keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Blogi 1-vuotta

Ensilennolla. Journal des Dames et des Modes, 1797-1798 Blogi syntyi vuosi sitten ja sen johdosta ajattelin kertoa hieman jotain minusta, sen kirjoittajasta ja kirjoitusten syntyprosessista.

Kuka olen? Olen kolmatta vuosikymmentänsä läpikahlaava naishenkilö, joka asustaa suuressa kaupungissa, mutta haaveilee maalaiselämästä. Olen aina rakastanut luontoa, historiaa ja satuja eli kaikenlaisia mielikuvituksellisia tarinoita.

Mitä teen? Työskentelen asiakaspalvelussa ja olen työpaikan virallinen nörtti. Sen vastapainoksi on kiva tehdä tyttömäisiä juttuja.

Miksi pidän blogia? Innostun usein selvittämään jotain asiaa perinpohjin ja sitten tiedän siitä asiasta (hetkellisesti) aika paljon. Tuntui järkevältä kirjata muistiin, mitä olin asiasta oppinut ja kun kirjaan sen muistiin, miksen jakaisi samalla muillekin.


Miten jutut syntyvät? Yleensä innostun jostain aiheesta ja sitten lueskelen siitä ja kirjoitan ylös, mitä löydän. Jotkut blogin jutut on alunperin kirjoitettu kuukausia ennen julkaisua. Toiset saattaa olla kirjoitettu vain vähän ennen. Alkuperäinen julkaisupäivä saattaa siirtyä, kun ajankohtaan tulee joku kiinnostavampi ja siihen sopivampi juttu.

Useimpia muokkaan vielä vähän ennen julkaisupäivää. Olen opiskellut historiaa, mikä sitten näkyy näiden juttujen sisällössä. Tykkään penkoa asioiden alkuperiä ja juuria. Laadultaan jutut eivät kuitenkaan ole mitenkään tieteellisiä, vaikka pyrinkin julkaisemaan myös lähteeni, joko linkkeinä tekstin seassa tai sen lopuksi.

Esimerkiksi mehendi-juttu piti alunperin julkaistavan alkusyksystä 2010, mutta se siirtyi lopulta alkukeväälle 2011. Jouluhauesta taas taisin kirjoittaa vasta aivan joulukuun alussa. En enää muistakaan, mikä juttu sen tieltä siirtyi. Toisaalta ensijouluksi on jo kirjoitettu jotakin... Erityisesti vuotuisjuhliin tarkoitettuja juttuja taitaa olla kirjoitettu jo vuodelle 2013, koska niille sopivat päivämäärät olivat jo varattuja.

Kuvien suhteen haluan yleensä kunnioittaa kuvan tekijän oikeuksia. Yleensä kuvat joita käytän ovat joko julkisia tai kuvaajan vapaaseeen käyttöön luovuttamia. Pyrin tarkistamaan tilanteen, mutta aina on mahdollista, että joku julkaisee toisen henkilön kuvan omanaan. Suosin historiallisia kuvia, jos mahdollista, sillä niiden oikeudet ovat selkeämmin julkiset ja ne sopivat myös blogini tyyliin.

8 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Tykkään kun on asiasisältöä. Kiitos kun jaksat kirjoittaa muillekin nähtäväksi.

Elli-neiti kirjoitti...

Eipä kestä. Kiva kun on iloa muillekin, etten vain itsekseni täällä höpise.

Elli-neiti kirjoitti...

Kiitos itsellesi kannustuksesta. On kiva saada palautetta, niin jaksaa taas höpistä itsekseen...

Luulin tosin kommentoineeni tähän jo aiemmin, mutten sitten vissiin niin tehnytkään.

Tiina Ekosaari kirjoitti...

Huomasin blogisi, kun etsin kirjonnasta tietoa. Kirjoitat mielenkiintoisista asioista. En ole itse nörtti, mutta koitan muistaa käydä lukemassa. Tekstiäsi on helppo ja mukava lukea, osa tutkimastasi tarttuu lukijaan :)
Haaveilen myös maaseudulla asumisesta.

Elli-neiti kirjoitti...

"Nörtti" tarkoittaa tässä tapauksessa "henkilöä, joka ymmärtää tietokoneita sen verran, että joutuu ratkaisemaan muiden pieniä tietoteknisiä ongelmia". Lähinnä siksi, että mua on kivempi vetää hihasta kuin tietohallinnon pojuja.

Luulen, että eksyminen blogiini tapahtuu aika usein jostain aiheesta tietoa etsittäessä. Pääsiäisenä tapahtui jotain hassua - lukijamäärä noin tuplaantui. Enpä tiedä miksi...

Kiva saada palautetta, että jutut ovat luettavia ja että niistä on iloa muillekin, kuin itse kirjoittajalle.

Elli-neiti kirjoitti...

No nyt tuo muistaakseni jo aiemmin kirjoittamani kommenttikin ilmaantui tähän keskusteluun ... bloggerilla olikin ilmeisesti 12-13. päivä jotain ongelmia.

Hanna kirjoitti...

Tiedätkö, oli todella helpottavaa lukea tämä postaus ja saada kuulla, että sinäkin joudut etsimällä etsimään tietoa etkä suinkaan muista tätä kaikkea ulkoa tai tiedä sitä alitajuisesti :D

Tykkään lueskella blogiasi ja kyllä täältä on tarttunut ihan mielenkiintoista knoppitietoakin mukaan :3

Elli-neiti kirjoitti...

Minäkin tykkään yksityiskohdista eli tieteellisellä kielellä mikrohistoriasta. :)

Kommentointi on ollut hankalaa, mutta toimii nyt kerrankin. Olen odottanut jo jonkin aikaa, että pääsen kommentoimaan.