Kivikauden ruokavalio

Kivikauden ruokavalio on muodissa ja sen taustalla on romanttinen ajatus paluusta ihmisten alkuperäiseen oikeaan ruokavalioon. Esi-isien ruokavalio lienee eräs varhaishistorian tutkijoiden vaikeimpia tutkimuskohteita. Onkin olemassa keskenään ristiriitaisia käsityksiä siitä, mikä on ihmisten luontainen tai ihanteellinen ruokavalio.

Ihminen on sangen sopeutuvainen ruokavalionsa suhteen, minkä osoittaa esimerkiksi inuiittien ruokavalio. Nämä ovat oppineet hyödyntämään karibujen maksan ja valaan nahkan (muktuk) sisältämän C-vitamiinin korvatakseen sen vajeen, joka muodostuu, kun heille ei ole tarjolla kasvisravintoa. He ovat myöskin oivaltaneet, että nämä C-vitamiini-pitoiset ruuat on nautittava perinteiseen inuiittitapaan raakoina. Inuiittien sopeutuminen ruokavalioon on oletettavasti tapahtunut suhteellisen nopeasti viimeisen 1000-1500 vuoden aikana. Ankara ilmasto lienee karsinut sopeutumatonta väestöä tehokkaasti.

Ihmisen ruokavalioon vaikuttavat niin monet kulttuuriset ja elinympäristöön liittyvät seikat, että on lähes mahdotonta kurkistaa ihmisen "luonnolliseen" ruokavalioon. Jotakin voimme toki päätellä muiden ihmisapinoiden ravinnosta. Vaikka lähisukulaisemmet mielletään usein banaaneja popsiviksi apinoiksi, niistä vain gorilla on lähes puhtaasti kasvissyöjä. Orankien ravintoon kuuluu hedelmien lisäksi esimerkiksi hunajaa, linnunmunia ja hyönteisiä. Myös rauhanomaisina pidettyjen kääpiösimpanssien ravintoon kuuluvat hunaja, hyönteiset ja jopa kalaa. Sukulaisistamme simpanssien tiedetään metsästävän ryhmissä vähän niin kuin ihmisetkin oletettavasti metsästivät suurriistaa. Niiden parissa on myöskin ilmennyt harvinaisena kannibalismia. Simpanssien ruokavalio koostuu silti pääosin hedelmistä, lehdistä, siemenistä, pähkinöistä ja juurista. Ne syövät myös mielellään termiittejä.

Jotain voimme oppia myös historian ja arkkeologian avulla. Varhaisen ruokavalioon kuuluneiden kasvisten tutkimuksen tekeävät kuitenkin haasteelliseksi useat käytännön seikat. Ensinnäkin ihmisasutuksen lähestöltä löytyneitä kasveja on voitu käyttää muutoinkin kuin ravintona, toiseksi kasvinosat säilyvät luita ja äyriäisten kuoria hiekommin sekä lisäksi monet nykyihmisen myöhäispaleoliitin ja mesoliitin ajan asuinpaikat sijaitsivat muinaisilla merenrannoilla, jotka ovat peittyneet kohonneen merenpinnan alle. Ongelmana on myös esineisiin liittyvät tulkinnat, joihin ennakkoasetelmat vaikuttavat. Esimerkiksi suomesta runsaasti löytyneet "hylkeenpyyntinuijat" ovat aivan yhtä hyvin voineet olla kaivuukepin painoja. Aiemmin ne on kuitenkin lähes aina tulkittu nuijiksi, koska on nimenomaan etsitty metsästysaseita.



Ihmisen kehitys ja ruokavalion muuttuminen

Kivikaudesta puhuttaessa puhumme ajanjaksosta, joka kesti yli 2 miljoonaa vuotta. Tästä ajasta vanhempikivikausi eli paleoliittinen kivikausi kattaa yli 99%. Se puolestaan jakautuu kolmeen tai neljään toisistaan poikkeavaan ajanjaksoon.

Varhaispaleoliittinen kausi sijoittuu noin 2 500 000 - 120 000 vuoden taakse ja kattaa hyvin pitkän ja melko hitaan muutoksen jakson, jona aikana homo suku kehittyi vähitellen sekä älyltään, taidoiltaan että elinympäristöön sopeutumiseltaan. Se alkoi yksinkertaisten työkalujen kehittelystä ja päättyi viimeistään neanderthalilaisten levittäytymiseen 120 000 vuotta sitten.

Keskipaleoliittinen kausi alkaa aikaisintaan 300 000 vuotta sitten, jolloin Afrikassa asuneet heidelbergin ihmiset alkoivat vähitellen kehittyä kohti nykyihmistä. Noin 250 000 vuotta sitten alkoi sen eurooppalainen muoto kehittyä kohti neanderthalilaista. Ajan jaksolle oli tyypillistä vähitellen nopeutuva ja monimutkaistuva kulttuurikehitys. Jo heidelbergin ihminen oli osannut käsitellä tulta ja kypsentää ruokansa sekä valmistanut aiempaa taidokkaampia työkaluja. Viimeistään keskipaleoliittisella kaudella alettiin rakentaa asumuksia, haudata vainajia ja viimeistelemään työkaluja. Elinpiirin laajeneminen yhä kylmemmille seuduille viittaa jonkinlaisen vaatetuksen käyttöön. Vaatetäin kehitys viittaa siihen, että vaatetus olisi otettu käyttöön noin 170 000 vuotta sitten.

Nykyihmisen lajipiirteet vakiintuivat noin 200 000 ja neanderthalilaisen noin 130 000 vuotta sitten. Pohjois-Aasiassa kehittyi sen sisaralalaji denisovan ihminen, josta tiedetään hyvin vähän. Sen perimää on ilmeisesti ainoastaan Papua Uuden-Guinean väestössä. Koko Afrikan ulkopuolinen väestö kantaa mukanaan neanderthalilaisen perimää. Yhdessä nämä ihmisen alalajit muodostivat eräälaisen superlajin, jonka jäsenet ovat ilmiselvästi olleet lisääntymiskykyisiä keskenään.

Tämä risteytyminen tapahtui juuri keskipaleoliittisella kaudella nykyihmisen levittäytyessä Afrikasta Eurooppaan ja Aasiaan 60 000-100 000 vuotta sitten, sekä nykyihmisen nopea sopeutuminen uusiin ympäristö- ja ilmasto-oloihin, jotka muuttivat nopeasti sen perimää. Nyt tiedetään, että neanderthalin ihmisetkään eivät vain syöneet pyydystämäänsä lihaa, vaan ainakin Lähi-Idässä myös villiviljaa, taateleita ja ehkäpä myös hernekasvien siemeniä. He myös kypsensivät nauttimaansa kasvisruokaa.

Myöhäispaleoliittinen kausi alkoi 31 000 vuotta sitten neanderthalin ihmisen kadottua. Kehittyneestä teknologiasta huolimatta, sen ihmisten elämäntapa muistutti edelleen melko paljon keskipaleolittista elämäntapaa. Sitä seurasi vielä epipaleoliittinen tai mesoliittinen kausi. Epipaleoliitista on kyse silloin, kun jääkauden loppuminen ei mullistanut ihmisten elämää ja mesoliittisesta silloin, kun paikallisissa olosuhteissa tapahtui suuria muutoksia. Kausi alkoi Lähi-Idässä noin 20 000 ja Europaassa haloseenin alkaessa noin 11600 vuotta sitten (eli 9600 eaa). Kauden päättymisestä on eriäviä mielipiteitä.

Myöhäispaleoliittiselta kauden asuinpaikoilta Venäjältä, Italiasta ja Tsekistä löytyneitä noin 30 000 vuotta vanhoja jauhinkiviä tutkimalla, tutkijat ovat päätelleet ihmisten murskanneen kasvien tärkkelyspitoisista osista jauhemaista massaa. Löytö osoittaa ihmisten keränneen, kuivanneen ja varastoineen kasvisravintoa jo paljon ennen maatalouden syntyä. Jauhinkivien laaja levinneisyys osoittaa tavan yleisyyden. Uudella tekniikalla tutkituista jauhin-kivistä löytyi erityisesti osmankäämien ja saniaisten, mutta myös muiden kasvien tärkkelysjyviä. Kasveja oli selvästi hakattu. Aiemmin tällaisia löytöjä ei oltu kyetty tekemään kaivausteknisistä syistä, sillä arkkeologit olivat tavanneet puhdistaa löytämänsä esineet niin hyvin, ettei niihin ollut jäänyt jälkiä mahdollisesti niillä käsitellyistä kasveista.

Mesoliittiset ihmiset olivat keräilijöitä, jotka söivät mitä oli milloinkin tarjolla. He olivat hyvin taitavia hyödyntämään luonnon tarjoamat mahdollisuudet. Monet niistä kasveista, jotka myöhemmin kesytettiin olivat suosittuja villi-vihanneksia ja monet tulevat kotieläimet suosittua riistaa. Luustotutkimuksien perusteella on päätelty Lähi-Idässä asustaneen Natufin-kulttuurin ihmisten nauttineen lähinnä kasvisravintoa ja alueen epipaleoliittisella kaudella villiviljan keruu olikin yleistä. Villiviljaa kerättiin 12 000 vuotta sitten myös Afrikassa.

Pohjois-Euroopassa elettiin Atlantista lämpökautta noin 9000-5000 vuotta sitten, jolloin ilmasto oli täällä huomattavasti nykyistä lämpimämpi ja vastasi nykyisen Keski-Euroopan ilmastoa leutoine talvineen. Lämpimintä oli noin 4900 eaa. Hitaan viilenemisen myötä kuusi levisi Suomeen noin 2000-1200 eaa. Varsinainen mesoliittinen kivikausi eli Suomusjärven kulttuuri oli tämän lämpökauden alkupuolella. Vakiintuneen käsityksen mukaan siirtyminen keraamiseen kauteen tapahtui viimeistään 4200 eaa eli hieman lämpökauden huipun jälkeen. Viimeistään tuolloin Suomessa siirryttiin kampakeraamiseen kulttuuriin.

Tanskalaisten pronssikautisten suoruumiiden vatsat ovat näiden kuollessa olleet täynnä erilaisia tärkkelys-pitoisia siemeniä (Aaltonen & Arkko 2001). On toki mahdollista, että luonnon-kasvien käyttö on alkanut vasta maatalouden omaksumisen jälkeen.  Ainakin yhtä todennäköistä on, että luonnon kasvien käyttö periytyy jo metsästä-keräilijä kulttuureista. Suomen kivikautisten asukkaiden oletetaan levittäneen tärkkelyspitoista vesipähkinää, joka ilman ihmisen apua tuskin olisi ehtinyt levitä yhtä laajalle lämpökauden aikana. Nykyään tämä tuolloin Keski-Suomessakin rehottanut  makeiden vesistöjen kasvi selviää pohjoisimmillaan Latviassa.

Kivikautisten ihmisten ruokavalio ei suinkaan ollut yksipuolinen ja vakiintuneen näkemyksen mukaan nyky-Suomen alueella asunut väestö käytti kasvikunnasta peräisin olevaa ravintoa monipuolisesta ja keräili, juuria, marjoja, sieniä, siemeniä ja lisäksi ainakin nokkosta. Lyhyen talven aikana kesällä kerättyjä siemeniä on voitu säilöä ruukuissa ja villijuureksia peitetyissä maakuopissa eli aumoissa.

Brittiläinen pohjoista Eurooppaa koskenut tutkimus (pdf) osoittaa mahdollisuuden laajamittaiseen luonnonjuuresten ja -mukuloiden käyttöön sekä pähkinöiden ja siementen keräilyyn. Juuri ne sopivat hyvin talvivarastointiin esimerkiksi marjoja paremmin. Juurten ja siementen lisäksi on voitu hyödyntää myöhemmin hätäruokana tunnettua pettua eli puiden kuorten alla olevaa ravintorikasta nila-kerrosta. Tanskassa syötiin ainakin maakastanjoita, rantajuurikkaita sekä villejä sipuleita; Puolassa vesikasvien (keinolehdet) juurakoita ja tattareita; Skotlannissa mukulaleinikkejä, osmankäämejä, rantajuurikkaita ja saniaiskasveja. Etelämpänä Englannissa ravinto oli vieläkin monipuolisempaa.



Maatalous- ja teollinen vallankumous ruokavalion muokkaajina

Neoliittisen eli uuden kivikauden alkamisella on muutamia yhdistäviä tuntomerkkejä, kuten maatalous, pysyvä asutus ja keramiikan valmistaminen. Toisinaan keramiikka omaksuttiin jo ennen maatalous-kulttuuria, jolloin saatetaan myös puhua keraamisesta mesoliitista.

Neoliittinen vallankumous mullisti ihmisen sekä elämäntavan että ruokavalion. Ihmiset eivät enää kiertäneet vuodenaikojen mukaan muuttuvassa luonnossa keräilemässä villinä eläviä kasveja ja metsästämässä eläimiä, vaan he asettuivat asumaan paikalleen ja työskentelivät pelloilla kasvattaen ruokaa perheilleen ja eläimilleen.

Muutos ruokavaliossa ei kuitenkaan uudemman tutkimuksen antaman tiedon varassa näytä niin dramaattiselta, kun on annettu ymmärtää. Monia aiempia ruokakasveja vain alettiin viljellä ja muualta tulleet ruokakasvit muistuttavat aiemmin keräiltyjä.

Suurin muutos lienee ollut maitotuotteiden ilmaantuminen ruokavalioon. Neoliittisen vallankumouksen seurauksena osalle ihmisväestöä on kehittynyt aikuisikään ulottuva laktoositoleranssi, joka on erityisen yleinen Pohjois-Euroopassa, joka on eräs tunnetuimmista ruokavalioon liittyvistä mutaatioista. Laktoosi-intoleranssihan ei ole sairaus, vaan ihmisen luonnollinen olotila imeväisiän jälkeen. Tämä melko tuore sopeuma osoittaa, että ihmisen sopeutuminen uuteen ruokavalioon on osin melko nopeaa.

Muutos ei Pohjolassa myöskään tapahtunut yhdessä yössä vaan vähittäinen siirtymä erätaloudesta maatalouteen kesti tuhansia vuosia. Huolimatta maanviljelyn saapumisesta pyyntitalous säilyi pitkään pääelinkeinona ja metsästys ja keräily olivat meillä tärkeitä sivuelinkeinoja vielä 1800-luvulla. Ruokavalio ja jopa viljelytavat pysyivätkin hyvin samanlaisina satoja ja jopa tuhansia vuosia teollisen vallankumoukseen asti.

Neoliittisen kauden uutuuksia Pohjolassa olivat Lähi-Idästä peräisin olevat viljakasvit ja maitotuotteet. Maanviljely saapui manner-Suomeen 3200-2000 eaa eli 5000-4000 vuotta sitten, jolloin maahamme saapui väestöä etelästä nyky-Viron alueelta, jossa maanviljelys oli alkanut 4000 eaa (eli 6000 vuotta sitten). Osin maanviljelys olikin meille saapuneen uuden väestön harjoittamaa.

Viljelykauden kuluessa ruokavalioon on omaksuttu uusia, monellatapaa ongelmallisia ruoka-aineita. Eikä kyse ole vain tiettyjen tahojen kovasti tuomitsemasta viljasta. Viiniä opittiin valmistamaan 7000 eaa, mutta sen viljely ei koskaan levinnyt Pohjolaan. Olutta alettiin panna 4000 eaa, mutta senkin leviäminen Pohjolaan kesti jonkin aikaa. Nykyisen ravintomme energiasta peräti 5% saadaan alkoholista, jota voi pitää ravintomme varsinaisena uutuus-ravintoaineena. Alkoholin tislauksen taito kehittyi keskiajan Italiassa ja levisi vasta uudella ajan alussa Pohjolaan. Viinaksia onkin meillä juotu vain muutama sata vuotta.

Ruoan säilöntää uudistaneen suolan käytöstä on ensimmäiset merkit Kiinassa 6000 eaa ja vain hieman myöhemmin nyky-Espanjan alueella. Suolaa oli kuitenkin saatettu kerätä ja käyttää rannikolla jo aiemmin. Meillä suola oli kuitenkin kauan ylellisyystuote, mikä näkyy kalan ja lihan hapattamis- ja kuivausperinteinä, jotka jatkuivat täällä vielä pitkään keskiajan jälkeenkin.

Viimeisin murros ruokavaliossa alkoi 1700-luvulla ja on jatkunut 1900-luvulle saakka. Uusia ruoka-aineita olivat puhdistetut jauhot ja yleistynyt sokeri sekä viimein kaikenlaiset lisä- ja säilöntäaineet sekä kovetetut kasvisrasvat transrasvahappoineen. Lisäaineista monet esiintyvät kyllä luonnossa, mutta niiden määrät ravinnossamme ovat verrattuna aiempaan paljon suuremmat. Lisäksi ravintoomme on lisätty myös täysin keinotekoisia lisäaineita, kuten eräät makeutus- ja väriaineet.

Maitorasvojen kulutus on moninkertaistunut aiemmasta. Nykyaikaiset vehnä- ja perunalajikkeet ovat tuoreita tulokkaita Pohjolassa, jossa on aiemmin suosittu naurista, kaalia, hernettä, ohraa, kauraa ja ruista. Karjalassa syötiin myös härkäpapuja ja hampun siemeniä sekä viljeltiin tattaria ja keskiajalla mahdollisesti myös hirssiä. Kesällä ruokavalioon kuului myös tuoreita luonnonantimia ja pulavuosina pettu. Ainakin nautitun gluteenin ja sokerien määrä ruokavaliossamme on kasvanut merkittävästi.

Sotien jälkeinen teollinen vallankumous on vaikuttanut myös nauttimamme lihan ja maidon laatuun. Nykyinen teollista rehua syövän karjan liha sisältää vain murto-osan omega-3 rasvahapoista, joita on ruoholla ja heinillä ravitussa luomulihassa. Jopa teollisesti tuotettujen kananmunien ja maidon koostumus on aiempaa heikompi. Teollisia eläinkunnan tuotteita syövien ruokavalio onkin kaukana kivikautisista esi-isistä, joilla ei olisi ollut varaa myöskään nykyaikaiseen mässäilyyn ja ylensyöntiin. Jopa ruokavaliomme yletön puhtaus ja hygieenisyys on uutuus, jota elimistömme ehkä vierastaa, mikä saattaa aiheuttaa allergiaa ja erilaisia autoimmuunitauteja, kuten sokeritauti ja kihti.