nuoreksi tyyliksi. Kuvakieli oli epäsymmetristä ja luonnollista. Kaarevat linjat olivat hallitsevia.

Jugend heijastui myös arkkitehtuuriin ja Helsinki on eteläisen serkkunsa Riikan rinnalla yksi Euroopan hienoimmista Jugend kaupungeista. Jugendrakennuksia on paljon Kluuvissa, Eirassa ja Bulevardin tuntumassa - vanhan empirekeskustan reunamilla ja ympräistössä. Jonkin verran Jugend vaikutteisia rakennuksia on myös Hakaniemessä ja Etu-Töölössä.

Kirjallisuudessa ja musiikissa olivat vallalla myöhäisromantiikka, joka tunnettiin meillä kansallisromantiikkana. Suomi ei ollut poikikeus, sillä samanlainen kansallisten piirteiden ja historian ihannointi näkyi monien pienten eurooppalaisten, itsenäisyyteen pyrkivien kansallisuuksien kulttuurielämässä. Eräänä innoittajana olivat Grimin veljekset, jotka keräsivät saksalaista kansanperinnettä ja innoittivat kolleegojaan monissa maissa.

Naisten elämä kohentuu

Belle epoqueta värittivät monenlaiset uudistusliikkeet. Työväenliikkeen lisäksi suosittuja olivat erityisesti raittiusliike ja naisasianliike. Naisasianaiset eli suffaragetit ajoivat joskus asiaansa melko jyrkinkin keinoin ja herättivät herkästi paheennusta yleisen mielipiteen piirissä. Naisten asema parani kuitenkin vähitellen, vaikka monet asialleen omistautuneet kokivatkin muutosten olevan liian hitaita.

Yllättäen naisasialiikkeen toiminta heijastui myös pukeutumiseen. Yleisen hallitsevan korsetti-muodin rinnalle syntyi uudistusliike, joka pyrki naisten luonnolliseen pukeutumiseen. Reformistit luopuivat korseteista ja pukivat naiset rentoihin vaatteisiin. Liikkeen takana oli myös lääkärikunnan huoli aikakauden tiukkaan nyöritettyjen korsettien monenlaisista terveysvaikutuksista.

Ranskalaisen pilalehden kannaotto
poikamaiseen tyyliin
(edustajat oikealla).

Naisasia-naiset pyrkivät saavuttamaan arvovaltaa lainaamalla miesten tyyliä ja häivyttämällä vahvasti naisellisia piirteitä. Miesten tyylistä lainaaminen näkyi muotiin tulleina paitapuseroina, kravatteina ja olkapäiden korostamisena. Muotiin tulivat myös olkalinjaa leventävät suuret hihat. Raskaat leveät helmat kapenivat ja lopulta alkoivat vähitellen lyhentyäkin. Vuosisadan vaihteessa oli vallalla poikamainen tyyli, jossa suosittiin pieniä rintoja.

Samoihin aikoihin syntyi naisten räätäleitä, jotka ompelivat naisille jakkupukuja pitkine hameineen. Sen seurauksena naisten vaatteiden kaavoitus otti oppia miesten vaatteiden kaavoituksesta ja modernisoitui. Vaatteet alettiin kaavoittaa etu ja takakappaleisiin ja niihin alettiin ommella erilaisia sisäänottoja naisellisia muotoja kunniottaakseen.

Varhaiset pesukoneet olivat käsikäyttöisiä,
mutta helpottivat silti pesijpöiden työtä
käsinpesuun verrattuna.

Kodinkoneiden tulo markkinoille uudisti vähitellen myös kotielämää. Työtä helpottivat ensin alkeelliset pyykinpesukoneet ja tehokkaammat keittimet. Vähitellen markkinoille alkoivat tulla myös alkeelliset imurit, astianpesukoneet ja kylmäkaapit. Naisten elämän parantamiseen panostettiin, vaikkei uusien laitteiden jalkautuminen koteihin aina ollut kovin nopeaa.

1800-luvun lopulla äitiyskuolemat vähenivät lääkärien paremman ymmärryksen seurauksena. Vähitellen opittiin tekemään myös äidin hengen pelastavia keisarinleikkauksia. Synnynttäjien kivunpoisto parani, kun käyttöön otettiin eetteri, kloformi ja ilokaasu. Opittiin ennakoimaan vaikeita synnytyksiä raskauden aikaisen tarkkailun avulla. Kotisynnytykset olivat edelleen yleisiä ja alun alkaen usein sairaalasynnytyksiä turvallisempia. Sairaalasynnytystenkin turvallisuus parani, kun alettiin ymmärtää hygienian merkitys.

Moni vierastaa nykyaista feminismiä, mutta monet alkuperäisen naisasialiikkeen saavutukset ovat tehneet nykyajan elämästä tasa-arvoisemman ja paremman meille kaikille.

Hyvää Juhannusta ja hyvää kesää!

Blogini jää nyt parin kuukauden lomalle ja palailee taas kuvioihin elokuussa. Hyvää lomaa ja erityisesti hyvää yöttömän yön juhlaa kaikille lukijoille.

CC-BY-2.0 by Joonas Lyytinen

1900-luvun vaateohjeita netistä

Netistä löytyy jonkun verran vanhoja (vintage) tai vanhan tyylisiä (retro eli reproduction) ohjeita vaatteiden valmistamiseen. Tein aiemmin otoksen lähinnä ns. historiallisiin eli yli 100 vuotta vanhojen ja historiallista tyyliä edustavien vaatteiden ohjeisiin. Ajattelin tässä viitata vähän tuoreempaan materiaaliin, jota löytyy verkossa. 

Tämä ei ehkä ole kaikkein mielenkiintoisimpia artikkeleita ja pyydän sitä jo näin etukäteen anteeksi. Toivottavasti siitä kuitenkin on iloa ainakin joillekin lukijoille.

Burleski tähti Gypsy Rose Lee ja
1930-luvun glamouria.

Hieman sanastoa:

Antiikki = yli 100 vuotta vanha vaate tai asuste tai esine

Dieselpunk = retro-futuristinen 1950-luvun kirjallisuus- ja tyylisuuntaus (mm. Indiana Jones-elokuvat) vrt. steampunk ja cyperpunk; suuntaus ei liene kovin suosittu Suomessa
Fiftarit = 1950-luvun tyyliin pukeutuvat, monesti vanhoja autoja ja/tai tanssia harrastavat tyylittelijät (lähinnä kotimainen termi) - lähellä rockabilly-tyyliä
Flapper-tyyli =  1920-luvun moderni pukeutumistyyli; englanninkielisissä maissa flapper viittaa 1920-luvun rohkeisiin nuoriin naisiin, jazz-tyttöihin
Hippi-tyyli = 1960-1970-luvun kukkaiskansan rento pukeutumistyyli
Pin up -tyyli = vanhoista pin up -kuvista inspiraatiota hakeva seksikkään-naisellinen retro-tyyli
Retro = eli reproduction (uudelleentuotanto) eli vanhaan tyyliin tehty vaate tai asuste (tai myös esine); voi viitata myös muuhun mennneen uudelleen kertaamiseen esim. vanhojen tietokonepelien pelaamiseen tai vanhan tyylisen musiikin harrastamiseen
Rockabilly-tyyli = musiikkisuunnasta nimensä saanut retro-vaatetustyyli, jossa naisilla on paljon tyllihameilla pönkitettyjä kellohelmoja ja miehet pukeutuvat 1950-1960-lukujen rentoon tyyliin
Swing-tyyli = lähinnä 1920-1940-lukujen vaatetus (musiikillisesti swing viittaa vuosiin 1935-1946; sitä edelsi 1920-luvun ns. jazzin kultakausi; pukeutumisen osalta nämä kaksi kautta katsotaan tyylillisesti toistensa jatkoksi)
Tiki = Havaijilaista perinnepukeutumisesta inspiraatiota ottanut aito 1950-luvun lopun pukeutumis- ja sisustustyyli. Tyyliin kuuluivat havaijilaispaidat (eli Aloha-paidat), löyhät muumuu-mekot ja trooppiset kukkakuosit sekä usein hauskat tiki-hahmot, jotka saivat vaikutteensa polynesialaisista vanhoista jumalakuvista tikeistä
Vintage = alle 100 vuotta vanha aidosti vanha vaate tai asuste (tai myös esine); toisin kuin retro viittaa yleensä lähinnä vaatetukseen (tai viineihin, joissa tarkoittaa vuosikertaa)

1920-luvun tyyliä -
Marilyn Miller &
Glifton Web.

Vintage-tyyli = pukeutuminen vanhahtavaan tyyliin, joskus puhtaasti jonkun aikakauden mukaan tai toisinaan eri tyylejä sekoitellen - käytännössä usein retron synonyymi

1920-luvun jazztytöt

1920-luvun nuoret naiset eivät olleet valmiita luopumaan tyttövuosien lyhyistä helmoista ja kasvamaan vakaviksi naisiksi korsetteineen. Joskus puhutaan poikatytöistä, mutta koska 1920-luvun vaatteiden mallit vastaavat malliltaan edeltävien vuosikymmenien tyttöjen tyyliä, puhuisen itse mieluummin tyttöjen vuosikymmenestä. Korkeat helmat sopivat mainiosti aikakauden muotitanssin charlestonin tanssimiseen. Saksaksi 1920-luvun leningit ovatkin charlestonmekkoja (charlestonkleid).

Glamourin ja swingin kulta-aika (1935-1941)

1930-luvun elokuvaglamouria:
Dolores del Rio ja Everett Marshall 
elokuvassa "I Live for Love" 1935.

1930-luvun alussa tyyli alkoi muuttua naisellisemmaksi. Glamourin kulta-ajaksi osuvat vuoden 1935-41, jolloin tyyli oli naisellisimmillaan ennen sota-ajan aiheuttamia rajoituksia ja sotilastyylin vaikutuksia naisten muotiin. 1930-luvulla Hollywoodin tähtikultti oli voimissaan sellaisten nimien kuin Greta Garbon, Marlene Dietrichin ja Joan Cradford hallitessa valkokankaita.

1930-luvulla vaatteet leikattiin usein diagonaalisesti kangasta säästelemättä, jolloin puku istui tiukasti vartaloa nuollen ja siihen tuli vinoleikkauksen johdosta hieman joustoa. Tämän tyylin ompelu vaati ammattitaitoa, eivätkä kokenemattomien ompelijoiden luomukset olleet aina kovin onnistuneita. Naisten vaatetukseen kuului myös melko nykyaikaisen oloinen jakkupuku.

Dior ja vanhan tyylin kertaus

Audrey Hepburn &
Roman Holiday 1953.

Sota-ajan pihistelyn jälkeen 1947 Dior julkaisi niin sanotun uuden tyylinsä, jossa vaikka se olikin poikkeava sota-ajan niukkaan tyyliin nähden, ei ollut paljoakaan uutta 1930-1940-luvun vaihteen tyyliin verrattuna. Tyyliltään 1950-luvun alku olikin monessa mielessä nostalgiaa ja konservatiivista pukeutumista. Aikaisempien vuosikymmenten kokeilevuus loisti poissa muodista. Korsetitkin palasivat rajoittamaan naisvartaloita.

1950-luku oli konservatiivinen vuosikymmen jolloin naisten odotettiin palaavan kotiin, jotta palaaville sotilaille olisi töitä. Sota-ajan monessa mielessä vapaamielinen ajattelu kiristyi ja vastareaktiona syntyi nuorison kapina. Musiiikki toimi edelleenkin vaikuttajana ja Rockin nousu vaikutti sekä nuorisokulttuuriin nousu 2. maailmansodan jälkeen. Nuorisokulttuuri ja kapina heijastui sitten nuorisotyyliin, joka ensi kertaa 1900-luvun aikana todella poikkesi aikuisten tyylistä.

Vintage ja retro ohjeita

Vintage ohjeita on helppo löytää virkkaukseen ja neulontaan, vaikeampi ompelua varten. Ompelu ohjeita löytyy, mutta selvästi harvemmasta ja joskus satunnaisesti myös neuleohjeiden joukosta. Kiinnostavan oloiset ohjeet kannattaa poimia talteen, sillä ensi kerralla niitä ei ehkä enää olekaan siellä, missä näit ne viimeksi.

Suosikki lähteeni vintage ohjeiden maailmaan on Vintage Pattern Files -blogi, joka tekee katsausta netin eri tahoilla julkaistuista vintage ja retro ohjeista. Parasta blogissa on, että ohjeet on luokiteltu vuosikymmenten ja valmistustavan sekä käyttäjäryhmän (naiset, miehet ja lapset) mukaan. Myös Rawelrystä voi löytää eri tahojen neule- ja virkkausohjeita.

1944 neuletyyliä
CC-BY-4.0 by Erik Holmén, Nordiska museet

Free Vintage Knitting ja Free Vintage Crochet ovat jo perinteisiä laajoja vintage virkkuu ja neulonta ohjeiden kokoelmia, joista löytyy myös tietoa vanhoista langoista, lyhenteistä, vanhoista kokonumeroista ja koukkujen/neulojen numeroinnista. Alkuperäisistä litteroituja ohjeita kuvineen on satoja ja ne on luokiteltu niin tyypin kuin alkuperän (neulekirjasten) mukaan. Molemmilla sivuilla julkaistaan yhä säännöllisesti "uusia" ohjeita ja ne päivittyvät edelleen.

Hieman kömpelönoloinen knitting-and.com on myös pitkään litteroinut verkkoon vintage-ohjeita, joiden joukossa on myös helmiä. Nettisivusto on retroa itsekin herttaisen kömpelöine ulkoasuineen, jotka vosivat olla internetin alku ajoilta. Tipnut on ehkä hieman kaupallisempi, mutta myös eritttäin herttainen kokoelma monenlaisia käsityö-ohjeita - joukossa paljon vintage mm. esiliinojen kaavoja. Vintage Purls on kaupallinen uusiseelatilaissivusto, jolta löytyy laadukkaita joskin pitkään samoina pysyneitä ohjeita.

Trove on kokoelma australialaisia lehtiä, joista löytyy monenlaisia vintage ohjeita. Kenties parhain ohjeiden lähde ovat palveluun skannatut Australian Womenäs Weekly lehden numerot vuosilta 1933-1982. Palvelusta löytyy paljon neuleohjeita eri vuosikymmentä, myös 1910-1920-luvuilta. Internet Archivesta löytyy myös kokoelma eräitä Australian Home journalin numerot vuosilta 1949-1952.

Vintage aiheisissa blogeissa on paljon mielenkiintoisia ohjeita, joita harrastajat ovat skannanneet nettiin. Aktiivisia blogeja ovat mm. Sunny Stitcher, Subversive Femme, Chloe Heart Owls, Zip & Darts (myös ommeltavia), the chawed rosin, zilredloh, Rénee and the Cats Meow ja Theodora Goes Wild.

Vera Venus on poikkeus netin neulevoittoisesta tarjonnasta. Vera tekee omia retro-kaavoja nettiin ladattavaksi ja käytettäväksi. Veralla on tarjolla iso joukko pdf-kaavoja ilmaiseksi ja pari oikein hienoa (1940-luvun tyylinen takki ja rintaliivit) ostettavaksi. Tyyliltään vaatteet ovat 1930-1950-luvuilta. Va Voom Vintage on eloisa blogi, jonka sivuilta löytyy myös lista netin vintage-henkisistä kaavoista.

Kaikki jutun kuvat joissa ei tietoa käyttöoikeuksista olivat Wikimedia Commonsissa public domainissa. 

Feresi eli karjalainen olkainhame

Venäläinen kiilasarafaani.
Varhainen sarafaanin muoto.

Feresi on venäläisen sarafaanin karjalainen muunnos ja eräs liivimekon tai liivihameen muoto. Suomessa feresiä ovat käyttäneet erityisesti ortodoksi-karjalaiset, kun taas luterilaisilla käytössä oli enemmänkin läntisempi kansanpuku.

Suomalaisena vaatteena feresi on varsinaisia pääosin 1700-luvulta peräisin olevia kansallispukuja nuorempi ja levisi osaan Suomen Karjalaa 1800-luvulla. Feresiä ei meillä pidetäkään kansallispukuna, vaan ns. kansanpukuna ja jokainen voikin tehdä siitä omannäköisensä.

Feresin ja sarafaanin pitkä historia

Vaikka feresi saapui meille vasta 1800-luvulla, niin sen historia ennen meille saapumista on sangen pitkä. Sen juuret johtavat Iraniin ja Kreikkaan. Feresi tarkoittaa kreikaksi ylimystön vaatetusta. Sarafaani taasen on iraninkielellä miesten juhla-asu. Alunperin sarafaani oli edestä kiinnitettävä takkimainen vaate ja jäänteenä tästä edessä on usein kaksi ylhäältä alas ulottuvaa nauhaa, kuin takin liepeinä.

1300-luvun Nikonin kroniikassa Sarafaani tarkoittaa ruhtinaan asua. Tuolloin se oli hihallinen leveistä kiilamaisista kappaleista ommeltu päällysvaate. 1600-luvulla ferjaz oli pajarien käyttämä sarafaanimainen napiton takki, jonka valehihat roikkuivat selässä. Myöhemmin nimitystä käytettiin talonpoikien palttinakankaisista asuista. Alunperin se oli miesten ja nunnien vaate.

Jossain vaiheessa 1600-lukua hihat alkoivat kadota ja asusta tuli myös naisten käyttämä. 1700-luvulla sarafaanista tuli yksinomaan naisten vaate. Vaikka sarafaani mielletään helposti venäläiseksi perinneasuksi, on se tullut venäjällekin muualta ja suosittu moni paikoin Itä-Euroopan pohjoisosissa.

Karjalaisalueille sarafaanin käyttö alkoi levitä 1700-1800-luvuilla. Vaate oli meillä käytössä aina 1900-luvulle alkuvuosikymmenille saakka. Nyky-Suomessa feresin käyttö liittyy karjalaiseen perinteeseen ja osin myös ortodoksiseen uskontoon.

Karjalainen feresi

Feresit tehtiin painokankaista. Tverin Karjalassa eli varsinaisella karjalankielisellä alueella käytettiin tummansinisiä pienikuviollisia feresejä. Muualla on ollut käytössä yksivärisiä, ruudullisia tai pienikuvioisia kankaita. Väritykseltään feresit olivat värikkäitä, eikä joukkoon juuri harmaata ja ruskeata mahdu.

Nykyään feresinä tunnettu suorasarafaani.

Perunkirjojen perusteella on yritetty todentaa feresin ja sarafanin eroa ja eroksi on lähinnä todettu, että feresit on yleensä tehty ostokankaista. Nimitysten käyttö on ollut myös osin alueellista, sillä sarafaanista on puhuttu Pohjois-, Laatokan ja Vienan Karjalassa; feresiä Pohjois- ja Laatokan-Karjalassa. Aunuksessa puhuttiin sveresistä. Vienan-Karjalassa suorasarafaania kutsuttiin myös kostoksi. Nykyään ns. suorasarafaania kutsutaan feresiksi.

Sarafanin ja feresin käyttö on liittynyt ortodoksi uskoon. Luterilaiset naiset käyttivät vyötäröhametta. Sarafaani on useimmiten kansanpuku, mutta kuuluu myös osana eräisiin suomalaisiin kansallispukuihin esim. Raudun ja Sakkolan äyrämöispukuun. Hartiushameet olivat käytössä 1900-luvun alkuun asti Vienan Karjalassa, Aunuksessa ja osassa nykyistä Suomen Pohjois-Karjalaa. Paikoitellen niitä näkyi vanhemmilla naisilla Kangaksella ja Suomenlahden itäisessä saaristossa vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Evakkonaisilla niitä nähtiin vielä tätäkin myöhemmin.

Feresin (suora sarafani) tunnusomainen piirre on runsas laskostus takana. On väitetty, että siitä saattoi tuleva anoppi tarkistaa miniäehdokkaan käsityötaitoja. Hame muodostuu periaatteessa suorasta kangaskappaleesta, johon on saatu muotoa taakse tehdyllä taidokkaalla rypytyksellä. Hameen kuului olla mahdollisimman muhkea ja siksi siihen käytettiin runsaasti kangasta. Muhkeus antoi kuvan varakkuudesta. Hameen koristeena on reunanauha ja siinä on kapeat olkaimet. Helma yltää lähes nilkkoihin. Vyötärö on korkealla.

Feresin alla on käytetty rätsinää eli paitaa ja sen päälle on puettu esiliina eli peretniekka. Rätsinässä oli joko pitkät ranteisiin ulottuvat hihat tai pitsireunaiset pussihihat. Varsinkin arkena esiliinat saattoivat olla yksinkertaisia ja värikäs. 

1900-luvun alun suomenkielisiä käsityölehtisiä

Käsityöliitteissä esitellään myös
1900-luvun ensi vuosien muotia

Tarjosin joskus aiemmin linkkejä netistä löytyneisiin historialliseen vaateohjeisiin. Joitakin viikkoja sitten törmäsin tähän pikku aarteeseen ja ajattelin jakaa sen teille kaikille blogitekstien välissä.

Kansalliskirjaston digitoiduista aineistoista löytyy kokoelma 1900-luvun alun käsityöliitteitä (Koti- ja Yhteiskunta-lehteen), joissa on erilaisia ohjeita kirjonnasta kaavoihin. 

Lisäksi digitoiduista aineistoista löytyy myös Suomen käsityöopettajain liiton Käsiteollisuus-lehden numeroita vuoteen 1910 sakka. Lehdestä löytyy mm. hienoja jugend-tyylisiä (ra (eng): L'Art noveau) koristeaiheita. 

Muuta kiinnostavaa vastaan tullutta kansalliskirjastosta:

Kaswitarha-lehti

Koti ja Yhteiskunta-lehti

Puutarha-lehti

Kansanhuoltoministeriö: Valmistamme itse jalkineet ja 2
Kansanhuoltoministeriö: Perunan syöminen vahvistaa terveyttä (1940)
Kansanhuoltoministeriö: Lantun erikoisasema ruokavaliossamme (1940)

Lemmekäs Lupercalia

Helmikuun 15. päivänä juhlittu roomalainen tai jopa esi-roomalainen Lupercalia-juhla lienee Pyhän Valentinuksen päivän juhlinnan esikuva. Silloin juhlittiin hedelmällisyyttä ja terveyttä riehakkain menoin. 

1600-luvun käsitys Lupercaliasta.

Juhlan juuret ovat syvällä roomalaisessa historiassa ja sitä lienee juhlitun mahdollisesti ainakin 500-luvulta eaa saakka. On mahdollista, että juhla oli peräti esi-roomalainen. Juhla oli niin suosittu, että vietto jatkui kristilliselle ajalle saakka, kunnes paavi Gelasius tuomitsi sen vieton 494 jaa.

Tämän jälkeen siirryttiin viettämään Valentiuksen päivää, vaikka kirkko ei lienekään suunnitellut sitä Lupercalian syrjäyttäjäksi. Monet nykytutkijat kuitenkin ajattelevat, että juhlia yhdistää kuitenkin vain ajankohta, vaikka Lupercalia itse aikanaan syrjäytti samoihin aikoihin vietetyn aiemman Februs-juhlan.

Toisaalta Valentinuksen päivään liittyvä romanttinen osuus on kuitenkin peräisin vasta keskiajalta ja sen ajallinen etäisyys Lupercaliaan on melkoinen. Eikä Lupercalia varsinaisesti ollut romanttinen juhla laisinkaan, vaikka siihen liitttyi hedelmällisyysuskomuksia.

Puhdistautumisesta keväiseksi karnevaaliksi

Alkujaan Lupercalian uskotaan olleen puhdistusriitti tai ehkä paimenten juhla, mutta vähitellen se alkoi saada hedelmällisyysriitin piirteitä.  Keisarikaudella sen uskonnolliset piirteet jäivät taka-alalle ja siitä tuli kansankarnevaali.

Roomalaisten piirissä juhla liittyi kiinteästi juuri Rooman kaupunkiin, eikä sitä vietetty juurikaan ulkopuolella. Keskiössä oli luperci-pappien Palatium-kukkulan Lupercal luolassa suorittama uhri ja sitä seurannut katsojien läiskiminen uhratun vuohen nahasta revityillä suikaleilla. Naiset uskoivat, että läiskiminen auttoi synnytyksen ja hedelmällisyyden ongelmiin.

Luolan uhrissa uhrattiin kaksi pukkia ja koira sekä poltettiin vestaalien leipomia suolajauhokakkuja. Vuohia uhrattiin, koska Lupercus oli paimenten jumala ja koira, koska se oli laumojen suojelija. Toisaalta molemmat eläimet liitettiin seksuaaliseen voimaan.

Joan Raysor: Fauni,
kuvitusta teokseen:
David and the Phoenix

Lupercal luola oli se sama, jossa susiäiti tarun mukaan ruokki kaupungin perustajia Romulusta ja Remulusta. Juhlan nimikin viittaa vahvasti suteen, joka on latinaksi lupus (uros) tai lupa (naaras).  Lupercalia juhlaa vietettiin helmikuulla vaihtuneen roomalaisen vuoden lopussa, keskellä yhdeksänpäiväistä vainajajuhlaa, parentaliaa (13-21. helmikuuta).

Juhla oli omistettu Lupercukselle, joka oli alunperin itsenäinen karjansuojelujumala, mutta myöhemmin metsänjumala Faunuksen lisänimi. Faunus taas oli paimenten, laidunten ja luonnonäänien jumala sekä liittyi myös hedelmällisyyteen. Faunus oli osin vuohi ja osin ihminen. Eräs faunukseen liitetyistä epiteeteistä on sudentalja.

Yleensä roomalaispapit olivat iäkkäitä ja hyvän aseman saavuttaneita miehiä, mutta tästä poiketen luperci-papit olivat nuoria 20-40-vuotiaita miehiä, joiden ainoa tehtävä oli tämä vuotuinen riitti. Alunperin papit juoksentelivat ilkosillaan ja vasta Augustuksen (27 eaa - 14 jaa) siveyssäännösten seurauksena, he alkoivat käyttää lannevaatteita. Papit tunnettiin lempinimellä crepi tai creppi, joka viittaa roomalaiseen vuohen nimeen crepa.

Perustellessaan juhlasta luopumista paavi Gelasius ehdotti roomalaisille senaattoreille, että nämä kokeilisivat viettää juhlaa alkuperäisellä tavalla alasti kaduilla juoksennellen, mikä ei enää sopinut kunnianarvoisan roomalaisen kristityn ylimyksen arvolle.

Kohtuus kaikessa

... eli hieman ruoka- ja elämänfilosofista pohdiskelua höystettynä tutkimustiedolla.

Tämä kirjoitus on odottanut julkaisua jo jonkin aikaa, kun mielenkiintoisemmat aiheet ovat menneet sen ohi. Ajattelin julkaista sen nyt vihdoin, ennen kuin kokonaan vanhenee... aiheeltaan se kuitenkin sopii uuteen vuoteen...

Vanha sanonta kohtuudesta nousi mieleeni lukiessani jonkin aikaa sitten suolankäyttöön liittyvästä tutkimuksesta. Sen mukaan oikein vähäinen suolankäyttö saattaa lisätä kuolleisuutta liiallisen suolankäytön tavoin. Se sai minut ajattelemaan kaikkea muutakin, missä elämässämme kohtuullisuudesta on iloa.

Monissa uskonnollisissa perinteissä on opastusta kohtuulliseen elämäntapaan. Jo Vanhan testamentin Saarnaaja puhuu tasapainosta liiallisen hurskauden ja nautiskelun välillä ja sananlaskut opettavat kohtuudesta. Kultainen keskitie on tuttu kreikkalaisista taruista ja buddhalaisuus puolestaan puhuu yksinkertaisesti keskitiestä. Kreikkalaisessa filosofiassa kohtuutta pohdittiin paljon. Islamin Muhammad kieltää liiallisen paastoamisen ja kehottaa kohtuullisuuteen. Kohtuus kaikessa, sanoo suomalainen kansanviisauskin.

Nautitaan kohtuudella

Helpointa tuntuu olevan liittää kohtuu ruokaan ja juomaan sekä muihin nautintoaineisiin. Joku on joskus väittänyt, että vesikin on myrkyllistä suurina määrinä. Aikanaan pidin tätä veistelynä, mutta myöhemmin minulle selvisi, kuinka totta se onkaan. Muistan menneinä vuosina jonkun entisen missin juoneen niin paljon vettä, että joutui sairaalahoitoon. Ja Yhdysvalloissa joku kuolikin kilpailtuaan siitä, kuka  joisi eniten vettä.

Ahmatti

Kohtuullinen määrä alkoholia on monien tutkimuksien mukaan ilmeisesti hyväksi verrattuna täysraittiuteen. Jopa punaista lihaa voi hyvin syödä, kunhan sen osuus ravinnosta on kohtuullinen ja sitä nautitaan lähinnä lisukkeena. Kofeenista huolimatta kohtuullinen kahvin, teen, kaakaon ja jopa suklaan nauttiminen näyttäisi olevan ihan hyväksi. Kaakaovoilla näyttäisi olevan vaikutusta tulehdustilaan, joka on monen sydänsairauden taustalla ja kaakao itsessään sisältää hurjasti terveellisiä antioksidantteja.

Monen ravintoaineen kohdalla tuntuu olevan kyse kehon tasapainosta. Vaikuttaisi siltä, että jos oikein tankkaa jotakin ravintoainetta, saattaa toisten aineiden saanti heikentyä tai tehostua. Esimerkiksi jos nauttii ravintoa, jossa on paljon kaliumia, ei kalsium imeydy kunnolla. Suuri määrä D-vitamiinia voi taasen aiheuttaa sen, että kalsiumin imeytyminen tehostuu niin, että henkilö saa kalsiummyrkytyksen. Tämän vuoksi monet lääkärit ovat kai varovaisia D-vitamiini suositusten suhteen.

Ei makeaa mahan täydeltä, sanoo sananlasku. Keväällä 2013 nousi kohu fruktoosista ja sen kielteisistä vaikutuksista painonhallintaan ja terveyteen. Jälleen on ilmeisesti kyse kohtuudesta. Jos hedelmäsokeria saa tietyn rajan alle, maksa kykenee sen käsittelemään, mutta jos sitä nautitaan suurissa määrin, syntyy ongelmia ja vatsarasvaa. Esimerkiksi tuoreita hedelmiä tai marjoja on vaikea nauttia niin paljon, että pelkästään niistä saisi ylenmäärin fruktoosia ja niillä on tutkimusten mukaan monenlaisia terveydellisiä hyötyjä. Toisaalta hedelmämehuihin ja terveellisiksi miellettyihin smoothiehin tämä ei sitten enää pädekään. Samaa voi sanoa myös säilykehedelmistä.

Isoin ongelma lienee kuitenkin siinä, että saamme ravinnosta sokereita paljon enemmän kuin isovanhempamme. Ongelmia syntyneekin juuri nautittaessa erityisesti fruktoosipitoisella maissisiirapilla tai agavesiirapilla makeutettuja herkkuja, mutta myös hunajaa ja sukroosin muodossa piilofruktoosia sisältävää tavallista sokeria. Täytyy kuitenkin syödä yli 600 g (eli yli puolikiloa) omenoita, jotta saa yhtä paljon fruktoosia kuin 200 g karkkipussista ja voisin veikata, että 200 g karkkia uppoaa jopa helpommin kuin saman verran omenaa. Sokeria on myös piilossa monissa ruoissa suurempia määriä kuin arvaammekaan.

Ruoka on meille mielihyvän lähde ja tästä syystä nautinnollinen ruoka, lieventää myös stressiä. Nykyajan stressaava elämä saattaakin osiltaan olla ylipaino epidemian taustalla, vaikka syitä on varmasti muitakin.

Tasapainotellen

Ajatusta kehitellessäni oivalsin, ettei kohtuu koske vain ruokaa ja muita nautintoaineita. Monessa muussakin voi mennä liiallisuuksiin yllättävillä tavoilla. Joistakin asioista kuten pelaamisesta tai vaikka rusketuksesta, voi jopa tulla riippuvaiseksi. Aina ei ole niin helppo edes tietää, missä terveellisen ja epäterveen raja kulkee ja joissain asioissa tasapaino vaikuttaisi olevan melko kiikkerä.

Riittävä lepo on tärkeää jaksamisen kannalta. Moni kamppailee valvoen liikaa, kun ei saa unta, mutta terveydelle ei liika unikaan ilmeisesti ole hyödyllistä. Parasta olisi nukkua 7-8 tunnin yöunet. Liikunta vähentää stressiä, nostaa mielialaa, lisää jaksamista ja parantaa kuntoa. Yleensä liikunta onkin hyödyllistä, mutta liiallinen liikkuminen voi kuitenkin johtaa vammoihin ja terveysongelmiin. Siitäkin voi tulla riippuvaiseksi.

Tarun Narkissos rakastui omaan
kuvaansa ja jäi sen vangiksi.

Aurinko on kaiken elämän lähde. Vielä 1800-luvulla hienot naiset suojelivat ihoaan auringon säteiltä. Sitten joku keksi auringon tervehdyttävän vaikutuksen ja rusketuksen kauneuden. Aikanaan UV-säteilyä otettiin jopa kotilampuista. Sitten selvisi, että auringosta saa syöpääkin. Alkoi aurinkovoiteiden ja keinorusketuksen aikakausi.

Totuus lienee jälleen jossain välimaastossa, sillä aurinkoa tarkkaan välttelevät elävät lyhyempään kuin siitä ilolla nauttivat. Laajan ruotsalaistutkimuksen mukaan aurinkoa välttelevien kuolleisuus oli aurinkoa nauttivia suurempi. Liika on kuitenkin liikaa auringossakin.

Sanotaan, ettei koskaan voi olla liian rikas eikä liian kaunis, ja silti niistäkään ei aina seuraa onnea. Ystävättären kokemuksella voin todeta, että kaunotar ei aina tiedä ollaanko hänestä kiinnostuneita vai yritetäänkö vain pönkittää omaa itsetuntoa. Kaunista naista ei myöskään aina oteta tosissaan, vaikka edustavuutta toivotaankin. Tietyn tulotason jälkeen kasvava varallisuuskaan ei enää lisää onnellisuutta. Miljonääri Rockefellerinkin mukaan parhaat asiat elämässä ovatkin ilmaisia.

Ystäviä, mainetta ja vaikutusvaltaa haluavat kaikki, mutta siinäkin liika lienee liikaa. Riippuvaisuus huomiosta on merkki jonkinlaisesta narsistisesta häiriöstä. Tosi ystäviä ei kai voi olla kovinkaan monen kanssa yhtä aikaa. Valta sokaisee ja siihenkin vallanhimoonkin sairastua. Kun valta muuttaa ihmistä, puhuvat psykologit vallan paradoksista. Vallan myötä ihmiset tuntuvat joustavan moraalisista rajoistaan. Edes vipinä makuuhuoneessa ei aina ole hyväksi, sillä sekin voi mennä liiallisuuksiin ja alkaa hallita elämää.