Suomalaisia naisia taiteen tekijöinä

Suomalaisilla naistaiteilijoilla on merkittävämpi asema Suomen taiteen historiassa kuin heidän sisarillaan monissa muissa maissa. Meilläkin vasta harvat olivat elinaikanaan arvostettuja, mutta monet ovat kuitenkin saavuttaneet mainettaan postyymisti. Yllätyin siitä kuinka erilainen tilanne voi muualla olla. 

Maria Wiik: Snappertunan tyttö

Törmäsin guerilla-girls anarkistisen feministi-ryhmän plakaattiin, jossa vaadittiin naistaitei-lijoiden vahvempaa esiin tuomista. Lukujen mukaan alle 3%:ia MET:n taideteoksista (Metropolitan Museum of Art, New York) on naistaiteilijoiden tekemiä, mutta 83%:ssa alastonmaalauksia kohteena on nainen. Nähtävästi yhdysvaltalaismuseoiden kokoelmissa ja näyttelyissä onkin naispuolisten taiteilijoiden teoksia varsin vähän esillä. Se sai minut vihdoin tajuamaan, että kyllähän kaikki naispuoliset suosikkitaiteilijani ovat suomalaisia.

Toisaalta, vaikka tilanne meillä onkin ollut parempi - sekä uuden kansakunnan näyttämisen halun että naisten intohimoisen taiteen tekemisen ansiosta - monet guerilla girls -ryhmän toisessa julisteessaan esille tuomat ongelmat ovat koskettaneet myös suomalaisia naispuolisia kuvataiteilijoita. Tie huipulle ei ole ollut koskaan helppo ja tunnustusta on sadellut elinaikana myöhään tai usein vasta kuoleman jälkeen.

Onneksi museot esitelleet naispuolisten taiteilijoiden taidetta kohtuullisesti. Erityisesti Ateneumin taidemuseo on ollut innokkaasti tuomassa esiin suomalaisen taiteen naispuolisia klassikoita. Viimeinen näyttelyistä oli Naisten kaupunki ja tulossa on jälleen Schjerbeckin näyttely vuonna 2012. Siitäkin huolimatta sielläkin on silti ollut selvästi enemmän miestaiteilijoiden näyttelyitä kuin naisien. Suhde on kuitenkin paljon parempi kuin aiemmin linkitetyissä MET:ssä tai esimerkiksi Venetsian bienaalissa.







Margareta Capsia: Pyhä ehtoollinen

Taiteen tienraivaajattaria



Tie taiteilijaksi ei ollut naisille varsinkaan ennen 1800-lukua ja sen jälkeenkään helppo. Tukhloman taide-akatemiassa alettiin kouluttaa naisia viralisesti vasta 1847. Jo aiemmin kuitenkin naiset olivat saattaneet opiskella akatemian opettajien yksityisoppilaina. Lisäksi pitkän aikaa ei ollut sopivaa, että yläluokan tytöt elättivät itsensä taiteella, joten monet tyytyivät sukulaisten ja tuttavien muotokuviin.  



Suomen taideyhdistys ei sen sijaan erotellut taiteilijoita sukupuolen mukaan, vaan tuki kaikkia myöntämällä apurahoja ja ostamalla heidän teoksiaan kokoelmiinsa. Naispuoliset taiteilijat pääsivät paremmin esiin, koska nousevalla kulttuurilla oli tarve haalia esiin kaikki osaajat sukupuolestaan riippumatta. Tässä kappaleessa esitellään taiteilijattaria pääosin heidän uransa ajankohdan perusteella.

Varhaisin Suomessa vaikuttanut jälkipolvien tiedossa oleva naispuolinen taiteilija oli ruotsalaissyntyinen maalari, kirkkotaiteeseen erikoistunut Margareta Capsia (1682-1759). Capsia oli hollantilaista sukujuurta ja hänet tunnetaan lähinnä pappismuotokuvista ja alttarimaalauksista, joiden ansiosta hänen tulonsa olivat ajoittain yhtä korkeat kuin puolisollaan tuomiokirkon taloudenhoitajalla. Häntä pidetäänkin 1700-luvun alun etevimpänä kirkkotaiteilijana maassamme.



Muotokuvat  olivat naisellista
taidetta (Rotkirch).

Aikalainen Porvoon piispatar Helena Arnell (1697-1751) oli syntynyt Tukholmassa. Hänen muotokuvansa olivat keskittyneet lähinnä perheen piiriin, mutta hän oli kuitenkin ilmeisesti koulutettu taiteilija. Ensimmäinen tunnettu maassamme syntynyt naispuolinen taiteilija oli kustavilainen vapaaherratar Charlotta Malm-Reuterholm (1768–1845), joka maalasi myös lähinnä omaisiaan ja sen ohella maisemia.

Edla Blommér (1817-1908) oli miehineen varhaisimpia suomalaisia taiteilijapariskuntia. Hän oli opiskellut Ruotsin kunikaallisessa taideakatemiassa 1840-luvulla. Hänen aikalaisiaan oli Matilda Rotkirch (1813-1842), joka oli maamme merkittävimpä varhaisia taiteilijattaria. Hän sai yksityisopetusta kuninkaallisen taideakatemian opettajilta ja teki sittemin myös kiertomatkan Eurooppaan. Hän menehtyi 28-vuotiaana keuhkotautiin tuotannon käsittäessä perinteiseen tapaan lähinnä lähipiirin muotokuvia.





Kultakauden taiteilijattaria (1865-1910)

Suomalaisessa taiteessa vaikutti 1800-luvulla enemmän merkittäviä naistaiteilijoita kuin tiettävästi missään muussa maassa. Täällä heitä myös arvostettiin poikkeuksellisen korkealle, vaikka monet tulivat yleisesti tunnetuiksi vasta uransa loppupuolella tai vasta kuolemansa jälkeen.



Fanny Gulbergin impressionistinen maalaismaisema.

1860-luku oli suomalai-sessa taiteessa heräämisen aikaa, jolloin suomalaisuus taiteen lähtökohtana voi-mistui ja historialliset maalaukset saivat alaa. Düsseldorfin taidepiirit toimivat tärkeänä innoit-tajana, mikä innosti maa-laamaan romanttisia maisemia.

1870-luvulla tunnelmal-liset maisemat alkoivat
väistyä realistisemman esityksen tieltä. Taiteilijoita rohkaistiin keskittymään kotimaisiin aiheisiin ja historiallisia aiheita arvostettiin edelleen kovasti. Euroopan uudeksi taidepääkaupungiksi nousi Pariisi. Kansankuvaus otti maassamme ensiaskeleitaan.
 

1880-luku oli vahvasti realismin vuosikymmen sekä kirjallisuudessa että taiteessa, jonka keskeiseksi lajiksi nousi maisemamaalaus. Aiheeksi kelpasivat nyt vaivaiset vähäosaiset ja ankarat korpimaisemat. Taidemaailmassa vastakkain olleet hienostunut perinteinen koulukunta ja realistinen nuorempi polvi kilpailivat vaikutusvallasta. Pohjoismaiset taiteilijat muodostivat Pariisiin oman siirtokuntansa, joka vietti aikaansa opiskellen taideakatemioissa.  1890-luvulle tultaessa realismin aika alkoi olla ohi ja tilalle tulivat yksilölliset ja hengelliset kokemukset symbolismin vallatessa alaa. 1890-luvulla ilmapiiri Pariisissakin on mystiikkaa korostava. Meillä symbolismi muuttui kuitenkin nopeasti kansallisromantiikaksi.

 

Elin Danielson-Gambogi: Äiti

1900-luvun alussa taide alkoi vapautua sorto-kausien painolastista ja teoksiin ilmestyi vähitellen valoa ja aurinkoisia värejä. Tärkeitä olivat muoto, valo ja värivaikutelmat. Uusi  värikäs ja valoisa realismi, valotaide sai alkunsa. Pariisissa saatiin palautetta kansallis-romanttisen tyylin jälkeenjääneisyyttä, mikä auttoi moderninpaa ilmaisua murtautumaan esiin. Värit olivat vahvat ja vastavärejä käytettiin korostuksiin.



Varhaisella kultakaudella vaikuttanut Emma Gyldén (1835-1874) oli merkittävä suomalainen maisemamaalari, jonka ura kuitenkin loppui lyhyeen keuhkotaudin vietyä taiteilijan vain 39-vuotiaana. Gylden kuului nk. Düsseldorfin koulukuntaan, joka keskittyi luontokuvien maalaukseen tyylilajinaan romanttinen realismi. Koulukunta oli keväällä esillä Sinerbykoffin museossa. Naiset maalasivat Düsseldorfissa miesten siivillä, sillä akatemiaan heillä ei siellä ollut pääsyä.

Taidekäsityön alallakin vaikuttanut Fanny Churberg (1845-1892) kuuluu niihin taiteilijoihin, joita aikalaiset eivät osanneet arvostaa, mutta jonka jälkipolvet ovat löytäneet. Varhaiskaudella myös hän sai vaikutteita Düsseldorfin koulukunnasta ja saksalaisesta myöhäisromantiikasta, mutta vähitellen hänelle kehittyi persoonallinen lähinnä impressionistiseen koulukuntaan kuuluva siveltimenkäyttötapa, joka oli kuitenkin Suomen vanhoilliselle taidemaailmalle liian rohkeaa. Chunberg lopetti maalaamisen yllättäen 1880 kenties veljen tuberkuloosin tai tylyn ja karkean kotimaisen kritiikin vuoksi. Hänen arvoaan alettiin ymmärtää vasta 1919 muistonäyttelyn yhteydessä.



Ellen Thesleffin värikästä taidetta.

Maria Wiik (1853-1928) oli aikansa arvostetuimpia taide-maalareita, joka maalasi lähinnä asetelmia ja muotokuvia. Hänen taiteensa sopikin Chunbergia paremmin aikakauden naistaiteilijoille asetettuihin ihanteisiin. Hän matkusteli paljon uransa aikana esimerkiksi ystävänsä Schjerfbeckin kanssa. Hänen taiteensa ilmensi tarkkaa psykologista silmää ja tunnelmallisuutta.

Kultakauden naispuolisten taiteilijoiden kärkeen kuului myös 1860-luvulla syntynyt kolmikko Elin Danielson-Gambogi (1861-1919), Helene Schjerfbeck (1862-1946) ja Ellen Thesleff (1869-1854), jotka olivat nuoria lupauksia kultakauden jälkipuoliskolla. Näistä kaksi jälkimmäistä tulivat myöhemmin tunnetuiksi modernismin uranuurtajina maassamme, vaikka aloittivatkin molemmat uransa realistisemmalla taiteella. Scherfbeck luetaan alku-urallaan lähinnä naturalisteihin, jotka veivät realismin äärimmilleen, lähelle inhorealismia. Molemmat kulkivat paljolti Chunbergin jalanjäljissä ollen monessa miespuolisia taiteilijoita edellä.

Lapsuudestaan asti rampa Schjerfbeck oli tunnettu kalpeasta minimalismistaan ja Italiaan ihastunut Thesleff tunnelmallisen värikylläisestä kolorismistaan. Thesleffiä pidetään myös maamme ensimmäisenä ekspressionistina, jonka tuotantoon kuului maalausten ohella myös taidegrafiikkaa. Schjerfbeckin maailma rajautui myöhemmällä urallaan hyvin suppeaksi, jolloin hän maalasi omista töistään aina uusia versioita. Kuuluisin useaan kertaan maalattu teos lienee toipilas. Hänen taiteensa alkoi pelkistyä jo 1900-luvun alussa. Molemmat jäivät naimattomiksi ja molemmilla oli hyvin persoonallinen tyyli. Danielson sen sijaan edusti lähinnä humoristista realismia ennen varhaista kuolemaansa keuhkotautiin.

Schjerfbeckin värienkäyttö oli persoonallista.

Naisia nykytaiteen kentässä



Vahvan alun jälkeen naisten vaikutus suomalaisen kuvataiteen maailmassa väheni. Modernismin vakiinnuttua heillä ei enää ollut samaa asemaa rohkeina tienraivaajina kuin aikai-semmin. Modernin taiteen merkit-tävimmät nimet ovat alun murroksen jälkeen valitettavasti olleet miltei yksinomaan miehiä.

Arvostetumpia uusia taidenaisia ovat olleet kuvanveistäjät Eila Hiltunen (1922-2003) ja Laila Pullinen (1933-). Hiltunen on lähinnä hitsannut metalli-veistoksia - ensin pronssia ja marmoria ja sittemmin kuparia ja pronssialumiinia. Parhaiten hänet tunnetaan Sibelius monumentista. Pullinen on käsitellyt taiteessaan mytologisia sekä ihmisen ja luonnon suhteeseen liittyviä aiheita. Hänen töitään on tärkeimmissä kotimaisissa ja myös useissa  ulkomaalaisissa kokoelmissa. Pitkällä urallaan Pullinen on toiminut myös taiteilijaprofessorina.

Puupiirrostyylin edelläkävijä oli Pietarissa syntynyt graafikko Ina Colliander (1905-1985). Hän opiskeli Ateneumissa ja oli myöhemmin naimisissa kirjailija Tito Collianderin kanssa. Hänet tunnetaan varsinkin enkeleitä esittävistä puupiirroksistaan ja puun rakennetta kunnioittavasta veistotekniikastaan.



Signe Brander: Venäläisiä kauppiaita 1907

Kaupunkikuvistaan tunnet-tu Signe Brander (1869-1942) kuuluu Suomen merkittävim-piin valokuvaajiin. Hän opis- keli ensin piirustuksenopet-tajaksi, ennen kuin valoku-vaus vei mennessään. Brander kuvasi mielellään kaupunkilai-sia, mutta myös kartanoita ja muistokirjaa varten Suomen sodan muistoja.


Kansan parissa tunnetumpia ja samalla ehkä kiistellyimpiä nykytaiteilijoita lienee Miina Äkkijyrkkä (1949) eli Liina Long. Hänen teostensa yleisin aihe ovat nautaeläimet ja hänet tunnetaan myös alkuperäiskarja kyyttöjen suojelijana. Äkkijyrkkä on ollut julkisuudessa vuosien varrella monesta syystä, viimeksi helsinkiläisen Skatan tilan hallintaan liittyvien riitojen vuoksi.