keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Lemmekäs Lupercalia

Helmikuun 15. päivänä juhlittu roomalainen tai jopa esi-roomalainen Lupercalia-juhla lienee Pyhän Valentinuksen päivän juhlinnan esikuva. Silloin juhlittiin hedelmällisyyttä ja terveyttä riehakkain menoin. 

1600-luvun käsitys Lupercaliasta.
Juhlan juuret ovat syvällä roomalaisessa historiassa ja sitä lienee juhlitun mahdollisesti ainakin 500-luvulta eaa saakka. On mahdollista, että juhla oli peräti esi-roomalainen. Juhla oli niin suosittu, että vietto jatkui kristilliselle ajalle saakka, kunnes paavi Gelasius tuomitsi sen vieton 494 jaa.

Tämän jälkeen siirryttiin viettämään Valentiuksen päivää, vaikka kirkko ei lienekään suunnitellut sitä Lupercalian syrjäyttäjäksi. Monet nykytutkijat kuitenkin ajattelevat, että juhlia yhdistää kuitenkin vain ajankohta, vaikka Lupercalia itse aikanaan syrjäytti samoihin aikoihin vietetyn aiemman Februs-juhlan.

Toisaalta Valentinuksen päivään liittyvä romanttinen osuus on kuitenkin peräisin vasta keskiajalta ja sen ajallinen etäisyys Lupercaliaan on melkoinen. Eikä Lupercalia varsinaisesti ollut romanttinen juhla laisinkaan, vaikka siihen liitttyi hedelmällisyysuskomuksia.

Puhdistautumisesta keväiseksi karnevaaliksi

Alkujaan Lupercalian uskotaan olleen puhdistusriitti tai ehkä paimenten juhla, mutta vähitellen se alkoi saada hedelmällisyysriitin piirteitä.  Keisarikaudella sen uskonnolliset piirteet jäivät taka-alalle ja siitä tuli kansankarnevaali.

Roomalaisten piirissä juhla liittyi kiinteästi juuri Rooman kaupunkiin, eikä sitä vietetty juurikaan ulkopuolella. Keskiössä oli luperci-pappien Palatium-kukkulan Lupercal luolassa suorittama uhri ja sitä seurannut katsojien läiskiminen uhratun vuohen nahasta revityillä suikaleilla. Naiset uskoivat, että läiskiminen auttoi synnytyksen ja hedelmällisyyden ongelmiin.

Luolan uhrissa uhrattiin kaksi pukkia ja koira sekä poltettiin vestaalien leipomia suolajauhokakkuja. Vuohia uhrattiin, koska Lupercus oli paimenten jumala ja koira, koska se oli laumojen suojelija. Toisaalta molemmat eläimet liitettiin seksuaaliseen voimaan.

Joan Raysor: Fauni,
kuvitusta teokseen:
David and the Phoenix
Lupercal luola oli se sama, jossa susiäiti tarun mukaan ruokki kaupungin perustajia Romulusta ja Remulusta. Juhlan nimikin viittaa vahvasti suteen, joka on latinaksi lupus (uros) tai lupa (naaras).  Lupercalia juhlaa vietettiin helmikuulla vaihtuneen roomalaisen vuoden lopussa, keskellä yhdeksänpäiväistä vainajajuhlaa, parentaliaa (13-21. helmikuuta).

Juhla oli omistettu Lupercukselle, joka oli alunperin itsenäinen karjansuojelujumala, mutta myöhemmin metsänjumala Faunuksen lisänimi. Faunus taas oli paimenten, laidunten ja luonnonäänien jumala sekä liittyi myös hedelmällisyyteen. Faunus oli osin vuohi ja osin ihminen. Eräs faunukseen liitetyistä epiteeteistä on sudentalja.

Yleensä roomalaispapit olivat iäkkäitä ja hyvän aseman saavuttaneita miehiä, mutta tästä poiketen luperci-papit olivat nuoria 20-40-vuotiaita miehiä, joiden ainoa tehtävä oli tämä vuotuinen riitti. Alunperin papit juoksentelivat ilkosillaan ja vasta Augustuksen (27 eaa - 14 jaa) siveyssäännösten seurauksena, he alkoivat käyttää lannevaatteita. Papit tunnettiin lempinimellä crepi tai creppi, joka viittaa roomalaiseen vuohen nimeen crepa.

Perustellessaan juhlasta luopumista paavi Gelasius ehdotti roomalaisille senaattoreille, että nämä kokeilisivat viettää juhlaa alkuperäisellä tavalla alasti kaduilla juoksennellen, mikä ei enää sopinut kunnianarvoisan roomalaisen kristityn ylimyksen arvolle.



Februa

Lupercalia ei ollut ensimmäinen tämänkaltainen juhla, vaan sitä edelsi varhempi Februa-juhla, jota vietettiin helmikuun 13-15. päivänä. Februa lienee peräisin muinaiselta italialaiselta kansalta sabineilta. Toisaalta Ovidiuksen mukaan juhlan nimi olisi peräisin etruskien puhdistumista tarkoittavasta sanasta.

Februa olikin keväinen puhdistautumisjuhla, eikä se Lupercalian myöhempien versoiden tavoin liittynyt hedelmällisyyteen. On mahdollista, että juhlan nimi liittyy myös latinan sanaan febris (kuume), joka viittaisi kuumeessa hikoilemalla puhdistumiseen. Juhla tunnettiin myös nimillä Februalia ja Februatio.

Lupercaliassa februa oli nimi, joilla läiskimiseen käytettyjä, puhdistavia nahkasuikaleita kutsuttiin.


Muita antiikin susikultteja

Keskeisimpiä roomalaistaruja oli sen
syntykertomus,  jonka mukaan
perustajia  Romulusta ja Remusta
ruokki naarassusi.
Antiikin susikultteja yhdistänee jonkinlainen hurjuus ja villeys. Muuten ne ovat sekä sisältönsä että palvottujen jumalien osalta toisistaan poikkeavia. Yhdistävä tekijä Lupercalian ja läheisen Hibri Soranin välillä on kuitenkin puhdistautuminen.

Tiber-joen laaksossa noin 45 kilometrin päässä Roomasta on Soracten vuori (pdf), joka nousee noin puoli kilometriä ympäristöään korkeammalle. Vuorella vietettiin susijuhlaa (Hirbi Sorani, soranin sudet) kerran vuodessa (tunetamattomana ajankohtana) ja sen järjestäminen oli tiettyjen paikallisten sukujen vastuulla. Ei kuitenkaan tiedetä varmasti oliko juhla latinalaisille läheistä kieltä puhuvien faliskien vai etelä-italialaiseen samniitti-kansaan kuuluvien hirbiinien juhla.

Juhla oli nähtävästi iloinen ja sen kohokohtana oli pappien kävely hehkuvilla hiilillä jalkojaan polttamatta. Tarkkaa palvontapaikkaa ei tiedetä, mutta se lienee kuitenkin ollut vuoren huipulla. Juhlaan on liitetty useita jumalia, ei kuitenkaan metsänjumala Pania.

Susikultteja tunnettiin muuallakin antiikin maailmassa. Kenties tunnetuin niistä oli kreikkalainen pahamaineinen Lykaia, jota vietettiin susivuorella, Lykaionilla Peloponnesoksen-niemimaan Arkadia-vuoristossa. Juhlassa oli viittauksia kannibalismiin ja juhlioiden muuttumiseen susiksi. Juhlaa vietettiin vuosittain, todennäköisesti loppukeväästä ja se tapahtui yöaikaan.

Juhla oli Arkadian alueen tärkein vuotuinen juhla ja siinä juhlittiin susi-Zeusta, jota ei tunneta muista yhteyksistä. Muinaiset huhut kertoivat ihmisuhreista ja ihmissyönnistä. Arkeologit eivät kuitenkaan ole onnistuneet löytämään todisteita surmatuista ihmisistä.


1 kommentti:

Viivi Anttila kirjoitti...

Rooma kiinnostaa aina! :)