keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Paul Poiret

Poireen suunnitelmat olivat kuin Art Nuveau (jugend) maalauksia (1912).Paul Poiret (lausutaan miltein samoin kuin Poirot) oli eräs 1900-luvun alun kuuluisimmista muotisuunnittelijoista, joka ammensi tyylinsä erityisesti itämaisista vivahteista. Poiret'n vaikutusta 1900-luvun muotiin on joskus verrattu Picasson vaikutukseen moderniin taiteiseen.

Poiret oli eräs niistä uusista 1900-luvun alun suunnittelijoista, joka oli mukana vapauttamassa naiset korseteista, Chanelin ja Madeleine Vionnetin ohella. Toisin kuin Channel, Poiret on vähän tunnettu muotimaailman ulkopuolella. Hän lainasi vaikutteita sekä luonnosta että eri puolilta maailmaa ja uudisti länsimaisen naisten pukeutumisen.

Poiret aloitti uransa ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen optimistisesti suuntautuneen kukoistuksen, belle époquen aikana. Hän aloitti työnsä piirtäjänä, palkattiin sitten Jacques Doucetille, josta hän siirtyi muotitalo Worthin palvelukseen. Worthin perinteikkäälle asiakaskunnalle hän oli kuitenkin liian kokeileva. Erään venäläisen prinsessan väitetään kommentoineen hänen kimono-tyylistä takkiaan säkiksi, jonne he laittavat niskoittelevat talonpojat näiden kuolemansa jälkeen.

Poiret oli orientalismin mestari (1912).Poiret perustikin oman muotitalonsa 1903. Skandaalimainen kimonotakki oli hänen ensimmäinen tunnusvaatteensa, jolla hän keräsi mainetta. Hänen oma tyylinsä oli sekoitus boheemia tyylikkyyttä ja orientalismia. Poireen pehmeät vaatteet eivät vaatineet alleen korsettia tai alushametta, kuten aiempi muoti oli olettanut. Hänen käsissään pehmeät pastellit vaihtuivat kirkkaisiin väreihin ja kontrateihin. Hän suosi empire-linjaista vyötäröä, löyhiä kaapuja ja pyöreitä perhosenkotelo takkeja.

1908 Poiret alkoi valmistaa suoria, vartalonmyötäisiä leninkejä (sheath dress). Hän oli myös ensimmäinen, joka puki naisen housuihin. Hän toi muotiin (1910-13) myös hyvin kapean nilkkapituisen hameen (hobble skirt - ontuva hame), joka hankaloitti kävelyä ja aiheutti sipsuttamista. Vaikutelmaa tehostaakseen osa naisista käytti jalkojen ympärillä sidettä, jonka seuraamuksena kävely muistutti geishojen sipsutusta. 1913 Poiretin tyyli matki haaremipukeutumista ja hänen hattunsa muistuttivat lampunvarjostimia. Nämä hatut olivat 1920-luvun kellohatun (en/ra: cloche) esikuva.

Poireen kotelotakkeja (1908).Uudellainen tyyli oli osittain seurausta hänen taipumuksestaan verhoilla vartalo kankaisiin sen sijaan, että olisi räätäleitä mukaillen istuttanut vaatteet käyttäjän päälle, kuten tuohon aikaan oli tapana. Tämä oli kreikkalaista vaikutusta. Poiret'n kehittämänsä drapeeraus (draping (en) - laskostus, verhoilu; draper (ra) - poimuttaa) on edelleenkin suosittua muoti-suunnittelijoiden parissa.

Poiret tuli kuuluisaksi kutsuistaan, joilla hän taitavasti markkinoi vaatteitaan ja muutamassa vuodessa hän oli saavuttanut mainetta boheemina suunnittelijana. Hän ei enää tyytynyt suunnittelemaan vain vaatteita, vaan laajensi hyvin pian toimiaan myös hajuvesiin ja sisustukseen. Tässäkin hän oli uranuurtaja.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Poiret jätti muotisuunnittelun ja värväytyi tekemään uniformuja. Kun hänet vapautettiin 1919, oli muotitalo konkurssin partaalla. Siinä missä Poiretin suunnitelmat olivat erikoisia ja kauniita sekä uraa uurtavia, niiden toteutus ei ollut samaa laatua kuin uusien suunnittelijoiden, kuten Chanelin. Poiret'n muoti oli tarkoitettu ihailtavaksi kaukaa. Poiret jatkoi kuitenkin suunnittelua miltei koko 1920-luvun, mutta maailmanlaajuisen laman myötä muotitalo jouduttiin sulkemaan 1929. Kun Poiret kuoli 1944, hänet oli paljolti unohdettu.

Lähteitä ja lisätietoa:
Vogue: Fashioning the Century,
artikkeli kopio (ehkä vain kuvat)
Nothing elegant:
Paul Poiret: The King of Modern Fashion
Eurbanista:
Fashion History: From the Belle Epoque through WW1
dvisible: Fashion-Revolutionary Paul Poiret, and the Introduction of the Elegant Tomboy
Metropolitan museum: The Costume Institute: Paul Poiret dresses
Metropolitan museum: Poiret: King of Fashion
Fashion era: Orientalism - Titanic Era Fashion History

Ei kommentteja: