Nokkonen (urtica dioica) tuo lapsuuden kiusa, joka pisteli sääriä ikävästi, on oikeastaan aivan ihmeellinen kasvi. Sitä pidetään ensimmäisenä suomalaisten tuntema kuitukasvina, josta myös valmistettiin Euroopassa uniformuja sodan aikana. Meillä se on tunnettu kuitukasvina kivikaudelta saakka. Andersenin sadussakin sisko kutoi veljilleen hienon hienot nokkospaidat. Kuituna se on pellavaa pehmoisempaa, vaikka käsittely on samantapaista - liotusta ja karkean osan erottelua (loukuttamista). Ravintona se on hurjan rikasta, sisältäähän se c-vitamiinia viisinkertaisesti appelsiiniin nähden, kalsiumia kolminkertaisesti maitoon nähden ja rautaa seitsenkertaisesti pinattiin nähden. Lisäksi rauta imeytyy tehokkaasti, koska siinä ei ole pinaatin imeytymistä estäviä aineita ja imeytymiseen tarvittava c-vitamiinikin on mukana omasta takaa.Kaiken lisäksi nokkosta ei juuri tarvitse kasvattaa, sillä viihtyessään se kyllä pitää itse puolensa, kuten jokainen siitä eroon yrittänyt tietää. Älä edes yritä päästä siitä eroon, sillä jos nokkonen kotiutuu, sitä kannattaa hyödyttää. Runsas nitraattisella paikalta (esim. huusin tai navetan takaa) sitä ei kannata kerätä ruuaksi, vaan hyödyntää luomulannoitteiden valmistamiseen ja kuiduksi, jos käsitöitä harrastaa. Niitetystä nokkosmaasta kasvaa uusia pikku taimia, jotka ovat yhtä lailla herkullisen syötäviä kuin kevään ensimmäiset versot. Maa siis kannattaa niittää säännöllisesti ja käyttää sitä kompostiin, nokkoskeitteeseen tai katteeksi. Katteena kannattaa kuitenkin huolehtia, ettei siinä ole siemeniä, ellei halua siirtää nokkosta kasvimaalleen.
Voikukka (Taraxacum officinale) on kotipihan kaunotar, joka saattaa levitä kiusaksi asti. Rikkaruohon maineesta huolimatta kukka on kauppayrtti. Nurmikolla sen kannattaa antaa rehottaa rauhassa, mutta väärään paikkaan eksyneenä, se kannattaa poistaa voikukkaraudalla, sillä pienikin juurenpätkä kasvattaa uuden kukan. Kukassa on syötävää käytännössä kaikki: juuret, lehdet ja kukat. Vain kirkerät varret kannattaa jättää rauhaan. Voikukan siemenet ovat pikkulintujen herkkua. Lisäksi se on pölytyksen tarpeettomuudesta huolimatta hyvä mehiläiskasvi.Voikukka sisältää runsaasti C- ja A-vitamiinejä sekä kalsiumia ja rautaa. Voikukanjuuri sisältää jopa 25% inuliini nimistä tärkkelystä, joka on hyvä verensokerin tasaaja. Juuret kerätään varhain keväällä tai myöhään syksyllä. Koska voikukka ei ole nitraattien kerääjä, se sisältää niitä vähemmän kuin viljellyt salaatit. Salaatin lisäksi se sopii myös keittoihin ja muhennoksiin, pinaatin tapaan. Ranskassa kukka onkin rakastettu keittiökasvi. Salaatiksi se on parasta nuorena ja varjoisilta paikoilta. Varjon voi tosin luoda itsekin, peittämällä kukan pariksi kolmeksi päiväksi ämpärillä. Toisaalta vaalennus heikentää ravintoarvoa, sillä voikukan kitkerät ainekset ovat terveellisiä. Kukkia voi lisätä salaattiin ja niistä voi valmistaa simaa, olutta tai viiniä.
Lisätietoja ja lähteitä:
Yrttitarha: Voikukka, vuohenputki ja nokkonen
Pfaf: Urtica dioica & Taraxacum officinale
Wikikko: Nokkonen
Henriette's Herbal: Nokkonen villivihannekseksi
Nokkonen kuitukasvina
Takku: Villivihannesten hapatuskurssin aineistoa
Viva la Villivihannekset – voikukka
Luonnosta sinulle 1/2007: Kevään villivihannekset
Humanistin tiliote: Villivihannekset
Napsu: Miten suhtaudutte vuohenputkeen?
Mielekäs: Ruoka-aineita luonnosta
Astro foorumi: Nokkosesta
Yrttitarha: Maitohorsma- ja vuohenputkireseptejä
Hortoilu
Hortakasveja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti