Salamurha - terrorismin isosetä

Pilakuva Julius Ceasarin murhasta.

Päädyin kirjoittamaan salamurhista miettiessäni terrorismin historiaa. Aihe on sen verran pimeä, että tästä tuskin tulee blogini suosituimpia kirjoituksia. Itse sivusin aikanaan omassa gradussani Suomen tunnetuinta salamurhaa eli Bobrikovin murhaa. 

Toisinaan salamurha on ollut sisäpiirin politikointia, mutta usein niistä on seurannut yhteiskunnallista epävakautta ja toisinaan sen tarkoitusperät ovat olleet samankaltaiaisia terrorismin kanssa. 

 

Salamurha on jonkun julkisen henkilön, usein vallankäyttäjän tai poliitikon, murhaaminen niin, että murhan suunnittelija ja usein myös tekijä pyritään salaamaan tai vaihtoehtoisesti murha toteutetaan salajuonen tai salaliiton seurauksena. 

Salamurha on eräs vanhimmista vallantavoittelun ja politiikan välineistä. Sen tausta syinä on voinut vallantavoittelun lisäksi olla myös taloudelliset tai sotilaalliset syyt. Motivaationa voi olla myös kosto. Jotkut ovat tavoitelleet murhaamalla myös kuuluisuutta.

Vanhan ajan salamurhat

Vaikka salamurhan juuret ovat varmasti syvällä historian hämärässä, se on tunnettu mm. muinaisessa Intiassa, Kiinassa, Egyptissä, Kreikassa ja erityisesti Roomanvaltakunnan aikana. Muinaisessa Egyptissä faaraoiden ja kruununperillisten murhia esiintyi jonkun verran. Vanhan testamentin hebrealaisten historiassa kuningasmurhia oli enemmänkin. Raamatun Vanhan testamentin eräänlaisessa lisäossassa, apogryfikirjoissa Juditin kirjassa salamurha on vihollisten voittamisen keinona.

Rooman valtakunnan loppuvaiheissa salamurhasta oli tullut lähes hyväksytty tapa edetä parempaan asemaan. Tunnetuin salamurhista oli Ceasarin muhra, jonka taustalla oli salaliitto, vaikkeivät murhaajat jääneet tuntemattomiksi. Toinen tunnettu tapaus oli Galigulan syökseminen vallasta.

Kleopatran rintakuva

   (esittänee  Kleopatraa)

Kolmas kuuluisa salamurhaus liittyy kreikkalais-egyptiläiseen historiaan, kun Kleopatra murhautti sisaruksiaan saadakseen vallan itselleen. Hänen siskonsa Arsinoen murhan toteuttajana toimi tosin Kleoptaran rakastaja Marcus Antonius. Roomalaisjoukot tappoivat myös pakoon pyrkineen Ptolemaios XIII-veljen. Nuorimman verhensä Ptolemaios XIV:n Kleopatra myrkytti Ceasarin salamurhan jälkeen. Kuitenkin Kleopatran katsotaan usein olleen murhien taustavaikuttajana.

Vaikka sukulaisten murhat järkyttivät ehkä roomalaisia, Kleopatran suvun eli Ptolemaiosten dynastian piirissä sisarusten ja muidenkin sukulaisten salamurhat eivät olleet harvinaisia, vaan niillä oli jo ennen Kleopatraa (eli oikeammin Kleopatra VII Filopatroria) pitkä historia. Kleopatra tappoi lopulta itsensä, mutta hänen poikansa Cesarionin (Ptolemaios XV), Ceasarin ainoan biologisen pojan, tapatti ottopoika Octavianus (eli tuleva Augustinus), joka piti tätä vaarana asemalleen.

Tunnettu olivat myös juutalaiset vapaustaistelijoiden eli seloottien ryhmästä eronnut sikaarien tai sikarien ryhmä, joka hyökkäili vastustajiensa (roomalaisten tai myötämielisten hebrealaisten) kimppuun viittansa alla piilottamillaan tikareilla. Ryhmä oli saanut nimensä juuri tikareistaan. Sikarien toiminta kohdistui tavallisiin kanssaihmisiin ja muistutti siten eräässä mielessä nykyaikaista terrorismia.

Keskiajan ja renesanssin salamurhat

Keskiajan Euroopassa kristillinen moraali ja kirkon oppi ei hyväksynyt salamurhaa. Keskiajalla kuningasmurhatkin olivat suhteellisen harvinaisia. Väite pimeästä keskiajasta ei siis kaikin tavoin pidäkään paikkaansa. Tosin Englannin kuningasta Rikhard III:tta on epäilty nuorten veljenpoikiensa murhasta, näiden kadottua Toweriin, mutta sitä ei koskaan ole pystytty todistamaan.

Hokusai: Ninja

Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti renesanssin aikana, jolloin salamurha sai mm. Macchiavellin innoittamana uudelleen hyväksyntää. Uskonsotien aikoina monia Euroopan uskonnollisia ja poliittisia johtajia murhattiin.

Lähi-Idässä vaikutti 1000-1200-luvuilla hashashiinien eli assassiinien ryhmä, joka kuului shiialaisten ismailiittien nizarien ryhmään. Ryhmän nimi tarkoitti roskaväkeä. Ryhmä tuli tunnetuksi turkkilaisperäisten Selzukkien valtakunnan johtohahmoja vastaan tekemistään salamurhista. Murhat suoritettiin usein tikarein ja pelotevaikutelman luomiseksi julkisilla paikoilla. Murhat olivat käytännössä itsemurhaiskuja, sillä assassiineilla ei useinkaan ollut mahdollisuutta paeta paikalta vahingoittumatta.

Turkissa päämajaansa pitänyt Ottomaani-imperiumi sortui veljessotaan 1300-luvulla, minkä seurauksena vallan voittanut veli murhautti eloon jääneet veljensä sen jälkeen, kun oli saanut miesperillisen. Parin seuraavan sukupolven ajan uudet sulttaanit surmasivat veljensä valtaan noustessaan, minkä jälkeen tapa alkoi herättää pahennusta ja myöhemmän sulttaanit sulkivatkin veljensä elinikäiseen kotiarestiin palatsiin suojissa. Intiassa sijainneessa Mogulivaltakunnassa oli 1600-luvulla myös vallatavoitteluun liittyneitä veljesmurhia.

Monien tänäkin päivänä ihailemat japanilaiset ninjat eli shinobit (shinobi no mono) olivat keskiajan Japanin palkkasotilaita, jonka tehtävänä oli vakoilla ja suorittaa salamurhia. He toimivat myös tuhopolttajina ja terroristeina. Ninjojen juuret ovat 600-luvulla asti, mutta vasta 1400-luvulla heitä alettiin tarkoituksella kouluttaa tehtäväänsä. Viimeisen kerran heidät mainitaan 1600-luvun puolivälissä.

Uudemman ajan murhat

Lincolnin murha.

Puhdasoppisuuden kauden (1600-luku) jälkeisistä länsimaisista salamurhista eräs kuuluisinpia lienee Abraham Lincolnin ampuminen 1865. Hänen lisäkseen kolme muuta Yhdysvaltain presidenttiä on kuollut salamurhan uhrina, viimeisenä John F. Kennedy miltei sata vuotta myöhemmin, Dallasissa 1963. Lisäksi viisi yhdysvaltain presidenntiä on selvinnyt salamurhayrityksestä, viimeisenä Ronald Reagan vuonna 1981.

Venäjällä murhattiin 200 vuoden aikana peräti viisi Tsaaria:  Pietari III (1762), Iivana IV (1764), Paavali I (1801), Aleksanteri II (1881) ja Nikolai II (1918). Itsevaltaisella Venäjällä ja sen monien hallitsemien kansojen parissa monenlaiset kumous-, itsenäisyys- ja protestiliikkeet olivatkin voimissaan ja omaksuivat eri terrorin keinoja.

Itsenäisen Kreikan ensimmäinen johtaja, Ioannis Kapodistrias sai surmansa turkkilaismielisten kapinallisten luodeista käydessään kirkossa vuonna 1831. Murhaajat kuolivat henkivartioiden luoteihin. Salamurhaa seuranneen epäjärjestyksen jälkeen Kreikasta tehtiin kuningaskunta, minä se jatkoi vuoteen 1974 saakka.

Kipinä ruutitynnyrissä

Mustan käden leima tai sinetti.

Räjähdysherkkää oli myös itsevaltaisessa Itävallan keisarikuunassa, jonka alaisuudessa oli myös useita itsenäistymishaluisia kansoja. Ensimmäisen maailmansodan aloitti itävallan kruununperillisen, arkkiherttua Frans Ferdinandin murha Sarajevossa 28. heinäkuuta 1914.

Mielenkiintoista oli, että kruununperillinen kannatti monenlaisia uudistuksia (mm. pienten kansojen aseman parantamista) ja yleistä äänioikeutta, mikä teki hänestä epäsuositun valtaeliitin piirissä. Hänen ollessaan tarkastuskäynnillä Sarajevossa, Serbian Itävalta-Unkariin liittämistä vastustanut salaseura Musta käsi päätti murhata hänet.  Arkkiherttuan ja hänen vaimonsa murha johti eri valtioiden välien kiristymiseen ja ensimmäisen maailmansodan alakamiseen.

Suomalaiset salamurhat 1900-luvun alussa

Suomessakin tapahtui 1900-luvun alussa useampi salamurhia. Kuuluisin on varmasti Bobrikovin murha Eugen Schaumanin toimesta 1904. 1905 murhattiin senaatin prokuraattori Elias Soisalo-Soininen, joka toimi kenraalikuvernöörin oikeana kätenä ja oli itsenäisyysmielisten vihaama.

Bobrikovin murha

Toisen sortokauden aikana, vuonna 1911 murhattiin maltillisen suomalaismielinen, hovioikeuden presidentti Valde Hirvikanta ruotsalaismielisten toimesta. Kyseessä oli Schaumanin tapaan murha-itsemurha. Hirvikannan hautajaisiin osallistuivat laajat kansanjoukot, eikä murhalla ollut laajaa tukea, kuten aiemmilla murhilla.

Sisällissodan aikana surmattiin Suomessa paljon eri asemassa olevia siviilejä. Sodan jälkeen myös teloitettiin paljon punakaartilaisia ilman kunnollisia oikeudenkäyntejä ja jopa punaisten kanssa yhteistyöstä epäiltyjä saatettiin surmata ilman kunnollisia todisteita. Puhuttiin sekä punaisesta että valkoisesta terrorista.Osa kuten Mommilassa jo syksyllä 1917 surmattu Alfred Korellin olivat merkittävässä asemassa, mutta suunnitelmallisista salamurhista on silti ehkä vaikea puhua.

Suomen itsenäisen historian viimeinen salamurha oli sisäministeri Heikki Ritavuoren murha 1922. Ritavuori oli Itä-Karjalan kansannousun yhteydessä toiminut Ståhlbergin ohjeiden mukaisesti ja saanut niskaansa porvariston arvostelun. Äärioikeistoon suuntautuneet tahot pyrkivät mustamaalaamaan hänet. Ritavuori ammattiin kotiovelleen Töölössä helmikuussa. Ritavuoren murhan taustalla oli laaja aktivistirengas, joka paljastui seuraavien vuosien aikana. Joukossa oli erityisesti ruotsinkielisiä ja suojeluskunta aktivisteja.

Levoton Eurooppa

1900-luvun alun ja erityisesti maailmansotien välinen Eurooppa oli levotonta, mikä näkyi myös poliittisissa murhissa. Erityisesti Itä-Euroopassa lähes kaikissa maissa tapahtui useita poliittisia murhia (vuosina 1900-1949). Myös Ranskassa murhattiin useita maanpaossa olleita Itä-Eurooppalaisia toisinajattelijoita ja entisiä johtajia. Tosin Ranskassa surmattiin myös useampia paikallisia poliitikkoja.

Saksa oli varsinkin Weimarin tasavallan (1918-1933) alkuvuosina hyvin levoton. Muutaman vuoden aikana (1919-1922) siellä tehtiin kaikkiaan 8 salamurhaa. Levottomuudet kuitenkin laantuivat sitä seuranneena melko vakaana aikana (1923-1929), jolloin talous toipui. Pian natsien valtaannousun jälkeen 1934 tapahtui myös pari salamurhaa.

Levotonta oli myös itsenäisyyttä haikailevassa Irlannissa, epävakaassa Italiassa, poliittisesti kahtiajakautunessa Espanjassa sekä Portugalissa. Toisen maailmansodan aikana Euroopassa murhattiin mm. kommunisteja, natsiviranomaisia sekä natsien kanssa yhteistyössä olleita.

Leo Trotski (keskellä) ystävien seurassa 1940.

Eräs aikakauden merkittävimmistä salamurhista, oli Leo Trotskyn murha elokuussa 1940. Trotsky oli ollut maanpaossa vuodesta 1927, hävittyään Stalinille. Ilmeisesti Stalin ei halunnut ottaa riskiä ja antaa vastustajiensa elää, joten Trotsky vakavasti otettavana vastusttajana oli hänen teloituslistallaan.
Trotsky oli hyvin tietoinen Stalinin aikeista murhata hänet, olihan hänen murhaansa yritetty jo 1939 ja uudemman kerran toukokuussa 1940.

Trotsky tapettiin työhuoneessaan Coyoacánissa päähän jäähakulla iskemällä. Trotsky ei kuitenkaan kuollut heti, kuten murhaaja oli toivonut. Hän kuoli lopulta verenhukkaan ja shokkiin. Murhaaja oli espanjalainen kommunisti ja Neuvostoliiton salaisen poliisin, NKVD:n asiamies, joka tekeytyi kanadalaiseksi trotskilaisuuden kannattajaksi ja pääsi siten Trotskyn läheisyyteen.

Kylmänsodan salamurhista

Kylmänsodan myöntä poliittisten ja ideologisista syistä tehtyjen salamurhien määrä kasvoi.  Taustalla eivät olleet vain KGB:n agentit, vaan CIA yritti aikanaan murhata Fidel Castron ja Chilen vasemmisto presidentti Salvador Allenden murhaa on joskus sitäkin pidetty CIA:n rahoittamana. FBI ja CIA kouluttivat latinalaisia sissiliikkeitä mm. kidutuksen käytöstä kuulustelutekniikkana. Samanaikaisesti KGB murhasi lukuisai korkeantason loikkareita. Osin murhat liittyivät kylmänsodan aikana kiihtyneeseen vakoilutoimintaan.

PLO:n tunnus

Eräs kylmän sodan kuuluisimmista murhista oli Georgi Markovin murha. Markov oli novelli- ja näytelmäkirjailija ja tunnettu loikkari. Hänet oli julisettu petturiksi 1972. Ilmeisesti Bulgarian salainenpalvelu tappoi hänet sateenvarjon avulla Waterloon sillalla 1978. Todennäköisesti he saivat apua KGB:ltä. Markovin jalasta löydettiin kuoleman jälkeen pieni metallikapseli, jonka sisällä oli ollut risiinimyrkkyä, jolle ei ollut tunnettua vastalääkettä.

Israelin puolustusjoukot ja salainenpalvelu tekivät ns. täsmäiskuja ja kidnappauksia. Aluksi kohteena olivat natisit ja myöhemmin muut vastustajat, mm. Palestiinalaisten vapautusjärjestön, PLO:n johto. Jasser Arafatin ruumiista löydettiin vasta joitakin vuosia kuoleman jälkeen huomattavia määriä kylmänsodanmyrkky polonium, muttei ole ollenkaan selvää, murhattiinko Arafat ja jos niin kuka oli murhan takana. Vaikka Arafat olisikin myrkytetty, taustalla eivät välttämättä olleet israelin valtion edustajat, joiden kanssa hän oli neuvotteluyhteyksissä.

Poloniumia löytyy luonnosta pieniä määriä uraanimalmeista ja se on vaarallinen juuri radioaktiivisuutensa vuoksi. Poloniumia käytetään neutronilähteenä (säteilyn tuotantoon / ydinvoimaan), staattisen sähkön poistamiseen ja valokuvafilmien puhdistusharjoihin.Yleensä poloniumin saamiseksi tarvitaan lupa.