Barokki

Länsimaisen kulttuurin uudelleen synnyttäjänä itseään pitänyttä renesanssia seurasi rehevän yltäkylläisen mahtipontisen raskas 1600-luvun barokki, jonka tunnuksena oli epämuodostunut helmi. Sen värit olivat tummia ja rikkaita ja kuvat dramaattisia ja reheviä kuin raskasta pitsiä. Sitä seurannut rokokoo oli sen vastakohta keveydessään, mutta seuraaja koukeroisessa koristeellisuudessaan. Barokkityylille oli lisäksi ominaista vahva liikkeen vaikutelma, valoisuuden vaihtelut, illuusiot ja katkaistu asettelu (eli kuin maalaus jatkuisi näkymättömiin).

Yhteiskunnallisesti barokin aikakausi oli puhdasoppisuuden ja yksinvaltiuden aikakausi, jolloin kuningasvalta nousi huippuunsa Euroopassa. Englannissa se oli uskonnollisesti värittyneen sisällissodan kausi. Ranskaa repineiden hugenottisotien jälkeen barokki huipentui aurinkokuninkaan Ludvig XIV:n pitkään valtakauteen. Saksassa riehui 30-vuotinen sota, johon myös ruotsalaissuomalaiset joukot osallistuivat, kuuluisampana suomalainen ratsuväki hakkapeliitat.

Niin kirkkojen kuin hallitsijoiden tuki teki aikakaudesta sekä taiteen että arkkitehtuurin kannalta rikkaan. Barokin merkittävimpiä keskuksia oli myös vasta itsenäistynyt Alankomaiden tasavalta. Se hallitsi maailman meriä kaukakaupallaan, joka muutenkin lisääntyi aikakaudella. Ajatusmaailmaltaan barokin aikakausi oli tieteellisen vallankumouksen kausi, johon liittyivät niin luonnontieteiden isä Galilei, tähtitieteilijä Kepler kuin ranskalainen filosofi Descartes. Thomas Hobbes kiteytti aikakauden idean sivistyneestä yksinvaltiaasta teoksessaan Leviathan.

Moni pitää barokin aikakautta eräänä länsimaisen musiikin huippukautena. Myös musiikissa oli havaittavisssa pyrkimys dramaattisuuteen. Sen uusi muoto olikin teatteria ja musiikkia yhdistävät ooppera. Myös renesanssin lopulla syntynyt kantaatti kukoisti. Vaikka aikakausi synnytti lukemattomia rakastettuja säveltäjiä, sen keskuudessa ei niinkään ollut sävellys tai säveltäjä kuin esitys itse. Tärkeitä piirteitä olivat koristeellisuus ja improvisointi. Barokin jälkeen muun muassa Bach vaipui unohduksiin, kunnes hänet löydettiin 1800-luvulla uudestaan.

Kuuluisia barokki säveltäjiä olivat myös muun muassa Monteverdi, Buxtenhude, Vivaldi, Händel, Albinoni, Telemann ja oma suosikkini Domenico Scarlatti. Musiikkikautena barokki on niin moniulotteinen, että pitkään kiisteltiin, voitiinko sitä koota minkään yksittäisen käsitteen alle. Se oli myös barokin taidekausista pisin kestäen miltei 200 vuotta aina lähes 1700-luvun loppupuolelle saakka. Tässä hieman J.S. Bachia sellolla:



Barokki ei ole kirjallisuuden kautena yhtä tunnettu eikä pitkäikäinen kuin barokkimusiikki. Sille olivat tyypillisiä vertaus- ja kielikuvat sekä hämmästyksen ja ihmetyksen teemat. Ulkoinen muoto sai usein enemmän painoa kuin usein keveäksi jäänyt sisältö. Erityisesti se menestyi Espanjassa ja Portugalissa sekä Saksassa. Parhaiten barokin kirjallisuus lienee onnistunut runouden osa-alueella, jossa tärkäe koulukunta olivat englantilaiset metafyysisetrunoilijat mm. John Donne. Tällä ryhmällä oli myöhemmin merkittävä vaikutus 1900-luvun alun runoilijoihin, erityisesti T. S. Eliotiin. Donnen runo (josta alla pätkä) on antanut myös nimen Ernest Hemingwayn romaanille Kenelle kellot soivat.

No man is an Iland, intire of it selfe;

every man is a peece of the Continent, a part of the maine;

(Katkelma John Donnen runosta: For whom the bell tolls eli kenelle kellot soivat, alkuperäisessä 1600-luvun kieliasussaan)

Barokkimuoti

Barokin (1600-luvun) muoti jakautuu kahteen pääsuuntaukseen eli varhaisempaan pohjoiseen ja myöhempään eteläiseen tai hollantilaiseen porvarilliseen ja ranskalaiseen hovimuotiin. Hollantilainen raskas, tumma, pyöreä ja rehevä muoti oli suosittumpi protestanttisilla alueilla kun taas ranskalaisen mahtipontisen jäykkää hovintyyliä seurattiin katollisilla alueilla.

Erityisesti ranskalaistyyli suosi kaikkea erikoista ja kummallista. Sen piirissä tunnettiin musta huulipuna, keksittiin kauneuspilkut ja alettiin puuteroida hiuksia valkosiksi. Muutenkin pukeutuminen oli poikkeuksellisen luovaa. Renesanssin jälkeen löysenneet korsetit alkoivat myös uudelleen kiristyä. Naisten takit matkivat miesten takkien räätälöintiä. Ranskalainen hovimuoti olikin rokokoomuodin edelläkävijä. Ajatus "ranskalaisesta muodista" ja muodikkuudesta syntyi barokin lopulla Aurinkokuninkaan taitavan vientipolitiikan ansiosta.

Oheinen Isabella Rubensin puku on hollantilaisen muodin malli-esimerkki. Sen väri on tumma, kaulukset suuret ja pitsien koristamat ja hihat pöyhkeät. Maalauksessa ei kovin tarkkaan näy vyötärölinjaa, joka hollantilaismuodissa oli korotettu, tosin ei kuitenkaan niin korkealla kuin myöhemmin empire-kaudella. Vaikka miehusta ulottui edestä vyötärölinjan alle, linjaa korosti usein miehustan poikki ruusukkeelle solmittu leveä silkkivyö. Lisäksi koristeena on runsaasti aikakaudella suosittuja helmiä. Maalauksen on maalannut rehevistä naisvartaloistaan tunnettu kuuluisa aviomies, hollantilainen barokkimaalari Peter Paul Rubens.

Pitsinvalmistus syntyi todennäköisesti 1300-luvun Flanderissa, nyky-Ranskan ja Belgian rajamailla. Katollinen papisto käytti pitsiä asuissaan, mutta maallikkojen asuissa se yleistyi vasta 1500-luvulla. Pitsin suosion kasvaessa sen valmistus levisi nopeasti ympäri Eurooppaa, jonka eri puolille syntyi pitsikeskuksia, kuten kotimainen Rauma. Myös Pohjois-Amerikan intiaanit ovat omaksuneet pitsin valmistuksen lähetystyöntekijöiltä. Barokki oli ylhäisömuodissa pitsin huippukautta.